maanantai 30. maaliskuun 2020

Tulen vielä kaipaamaan näitä päiviä

HEIPPA IHANAT!

Kuinka voitte? Täytyy sanoa, että pitkästä aikaa mulla oli vähän tahmea maanantaiaamu. Kellojen siirtäminen tähän suuntaan ei ole jotensakin mun juttu lainkaan. Lisäksi huomaan, että unenlaatu on jotenkin heikohkoa. Veikkaan, että mieli prosessoi unen aikana maailmanmenoa. Ja nyt kun (kerrankin! :D) päästiin valittamisen makuun niin todettakoon vielä se, että maanantailounas ei maistunut miltään. Pakkasesta mukaan nappaamani vegedumplings -pussi olisi kaivannut seurakseen vähän sitä kuuluisaa ”oomphia”. Ajoi asiansa ja nälkä lähti.

Mut hei,  palataan takaisin niihin sellaisiin juttuihin, joita olette täällä tottuneet lukemaan. Eli elämään ja niihin pieniin kultareunoihin, joita tässä ihmeellisessä ajanjaksossakin löytyy vaikka kuinka


Hirmuisesti kuulee ihmisiltä, miten elämä on nykyisten rajoitusten myötä kaventunut. Mä puolestaan olen päivä päivältä vakuttuuneempi siitä, että joko a) olen elänyt ennen näitä rajoituksia erittäin tylsää elämää tai b) sopeutumiskykyni on erinomainen, sillä perjantaina kun sain IG:n puolella #eitänään -haasteen niin jouduin oikeasti miettimään, että mikä on sellainen juttu, mitä yleensä perjantaisin teen, mutta en nyt pystynyt tekemään.

Lopulta sen keksin; ei tarvitse kuskata esikoista nuorkalle tai kavereiden kanssa, koska nuorkka on kiinni ja kavereita meillä ei tässä tilanteessa nähdä. Usein kyllä perjantaina olen käynyt tyttöjen kanssa ostamassa heille viikonloppunamit kaupasta, mutta nyt tilasin nekin viikkoruokien kanssa.

Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mun elämä ei ole juurikaan muuttunut rajoitusten myötä. Isoin muutos, joka kolahtaa on ollut se, että en ole päässyt pilatekseen tai laitepilatekseen, mutta pilatesta pystyn tekemään kotonakin. Mutta muuten nautin kotona olosta siinä, missä aiemminkin. Se kotihiiri minussa on herännyt jälleen henkiin. Ei tarvitse työpäivien jälkeen hötkyillä minnekään. Käydään paljon ulkoilemassa ja vietetään aikaa yhdessä.

Tällä hetkellä mun reviirini kulkee välillä koti-työ. Kerran viikkoon myös koti-mökin veneranta. Joinain kotitoimistopäivinä reviirini on supistunut pariin kortteliin kotoota. Se mitä nämä rajoitukset ovat tuoneet tullessaan ovat pääosin plussapuolia; säästyy bensaa, kun ei tule suhailtua sinne sun tänne (ilmasto kiittää), säästyy rahaa kauppalistan suunnitelmallisuuden ansiosta (ollakin, että lapset ja mies syövät päivisin jäätäviä annoksia :D), tulee siivottua kotona sellaisia ”sitku on aikaa siivota” -kohteita (meillä lapset ovat aika omatoimisia etäkoulun suhteen eivätkä tarvitse niin paljoa apua) ja iltaisin toimistopäivien jälkeenkin ehtii kuvailemaan blogimatskua nyt kun on valoisaa.

Plussapuolista parhain on kuitenkin se, että ollaan saatu viettää aikaa perheen kanssa. En muista koska aiemmin olisimme istuneet näin monena päivänä saman ruokapöydän ääreen. Tai olisimme viettäneet miehen kanssa näin intensiivisesti aikaa toistemme kanssa. Voi olla, että rajoitusten poistamisen jälkeen tulen ehkä hieman kaipaamaan näitä päiviä – ei, en todellakaan terveydellisen tai taloudellisen epävarmuuden takia – vaan sen ansiosta, mitä rajoitukset ovat meille suoneet ♥

MAANANTAITERKKUSIN,

PS. jos elämän merkitys näinä haastavina aikoina tuntuu olevan kiven ja kannon alla, niin lukuvinkkinä Viktor Frankl: Ihmisyyden rajalla. Ahmin tuon kirjan viime syksynä osana koulutöitä vajaassa päivässä. Erittäin silmiä avaava ja herättelevä teos siitä, mikä elämässä loppuviimein on se juttu, jonka takia kannattaa herätä aamuisin. Mistä löytää merkitystä vaikeina aikoina. Jos Viktor Frankl löysi elämälleen merkityksen täysin riisuttuna (myös kaikki karvat ajeltuna) keskitysleiriltä, niin en näe yhtään syytä, miksei me terveet ihmiset voitaisi sellaisia näistä poikkeuspäivistä löytää. Me saadaan sentäs suurin osa viettää aikaa kotona keskitysleirin sijaan.

