perjantai 18. kesäkuun 2021

Pre-fredagsmys: Pestopiiras & mökkitunnelmia

HEI HELLUREI!

Innokkaimmat ovat jo kyselleet, koska mökistä saa taas kuvia blogin puolelle. Olen ystävällisesti pyytänyt kääntymään mökkiarkistojen puoleen, mutta hei – vaikkei täällä mökillä mitään muutoksia ole tapahtunutkaan, niin tähän väliin taas mökin ulkokuvia. Mökkiä edestä ja sivulta. Väliin muutamia pestopiiraan kuvia, ettei illuusio ruokablogista romuttaudu ;)

Mä olen viettänyt tänään osin vapaapäivää ja mikäs tässä ollessa. Aurinko porottaa kuumasti, mutta onneksi tuuli viilentää hieman. Kun miehen työpäivä loppuu, niin meillä alkaa pienimuotoinen projekti. Jäänrikkoman laiturin tilalle ostimme uuden laiturin rungon, joka sattumoisin on yhdestä palasta rakennettu. Se pitäisi saada jotenkin tuolta venerannalta saareen. Eikä siinä vielä kaikki; jotta tuon uuden laiturin saa meidän viime syksynä rakentaman laitskan jatkoksi, pitää jään runteleman vanhan laiturin rippeet saada järvestä pois. Tähän saamme onneksi huomenna apua, mutta näin jälkikäteen ajateltuna pomminvarmana tuntunut ratkaisu (betonirenkaat, jotka on valettu betonilla) laiturin kannattimina oli ehkä huono vaihtoehto :D

No, hommaa piisaa ja mikäs siinä. Mökkihöperöt tykkää. Siihen varhaiseen perjantaimyyssiin palatakseni. Meillä oli jääkaapissa vielä reilu desi edellisen postauksen minttupestoa jäljellä, joten tein meille myöhäisen lounaan lehtitaikinasta (vai olikohan se voitaikina), pestosta, parmesanista, mozzarellasta ja hunajasta. Ei mikään hurjan ravitseva, mutta tarjolle tein myös fetasalaattia.

Pestopiiras

3-4 lehtitaikinalevyä
1,5 dl (minttu)pestoa
parmesania
mozzarellaa
hunajaa
mustapippuria

1. Sulata lehtitaikinalevyt ja kaulitse ne pitkältä sivulta kiinni toisiinsa (en tehnyt tätä kunnolla, niin levyt hieman erkani uunissa paistuessaan)
2. Levitä päälle pestoa jättäen noin 1 cm reunoilta ilman pestoa
3. Raasta juustohöylällä päälle parmesanlastuja, revi puolikas mozzarellapallo myös piiraan päälle
4. Lorota päälle vielä hunajaa ja ripsottele mustapippuria
5. Paistaa 225 asteessa noin vartti (tai kunnes reunat kauniin ruskeat ja juustot sulaneet)

Nyt hetkeksi aurinkoon äänikirjan kanssa ja sitten hommiin. On luvattu ihan mielettömän hyvää keliä viikonlopulle, joten nautitaanhan

PERJANTAITERKUIN,

 


sunnuntai 09. elokuun 2020

Olet kultainen 💛

HEISSUN IHANAT!

Kolme yötä ja kaksi kokonaista päivää mökillä. Terassiprojektia ja löffäilyä. Koolauksia, kehikon passaamista, ristimitan ottamisia, räväytysturnauksia, kumisaappaiden muodostamia rusketusrajoja säärissä, läheisestä kahvilasta haettuja sokerimunkkeja iltapäiväkahville ja itse tehtyä mansikkahilloa french toastien päälle, saunomisia, pizzan paistamista ja hei ihan mielettömistä kesäkeleistä nauttimista. Ei voi valittaa. Sunnuntaiolosta ei ole tietoakaan, sillä akut on todellakin ladattu. Ikään kuin heti loman jälkeen olisi saanut taas lomaa. Niitä kolmea toimistolla rutistettua päivää ja paria kotitoimistopäivää ei edes muista tuossa välissä.

Aurinko paistaa matalammalta, laskee iltaisin aiemmin vastarannan taakse. Illat pimenevät aiemmin ja auringon laskettua saa vetää pitkähihaista päälle. Illan valo on hempeän oranssia. Muistuttaen väriltään jopa osaltaan viljaa, joka odottaa korjausta ennen syksyä. Elokuuhun liittyy myös tietynlaista luopumista.

