sunnuntai 08. marraskuu 2020

Parempi kuin lottovoitto

Rakastava, läsnäoleva, turvallinen, luotettava, lämmin, rajat asettava, lapsen edun etusijalle laittava, kärsivällinen, huumorintajuinen, aina auttamassa, herkkä, vähän hassu, vitsikirjan aamiaiseksi nauttinut, rehellinen, äitiä ja lapsia kunnioittava. Ja hei, joskus myös ”vähän” nolo.

Tiedättekö, kun aina jossain törmää sanontaan, että me naiset etsimme puolisoksemme usein isämme kaltaista henkilöä. Sellaista, jonka näkisimme mahdollisesti tulevien lapsiemme isänä. Ulkomuodollisesti mun isäni ja mun lasteni isä eroaa toisistaan täysin. Mutta mitä enemmän asiaa mietin, niin silti nuo ratkaisevat luonteenpiirteet osuvat kokolailla yksiin.

Olenkin tainnut kertoa teille, mikä löi naulan arkkuun aikoinaan mieheni kanssa tavatessamme. Se oli tuolla mun kaksion harmaalla sohvalla istuessani, kun mietin, että jösses – tuossa olisikin hyvä isä mun lapsille. Tietämättä edes tuolloin vielä onko meidän mahdollisuutta edes saada lapsia. Toki tuossa vaiheessa oli jo selvillä (pitäähän nää nyt ensitreffeillä selvittää), että myös toinen haluaa lapsia.

Muutenkin mä näen hyvin paljon samaa meidän lasten ja mieheni kuin mun ja mun isäni käytöksessä aikoinaan. Aika monessa asiassa, mutta varsinkin ex tempore -jutuissa. Me lähdettiin iskän kanssa ex tempore illalla kauppaan, jos herkkuhammasta kolotti. Nykyäänkin seuraan usein tilannetta, kun jo yöpuvut päällä olevat lapset vetävät päivävaatteet päälle ja kurvaavat isänsä kanssa kauppaan. Koska olivat nähneet mainoksen jostain uutuusjädestä, jota on just heti pakko saada.

Se, että on saanut isäkseen maailman parhaimman isän ja vielä lastensa isäksi maailman parhaimman iskän on jotain, minkä rinnalla lottovoittokaan ei tunnu miltään. Se, että mä olen tällainen kuin olen, johtuu suurimmalta osalta siitä, että sain viettää turvallisen lapsuuden, joka loi perustan koko loppuelämälle. Lapsuuden, jossa isänpäivänä sai viedä maailman parhaimmalle iskälle itse askarrellun kortin vuoteeseen ja kattaa aamiaispöytään iskän suosikkiherkkuja. Ihan samalla tavalla kuin meidänkin lapset tuppaavat näin isänpäivänä tekemään ❤️

IHANAA ISÄNPÄIVÄÄ TOIVOTTAEN,


keskiviikko 21. lokakuu 2020

Teinin huoneessa

HEISSUN!

Voihan ihana lumen tuoma valkeus…joka tosin tässä työpäivän aikana katosi ja nyt ropisee ikkunaan. Meillä kotona oli aamulla vai aavistus lunta maassa, mutta täällä töissä oli ihan winter wonderland :)

Sain toiveen vilauttaa esikoisen huonetta rymsteerauksen jälkeen, joten nyt muutamia kuvia sieltä. Kun mä olin 15-vuotias, niin maalasin huoneeni seinät kaappeja myöten vaaleanpunaiseksi. Juurikin tuon samaisen huoneen, jossa nykyään esikoisen huone sijaitsee. Esikoisen huone on vähän värittömämpi kuin omani aikoinaan ja hällekin ehdotin tapettia tapettikuumeessani. Mutta ei kuulemma, harmaata maalia voidaan laittaa, jos jotain. Pääasia, että huone on omannäköinen :)

Meillä ei aiemmin esikoisen huoneessa ollut televisiota, mutta nyt sellaisen halusi, joten jätimme meidän vanhan telkkarin hänelle. Siinä missä eilen kerroin, että me miehen kanssa tykätään loikoilla sängyssä ja katsoa telkkaria, niin ei ole kuulkaa omena kauas puusta pudonnut. Otettiin kokeeksi tuo Disney-kanava ja molemmat lapset ovat innostuneet katselemaan sieltä ohjelmia!

Havahduin yksi päivä siihen, miten toisaalta on tosi haikeaa, ettei lastenhuoneet näytä enää lastenhuoneilta. Vaan mukailee sisustukseltaan sellaista aikuista makua. Toisaalta harmi, mutta taas toisaalta sain tarpeekseni niistä vuosista, kun huoneessa ei pystynyt kävelemään ilman astumista jonkun viheliäästi jalkapohjaan pureutuvan lelun päältä.

