keskiviikko 23. syyskuun 2020

Suussa sulava & helppo puolukkapiirakka

HEISSUN!

Mä niin rakastan syksyä 🧡 Syksy on ainakin minulle extroverttina sellaista aikaa, että tulee kaivettua sisimmästään myös sitä introverttiyttä esiin. Sitä sellaista, joka miettii asioita hyvinkin paljon itsekseen. Muun muassa sitä, että mikä merkitys sillä on, kun luonto lakastuu ja menee tietynlaiseen horrokseen talven ajaksi. Mennäänkö me ihmisetkin tietynlailla horrokseen? Käperrytään kotisohville ja noustaan sieltä ensimmäisten keväisten auringonsäteiden nostattamana. Ihanaa! :)

Maistuuko teille muuten puolukat? Mulla on vähän sellainen kaksijakoinen suhde puolukkaan. Jos sellainen on mahdollinen. Välillä syön puolukoita maustamattoman jugurtin kanssa ja sitten taas toisinaan mietin, että mitäs himskattia – onko nää aina näin karvaita :D

Rakastan puolukoita kuitenkin vispipuurossa ja leivonnassa. Sain vuosia sitten rakkaalta ystävältäni puolukkapiirakan ohjeen, johon ei tule pohjan lisäksi kuin puolukoita ja kinuskikastiketta. Tällä kertaa muokkasin reseptiä ja lisäsin siihen vaahtoutuvaa vaniljakastiketta sekä pari munaa. Ei kuulkaas lainkaan hassumpi tämäkään versio. Aikas jytkyn makea olisi ilma puolukoiden kirpeyttä.

Puolukkapiirakka

Pohja
muropohjapaketti pakastealtaasta

Täyte
200 g puolukoita
2 dl kinuskikastiketta
(2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 munaa)

-sulata muropohja ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille
-lisää puolukat pohjan päälle
-sekoita munat ja kastikkeet ja kaada puolukoiden päälle tai kaada pelkkä kinuskikastike puolukoiden päälle
-paista kiertoilmauunissa 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia
-anna jäähtyä kunnolla (täyte on höllyvää lämpimänä, mutta jähmettyy)

Olen muuten saanut muutamia viestejä siitä, kuinka kiva on ollut lukea lyhyempiäkin postauksia. Mullahan on ollut aina haasteena jaarittelu, mutta nyt kiireisinä aikoina tuosta on ollut pakko päästä eroon ;) Joten lyhyemmillä postauksilla mennään aina välillä. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö jutun juuri olisi loppumassa – täällä ollaan ja asiaa olisi vaikku kuinka ja paljon 

OIKEIN IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 13. syyskuun 2020

Syystervehdyksiä & kiireisen kummitädin pelastus


Kaupallinen yhteistyö: Posti & Indieplace


 

SULOISTA SUNNUNTAITA!

Te varmaan muistatte mun uuden harrastuksen, sen jonka kesällä aloitin? Olen ilahduttanut kortilla ystävää valtameren tuolla puolen. Olen toivotellut koulunaloitustsemppejä rakkaille kummitytöille ja rakkaalle kummipojalle ihanaa esikoulutien aloitusta. Se hyvä mieli, mikä korttien lähettämisestä on tullut on jotain, jota ei voi kuvailla. Se tulee kokea. Tämä postaus on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.

Sen verran ruosteessa olin tuon uuden harrastukseni kanssa, että minulle sattui pieni kömmähdys. Jonka Posti korjasi niin ihanasti, että tippa tuli linssiin. Viime kuussa katsokaas kirjoittelin kortit kummitytöille ja -pojalle. Kirjoittamisen jälkeen halusin kiirehtiä korttien kanssa, joten lähdin kiikuttamaan ne samantien lähimpään postilaatikkoon. Heräsin seuraavana aamuna ajatukseen, että että olinkohan muistanut tarkistaa rakkaan kummityttöni osoitteen osoitekirjasta (jep, sellainenkin on tullut hankittua uuden harrastukseni myötä). Enkä muistanut yhtään. Sitten, kun kummityttömme äiti, rakas ystäväni laittoi korttikyselyyni tiedon, että kortti ei ole vielä saapunut, olin jo aivan varma. Kiireinen kummitäti oli ollut vähän huolimaton. Ostin uuden kortin kummitytölle ja olin aikeissa sen lähettää, kunnes sain viestin, että kortti oli mennyt perille. Pelkällä etu- ja sukunimellä.

