sunnuntai 16. tammikuun 2022

Vain elämää, ei sen enempää

HEIPPAHEI!

Töissä on ollut ihanaa alkuvuoden säpinää, hiihtokausi on vallan vienyt mennessään, muutamat viimeiset joululahjakirjat ovat koukuttaneet tarinoillaan. Blogin päivittäminen on ollut vain kaihoisana kaiverruksena mielen sopukoissa

Perjantaina, kun puhelin soi iltapäivästä ja kuopuksen matikan opettaja soitti, että onko ok lähettää kipeä kuopus kotiin, mietin nanosekunnin ajan, että ”Jes, oksitauti viikonloppua vasten onkin just se, mitä tähän hätään tarvitaan.” Olinhan kuitenkin ladannut viikonlopulle hieman muuta tekemistä. Tai lähinnä tekemättömyyttä.

Kunnes tajusin, että näinhän se elämä menee. Osaan asioista me ei vaan yksinkertaisesti voida vaikuttaa. Joten keskityn mieluummin niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. Viikolla yksi yö ja päivä meni pepuilleen koiran sairastuessa ja olin ajatellut, että viikonloppuna kuitataan nuo univelat. Ja niin kuitattiin, oksitautikin jäi onneksi kaukaiseksi epäilyksi.

Viimeisten parin vuoden aikana viikonlopuista on tullut vielä enemmän pyhiä kuin aiemmin. ”Muodosta arjestasi sellainen, ettet kaipaa viikonloppuja tai lomia.” Olen oppinut palautumaan myös viikolla, mikrotaukoja päivien mittaan tulee pidettyä. Iltaisin kone on pysynyt kokolailla kiinni. Silti odotan viikonloppuja. En sen takia, että pääsisi töistä eroon, vaan sen takia että viikonlopuissa kulminoituu se kaikki, mikä elämässä on just nyt tärkeintä.

Hitaat aamut perheen kanssa, ulkoilu, koiran kanssa leikkiminen. Se, että ei ole suunnitelmia. Viikot tykkään kuitenkin suunnitella. Suunnitelmallisuus tuo vapautta viikon varrelle. Viikonloppuisin vapautta tuo suunnittelemattomuus.

Kolmen pysäkin verran ratikalla ajelua (ekaa kertaa!), uusinta Bondia. Hightownin ekan kauden päättämistä ja lentojen bongausta. Ex tempore siipien valmistamista lauantai-iltana ja kahvittelua kaupungilla. Ja silti tuntuu, että tämäkin viikonloppu ollaan menty vailla suunnitelmia. Nopeita liikkeitä ja toisaalta hidasta olemista. Tekemättä mitään ja kuitenkin just sopivasti.

Vain elämää, ei sen enempää. Ja juuri sen takia, kaikessa elämän tavallisuudessa, elämän nälkä kasvaa kasvamistaan. Elä, äläkä vain ole olemassa. Siinä yksi lause, johon törmäsin yhdessä lukemassani kirjassa tänä viikonloppuna. Pieni lause, joka sisältää kaiken olennaisen.

Toivottavasti sielläkin on nautittu elämästä uuden vuoden ensimmäisinä viikkoina. Toivottavasti olette pysyneet terveinä ja nauttineet elämästä. Näin vuoden alussa liian usein ajatusmallit sisältävät niitä asioita, joita ei saa tehdä. Ruokia, joita ei saa syödä. Elämä ei ole joko tai. Se ei ole mustavalkoista, onneksi. Elämä on liian lyhyt kieltoihin ja kituuttamisiin. Liian lyhyt sitku-elämään tai tekemään vastentahtoisesti viikosta toiseen jotain, mitä ei halua tehdä.

Mielekäs elämä, se ei ole mitään jargonia tai saavuttamattomissa oleva asia. Se vaan välillä vaatii sen, että katsoo elämää pidemmällä aikavälillä. Ei vain sen maanantaiaamun yhden hetken verran, kun ne kuuluisat kurahousut ovat hukassa ja kumpparit väärissä jaloissa, vaan vaikka ihan vain yhden kokonaisen maanantain osalta. Tekee muutoksia, jotka tukevat omaa mielikuvaa mielekkäästä elämästä. Ei vain ajatuksen tasolla, vaan myös tekojen tasolla.

