torstai 02. marraskuun 2023

Elämää – ei sen vähempää

HEI HUOMENTA!

Ja terkkuja lumen keskeltä. Kuinka voikaan tuo satanut lumi ilostuttaa niin paljon. Ollakin, että lihakset ovat (hyvällä tavalla) jukelissa lumitöistä. Tässä vaiheessa vuotta on vielä hyvä sanoa, että rakastan lumitöitä. Helmi-maaliskuulla voi olla jo sitten taas eri ääni kellossa.

Tällä viikolla olen taas vahvistanut itselleni sen tosiasian, että mitä paremmassa kunnossa kokonaisvaltaisesti olemme, sitä helpompi meidän on luovia tässä ihanassa juonenkäänteitä eteen heittävässä tarinassa nimeltä elämä. Tämänhän totesin jo ensimmäisen kerran silloin taannoin 2,5 vuoden sisään, kun ensin menetin isäni, sitten mummuni ja lopulta äitini. Ellen olisi tehnyt isojakin muutoksia (pienin askelin) hyvinvointiini vain muutamia vuosia aiemmin, tuskin olisin selvinnyt selväjärkisenä tuosta ajanjaksosta. Kun olemme henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa, on meidän helpompi käsitellä niitä vaikeitakin asioita ja tunteita. Nähdä toisaalta se toivo paremmasta silloinkin, kun on haastava vaihe elämässä.

Elämässä tapahtuu ja kipua ei voi välttää. Se, jäämmekö me kiinni kärsimykseen on usein meistä itsestämme kiinni. Tuo kuuluisa resilienssi eli muutosketteryys on se, mitä jo ihan yrittäjänäkin on tullut vaalittua.

Tällä viikolla ei onneksi ole menetetty ihmishenkiä, mutta muutama sellainen asia on tapahtunut, joka on vaatinut kalenterin täysin uudelleen muokkaamista ja joka tulee vaikuttamaan lähipiirimme ja meihin loppuelämän ajan.

Toinen tapahtuma niistä on saanut sen leijonaemon minussa heräämään. Suojelemaan jälkikasvua ja silittämään hellästi päätä, kun sille on ollut tarvetta. Nukkumaan vieressä ja olemaan läsnä.

Toisaalta tämä on tehnyt itsellenikin hyvää. Ei ole ollut vapaa-ajalla tarvetta hötkyillä. Ollaan iltaisin vain oltu möllötetty sohvalla ja katsottu Netflixiä.

…tänään tosin juoksujalkaa vipattaa jo sen verran, että ehkä irtaudun hetkeksi roolistani leijonaemona ja käyn varmistamassa juoksulenkin myötä sen, että jatkossakin näistä elämän eteen heittelemistä ajanjaksoista luovitaan selväjärkisenä ulos. Muistakaahan tekin pitää huolta itsestänne ❤️

TORSTAITERKUIN,


perjantai 06. lokakuun 2023

Syksy on luopumisen aikaa

HEI VAAN

ja kas näinhän se meneekin jälleen; vaikka olen kuvannut kaksi ruokareseptiä teille valmiiksi, niin huomaan tekeväni ja kirjoittavani jälleen sen hetkisen fiiliksen mukaan. Tänään olin ajatellut jakaa teille helpon ja herkullisen suppilovahveropastaohjeen, mutta mökkikuulumiset tässä hetkessä ajoivat sen ohi. Suppilovahveropastan ohjetta luvassa myöhemmin.

Saavuttiin eilen illalla mökille aivan mielettömän ihanan persikkaisen kuun puolikkaan valossa. Meillähän ei mökki ole lainkaan talviasuttava ja sen kyllä näin pakkasyön jälkeen huomaa. Miehen lähtiessä aamutuimaan töihin, oli pakkasta kolme astetta. Pitkospuut ovat vieläkin jäisen liukkaat ja tuplavillasukista huolimatta huiku käy jalkoihin. Onneksi päämökin ja saunan vesipumput eivät ottaneet nokkiinsa yön pakkaslukemista. Muutaman kerran on käynyt niin, että pumppu on rikkoutunut pienessä pakkasessa.

