sunnuntai 14. elokuun 2022

Ihana elokuu & helppo scampiohje

No nyt on kyllä eletty kuin viimeisiä kesäpäiviä – niin superihanat ilmat olleet! Ollakin (saakohan tätä sanoa ääneen…) odotan jo ihan älyttömästi syksyn värejä. Koleutta ja sumuisia aamuja. Iltoja takkatulen ääressä ja sitä kuuluisaa syyshyggeä.

Se ei silti poissulje sitä, ettenkö olisi nauttinut viimeisistä kesäpäivistä ja -illoista täysillä. Olen, sillä lämpöä on riittänyt töiden jälkeenkin.

Eilen illalla mökillä katettiin taas kalliorannan terdelle pöytä iltaruokailua varten. Sulatettiin koko kesän sulattamista odotelleet scampit pakkasesta, laitettiin ne marinoitumaan ja sen jälkeen grillattiin nopeasti. Annettiin majoneesille ripaus sitruunan makua ja poksautettiin jääkaapista löytynyt kuoharipullo.

Sytytettiin kynttilät ja tuumattiin yhteistuumin, että villasukat pitää laittaa jalkaan. Katseltiin kun aurinko laskee nyt jo aiemmin vastarannan taa kuin viikko sitten.

Otettiin kesken ruokailun vastaan videopuhelu reilun 8000 kilometrin päästä. Yleensä ei kesken ruokailun puheluita sallita, mutta hei – nyt ei edes mietitty :D Nähtiin esikoisen vaihtarikodin esittely videolla ja videokuvaajaa seuraava ihana labradoodle, joka heilutti iloisesti häntää.

Juteltiin hetki kuulumisia, siivottiin pöytä ja sammuteltiin kynttilät.

Joku näissä elokuun päivissä on, mitä rakastan. Illoissa, jotka alkavat pimenemään ja viilenemään. Tuoksussa, johon sekoittuu jo sävähdys syksyä.

Ne scampit, ne muuten ovat olleet mun tämän kesän herkkuruokaa aina jos ollaan käyty sellaisessa ravintolassa syömässä, missä niitä on saanut. Ja kaiken lisäksi scampit ovat myös älyhelppoja valmistaa itse.

Scampit & sitruunamajoneesi

1 pkt Pirkka kypsiä jättikatkaravun pyrstöjä (pakastealtaasta)
1 punainen chili
1/2 sitruunan mehu
1 solovalkosipuli
2 rkl oliiviöljyä
puntti persiljaa
suolaa
200 g voita

Sitruunamajo
2 dl majoneesia
1/2 sitruunan mehu

Tarjolle
Ciabattaa tms. kovakuorista leipää

1. Sulata scampit (esim. tunnin ajan kylmässä vesihauteessa)
2. Pilko puolikas chili ja puolikas valkosipuli, pienistele puoli punttia persiljaa ja sekoita em. oliiviöljyn ja sitruunamehun kanssa. Nostele joukkoon scampit ja laita tekeytymään noin 30 minuutiksi jääkaappiin
3. Sekoita sitruuna ja majo ja laita sekin jääkaappiin
4. Lisää paistin pannulle loppu chili ja valkosipuli pilkottuna sekä voi. Anna voin sulaa pikkuhiljaa. Kun voi on kuumaa, kaada pannulle scampit marinadissaan. Sekoittele joukkoon loppu persilja.

Me tosiaan otettiin scampeihin pikkuinen pinta grillissä, mutta tämä ei ole välttämätöntä :)

SULOISIA ELOKUUN PÄIVIÄ SINNEKIN TOIVOTELLEN,


sunnuntai 07. elokuun 2022

Lennä lintu lennä – vaihto-oppilasjuttuja

HEIPPA!

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen; on kesälomailtu, on palattu töihin, on vietetty rippijuhlat ja lähetetty esikoinen vaihto-oppilaaksi. Sain IG:n kautta toiveita kirjoittaa vähän lisää vaihto-oppilasjuttuja. Täältä löytyvät aiemmat postaukseni:

Vaihto-oppilasvuoden ensivalmistelut
Vaihto-oppilasvuosi lähestyy

Mitä tapahtui maaliskuun lopun jälkeen, kun viimeksi aiheesta kirjoittelin? Voin sanoa, että tuosta aika kului kuin siivillä siihen päivään, kun saateltiin Julia lentokentälle. Mutta paljon tuli tehtyä valmistelevia juttuja mm.

