keskiviikko 29. tammikuun 2020

Sokeriton tammikuu pakettiin & lakritsisuklaafudge

HEISSUNHEI IHANAT

Mitä kuuluu? Tänne kuuluu sellaista kuten yleensä, eli hyvää :)Tasaisen ihanaa arkea vietellään. Sellaista joihin kotitoimistopäivät, blogityö, koulujutut ja työtyö tuovat vaihtelua. Tänään pääsen töiden jälkeen treffaamaan mun ihania koulukavereita. Meillä on ollut tapana treffata kerran kuussa, mutta nyt edellisistä treffeistä on jo reilu kuukausi. Sparraus noiden ihanien kanssa tulee just tarpeeseen; saa työputken katkeamaan.

Nyt kun elellään tammikuun vikoja päiviä, ajattelin päivittää vähän kuulumisia sokerittoman suhteen. Tämä oli nyt viides tai kuudes vuosi, kun katkaisen joulun sokerikierteen totaalikiellolla valkoisen sokerin suhteen. Ja olen todennut, että silloin kun olen sokerikoukussa tämä on minulle se paras vaihtoehto. Aiempina vuosina olen leiponut kaiken maailman korvikkeita pitämään makeanhimoa poissa, mutta yllätyksekseni tänä vuonna ei ole tullut syötyä niitä raakaherkkuja tai liiemmin lakritsitaateleitakaan. Ei vain ole tehnyt mieli. Kerran tammikuun aikana mulla iski ihan järjetön irttarihimo; hain kuopuksen koulusta ja heti repsikan paikalle istuttuaan haistoin sen. Nimittäin mun all time favorite irttarin. Vaaleanpunainen ufokarkki on sellainen, joka saa kielenkannat kutkuttamaan. Sellaisia voisin hakea viikonloppuna muutaman. Jos tekee mieli.

Nyt kun olen saanut sokerihiiren selkärangan jälleen vahvaksi jatkan samaan malliin. Totaalikieltoa ei ole, mutta niin kauan kuin tämä olotila tuntuu näin hyvältä, niin en näe yhtään syytä, miksi palata siihen joulunpyhien (lue: kahden viikon) sokerimässäilyyn. Olo on virkeä ja energinen. Yöunet maistuu ja lenkillä juoksutossu nousee kepeästi. Nyt on oikein hyvä olla. Voi toki olla, että tipatonkin on tehnyt asiansa. Ei sillä, että alkoholia olisi viime vuosina tullut humaltumistarkoituksessa nautittua, mutta kuten kerroinkin, niin usein jo yksi viinilasillinen saa seuraavana aamuina pöhnäisen olon. En kaipaa yhtään sitäkään olotilaa, joten jatketaan näillä. Kunnes toisin todistetaan.

Maitokaupasta tarttui mukaani ilmaislehti (Pirkka) ja siinä näin yhden ohjeen, jota oli pakko kokeilla. Sen verran mielenkiintoisilta mustapavut kuulostivat fudgessa. Melkein yhtä mielenkiintoiselta kuin kukkakaali. Modifioin reseptiä hieman, sillä halusin siihen myös lakritsin makua.

Lakritsisuklaafudget

1 tlk (230 g) mustapapuja
6 rkl kookosöljyä
4 rkl (raaka)kaakaojauhetta
iso loraus hunajaa
1 rkl raakalakritsijauhetta

-valuta mustapavut siivilässä ja huuhtele niitä kylmällä vedellä
-sulata kookosöljy
-sekoita aineet keskenään kulhossa ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi (mä jätin vähän rouheeksi)
-kaada pieneen (n. 15 x 15 cm) leivinpaperilla vuorattuun astiaan
-laita pakkaseen tunniksi
-leikkaa paloiksi
-säilytä jääkaapissa

Onni onnettomuudessa on se, että meillä ei muu perhe oikein ole innostuneita näistä raakaleivonnaisistani. Joten nämä 25 fudgea on kaikki itselleni. Voi äsh, nyt meni taas postauksen speksit punaiselle; wordpress näyttää sanojen määrän tuossa näytöllä ja kun se pomppaa yli kolmen sadan, vaihtuu luettavuus vihreästä oranssiksi. Ja niinko mä yritin tällä kertaa pitää jaarittelut lyhykäisenä :D

Miten siellä on sujunut sokeriton?

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. pitkästä aikaa selasin tuota Virpi Mikkosen Kiitos hyvää -kirjaa ja hei su0sittelen sitä jokaiselle, joka haluaa inspiraatiota leivontaan. Kaikki reseptit ovat sokerittomia ja gluteenittomia!

 


keskiviikko 22. tammikuun 2020

Arki-illan fiasko? Vai sittenkin euforia?

MOIKKAMOI

ja hei vindeloora; aurinko paistelee siihen malliin, että sisäinen kello kehoittaa menemään takapihalle vähän kuopsuttelemaan maata :D Ah, tätä on kaivattu!

Tein viime viikolla IG Storyssa pienen gallupin, että kuinka moni palautuu arkiruoan laittamisen aikana. Sain myös sen tiimoilta paljon viestejä. Kävi ilmi, että reilusta tuhannesta vastaajasta 79% ei palautunut arkiruoan valmistamistouhuissa, kun taas 21% koki arkiruoan tekemisen palauttavaksi.

Kuvitellaan tilanne, että takana on reilu kahdeksan tuntia tiukkaa työrupeamaa. Kurvaat kotiin kaupan kautta. Eka väännät muutamat hikipisarat siitä, kun koko muu perhe vastaa ruokatiedusteluihisi ”Ihan sama, kaikki käy.” Mietit, että miksei ne nyt vaan sano vaikka, että kanapastaa. Ruoan keksiminenhän se työlästä vasta onkin. Tulet kotiin kauppakassin kanssa ja jälleen manaat sitä, että miksi unohdit tilata viikkomaitokauppaostokset kotiin kuljetettuna. Nyt se on tätä päivittäistä kaupassa ravaamista ja rahanmenoa. Saat takin pois päältäsi, nostat kassin keittiön työtasolle ja käyt ekaa kertaa päivän aikana pelastamassa virstarakkosi jomotukselta. Toivoen, että ehkä sillä aikaa joku olisi ystävällisesti purkanut kauppakassin.

Palaat keittiöön, jonka ruokapöydän ääreen onkin jo kokoontunut puolet perheestä esittäen semimankuvalla äänellä toiveensa siitä, että ruoka olisi hyvä olla jo pöydässä. Kiljuva nälkä. Samaan aikaan, kun se ruoka pitäisi olla jo pöydässä vaatii toinen noista mankujista sua katsomaan matikantehtävää, jota ei osannut tehdä. Nostat kädet ylös, ei pysty auttamaan. Odotetaan iskää töistä.

Purat kassista ne ainekset, jotka tuovat pelastuksen koko perheen iltaan. Pistät kanat paistumaan pannulle ja veden kiehumaan. Avaat laatikon ja huomaat, että se pastapussi joka siellä vielä viime viikolla oli, on kadonnut. Kurkkaat jääkaappiin. Vihanneslaatikosta löytyy perunoita, joista kasvaa jotain vihreää. Kuorit perunat ja kuorien mukana ne vihreät. Heittelet potut kattilaan ja katsot kelloa, reilun puolen tunnin päästä pitäisi olla jo autossa kohti harrastuksia. Samalla kun heittelet perunat sinne kiehuvaan veteen huomaat, että olet unohtanut kääntää broitsut ja hella on täysillä. No, mustunut pinta tuo pientä rapeutta kanoihin.

Tähän väliin purat loput kauppakassista tai ajattelit purkaa, kunnes hella alkaa piippaamaan ja sihisevä ääni kertoo siitä, että perunoiden vesi on auttamattomasti kiehunut yli. Nostat kattilan ja paistinpannun pois hellalta. Siirtelet vettä lieden toiselta reunalta toiselle. Tiputtaen osan parketille. Poltat sormesi kuumaan hellaan. Päästelet ärräpäitä ja lopulta pääset jatkamaan ruoanlaittamista.

Saat ruoan pöytään ja huomaat, että osa perunoista on raakoja. Muistat, että olit yhdistänyt samaan pussiin sekä kiinteää että jauhoista perunaa. Kanat ovat kuivia kikkanoita, joita ei edes currykermakastike pelasta. Lasket kymmeneen, katsot kelloa ja alat odottaa sitä hetkeä, kun saat painaa pään tyynyyn.

Kuulostiko tutulta? ;) Niin täälläkin. Eihän se ruoanlaitto todellakaan aina palauttavaa ole. Kaukana siitä. Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että suurimmaksi osan ajasta arkiruokien valmistaminen on mulle sellainen oma hetki työpäivän jäljiltä. Vaikka olisikin vähän kiirettä. Avain arkiruoanlaitosta nauttimiseen ainakin omalla kohdallani on valmistautuminen. Viikon ruokalistan tekeminen ja sen pohjalta kauppakassitilauksen naputteleminen. Viehän nämäkin vähän aikaa, mutta maanantaista perjantaihin kiitän itseäni siitä, että on selvät sävelet ruoanlaitossa. Yleensä tykkään myös ajaa töistä suoraan kotiin ja siinä missä aiemmin nautin maitokaupassa käymisestä, on nyt tuollainen maitokauppapitstop neljän ruuhkassa jotenkin työn ja tuskan takana.

Välillä on myös niitä iltoja, että ruoka pitää olla pöydässä vartissa. Niille illoille olen valinnut ruoan, joka vartissa onnistuu. Kuten kuvissa näkyvät gnocchit sitruunaisessa tomaattikastikkeessa. Euforinen kokemus, aina ruoanlaitosta sen nauttimiseen asti.

Gnocchit sitruunaisessa tomaattikastikkeessa
2-3:lle

500 g perunagnoccheja
vettä
suolaa

2 valkosipulin kynttä
1 pieni punasipuli
15 miniluumutomaattia
öljyä
puolikkaan sitruunan mehu
mustapippuria
persiljaa
basilikaa
parmesanjuustoa

-kuullota pienisteltyjä valkosipulin kynsiä ja pienistelyä punasipulia öljytilkassa
-keitä tällä välin gnocchit ohjeen mukaan (keittämiseen menee pari minuuttia)
-lisää paistinpannulle sipuleiden kanssa halkaistut miniluumutomaatit, persiljaa ja basilikaa
-valuta gnocchit ja lisää nekin pannulle
-paista gnocchiseosta, kunnes gnocchit ottavat vähän pintaväriä
-lisää mustapippuria ja puolikkaan sitruunan mehu

Tarjoiluun: raastettua parmesania ja tuoretta basilikaa

Oletteko kokeilleet perunagnoccheja? Mä tutustuin niihin vasta vuosi takaperin yhden kamppiksen myötä ja siitä lähtien niitä on löytynyt meidän jääkaapissa. Hintakaan ei päätä huimaa, sillä tuollainen 500 gramman pussi on noin 2,5 euroa. Ne on raviolien ja tortellinien kanssa sarjassamme, helposti hyvää eri lisukkeita vaihdellen. Olen perunafani enemmän kuin jopa pastafani. Joten perunagnocchit iskevät tämän fanin johonkin herkkään kohtaan.

Onko sulle arkiruoan valmistaminen palauttavaa puuhaa vai pakkopullaa?

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. tiedoksenne saatettakoon, että tällä viikolla on juurikin ainekset fiaskoon. Kauppakassitilaus jäi muka kiireessä tekemättä. Teen sen ensitöikseni…samalla kun yritän miettiä, mitä sitä tänään söisi iltaruoaksi? :D

 


tiistai 14. tammikuun 2020

Uuniin ja ulos: pestolohi & parmesanperunat

HEIPPA!

Miten siellä on päästy arjen pyörteisiin kiinni? Täällä arki rullaa mukavasti, kun ei tee siitä liian suurta numeroa ja osaa nauttia siitä sellaisenaan. Niistä kiirepäivistä, kun kalenterista loppuu tila kesken. Ja mikä tärkeintä, kalenterin kiireiden välissä olevasta vapaa-ajasta. Koululaisetkin ovat vielä (heh, johan tässä on oltu koulussa viikko) motivoituneita ja kevättä kohdin mennään ajatusten tasolla nyt ainakin. Suunnitelmia pääsiäisen varalle ollaan pohdittu ja hei, pian ne esikoisen rippijuhlatkin ovat käsillä. Elämä rientää, muistetaanhan nauttia hetkessä. Niistä kalenterintäyteisitä päivistäkin.

Arjessa vapaa-ajan ja merkityksellisen työn lisäksi mielekästä on arkiruoka. On aikoja, että arkiruoka on vähän pakkopullaa. Sellaista, että ei nyt jaksaisi taas tätä samaa kauraa. Silloin kun tuollainen ajatus edes lipsahtaa ajatuksiini, otan härkää sarvista ja istun alas. Käyn läpi vanhoista postauksistani seuraavat: 15 x arkiruokavinkki, Neljän viikon arkiruoat osa 2 ja Neljän viikon arkiruoat osa 1 ja jos en inspiroidu niistä, niin kirjoitan Googlen hakuun arkiruoka. Jo vain alkaa ideoita pulputa :)

Maailmassa on miljoona arkiruokavinkkiä, tässä alla yksi niistä. Tämän voisi tehdä ihan uunipellilläkin, mutta tein kahdessa eri vuoassa, sillä lohesta (pestosta) tulee niin paljon nestettä, että en halunnut perunoiden lilluvan siinä.

Pestolohi & parmesanperunat

ruodoton lohifilee
2-3 rkl vihreää pestoa
sitruunan siivuja

-aseta lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin, levitä päälle pesto ja sitruunaviipaleet

jauhoisia perunoita
oliiviöljyä
ripaus sormisuolaa
parmesania raastettuna

-pese perunat ja lohko ne-laita perunanlohkot uunivuokaan ja sekoita niihin öljyä ja ripaus suolaa (myös mustapippuria voi myllystä laittaa hiukkasen)
-laita perunat ja lohi 200 asteisen uunin alatasolle ja paista noin 30 minuuttia. Sekoita perunoita kerran pari paiston aikana.
-lisää perunoiden päälle parmesanraaste ja jatka paistamista, kunnes juusto alkaa sulaa

Meillä tuo pesto tummui lohen reunoilta, mutta ei suinkaan palanut. Se on jännä, miten paljon pesto tuo loheen makua. Nytkin meillä oli verrattain paksu lohifilee ja koko lohi oli maustunut ihanasti. Sieltä ihan nahkaa lähimmästä olevasta lohesta pystyi poimimaan jopa sitruunanmakua!

Vuodenvaihteen jälkeen ollaan taas petrattu salaattien kanssa ja joka aterialle pyrimme sellaisen tekemään. Ja itse asiassa aika moni ateria korvataankin tänä päivänä ruokaisalla salaatilla. Lohen kanssa tein viinirypälefetasalaatin, sillä mä veikkaan, että persimonfetasalaatti tulee jo pian muulla perheellä korvista ulos. Vaikka itse sitä kovin mielellään päivästä toiseen söisinkin :)

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,