lauantai 26. syyskuu 2020

Elämä ottaa, elämä antaa

MOIKKA!

Ja hei morjens, millaiset kesäkelit näin syyskuun lopulla. Tänä aamuna, kun lähdimme laituriprojektiin puin kollarin päälle miehen kevytuntsikan. Eka lähti kevytuntsikka ja sit collegepaita. Lopulta kävin vaihtamaan bikinin yläosan päälle. Viime vuonna tähän aikaan uumoiltiin jo mökin talviteloille laittamisen kanssa, sillä yöpakkaset vaanivat nurkan takana. Nyt ei moisista ole vielä onneksi tietoa ja intiaanikesäkelit otetaan mieluusti vastaan.

Instagramin puolella aamun kuvassa pohdinkin sitä, kuinka elämä ottaa ja antaa. Viimeiset puoli vuotta ovat olleet hyvin poikkeavat siitä, mihin ollaan totututtu. Epävarmuus tulevasta on ollut läsnä päivittäin. Yhtäkkiä maailman valtasi pandemia, jollaiseen vissiin kukaan meistä ei ollut varautunut. Elämä ja sen ihana rytmi heitti häränpyllyä kertaheitolla.

Just kun oltiin luotu uudet rytmit ja hei oikeasti alettu nauttimaan siitä uudesta tavasta elää, elämä otti taas omansa. Itse olin saanut jo aiemmin tietää työhöni liittyvistä muutoksista ja yhtäkkiä miehen työkuviot menivät uusiksi. Ekat pari tuntia mietittiin, että mitäs nyt sitten. Oltiin jo vuosia aiemmin päätetty, että jos moinen tilanne tulee eteen, niin meidän perhe lähtee vähintään kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille. Nyt se ei ollut mahdollista koronan takia. Siinä, missä uutisten saatuamme aamulla raivattiin hetken ajatuksiamme pommin jälkeen, avattiin sinä helteisenä kesäkuun iltana jo shamppanjapullo, kippisteltiin elämälle ja muutoksien tuomille mahdollisuuksille. Elämä otti osansa, mutta enemmän se on kyllä ottamisen jälkeen antanut. Toista tällaista loppukesää ja syksyä ei tule varmastikaan enää koskaan eteemme. Miltään kantilta katsottuna.

Tuntuu, että elämä on loppujen lopuksi aika sympaattinen; se ikään kuin paikkaa niitä ottamiaan asioita. Kesällä se antoi meille mielettömiä helteitä ja nyt mielettömän ruskan yhdistettynä intiaanikesän lämpöön. Enpä muista toista syksyä, että mökissä on voinut pitää läpi vetoa ilman, että tulee kylmä. Että oltaisiin voitu nauttia iltaruokaa kesähuoneessa ovien ollessa sepposen selällään :)

Just tämän takia mä rakastan elämää. Sitä, että se välillä ottaa osansa eikä päästä meitä helpolla. Ja kun vain malttaa odottaa, niin se kyllä antaa moninkertaisesti takaisin ottamansa ♥ Nyt paljuttelemaan ja sitten ilta-aurinkoa ihastelemaan uudelle terassille. Josko laittaisi nuotion pystyyn kalliorannalle ja pysähtyisi hetkeksi nauttimaan siitä, mikä elämässä on tärkeintä.

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

 


sunnuntai 09. elokuu 2020

Olet kultainen 💛

HEISSUN IHANAT!

Kolme yötä ja kaksi kokonaista päivää mökillä. Terassiprojektia ja löffäilyä. Koolauksia, kehikon passaamista, ristimitan ottamisia, räväytysturnauksia, kumisaappaiden muodostamia rusketusrajoja säärissä, läheisestä kahvilasta haettuja sokerimunkkeja iltapäiväkahville ja itse tehtyä mansikkahilloa french toastien päälle, saunomisia, pizzan paistamista ja hei ihan mielettömistä kesäkeleistä nauttimista. Ei voi valittaa. Sunnuntaiolosta ei ole tietoakaan, sillä akut on todellakin ladattu. Ikään kuin heti loman jälkeen olisi saanut taas lomaa. Niitä kolmea toimistolla rutistettua päivää ja paria kotitoimistopäivää ei edes muista tuossa välissä.

