torstai 11. heinäkuu 2019

Manhattan, keskellä Toscanaa?

*Kuvatulvavaroitus*

 

MOIKKAMOI!

Se olisi näillä näkymin viimeisen Toscana -postauksen aika. Kameran muistikortilla on vielä julkaisemattomia kuvia, mutta tällä haavaa postauksiin ja sitä myötä sähköiseen päiväkirjaani ovat päässeet ne sykähdyttävimmät hetket ja paikat. Viimeisenä paikka, joka sykähdytti jo kaukaa. Ajoimme keskipäivän kuumuudessa Firenzestä kohti Sienaa ja yhtäkkiä kukkuloiden välistä siinsi jossain kaukana lukuisat tornit.

Siellä peltojen keskellä kohosi San Gimignanon kylä, joka totta totisesti näytti ikään kuin Toscanan Manhattanilta tornisiluetteineen. Olisi tehnyt mieli poiketa heti isolta tieltä seuraavasta liittymästä, mutta päätimme ensin kokea Sienan ja sitten lähteä kohti pohjoista ja tuota keskiajan Manhattaniksi tituleerattua kylää.

Sienasta San Gimignanoon ajoi reilut puoli tuntia ja maisemat olivat jälleet sellaiset, että teki mieli koko ajan huutaa kuskille ”Stoooop, Kodak moment!” :D San Gimignanoon saavuttuamme huomasimme, että parkkipaikkoja oli onneksi runsaasti. Parkkeerasimme auton kukkulan rinteelle ja ihastelimme hetken alla siintäviä Toscanan maisemia. En muuten muista koskaan huokailleeni niin paljon kuin tuolla reissussa. Sana ihanaa sai uuden merkityksen ;)

Lämpömittari näytti reippaasti yli 40 astetta ja kapuaminen parkkipaikalta mukulakiviä pitkin San Gimignanon päätorille Piazza della Cisternalle oli aikamoinen saavutus. Rakennusten kivipinnoista ja maasta käsin hohkasi lämpö, joka oli jopa lämpimämpi kuin taivaalta tuleva lämpö. 

Jatkoimme läheiselle Piazza Del Duomolle ja siinä missä olimme saaneet tallata katuja melko rauhassa, löytyi täältä vilinää ja vilskettä. Lasten ilmeistä näki, että nyt olisi jätskipaussi paikoillaan. Istuimme aukion laidalle cafeterian terassille ja näännytimme jätskin ja kylmän, rutikuivan valkoviinihampaan kutsun. Reissuissa yksi parhaista tekemisistä on ihmisvilinän seuraaminen. Istuimme tuossa paikoillamme lasillisten verran ja vain katselimme. Aukion toisella laidalla oleva katedraali veti väkeä sisäänsä. Siellä olisi vissiin ollut viileämpää.

Aikoinaan San Gimignanossa oli yli 70 tornia, mutta nyt niistä ei ollut jäljellä kuin reilu kymmenen. Jälkeenpäin luin, että kylän muureilla suojattu osa on yksi Unescon maailmanperintökohteita ja hyvä niin; tuskin toista tällaista mistään muualta löytyy. Tornikylän ehdotonta parasta antia olivat maisemat. Sekä nuo autiot pikkukujat. Koskaan ei tiennyt mistä itsensä löytää, kun lähti kapeaa käytävää pitkin jatkamaan matkaa.

Kiitos Toscana, annoit meille enemmän kuin saatoimme ikinä toivoa  Ja vaikka nuo meidän tytsyt ovatkin sitä mieltä, että eivät ole mitään historiallisten kohteiden ystäviä, niin saivat hekin monta uutta muistoa tulevaisuuden varalle. Niihin päiviin, kun se historia alkaa enemmän kiinnostaa. Muistan, että en ollut itsekään tuossa iässä historiallisten kohteiden suuri ystävä. Kulkee vissiin geeneissä :)

TORSTAITERKUIN,


maanantai 08. heinäkuu 2019

Villa Sissi ♥

*KUVATULVAVAROITUS*

MOIKSIS!

Sain niin paljon kyselyitä lomamme aikana tuosta meidän majoituksesta, että päätin omistaa koko postauksen kauniille Villa Sissille. Talvella, kun istuimme reissuporukan kanssa alas huomasimme, että vuokrattavia taloja oli hurjan paljon tarjolla. Aivan liikaa, nimittäin menimme aivan sekaisin. Aluerajauksiakaan emme Toscanan sisällä osanneet tehdä, sillä meille kaikille tämä reissu Toscanaan oli ihka ensimmäinen.

