keskiviikko 29. tammikuun 2020

Sokeriton tammikuu pakettiin & lakritsisuklaafudge

HEISSUNHEI IHANAT

Mitä kuuluu? Tänne kuuluu sellaista kuten yleensä, eli hyvää :)Tasaisen ihanaa arkea vietellään. Sellaista joihin kotitoimistopäivät, blogityö, koulujutut ja työtyö tuovat vaihtelua. Tänään pääsen töiden jälkeen treffaamaan mun ihania koulukavereita. Meillä on ollut tapana treffata kerran kuussa, mutta nyt edellisistä treffeistä on jo reilu kuukausi. Sparraus noiden ihanien kanssa tulee just tarpeeseen; saa työputken katkeamaan.

Nyt kun elellään tammikuun vikoja päiviä, ajattelin päivittää vähän kuulumisia sokerittoman suhteen. Tämä oli nyt viides tai kuudes vuosi, kun katkaisen joulun sokerikierteen totaalikiellolla valkoisen sokerin suhteen. Ja olen todennut, että silloin kun olen sokerikoukussa tämä on minulle se paras vaihtoehto. Aiempina vuosina olen leiponut kaiken maailman korvikkeita pitämään makeanhimoa poissa, mutta yllätyksekseni tänä vuonna ei ole tullut syötyä niitä raakaherkkuja tai liiemmin lakritsitaateleitakaan. Ei vain ole tehnyt mieli. Kerran tammikuun aikana mulla iski ihan järjetön irttarihimo; hain kuopuksen koulusta ja heti repsikan paikalle istuttuaan haistoin sen. Nimittäin mun all time favorite irttarin. Vaaleanpunainen ufokarkki on sellainen, joka saa kielenkannat kutkuttamaan. Sellaisia voisin hakea viikonloppuna muutaman. Jos tekee mieli.

Nyt kun olen saanut sokerihiiren selkärangan jälleen vahvaksi jatkan samaan malliin. Totaalikieltoa ei ole, mutta niin kauan kuin tämä olotila tuntuu näin hyvältä, niin en näe yhtään syytä, miksi palata siihen joulunpyhien (lue: kahden viikon) sokerimässäilyyn. Olo on virkeä ja energinen. Yöunet maistuu ja lenkillä juoksutossu nousee kepeästi. Nyt on oikein hyvä olla. Voi toki olla, että tipatonkin on tehnyt asiansa. Ei sillä, että alkoholia olisi viime vuosina tullut humaltumistarkoituksessa nautittua, mutta kuten kerroinkin, niin usein jo yksi viinilasillinen saa seuraavana aamuina pöhnäisen olon. En kaipaa yhtään sitäkään olotilaa, joten jatketaan näillä. Kunnes toisin todistetaan.

Maitokaupasta tarttui mukaani ilmaislehti (Pirkka) ja siinä näin yhden ohjeen, jota oli pakko kokeilla. Sen verran mielenkiintoisilta mustapavut kuulostivat fudgessa. Melkein yhtä mielenkiintoiselta kuin kukkakaali. Modifioin reseptiä hieman, sillä halusin siihen myös lakritsin makua.

Lakritsisuklaafudget

1 tlk (230 g) mustapapuja
6 rkl kookosöljyä
4 rkl (raaka)kaakaojauhetta
iso loraus hunajaa
1 rkl raakalakritsijauhetta

-valuta mustapavut siivilässä ja huuhtele niitä kylmällä vedellä
-sulata kookosöljy
-sekoita aineet keskenään kulhossa ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi (mä jätin vähän rouheeksi)
-kaada pieneen (n. 15 x 15 cm) leivinpaperilla vuorattuun astiaan
-laita pakkaseen tunniksi
-leikkaa paloiksi
-säilytä jääkaapissa

Onni onnettomuudessa on se, että meillä ei muu perhe oikein ole innostuneita näistä raakaleivonnaisistani. Joten nämä 25 fudgea on kaikki itselleni. Voi äsh, nyt meni taas postauksen speksit punaiselle; wordpress näyttää sanojen määrän tuossa näytöllä ja kun se pomppaa yli kolmen sadan, vaihtuu luettavuus vihreästä oranssiksi. Ja niinko mä yritin tällä kertaa pitää jaarittelut lyhykäisenä :D

Miten siellä on sujunut sokeriton?

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. pitkästä aikaa selasin tuota Virpi Mikkosen Kiitos hyvää -kirjaa ja hei su0sittelen sitä jokaiselle, joka haluaa inspiraatiota leivontaan. Kaikki reseptit ovat sokerittomia ja gluteenittomia!

 


tiistai 28. tammikuun 2020

Välillä on hyvä painaa reset-nappulaa

MOIKKAMOI!