Syksy on mökkihöperölle hiljaisen luopumisen aikaa. Se, että meillä mökki on vain kesäasuttava sopii meille. Talvisin on ihana viettää aikaa kotona ja nauttia pimeästä kaudesta. Elämä kesämökillä on melko yksinkertaista ja jollain kierolla tavalla ollaan koukututtu ajatukseen siitä, että nauttiakseen täällä se saa sellaista ollakin. Ei turhia krumeluureja. Ei lämmintä tai saatikka juoksevaa vettä itsestäänselvyytenä. Saaressa ollessamme olemme myös usein säiden armolla. Onneksi moottorivene on sen verran vakaa ja vahva, että oli millainen myrsky tahansa, niin moottorilla pääsee ylittämään lahden. Ollakin, että moottorikin yskii jo sen merkiksi, että kaipaa talvisäilöön laittamista.

Samalla tavalla kuin luonto luopuu kaikesta ylimääräisestä syksyllä, on syksy tänäkin vuonna itselleni mökistä luopumisen lisäksi muunkinlaisen luopumisen aikaa. Luovun kaikesta turhasta elämässä ja yksinkertaistan elämää. Vaivun hiljalleen kohti talvea ja nautin siitä, että elämä tietyllä tapaa rauhoittuu. Että marraskuun pimeys saa hidastamaan tahtia ja pitämään itsestään vielä paremmin huolta. Jaksaakseen taas keväällä herätä henkiin. Yksi elinvoimaisuuteni kivijaloista on se, että hidastan tahtia. Kuulostelen ja lillun siinä hetkessä, jossa tylsyys maksimoituu.

Mites muilla kesämökkihöperöillä, joko on mökki laitettu talviteloille? Meillä tuo on edessä myöhemmin lokakuussa, mutta toisaalta sitä on varaududuttu myös nopeisiin liikkeisiin, mikäli pakkaset jatkuu 🙂

IHANAISTA ALKAVAA VIIKONLOPPUA SAARESTA TOIVOTELLEN,

 


tiistai 03. lokakuun 2023

Täällä taas ♡

Mitä sanoa, kun ei tiedä mistä aloittaa?
Mitä kirjoittaa, kun olisi niin paljon kirjoitettavaa?

Aloitetaan siitä, että olen hurjan pahoillani, että blogi on jäänyt päivittämättä. Viime syksy ja alkuvuosi olivat tietyllä tapaa elämäni raskaimmat. Perheyrityksen luotsaaminen haastavina aikoina vei energiaani niin, että jostain oli karsittava. Ja se oli valitettavasti blogi, sillä samaan aikaan halusin kehittää valmennusyritystäni. Lisäksi olen aina kokenut, että blogin kirjoittaminen ja valokuvaus ovat asioita, jotka kaipaavat tilaa ympärilleen. Ne ovat asioita, joita haluan tehdä sydänlähtöisesti, enkä puskemalla. Ja hei, nyt sitä tilaa taas on ♡

Huomaan, että syksy on ollut ennenkin täällä blogissani muutosten aikaa. Syksyllä, kun illat pimenevät, sitä tietyllä tapaa käpertyy sisäänpäin kuulostelemaan ja katselemaan. Syksy on itselläni vahvemmin uuden alkua kuin tammikuu.

Se oli syksyä, kun taannoin muutin blogini pelkästään ruokablogiksi. Se oli syksyä, kun siitä parin vuoden päästä otin mukaan lifestyle-puolen. Viime lokakuussa tunsin järjetöntä paloa blogin kirjoittamisen suhteen ja kirjoitin siitä postauksenkin.

Silti paukkuja blogin kirjoittamiseen ei ollut. Viimeisimmän postauksen kirjoitin lokakuussa Rodoksen lentokentällä ja veljen vaimo oli katsonut sivusta, kun sormet tanssivat näppäimistöllä. Oli sanonut tyttärelleen, että kuinka hienoa on, että suuni on hymyssä tehdessäni töitä. Ja sitähän se on kuulkaa ollut. Hymy tulee huulilleni nytkin, kun saan kirjoittaa.