Joten kyllä, sen jälkeen kun olimme päättäneet, että ilmastoidut makuuhuoneet on must (monen monta ihanaa huvilaa jäi tämän kriteerin ulkopuolelle) teimme päätöksen pääosin fiiliksen perusteella. Mikä villa näytti kivoimmalta ja missä villassa oli iso keittiön pöytä. Myös uima-altaan koko ratkaisi. Aika monessa villassa oli olevinaan uima-allas, mutta tarkasteltuamme lähemmin, uima-altaan virkaa toimitti pieni palju.

Kävimme läpi Booking.comit, Villadat ja AirBnb:t, kunnes Emma Villasin sivuilta löytyi täydellinen talo, joka oli vielä vapaana meidän matkustuspäiviemme ajan. Hintaluokka oli aavistuksen korkeampi kuin mitä olimme budjetoineet, mutta kuvissa villa ja sen ympäristö näyttivät niin ihanalle, että löysäsimme lompakon nyörejä hieman. Päätyen hintaan, jonka olisimme maksaneet viikon lomailusta hyvätasoisessa hotellissa.

Vähän ennen puolta yötä perille saavuttuamme sanoin miehelle, että nyt on navi ohjannut meidät harhaan; ei villassa mitään rautaporttia vissiin kuulunut olla. Mutta niin vain oli. Villa oli suojattu aidalla ja kauko-ohjattavalla rautaportilla. Silloin saavuttuamme pimeässäkin sen näki, että villa oli livenä vielä suurempi kuin kuvissa.

Astuimme sisään kodikkaaseen ja suureen toscanalaiskeittiöön, jota hallitsi pitkä ruokapöytä. Keittiöstä löytyi aamiaiskaappi ja kaikki nykyajan mukavuudet. Keittiön vieressä oli eräänlainen loungetila, jossa oli sohvaryhmän ja takan lisäksi pieni wc. Alakerrassa seuraavana lähti komeat kiviportaat ylös, mutta ei vielä mennä sinne suuntaan, vaan jatketaan kohti ruokasalia, jossa söimme kerran lounasta. Muuten söimme keittiön pöydän tai ulkopöydän äärellä.

Ruokatilasta laskeudumme parit portaat ihanaan välihuoneeseen, jossa oli rottinkisohvaryhmä. Ja näkymät Toscanan kukkuloille. Vielä kun mennään parit portaan alaspäin tulee tv-huone. Jonka ikkunoista oli myös taulumaiset näkyvmät. Kertaakaan emme viikon aikana noillakaan sohvilla istuneet. Aloin jo haaveilemaan syksyisestä Toscanasta ja fiilistelystä kynttilänvalossa tuolla villassa…

Meitä oli seitsemän lähtijää, mutta Villa Sissi kertoo majoittavansa 10+2. Yläkerrassa oli neljä makuuhuonetta, joista kolmessa oli parivuode ja yhdessä kaksi yksittäistä sänkyä. Lisäksi erillisellä sisäänkäynnillä olisi ollut vielä lisähuone/huoneita, mutta emme pyytäneet villan omistajaa avaamaan meille tuota puolta. Makuuhuoneiden lisäksi yläkerrassa oli kolme kylpyhuonetta. Yläkerran makkareita en kuvannut tähän postaukseen, mutta yhdestä löytyy video tuolta IG:n kohokohdistani (Toscana).

Ensimmäisenä aamuna herättyämme ja ikkunaluukut avattuamme haukoimme henkeä. Tiedättekö, että kun sitä kuvittelee paikan olevan ihana ja sitten se onkin ihana x miljoona? Tuolla kukkuloiden välissä tuntui välillä kuin olisi jossain sellaisessa 3D-maisemassa, sadussa jossa koko ajan löytää uusia ulottuvuuksia.

Villan pihassa oli katoksella katettu ruokaryhmä sekä muutamia korituoleja, myös hiiligrilli oli käytettävissämme. Pientä sorapolkua pitkin pääsimme uima-altaalle, joka oli ihan luksusta. Allas oli niin iso, että siinä olisi pystynyt hyvin uimaan jopa matkaakin. Näkymät altaalta olivat yhtä silmää hivelevät kuin villasta muutenkin.

Sijaintihan oli meille ennalta täysi arvoitus. Toivoimme kauniita maisemia ja sitä, että nähtävyyksiä olisi lyhyen ajomatkan päässä. Vajaa 40 kilometriä Firenzestä kohti Luccaa oli loppujen lopuksi ihanteellinen sijainti. Villa sijaitsi viiden minuutin ajomatkan päästä Montecatini Termen kaupungista, joka oli leppoisa ja lämminhenkinen kohtaamispaikka monelle. Niin lomailijalle kuin paikallisellekin.