Hei, kuka olisi uskonut, että tänä talvena päästään vielä lumitöihin? Ihan mahtavaa! Muistuttakaa mua lumitöiden ihanuudesta sitten vapun kynnyksellä, kun niitä täällä manailen ;)

Kuinka moni ottaa aamulla herätessään ekana puhelimen käteensä? Selaa somet ja ne molemmat iltapäivälehdet. Tykkäilee kauniista kuvista Instagramissa ja vastailee viesteihin. Laskee puhelimen hetkeksi alas syödäkseen aamupalaa. Kenties silti plärää sitä toisella kädellä. Kiireessä suorittaa itsensä ulko-ovelle ja muistuttaa vielä lapsia lähtemään ajoissa kouluun. Huomaa ulkona, että auton avaimet jäi kotiin, mutta kännykkä – se ei unohdu ikinä, vaan on visusti kädessä.

Istuu autoon ja asettelee kännyn telineelle. Punaisissa liikennevaloissa katsoo sähköpostit hätäisesti ja ellei niitä ole, ei osaa jättää puhelinta omaan rauhaansa, vaan tsekkaa onko Instaan tullut uusia kuvia. Töihin päästessään vielä katsoo ne molemmat lehdet, josko maailmalla olisi tapahtunut jotain akuuttia. Ei ole, same old news. Tämä toistuu päivän aikana useasti. Työpäivän jälkeen tuntuu, että on kuitenkin ollut uutispimennossa. Onneksi kotimatkalla on yhdet sikapitkät punaiset valot, ehtii taas katsomaan maailman menoa. Iltapäiväkahvitauon edellisestä sessiosta kun on kulunut jo melkein pari tuntia.

Itaruoan jälkeen lösähtää sohvalle. Se käden jatke, yhteys ulkomaailmaan, kädessä. Todeten, että maailma ei päivän aikana ole muuttunut yhtään. Illalla katsoo vielä vihoviimeisenä ennen nukkumaan menoa, josko siellä maailmalla nyt olisi jotain tapahtunut. Ei edelleenkään. Hyvä niin, malttaa käydä nukkumaan.

Tunnistin tuosta kärjistetystä tekstistä itseni pari vuotta sitten. Kunnes huomasin, että mun aivoissa on tulva. Ne ei oikein enää pystynyt välillä ottamaan tietoa vastaan. Sellaista oleellista tietoa. Kepeää, uutiskynnyksen ylittävää tietoa kuitenkin. Sekä tiedon siitä, mitä kamut olivat syöneet lounaaksi. Kuka oli treenannut ja missäkin. Huomasin olevani jatkuvasti ylivirittäytyneessä tilassa. En pystynyt kunnolla rauhoittumaan, kun päivään tuli tyhjä tauko. Kävin kyllä sohvalle kirjan kanssa, mutta hetken päästä huomasin nousevani sieltä ylös toimittamaan jotain sellaista asiaa, joka olisi oikeasti voinut odottaa tekijäänsä.

Kuinka sitä ehtii keskittyä kuuntelemaan, mitä oma kroppa viestittää, jos koko ajan on ajatuksen tasolla jossain muualla? Jonkun muun elämän syövereissä vahvasti kiinni eläen. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että vaikka tuolloin luulin pitäväni itsestäni huolta, niin en sitä kuitenkaan tehnyt. Tai juu, söin terveellisesti ja kävin juoksemassa. Mutta mentaalipuoli jäi täysin hoitamatta. Kyllähän tuo juokseminen nollasi aivot, mutta kun juoksulenkin jälkeen tärkein tehtävä oli ottaa puhelin käteen ja katsoa statistiikkaa (ja kenties jakaa se someen), niin nollaus ei pitkälle riittänyt.

Koska meiltä ihmisiltä puuttuu reset-nappula, niin meidän tulee kehitellä itsellemme nappulan korvike. Ja painaa sitä tasaisin väliajoin. Itseni tapauksessa sen painaminen jo ennen kuin tulee tarvetta sen painamiselle, on suotavaa. Ikäänkuin ennaltaehkäistä sitä tieto- ja ärsyketulvaa, joka on läsnä päivittäin. Tänä päivänäkin roikun liikaa kännykällä, sitä ei ole kieltäminen. Osaltaan se on mun työtäkin roikkua somessa ja tehdä sinne sisältöä. Kultainen keskitie on tässäkin se avaintekijä. Itse en koe esimerkiksi IG Storyn päivittämisen kuormittavaksi tekijäksi, vaan rakastan tehdä noita storyja.

