maanantai 18. marraskuu 2019

Mahdollisuus joululahjatoivelistaan ♥

HIPSHEI JA HELLUREI MAANANTAIHIN!

Tokavika marraskuun maanantai alkaa olla jo paremmalla puolella ja jälleen kerran pitää vähän taivastella; mihin tää aika oikein menee? Kuten kerroin, niin meillä ei mitenkään suureellisesti tänäkään vuonna hössötetä joulua (muistuttakaa mua tästä, jos/kun alan hössöttämään), mutta sen verran olen jo valmistellut, että tyttöjen joululahjalistoilta olen muutamat kohdat ylivetänyt. Paketoinutkin nuo ylivedetyt! En muista olleeni minään vuonna näin ajoissa lahjojen kanssa. Kauhulla muistelen niitä jouluöitä, kun lopetin paketointitalkoot siinä kahden kolmen maissa.

Kyselitte, että mitä meidän tytöt toivovat joululahjaksi. Tämä taitaa olla nyt toinen joulu, kun meillä ei enää toivota perinteisiä legoja sun muita. Joululahjalistat ovat järkeistyneet ja lyhentyneet niistä hulluista vuosista, kun yksi A4-arkki oli rustattu molemmin puolin. Kun lelulehtisiä luettiin kuin raamattua. Tottakai ikä tekee tehtävänsä; nyt 12- ja 14-vuotiaana meidän lapset arvostavat sitä, että saavat kokea ja nähdä vuoden aikana paljon. Nuo elämykset, joita reissuillamme koemme ovat sellaisia lahjoja, jotka kantavat tässä iässä pidempään kuin ne perinteiset materialistiset lahjat, joita kuusen alta jouluna löytyy.

Ei sillä, mä tykkään hemmotella lapsia jouluna lahjoilla. Joulu on lasten juhla ja tänäkin jouluna käärin pakettiin muutamia toiveita. Toisella joulupukin listassa lukee muun muassa 0,5 lyijyllä varustettu lyijytäytekynä. Se mun mielestä kertoo enemmän kuin paljon. Lämmittää mieltä todella paljon. Muutenkin listoissa on sellaisia realistisia juttuja. Paitsi pikkuisemmalla, jonka listassa taisi vitsillä yksi keskustayksiö vilahtaa. Meinaa kuulemma muuttaa kolmen vuoden päästä lukioon mennessään pois kotoota ja yksiö tuosta yhdestä Tampereen kalleimmasta kerrostalosta olisi mieleen ;) Ihana nähdä huumoriakin listoilla. Tuota kotoa poismuuttoa varten on jo parina vuonna toivonut Muumi-mukeja lahjaksi. Niitä onkin jo kertynyt sen verran, että kyllä niillä sitten joskus pärjää. Onneksi on vielä vuosia moisia kerätä!

Niin kauan kuin lapset osaavat olla kiitollisia niistä vähistäkin, joita saavat on ilo antajan puolella. Toinen lapsista mulle sanoikin viikonloppuna, että äiti älä osta mitään turhaa lahjaa. Säästetään mieluummin nekin rahat. Näin äidin näkökulmasta parhaita joululahjoja lapsille ovat pörrösukat, yökkäri, kirja ja suklaarasia.

Paras  joululahja itselleni on antamisen ilo. Mä rakastan antaa lahjoja. En vain omille lapsilleni vain myös muille lapsille. Varsinkin heille, keillä ei ole edes mahdollisuuksia tehdä joululahjatoivelistaa niin kuin meidän tytöillä on  Vuoden ympäri lahjoitan säännöllisesti kerran kuussa Planin kautta kummitytöllemme Sonimalle Nepaliin. Sen lisäksi ympäri vuoden lahjoitan kuukausittain Unicefin kautta tyttöjen koulutukseen. Tänä vuonna haluan antaa jouluiloa köyhille lapsille Suomeen Pelastakaa Lapset -järjestön kautta. Lisäksi Joulupuukeräykseen pitää käydä ostamassa muutama paketti. Mä koen, että hyväntekeväisyys ja auttaminen ovat akuutteja asioita ympäri vuoden, ei vain jouluna.