IHANIA TAMMIKUUN PÄIVIÄ TOIVOTELLEN,

 


lauantai 08. tammikuun 2022

Lauantai-iltana lautasella

HEI!

Toivottavasti siellä on viikonloppu sujunut tähän asti mukavissa merkeissä :) En ihan heti muista yhtä leppoisaa lauantaita kuin tänään. Verkkainen aamu aamupalan ja kirjan lukemisen merkeissä, muutama täsmäisku kauppaan hakemaan tahranpoistoainetta (Toby oli voinut pahoin yksi työpäivä ja meidän valkoisilla matoilla on vielä pikkuisen oksijälkiä…). Hiihtolenkin heitin ekaa kertaa tänä talvena järven jäällä ja onhan se nyt ihanaa! Ei ruuhkia eikä pelottavia alamäkiä. Kauniit maisemat ja latuja silmän kantamattomiin.

Tämän päivän ihanuus kulminoitui nyt illalla. Yhdessä tehty ruoka ja ruokailu. Ruokakuvausta pitkästä aikaa (miten olenkaan sitä kaivannut!). Kuvien käsittelyä. Teille kirjoittelua. Vuoden 2022 mottoni on jälleen ”Do more of what makes you happy”. Sitä yritän tehdä ja sitä teen. Parhaillaan, just nyt täällä mun siivotussa kotitoimistossa. Tällä mun isommalla kotikoneella, joka pitkän tauon jälkeen on taas ilahduttavan yhteistyökykyinen.

Uusimmassa Maku-lehdessä oli kivan näköinen ruoka nimeltään Yhden pannun texmex-paistos. Siihen tuli neljää eri säilykettä mm. kanasäilykettä. Kanasäilyke ei tänään ihan uponnut (en muuten tiennyt edes sellaisen olemassaolosta). Mutta tuosta reseptistä sain inspiraation omaan yhden pannun nachodippiin. Tai toiselta nimeltäänhän tämä voisi olla Nachopelti 2.0. Älyhyvää älyhelposti!

Yhden pannun nachodippi

2 valkosipulin kynttä
1 punasipuli
400 g naudan paistijauhelihaa
1 tacomaustepussi
1 prk medium-vahvuista taco-salsa
400 g tomaattimurskaa
1 tlk säilykemaissia
suolaa
mustapippuria

Tarjolle
mustapapuja
juustoraastetta
punasipulia
korianteria
nachoja
avokadomoussea (avokadoa, ranskankermaa, chilirouhetta, limen mehua, mustapippuria)
pico de galloa
ranskankermaa

1. Kuullota kuorittuja ja pienisteltyjä sipuleita pannulla, lisää jauheliha ja ruskista
2. Lisää muut aineet ja anna porista vartin verran
3. Kun nachodippi on vielä kuumaa, lisää päälle juustoraastetta, mustapapuja, punasipulia pilkottuna ja korianteria
4. Tarjoile nachojen, avokadomoussen, pico de gallon ja ranskankerman kanssa

Kuvien määrä korreloi näemmä suoraan sen kanssa, kuinka ikävä mulla oli kuvausta. Sori kuvapläjäyksestä, mutta olipahan pitkästä aikaa ihana kuvata oikein järkkärillä. Kännykkäkuvilla on menty viime aikoina turhan usein. Hei, nyt toivottelen ihanaa illan jatkoa ja loppuviikonloppua. Mies tuolla tuhisee siihen malliin, että taitaa odottaa sarjaa katsomaan hänen kanssaan :)

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


torstai 06. tammikuun 2022

Ferritiinikuulumisia

HEIPPAHEI JA HYVÄÄ LOPPIAISHUOMENTA!

Ajattelin tehdä pikaisen ferritiinipäivityksen ennen kuin lähdemme päiväretkelle kohti Suomen Turkua. Joulukuussahan viimeksi näistä juttelimme ja olen saanut joitain kyselyitä IG:n kautta, että missä mennään, aloitinko hormonaalista lääkitystä, miten tuen elintavoillani varastoraudan nousua jne.