En tarvitsisi tuota kelloa ranteessa kertomaan, milloin en ole palautunut ärsykekuormasta yön aikana. Huomaan sen aamulla herätessäni. Vaikka tiedostan asiat, jotka kuormittavat minua ja tiedän, miten rebootata itseni, niin eihän sitä aina ehdi tuollaisia tekemään. Sen takia olen kehittänyt itselleni sellaisia tapoja, joilla nollata ajatukset myös kiireessä. Muistetaanhan, että hyvinvointi on subjektiivinen asia. Mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi sinulle. Mutta haluan silti jakaa kanssanne nämä pienet jutut, josko niistä olisi teillekin apua.

♥ puolen tunnin metsäkävely. Meillä menee tuolta rannasta sellainen polku. Ei se ihan metsää ole, mutta se riittää. Kävelen hiljaksiin ja välillä jään tuijottamaan luontoa ja sen ihmeitä. En kuuntele musiikkia enkä liiemmin näillä elvyttävillä metsälenkeillä ottele kuviakaan.
♥ kynttilän liekin tuijottaminen. Ihan viisi minuuttiakin riittää, kun vain fokusoi kaikki ajatukset siihen liekkiin. Kun ajatus alkaa harhailemaan, ohjaan itseni takaisin siihen kauniiseen liekkiin.
♥ kiitollisuuskirjeen kirjoittaminen. Tämän ei tarvitse olla pitkä. Riittää, että kirjoitan alas niitä asioita, joissa olen mielestäni viime aikoina onnistunut. Asioita, joista olen muissa ihmisissä kiitollinen. Mietin vain positiivisia asioita tuon hetken ajan.
♥ saunan lauteilla makoilu. Saunan jälkilämmössä, jalat kenties hetkeksi ylös seinää nostaen. Naksuva kiuas tai rätisevät puut tuovat tuohon tilanteeseen ihanaa taustamusiikkia.
♥ yin-jooga. Kävin ensimmäisen kerran yin-joogassa vuosia sitten. Niin ihanalta kuin se tuntuikin, niin unohdin koko joogan. Viime syksynä kävin yin-joogassa pitkästä aikaa ja sen jälkeen olo oli niin voimaantunut ja tietyllä tapaa herkistynyt. Mietin pitkään, että miksi, kunnes tajusin, että tuo tunteroinen, kun keskityn vain omaan itseeni ja kuulostelemaan omaa hyvinvointiani, on jotain aivan kullanarvoista. Sellaista, jota ei saisi arjessa unohtaa.

Ei sitä aina ehdi tekemään tunnin joogaa, mutta kotona saatan tehdä parin kymmenen minuutin yin-joogan, kun tuntuu että keskittymiskyky on kateissa ja mieli käy ylikierroksilla Näissä lyhyemmissä sessioissa en tee ihan niin pitkäkestoisia venytyksiä, mutta pari kolme minuuttia / liike jo auttaa. Ekat liikkeet tosin menevät poikkeuksetta siihen, että joudun tekemään töitä etten miettisi kauppalistaa, sähköposteihin vastaamista tai toisen lapsen hukkuneita urheilukenkiä. Mutta se tunne, kun huomaa treenin tuottavan tulosta – se on euforinen. Mielenhallinta ei ole kuulkaas helppoa, oletteko kokeilleet? :)

Niin, että mitäs jos vain luovutettaisiin aina silloin tällöin ja annettaisiin aivojen lomailla.
Kyllä se maailma jatkaa pyörimistään, vaikka välillä sulkisimme silmämme, hengittelisimme ja tekisimme matkaa itseemme

OIKEIN IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


maanantai 27. tammikuun 2020

Toimivan keittiön salat

MOIKKIS MAANANTAIHIN!

Lunta, onko tämä unta? :D Saan aika ajoin kyselyitä keittiöstämme ja siitä olemmeko olleet siihen tyytyväisiä. Näin 2,5 vuoden jälkeen olen edelleenkin tyytyväinen. Muutama juttu on sellainen, jonka voisin muuttaa, mutta keittiön mallista ja koosta johtuen se ei ole mahdollista. Aina kun kyseessä on U-mallinen keittiö puhutaan poikkeuksetta kulmakaapeista. Ellei sitten jätä kulmia tyhjiksi. Me halusimme kuitenkin maksimoida säilytysratkaisut ja molemmissa kulmissa on kaksitasoiset ulosvedettävät ritilähyllyköt. Eikä näissäkään mitään vikaa ole, hienostihan nuo toimisivat jos me asukkaat täyttäisimme ne niin nätisti, että liukuisivat edes takaisin sillain jouheasti. Ilman pelkoa, että sieltä saattaa tipahtaa varpaalle painava valurautapannun kansi. Toinen kulmakaappi kätkee sisäänsä leivontakulhot, uunivuoat sun muut ja toisessa on kattilat, valurautapadat ja paistinpannut. Sekä kattiloiden kannet sikin sokin (onko teillä vinkata järkevää säilytysratkaisua kattilan kansille?).

