sunnuntai 13. lokakuu 2019

Luurangotkin hymyilee

HYVÄÄ SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

Kaksi kokonaista päivää takana ja tiedättekö, että olen nyt jo saanut tankattua energiatasot takaisin. Ollakin, että yöunet ovat olleet vähän niin ja näin, mutta päivän aikana on tullut niitä ihania hetkiä, jolloin on saanut ladattua akut täyteen.

Ja ei, päikkäreitä ei olla nukuttu, mutta kaikin muin tavoin imetty itseemme tätä aurinkoenergiaa, joka täällä on läsnä joka paikassa. Ei vain hymyinä ihmisten huulilla ja silmäkulmissa, vaan myös jopa luurankojen huulilla. Eilen kävelimme tuossa Hermosa Beachillä ja monessa rantatalossa oli jo koristeltu Halloweenia varten. Panin merkille, että ihan oikeasti nuo himskatin luurangotkin hymyilevät! Kuvaa niin tätä elämäntyyliä täällä.

Jos Suomessakin paistaisi (liki) koko ajan aurinko, niin hymyilisimmekö mekin enemmän? Antauduttaisiinko mekin hyväntahtoiseen small talkiin tuntemattomien kanssa ja heittäisimme tuntemattomille kohteliaisuuksia? Olen nauttinut täysin siitä, että kerrankin saan hymyihini vastahymyn. Kerrankin kukaan ei pidä mua outolintuna, kun alan juttelemaan. No kyllä Suomessakin ihmiset lähtevät useammin juttelemaan mitä aiemmin, mutta vielä tullaan perässä.

Enkä lainkaan sano, että tuo tietynlainen pidättyväisyys olisi välttämättä aina huono asia. Me ollaan silti ihania. Me suomalaiset.

Tämän parin päivän aikana olen jutellut eräässä kaupassa myyjän kanssa Suomen koulutuspolitiikasta. Ihastunut yhteen kultaiseen noutajaan, samalla kun mies jutteli tuon noutajan isännän kanssa. Olivat Bostonista täällä lomalla ja tottakai karvainen perheenjäsen seurasi lomalla (tuli ihan hirmuinen ikävä Tobya). Suomessa harvoin pääsee käyttämään englantia, joten olen heittäytynyt täysin keskusteluihin ja huomannut, että eipäs se kielitaito sieltä minnekään ole ruostunut.

Kaikki on siis erittäin ”awesome”. Ne bagelit ja Phillyt aamuisin. Aurinko, joka on saanut pisamat esiin piilostaan. Autossa pauhaava country -kanava ja hei ne joulukoristeita notkuvat hyllyt kaupassa. Harmi, ettei sitä tikapuita pitkin kiipeävää joulupukkia ole vielä löytynyt :D

SUNNUNTAITERKUIN,

 

 


sunnuntai 18. elokuu 2019

Sateinen sunnuntai saaressa

HEIPPAHEI IHANAT!

Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja lämpimänä, mutta eipä mennyt kauaakaan, kun sumutinpullosade saartoi saaren. Kesäsunnuntait saaressa on ihania. Ne, kun vietetään koko päivä laiturilla uiden. Illan suussa tullaan mökkiin käsien iho rusinana. Muina merenneitoina.

Mutta nämä loppukesän tai alkusyksyn (hih, katalogi-ihmisenähän mä elän jo alkusyksyä) sateiset sunnuntait ovat saaressa omalla tavallaan ihania myös. Aamulla ei malta nousta sängystä, vaan voi hyvillä mielin nukahtaa uudelleen. Aamupalan nauttimisessakaan ei ole mikään kiire. Voi lukea vielä muutaman aukeaman lisää. Aamupalan jälkeen voi sujahtaa takaisin sänkyyn. Niin halutessaan.

Kauniilla kelillä sitä helposti ajattelee, että on pakko olla ulkona. Nyt ei ole. Saa olla ihan rauhassa sisällä ja olla tekemättä mitään. Joutenolon jalo taito on yksi tärkeimmistä taidoista. Telkkarissa rullaa sarjat ja pelikortit odottavat levällään keittiön pöydällä. Yksi räväytysturnaus on jo takana, toinen edessä. 

Välissä päiväsaunaa ja pitsanpaistamista. Illan suussa kotiin ja hyvillä mielin kohti uutta työviikkoa ♥ Huomenna maanantain kunniaksi luvassa seuraava Takaisin ruotuun -postaussarjan osa, joten pysykäähän kuulolla!

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,

PS. karvainen kaverikin näyttää siltä, että on nauttinut sateisesta saaresta täysin. Ei sisätiloissa kuten me, vaan tuolla räpiskässä varpujen keskellä :)

 


torstai 08. elokuu 2019

Enkeleitä koulutielle ♥

HEIPPA IHANAT!

Sinne ne lähti. Toinen alakoulun vikalle ja toinen yläkoulun tokalle. Isoja tyttöjä jo, mutta silti haikeus iski silmäkulmaan katsoessani reput aamulla selkään heittäneitä. Reippaita rakkaita. Ei siitä ole kuin silmänräpäys, kun elettiin ensimmäisen luokan ensimmäistä päivää. Silloin jännitti. Niin meitä vanhempia kuin tuota vaaleanpunaisen koirarepun selkään laittanutta ekaluokkalaistakin. Jonka reppu oli aivan liian suuri pienen koululaisen kokoon nähden. Sitä toivoi sydämensä pohjasta, että toiselle tulisi mukava koulutaival. Ettei toinen joutuisi kiusatuksi ja ettei toinen koskaan kiusaisi muita. 

Sitä samaa toivon sydämestäni kaikille koulunsa aloittaville. Kenenkään ei kuuluisi pelätä kouluun menoa. Sydän särkyy heidän puolestaan, ketkä joutuvat välitunneilla viettämään aikaa ison koulurakennuksen suojissa. Toivoen olevansa näkymättömiä. Keiden kenties ainoa keskustelu käydään koulupäivän aikana opettajan kanssa. Ketkä toivovat, ettei kukaan kiinnitä heihin huomiota. Toisaalta toivovat hartaasti edes yhtä ystävällistä katsetta. Rohkaisevaa sanaa koulukavereilta.

Toivon, että jokaisella olisi mahdollisuus koulun jälkeen kikattaa kavereidensa kanssa koulun pihalla ennen kotiin lähtöä. Kävellä bestiksen kanssa käsi kädessä kotimatkalla. Ojanpenkoista aarteita poimien. Toivon, että jokainen pieni ja iso koululainen voisi kertoa silmät säihkyen illallispöydässä koulupäivästä. Siitä uudesta pojasta takapulpetissa, joka on kuulemma aivan höhlä. Sillain hyvällä tavalla. Josta kertominen saa posket hieman punastumaan.

Toivon, että autoilijat muistaisivat nuo pienet liikenteessä. Ajaisivat maltilla, puhelin pois käden ulottumattomista. Pysähtyisivät suojatien edessä ja antaisivat tilaa. Niin, että jokaisella olisi mahdollisuus turvalliseen koulutiehen. Toivon oikein paljon enkeleitä koulutielle ♥ 

Niin herkässä mielentilassa olin tänä aamuna, että unohdin tyystin ottaa perinteiset ekan koulunpäivän kuvat :) Mennään siis parin vuoden takaisilla. Ihanaa, nyt tuntuu että arki lähti kunnolla käyntiin. Talo on hiljainen ja taustalta kuuluu vain kahvinkeittimen porina. Toivottavasti sielläkin otetaan arki vastaan ilolla. Levännein mielin ja uudella innolla!

TORSTAITERKUIN,