maanantai 19. elokuu 2019

Takaisin ruotuun: Liikunta arjessa

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Olen monen monta kertaa sanonut, että se mistä saan energiaa arjessa on liikunta. Mutta on syytä hieman valottaa, miten ja millaisesta liikunnasta. Pidempään mukana olleet lukijat muistavatkin sen erään syksyn neljän vuoden takaa, kun lähti vähän lapasesta. Kun liikunta oli kaikkea muuta kuin energisoivaa. Se oli pakkomielle silloin ja johti liki fyysisesti loppuunpalamiseen. Kroppa sanoi itsensä irti, enkä edes neljän antibiottikuurin jälkeen sitä tajunnut. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että olinpas oikeasti vähän (enkä niin vähääkään) hölmö.

Tuo oli oikeastaan se ajanjakso, jolloin opin olemaan itselleni lempeä. Kaikki alkoi liikunnasta ja lopulta johti lempeyteen ihan joka saralla. Mutta ei me lempeydestä tultu juttelemaan, vaan siitä liikunnasta :) Siitä, miten, milloin ja millain mä liikun arjessa niin, että se antaa mulle energiaa. Voimia jaksaa arkea.

Silloin hulluina vuosina liikuin vain juosten. Nykyään pyrin liikkumaan monipuolisesti. Osaltaan pari vuotta sitten todettu parissa selän nikamassa oleva nivelrikko on saanut himmaamaan tahtia. Tai ainakin juoksemista kovalla alustalla. Viime joulukuussa tutustuin pilatekseen. Ensin ihan vain mattopilatekseen. Se oli se hengähdyshetki, oman kehon rakastamishetki, jota olin arkeen kaivannut. Ekan pilatestunnin jälkeen teki mieli purskahtaa itkuun. Olo oli niin euforinen.

Aloin kaipaamaan pilatestunneille, mutta huomasin, että se mitä kaipasin ei ollut välttämättä pilates liikuntaharrastuksena. Vaan se, että tuossa hetkessä keskittyessäni hengittämiseen unohdin ihan kaikki muut asiat. Mattopilates väistyi hetkeksi laitepilateksen tieltä, mutta nyt käydessäni pitkästä aikaa mattopilateksessa tulin tulokseen, että se on se, mikä pitää taas ottaa mukaan. Laitepilates on ihanaa ja siinä saan huollettua kroppaani paremmin kuin millään muulla tavoin. Sen myötä olen löytänyt lihaksia jostain tuolta sisimmästäni, joiden olemassa olosta en aiemmin ollut edes tietoinenkaan. Laitepilateksessa olen nyt käynyt noin kerran viikkoon, mattopilates on laitettu kalenteriin myös kerta viikkoon

Edelleen kaipaan kuitenkin välillä sitä juoksulenkkien tuomaa nollausta. Sykettä nostavaa lenkkiä, kohtuuden rajoissa. Käyn juoksemassa kerran pari viikossa. Puoli tuntia / viisi kilometriä riittää. Sen enempää en tällä hetkellä kaipaakaan. Ettei lähde lapasesta. Rakastan pitkiä kävelylenkkejä. Kävelylenkit tykkään tehdä melko reippaalla sykkeellä myös, ylämäissä puuskutellen. Tänä kesänä uusimpana lajina innostuin jälleen golfista. Tuossa tulee käveltyä ihan älyttömän paljon, lisäksi kädet ja keskivartalo kiittävät.

Huomaan, että oli liikuntamuoto mikä tahansa, niin siinä missä aiemmin tuijotin kalorikulutusta, olen oppinut nyt nauttimaan siitä euforisesta olosta. Kyllä mä tuosta Suunnon kellostani kalorit väkisinkin näen yhteenvedosta, mutta en kiinnitä niihin huomiota. Niin kuin joskus muinoin.

Reilu vuosi sitten ostin Suunto 3 Fitness -kellon ja mielestäni se on ihan kelpo kello. Polaria olen käyttänyt aiemmin ja jotenkin olen vieläkin sitä mieltä, että Polar oli tarkempi. Suuntoni ottaa sykkeen ranteesta, mutta ne heittävät omalla kohdallani melkoisesti. Niin paljon olen liikkunut, että tiedän suurin piirtein, milloin sykkeeni on 120 ja milloin 160. Kun kello näyttää sykkeen olevan 198 tasaisella maalla kävellessäni tiedän myös kellon olevan väärässä :D Sain äitienpäivälahjaksi kellooni sykevyön, jota pidän nykyään juoksulenkeillä. Oikeastaan muussa liikunnassa en sykkeitä niin seuraakaan. Juoksussa on pakko, sillä tuppaan muuten menemään vähän liian kovaa.