Vanhempien ja vaihtareiden yhteinen valmennuspäivä
USA:n opiskeluviisumin hakeminen
Valmistelevien kurssien suorittaminen
Isäntäperhetietojen ja koulupaikan vahvistaminen
Skypettely isäntäperheen kanssa.
Tuliaisten ostaminen
Laukkujen pakkaaminen

Tuohon opiskeluviisumin hakemiseen kannattaa käyttää aikaa ja täyttää huolellisesti lomakkeet. Yleensä viisumia varten käydään USA:n suurlähetystössä sitten vielä haastattelussa, mutta meillä vissiin nuo aiemmat reissut ESTA-viisumilla USA:an tekivät sen, että viisumin sai lähettämällä passin ja yhden lomakkeen postitse (nettilomakkeiden täytön jälkeen). Ja hyvä näin, sillä suurlähetystöön oli kuulemma vaikea saada aikoja. Ainakin viime kesänä osa vaihtareista kävi pitkin Eurooppaa USA:n suurlähetystöissä haastatteluissa.

Vähän jännitettiin sitä, tuleeko passi postissa perille, kun ei onnistunut kirjattuna kirjeenä ennalta maksaa, mutta passi viisumeineen tuli parissa viikossa postilaatikkoomme. Vaihtareiden asiaa USA:n päässä hoitaa voittoa tavoittelematon järjestö ICES, jonka kautta oli kattavat (pakolliset) verkkokurssit. Niihin Julialla muistaakseni meni muutamia päiviä. Niissä käytiin läpi koulusysteemiä, elämää Amerikassa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Tiesimme, että isäntäperhetiedoissa saattaa kestää, sillä Kalifornia on suosituin aluetoive. Se yksi torstaiaamu mökillä, kun sähköpostiin kilahti placement confirmation on jäänyt mieleemme. Siinä aukesi ensimmäisenä kyynelhanat. Ilon itkusta ei tullut loppua ja aamukahvi maistui varsin suolaiselle ;D Ehdimme katsomaan isäntäperheen tiedot, kuvat ja nettailemaan tulevaa kotipaikkaa ja koulua. Yritimme soittaa Julialle, joka oli kaupungissa, mutta nukkui vielä.

Perhe ja paikka, johon Julia pääsi tuntui alusta asti aivan oikealta meille. Ja nyt jo muutamien päivien perheessä asumisen jälkeen tuo tunne on vain vahvistunut ❤️ Kerran skypetettiin perheen kanssa koko porukalla ja musta tuntui heti, että arvot, harrastukset ja elämänkatsomus ovat natsaavat. Kerrasaan ihania ihmisiä! Sen lisäksi Julia toki lähetteli ennen lähtöönsä tämän tästä whatsapp-viestejä perheen kanssa. Isäntäperheen äiti loi myös ryhmän meille vanhemmille, jossa jaamme harvakseltaan viestejä. Haluamme kuitenkin olla taka-alalla ja antaa perheelle kaiken rauhan nauttia vaihtaristaan.

Julian lentokentällä hyvästeleminen on ollut yksi elämäni vaikeimpia asioita. Mutta viime päivinä olen huomannut, että on aivan eri ikävöidä ihmistä, jonka tulee vielä näkemään kuin ihmisiä, joita ei enää tule tässä elämässä näkemään. Tuo ikävä on tällä hetkellä sellaista suloista. On niin innostunut ja onnellinen toisen puolesta, että vaikka ikävä vähän kaihertaakin, niin sen kestää. Se on tietyllä tapaa sellaista kutkuttavaa ikävää. Odottavaa ikävää, ilman musertavuutta.

