lauantai 06. kesäkuun 2020

Millaisessa maailmassa eläisimme?

HEI HUOMENTA (onko klo 12.17 vielä aamu, jos on yökkäri päällä? :D) IHANAT!

Sade ropisee huopakattoon ja kuopuksen puukässässä askartelema kello naputtaa kotoisasti takan päällä. Mies kaatoi just meille kolmannet kupit aamukahvia ja tämän tästä vilkuilen järvelle, josko sorsaperhe lipuisi taas ohi. Ne poikaset olivat vielä niin pieniä.

Liekö sen syy, että nukuin vähän vajaa 11 tuntia, mutta näin pitkästä aikaa unia. Vähän ehkä hassuja sellaisia. Näin unta, että meille otettiin Tobyn seuraksi hylje. Joka kuitenkin käveli kahdella jalalla pingviiniä muistuttaen. Otus oli varsin limainen ja oli miehen vastuulla nostaa hänet sohvalle ja sieltä alas. Mä en nimittäin pystynyt siihen, kun toinen luiskahteli koko ajan mun käsistä. Köllöttelivät Tobyn kanssa päikkäreillä sohvalla ja mietin, että mitäköhän valkoinen sohva tuumaa hylkeen limaisuudesta.

Yhtäkkiä olin unessa jossain ulkomailla ja se pieni limainen otus oli siellä mukana, mutta Tobyn olin jättänyt kotiin ja tunsin huonoa omatuntoa sen johdosta. Mistä nää unet oikein tulevat :D

Aloitin toissa päivänä lukemaan uutta kirjaa ja se on saanut mut kokolailla taas miettimään maailmaa. Millaisessa maailmassa eläisimme…

…jos miettisimme muutaman hetken ennen kuin puramme muihin pahaa oloamme tai varta vasten sivallettuja satuttamistarkoituksessa laukaistuja viiltäviä puheitamme? Mutta sen sijaan emme epäröisi hetkeäkään jakaa kehujamme ja kohteliaisuuksiamme, jotka tulevat sydämen pohjasta aidosti sanoitettuna.

…jos emme pyrkisi koko ajan kilpailemaan jossain, vaan kohtelisimme ihmisiä niin, että ei ole meiltä pois, jos joku toinen saavuttaa jotain? Ottaisimme mallia ja asettaisimme tavoitteeksemme saman.

…jos hyväksyisimme ihmiset sellaisina kuin he ovat? Tajuaisimme, että on tarkoitettu, että olemme kaikki erilaisia. Niin ikään, näköön, väriin, uskontoon kuin sukupuoleenkin katsottuna. Olemme kaikki arvokkaita just tällaisina kuin olemme ♥

…jos osaisimme luovuttaa riidan ja olla voittajia sen suhteen, ettemme jatka vaan laitamme riidan kunnialliseen päätökseen olemalla vahvoja ja kenties antamalla vähän periksi itsepäisyydestämme?

…jos tutustuisimme kaikki sisimpiimme ja arvoihimme sekä eläisimme niiden mukaan? Uskon, että jokaisella meistä on sisimmässään puhdas ja hyväntahtoinen sydän. Joka tietyissä tapauksissa jää egon alle varjoon tehden elämästä moninkerroin vaikeampaa.

…jos uskaltaisimme julkisesti tunnustaa rakkautta enemmän? Ilman pelkoa, että se ei ole jollekin ok. Ilman pelkoa, että se tulkitaan kulissien ylläpitämiseksi tai amerikkalaiseksi hapatukseksi.

…jos uskaltaisimme luottaa siihen, että elämä kantaa? Sillä niin se tekee. Mutta se ei tarkoita, että elämä kantaa ilman meidän apuamme. Se kantaa, jos annamme sen kantaa. Se vaatii meiltä kompurointia ja ylösnousemista. Kerta toisensa jälkeen. Luottamista siihen, että elämässä tulee varmasti eteen monia kuoppia ja vastoinkäymisiä. Kenellekään elämä ei ole yhtä nousukiitoa ja korkealla lentämistä. Elämään kuuluu myös ne vastoinkäymiset ja niiden hyväksymiset. Sitten vasta elämä on valmis kantamaan.

…jos pyytäisimme rehellisesti apua, kun sitä tarvitsemme? Emme edes yrittäisi pärjätä itse, vaan polvistuisimme välillä sen eteen, että saa olla heikko. Silloin lähimmäisen tuki ja turva, ylösnostava käsi tulee tarpeeseen.

…jos auttaisimme herkemmin, kun näemme jonkun apua tarvitsevan? Välittäisimme ja puuttuisimme tarvittaessa tilanteeseen, jos sen sellaisiksi kokisimme.