Palatakseni vielä meidän tyttöjen konkreettisiin lahjatoiveisiin, niin molempien listoilta löytyy kännykän kuoret, meikkejä ja hajuvedet. Toiselta myös päivä Helsingissä ja hei mikä mua Sims – fania ilahduttaa niin Sims 4 -peli. Ihan mahtia, mä kun olen pelannut sitä ihka ekaa Simssiä parikymmentä vuotta sitten. Leikkinyt pelin myötä pikkuperheen äitiä ja siinä sivussa sisustussuunnittelijaa. Tuo on muuten sellainen lahjatoive, jonka voisi toteuttaa. Ei tekisi itsellenikään huonoa uppoutua pelien maailmaan aina silloin tällöin :)

Lasten kasvaessa pakettien laatu korvaa määrän. Silloin joskus muinoin kuusen alusta oli täynnä paketteja. Sellaisia, jotka revittiin raivokkaasti auki. Tänä päivänä tykkään antaa yhden vähän isomman lahjan ja sitten muutaman muun lahjan. Jotka avataan vuorotellen. Lisäksi meillä on ollut tapana ostaa koko perheelle muutama lautapeli. Yleensä toinen on ollut Vuoden perhepeli -voittaja ja toinen joku klassikko. Täytyykin käydä katsomassa, mitä pelejä tänä jouluna joulunpyhinä pelataan. Jos teillä on vinkata hyviä lautapelejä, niin ilomielin otan vinkkejä vastaan.

Salassapitovelvollisuuksien takia en voi tässä mainita lahjoista enempää (sain juuri yhden pienen olan takaa kurkkivan tuohon taakseni ;)). Mitä siellä on teinien lahjatoiveina? Onneksi on kuitenkin vielä kummilapsia, joille ostaa niitä perinteisiä leluja. Leluosastolla on ihana käydä pyörähtämässä, varsinkin näin joulun alla 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


lauantai 16. marraskuu 2019

Pois onnellisuuspakkomielteestä

MOIKKAMOI IHANAT!

Tiedättekö, että mä olin ajatellut, että annan teillekin tänään vapaapäivän blogistani, mutta ihanan Emilian eilinen blogikirjoitus kirvoitti mut kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ja ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan on parasta, ennen kuin ne katoavat. Edessä on aikamoinen luku-urakka, ottakaahan hyvä asento.

Marraskuu on monelle tosi raskasta aikaa. Uskokaa tai älkää, niin on itsellänikin takana yksi marraskuu (tai koko syksy) parinkymmenen vuoden takaa, joka on vedetty pääosin Triptylin voimin. Elettiin aikaa, jolloin ei edes ollut tällaista julkista onnellisuuspakkomiellettä, joka nykyään tuntuu olevan.

Olen lukenut tämän syksyn aikana opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta ja kaikista eniten olen uppoutunut kirjoihin, jotka käsittelevät onnellisuuden tavoittelun haitallisuutta. Sillä sitä ei ole kieltäminen, että mitä enemmän ihmiset onnea tavoittelevat, sitä vahingollisempaa tuo tavoittelu on. Viimeisimpinä kirjoina lukemiani The Upside of Your Dark Side / Kashdan, Biswas-Diener ja Valonöörit /Martela suosittelen ihan kaikille. Meille, keillä ei ole onnellisuuden tavoittelun suhteen ongelmia (ts. olemme tyytyväisiä elämäämme emmekä tietoisesti tavoittele onnellisuutta ainakaan ulkoisin keinoin) ja heille, ketkä ovat onnellisuuspakkomiellelingon kourissa onnettomina ainoana päämääränä tuo onnellisuus.

Kuten Emiliakin tuossa eilisessä postauksessaan sanoi, niin joskus on lupa olla alakuloinen. Itse näen asian niin, että jos en itse kokisi niitä elämän karikkoja, niin en hemmetti soikoon pystyisi olemaan onnellinen.  Olen oppinut hyväksymään ne matalalentoiset päivät, sillä tiedän, että vielä niistä noustaan. Matalalentoisia päiviä on nykyään onneksi harvassa, mutta tuolloin parikymmentä vuotta sitten marraskuussa niitä taisi olla 30. Lääkityksestä huolimatta. Tai ehkä sen johdosta. Koin olevani epänormaali ihminen turvautuessani ulkoiseen apuun. Tablettiin, jonka kurkusta alas kurlasin.

Se, että annan itseni tuntea myös ahdistusta, alakuloa, väsymystä ja kyvyttömyyttä aika ajoin on avain siihen, että pystyn tuntemaan myös sitä ääretöntä onnellisuutta. Onnellisuutta, jota tunnen ihan pienien asioiden myötä. Pahinta on tukahduttaa tunteensa. Ruoskia itseään siitä, että ei aina ole iloinen, positiivinen tai onnellinen.

Martela toteaa kirjassaan, että onnellisuudesta on tullut kulttuurinen normi ja itsestään selvä elämän päämäärä. Toisin sanoen onnellisuuspakkomielle, jonka eteen ihmiset virheellisesti uhraavat arvokkaita asioita. Ja eivätkä ainakaan niitä uhraamalla saavuta onnellisuutta, vaan päinvastoin.

Kashdan ja Biswas-Diener ovat tutkineet onnellisuutta syvemmältäkin ja esittävät neljä syytä miksi onnellisuuden tavoittelu voi olla meille haitallista. Ensinnäkin ihmiset etsivät onnea aivan vääristä paikoista. Usein haaveilemme isosta omakotitalosta, farmari-Volvosta, koirasta, kalliista design-huonekaluista ja muista materialistisista asioista. On tutkittu, että pitkällä aikavälillä materialistiset tavoitteet eivät onnellisuutta kovinkaan paljon tuota.

Vitsit, kun en nyt tähän hätään muista kenen tutkimus se oli, jossa tutkittiin kahden eri ryhmän onnellisuutta pitkän ajan kuluessa. Ekassa ryhmässä olivat lottovoittajat ja toisessa onnettomuudessa loukkaantuneet (jopa sellaiset, joilta amputoitiin raajoja). Alussa lottovoittajat olivat onnellisempia, mutta vuoden parin päästä onnellisuuskelkka oli kääntynyt loukkaantuneiden osaksi. Raha tuo hetkellistä euforiaa ja onnea, mutta loppupeleissä se, että olet selvinnyt hengissä onnettomuudesta (vaikkakin raajaa tai kahta köyhempänä) toi enemmän onnea. On todettu, että materiaa enemmän onnellisuutta tuo ihmissuhteet, hyväntekeminen ja itsensä toteuttaminen. Toki olen itse sitä mieltä, että ihan näin mustavalkoisia asiat eivät ole; taloudellinen turvallisuus on yksi osa onnea. Se, että on rahaa maksaa laskut ja ostaa jääkaapin valon lisäksi jääkaappiin muutakin täytettä.

Toiseksi tutkimuksessa tultiin tulokseen, että onnen tavoittelu voi tehdä meidät onnettomammaksi. Onnea kovasti haluavat ihmiset voivat kokea riittämättömyyttä ja pettyvät omiin tunteisiinsa. Siihen, että eivät tunne iloa ja onnea vaikka pitäisi. Länsimainen kulttuuri vahvasti sanoo, että meidän pitäisi olla onnellisia. Mutta se ei kerro, että onnellisuus pitää sisällään myös ne toisenlaisetkin tunteet ja niiden hyväksymisen.

Kolmanneksi tutkimuksessa todettiin, että onnen tavoittelu voi tehdä sinusta itsekkäämmän ja yksinäisemmän. Ja tietysti sitä myötä onnettomamman. On todettu, että ihmissuhteet on hyvinvointimme tärkein ja antavin osa-alue. Joissain tapauksissa onnellisuuden liian aggressiivinen tavoittelu on oman edun maksimointia. Toisten ihmisten kustannuksella. Ihminen on kyllä niin monimutkainen ja moniulotteinen kokonaisuus. Yhdessä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että onnellisuuden himosta syntyvä yksinäisyys näkyy myös hormonitasolla. Tutkija Nurmi täällä näppäimistön päässä veti tästä pitkälle jalostetun johtopäätöksen; onko tässä yksi syy syntyvyyden laskuun?

Neljänneksi tutkimustulokset osoittivat, että onnellisuuden kulttuuri on erityisen vahingollinen niille, jotka eivät ole onnellisia. Mietitäänpäs nykyaikaa. Meitä tällaisia hihhuleita kuin minä on some täynnä. Aidosti marraskuusta onnellisia. Mitä tekee ne, jotka ovat allapäin ja musertuneita marraskuun pimeyden edessä? Tuntevat kenties ahdistusta siitä, että miksen itse pysty tuntemaan samanlaista iloa ja onnea marraskuusta. Martela on hienosti vetänyt mutkat suoriksi: Jotkut asiat tekevät meidät onnellisiksi, toiset onnettomiksi. Ja niin sen kuuluu olla, koska ”kaikki psykologiset tilat ovat jollakin tavalla hyödyllisiä selviytymisellemme.” Tämän takia meidän pitää antaa itsemme musertua marraskuun edessä, jos siltä tuntuu. Jos negatiivisilla tunteilla ei olisi mitään merkitystä elämäämme, niin emme sellaisia tuntisi. Ihminen on ihan hurjan mielenkiintoinen olio ja mitä enemmän kirjallisuutta luen, sitä enemmän haluan tietää lisää. Itse olen ollut itselleni parhain empiirisen tutkimuksen kohde. Nyt vain etsin teoriaa tuolle empiiriselle tutkimukselle.

Pahinta mitä itselleen voi tehdä on syyllistää itseään siitä, että ei ole koko ajan onnellinen. Se, että mä selvisin tuosta tuskallisesta elämänvaiheesta, jossa 2,5 vuoden sisään hautasin isäni, mummuni ja äitini, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olin (Luojalle kiitos!) jo tuota ennen oivaltanut ajatuksen elämän monimuotoisuudesta. Ajatuksen siitä, että hyväksyn elämän sellaisena kun on. Välillä tulee erittäin pahoja pohjakosketuksia, mutta ne on pakko käydä läpi. Tunteiden torjuminen tuollaisissa tilanteissa olisi ollut ihan älyttömän vahingollista. Jos olisin tuolloin tukahduttanut surun ja ikävän, niin en kuulkaa ystävät hyvät olisi nyt tässä. Tai olisin, mutta olisin sellainen numb nuts -koneena kulkeva, päivästä toiseen suorittava Maria. Kenties, kuka tietää.

On ollut ihana huomata, että myös harmaina päivinä voi tuntea onnea. Se, että on alakuloinen ei todellakaan poissulje sitä, etteikö alakulon hetkinä voisi kokea niitä ihania pieniä hetkiä, jolloin sielun täyttää onni. Sohvannurkassa ripsarit poskilla voi tuntea suunnatonta ja yhtäkkistä onnea siitä, että käsiä lämmittää glögimuki. Että jokaisella kulauksella tuo onni leviää lämpimänä tunteena kohti koko kehoa.

Kestävä onnellisuus vai one hit wonder -onnellisuus? Kumman valitset? Elämä on valintoja täynnä.
Ja mun mielestä tämä on niistä yksi tärkeimmistä; hyppää pois onnellisuuspakkomielteen pyörästä ja kuulostele elämää tässä ja nyt – mitkä ovat niitä elämän kultareunoja juurikin tänä marraskuisen synkkänä lauantaina? 

IHANAN LEVOLLISTA LAUANTAITA,


torstai 14. marraskuu 2019

Joululta odotan eniten…

HEIPPATIRALLAA

ja hyvää torstaihuomenta ihanat! Ei ole kuulkaas montaa viikkoa jouluun. Tuossa just kalenteria pläräsin ja tein vähän toimintasuunnitelmaa (tästä myöhemmin lisää) mm. joulusiivouksien ja joulupukin asioiden hoitamisen suhteen. Vajaa kuusi viikkoa aikaa saada maailma valmiiksi. Näin karrikoiden. Kiire on leimannut mun joulunalusaikaa niin kauan kuin muistan. En oikein ehkä tiedä muunlaisesta joulunalusajasta. Vanhoja blogipostauksia selatessani huomasin aloittaneeni jok’ikisen joulublogipostauksen sanoilla ”Tänä vuonna joululoma tulee enemmän tarpeeseen kuin ikinä…” :D Yhtenä jouluna olin näemmä ehtinyt lukea 23.12. iltapäivällä kirjaa kuusen kynttilöiden loisteessa, mutta muuten kokolailla on näemmä oltu kiireisiä joulun alla.

Mä olen ehkä oppinut tuon kiirementaliteetin kotoota. Äiti tuli töistä 23.12. hyvällä säkällä jo heti neljän jälkeen ja sitten meillä alettiin laittaa joulua. Jouluaattona meillä olikin sitten usein himppusen väsynyt äiti joulupöydässä. Ja vaikka tuntui kurjalta äidin puolesta, niin silti äiti jaksoi tehdä joulusta joulun meille lapsille. Koko perheelle. Äidin aherruksen ansiosta mun joulun tuoksu kanelin ja kuusen lisäksi on Ajax.

Koti oli muuntunut yhdessä illassa ja yössä putsplankko joulun satumaaksi. Vielä tänäkin päivänä ihmettelen, että miten äiskä pystyi siihen. Siinä sivussahan oli itse tehty alusta asti laatikot ja hauduttanut palapaistin. Paistanut kinkun ja marinoinut luumut jälkkäriin. Paketoinut paketit kuusen alle, joka oli kauniisti koristeltu. Äidit on kyllä sellaisia superihmisiä 


Itselläni on joulun vieton kriteerit aika paljon väljemmät. Kukaan ei tule meille kaappeihin viettämään joulua ja varsinkin näinä jouluina, kun emme edes vietä joulua kotona, en sen kummempaa joulupuunausta edes tee. Siellä Lapissa mökki odottaa siistinä ja se riittää. Edelleen mulle tuo puhdistusaineen tuoksu tuo joulun mieleen ja sen verran pitää Pyhälläkin vessaa siivota, että ajax tuoksuu. Joskus muinoin painoin menemään hikihatussa aatonaattoiltaan ja totaalistoppi tuli jouluaamuna. Silloin tuo yhtäkkinen tekemättömyys tuntui euforiselta.

Joululta odotan eniten tänäkin vuonna kiireettömyyttä. Sitä, että kun 22.12. avaan illan suussa mökin oven ja tuoksutan tutun tuoksun, laskeutuisi sisälleni se rauha ja levollisuus, niin kuin tapana on. Odotan sitä, että saan käpertyä lasten kanssa mökin pienelle ruutusohvalle yhteen myttyyn shaalin alle katsomaan jouluohjelmia. Että saan lukea rauhassa kirjaa (kyllä, tänä jouluna ostin itselleni perinteisesti kaksi uusinta Danielle Steelen romskua joululahjaksi), tuntea kirjan sivujen karheuden. Tuoksuttaa kirjan tuoksun. Samalla, kun toinen käsi tapailee vihreä kuula -kippoa tai suklaarasian alimmaista osastoa.

Joululta odotan eniten sitä, että saan nukkua aamuisin niin pitkään, kun unta riittää. Heräillä verkkaisesti ja heittää yöppärin päälle toppavaatteet. Käydä Tobyn kanssa aamulenkillä kaikessa hiljaisuudessa. Hiljaisuudessa, jossa välillä kuuluu suksien suhina. Odotan niitä hiihtolenkkejä, joiden aikana saan nauttia yksinolosta. Lapin taiasta ja sinisestä hetkestä. Sitä purevaa pakkasta, kun sormenpäitä alkaa pistelemään. Kun tekee mieli lisätä suksien vauhtia pysyäkseen lämpimänä, mutta kun ei kaiken kauneuden ihastelulta sitä malttaisi tehdä.

Huomaan, että mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä enemmän mun sielu huutaa rauhaa. Se vaatii päästä aika ajoin tuonne, jossa valoisa aika on niin lyhyt, että silmän räpäyksessä huomaakin sinisen hetken langenneen. Jotenkin siellä pimeyden keskellä on se jokin tuttuus ja turvallisuus – joku toinen vaihtoehtoinen toiminta – mitä kaupungissa kiireessä usein kaipaan. Mahdollisuus totaaliseen pysähtymiseen. Jopa niin pitkälle menneeseen pysähtymiseen, että parin päivän päästä alkaa kaipaamaan jotain actionia. Silloin tietää pysähtyneensä tarpeeksi 

MUKAVAA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei arvatkaa, mitä odotan huomiselta perjantailta eniten? No pitkästä aikaa fredagsmysejä, jotka päätyvät blogiinkin asti. Suomen jalkkispeliä ja Tapparan matsia. Sohvaperunailta tulossa! :)