Mitä on tapahtunut sitten viime syksyn? Pikakelauksella katsottuna ajanjaksoon mahtui paljon töitä. Paljon epävarmuutta ja turbulenssia. Mutta silti vahvaa luottoa elämään. Kesäkuussa haimme Julian kotiin vuoden vaihto-oppilasmatkalta ja perhearki palasi uomiinsa. Heinäkuun lopussa loppui kahden vuoden pestini perheyrityksen toimitusjohtajana ja hyppäsin yksinyrittäjäksi. Pari vuotta suunnittelemaani myöhässä, mutta silti juuri oikeaan aikaan. Toimin edelleen perheyrityksen hallituksen pj:nä ja teen tarvittaessa controllerin hommia. Rakkaudesta numeroihin ja exceleihin. Rakkaudesta perheyritykseemme.

Ajankohta hypylle yksinyrittäjäksi olisi ehkä voinut olla parempi, mutta silti koen, että tässä ajassa ihmiset voivat huonosti ja tarvetta coachingille on enemmän kuin koskaan. Tarvetta oman näköisen elämän viitekehysten luomiselle ja elämiselle on enemmän kuin koskaan. Tarve oman elämän merkityksen selkeyttämiselle on vahvempi kuin koskaan aiemmin. Olen myös nauttinut siitä, että sain pitää elokuussa ja uusintana syyskuussa Rakastu Arkiruoanlaittoon -työpajat, joissa yhteensä noin 50 osallistujan voimin ihastuttiin ja innostuttiin arkiruoanlaitosta. Tuossa työpajassa sain yhdistää kolme intohimoani; ruoanlaiton, arjen ja coachingin. Mikäli kaipaat arkeesi helpotusta ja haluat säästää aikaa, rahaasi ja hermojasi, niin työpajan materiaalit ovat ostettavissa blogin sivubannerin kuvaa klikkaamalla.

Mikä on blogin tulevaisuus? Kuten huomaatte, niin tuolta yläkulmasta on lähtenyt Indiedays:n bannerit pois. Tästä eteenpäin teen blogia ilman varsinaista blogikotia. Lämmin kiitos vielä Indiedaysin (nykyiselle Indieplacen) ihanille ihmisille näistä yhdeksästä vuodesta ♡ Osoite blogiin pysyy silti tuona samana, mikä se on ollut syyskuusta 2014 lähtien.

Nyt kun hostaan blogia itse, voi olla, että välillä tulee erroreita, mutta eiköhän niistäkin selvitä.

Joskus kerroin teille, että kirjoitan blogia vielä vanhana mummonakin kiikkustuolissa meren äärellä meren pauhuja kuunnellen. Tuo on edelleen yksi unelmistani.

Kiitos kaunis teille, jotka olette siellä edelleen, vaikka blogi on jäänyt päivittämättä. En lupaa entisenlaista päivitystahtia (jopa kaksi postausta päivässä…whaat? Kenellä on sellaiseen aikaa ja energiaa?), mutta lupaan olla aktiivisempi kuin viimeisen vuoden aikana. Nyt siihen on aikaa.

Mikä on lähitulevaisuuteni unelma? Se, että saisin yhdistää coachingin, ruoanlaiton, arjen helpottamisen ja ruokakuvaukset. Visio on jo mielessä, mutta sitä pitää vielä jatkojalostaa. Kirjoittaa blogia intohimosta käsin ja käydä teidän kanssa ihania keskusteluita.

Ja tiedättekös, että kahteen blogipostaukseen on jo kuvatkin kuvattuna. Tänään toimistolla valmennustyöt tehtyäni kurvasin kotiin. Laitoin essun päälle, pannut porisemaan ja nautin sieluni kyllyydestä. Virittelin kameran (sen saman Olympuksen, jolla oli tapana kuvailla ennen Canonilaiseen siirtymistä) ja suosikkilinssini asetukset. Räps räps…

…jatkoa seuraa.  Ihana olla takaisin ♡

TIISTAITERKUIN,


keskiviikko 19. lokakuun 2022

Iki-ihana Rodos syyslomalla

MOIKKA TAAS!

