sunnuntai 28. marraskuun 2021

Onneksi meillä on joulu ♥

HEI IHANAT

ja mitä suloisinta ensimmäistä adventtia! Tänä viikonloppuna ollaan juhlittu rakkaan kummitytön ripille pääsyä ja samana päivänä hyvästelty yksi rakas viimeiselle matkalleen. Elämän ääripäitä, jotka muistuttavat siitä, mikä tässä elämässä on merkityksellisintä. Kyllä ne on ne rakkaat ja hyvinvointi.

Käytiin myös tänään ”kuusimetsällä” ja vitsit se oli vaikeaa tänä vuonna. Nyt kun on pakkasta ja kuuset nojailivat tuolla ”metsällä” toisiaan vasten, niin tuli ostettua sika säkissä. Tai no, kuusi paketoituna. Nyt kuusi sulaa tuolla olohuoneessa ja pian nähdään, mitä tuli ostettua ;)

Vakaa aikomukseni oli tänä vuonna siirtyä perinteisistä kuusenkynttilöistä led-valoihin, mutta en löytänyt sellaista valohuppua ajoissa, joten perinteisillä mennään. Sellainen valohuppu pitää sitten ottaa Lapin kuusta koristamaan.

Eilen rippijuhlissa juteltiin siitä, kuinka ihanaa on, että meillä on joulu. Joulu, joka katkaisee pitkän syksyn. Jota odottaa ja valmistella jo hyvissä ajoin. Tämä marraskuun loppu on ainakin mulle jo sellaista jouluun laskeutumisen aikaa. Odotus ja suunnittelu on parasta, niin joulussa kuin matkustelemisessakin.

Jotenkin tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, joulu tuo sellaista valoa tietynlaisen epätietoisuuden keskelle. Tuttua ja turvallista rutiinien ja tapojen muodossa. Meille joulu on vahvasti valon juhla. Mutta tiedän, että se ei sitä kaikille ole.

Muistan silloin kahdeksan vuotta sitten, kun iskä kuoli muutama päivä ennen joulua miettineeni, että joulu ei tule enää koskaan tuntumaan joululta. Toisin kävi. Musta tuntuu, että se on se lähestyvä joulu, joka tekee tuosta ajasta vielä lohdullisemman.

Nyt kun meiltä on viety osin vapaus ja tietynlainen varmuus hyvinvoinnista tuon tuntemattoman uhan takia, joulu nousee jälleen uuteen merkitykseen. Vaikka maailma kuinka myllertää, niin

Onneksi meillä on joulu.

Vedenjakaja, jota syksyn pimeillä fiilistellään joululehtiä lukien glögimuki kädessä kynttilän valossa. Vedenjakaja, jonka jälkeen itselläni alkaa jo kevään odotus. Ikään kun jouluna käännettäisiin kelloja täysin uuteen suuntaan. Juu, siihen mökkihöperön h-hetken suuntaan.

Postauksen kuvat ovat parin vuoden takaa. Josko nyt olisi kuusi sulanut siihen malliin, että voisi laittaa valot ja koristeet. Vietetään myöhemmin illalla myös pikkujouluja perheen kesken. Niitä varten paistetaan pellillinen torttuja ja laitetaan glögit lämpenemään. Ah, onneksi meillä on joulu

IHANAA ILTAA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 24. marraskuun 2021

Salaatti-idea joulupöytään

MOIKKA KESKIVIIKKOILTAAN!

Alkuviikko on tehty iltaisin vaihto-oppilasjuttuja ja vielä olisi muutama lomake täyttämättä tai lähettämättä täytettäväksi. Rokotuksia haettiin eilen apteekista ja enpäs ole aiemmin edes miettinyt, kuinka hintavia nuo ovat. Yhdysvallat vaatii sellaisiakin rokotuksia, joita meillä ei rokotusohjelmaan kuulu, joten ovat pakollisia. Eilen oli jälleen Teams-palaveri vaihtarijuttujen tiimoilta ja täytyy sanoa, että kerta kerralta tuo konkretisoituu, että se esikoinen on oikeasti sinne lähdössä. Viimeistään itsenäisyyspäivänä ollaan saatu tämä lähtöön liittyvä paperirumba numero 1 tanssittua loppuun ja sitten vain odotellaan. Vaikka tuntuu, että on paljon työtä, niin on se kaikki sen arvoista.

Ajattelin tulla vinkkaamaan teille superhyvästä salaatista, joka menee ihan sellaisenaankin, mutta näkisin myös joulupöytää koristamassa. Mä rrrrakastan salaatteja. Niin kuin te jo tiedättekin. Rakastan muuten paljon muitakin asioita kuin salaattia ja sain joskus siitä kommenttia, että ei kaikkea voi noin rakastaa :D No mä rakastan enkä peittele sitä.

Joten tänään juttua salaattirakkaudesta tai lähinnä tästä kyseisestä salaatista. Jos saisi valita yhden ruoan/kategorian, jota syödä loppuelämä, niin mulla se olisi salaatit (kakkosena olisi mediaseksikkäästi peruna). Kylmät ja lämpimät, täyttävät ja kevyet, raikkaat ja mausteiset. Salaatteja kun on niin helppo varioida.