Aurinko paistaa matalammalta, laskee iltaisin aiemmin vastarannan taakse. Illat pimenevät aiemmin ja auringon laskettua saa vetää pitkähihaista päälle. Illan valo on hempeän oranssia. Muistuttaen väriltään jopa osaltaan viljaa, joka odottaa korjausta ennen syksyä. Elokuuhun liittyy myös tietynlaista luopumista.

Ehkä se on tämä viimeinen virallinen kesäkuukausi, joka valmistelee meitä kohti seuraavaa. Siirtymävaihe kesästä kohti syksyä. Jäljellä on vielä jotain kesäistä, mutta mukaan on tullut jo jotain tulevasta syksystä. Aurinkoisia hellepäiviä rytmittää viilenevät ja pimenevät illat. Aamut, jolloin kaste on käsin kosketeltavaa. Sumu, joka hälvenee vasta auringon noustua. Omput, jotka huutelevat punaposkisina omenahillotalkoista.

Olen elokuun lapsi ja ehkä jo senkin takia rakastan elokuuta. Elokuu on täyttä kultaa!  Tää on kuukausi, kun tulee aloitettua loman jälkeen uusi elämä. Kun sitä valmistaa itseään ja kotiaan kohti tulevia kuukausia. Ja väistämättä, helteestä huolimatta, tänä viikonloppuna on tullut katsottua taas tätä meidän mökkikylää sillä silmällä. Mutta mökkikautta on vielä onneksi pari kuukautta jäljellä.

Nyt pakkaillaan jääkaapin sisältö mukaan ja suunnataan kohti kaupunkia ja koulutarvikeostoksia. Mökki ja terassiprojekti jää hetkeksi taka-alalle. Hei, palaan kotoota käsin edellisen postauksen kommentteihin. Te olette vähintäänkin yhtä kultaisia kuin elokuu 💛

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,


maanantai 27. heinäkuu 2020

Kesäyöt

ILTAA IHANAT!

Niin ihania kuin lempeät kesäaamut ja helteiset kesäpäivät ovatkin, niin ei ole kesäiltojen ja kesäöiden voittanutta. Mä olen pahimman luokan unikeko, mitä tulee iltaunille menoon muina vuodenaikoina ja usein nukahdan arkena jo ysin jälkeen sohvalle. Mutta näin kesällä ei tulisi kuuloonkaan mennä aikaisin nukkumaan. Tiedän, että hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää noudattaa samaa vuorokausirytmiä kesällä kuin muulloinkin. Mutta mä tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän kesäöiden antavan mulle niin paljon enemmän kuin aikaisin nukkumaanmenemiset.

Mä ammennan kesäöistä pitkän syksyn ja talven varalle jotain sellaista selittämätöntä energiaa. Aurinkoenergiasta tuskin on kyse, sillä kesäyöt ovat jo tässä vaiheessa kesää melko pimeitä. Tuntuu, että täällä mökillä päivä alkaa vasta illan suussa. Näihin aikoihin. Sytytellään valosarjat ja laitetaan kynttilät palamaan. Lämmitetään saunaa ja katsellaan järvelle. Joko terassin sohvalla tai sitten tässä kesähuoneessa niin kuin tänään. Sateen ropistessa kattoon. Heinäkuun lopun pimenevä ilta on jotenkin maaginen. Tuntuisi ihan kuin olisi elokuun pimenevät illat jo käsillä.

Venytetään helpostikin iltaa puolen yön tuolle puolen. Lopulta on käytävä iltapesulla ja sammutettava kynttilät. Katsottava viimeisen kerran sinistä maisemaa järven yllä. Lokkien yöserenadeja kuunnellen. Se on jännä tunne, jota tuossa hetkessä koen, enkä osaa sitä sanoiksi pukea, mutta tässä vaiheessa kesää siihen liittyy tietynlaista haikeutta ja kiinni pitämistä. Vahvasti hetkessä elämistä.

Muistetaanhan nauttia näistä kesäpäivistä ja suloisista kesäöistä. Ensi kesään on pitkä matka, mutta onneksi matkan varrelle on luvassa myös ihania juttuja. Syysillat ja -hyggeilyt, pakkasen puraisu poskesta ja hiihtolenkin varrella ihastellut töppölumiset puut, uuden kevään vehreys ja jälleen lähestyvät kesäyöt. Ilman näitä neljää vuodenaikaa tuskin kesäyötkään tuntuisivat niin tunnelmallisilta

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,