Siinä missä aluksi ajattelin, että en aloita keltarauhaslääkitystä, olen sen nyt aloittanut. (Uusille lukijoille sen verran, että itselläni rautavarastot tyhjenivät liiallisen liikunnan ja yhtäkkiä entisestään runsastuneiden kuukautisten takia. Keltarauhashormonin vähyys runsastuttaa kuukautisia usein.) Juttelin vielä kahden naistentautien lääkärin kanssa ja molemmat selittivät minulle naisena olemisen ihanuuksista. Siitä, kuinka tuota keltarauhashormonia eli progesteronia erittyy vain onnistuneen ovulaation jälkeen. Noh, minun ikäisilläni (46 v) ja sitä nuoremmillakin ovulaatio saattaa jäädä usein tulematta. Eli ei keltarauhashormonibuustia kierron puolivälin jälkeen.

Joulukuun ferritiinimittauksissa todettiin ferritiinin nousseen 2,5 kk:ssa 13 -> 15.3. Eli ei huimasti. Tuolloin päätin aloittaa keltarauhaslääkityksen minimiannoksella (0,5 tbl / pv ja kuukautisten aikana max 2 tbl / pv) ja halleluja – taivas aukesi jo parin päivän päästä. Aloin nukkumaan niin sikeästi, että ei hyvä tosikaan. Heräsin virkeänä, sydän ei tykytellyt yöllä ja muutenkin sellainen tietynlainen rauha ja levollisuus astui kuvioihin.

Joten keltarauhaslääkitystä ajattelin nyt jatkaa niin kauan kuin saadaan arvot nousemaan ainakin sinne 50 hujakoille. Sitten ajattelin kokeilla ilman. Sillä, tutkimusten mukaan myös matalat ferritiiniarvot runsastuttavat kuukautisia. Eli voi olla, että jahka saadaan ferritiini kohdilleen, niin tarvetta keltarauhashormonille ei ole. Keltarauhaslääkityksen lisäksi vaihdoin lokakuussa aloittamani raudan Sideral Forten Ferrodaniin, joka alun vatsakipristysten jälkeen on sopinut loistavasti. Ferrodanin kanssa syön C-vitamiinia purkista.

Toki edelleen olen sitä mieltä, että ne elintavat siellä taustalla vaikuttavat myös merkittävästi hormonituotantooni. Se, että noudatan kiertoni mukaista elämää, lähinnä liikunnan suhteen. Se, että tuen ruokavaliolla suoliston, maksan ja munuaisten hyvinvointia (jotta kaikki vitamiinit ja hivenaineet pääsevät ravinnosta imeytymään ja jotta käytetty estrogeeni poistuu elimistöstäni). Se, että kiinnitän huomiota palautumiseeni. Ja toki myös se, että hellin mieleni virkeyttä.

Jos verrataan syyskuuhun, niin enää en hengästy rappusissa. Leposykkeeni on laskenut noin 10:llä ja aivosumu on väistynyt. Vielä on välillä vähän väsy, mutta se kuuluu kuulkaas normaali ihmiselämään. Ei sitä aina jaksa olla energiaa ja elinvoimaa täynnä. Pääasia on, että kuuntelee kehoansa. Meidän kehot on viisaampia kuin mikään google-haku tai tietosanakirja.

Sen sijaan, että ajattelisin tätä ajanjaksoa ”Vitsi näistä naistenvaivoja – puuh” -ajanjaksona, tykkään ajatella ”Ihan mahtavaa olla nainen. Mihin mun ihmeellinen keho pystyykään.”.  Ajatuksena on jälleen se suuri kiitollisuus. Kiitollisuus, joka saa mut tekemään (useimmiten) viisaita valintoja vaaliakseni hyvinvointiani ♥ 

LOPPIAISTERKUIN,

PS. Suolistoa tukevasta ruokavaliosta tulossa tammikuun aikana juttua enemmänkin! Kuten myös tuosta kierronmukaisesta elämästä.