…jos emme toisaalta turhaan puuttuisi muiden asioihin ja spekuloisi asioilla, jotka eivät loppuviimein meille kuulu? Pitäisimme oman tonttimme kunnossa ja keskittyisimme siihen, että eläisimme oman elämämme omien arvojemme mukaisella tavalla.

…jos meillä ei olisi ulkonäkö- tai urapaineita? Jos hyväksyisimme sen, että kun teemme tarpeeksi, niin se riittää. Että riitämme just tällaisina kuin olemme. Mikäli se on se standardi, jonka olemme itse itsellemme asettaneet. Emme muiden ulkonäön tai uran puitteissa, vaan omien intressien ja oman elämän mielekkyyden mukaan. Tajuaisimme, että some on vain pintaraapaisua ihmisten elämään.

Näitä kohtia olisi tullut vielä yhden romaanin verran enemmän, mutta nyt mies huokailee tuolla siihen malliin, että klapipuuhat odottavat ;) Paree laittaa kannettava kiinni ja juoda tuo kylmettynyt kahvi loppuun. Heittää sadekamppeet niskaan ja lähteä ulos hapekkaaseen ilmaan

IHANAA LAUANTAIPÄIVÄÄ TOIVOTELLEN,

PS. kuvat ovat parin vuoden takaiselta tyttöjen matkalta. Vaikka sydän sanoo, että tällä hetkellä on ihana olla Suomessa, niin silti mun reissunaisen sydän haluaa päivittäin vaalia matkamuistoja maailmalta. Onneksi on muistot ♥

 


perjantai 04. lokakuun 2019

Elin kuin viimeistä mökkipäivää ♥

HEISSUN!

Viimeisen kerran tänä kesänä parkkeerasimme veneen mökkilaiturin kylkeen kiinni. Otimme vähät tavaramme veneestä ja lähdimme kävelemään kohti mökkiä. Jälleen tuo näky laiturilta mökille hiveli silmiä. Ollakin, että tuo mahdottoman rakas kelonvärinen mökki tönötti paikoillaan hieman alakuloisen näköisenä. Sellaisena kuin sanomattomasti pyytäisi valmistelemaan sen talvea vastaanottamaan. Kylmä pohjoistuuli puri poskia tuon pienen kävelymatkan aikana ja mökin oven avattuamme tuttuun tuoksuun sekoittui tuoksu talvesta.

Kylmä tuoksu, joka kertoi, että nyt on aika. Jos olin sitä aiemmin epäillyt, niin en enää epäillyt. Talvi painaa päälle aiemmin kuin muina mökkivuosina. Kävelin ilmalämpöpumpulle ja laitoin sen pöhöttämään täysille. Käänsin keittiön patterin päälle ja nostin ostokset keittiön työtasolle. Viimeistä kertaa tänä vuonna purin ostokset jääkaappiin. Jääkaappiin joka tässä vaiheessa vuotta ammottaa tyhjyyttään. Verrattuna niihin kesän hellepäiviin, kun muonavarastot riittävät vähintään viikoksi. Kuivamuonakaappikin on tyhjää täynnä, sen tyhjäsin jo edelliskertana.

Viimeistä kertaa tänä vuonna laitoimme saunan lämpiämään. Karvainen kaveri touhussa mukana. Katselin mökin edessä saunan savupiipusta tupruavaa savua ja mietin, kuinka rauhoittava tuo näky on. Kuinka rauhoittava tuo tuoksu on. Hytisin kylmästä ja siirryin takaisin sisätiloihin. Lapset olivat vuorautuneet peittojensa alle ja rapina kertoi siitä, että viikonloppunamit maistuivat. Nautin hiljaisuudesta täysin rinnoin.

Istuin siinä omalla paikallani keittiön pöydän äärellä ja yritin lämmitellä sormiani lämpimän teekupin ympärillä. Varpaat kietoutuivat kippuraan villasukkien sisällä. Ruskan värittämät lehdet lentelivät tuulen voimasta kohti maata ja pohjoistuuli toi mukanaan vaahtopäitä kalliorannalle. Muistelin mennyttä mökkikesää ja mietin sen olleen taas yksi ihanin. Mielessä siinsi ne kullankeltaiset kesäillat, kun sai pitää ovet ja ikkunat auki. Kun lempeä kesätuuli toi jostain kesämusiikkia korville.