Onko teidän teinien huoneissa muuten parisänkyjä? Kun kuulemma kaikilla muilla kavereilla on ja nyt pitäisi sellainen saada :D Eiköhän tuo 120 cm sänky riitä nyt yhdellä siihen asti, että muuttaa pois kotoota. Tosin mä muistan ottaneeni kotoa pois muuttaessani oman 120 cm sängyn mukaani eikä mulla ollut todellakaan parisänkyä vielä opiskeluaikoinakaan.

Nyt muutamat työjutut pois alta ja sitten kohti kotia, paistettua lohta ja risottoa. Tänään onkin taas koulua illalla ja täytyy sanoa, että mitä edemmäs opiskelut menevät, niin sitä varmempi olen siitä, että olen oikealla tiellä

TUNNELMALLISTA KESKIVIIKKOILTAA,


maanantai 12. lokakuu 2020

My happy place is with you

HEI IHANAT!

Mä olen vakaasti sitä mieltä, että parisuhde on parhaimmillaan arjessa. Ihan niissä pienissä jutuissa. Maitokauppareissuissa ja yhdessä katsotuissa kympin uutisissa. Arkiaamujen kahvikupposen äärellä ja työpäivän jälkeen vaihdetuissa kuulumisissa. Täällä vanhassa blogipostauksessa käsittelin aihetta ”Kun parisuhde arkipäiväistyy” ja edelleen seison joka sanan takana.

Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö parisuhdetta saisi helliä ja vaalia. Todellakin saa ja pitääkin, varsinkin kaiken kiireen keskellä. Lasten kasvaessa parisuhdeaika on selvästi lisääntynyt ja tänä kesänä huomasimme viettävämme jopa pari viikonloppua kesämökillä kaksistaan. Se, että jutun juurta riittää saunanlauteilla istuessaan myös 20 vuoden yhdessäolon jälkeen on hurjan arvokas juttu. Se, että ne sukat pyörii edelleen jaloissa kertoo, että jotain ollaan tehty oikein parisuhteenkin eteen näiden vuosien jälkeen.

Vaikka arki ja parisuhde on mun mielestä paras kombo, niin on vuosiin mahtunut myös parisuhdematkoja, jossa ollaan todettu myös loman ja parisuhteen oleva toimiva kombo. Ollaan oltu parisuhdematkoilla Roomassa, Pariisissa ja Köpiksessä. Nautittu sielumme silmin siitä, että ollaan saatu nukkua kokonaisia öitä (nämä kaikki ajoittuvat niihin vuosiin, kun meillä valvottiin yöt) ja syödä pitkän kaavan mukaan. Juoda kahvimme kuumina ja vaellella päämäärättömästi kaupungin katuja.

Ja hei nyt me taas lähdetään parisuhdematkalle. Viime parisuhdematkasta onkin aikaa jo reilu 10 vuotta (ellei niitä työmatkoja oteta huomioon, kun olen ollut miehen mukana). Tällä kertaa parisuhdematkan tavoitteena ei ole nukkua univelkoja pois ollakseen parempi ja energisempi puoliso tai äiti/isi. Vaan ulkoilla, ulkoilla ja ulkoilla. Ladata akkuja ja panostaa hyvinvointiin.  No vähän pitää remppapalaveria siinä sivussa ja ottaa mittoja Lapin mökistä, jotta saan mallata huonekaluja pohjapiirrustukseen. Tehdä parin päivän aikana niitä asioita, jotka on meille molemmille merkityksellisiä. Eli vetää Pyhän rinnettä ylös ylämäkivetojen muodossa sauvojen kanssa, istua tunturin laella katselemassa Suomen kaunista luontoa, haltioitua kaikesta, missä silmä lepää ja köllötellä illalla sohvalla kippurassa hömppäsarjoja katsellen.

Kenties ajaa torstaina kotiin sellaista reittiä, että matkan varrelle osuu hiihtolatu (ai että, tästä unelmoin :D). Jos ei osu, niin ei sekään haittaa. Vailla kiveen nakutettua ohjelmaa mennään seuraavat päivät. Jopa niin löysäillen kuulkaas, että tietokonekin taitaa jäädä kotiin. Mikä tarkoittaa sitä, että blogikaan ei päivity. Hui!?! Ehkä me pärjätään, eikö?

IHANAA VIIKKOA TOIVOTELLEN,