Suoran lennon jälkeen JFK:lle New Yorkiin oli vuorossa kolmen yön soft landing -leiri muiden vaihtareiden kanssa. Tuolla opiskeltiin vähän lisää + vietettiin vapaa-aikaa shoppaillen ja nähtävyyksiä katsellen. Kuvista huomasimme, kuinka tuo isompi rakkauspakkauksemme puhkesi kukkaan. Niin onnellinen ja kiitollinen olo välittyi kuvista. Tuon leirin aikana hän sai monta, toivottavasti loppuelämän ystävää, ympäri maapalloa.

Lento San Franciscoon kesti kuutisen tuntia ja oli kuulemma yhtä turbulenssia. Tuolloin mantereen päällä pyöri myrskyjä niin, että länsirannikolle suuntaavat lennot olivat joko myöhässä tai sitten peruttiin. Soiteltiin nopea facetime, kun Julia käveli kohti matkalaukkuhihnaa. Facetime loppui siihen, kun ilme kirkastui ja kuului heleä ”Äiti, nyt mä nään mun hostperheen, soitellaan – moikka!” Ja luuri kiinni. Niin ihanaa ❤️

Heti ekana aamuna kävivät hostmomin ja -siskon (vuoden nuorempi kuin J) kanssa rehtorin luona valitsemassa kouluaineet ja pakollisen algebran ja historian lisäksi siellä näyttäisi olevan lukkarissa tanssia, golfia, espanjaa ja jonkin sortin psykologiaa (tästä mun täytyy ottaa vielä selvää, sillä oon aivan innoissani – varsinkin jos se on positiivista psykologiaa). Tähän päälle tulee vielä kerhot, jotka USA:ssa näyttelevät suurta osaa ja joissa koulun jälkeen vietetään vapaa-aikaa ystävien kanssa.

Nyt tulee vuosi siitä, kun ekan kerran alettiin kartoittamaan vaihto-oppilasjärjestöjä ja valittiin se oikea (Mirlo on alusta asti toiminut älyttömän hyvin ja en voi muuta kuin suositella). Ihan käsittämätöntä, kuinka aika on mennyt näin nopeasti. Itsekkäästi ajateltuna sitä voisi ajatella, että voi kunpa tuleva vuosikin menisi yhtä nopeasti. Mutta epäitsekkäästi ajattelen, että voi kunpa toisen aika menisi hitaasti ja saisi aistia uuden maan kulttuuria ja unelmaansa mahdollisimman rauhassa.

Vuosi takaperin sain kyselyä, että miten ikinä raaskimme/uskallamme lähettää tyttäremme vuodeksi maapallon toiselle puolen. Mitäs, jos hän jää sinne? Se on mun mielestä sellainen juttu, että emme voi elää pelossa. En halua elää pelosta käsin, vaan rakkaudesta ja elämän tarjoamista mahdollisuuksista käsin. Emmekä voi kahlita lapsia pysymään Suomessa. Ollaan pyritty kasvattamaan lapset niin, että kun on aika lentää, heidän siipensä kantavat. Nyt on kuulkaa se hetki. Ja se tuntuu ihan uskomattoman hyvältä.

Kyllä meidän keskusteluissa Julian kanssa viimeisen vuoden mittaan on välähdellyt yliopisto-opinnotkin Amerikassa. Jos isänsä jalanjälkiä seuraa, niin vaihtarivuosi venyy kuudeksi vuodeksi ja lukion jälkeen jatko-opinnot suoritetaan siellä :) Se on sitä elämää, mihin ollaan nämä 17 vuotta valmistauduttu. Eikä se tarkoita sitä, että napanuora katkeaa, vaikka lapset itsenäistyy. Kaiken lisäksi koen, että maapallo on pienentynyt ihan hurjasti siitä, mitä se oli silloin kuin itse olin vaihtarina. Nyt tuonne toiselle puolen maapalloa hurauttaa nopeasti vajaassa 12 tunnissa.

Viime yön aikana puhelimeen oli tullut kuvia ulkopicnicistä ja -leffasta, valtatiestä vuorien vieressä ja hymyilevästä vaihto-oppilaasta isäntäperheensä äidin ja isän välissä.