Viimeistä kertaa tänä vuonna istuimme koko perhe telkkarin äärellä Vain Elämäätä katsoen. Sipsiä ja dippiä syöden. Pimeys ikkunoista ulos katsoessani oli mukaansa tempaava. Missään ei näkynyt valoa. Mistään ei kuulunut ääniä. Pimeydessä kuului vain tuuli ja aaltojen pauhu. Viimeistä kertaa tänä vuonna kävimme lasten kanssa pesemässä ulkoveskissä hampaat. Kylmyydestä täristen. Sujahdin pyjamassani pehmeän mökkisängyn syliin ja käperryin miehen kainaloon. Viimeistä kertaa tänä vuonna mökillä.

Näin se kuulkaa tänä iltana tulee jotakuinkin menemään. Haikeutta on ilmassa, ihan järkyttävän paljon, mutta toisaalta se realisti sisälläni sanoo, että tässä tilanteessa nyt ei vaan voi muuta. Sen takia ajattelin elää tänä iltana kuin viimeistä mökkipäivää. Nauttia ihan joka hetkestä. Jopa siitä jäätävästä tuulesta, joka saareen näyttäisi pohjoisesta puhaltavan. Kylmästä nenästä ja jäisistä varpaista. Mökkisaunan kosteista löylyistä ja pitkospuiden narinasta, kun kävelemme saunasta takaisin päämökkiin. Säkkipimessä. Pitkistä yöunista miehen kainalossa. Mökkisängyssä ♥

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 


torstai 03. lokakuun 2019

Arjessa eteenpäin ajava voima

MOIKKAMOI!

Huomaan näinä viikkoina, kun keskityn enemmän tekemään koulutöitä, niin ajatukset ovat sen mukaisesti myös hyvinvoinnin parissa. Ja se näkyy täällä blogiteksteissäkin ihan suoraan. Blogi on kuitenkin eräänlainen päiväkirjani ja kanava jäsentää ajatuksiani. Saada myös niille uutta näkökulmaa.

Tänä aamuna tuijottaessani things to do -listaani päätin, että nyt se ei jää tuijottelun asteelle, vaan on oikeasti nostettava hihat ylös ja ryhdyttävä toimeen. Tuossa tehtävälistassa oli työtehtävien lisäksi sellaisia juttuja, joiden tekemistä aina siirrän eteenpäin. Mikä on tosi hölmöä, kun ottaa hu0mioon sen, että päätin syksyn alettua perkaamaan listan aina niistä ei niin kivoista jutuista. Kertokaa, että teilläkin tapahtuu joskus tällaista repsahdusta päätetyistä tavoista? ;)

No mutta, tänään otin itseäni niskasta kiinni ja maksoin kasan laskuja. Siirsin työkiireiden takia kampaaja-aikaa, voice massage -aikaa ja peruin kasvohoidon. Varasin yhden lennon, jonka varausta olen lykännyt pari kuukautta. Silläkin uhalla, että hinta oli himpun verran kallistunut siitä, mitä se alunperin oli.

Vastasin muutamaan kinkkiseen sähköpostiin ja kirjoitin pari postausrunkoa. Laskutin syyskuun, kerrankin ajoissa.

Se tunne, kun saa jotain aikaan on ihan älyttömän palkitseva. Ihan niitä arkisiakin juttuja. Kun sain rustattua nuo tekemättömät asiat pois things to do -listaltani koin hirmuista helpotusta. Aikaansaaminen on itselläni yksi arjessa voimakkaimmin eteenpäin ajavista voimista. ”Pitäisi tehdä” muuttaminen ”tehdyksi” täytyy ottaa jokaisen päivän agendaan.

Ehkä se on se ihmismieli, joka helposti valitsee työtehtivissäkin ensin ne kaikista kivoimmat pois alta. Mutta ainakin itselläni ne listalle jätetyt asiat vaivaavat. Jopa niin paljon, että se haittaa jopa niiden mukavampien tehtävien suorittamista. Kolkuttelee takaraivossa ja muistuttaa siitä, että worse is yet to come ;) Senkin takia on hyvä laittaa eka ne hankalammat jutut aisoihin ja sitten saa hyvillä mielin paneutua niihin kivoihin tehtäviin.

Aikaansaamisesta innostuneena tälle illalle on edessä pyykkisulkeiset. Siinä toinen asia, jossa olen lipsunut vakaista päätöksistäni. Viikkaako joku pyykit suoraan kuivaustelineeltä/kuivarista kasoihin? Meillä toimittiin näin viikon ajan ja olihan se ihanaa. Nyt taas on yläkerran kylppärin tasolle kertynyt arviolta kuuden koneellisen pyykit. Mutta hei, puoli tuntia ja tuokin taso on tyhjä. Tuumasta toimeen!

TOIMELIASTA TORSTAITA TOIVOTELLEN,