Se, mitä tykkään kellosta katsoa on päivittäiset askeleet. Yleensä ne huitelevat siellä 14 000 askeleen tietämillä, mutta golfkierrospäivinä helposti lähempänä 30 000. Mutta vaikka eilen askeleet jäivät vajaaseen 7000, niin ei sekään maailmaa kaada.

Mun pari vinkkiä arjessa liikkumiseen:

1. Tee sunnuntaisin liikuntasuunnitelma tulevalle viikolle niin, että mieti miten ja kuinka kauan ajattelit liikkua. Aiemmin laitoin kalenteriin ”Tiistaina juoksu”. Mutta sitten tiistain työpäivän jälkeen saatoinkin olla niin puhki, että repivä juoksu oli viimeinen, mitä kaipasin. Suosiolla tuossa tapauksessa vaihdan juoksupäivän esimerkiksi pilatekseen tai kävelyyn. Mun mielestä on ensisijaisen tärkeää kuunnella kroppaa. Jos on stressaava elämänvaihe, niin ei välttis kantsi stressata kroppaa vielä enemmän. Toki välillä raja on häilyvä ja tietyssä kiiretilanteessa puolen tunnin juoksu on ainut, millä saa pään nollattua. Kuuntele ja opettele tulkitsemaan kroppaasi!

2. Jos et pääse kotoa ulos (enterorokkoiset 1- ja 3-vuotiaat ja mies työreissussa…been there done that), niin älä unohda oman kropan painolla tehtyjä treenejä. Meillä tytöt nukkuivat harvoin samaan aikaan päikkäreitä, mutta silloin kun nukkuivat, saatoin tehdä 20-30 minuutin hiit-tyyppisen treenin olohuoneen lattialla. Tyttöjen ollessa isompia saatoin niinä päivinä, kun oltiin neljän seinän sisällä laittaa toisille Titi-nallen pyörimään ja tehdä Kayla Itsinesiä. Ja jos 20-30 minuuttia kerralla tuntuu pitkältä, niin sen voi jakaa päivän varrelle. Mitäs lankutus sen ajan, kun kahvikone porisee. Tai kyykyt hiekkalaatikolla lasten leikkiessä. Mulle lasten vauvavuosina henkireikä oli pitkät vaunulenkit. Varsinkin esikoisen kanssa, joka ei juuri 45 minuuttia pidempään suostunut muuten nukkumaan.

Tällä hetkellä omassa repertuaarissani on siis kävely, juoksu, golf, mattopilates ja laitepilates. Ja aina silloin tällöin pyrin tekemään kyykkyjä, kahvakuulaa yms. lihaskuntoliikettä kotona. Mutta kesällä ei tullut kyllä lihaskuntoa tehtyä kotona ollenkaan. Aina välillä multa kysellään konkreettisia liikuntamääriä ja alla on parin viime viikon liikunnat. Liikunnat, kun arki astui kehiin.

ma 5.8. kävely 1:06,22 / 7,2 km
ti 6.8. mattopilates perustunti + mattopilates venyttelytunti, yht 2 h
ke 7.8. golf 9 reikää 2:02,41 / 7,71 km
to 8.8. laitepilates 1 h
pe 9.8. juoksu 29:59,06 / 4,8 km
ma 12.8. juoksu 31:27,19 / 4,82 km
ti 13.8. laitepilates 1 h aamulla ja illalla juoksu 26:45,6 / 4,1 km
ke 14.8. golfrangella lyöntiharjoituksia
pe 16.8. kävely 1:07,53 / 7,06
su 18.8. kotipilatesta noin puoli tuntia, syvävenyttelyitä

Miksi tarvitsen arjessa liikuntaa? Jaksaakseni, pysyäkseni kunnossa ja myös sen takia, että olen huomannut liikunnan merkityksen unen laatuun. Tosin tuon ekan arkiviikon aikana muistin taas sen, että liikuntasuoritus ei saa olla liian myöhään tai yöunet kärsii. Käyn jotenkin niin ylikierroksilla varsinkin golfin ja juoksulenkkien jälkeen, että uni ei tule ihan heti.

Aiemmin se arkiliikunta jäi kiinni siitä, etten muka ehtinyt. Aina sitä löytyy 20-30 minuuttia päivästä aikaa. Kyse oli ainakin omalla kohdallani pitkälti priorisoinnista. Tuon 20 minuuttia pystyy helposti irrottamaan vaikka siitä ajasta, kun plärää kännykkää. Win win -tilanne ;) Kotitoimistopäivinä liikkuminen on toki helpompaa, sillä aikataulu on väljempi.