Justhan me ”nähtiin” ja taas nähdään 🙂

Tässä lentokentällä konetta näpytellessäni tuli ihan mieleen ne vuodet, kun tuli kirjoitettua blogia useammin. Usein reissujen kotimatkalla juurikin lentoa odotellessani. Aika ihana fiilis. Kotiinviemisiksi laukussa on kulho kreikkalaiselle salaatille sekä pikkuinen kulho tsatsikille ja toinen oliiveille. Ruokapostauksia on katsokaas ollut myös ikävä.

Viime vuodet sitä on jotenkin ajatellut, että mitä pidemmälle lentää, sitä auvoisampaa. Totta on, että rakastan Aasian liki takuuvarmaa lämpöä ja USA:n monipuolisia mahdollisuuksia, mutta hei – nyt annettiin syyslomalla mahdollisuus Rodokselle ja tuntui kuin kotiinsa olisi tullut. Toki Rodos on muuttunut näissä 27 vuodessa (kuka tai mikä ei olisi?), mitä tässä välissä on ollut, mutta kyllä sieltä sitä tuttuakin Rodosta löytyi.

Meillä määränpää valikoitui pääosin sen mukaan, mitä nuo meidän kaksi 15- ja 16vuotiasta reissukamua halusivat reissulta. Shoppailua ja aurinkoa. Molempia Rodos tarjosikin. En edes tajunnut, että Rodokselta löytyy kaikki teinien lempparit Bershkasta Pull & Beariin. Ostosmahdollisuudet olivat kehittyneet ehkä eniten näiden vuosien aikana. Ollakin, että itse olen näiden vuosien aikana shoppailijana taantunut. Lievästi sanottuna 😀

Plussaa erittäin lyhyestä lennosta ja aikaerottomuudesta. Myös siitä, että Tampereeltakin olisi ollut suora lento Rodokselle, mutta oli niin hinnoissaan, niin valittiin Norski Helsingistä. Plussaa myös lyhyestä taksimatkasta lentokentältä hotelliin. Asuttiin neljän tähden Mitsis Petit Palais -hotellissa Rodoksen kaupungissa ja viime tipassa otettiin vielä All inclusive, kun edukkaasti saatiin (70,-/hlö/vko). Hotellista oli molemmille rannoille tosi lyhyt kävelymatka ja vanhan kaupunginkin porteille käveli vartissa.

Itseäni hieman arvellutti kelit näin lokakuun puolivälissä, mutta päivisin pystyi hyvin makoilemaan rannalla (ei kuitenkaan tullut kuuma). Iltaisin sai ottaa pitkähihaisen harteille. Se, mistä yleensä rantalomilla tykkään on ne illan viime hetket rannalla, kun aurinko alkaa laskemaan. Tällä lomalla bikineissä ei moiseen puuhaan tarjennut, sillä tuuli kylmeni siinä iltapäivästä, mutta eipä tuokaan haitannut. Yhtenä päivänä oli sade- ja ukkospäivä, mutta siihen sopeuduttiin myös.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut vuokrata päiväksi auton ja ajaa saaren ympäri. Auton vuokra olisi tullut halvemmaksi kuin taksimatka Lindokseen ja takaisin. Lindos on ihana, toki sekin kasvanut näiden vuosien aikana. Silti siinä on sitä pikkuisen kylän tunnelmaa ja sivukujilla on rauhallista. Suosittelen myös menemään sinne iltapäivästä/illasta, sillä silloin aamulla turisteja tuoneet bussit ovat jo ehtineet lähteä takaisin Rodoksen kaupunkiin.

Aiemmat matkani Rodokselle ovat olleet kesä-heinäkuussa, joten Rodos lokakuussa oli oikein mukava yllätys vähän viileämmän sään mukaan. Mietin, että turisteja ei juurikaan tule olemaan, mutta taksikuski kertoi, että tänä vuonna on turistiennätys koronavuosien jäljiltä myös lokakuussa.

Häiritsevästi muita ihmisiä ei ollut. Vanhan kaupungin tunnelmallisilla kaduilla sai välillä väistellä ihmisiä, mutta ei liiaksi asti. Muutenkin tuo vanha kaupunki sivukujineen on mun lemppari. Seuraavan kerran tekisi mieli ottaa B&B sieltä muutamaksi yöksi.

