lauantai 12. lokakuu 2019

California dreamin’

HEIPPATIRALLAA

ja terkkuja Kalifornian auringon alta. Tai no, kello on nyt täällä 06.23 aamulla eikä se aurinko vielä ihan paista. Kiitos aikaeron, olemme heränneet jo kolmen jälkeen. Auts. Mies posotti autuaan tyytyväisenä kuuteen asti ja lähti just virkeänä salille. Toinen auts :D

Kuvia yllä eiliseltä. Ajateltiin matkustamisen jälkeen ottaa eka päivä iisisti. Käydä vain pikaisesti Malibun laiturin päässä olevassa ihanassa Malibu Farmissa pikkuisella välipalalla ja tulla sitten hotellin uima-altaille nukkumaan. Hyvät ideat johtivat toiseen ja niin päädyttiin takaisin hotellille reilun kymmenen tunnin kuluttua. Aivan yliväsyneinä. Sillain, että haaveet myöhään valvomisesta (unirytmi piti saada kohdilleen) kariutuivat saman tien.

Ajeltiin eilen Malibusta Rodeo Drivelle ja Beverly Hillsiin hienoja taloja katsomaan. Santa Monica bulevardia pitkin rantaan, johon laitoimme auton parkkiin. Perjantai-iltapäivänä tuo Santa Monican laituri oli kohtalaisen täynnä, mutta saatiin kuin saatiinkin pöytä Bubba Gumpista. Viime kerralla jo mietitiin sinne menoa, mutta ei menty. Olihan tuo paikka nyt ihan legendaarinen. Ja katkaravut hyviä. Ruoan jälkeen tuli armoton väsymys ja voin sanoa, että autossa oli hiljaista, kun taitoimme noin 16 kilometrin matkaa reilut toista tuntia perjantairuuhkassa.

Ruuhkat on Losissa se, mikä saa saa ainakin meillä tekemään suunnitelmia uusiksi. Siinä vaiheessa usein tulee laitettua navigaattori pois päältä ja lähteä seikkailemaan. Usein löytää kiertoreitin, joka ei ole niin ruuhkainen. Väsymyksestä viis, olimme luvanneet lapsille, että pääsevät vähän shoppaileen. Kurvattiin hotellin sijaan lähimpään Marshallsiin. Toukokuussa alkanut ostolakkoni koki hieman kolausta, mutta jos 70 eurolla saa kaksi Calvin Kleinin työpaitaa, yhdet CK:n housut ja Michael Korsin collegepaidan, jota olen himoinnut jo pitkään, niin ei voi sanoa, että harmittaa ostolakon kariutuminen ;)

Nyt suihkuun ja sitten kohti aamupalaa. Tänään otetaan vähän iisimmin kuin eilen. Ehkä pyöräillään täältä Redondo Beachilta Hermosan kautta Manhattanin Beachille. Toivotaan, että ilmakin olisi yhtä lämmin kuin eilen; mittarissa oli luvatun 24 asteen sijaan 31 eikä tuuli juuri käynyt. Iltaisin viilenee nopeasti niin, että saa kaivaa pitkää hihaa päälle.

Illalle bongattiin edulliset liput L.A. Kingsien jääkiekko-otteluun, mutta saas nyt nähdä. Toisaalta tekisi hyvää istua rannalla, ottaa kylmä juoma käteen ja katsoa, kun aurinko painuu Tyynen Valtameren taakse 

IHANAA VIIKONLOPUN JATKOA,

PS. kiitos ihan suunnattoman paljon ihanista viesteistänne IG:n puolella ♥ Ihana kuulla, että viihdytte matkalla mukana :)


torstai 10. lokakuu 2019

Californiacation

MOIMOIMOI!

Ja terkkuja tien päältä. Hippulat vinkuen ajelemme kohti Helsinki-Vantaata. Eilen tuli tekstari puhelimeen, että varautukaa ruuhkiin, loma-ajasta johtuen. Näillä näkyminen pitäisi ehtiä koneeseen. Ja toivotaan niin – talon- ja koiranvahti on hommattu ja laukut pakattu mukaan.

Kun meille tuli taannoin mahdollisuus sanoa kyllä Kalifornialle ja vielä koulujen loma-aikaan, tartuimme tuohon tilaisuuteen juurikaan miettimättä. Täysin lomareissu tämä ei tule olemaan kaikkien meidän osalta, mutta kyllähän maisemanvaihdos eräänlaiselta lomalta tuntuu. Pari vuotta sitten kävimme perheenä ensimmäisen kerran Kaliforniassa ja ihastuimme täysin. Emme niinkään Losin keskustaan, vaan ympäröiviin kaupunkeihin; Hermosa Beachiin, Malibu Beachiin, Laguna Beachiin, Anaheimiin ja kaikkeen siitä väliltä.

Mikä Kaliforniassa kiehtoo? Ei todellakaan se tietynlainen pinnallisuus, vaan se kaikki muu. Huikeat maisemat ja lämpö. Ne auringonlaskut. Hymyilevät ihmiset ja tietynlainen leppoisuus. Viime reissulta mieleenpainuvimpina juttuina muistan ajelut ihan normi asuinalueilla. Mutta myös sen läpiajon Rodeo Drivella, kun kaikki oli kiiltävää ja kallista. Kaliforniassa viehättää moni asia. Ja kuten aina reissatessa, eniten vaakakupissa painaa ne perheen kanssa yhdessä koetut asiat. Tehdyt muistot tulevien vuosien varalle. Ei mene kuin muutama hassu vuosi ja sitten ei saadakaan tyttöjä enää välttämättä mukaan. Joten nautitaan nyt, kun vielä voidaan.

Osaltaan Amerikassa kiehtoo tietynlainen helppous. Se, että ravintolassa ruoka-annos riittää kahdelle ja että saa small talkata tämän tästä. Näkee hymyjä ja ystävällisiä ihmisiä. Hymy ja ystävällisyys tarttuu. Vaikka varsinkin Losin sisällä näkee elämän ääripäät on ilmassa kuitenkin tietynlaista hyväntahtoisuutta ja hyväntuulisuutta.

Voisin istua rannalla ja katsella surffareita aamusta iltaan. Nollata aivot. Jotenkin tuntuu, että olen ollut tänä syksynä väsyneempi kuin aiemmin. Yleensä kesäloma on kantanut joululomaan asti. Nyt se ei oikein ole kantanut viimeisen parin viikon aikana. Ehkä sitä on ollut tottumista 20 koulutuntiin viikossa työn ohella tehtynä. Mutta uskon, että viikon maisemanvaihdoksen jälkeen olen entistä ehompi ja energisempi Maria. Jet lagista huolimatta ;)

Kalifornian jälkeen lähdemme parin päivän lomalle Vegasiin. Odotan tuota ajomatkaa ja sen nähtävyyksiä (tai lähinnä sitä, ettei ole mitään muuta kuin erämaata) pariksi päiväksi. Ehkä saan rakkaan bestikseni meitä moikkaamaan Vegasiin. Mies on ollut monesti Vegasissa, mutta me muut emme. Onhan tuo nyt sellainen paikka, että kerran elämässä pitää kokea. Toisaalta koen, että parin päivän jälkeen voi helpostikin tulla se tunne, että äkkiä takaisin Koti-Suomeen ja omaan sohvan nurkkaan. Kynttilöitä polttelemaan ja hiljaisuudesta nauttimaan.

ID

Tytöt odottavat eniten Marshallsia ja Rossia. Superedullisia merkkivaatteita. Mä puolestani odotan pumpkin spice lattea ja sitä, ettei wifi ole koko ajan saatavilla. Ja hei jos löytyy, niin sellainen tikkaille kiipeämään laitettava iso joulupukki pitää ostaa. Silläkin uhalla, että ”hänet” pitää postittaa Suomeen, jos ei matkalaukkuun mahdu :D Seuraavan kerran kuullaan siis rapakon takaa. Blogi tuskin päivittyy normaaliin tahtiin, mutta IG Storeissa (atmarias) lupaan lähettää teille postikortteja ja aurinkoisia terkkuja 

TORSTAITERKUIN,


tiistai 08. lokakuu 2019

Epävarmuus parisuhteessa

HEIPPA IHANAT!