Joku oli Postissa nähnyt vaivaa osoitteen etsimiseen ja kirjoittanut sen korttiin käsin. Suosittelen kuitenkin kaikkia tarkistamaan, että osoite on kirjoitettu selvästi korttiin, jotta Posti saa keskittyä siihen ydinliiketoimintaansa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että itse olin erittäin positiivisesti ilahtunut tuosta ylimääräisestä työstä, joka kortin eteen oli tehty. Vastaanottajasta puhumattakaan. Kiitos Posti!

Kortti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tekstiviestissä. Kortin eteen on nähty vaivaa, siihen on omin käsin kirjoitettu teksti. Liimattu postimerkki, joka jo itsessään välittää tunteen. Mä ihastuin täysillä Postin uusiin Tatu ja  Patu -postimerkkeihin. Postimerkit poikkeavat perinteisistä postimerkeistä muodoillaan ja lisäksi niissä on ihana kuvitus. Mä en ole koskaan tutustunut Tatuun ja Patuun, mutta ihan jo näiden sympaattisten postimerkkien myötä ajattelin tutustua tähän menevään parivaljakkoon. Tatu ja Patu -postimerkkivihko sisältää kuusi erilaista kotimaan ikimerkkiä.

Kertauksena kerrottakoon, että kotimaan ikimerkin tunnistaa merkissä olevasta Suomen kartta -symbolista ja vastaavasti ulkomaan ikimerkin tunnistaa merkin kulmassa olevasta maapallosymbolista. Ikimerkit ovat nimensä mukaisesti ikuisia, riippumatta ostoajankohdasta. Mikäli kortti/kirje painaa alle 50 g riittää siihen yksi ikimerkki, alle 250 gramman kirjeet ja kortit menevät perille kahdella ikimerkillä, alle kilon kirjeet/kortit neljällä ikimerkillä ja alle kahden kilon lähetykset kuudella ikimerkillä. Painavissa lähetyksissä tulee kuitenkin muistaa se, että niiden enimmäiskoko tulee olla 25 x 35,3 x 3 cm.

Palatakseni tuohon kiehtovaan parivaljakkoon, Tatuun ja Patuun, pakko kertoa postimerkkien suunnittelusta vielä se, että tyylinsä mukaisesti Tatu ja Patu ideoivat innoissaan ja huomasivat yhtäkkiä määräajan suunnittelulle olevan käsissä. Näin merkeistä syntyi sellaisia kuin ne nyt ovat. Hullunkurisia, leikitteleviä, ehkä vähän reikäisiä ja hei löytyypä yhdestä merkistä repeämäkin. Tatu ja Patu ovat kuulemma pahoillaan, että merkeistä nyt tuli vähän tällaisia, mutta ne ovat siitä huolimatta ihan virallisia. Tatu ja Patu, älkäähän huoliko – täällä on ainakin yksi, joka on aivan rakastunut näihin merkkeihin! Ja tiedän merkkien saavan hymyn huulille myös kummipojalla, jolle lähetän kortin kysyäkseni esikolun aloituskuulumisia. Kirjoitin myös korttiin, että olisi ihana saada kuulumisia kortin välityksellä takaisinpäin.

Vaikkei hurmurikummipoika ihan vielä esikoulussa ole päässyt kirjoittamisen makuun siinä määrin, että kirjoittaisi minulle omin kätösin takaisin, niin uskon, että hän kuitenkin pian jo pystyy lukemaan lähettämäni kortin. Syyskuun alussa vietettiin YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää ja sitä Posti juhlistaa kauniin graafisilla Lukutaito ja lukeminen -postimerkeillä. Arkista löytyy neljä erilaista kotimaan ikimerkkiä. Me suomalaiset otamme usein lukutaidon itsestäänselvyytenä, mutta näin ei ole suinkaan kaikkialla maailmassa. Lukutaito on ihmisoikeus, joka mahdollistaa yksilön kehityksen ja kouluttamisen. Se edistää suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa sekä kehittää kriittistä ajattelukykyä. Tiedättekö, että mä en ole aiemmin edes laittanut merkille sitä, että postimerkeissä todentotta on myös ajankohtaisia teemoja. Iso hatunnosto tästä!