Hyötyliikunnan osuutta en myöskään arjessa vähättelisi; koiran kanssa ulkoillessaan, pyykkiä laittaessaan ja siivotessa saa huomaamattaan askelia.

Odotan hiihtokauden alkua kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti tänä vuonna saadaan etelässäkin nauttia hiihtokeleistä. Hiihtoon pätee se sama kuin muihinkin lajeihini; liikun niin, että nautin. Niin, että ehdin ihastelemaan maisemia ja ajattelemaan asioita. Mutta ennen hiihtokautta nostetaan peruskuntoa maltilla. Tälle viikolle luvassa ainakin golfia ja matto- ja laitepilatesta, toivottavasti myös juoksua ja kävelyäkin. Tärkeintä on se, että arkiliikunnasta ei ota stressiä. Tekee silloin kun pystyy. Sen mitä jaksaa ja ehtii  – edes vähäsen 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


perjantai 12. heinäkuu 2019

Kaikin puolin opettava harrastus

MOIKKAMOI!

Piti tekemäni tänään illalla mökkimyyssipostaus, mutta onhan tässä mökkimyysseilyjä vielä jäljellä eiks niin? :) Instagramin puolella seuraavat ovatkin tietoisia, että viimeiset kolme päivää (ei suinkaan koko päiviä) on kulunut rakkaan harrastuksen parissa. Esikoinen on ollut golfkurssilla ja siinä samalla ollaan hiottu mun lyöntiäni kuntoon. Kroppa kun alkuun pukkasi toistamaan niitä samoja virheitä, joihin sorruin silloin 20 vuotta sitten.

Jännä juttu on se, että vaikka välissä oli noin 20 vuotta, niin se lyönti tulee selkärangasta. Vähän niin kuin pyörällä ajaminenkin. Toki olen rangella käynyt aina välillä vuosien saatossa ja olenpas taitanut käydä ainakin kerran puolikkaan rundin kiertämässä. Ajatellen, että ei ole vielä mun aikani pelata. Tosiasiahan on, että tuo harrastus jos mikä vie aikaa.

Mutta kuulkaas, nyt on koittanut se päivä, jota olen kaikki nämä vuodet odottanut; molemmilla tytöillä on green card ja perheen yhteinen harrastus pääsee kunnolla vauhtiin.

Mentiin tänään hyvissä ajoin esikoisen kanssa harjoittelemaan lyöntejä ennen hänen green card näyttökoettaan ja voi jösses; lyönti oli molemmilla aaaivan hakusessa. Pallo ei noussut eikä liiemmin lähtenyt minnekään suuntaan. Itse olen opetellut pitämään hermoni kurissa, enkä voinut kuin salaa hiukka hihitellä…

”Hemmetin mailat, äiti mä tartten uudet mailat!” ”Miten nää rangepallot voi olla näin huonoja?” ”Anna mä tuun chippaan siitä sun paikalta, tää mun paikka on huono!” ”Mä en kyllä tuu kiertään, meen autoon oottaan. Ihan tyhmä harrastus.” Jalan polkemista ja näin katseesta, että jos ei oltaisi oltu julkisella paikalla, niin mailakin olisi voinut olla vaarassa lentää.

Me ollaan kaikki luonteiltamme erilaisia ja heitä, keillä on vähän lyhyempi pinna saattaa tämä (toisinaan megalomaanisen ärsyttävä) laji korventaa todenteolla. Se, että tässä lajissa saa ylittää itsensä on huippua. Hioa lyöntiään ja kehittyä kerta kerralta. Mutta yhtä tärkeänä pidän käytöstapoja ja etikettiä, jota lajissa vaalitaan. Sitä, että osaa tarpeen tullen hallita hermonsa. Sitä, että ei aina ensimmäiseksi syytä muita, vaan usein omaan napaan katsominen on ratkaisu asioihin.

Sitä sosiaalisuutta, jota vieraiden ihmisten kanssa samassa lähdössä pelaaminen vaatii. ”Äiti, miks sä nyökkäät tai moikkaat kaikkia vastaantulijoita?” oli yksi kysymys, johon sain toissa päivänä vastata. Kerroin, että se kuuluu täällä hyviin tapoihin.

Puhumattakaan siitä, että golfissa kertyy kilometrejä kuin varkain. Joskus silloin 20 vuotta sitten pidin sykemittaria kiertäessä kädessä ja 1600 kaloria keskimäärin kului täyden kentän kierrokseen. Ne, jotka väittävät että golf ei ole urheilua, eivät ole vissiin koskaan golfanneet. Kyllä itselläni ainakin näinä kesäpäivinä pukkaa (tuskan)hikeä ja suihku tulee tarpeeseen.