 


keskiviikko 25. maaliskuun 2020

#stayathomeclub Osa 1: kotivaatetus

MOIKKAMOI IHANAT!

Elämän pieniä iloja; se kun on haahuillut menemään monta päivää samoilla kotivaatteilla ja aamusuihkun jälkeen päättääkin ottaa käyttöön vaatekaapista uudet collegehousut ja paidan :) Tosin kylläpä teki ihan tosi hyvää tänä aamuna heittää pitkästä aikaa työkelpoiset vaatteet päälle. Nyt kun aika monella meistä (myös minulla, vaikka nyt toimistolla olenkin) on edessä määrittelemättömän pitkä kotoilujakso joko etätoimiston merkeissä tai muista syistä, niin voitaisiin perustaa sellainen #stayathomeclub, jossa annettaisiin toisillemme vinkkejä kotoiluklubiin ja jaettaisiin niitä kotona olemisen iloja. Vaikka kaikkien tapauksissa kotoilu on kaukana ilosta, niin kyllä sieltä kotoilustakin löytyy jotain  positivista.

Suunnittelin alla olevaa runkoa postauksille:

#stayathomeclub Osa 1: Kotivaatetus
#stayathomeclub Osa 2: Kauneudenhoito kotioloissa
#stayathomeclub Osa 3: Treenaaminen kotona
#stayathomeclub Osa 4: Iskikö tylsyys? Vinkit tylsään hetkeen
#stayathomeclub Osa 5: Koti kuntoon

Postauksille en ole miettinyt vielä aikataulutusta, mutta tasaiseen tahtiin niitä ajattelin täältä tykitellä. Sellaisina välikevennyksinä ”asiapitoisempien” tekstien lomaan :) Ja hei, jos on jotain aiheita liittyen tähän kotoiluklubiin, niin hihkaiskaahan tuolla kommenttilaatikon puolella. Kotoiluklubin parasta antia mun mielestä on ollut se, että saa olla ihan vaan kotivaatteissa. Mä olen pahimman luokan kotihiiri ja vaihdan yleensä kotivaatteet päälle samantien, kun töistä kotiin tulen. Tuossa tuli pidempi pätkä oltua kotona ja neljä päivää kului sujuvasti kotivaatteissa. Ilman fyysistä kontaktia perheen ulkopuolisiin ihmisiin.

Vaikka kotivaatteet olivat sellaiset, että niillä olisi kehdannut lähteä ihmisten ilmoille, niin muu lookkini oli vähän sen näköinenkin, että olin viettänyt aikaa neljän seinän sisällä. Yleisesti olen sitä mieltä, että pieni ehostus myös kotioloissa tekee poikaa. Iholle on ihana antaa niitä meikittömiä päiviä, mutta jos niitä tulee liikaa, niin helposti alkaa ihistämään. Tuntuu, että heti kun heittää vähän ripsaria ripsiin ja aurinkopuuteria poskiin, saa taas paremman otteen elämästä ja on jotenkin skarpimpi olo. Puna huulissa ajaa myös saman asian.

Sen verran kotoiluklubia olen vuosien varrella itsekseni pitänyt, niin kuin meillä kotihiirillä on tapana, että mulla on vinkata teille muutamia vinkkejä koskien kotoiluvaatteita. Vinkkejä toki vastaanotetaan lisääkin :)

💕pue yllesi sellaista vaatetta, joka ei purista eikä ihistä ja joissa tunnet olosi mukavaksi
💕heitä rintsikat tarvittaessa pois ja jos jotain tukea haluat, niin pue paidan alle vaikka mukavat urheiluliivit
💕itseäni suunnattomasti häiritsee likaiset kotivaatteet, joten tarvittaessa vaihdan vaatteet, jos likastuvat
💕mikäli luvassa on treenipäivä, niin puen jo aamusta päälle treenivaatteet ja kotoilen niillä
💕jos odotat ruokalähetystä tai muuta ulkopuolisen kohtaamista vaativaa tilannetta, niin panosta myös kotivaatetukseen niin, että kehtaat mennä ovelle
💕mitä kauniimmat kotivaatteet sitä parempi mieli
(toooosin, kyllä munkin kaapista niitä kuuluisia pieruverkkareita löytyy ja silloin tällöin tulee niitä pidettyäkin)

Kotoiluvaatteita on vuosien varrella kertynyt paljonkin. Ja vaikka niitä tulee pidettyä paljon, niin ne eivät juuri kulu. Mikään ei ole ihanampaa kuin monta kertaa pesukoneessa olleen oversize- collegepaidan syleily:

💕velourasu
💕haaremihousut ja tyköistuva, mutta joustava trikoopaita
💕leggarit, t-paita ja iso villatakki
💕perinteinen collegeasu (yleensä poikkeuksetta harmaa)
💕villasukat tai kotitöppöset
💕flanelliset pyjamahousut ja t-paita
💕haalari (kyllä, luitte oikein – mulla on kotihaalari)