Syksyn uutuutena on myös Pieni haaveilija -merkki, jossa glitteriä ja kimallusta rakastava tyttö kurkottelee innokkaasti ylöspäin. Täytyy myöntää, että tämä taideteos on kaunein näkemäni postimerkki ikinä. Se pääsee koristamaan korttia, jossa lähetän syysterveiset miehen iäkkäälle tädille Turkuun. Meille, keillä on perhe ympärillä on ehkä joskus vaikea ymmärtää, että Suomessa asuu myös aivan liian monta yksinäistä yksinasujaa. Sellaista, jolle päivän kohokohtana voi olla postin tippuminen postilaatikosta. Se odottava tunne, kun kuulee rappukäytävästä postinjakajan askeleet. Kun sulkeutuvan postilaatikon vaimea kolahdus kuuluu yhä lähempää ja lähempää. Kun sieltä oman eteisen lattialta löytyy käsinkirjoitettu tervehdys täynnä tunnetta. Posti on viime aikoina kulkenut useammin Turusta tänne Tampereelle kuin toisinpäin. Nyt on korkea aika saada tähän muutos. Arjen alettua emme ehdi niin usein ajelemaan moikkaamaan Pipsa-tätiä, mutta onneksi on muitakin tapoja ilahduttaa ♥ 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

 


lauantai 12. syyskuun 2020

Viimeinen pizza uunista ulos

Sade piiskaa kesähuoneen ikkunoihin. Kello on vasta viisi ja tuntuu, että päivä alkaa jo hämärtää. Kiedon kylpytakin tiukemmalle ja avaan oven ulos. Juoksen läpsyttimillä varovasti pitkospuita pitkin saunalle. Saunan lämpö tuntuu taivaalliselta. Huopakattoon rummuttava sade yhdistyy musiikiksi kiukaalle heitetyn veden sihahtelun kanssa. Nenän päätä ja varpaita kipristää. Imen itseeni puusaunan lempeän löylyn tuntua.

Mennäänkö käymään vielä uimassa, ennen kuin otan portaat pois laiturista? Päätän olla menemättä, mutta sen sijaan vilvoittelen saunan terassilla. Tuuli piiskaa etelästä ja vilvoittelu jää kovin lyhyeksi. Viimeisiä kertoja tänä vuonna tuoksutan tuttua suomalaista shampoota, kun vaahdotan sen hiuksiini. Shampoota, jota tulee käytettyä vain mökillä.

Kuinka paljon onkaan sellaisia asioita, jotka ovat mökkiasioita. Joita ei sovi kaupunkiin viedä, ettei mökkiharmonia häiriinny. Mökkipyyhkeet, mökkilakanat. Mökkishampoo ja ihon pehmeäksi jättävä mökkisaippua. Mökkikylpytakki ja se nojatuolin selkänojalla makaava mökkiviltti, jonka levittää jalkojen päälle saunan jälkeen tuoliin istuessaan.

Viimeisiä kertoja tänä vuonna vaivaan pizzataikinan ja pyöritän siitä neljä palloa. En ole vieläkään oppinut tekemään ruokaa tarvittaessa vain kahdelle. Nautin taikinan tunnusta käsissäni venytellessäni sitä muotoonsa. Levitän lusikalla tomaattisoosin ja ja mietin, kuinka pienestä sitä voi nauttia.

Kun viimeinen pizza on tullut uunista ulos istumme syömään. Päätös jäädä ensi viikonloppuna kotiin lasten kanssa tuntuu tällä hetkellä äärimmäisen hyvältä ajatukselta. Joku viisas on joskus sanonut ”Aika aikaansa kutakin.” Se on tänä viikonloppuna merkinnyt monia asioita. Päällimmäisenä sitä, että edessä on hiljalleen luopuminen siitä, mikä on viimeisten viiden kuukauden aikana merkinnyt niin kovin paljon. Luopuminen tuo eteen uusia mahdollisuuksia. Tänä syksynä niitä tuntuu olevan hurjan paljon enemmän kuin aiemmin. Luopumisen tuska ei ole läsnä. Sen sijaan ilo uudesta on vallannut mielen

IHANAA SYYSLAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,