Törmäsin Pinterestissä Half Baked Harvestin ruusukaalisalaattiin, jota oli pakko viikonloppuna samointein tehdä. Voi olla, että tästä tulee tämän vuoden joulupöytään kaveri Waldorfin salaatille. Niin maukasta! Ollakin, että ruusukaalien kanssa mulla on ollut vähän niin ja näin. Välillä maistuu, välillä ei. Tässä salaatissa maistui kyllä tosi hyvin!

Alkuperäiseen ohjeeseen tuli pekonia, mutta korvasin sen serranon kinkulla. Vuohenjuuston puuttuessa jääkaapista, valitsin tilalle fetajuuston. Ai niin, osaatteko te työstää granaattiomenaa siististi? Mä en. Pitäisi katsoa joku ohjevideo. Meillä oli keittiön seinä ja pienkoneet täynnä punaisia täpliä salaatin tekemisen jälkeen ;D

Ruusukaalisalaatti

400 g ruusukaaleja
4 siivua serranon kinkkua
2 rkl oliiviöljyä
2 dl granaattiomenan siemeniä
fetajuustoa

Kastike
0,5 dl hunajaa
2 rkl voita
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl rosepippureita murskattuna
sormisuolaa
2 tl raastettua appelsiinin kuorta

1. Pese ruusukaalit ja puolita ne, aseta uunivuokaan
2. Leikkaa serranon kinkku pikku paloiksi ja sekoita ruusukaalien kanssa
3. Lorota päälle oliiviöljy, sekoita
4. Paista 200 asteessa uunin alatasolla välillä sekoittaen noin 30 minuuttia tai kunnes ruusukaalit ovat ottaneet väriä ja kinkut rapsakoituneet
5. Valmista sillä aikaa kastike; pehmitä hunaja kattilassa (alkaa hieman poreilla), lisää pippurit, suola, appelsiinin kuori, voi ja valkoviinietikka. Hämmennä kunnes voi sulaa.
6. Kaada ruusukaalien päälle ja sekoita, lisää murusteltu feta ja granaattiomenan siemenet

Semmoisia keskiviikkoiltaan. Toivottavasti sielläkin on viikko sujunut mukavissa merkeissä! Pikkupakkanen on todellakin tehnyt hyvää. Ja ensi viikolla onkin jo joulukuu

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


maanantai 22. marraskuun 2021

Uusi, energisempi elämä / Ferritiinijuttuja

MOIKKA!

Talvi on tullut – kyllä luitte oikein :) Pieni valkoinen kihna maassa ja pakkanen on jo itselleni yhtä kuin talvi. Tekee ihan huikean paljon valoisemmaksi maiseman ja kuulaat pakkasillat/aamut tähtien valossa ovat parhautta. Tätä lisää, kiitos!

Olen saanut muutamia toiveita liittyen ferritiinijuttuihin. Tiedän, että joku saattaa pitää näitä trendi”sairauksina”, mutta mun täytyy nyt omakohtaisesti tämän kokeneena sanoa, että tästä on trendit kuulkaa kaukana.

Ihminenhän tottuu tiettyihin olotiloihin. Niin mäkin tein. Näin jälkikäteen on helppo peilata jopa viitisen vuotta taaksepäin ja miettiä, että todennäköisesti jo tuolloin ferritiiniarvoni olivat alakanttiin. Silloin juoksin 3-4 kertaa viikossa ja vaihdoin tämän tästä sykemittariin patteria, kun sykkeet huiteli korkealla. Ei auttanut. Hengästyin helposti, juoksulenkeillä en saanut happea kunnolla ja jotenkin tuntui jo silloin, että juoksukunto rapistui. Juoksulenkkien jälkeen olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Toki paikkasin tätä juoksemalla vielä enemmän. Ja välillä se juoksujalka rullasi tosi kivasti. Eli oli hyviäkin lenkkejä.

Pari vuotta sitten muistan googlettaneeni ”esivaihdevuodet ja unettomuus”. Yöuneni alkoivat olemaan katkonaisia. Se sama kello ranteessa kertoi, että leposykkeet oli korkealla yölläkin. Töissä eikä vapaa-ajalla ollut stressiä, joten ajattelin tuon olevan jotain hormonijuttuja. Olinhan kuitenkin 44-vuotias tuolloin.

Vuosi takaperin mietin, että ikä se taas tekee tepposensa, kun en enää saanut niin paljon aikaan. Energiaa ei ollut enää siinä määrin kuin aiemmin, vaikka elintapani olivat energiaa tukevat. Jälleen selitin itselleni tarinaa ikääntymisestä ja siitä luonnollisesta asiasta, että vauhti nyt vaan hidastuu.

Tässä kohtaa tuli mukaan myös blogia kohdannut muutos. Mulla ei ollut paukkuja lifestyle-blogin kirjoittamiseen siinä määrin, mitä itseltäni odotin.