Tänä aamuna katsoin taas tapani mukaan uusimman jakson Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa aamukahvia juodessani. Ja voi kuinka toivonkaan toisille onnea! Tässä tämänkin kauden aikana olen huomannut katsovani ohjelmaa siltä kantilta, että miten itse toimisin tietyissä asioissa. Miten sitä reagoisi epävarmuuteen, joka on sangen vallitseva olotila. Ihan jo normaaliolosuhteissakin alkavissa parisuhteissa, mutta vielä korostetusti ohjelmaformaatin mukaan luoduissa parisuhteissa. Kun tuo toinen ei ole minua valinnut, vaan joku muu on meidät saattanut yhteen.

Samalla, kun olen ohjelmaa katsonut, olen peilannut meidän parisuhdetta siihen. Miettinyt, että miten sitä itse käyttäytyisi tietyissä tilanteissa. Palannut monta kertaa suhteemme alkuaikohin ja miettinyt, että miksi silloin oli niin kamalan hankalaa. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että se oli se molemminpuolinen epävarmuus, joka oli lopettaa suhteen jo ennen kuin se alkoikaan.

Epävarmuus toisen tunteista, epävarmuus omista tunteista. Ja se on mun mielestä ihan normaalia suhteen alkuaikoina. Sen tiedostamisen avulla ehkä aikoinaan saimme parisuhteen toimimaan siinä määrin, että enää ei tarvitse arvailla. Olo on luottavainen. Mutta jos oltaisiin vedetty alussa liinat ihan kiinni eikä oltaisi hyväksytty epävarmuutta osana tuota elämänvaihetta, olisimmeko nyt tässä missä olemme? Tuskinpa.

Epävarmuuden voisi helposti kääntää negatiiviseksi varmuudeksi; ei tästä mitään tule. Lyödä hanskat tiskiin, ilman että antaisi itselleen edes lupaa ajatella, että hei – tää vois sittenkin onnistua. Pääni seinään tahkomisen jälkeen aikoinaan annoin itselleni luvan ajatella, että meillä voisi sittenkin olla yhteinen tulevaisuus. Vaikka tuossa vaiheessa vielä tuntui, ettemme puhu lainkaan samaa kieltä. Hän puhui miestenkieltä ja mä naistenkieltä. Jos tiedätte, mitä tarkoitan. Ei jotensakin ymmärretty toisiamme tuossa tilanteessa lainkaan.

Ehkä tuon alun jälkeen sitä juuri osaa olla kiitollinen siitä, että selvittiin. Koska olishan se nyt ihan hirmuinen vääryys, että jokin tällainen loppuelämän suhde olisi kariutunut omiin epävarmuuksiin. Epävarmuuksien taustalla ainakin itselläni oli paljonkin heijastuksia aiemmista suhteista. Naiivisti ajatteli, että kaikki miehet ovat samanlaisia eikä antanut mahdollisuutta sille, että tuo tuleva aviomieheni ei sellainen ole.

Näin jälkikäteen ajateltuna alkua olisi voinut tasoittaa sillä, että olisi avoimesti keskustellut niistä epävarmuuksista, joita tunnettiin. Mutta oltiin jotenkin molemmat niin vieraskoreita, että emme halunneet jutella niistä. Jos olisi avoimesti kertonut, että hei mua vähän mietityttää tuo tai tämä juttu, niin olisi saanut toiselta samantien vastauksen siihen. Ilman, että olisi perustanut ajatukset arvailujen varaan.

Itselläni epävarmuus liittyi hyvin vahvasti siihen, että kelpaanko mä tällaisena kuin olen. Osaltaan nuoruuskin sai sen aikaan; itsetunto ei ollut vielä tuolloin sillä tasolla, että olisin tiennyt kelpaavani. Tai ajatellut asian niin, että kelpaan itselleni – ja se riittää  ♥ 

TIISTAITERKUIN,