Ehkä se on tämä viimeinen virallinen kesäkuukausi, joka valmistelee meitä kohti seuraavaa. Siirtymävaihe kesästä kohti syksyä. Jäljellä on vielä jotain kesäistä, mutta mukaan on tullut jo jotain tulevasta syksystä. Aurinkoisia hellepäiviä rytmittää viilenevät ja pimenevät illat. Aamut, jolloin kaste on käsin kosketeltavaa. Sumu, joka hälvenee vasta auringon noustua. Omput, jotka huutelevat punaposkisina omenahillotalkoista.

Olen elokuun lapsi ja ehkä jo senkin takia rakastan elokuuta. Elokuu on täyttä kultaa!  Tää on kuukausi, kun tulee aloitettua loman jälkeen uusi elämä. Kun sitä valmistaa itseään ja kotiaan kohti tulevia kuukausia. Ja väistämättä, helteestä huolimatta, tänä viikonloppuna on tullut katsottua taas tätä meidän mökkikylää sillä silmällä. Mutta mökkikautta on vielä onneksi pari kuukautta jäljellä.

Nyt pakkaillaan jääkaapin sisältö mukaan ja suunnataan kohti kaupunkia ja koulutarvikeostoksia. Mökki ja terassiprojekti jää hetkeksi taka-alalle. Hei, palaan kotoota käsin edellisen postauksen kommentteihin. Te olette vähintäänkin yhtä kultaisia kuin elokuu 💛

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,


maanantai 27. heinäkuun 2020

Kesäyöt

ILTAA IHANAT!

Niin ihania kuin lempeät kesäaamut ja helteiset kesäpäivät ovatkin, niin ei ole kesäiltojen ja kesäöiden voittanutta. Mä olen pahimman luokan unikeko, mitä tulee iltaunille menoon muina vuodenaikoina ja usein nukahdan arkena jo ysin jälkeen sohvalle. Mutta näin kesällä ei tulisi kuuloonkaan mennä aikaisin nukkumaan. Tiedän, että hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää noudattaa samaa vuorokausirytmiä kesällä kuin muulloinkin. Mutta mä tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän kesäöiden antavan mulle niin paljon enemmän kuin aikaisin nukkumaanmenemiset.

Mä ammennan kesäöistä pitkän syksyn ja talven varalle jotain sellaista selittämätöntä energiaa. Aurinkoenergiasta tuskin on kyse, sillä kesäyöt ovat jo tässä vaiheessa kesää melko pimeitä. Tuntuu, että täällä mökillä päivä alkaa vasta illan suussa. Näihin aikoihin. Sytytellään valosarjat ja laitetaan kynttilät palamaan. Lämmitetään saunaa ja katsellaan järvelle. Joko terassin sohvalla tai sitten tässä kesähuoneessa niin kuin tänään. Sateen ropistessa kattoon. Heinäkuun lopun pimenevä ilta on jotenkin maaginen. Tuntuisi ihan kuin olisi elokuun pimenevät illat jo käsillä.

Venytetään helpostikin iltaa puolen yön tuolle puolen. Lopulta on käytävä iltapesulla ja sammutettava kynttilät. Katsottava viimeisen kerran sinistä maisemaa järven yllä. Lokkien yöserenadeja kuunnellen. Se on jännä tunne, jota tuossa hetkessä koen, enkä osaa sitä sanoiksi pukea, mutta tässä vaiheessa kesää siihen liittyy tietynlaista haikeutta ja kiinni pitämistä. Vahvasti hetkessä elämistä.

Muistetaanhan nauttia näistä kesäpäivistä ja suloisista kesäöistä. Ensi kesään on pitkä matka, mutta onneksi matkan varrelle on luvassa myös ihania juttuja. Syysillat ja -hyggeilyt, pakkasen puraisu poskesta ja hiihtolenkin varrella ihastellut töppölumiset puut, uuden kevään vehreys ja jälleen lähestyvät kesäyöt. Ilman näitä neljää vuodenaikaa tuskin kesäyötkään tuntuisivat niin tunnelmallisilta

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,