Tämän vuoden tammikuussa huomasin hiihtolenkeillä, että mun kädet ja jalat meni maitohapoille pienemmästäkin mäestä. Hiihtolenkkien jälkeen lihakset eivät palautuneet, vaikka kuinka venyttelin. Syksyllä olin siinä tilanteessa, että jouduin venyttelemään joka aamu ennen töihin lähtöä, sillä mun paikkoja särki niin paljon. Vaikka pidin viikonkin tauon juoksemisesta tai ylämäkivedoista, niin mä en palautunut fyysisesti.

Ekan kerran koin sitä kuuluisaa aivosumua syyskuussa. Mulla on yleensä tosi hyvä muisti, mutta nyt muistikin alkoi prakaamaan. Iltaisin löysin itseni töiden jälkeen sohvan nurkasta ja aloitekyky alkoi olla aika vähissä. En tuntenut enää itseäni siksi Mariaksi, joka joskus olin ollut.

Se havahdutti.

Lakanoita viikatessa mun piti istua välillä hengittelemään rauhassa. Kävellessäni kellarista yläkertaan, huilasin keskikerroksessa hetken.

Hullujen Päivien -tarjous verikoepaketista lävähti eräänä päivänä näyttöruudulleni. Siitä parin päivän päästä olin verikokeissa. Siitä vuorokauden  päästä mulla oli tulokset puhelimessani. Ferritiiniarvot punaisella ja hemoglobiiniarvo 30 pykälää alle sen kuin viimeksi mitattuna (v. 2019).

Ikinä aiemmin en ollut tullut miettineeksi edes ferritiinien olevan alakanttiin. Mulla on ollut naiseksi nimittäin todella korkea hemoglobiini (155-158) ja ajattelin aina, että se kertoo siitä, että rauta-asiat ovat kunnossa.

Tuon tuloksen saamisen jälkeen googlasin ferritiinijuttuja ja kaikki mun oireet menivät ferritiinivajeen piikkiin.

Onneksi työterveydessä oli lääkäri joka otti asian samantien tosissaan. Kysyi, miten olin ollut jaksanut. Eihän mulla niinkään jaksamisesta ollut ollut kyse vaan siitä hengästymisestä ja lihasten hapottamisesta. Toki tänä syksynä myös jaksamisen kanssa oli ollut haasteita. Ferritiini oli 13 ja kuulemma yleensä oirehtii jo alle 50 tuloksella.

Ferritiini on saattanut olla mulla laskusuuntainen jo pitkään (ei ole koskaan aiemmin mitattu), mutta nyt vasta se oli vetänyt mukanaan hemoglobiiniakin alas. Vuoden rautakuuri (Sideral Forte aamuin illoin) kirpaisi lompakossa. Mutta toisaalta sitä on valmis maksamaan mitä vain siitä, että olo normalisoituu.

Joulukuun alussa otetaan uudet verikokeet ja katsotaan, mikä tilanne on. Aloitin syömään rautaa pari viikkoa ennen Lapin reissua ja Lapissa jo huomasin vaikutukset. Se tunne, kun tunsi hetkittäin tunturia ylöspäin kiivetessään, että olo on normaali oli euforinen. Yhtäkkiä siellä tunturin juurella ajatus lifestyle-puolen mukaan ottamisesta ruokablogiin vahvistui. Koin, että nyt mulla oli taas paukkuja tähän hommaan.

Koska raskas liikunta kuluttaa myös rautavarastoja, niin nyt on pidetty pian parin kuukauden tauko juoksulenkeistä, rappustreeneistä ja ylämäkivedoista. Lauantaina testasin pikkuisen kuntopyörällä, että miltä pieni hikkarainen tuntuu. Oli ihana huomata, että siinä missä vielä syyskuussa syke lähti helposti laukalle pyörän päällä (165 hetkessä), jouduin nyt tekemään töitä, että sain sykkeen yli 145.  Yösykkeetkin ovat laskeneet liki 10! Ja rautakuuri on vasta alussa.

Enää joogan soturiliikkeiden jälkeen jalat hapota niin montaa päivää ja muutenkin tuntuu, että sitä on normaalin elämän syrjässä taas vähän enemmän kiinni. Tänä syksynä se lempeys ja armollisuus itseään kohtaan on punnittu. Olen antanut itselleni luvan vaan olla. Se on tuntunut ihanalle. On toki vieläkin niitä päiviä, että on kuin jyrän alle jäänyt, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin.

Raskas liikunta (palautumisen laiminlyönti), punaisen lihan radikaali vähentäminen pari vuotta sitten ja runsastuneet kuukautiset ovat varmasti olleet itselläni se syy ferritiinien laskuun. Nyt on kaksi ekaa otettu työn alle ja kolmaskin, jahka pääsen lääkäriin asti. Kuten näiden ferritiinien kanssa, niin muidenkin vaivojen kanssa vitkuttelen ehkä turhan kauan. ”Pää kainalossa” -potilastyyppi on mua kuvaava. Tai oli. Jatkossa ehkä voisi mennä verikokeisiin vähän aiemmin…

ENERGISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA,