lauantai 26. maaliskuun 2022

Vaihto-oppilasvuosi lähestyy

…ja napanuora venyy! ♥ 

HEIPPAHEI JA HYVÄÄ HUOMENTA!

Olen oppinut tuntemaan, kumpi tuolta yläkerrasta heräilee. Kävelee rappuset alas tänne alakertaan. Toinen klompsuttaa sisätossuillaan, toinen tulee hiljaa pörrösukissaan. Rikkaus on kahdet äänet. Plus ne kolmannet. Pienien tassujen rapinat portaissa. Uniset katseet kaikilla.

Vielä viitisen kuukautta jäljellä kolmista äänistä nauttimista.

Tapanani ei ole elää tulevaisuudessa murehtien tai surkutellen. Mutta kieltämättä se hetki, kun jätetään esikoinen lentokentälle, on käynyt mielessäni tämän tästä. Haikeuteen ja ikävään liittyy vahvasti ilon tunne. Ollaan niin iloisia toisen puolesta, että hänellä on mahdollisuus kokea jotain tällaista. Että meillä on mahdollisuus hänelle tällainen tarjota. Omista kokemuksista kun tiedämme, että tuon vuoden aikana kasvaa enemmän kuin koskaan. Tuon vuoden jälkeen tulee toimeen missä vaan, kenen kanssa vaan.

Ihan jo senkin takia, että oppii täydellisesti kielen, jota puhutaan maailmanlaajuisesti. Saa rohkeutta käyttää vierasta kieltä ja itsenäistyy niin paljon, että asia kuin asia tulee hoidetuksi. Saa toisen perheen toiselta puolen maapalloa ja ystäviä ympäri maapallon.

Meillä on tästä lähtöön asti tapaamisia säännöllisesti (joko vaihtareiden kesken tai koko perheellä). Aletaan käydä läpi USA:n koulusysteemiä, kulttuuria ja perheessä elämisen sääntöjä. Haetaan viisumia ja valmistellaan matka-asiakirjat lähtökuntoon.

Ihan kuin olisi itsekin lähdössä matkalle. Niin paljon on perhosia vatsassa.

Osalle vaihtarikavereista on tullut jo tieto perheestä. Meille ei sitä ole vielä tullut, mutta joka päivä mietitään, että josko tänään 🙂 Toki tuo aluevalinta, supersuosittu Kalifornia, saattaa tehdä sen, että perheessä kestää. Itse sain tietää perheeni heinäkuun lopussa, kun lähtö oli elokuun puolessa välin.

Toista se on nykyaikana, kun pystyy helposti ottamaan perheeseen yhteyttä jo etukäteen ja tutustumaan. Itse kuulin uuden perheeni äänet ja näin kasvot ensimmäistä kertaa tuona elokuisena iltana Kanadan preerian keskellä pienen lentokentän saapumisten aulassa. Esikoinen tulee tapaamaan soft landing campin jälkeen perheen, joka hänelle on jo pikkuisen tuttu.

Ennen perheeseen menoa vaihtarit osallistuvat New Yorkissa muutamien päivien aloitusleirille, jossa tutustuvat toisiinsa ja maan kulttuuriin. Luovat yhteishenkeä ja turvaverkkoa.

Muutosten kesä edessä; toinen lähtee maailmalle ja toinenkin tulee siirtyy rippikoulun myötä lapsuudesta aikuisuuteen. Ei siitä pääse mihinkään, että aika on arvokkain omaisuutemme. Ja se juoksee aaaaivan liian nopeasti.

Ehkä sen kunniaksi teen toisille aamukaakaot ja voitelen leivät. Siivutan päälle juustot ja kurkut. Vielä kun mä voin ♥ 

LEPPOISAA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,


tiistai 27. huhtikuun 2021

Sweet sixteen & maailman parhain porkkanakakku

16 vuotta sitten tänään sain syliini, mutta vain hetkeksi, pienen 44 cm pitkän käärön. Tänä aamuna sain antaa tuolle 171 cm pitkäksi kasvaneelle ”käärölle” onnitteluhalin. Jouduin vähän varpistamaan ylettyäkseni. Kaiken alun dramaattisuuden, koliikin ja uhmaikien jälkeen tuosta kullannuppusesta on kasvanut upea nuori nainen, jolla on sydän paikallaan. Käytöstavat sellaiset, että sitä saa näin äitinä olla pienesti ylpeä siitä kukkahattutätipuolestaan, joka on vuosien varrella muistutellut kiitos ja anteeksi -sanojen merkityksestä.

Siinä missä tasan kaksi viikkoa sitten tiistaiaamuna söimme kuopuksen 14-vuotispäivän kunniaksi aamupalalla synttärisankarin toiveesta mangojuustokakkua, nautimme tänään mehukasta porkkanakakkua. Synttärisankarin toiveesta, kuten myös karjalanpiirakoita ja vesimelonia. Ollakin, että aamupala alkoi jo klo 06.30, jotta mies ehtii lähtemään työreissuun ajoissa, niin tuo oli ihana hetki. Pitäisi ottaa kerran viikkoon koko perheen yhteinen arkiaamupala käyttöön. Usein kun itse syön heti herättyäni kuudelta ja muu perhe siinä seiskan jälkeen.

Maailman parhaimman ja mehukkaimman porkkanakakun ohje löytyy Anna ja Fanny Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla. Jota olen jo monen monta kertaa muutenkin hehkuttanut täällä blogissa. Jos löydätte kirjan jostain, niin tutustukaahan. Siellä on ohjeita niin arkiruokiin, jälkkäreihin kuin myyssiruokiinkin. Erityismaininnan saa salaattiosasto.

Alkuperäisessä reseptissä oli pohjassa rouhittua saksanpähkinää, mutta meillä ei niitä voi näin siitepölyaikaan syödä, kun allergisoivat. Kuorrutteen teen yleensä sillä hyväksi havaitsemallani ohjeella, sillä kirjan ohjeen mukaan kuorrutteeseen ei tule lainkaan voita, mutta mä tykkään että siitä tulee voilla parempi.

Porkkanakakku isolla P:llä

3 isoa porkkanaa kuorittuna ja raastettuna
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
0,5 tl suolaa
2 dl rypsiöljyä
3 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia

Kuorrutus
400 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita sulatettuna
3 dl tomusokeria

1. Voitele leivinpaperilla pohjustetun pyöreän irtopohjavuoan reunat (24 cm) ja korppujauhota ne
2. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen
3. Vaahdota sokerit ja munat, sekoita kuivat aineet keskenään
4. Lisää öljy ja porkkanaraaste vaahtoon ja lopuksi kuivat aineet
5. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 50-55 minuuttia
6. Anna kakun jäähtyä ja tee sillä aikaa kuorrute sekoittaen aineet yhteen (tykkään yleensä vatkata nämäkin vatkaimella, jotta kuorrutteesta tulee kuohkeampi, mutta tällä kertaa sekoitin haarukalla)
7. Levitä kuorrute kakun päälle ja halutessasi koristele esim. paahdetuilla manteleilla

*****************************

Nyt kohti tiistain kotitoimistopäivää, joka täyttyy kaikesta mahdollisesta ihanasta. Töiden lisäksi toki siitä juhlavan pulppuavasta fiiliksestä, joka valtaa mielen aina näin keväisin. Meillä on kolmeen viikkoon 3/4 perheenjäsenen syntymäpäivät. Elämä on pelkkää juhlaa -sanonta pätee näinä päivinäkin täysin

AURINKOISTA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


torstai 26. huhtikuun 2018

Silloin ja tänään – elämän kulkua ♥

HELLOU IHANAT

ja hei sangen aurinkoista torstai-iltaa! Taannoin kerroin, että näin huhtikuussa sitä tulee oltua astetta herkemmillä. Pari viikkoa sitten kuopus täytti 11 vuotta ja huomenna tuo rakas esikoinen täyttää jo 13 vuotta. Mihin tämä aika oikein menee, jos saan kysyä? Toisaalta tuntuu, että aika menee älyttömän nopeasti. Mutta taas toisaalta tuntuu, että tuosta hetkestä, kun esikoinen syntyi on ainakin valovuosia aikaa. Kuinka paljon erilailla asiat olivat tasan 13 vuotta sitten kuin mitä ne tänään ovat.

Tuolloin olin maannut sairaalassa kolme viikkoa ja oli tiistaipäivä. Kolme viikkoa synnytystä oli käynnistelty kolmen päivän sykleissä. Kolme päivää käynnistystä ja yksi päivä lepoa. Ja jälleen alusta. Tuona tiistaina päätin rohkaista mieleni ja kysyä osaston lääkäriltä, josko saisin nousta kerrankin sängystä, kävellä raput alas kahvioon ja syödä jäätelöannoksen. Kävellä raput ylös ja metsästää siten niitä kunnon supistuksia. Vuodelevossa olleena kun tuntui, että ei ne supistukset edes tee mitään muuta kuin vain inhottavan olon. Sain onneksi luvan. Ehkä lääkärikin huomasi, että vaikka hienosti olin tuon kolme viikkoa jaksanut ilman mitään aktiviteettejä (liikkumista, lukemista, tv:n katselua), että oma psyykkeeni alkaa olemaan äärirajoilla.

Näin 13 vuotta myöhemmin eletään torstaipäivää ja sen sijaan, että olisin tehnyt rappustreeniä saavuttaakseni jotain tai päästäkseni lähemmäs maalia, kävin juoksemassa pikaisesti kiireen keskellä uudet juoksulenkkarini sisään. Psyykkeeni voi, ainakin omasta mielestäni, hyvin enkä tarvitse keneltäkään lupaa mihinkään. Tunnen vapaudentunnetta sen suhteen. Että pystyn lähtemään kodistani ulos ja lenkille. Kauppaan ja ihan minne haluan. Elinympäristöni kattaa hurjan paljon enemmän kuin TAYSin osaston 10b huoneen neljä ikkunasängyn.

13 vuotta sitten tänään söin elämäni parhaimman jäätelöannoksen. Tuntui kuin olisimme olleet miehen kanssa lomalla, kun reviirini laajentui tuonne alakerran kahvioon. Niin ihana tunne se oli. Osastolle takaisin lyllertäessäni olin yhtä hymyä. Lääkärikin totesi, että taisi tehdä tehtävänsä. Niin se tekikin. Mieli rentoutui ja illalla alkoi kivuliaat supistukset.

Tänään olen haaveillut jäätelöannoksesta. Syönyt pakkasesta suoraan purkista minttusuklaaproteiinijäätelöä ja hörppinyt kahvia sen kanssa. Hymyillyt melkein yhtä leveästi kuin tuolloin jäätelöannoksen jälkeen.

Silloin sairaalasängyssä illalla maatessani jälleen käyrällä ja suklaata puputtaessani päätin, että en enää ikinä syö suklaata ellei ole pakko. Tuolloin se oli pakko, jotta saatiin vauvan sydänääniin vaihteluita. Niistäkin kun pystyi tulkitsemaan, että pikkuisen olisi jo aika päästä ulos.

Vaikka silloin päätin, että suklaa ei ole se mun juttu, niin tänään olen sitäkin salaa napsaissut palasen jääkaapissa olevasta levystä. Siitä, josta on tarkoitus leipoa mutakakku tuon 13 vuotta sitten huomenna syntyneen lauantaisiin synttärikemuihin.

13 vuotta sitten tänään perheeseemme kuului kaksi ihmistä. Olisimme olleet onnellisia ihan kaksistaankin, mutta meitä siunattiin lahjalla (ja myöhemmin vielä toisella), jollainen on suuri kunnia ja etuoikeus saada.

Tänään perheeseemme kuuluu viisi jäsentä. Tuohon kahteen verrattuna se tuntuu jo suurperheeltä. Kovin rakkaalta sellaiselta ♥ Edelleen ja joka päivä tunnen suurta kiitollisuutta.

13 vuotta sitten illalla miehen lähtiessä sairaalasta kotiin nukkumaan taisin tirauttaa muutaman kyyneleen. Varsin herkässä mielentilassa kun olin. Pienikin ero tuntui kamalalta.

Tänään saattelin tuon elämäni rakkauden lentokentälle hyvillä mielin ilman kyyneliä. Tiedän että tulevien neljän päivän aikana tulee ikävöityä, mutta tällä kertaa mulla on täällä kaksi natiaista seurana. Niitä, joilla on välillä yhtä huonot vitsit kuin isällään. Joilla pisamat poskilla muistuttaa toisen punertavasta parransängestä ja pisamista. Ne, jotka illalla pakkautuvat samaan sänkyyn kanssani nukkumaan ja tappelevat kumpi saa olla ekan yön äitin vieressä. Ehkä pitäisi itse olla keskellä?

Silloin illalla en vielä tiennyt synnyttämisen tuskasta mitään. Vaikka kyse oli vain 44 cm ja 2.7 kg:n rakkauspakkauksesta. En tiennyt sitä, että hätäsektio oli sekunneista kiinni. Enkä siitä, kuinka raastavaa on, kun en saanut vastasyntynyttä prinsessaa kotiin kanssani.

Mutta näin 13 vuotta jälkeenpäin, 13 vuotta vanhempana tiedän, että mitä ikinä elämässä tapahtuukaan, niin elämällä on tapana kantaa. Tiedän, että joissain tapauksissa kipu kuuluu asiaan. Kipu kuuluu kasvamiseen. Niin se kuului tuona päivänä 13 vuotta sittenkin, kun supistukset alkoivat. Seuraavana aamuna klo 06.21 minusta tuli äiti. Minulle annettiin roppakaupalla vastuullisuutta kertaheitolla ja jollain hassulla tavalla tuntuu, että vaikka olin jo iän puolesta aikuinen, niin tuossa hetkessä minusta tuli virallisesti aikuinen.

13 vuotta sitten tänään olin onnellinen. Kepein sydämin voin todeta, että sitä olen tänä päivänäkin. Potenssiin tsiljoona. Enkä vähiten sen takia, mitä tuolloin 13 vuotta sitten sai alkunsa ♥ 

TORSTAI-ILTATERKUIN,


maanantai 16. huhtikuun 2018

Juhlatarjoilut vm. 2018 (+ juhlatarjoilut neljältä muulta vuodelta)

NO MOIKKELISTA VAAN HEI!

On tiettyjä asioita, joita ei saisi sanoa ääneen. Yksi niistä on itse aiheutetusta väsymyksestä valittaminen tai ylipäätään sen sanominen ääneen, että ei jaksa. Että on väsynyt. Mutta sanon silti; miten voi ihmisen lapsi olla näin väsynyt? 😀 Aikamoinen rupeama tuli vedettyä tänä viikonloppuna. Polttareista tuli kotiuduttua aikaisin vaikka ystiksen kanssa vielä taksissa mietittiin, että pitäisiköhän sittenkin jatkaa kaupungin humuun. Onneksi, onneksi oltiin kaukaa viisaita! Lauantaiaamuna tuli herättyä aikaisin ja sain ne pari kakkua eilisiä synttäreitä varten leivottua. Ne, joista kieltämättä kiireen keskellä vähän stressasin. Appiukon 70 v-kemut kuluivat hyvän ruoan ja jutustelun parissa ja lauantai-iltana tultiin taas ajoissa kotiin naapurista synttäreiltä. Tuntuu, muuten että koko viikonloppu tuli käännyttyä tuolla vaatehuoneessa ja vaihdettua vaatteita. Makepeacen asusta virallisempaan pikkumustaan ja jakkuun, siitä juhlaviin haaremihousuihin ja leppoisaan yläosaan. Eilen juhlitiin capripituisilla juhlahousuilla ja kullankimalteisella paidalla. Juhlien jälkeen olen viihtynyt kotiasussa. Kyllä, tänä kotitoimistopäivänäkin.

Ja ne eiliset, meidän tyttöjen synttäri onnistuivat yli odotusten. En nimittäin uskaltanut juuri mitään odottaa, sillä olin varautunut kurvaamaan sunnuntaina pakastealtaan kakkuosaston kautta. Silti, tarjottavaa riitti ja sitä jopa vähän jäi. Vaikka miehelle lupasin, ettei mopo lähde käsistä, niin kyllä se taisi pikkuisen lähteä. Alakerran jääkaapista löytyy herkkuja, mutta ne jääkööt muulle perheelle. Kuten eilen kerroin, niin itse palasin tänään ruotuun ruokavalion kanssa. Jälleen kerran huomasin, että sokeri ei sovi minulle. Olo on plääh. Plääh -oloa tulei korjattua yliherkullisella ja ravitsevalla lounassalaatilla ja myöhemmin iltapäivällä juoksulenkin merkeissä!

Tapanani on joka vuosi tyttöjen sukulaissynttäreiden jäljiltä tallentaa tänne sähköiseen päiväkirjaani tarjoilut. Tämä vuosi ei tuo poikkeusta tähän. Vaikkakin tarjoiluissa nähtiin osin niitä tuttuja vanhoja juttuja. Uutena makeana oli tänä vuonna tyttöjen toiveista kinderkakku. Se olikin kuulkaas hyvää. Ihan pienenpieni pala riitti 🙂

 Kinkkupaprikapiirakka
 Metwurstiminipizzat
Savulohiruisnapit
Pähkinöitä, sipsejä, suolakaloja, riisipiirakoita
Kasvisdippi
Mangojugurttikakku
Kinderkakku
Vadelmarahkabritakakku
Minituulihattuja

 Vuosi 2016, Vuosi 2015, Vuosi 2014, Vuosi 2013

Ylläolevista linkeistä löytyvät edellisten vuosien tarjoiluja. Tosin vuosi 2017 hypättiin välistä yhteistuumin tyttöjen kanssa remppakiiruiden takia. Missä välissä teillä on muuten lopetettu kaverisynttärien pitäminen? Meillä pienempi pitää vielä 11-vuotissynttärit ystäville, mutta tuo 13-vuotta täyttävä sanoi, että kuittaa synttärit sillä että kutsuu muutaman hyvän ystävän kesällä mökille. Vaikka niin ihanalta tuokin kuulostaa, niin äitinä koen hieman haikeutta. Enkö saa enää askarrella pompomeja tai liottaa pikkuisista pulloista etikettejä hello kitty -etikettejen tieltä? Enkö saa enää piirtää aarrekartaa ja keksiä voittajalle mieluista yllätystä? 😀

Olette muuten kyselleet meidän piharempasta; torstaina palaveerataan piharemppafirman kanssa ja sitten laitetaan toivottavasti jo pian hihat heilumana. He tekevät pohjatyöt, kiveykset, terassit ja nurmikot. Meidän harteille jää sitten istutukset. Mitään suunnitelmaa emme ole tilanneet, vaikka piti. Alkujaan pitää istuttaa muutamaan kohtaan jotain nopeasti kasvavaa näkösuojaa sekä ostaa isoja ruukkuja terassille. Katsoa sitten kesän kuluessa, että mitä muuta pihaan voisi istutella. Ehkä tosiaan olisi järkevintä jo kustannustenkin kannalta teettää puutarhasuunnitelma istutusten osalta. Vaikken mikään multapeukalo olekaan, niin joka vuosi tähän aikaan puutarhahommat alkavat kiinnostaa. Tämän tästä käyn katsomassa Emilian kauniita kuvia kevätmessuilta! Sellainen lasinen huvimaja olisi ihana. Kuten myös pieni palsta, jossa kasvattaa vähän siikliä ja yrttejä. Iskän perunamaan möyhennyskonekin näyttää kököttävän tuolla pihan perukoilla.

Tästä työhuoneen ikkunasta ulos katsoessani en voi kuin pudistella päätäni näille puutarhahaaveilleni; näkymä on kuin trampoliinien hautausmaalta. Kuraiselta sellaiselta. Kolme erikokoista trampoliinia odottaa sijoitusta toisaalle. Niistä yhden ehkä pidämme itsellämme. Muut joutavat kiertoon. Mutta kaiken mudan ja hiekan seasta näkyy jo vähän vihreääkin. Se ilostuttaa ja antaa toivoa tulevasta. Taidankin mennä tänään katsomaan olisiko pari vuotta sitten äiskän kanssa istuttamani pensasmustikat niin sitkeää sorttia, että tuolta ylös puskisivat 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


sunnuntai 13. marraskuun 2016

Meidän isi on supermies ♥

isi-1-of-11. Mitä isäsi aina sanoo sinulle?
J: Terveppä terve
L: Nyt puhelin pois

2. Mikä tekee iskän onnelliseksi?
J:Että kaikki on terveitä
L: Räväytys-matsin voittaminen

3. Mikä tekee surulliseksi?
J: Jos sattuu jotakin
L: Kun se häviää

4. Miten isi saa sinut nauramaan?
J: Kutittamalla kainaloista
L: Kutittamalla ja puhumalla hölmöjä

5. Millainen isäsi oli lapsena?
J: En tiedä mutta veikkaan että oli aika hurjapää
L: En mä tiedä

6. Kuinka vanha iskäsi on?
J:43
L: 43

7. Kuinka pitkä isäsi on?
J:178 cm
L: Pidempi kuin mää

8. Mikä on isin lempipuuhaa?
J: X box:sin pelailu ja golffin pelaaminen
L: Pelata golfia

9. Mitä iskä tekee, kun et ole itse paikalla?
J: Se tekee töitä
L: Tekee ruokaa (siis whaaaat?! Toim. huom. :D)

10. Jos isistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
J:Golfin kautta?:)
L: Se menis NHLään

11. Missä isisi on tosi hyvä?
J:Kaikessa mut erityisesti goffissa
L: Jääkiekossa ja golffissa

12. Missä iskäsi ei ole kovin hyvä?
J:Pyykkien viikkaamisessa
L: Pokemon Gossa

13. Mitä isäsi tekee työkseen?
J: On jossain ihmeen venttiili työpaikalla
L: Soittelee puhelimella ja puhuu englantia

14. Mikä on isäsi lempiruokaa?
J: Maksalaatikko
L: Äitin tekemät herkulliset ruuat

15. Miksi olet ylpeä isistäsi?
J: Koska isi on cool
L: Koska se on niin kiva

16. Jos iskäsi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
J:Superman
L: Karvisen Esko

17. Mitä sinä ja iskäsi teette yhdessä?
J:Pelataan lautapelejä ja korttipelejä
L: Pelataan ja käydään kaupassa

18. Mitä samaa on sinussa ja isässäsi?
J: Joskus me kiukutellaan pienistä
L: Ollaan yhtä ihania (juu, näin on :D)

19. Mitä eroa teissä on?
J:Isi on mies ja mä tyttö
L: Isi pelaa golfia ja mää en. Paitsi mä tykkään ajaa sillä golfkärryllä.

20. Mistä tiedät, että isäsi rakastaa sinua?
J:Koska se sanoo aina: Äiti ja isi rakastaa sua vaaaaaaltavasti
L: Koska se tykkää musta

21. Mikä on isäsi lempipaikka minne mennä?
J: Mökki ja koti
L: Mökki

****************************

Meidän isi on supermies. Ei vain tänään, vaan vuoden jokaisena päivänä.  Tyttöjen vastauksista päätellen meidän isi pelaa myös jonkun verran golfia ja on ihan signauksen päässä NHL:stä 😉 Ihania nuo pikkuiset, vaikka ei tuon ikäisiltä ihan enää niin spontaaneja vastauksia tulekaan. Hei, toivottavasti siellä on vietetty kiva isänpäivä – onnea kaikille isille, vaareille, taatoille, papoille ja ukeille ♥ Olette ihania ja päivänne ansainneet! Mä menen nyt tuon supermiehen kanssa saunaan, mutta palaan illemmalla vielä edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos ihanat niistä, pus!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle