tiistai 09. maaliskuun 2021

30 x etäpäivän lounasidea

MOIKKA TIISTAIHIN!

Hei mitä ihmettä, maaliskuun pitäisi vanhan kansan mukaan jo maata näyttää, mutta lunta tulla tupruttaa taivaan täydeltä. Vai meneekö tämä siihen ”Uusi lumi on vanhan surma” -kategoriaan? 😉 Oli miten oli, niin nautin. On ollut niin hienoa saada talvi isolla teellä. Lumineen ja pakkasineen. Kieltämättä takaraivossa kuitenkin kytee ajatus siitä, että mökkijärvi ei pääse ihan heti sulamaan…

Sain postaustoiveen koskien etäpäivien lounaita. Meillä  lapset saavat etäkouluun tänä vuonna koulusta lounaat, jotka haetaan myöhemmin tänään. Olisivat saaneet viime vuonnakin, mutta jotenkin missasin koko Vilma-viestin aiheesta. Yhtä kaikki, voipi olla että meillä niin etäkoululaiset kuin -työläisetkin nauttivat ainakin osin samoja ruokia lounaaksi. Se on muuten jännä, että jonkun edun merkityksen hiffaa vasta kun sen on menettänyt. Viime vuonna ilman niitä koululounaita huomasin, että ensinnäkin rahaa alkoi kulumaan ruokaan enemmän ja toisekseen vaatiihan se ylimääräistä ruoanlaittoa, kun lapset eivät ole koulussa syömässä.

Parhaita etäpäivien lounaita ovat tottakai edelliseltä illalta jääneet ruoat. Lämmitettynä. Mutta aina silloin tällöin tykkään jatkojalostaa edellispäivän iltaruoasta seuraavan päivän lounaan. Tässä muutamia vinkkejä näihin jatkojalostettaviin lounasiin:

♥ edellisen päivän uunilohesta ja riisistä lohiburritobowl
♥ edellisen päivän riisistä paistettu riisi kananmunalla ja pakastevihanneksilla
♥ edellisen päivän keitetyistä perunoista pyttipannu uunissa
♥ edellisen päivän perunamuusista nakkien kanssa perunanakkivuoka uunissa
♥ edellisen päivän uunibroilerista caesar-salaatti
♥ edellisen päivän kaurapuurosta fetasalaatilla täytetyt kaurasämpylät
♥ edellisen päivän lihamurekkeesta lämpimät voileivät uunissa
♥ edellisen päivän keitetyistä makaroneista makaronisalaatti
♥ edellisen päivän uunilohesta täyte lohitortilloihin
♥ edellisen päivän uunikasviksista sosekeitto
♥ edellisen päivän broilerista grillatut teriyaki-kanaleivät (voi tehdä uunissa grillivastuksen alla)

Ja sitten on vielä niitä lounaita, jotka eivät valmistu välttämättä käden käänteessä edellisillan jämistä, mutta yleensä meiltä ainakin löytyy ainekset seuraaviin lounaisiin kaappien kätköistä (osassa linkki reseptiin):

fetakasvispannari
♥ banaanikaurapuuro raejuustolla
pinaattikeitto
pinaattilätyt
♥ riisipuuro mansikkakiisselillä
♥ neljän viljan puuro voisilmällä
♥ juustoinen munakas ja raikas salaatti
♥ kasvissosekeitto jääkaapin aarteista
lempeä kookos-omenapuuro
♥ pestopasta
♥ helmipuuro mansikkahillolla
♥ parmesan kuorrutetut ranskalaiset & kirpsakka kurkkutomaattisalsa
♥ puolukkaruispuuro
mäiskyperunat maustetulla kermaviilillä
uuniohrapuuro
kasvis-nuudeliwok
linssitomaattikeitto
erilaiset kvinoakulhot
♥ yrttiset perunaveneet ja purkkimajoneesi

No  mut hei, nyt kohti etäpäivän lounasta. Tänään meillä on lounaana eilen illalta jäänyttä spaghetti bolognesea osalle porukasta ja lopulle toissailtaista perunamuusia ja makkarakastiketta. Onneksi tänä iltana saadaan kauppakassitoimitus. Kaapit nimittäin ammottavat ihanan tyhjinä.

