…sarjassamme kevyesti keskiviikkoon 😀
HEISSULIVEISSULI!
Ollaan pötkötelty pienen potilaan kanssa aamu tuolla vällyjen välissä ja katseltu boksilta piirrettyjä. Siinä on ehtinyt ajatella asioita laidasta laitaan; sisustuksesta politiikkaan. Ensimmäiseen palaan illemmalla, keskitytään nyt jälkimmäiseen. Vielä kun muistan ne mun ”kuningasideat” 😉 Mun on pitänyt tästäkin aiheesta kirjoittaa jo vaikka kuinka ja kauan. Joten tartutaan härkää sarvista.
Suomi on kuralla, senhän tietää kaikki. Mutta miten päästä sieltä ylös? Mä olen tullut tulokseen, että ihan ensi hätään mitkään veronkiristykset tai puoleen -hölläämiset eivät tuo tulosta. Homman pitää lähteä suomalaisten asenteesta. Halusta tehdä yhteisen hyvän eteen töitä. Ei voi yleistää, mutta aika usein törmää siihen, että tämä maa on täynnä kateutta ja katkeruutta. Huolta naapurin tekemisistä. Kytätään keittiön sälekaihtimien välistä, kun naapurin Mara ajaa uudenkarhealla punaisella Audilla pihaan. Pohditaan ääneen sitä, että onkohan Mara nyt saanut työsuhdeauton vai onko voittanut lotossa. Ei olla onnellisia toisten puolesta. Voipi olla, että se Mara paiskii niska limassa töitä terveytensä uhalla ja on rehellisesti ansainnut Audinsa. Mutta sitähän me emme voi tietää. Sillä teemme olettamuksia. Ottamatta asioista selvää. Toisaalta, se ei kuulu meille pätkääkään, millä Mara on tuon Audinsa saanut.
Sen sijaan, että keskittyisimme miettimään, millä kepulikonstein Mara on sen uudenkarhean Audin saanut, voisimme miettiä, että miten mä pystyn samaan. Jos siis sellaisen Audin haluaa 🙂 Tämä on vain havainnollistava esimerkki. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan, eiks niin? Onko mulla halua ja motivaatiota tehdä asian eteen jotain? Jos mä haluan samanlaisen punaisen Audin, niin mitä mun on tehtävä sen eteen?
Tuntuu, että tämä meidän sukupolvi on jollain tavalla pullamössösukupolvea. Oletetaan, että elämä on helppoa. Ei se ole. Ja mun mielestä sen ei kuulukaan olla. Kyllä tässä maassa hitosti pitää tehdä töitä pärjätäkseen. Ihan kaikella saralla. Ellei sitten eurojackpot napsahda tilille. Mä en tunne varmaan kuin kourallisen ihmisiä, jotka on aamulla sitä mieltä, että ihana herätä töihin. Ihana tehdä töitä. Se on tosi harmi, sillä ei tämä kallis kotimaamme ilman työntekoa tästä jaloilleen nouse. Sitten olen alkanut miettimään, että mistä tämä johtuu. Suomessa on työttömyyttä ihan hirmuisesti. Mutta samaan aikaan avoimia työpaikkoja Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä oli 19% enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Nyt ei kohtaa työmarkkinoilla hakijat ja avoimet paikat. Ja tähän päälle vielä soppaa sekoittamaan tämän ajan trendi eli yt-neuvottelut. Niihin en edes lähde, mutta tuntuu, että moni yritys käyttää tätä tilannetta karmivalla tavalla hyväkseen.
Vaaditaanko me työltä liikaa? Tiedän, että on niitä, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan ihan minkä työn vain, jos vain sellaisen saisi. Ja suuresti nostan heille hattua! Mä kuuluun siihen ikäluokkaan, joille painotettiin opiskeluaikoina, että mieluummin täysi cv ilman katkoksia kuin cv, jossa on katkoksia. Tänä päivänä pikkuisen haasteellisempi juttu! Senpä takia olin kolmessa eri työpaikassa tekemässä pätkätöitä vajaan vuoden ajan ennen nykyisen yrityksemme perustamista. En rahan takia vaan sen takia, että halusin tehdä töitä. Tuohon aikaan olisin saanut liitostakin aika hyvää päivärahaa, parempaa kuin esim ollessani H&M:n kassalla töissä. Valitsin mieluummin tuon kivan työn kassalla. Työnteon malli opitaan osaltaan kotona. Mä olen oppinut sen puolen, mitä on yrittäminen. Onnistumisen ja ilon tekemisistään, mutta nähnyt myös mitä vatsahaavan puhkeaminen saa aikaan. Sitä en suo kellekään. Kohtuus kuitenkin kaikessa.