Ja hei, suurena bonuksena tulee luonnon tarkkailu samalla, kun lätkii vaihtelevalla menestyksellä valkoista palloa. Tänään viljapellon päällä kaarteli iiiiso kalasääksi ja viime kerralla ihasteltiin väylän yli taapertavaa sorsaemoa yhdeksän poikasen kanssa. Tänä päivänä, kun kännykkäriippuvuus on geeneissä on myös ihanaa, että on se reilu neljä tuntia aikaa olla ilman kännykkää. Olla läsnä ja parhaimmassa tapauksessa viettää laadukasta perheaikaa noinkin kauan putkeen.ID

Onko siellä muita golfiin hurahtaneita? Seuraavaksi pari päivää taukoa lajista ja suunta kohti mökkiä. Mökkeillään isolla porukalla tämä viikonloppu; appivanhemmat tulevat huomenna ja tänään meidän matkaan lähtee lasten ystävät. Mökkimyyssejä vietellään tänä iltana IG storyn puolella, tervetuloa sinne 

PERJANTAITERKUIN,


tiistai 19. maaliskuu 2019

Hikiliikunnan huikea merkitys hyvinvoinnilleni

MOIKKA!

Mitä enemmän aikaa kuluu kunnon endorfiinitankkauksesta, niin sen äkäisemmäksi muutun. Huomaan sen itse, muut eivät sitä varmastikaan huomaa, sillä en halua olla äkäinen muille. Eiväthän he ole tehneet mitään pahaa. Mutta tiedättekö, että sieppaa! Pääsin niin hyvään juoksuputkeen ennen reissua. Siihen, missä voisi juosta parikin tuntia ja vain fiilistellä. Kotona riisua hiestä märät vaatteet ja mennä suihkuun.

Nauttia siitä lenkin jälkeisestä ylieuforisesta tilasta. Siitä sellaisesta, jota lähti hakemaankin. Ei väliä vaikka ennen juoksulenkkiä olisi ollut kuinka väsynyt ja kettuuntunut. Juoksulenkin jälkeen on poikkeuksetta aina kestohymy huulilla ja sen ehkä lievästi takakireän äidin tilalle on tullut leppoisa, lasten iltahekkalointeja kestävä zen-olotilasta nauttiva äiti.

En voi tarpeeksi korostaa, kuinka paljon hikiliikunta vaikuttaa hyvinvointiini. Hikiliikunta, joka ei lähde määrällisesti kuitenkaan lapasesta. Olen onneksi oppinut rajani. Ei sillä, kyllä kävely, pilates sun muut rauhallisemmatkin liikuntalajit hyvää tekevät, mutta tiedättekö, mitä ajan takaa? Ainakin te, jotka olette jääneet koukkuun hikiliikuntaan tiedätte. Toissailtana varovasti vedin puolen tunnin treenin kuntopyörällä. Kipeä jalka kantapääpainotteisesti. Hikipisarat tippuivat otsalta ja sumensivat näön aina hetkellisesti. Melkein pääsin siihen euforiseen tilaan, mistä haaveilen.

Riikka kommentoi sunnuntain postaukseen, että hän teloi varpaansa marraskuussa ja vieläkin se kipuilee. Kauhulla aloin ajattelemaan, että mitäs jos tuo varvas on kovinkin pitkään toimintakyvytön, että mitenköhän meikämandoliinin käy. Tai lähinnä; miten mun lähipiirin käy. Sääliksi käy siinä kohtaa lähipiiriä, nimittäin vaikka vielä pystyn pitämään mölyt mahassani, niin jossain se raja kuitenkin menee ;)

Summa summarum, hikiliikunta vaikuttaa eritoten pääkoppaani. Kroppaan myös, mutta se, mitä se tekee psyykkeelleni on jotain sellaista, josta en suostu luopumaan. Monasti olen miettinyt heitä, keiltä viedään yhtäkkiä liikkumisen ilo. Kenties loppuelämäksi. Siinä jälleen yksi syy liikkua vielä kun pystyy.

 Ugh. Olen puhunut ja hei heti helpotti. Nuttura kiristi aika pahasti tänä aamuna, mutta jälleen kerran asennekysymyksiähän nämä. Olen buukannut seuraaville viikoille pilatesta ja uskon, että kun kevätaurinko alkaa paistaa, niin kyllä sitä taas juoksemaankin pääsee! Lepoa ja leveälestistä kenkää, pitkää pinnaa ja positiivista ajattelua. Niillä jatketaan :)

IHANAA TIISTAITA YSTÄVÄT SIELLÄ RUUTUJEN TAKANA