Silloin kymmenen vuotta sitten sisustussuunnittelua opiskellessani piirsimme keittiöitä oikein urakalla. Käsivaralla ja tietokoneella. Muistan silloin jo ihan paperillakin tuskastelleeni kulmakaappeja ja usein, mikäli oli siihen mahdollisuus, jätin ne piirtämättä. Mutta tosiasia on, että meillä nuo kulmakaappien sisällöt eivät mahtuisi muualle keittiössämme, sen takia ne tähän keittiöön piirsin. Joten leuka rintaan ja kulmakaapit siistiksi! Jos mietitte, miksi niiden sisällöstä ei ole kuvia niin tässä syy ;)

Meidän keittiömme strategiset mitat ovat 3600 x 2600 mm. Eli ei puhuta järin suuresta keittiöstä, mutta toisaalta kompaktin toimivasta. Meillähän tilannetta tokia auttaa se, että alakerrassa Marian Bistrossa on myös keittiökaappeja, joissa säilytämme niitä astioita, joita harvemmin tulee käytettyä. Kuten häälahjaksi saamaamme astiasarjaa.

En tiedä onko vielä vallalla ajattelu, että jääkaapin, lieden ja vesipisteen pitäisi muodostaa ikäänkuin kolmio. Meidän keittiössämme tämä ei toteudu, mutta en ole kokenut sitä ongelmaksi. Pesualtaasta saa helposti nosteltua astiat astianpesukoneeseen ja astianpesukoneesta tyhjättyä aterimet, lautaset ja lasit pienen kurotuksen kautta omiin laatikkoihinsa. Eikä sinne liedellekään ole kovin pitkä matka vesipisteeltä tai jääkaapilta.


Nämä asiat tekevät meidän keittiöstä mun mielestä toimivan:

  • runsas laskutila
  • helposti puhdistettavat kaappien ovet (ollakin, että välillä haaveilen vähän rustiikkisimmista kaapinovista)
  • isot vetolaatikot ja yksi ”apteekkarin” kaappi ulosvedettävillä laatikoilla
  • valo, joka loistaa kahdesta ikkunasta
  • kivitaso, joka on helppo pitää puhtaana
  • avohylly, kunhan vain muistaa pitää sen pölyttömänä
  • hitaasti sulkeutuvat laatikot ja kaapin ovet

Näitä hieman kaipaan keittiööni:

  • mustan seinän laatoitus mustalla/valkoisella fasettilaatalla
  • saarekkeen (ei tosin tule tässä keittiössä onnistumaan)
  • aamiaiskaapin (ks. yllä)
  • altaan paremmilla kaadoilla
  • liesituulettomuutta (tai lähinnä sellaista vähäeleetöntä liesituuletinta)

Ja hei, jos unelmat saivat oikein lentää, niin suunnittelisin tämän hetken sisustusmakuuni enemmän sellaisen jenkkityylisen keittiön. Saisi olla vähän marmoria ja vähän messinkiä. Pikkuisen sellaista luksusta, you know. Osassa yläkaapeista lasiovet ja kaappien sisällä valot. Se keittiö sijaitsisi ruokahuoneessa, jonka seinät olisi kaadettu. Iso saareke antaisi olohuoneeseen päin. Sellainen, että saarekkeen ympärille mahtuisi neljä aamupalan nauttijaa konjakin värisille nahkajakkaroille syömään. Nykyinen keittiön paikka olisi valjastettu ruokahuoneeksi ja siitä pääsisi ranskalaisten pariovien kautta aamiaisterassille. Ah, miten rakastankaan haaveilua – eikä muuten maksa mitään!

Mutta oikein tyytyväinen olen silti tähän suunnittelemaani keittiöön, menee tähän kotiin ja elämänvaiheeseen loistavasti. Se on ajaton ja laadukkain materiaalein toteutettu. Pienillä sisustusesinemuutoksilla saa kivasti lämpöä ja kotoisuutta. Yrttien tuoma vehreys ja keittokirjojen lumoava maailma yhdistettynä kynttilän lepattavaan liekkiin ja astianpesukoneen hurinaan. Ah arki ja siisti keittiö. En ihan heti keksi just nyt parempaan. Paitsi ehkä sen, että seuraavat pari kolme tuntia kuluvat siistissä keittiössä ruokaa laittaen ja kuvaten.

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

 

PS. Täältä vanhasta postauksesta löytyy kuvin meidän keittiön säilytyratkaisut. Silloin noi kulmakaapitkin näyttivät olevan vielä varsin toimivat :D