Villa Sissi sai aikaan sen, että ensi kesänä ja seuraavina, kun lähdemme rakkaalla ystäväporukalla (toivottavasti laajennetulla sellaisella tulevina vuosina :)) reissuun on vaatimustaso ehkä korkeampi kuin mitä sen pitäisi olla. Villa ja koko loma olivat 10/10. Ensi vuosien reissuja varten, onko antaa vinkkiä minne päin Eurooppaa lähteä? Kroatia, Kreikka, Espanja vai kenties Ranska? Meidän äidillä oli suurena haaveena päästä Provenceen ja sehän oliskin aika hyvää jatkumoa Toscanalle 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


lauantai 06. heinäkuu 2019

Loman loppuessa

HEIPPA IHANAT!

Täällä ollaan kotiinlähtötunnelmissa; laukut on nyt pakattu ja talon omistaja tulee heti aamusta palauttamaan deposit -maksumme. Sitten auton nokka kohti Firenzeä ja Munchenin kautta Helsinkiin. Sormet ristissä, että lennot ovat ajoissa. Tai ainakin tuo eka, nimittäin vaihtoaikaa Munchenissä on ruhtinaalliset 40 minuuttia :) Kova ikävä karvakorvaa, mutta illalla nähdään.

Se oli joitain vuosia sitten, kun kuuntelimme uima-altaalla vieressä istuneen suomalaisseurueen keskustelua ”ruokapolitiikasta”. Mietittiin, että tuollainen ryhmämatkailu ei olisi meitä varten. Ainakin, jos jo ruokapolitiikasta päättäminen menisi niin vaikeaksi. Viime lokakuun lopussa pikkujouluillallisella huomasimme lyövämme tämän kesän reissua lukkoon. Kuuden perheen kesken. Tälle ekalle reissulle pääsi lähtemään vain kaksi perhettä, mutta annas olla – ensi kesänä toivottavasti mukana on jo kaikki perheet. Ja siinä missä viime lokakuussa meitä oli lähtemässä reilu kaksikymmentä, on ensi kesänä mukana toivottavasti kaksi pienenpientä enemmän.

Jonkun verran olen saanut kyselyitä, että miten meillä on homma toiminut ystäväperheen kanssa. Kaikille olen vastannut, että ihan täydellisesti. Jään kaipaamaan tätä meidän pientä, laajennettua perhettä. Niitä aamuja, kun olen avannut makkarin oven ja kuullut pienen papupadan heleän äänen alakerrasta. Nuuskuttanut tuoreen kahvin ja aamuplättyjen tuoksun.

Jään kaipaamaan meidän yhteisiä jutteluhetkiä, kun istutaan keittiön pitkän pöydän äärellä. Naurua ja sitä, että ollaan voitu olla kaikki aivan omia itsejämme. Ruokapolitiikkaa, joka on sujunut kuin rasvattu. Ilman turhaa säätöä. Jään kaipamaan suussa sulavia pasta-annoksia ja herkullisia ruokaisia salaatteja. Täällä meidän omassa lomakodin keittiössä valmistettuna. Maitokauppareissuja ja auringon tunnetta kasvoilla.

Jään myös kaipaamaan sitä puhdistavaa tunnetta, kun kyyneleet sekoittuvat hikeen Toscanan kukkuloilla lenkkeillessämme. Kun ollaan elämän raadollisuuden edessä ja kuitenkin keskustelustamme huokuu toivo. Elämänhalu ja se liekki, joka ei sammu, vaikka mitä tapahtuu. Kun kippistämme kyynel silmäkulmassa elämälle, vaikka koti-Suomesta kantautuu sangen surullisia uutisia. Kun saan rutistaa ja lohduttaa. Koska been there, done that 

Olen saanut hurjan paljon viestejä somen kautta, pääosin ihania ja positiivisia. Mutta kuten aina reissujemme aikaan, myös niitä viestejä, joista paistaa harmistus. Se, että meillä on ollut onni asua hulppeassa villassa viikko ei sulje pois sitä tosiasiaa, että elämässä tapahtuu paljon muutakin. Somessa näkyvä osa on vain pintaraapaisu. Somessa en ole näyttänyt sitä, kun tutustuimme paikalliseen ensiapuun tai sitä huolta ja lohduttomuutta, jota elämän rajallisuuden konkretisoituminen saa aikaan.

Somessa ei nähty niitä tunteita, jotka on tarkoitettu vain meille itsellemme. Koska ne on niitä sellaisia asioita, joita ei ole tarkoitettu jaettavaksi. Mutta ne ovat asioita, joiden takia muistamme tämän ihanan reissun loppuelämämme. Kenties jopa paremmin kuin tuonne IG:n kohokohtiin tallennettujen videoiden avulla.

Postauksen kuvituksena toimii Sienan kauniit kadut ja helteisen Piazza del Campon maisemat. Musta tuntuu, että mun kamera on rakastunut Italiaan. Vähintään yhtä paljon kuin minä itse :)

VIIKONLOPPUTERKUIN,