 Musta tuntuu, että tuo kotivaatteiden vaihtaminen tulee mulla jo lapsuudenkodista. Äiskä vaihtoi aina ekana kotiin tultuaan jakkupuvun kotivaatteisiin (äiskän kotivaatteisiin kuului muuten olennaisena osana essu). Mä olen ihan ekaluokasta lähtien vaihtanut koulusta tultuani kotivaatteet ja myöhemmin töistä tullessani jatkanut tätä tapaa. Huomaan, että meidän lapset tekevät aika ajoin samaa. Toinen tytöistä tosin on niin kuumaverinen, että siinä missä itse vedän päälle villasukkaa keikistelee hän täällä sortseissa ja topeissa :D

Laitetaanko näillä puheilla hakemus kotoiluklubiin menemään ja jaetaan vertaistukea? Onko sulla tapana pitää kotivaatteita? Millaisissa kotivaatteissa sä viihdyt?

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. Kotoiluklubin säännöt:
1. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa kotoilla
2. Ks. nro 1.


sunnuntai 22. maaliskuun 2020

Haave kesästä

MOIKKAMOI IHANAT!

Kuinka jakselette? Täällä voidaan ihan hyvin, tosin mulle nousi eilen illalla kuume, mikä on mulle harvinaista (ei niin kova, mutta hieman yli 38 kuitenkin). Tänään on pitänyt lämpöä yllä pääkivun kanssa. Kuumelääke auttoi molempiin. Nyt ei tarvitse onneksi lähteä minnekään, vaan saa hyvällä omalla tunnolla maata sohvalla. Sen viitisen tuntia, kun sohvalla makoilin katsoin lähinnä uusintoja piharemppaohjelmista. Viime vuonna kerroinkin, että olin ihan uuden edessä; en ollut aiemmin kiinnostunut pihahommista, mutta piharemontin jälkeen joka ikinen liikenevä euro meni taimistolle.

Eilen koiran kanssa takapihalla kiertäessäni ja jäistä maata kuopsutellessani aloin haaveilemaan ajasta, kun maa sulaa ja saa todenteolla laittaa yrttimaat ja kukkapenkit kuosiin. Mutta mutta…miten ne laitetaan kuosiin? Sieltä täältä törröttää jotain kuolleen näköistä oksankäppyrää ja näyttäisi sieltä jotain vihreääkin jo puskevan. Kuuluuko ne kaikki kuolleet leikata alas esimerkiksi yrtti- ja mansikkamaasta? Mitäs nuo pystyyn kuolleet (pupun syömät) gladiolukset ja liljat, leikataanko nekin alas ja onko ne monivuotisia eli alkaako kasvamaan uudelleen?

Osan kasveista muistin suojata syksyllä pupusilta, mutta näemmä puput ovat talven aikana eläneet mun viime kesänä kasvattamilla angervoillani! Samperin puput. Pitäisikö kaikki kasvit nostaa ylös isoihin ruukkuihin pois pupujen ulottumattomilta vai mikä noihin auttaisi? Toisen syyshortensian talon takana tajusivat jättää rauhaan, mutta toisesta on enää sellainen ranka jäljellä. Onkohan noilla pupujen syömillä tapana lähteä kasvamaan vai kantsiiko nostaa ylös ja istuttaa uusia?

Saas nähdä kuinka meidän esikoisen rippileirin ja -juhlien käy. Juhliin mulla oli suuria suunnitelmia pihankin suhteen. Juhlia varten ollaan uusittu lipputanko, sillä tuo kuvissa näkyvä äiskän ja iskän vanha oli vähän liian rustiikkinen ja ruosteinen meidän makuun ;) Terassille pitää ostaa sohva ja haaveilenpas minä sellaisesta pergolasta tuohon ruokapöydän päätyyn. Sellaisesta, johon saa sään kestävästä valkeasta kankaasta sivuun vedettävän katoksenkin. Mies onneksi tykkää nikkaroida kaikkea, niin voisin kuvitella, että pergolan rakentaminen ei hirmuisesti tuottaisi ongelmaa. Varsinkin, jos tämä #socialdistancing tässä jatkuu…

Onneksi on blogi ja onneksi on valokuvat. Viime kesäisten kuvien katsominen tuo toivoa tulevasta. Niistä päivistä, kun piha on vehreä ja linnut visertää. Kun grilli on kuumana. Viime päivinä sitä on jotenkin havahtunut kuulemaan taas luonnon ääniä enemmän. Näkemään sen pienen pilkahduksen tulevasta kesästä, mikä tuolta pystyyn kuolleiden kasvien keskellä pilkottaa. Millainen tuleva kesä on, sitä tuskin kukaan meistä pystyy ennustamaan. Haaveissa on normaali, suomalainen kesä. Sellainen, jolloin pääsee ilman rajoituksia alarantaan jätskille tai Tammelantorille aamupalalle

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

Mitä meidän pihassa kasvaa & Puutarhan hoitoa for dummies wanted -postauksissa tarkemmin meidän takapihan istutuksista :)