”Vielä tulee se hetki, kun mulla on mahdollisuus viettää pidempiä aikoja tunturin juurella.” kirjoitin Facebook-päivitykseeni vuonna 2017, kun jälleen haikein mielin pakkasimme autoa kohti kotimatkaa. Tytöt olivat tuolloin 12- ja 10-vuotiaita ja itse pyöritin veljeni kanssa perheyritystämme.

En vielä tuolloin tiennyt, miten toiveeni tulee järjestymään, mutta tiesin, että se on asia, jonka haluan toteuttaa. En siinä hetkessä, vaan joskus myöhemmin.

Vuonna 2019 tehdessäni eräässä työpajassa unelmakarttaa tai viisvuotissuunnitelmaa, piirtyi tuolle kartalle kuva tunturista. Kuva naisesta kannettavan kanssa turkoosin veden äärellä. Onnellinen ja hymyilevä perhe, käsi kädestä kiinni pitäen. Koira. Sanat vapaus ja rauha.

Tuolloinkaan en vielä tiennyt, miten sinne tunturin juurelle tai turkoosin meren rannalle tulen päätymään. Miten saan sitä vapautta elämään, mistä olin alkanut jo 2010-luvun alussa haaveilemaan kehoni kipuillessa ylikuormituksen takia. Kaipasin rauhaa ruuhkavuosien keskelle. Rauhaa vilkkaasti käyvälle ajatuksen juoksulle ja rauhaa ihan jokaiselle elämän osa-alueelle. 

Tänä vuonna tulen toteuttamaan tuon haaveeni tunturin juurella pidempään vietetystä ajasta. Enkä voisi olla enempää kiitollinen, että näin on. Joulukuuksi tunturin juurelle…mutta miten se on mahdollista?

Onko tämä yksi haave tai tavoite toteutunut pelkästään universumilta sitä toivoen? Ei todellakaan. Se on toteutunut sinnikkään työn, suunnitelman ja konkreettisten pienten askelten kautta. En olisi ikinä uskonut, että 48-vuotiaana olen ammatinvaihtaja. Vielä työstä, joka on ollut rakas elämän työni ja elämässäni 20 vuoden ajan.

Sydämen kutsu oli kuitenkin niin vahva. Halu auttaa muita ihmisia voimaan paremmin oli niin vahva. Halu ymmärtää ihmismieltä ja onnistuneiden, kestävien elämäntapamuutosten syvintä tutkittua tiedettä käytäntöön viemisen takana oli niin vahva. Mikä määrittelee sitä, miten onnistumme muutoksessa?

Konkreettisesti tunturin juurella olon mahdollistaa 3,5 vuoden opiskelut (toki sitä ennen aiemmin suoritettu neljän vuoden KTM:n tutkinto, joka on ollut myös coachingbusineksessani suurena apuna), jotka mahdollistivat mulle uuden ammatin. Se himpun verran alle 20 000,00 euroa, jonka olen koulutuksiini investoinut. Se aika, jonka olen työpäivien jälkeen aikoinaan opiskeluille ja harjoittelulle allokoinut.

Sekä hyppy kokopäiväiseksi yksinyrittäjäksi elokuussa 2023.

Ja toki se rakas mökki siellä tunturin juurella.

Tavoite on toteutunut myös sen myötä, kun lakkasin kohtelemasta tavoitettani haaveena tai toiveena. Mä tiesin, että HALUAN vielä joskus viettää pidempiä aikoja tunturin juurella. Tai ylipäätään tehdä töitä omilla ehdoillani paikkariippumattomasti. Haluamisen ja toivomisen energia on erilainen. Kun sä haluat jotain, sä olet tehnyt jo päätöksen saada sen. ”Olisi kiva viettää joskus enemmän aikaa tunturin juurella.” vaihtui ”Haluan viettää enemmän aikaa tunturin juurella.” -mentaliteettiin. Kun me haluamme jotain (mihin itse pystymme vaikuttamaan), me tulemme tekemään sen eteen töitä. Tietämättä välttämättä täysin, miten sen saamme. Kun me toivomme jotain, me ikään kuin annetaan mahdollisuus myös sille, ettei toive koskaan toteudu.

Tässä vielä yksi esimerkki…lue nämä vaikka itsellesi ääneen, jos ne ovat sellaisia, joista itse olet haaveillut ja tunnustele, kumpi on voimallisempi tapa sanoittaa asia:

”Mä haluan voida energisemmin niin, että jaksan pitää huolta itsestäni, tehdä asioita ja nähdä ystäviä.”
”Olisi ihana voida energisemmin niin, että jaksan pitää huolta itsestäni, tehdä asioita ja nähdä ystäviä.”

No mitä mä siellä tunturin juurella teen yksin, kun mies suuntaa pariksi viikoksi takaisin etelään ennen kuin tulevat jouluksi? Coachaan upeita naisia, mentoroin yrittäjiä, koulutan Health Coach -opiskelijoita. Lepään, ulkoilen, rauhoitun. Joogaan, hiihdän, laskettelen. Syön kaikkia ihania kasvisruokia. Valmistelen hissuksiin joulua. Bongailen revontulia. Katson joululeffoja ja luen kirjoja. Käyn katsomassa Herra Hurmurin kanssa tontunjälkiä ja muutenkin pitkillä lenkeillä.

Tämä tulee olemaan pisin aika tähän mennessä, kun olen yksin ikinä aikuisiällä. Joskus olin niin läheisriippuvainen, että ei olisi tullut kuuloonkaan moinen. En osannut olla itsekseni. Tällä iällä se on luksusta ❤️

Mikäli teillä on postaustoiveita joulukuulle, niin mielelläni otan niitä vastaan!

Ihanaa joulukuun ensimmäistä ja samalla 1. adventin iltaa toivotellen, Maria