Sain muutamia viestejä, että vanhoihin (2015 ja vanhempiin) postauksiin ei ole alkuviikosta päässyt. Meidän IT-velho on asian korjannut ja taas pääsee. Nyt odotellaan koneeseen pääsyä ja sitten ajellaan kotiin. Tänä aamuna oli kuulemma ollut kuuraa maassa, joten toivotaan ettei kesärenkailla luikastele 😉

IHANAA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


sunnuntai 14. elokuun 2022

Ihana elokuu & helppo scampiohje

No nyt on kyllä eletty kuin viimeisiä kesäpäiviä – niin superihanat ilmat olleet! Ollakin (saakohan tätä sanoa ääneen…) odotan jo ihan älyttömästi syksyn värejä. Koleutta ja sumuisia aamuja. Iltoja takkatulen ääressä ja sitä kuuluisaa syyshyggeä.

Se ei silti poissulje sitä, ettenkö olisi nauttinut viimeisistä kesäpäivistä ja -illoista täysillä. Olen, sillä lämpöä on riittänyt töiden jälkeenkin.

Eilen illalla mökillä katettiin taas kalliorannan terdelle pöytä iltaruokailua varten. Sulatettiin koko kesän sulattamista odotelleet scampit pakkasesta, laitettiin ne marinoitumaan ja sen jälkeen grillattiin nopeasti. Annettiin majoneesille ripaus sitruunan makua ja poksautettiin jääkaapista löytynyt kuoharipullo.

Sytytettiin kynttilät ja tuumattiin yhteistuumin, että villasukat pitää laittaa jalkaan. Katseltiin kun aurinko laskee nyt jo aiemmin vastarannan taa kuin viikko sitten.

Otettiin kesken ruokailun vastaan videopuhelu reilun 8000 kilometrin päästä. Yleensä ei kesken ruokailun puheluita sallita, mutta hei – nyt ei edes mietitty 😀 Nähtiin esikoisen vaihtarikodin esittely videolla ja videokuvaajaa seuraava ihana labradoodle, joka heilutti iloisesti häntää.

Juteltiin hetki kuulumisia, siivottiin pöytä ja sammuteltiin kynttilät.

Joku näissä elokuun päivissä on, mitä rakastan. Illoissa, jotka alkavat pimenemään ja viilenemään. Tuoksussa, johon sekoittuu jo sävähdys syksyä.

Ne scampit, ne muuten ovat olleet mun tämän kesän herkkuruokaa aina jos ollaan käyty sellaisessa ravintolassa syömässä, missä niitä on saanut. Ja kaiken lisäksi scampit ovat myös älyhelppoja valmistaa itse.

Scampit & sitruunamajoneesi

1 pkt Pirkka kypsiä jättikatkaravun pyrstöjä (pakastealtaasta)
1 punainen chili
1/2 sitruunan mehu
1 solovalkosipuli
2 rkl oliiviöljyä
puntti persiljaa
suolaa
200 g voita

Sitruunamajo
2 dl majoneesia
1/2 sitruunan mehu

Tarjolle
Ciabattaa tms. kovakuorista leipää

1. Sulata scampit (esim. tunnin ajan kylmässä vesihauteessa)
2. Pilko puolikas chili ja puolikas valkosipuli, pienistele puoli punttia persiljaa ja sekoita em. oliiviöljyn ja sitruunamehun kanssa. Nostele joukkoon scampit ja laita tekeytymään noin 30 minuutiksi jääkaappiin
3. Sekoita sitruuna ja majo ja laita sekin jääkaappiin
4. Lisää paistin pannulle loppu chili ja valkosipuli pilkottuna sekä voi. Anna voin sulaa pikkuhiljaa. Kun voi on kuumaa, kaada pannulle scampit marinadissaan. Sekoittele joukkoon loppu persilja.

Me tosiaan otettiin scampeihin pikkuinen pinta grillissä, mutta tämä ei ole välttämätöntä 🙂

SULOISIA ELOKUUN PÄIVIÄ SINNEKIN TOIVOTELLEN,