TIISTAITERKUIN,

PS. sain muuten kyselyä meidän keittiöstä ja tuli mieleen, että en ole täällä Bistron puolella sitä esitellytkään. Ohessa siis vuoden vanhoja kuvia keittiöstä 🙂 Tumma seinä korvaantunee valkoisella laatalla, jahka saadaan vähän säästettyä!


sunnuntai 07. maaliskuun 2021

Sitruunainen savulohipasta

 

SULOISTA SUNNUNTAIHUOMENTA!

Me huristellaan jo hyvää matkaa kohti kotia. Viikon loma (josta kaksi päivää kului allekirjoittaneella etäkoulupenkillä opiskellen ja vertaiscoachaten) tuntui kuukauden lomalta. Ehkä sekin vaikutti, että lomalla tuli luettua vähemmän uutisia. Selattua vähemmän somea ja keskityttyä enemmän elämään elämää ilman puhelinta. Totta mooses teki hyvää, mutta tottavie on kiva päästä taas arkirytmiinkin. Omaan kotiin ID

Tein ihan vahingossa eräänä päivänä mäestä palaaville lounaaksi sitruunaista savulohipastaa. Ilman sen kummempia reseptisuunnitelmia. Onneksi tajusin kuvata aterian, sillä siitä tuli todella maukas.

Pohjana käytin taivaallista sitruunapastaohjetta. Rosmariinin vaihdoin tilliin ja savulohi tuli uutena kuvioihin mukaan. Mun oli kattokaas alunperin tarkoitustehdä savulohisoppaa, mutta jotenkin nuo grammat eivät olleet hallussa ja olin tilannut kauppakassipalvelusta sellaisen pikkunökäreen lohta. Sellainen, joka kuitenkin sopi pastaan just loistavasti.

Sitruunainen savulohipasta
5-6:lle

500 g fettucine-tuorepastaa
1 sitruunan mehu
1 valkosipulin kynsi
25 g voita
1 sitruunan kuori raastettuna
3 dl kuohukermaa
puntti tuoretta tilliä
200 g savulohta
1,5 dl raastettua parmesania
mustapippuria & suolaa

1. Sulata voi paistinpannulla, lisää pienistelty valkosipuli, raastettu sitruunan kuori ja sitruunan mehu, anna porista minuutin verran
2. Lisää kerma ja anna porista hiljalleen reilu 5 minuuttia
3. Keitä tässä välissä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan
4. Lisää noin desi parmesanraastetta, mausta ripauksella suolaa ja reilulla käännöllä mustapippurimyllystä, sekoita kunnes juusto sulaa
5. Valuta pasta ja lisää kastikkeen joukkoon, sekoita joukkoon myös savulohi ja pienistelty tilli
6. Tarjoile parmesanraasteen kanssa

Nyt toivottelen teille ihanaa sunnuntain jatkoa, toivottavasti sielläkin paistaa aurinko 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


perjantai 05. maaliskuun 2021

Gochujang kana riisipedillä

ID

NO NYT

kuulkaa ihanat! Nyt on koittanut se päivä, jota olen koko alkuvuoden lupaillut. Nimittäin gochujang kanapäivä 😀 IG:n puolella (myös toisella tililläni) minua seuraavat todistivat syksyllä, kun kyllästytin perheeni tuolla tulisenmakealla kanalla. Sitä oli valehtelematta meillä ruoaksi liki joka viikko loka-marraskuun aikana. Sitten tuli stoppi, kunnes alkuvuodesta oli taas aika gochujang kanalle.

Korealaista chilitahnaa, gochujangia, löytyy ihan markettien etnisten ruokien osastolta. Sieltä samasta hyllyn välistä löytyy usein myös reseptiin tarvittava riisiviinietikka, seesamiöljy ja soijakastikekin.