Joten kun työmarkkinoiden kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, niin mun mielestä oman yrityksen perustaminen on yksi vaihtoehto. Ilman sitä vatsahaavaa. Tässä maassa myönnetään aika hyviä tukia aloittaville yrityksille. Ennustaa pikkuisen tulevaa, koluttautua esimerkiksi vanhustenhoitoon ja perustaa yksityinen hoivakoti. Pian siellä jyskytetään oven takana mummujen ja pappojen toimesta. Ihan takuuvarma menestys. Mutta sitten päästään taas meidän suomalaisten luonteeseen. Oletteko huomanneet, että meillä on epäonnistumisen pelko? Missä on se sisu ja ylpeys tehdystä työstä? Ajatellaan, että mitä muutkin ajattelevat, jos nyt mokaan. Perustan yrityksen ja se menee kaput. Täytyy muuttaa pois tuon Audi-Maran naapurista, ettei kasvot häväisty. Tai ainakin pitää sepittää jokin tarina, miksi yritys kaatui.
Toki, pelko epäonnistumisesta on sallittavaa ja ihan luonnollistakin. Kyllä mäkin välillä huolehdin siitä, että mitäs jos maalimarkkinat Suomessa kyllästetään halpatuonnilla ulkomailta ja Suomessa valmistettujen maalien kysyntä heikkenee. Olen ajatellut asian niin, että hyvissä ajoin sitä ennen täytyy tehdä tuotemuutoksia. Tuotantolähtöinen markkinointi harvoin toimii, joten ottaa selvää, mitä markkinat ovat vailla. Kehittyä tilanteen mukaan. Mutta ihan käsittämätöntä on tämä ajattelumalli epäonnistumisen pelossa, että ”mitä muutkin sitten oikein ajattelevat”. Kehä sulkeutuu. Päästään siihen, että kytätään liikaa muiden tekemisiä. Siitä tuo ajattelumalli ”mitä muutkin nyt ajattelevat” taitaa tulla. Minua kytätään ja minä kyttään.
Käännetään asia toisinpäin. Mitäs jo Maran punainen coupe Audi onkin liisariauto? Vaimon LV laukku vuokrattu, kuten myös Palmun maalaukset olkkarin valkoisen nahkasohvan takana olevalla seinällä? Juuri tehty kylppäriremppa ostettu osamaksulla. Jos Mara elääkin yli varojensa ja jossain kohtaa tulee stoppi. Sepä se, me emme voi tietää. Joten onko meillä varaa arvostella ja kadehtia? Mun mielestä ei. Turha siis käyttää energiaa siihen. Mieluummin käyttää energiaa siihen, että miten minä itse voin omalla henkilökohtaisella panoksellani vaikuttaa oman perheeni hyvinvointiin ja sitä myötä koko Suomen hyvinvointiin. Siitä se lähtee…
Toivottavasti tajusitte jutun juonen. Ja tarkoitus ei todellakaan ole tällä tekstillä loukata ketään tai yleistää asioita. Tämä on kirjoitettu kärjistetysti, sillä olen huolissani Suomen taloudesta. Vai mitä mieltä olette? Eikö teitä yhtään huolestuta tämä taloudellinen tilanne ja valtion velka? Katsoin juuri tuolta velkakellosta, että niin sinulla kuin minullakin on tällä hetkellä 17646,82 euroa velkaa valtion puolesta. Summa summarum, mun mielestäni kaikki lähtee asennemuutoksesta. Yhteen hiileen puhaltamisesta. Toistemme kannustamisesta. Onnistumisen tunteesta. Pikkuisen posiakin voisi laittaa peliin. Uutisoinnissa ja muussa. Ei siitä ainakaan haittaa olisi 🙂
KIVAA KESKIVIIKKOA!
PS. sarjassamme varmaan ensimmäinen kuvaton postaus. Ei tullut yhtään kuvitusta mieleen, jota tässä olisi voinut käyttää 😀