Tuntuu niin hyvältä. Lennä, lintu lennä ❤️

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


PS. Halu blogin säännölliseen kirjoittamiseen pulppuaa edelleen tuolla pinnan alla vahvana. Täytyy nyt arjen alettua järjestellä aikataulut niin, että saan tehdä myös tätä mulle rakasta puuhaa. Kiitos muuten kaikista viesteistä, mitä olen saanut; moni teistä on seurannut tuon nuoren naisen matkaa aina sieltä vuodesta 2010 alkaen. Kiitos, kun olette kulkeneet mukanamme ❤️


lauantai 09. heinäkuun 2022

Kesän 2022 kuvatulvaa & kuulumisia

HELLUREI PITKÄSTÄ AIKAA!

Siinä missä ajattelin, että lomalla päivitän ahkerasti blogia, on loman ekat pari viikkoa menneet kaikessa muussa touhussa. Lukiessa, nukkuessa, lomaillessa. Pysähtyessä ihmettelemään elämää ja sen moninaisuutta. Kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa, että nytpäs avaan tietokoneen. Kuitenkin bloginkin kirjoittaminen on mun mielestä sellainen ”kutsumusjuttu” eli jos ei ole vetoa kirjoittaa, niin silloin ei kannata kirjoittaa.

Nyt kuitenkin tässä mökkituolissani yhtäkkiä se iski. Kaipuu blogiin. Kaipuu kirjoitella kesäkuulumisia. Mies katselee toisessa tuolissa formuloiden aika-ajoja ja koira nukkuu rahillani. Ulkona lämpötila laski ukkoskuuron myötä 13 asteeseen ja villasukkaa sai kaivaa jalkaan.

Kesä 2022 on ollut tähän asti ihana, vähän erilainen, mutta omalla tavallaan ihana. Tätä kesää leimaa vahvasti luopumisen ”tuska” (aka toisen puolesta kiitollisuuden tunne siitä, että saa kokeilla siipiään) esikoisen tulevan vaihtarivuoden osalta. Sitä on halunnut viettää aikaa lasten kanssa. Lisäksi sitä on tullut vietettyä aikaa parhaan ystävän kanssa, joka käväisi Suomessa ekaa kertaa kolmeen vuoteen. Juhannus meni perinteisesti mökillä pienellä porukalla ja ilmat hellivät oikein kunnolla.

Tänä kesänä rohkaistuin olemaan mökillä yksin koiran kanssa öitäkin. Mulla kun alkoi loma silloin, kun muu perhe vielä oli töissä. Viimeisten vuosien aikana on tullut kohdattua omia pelkojaan ja huomattua, että ei ole mitään syytä pelätä. Mökillä yksin oleminen oli yksi näistä peloista. Noina kolmena päivänä nautin yksinolosta. Minä, joka aiemmin tarvitsin ihmisiä ympärilleni.

Aamupalan jälkeen parkkeerasin kirjan kanssa auringonottotuoliin, söin kevyen lounaan, nukuin päikkärit, saunoin ja nukuin hyvät yöunet. Välillä on hyvä olla ihan rauhassa omien ajatusten kanssa. Tutustua taas itseensä kenties ehkä hektisenkin arjen jälkeen.

Yksi radikaali muutos, joka mulla auttaa aina lomamoodiin pääsemisessä on ruutuajan vähennys. Somea on tullut päivitettyä, mutta ei niinkään selailtua. Uutisia olen myös vältellyt. Alun FOMO-ilmiön jälkeen tyydyin siihen, että mun ei tarvitse tietää mitä maailmalla tapahtuu. Ainakaan siinä mittakaavassa kuin aiemmin.

Just nyt on hyvä ❤️

Seuraavat kolme viikkoa lomaillaan miehen kanssa. Valmistellaan pikkuisemman rippijuhlia ja tehdään sellaisia pieniä päiväretkiä. Tai ollaan tekemättä. Fiiliksen mukaan mennään. Ja hei siinä, missä puunasin kotia ja pihaa pari vuotta sitten ennen esikoisen rippijuhlia on nyt sellainen fiilis, että tulee ne juhlat puunaamattakin.

Ihania ja leppoisia kesäpäiviä sinne! Toivotaan, että vaikkei aurinko aina paista, niin sen sisäinen valo loistaa tuoden iloa elämään 🌸

KESÄTERKUIN,