Gochujang kanaa riisipedillä

400-500 g broilerin rintafilettä

Marinadi
1 valkosipulin kynsi
2 tl inkivääritahnaa
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl gochujang-tahnaa (huom! voit aloittaa pienemmälläkin määrällä)
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl hunajaa
2 rkl soijakastiketta

Tarjoiluun: kevätsipulia, seesaminsiemeniä, jasmiiniriisiä

1. Kuori ja pilko valkosipuli, sekoita marinadin ainekset keskenään ja pilko rintafileet pienemmiksi
2. Pyörittele kananpalat marinadissa ja laita tekeytymään puoleksi tunniksi jääkaappiin
3. Paista kanoja pannulla noin 10 minuuttia, siirrä ne uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15minuuttia, kunnes kypsiä
4. Tarjoile keitetyn riisin, seesamisiemenien ja kevätsipulin kanssa (tai vaikka persiljan, jos ei kevätsipulia saatavilla :))

Marinadia kannattaa maistella ennen kuin sen pyörittelee kananpalojen sekaan. Meillä gochujang kana ei maistu ikinä samalle, sillä kokki kolmonen aka allekirjoittanut ei juuri mittaile, vaan maistelee. Välillä chilitahnaa on tullut sen verran liikaa, ettei kana ole lapsille maistunut niin hyvin. Miehelläkin on noina kertoina hikikarpalot koreilleet ohimoilla. Seuraavalla kerralla olen taas mittaillut aineet ja ollaan palattu siihen sellaiseen gochujang kanaan, josta koko perhe nauttii 😉

Mä tykkään mun gochujang kanasta reilusti makeana, mutta jos sulle makeus ei ole se juttu, niin kantsii aloittaa vain 1 ruokalusikallisella hunajaa. Kesällä pitääkin koittaa näitä makeantulisia kanoja grillissä. Veikkaisin, että aika rapsakan pinnan saa aikaan grillillä. Eikä kylkeen tarvitse edes riisiä, vaan vaikka grillivihanneksia!

AURINKOISIN PERJANTAITERKUIN,

PS. jos tulisenmakea makumaailma iskee, niin suosittelen kokeilemaan myös näitä tahmakukkakaaleja!


keskiviikko 03. maaliskuun 2021

Kasviskeskiviikko: 5 x kasvisruokaresepti

ILTAA IHANAT!

Ei luonne antanut periksi laittaa tänä iltana gochujang-kanareseptiä, sillä nythän on kasviskeskiviikko 😀 Mulla on valmiiksi kuvattuja reseptejä/ruokia, mutta sattumalta niistä ei yksikään ollut kasvisrespa. Joten tulin jakamaan teille arkistojen kätköistä viisi kasvisruokareseptiä, joita on tullut viime aikoina tehtyä vähän harvemmin. Eli osaa näistä meillä syödään ensi viikolla, sillä muistin taas kasvisruoan ihanuuden.

Vaikka olen sekasyöjä, niin huomaan nauttivani kasvisruoista. Mä olen virkeämpi niitä syödessäni ja uskon, että mielelläkin on jo tähän vaikutusta. Kasvisruoka tekee hyvää mielellekin. Mulle käsite kasvisruoka tarkoittaa siis lihatonta ruokaa. Kasvisruoassa usein käytän kasvispohjaisia tuotteita perinteisten maitotuotteiden tilalla, mutta niiden suhteen en ole ehdoton.

Itämainen kasvissosekeitto

Itämainen kasvissosekeitto

3 pientä bataattia
vettä
1 salottisipuli
2 cm pätkä inkivääriä
2 tl currya
1 valkosipulin kynsi
limen mehu
1 kasvisliemikuutio
2,5 dl ruokakermaa
loraus oliiviöljyä

tarjoiluun
korianteria
retiisiä

-kuori ja lohko bataatit
-laita ne kattilaan ja kaada vettä niin, että bataatin lohkot peittyvät
-laita vesi kiehumaan ja lisää kasvisliemikuutio
-kuori ja pienistele inkivääri sekä valkosipulin kynsi
-lorauta oliiviöljyä pannulle pari teelusikallista
-lisää kuumalle pannulle pienistellyt inkiväärit sekä valkosipulin kynnet, anna kuullottua hetken
-lisää pannulle myös kuorittu ja pienisteltu salottisipuli
-anna muhia noin viisi minuuttia, minkä jälkeen siirrä sipulit ja inkivääri kattilaan bataattien kanssa
-kun bataatit ovat kypsiä, soseuta keitto sauvasekoittimella
-lisää limen mehu sekä ruokakerma
-sekoita ja anna lämmetä liedellä vielä vähän aikaa
-nauti korianterin ja retiisin siivujen kanssa

Pyttipannu uunissa

Pyttipannu uunissa

keitettyjä perunoita
loraus öljyä
sormisuolaa
mustapippuria
kananmunaa
kirsikkatomaattia
tuoretta chiliä
oreganoa
fetajuustoa

päälle: kevätsipulia

-painele perunoita kevyesti haarukalla
-ripsottele päälle öljyä, sormisuolaa, mustapippuria, puolitettuja kirsikkatomaatteja, oreganoa, murusteltua fetaa ja pienisteltyä chiliä
-lisää maun mukaan kananmunaa (mä lisäsin neljä)
-paista 200 asteessa 10 minuuttia, nosta grillivastuksen alle vielä niin kauaksi aikaa, että tomaatit ja feta ottavat vähän väriä
-tarjoile silputun kevätsipulin kanssa

Tofunuudelisalaatti


Tofunuudelisalaatti

1 rasia thaimaustettuja tofukuutioita
100 g riisivermisellinuudelia
100 g tuoretta pinaattia
6 retiisiä
ituja / silmusalaattia
100 g kirsikkatomaatteja
edamamepapuja
kevätsipulia
1 lime
puolikas puntti thaibasilikaa
puolikas puntti korianteria
2 rkl makeaa chilikastiketta
0,5 rkl soijakastiketta
2 cm pala luomuinkivääriä
oliiviöljyä
cashewpähkinöitä

– sekoita keskenään pinaatti, siivutetut retiisit, pienistellyt kirsikkatomaatit ja kevätsipulit
– valmista riisivermisellinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, anna jäähtyä
– paista tofut öljyssä rapeaksi pakkauksen ohjeen mukaan
– sekoita riisivermisellinuudelit ja tofu pinaattiseokseen
– lisää edamamepavut, idut (tai silmusalaatit), pienistellyt thaibasilikat ja korianterit
– sekoita makea chilikastike, raastettu inkivääri, soijakastike ja yhden limen mehu keskenään
– kaada kastike nuudelisalaatin päälle
– koristele murskatuilla cashewpähkinöillä

Täytetyt munakoisot pestovaahdon kera 

Täytetyt munakoisot pestovaahdon kera
4:lle

2 munakoisoa
1 dl valmiskvinoaa
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
50 g fetajuustoa

Pestovaahto
2 dl vaahtoutuvaa ruokakermaa
2 rkl arrabiata-pestoa
2 valkosipulin kynttä
tuoretta persiljaa

1. pese munakoisot ja leikkaa ne pituussuunnaltaan kahtia
2. koverra sisusta, mutta jätä munakoison pohjalle ja reunoille täytettä siten, että munakoiso pysyy kasassa
3. pienistele tomaatit ja basilika, sekoita ne kvinoan, murustetun fetan ja pienistellyn munakoison kanssa
4. lisää täyte munakoisoveneisiin
5. paista 200 asteessa noin puolisen tuntia, tarjoile pestokermavaahdon ja tuoreen basilikan kanssa
6. vaahdota ruokakerma ja lisää sen sekaan pesto ja tuoretta persiljaa
7. laita pestovaahto jääkaappiin maustumaan puoleksi tunniksi

Porkkanasosekeitto


Porkkana-inkiväärisosekeitto

3 isoa porkkanaa
1 pieni peruna
1 pieni keltasipuli
2 valkosipulin kynttä
tuoretta inkivääriä
(the more the merrier ;))
ripaus suolaa
mustapippuria
vettä
200 g kookosmaitoa

Tarjolle: paahdettuja pähkinöitä, korianteria/ruohosipulia, chili-limemausteseosta

-kuori porkkana, peruna, sipulit ja inkivääri sekä pilko ne
-laita em. aineet kattilaan ja lisää vettä niin, että ne just ja just peittyvät
-keitä kunnes porkkanat ovat pehmenneet
-surauta sileäksi sauvasekoittimella
-lisää kookosmaito, suolaa ja mustapippuria
-kiehauta
-tarjoile ruohosipulin (tai korianterin), pannulla paahdettujen pähkinöiden ja chili-limemausteseoksen kanssa

************

Näin poropizzan iltaruoaksi syöneenä ähkyssä ajatellen keveämpi kasvisruokavaihtoehto olisi ehkä ollut parempi vaihtoehto. Jälkiviisaus, paras viisaus…vai mitenkä se menikään 😀 Hei sitä gochujang kanaa olen nyt lupaillut niin kauan, että sitä luvassa vielä tällä viikolla. Ja tämä lupaus pitää nyt paikkansa. Ensi viikolla päästään taas tuttuun ja totuttuun ruoanlaitto- ja postausrytmiin

KIVAA KESKIVIIKKOILTAA,

 


maanantai 01. maaliskuun 2021

Mökin uusittu keittiö

HEIPPATIRALLAA!

Jestas, että tuntuu siltä kuin olisi pitänyt pitkänkin blogitauon. Ruokaa on tullut tehtyä, mutta blogiin asti sitä ei ole kuvattu. Katsotaan viikon mittaan kuinka paljon materiaalia tänne tulee. Jos ei postauksia blogissa näy, niin IG:n puolella sitten ainakin ja sitten ensi viikolla jatketaan taas täystohinalla bloginkin puolella.

Tähän asti Marian Bistrossa on keskitytty kokolailla ruokaohjeisiin, mutta nyt päästään siihen osuuteen, jota olen itsekin jo odottanut. Sisustuspostaukseen ruoan ympäriltä. Sillä missäs muualla sitä ruokaa tulee tehtyä kuin keittiössä eli nyt esittelyssä meidän mökin uusittu keittiö. Vanha keittiö oli kellastunutta mäntyä eikä kodinkoneet enää palvelleet niin kuin niiden olisi kuulunut palvella. Joten tehtiin kerralla kaikki uusiksi. Poislukien mikro, joka unohdettiin uusia. Mutta hei, eipäs tuo vanha valkoinen mikrokaan näin parin päivän jälkeen enää silmään käy kovin sattuvasti 😉

Keittiön meille teki Kemijärveltä paikallinen puusepänliike Peltoniemi ja keittiön asensi paikallinen huoltoliike, joka tekee myös remppoja. Tuli jotenkin hyvä mieli, kun sai työllistää paikallisia.

Aiemmin meillä ei ollut keittiössä apteekkarin kaappia, mutta mun täytyy myöntää, että oon nyt jo aivan ihastunut siihen. Se kätkee sisäänsä kuivamuonaa enemmän kuin laki sallii. Myös jääkaappi otettiin aiempaa korkeampana.

Välitilan valkoinen fasettilaatta oli remppafirman valitsema. Me annettiin vain speksit valkoisesta laatasta. Alkuun mietin, olisiko nuo näyttäneet paremmalta tiililadonnalla, mutta silmä on tottunut laattoihin näinkin. Ja sitä tiililadottua näkyy aika paljon, niin ainakin ollaan vähän massasta poikkeavia.

Mutta nyt keittiöhommiin ja iltaruokaa perheelle. Meillä on tänään niinkin erilaista ja erikoista lomaruokaa kuin makaronilaatikkoa. Vinkkinä makaronilaatikon kanssa ketsupin sijaan teillekin siipikastike. Sopii ihan älyttömän hyvin!

KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,