torstai 25. kesäkuun 2020

Take me to church…

HEISSULI!

Tuossa vaatehuoneessa pesusta tulleita sohvanpäällisiä silittäessäni silmäni osuivat peilin kehyksessä roikkuvaan ristiin. Meidän äidin ristiriipukseen. Nakkasin rihkamariipukseni pois ja laitoin ristiriipuksen tilalle. Mietin itsekseni, kuinka kiva on päästä sunnuntaina pitkästä aikaa kirkkoon.

Rakas ystäväni käsitteli kolumnissaan uskonasioita. Nyökytellen luin kolumnin ja samaistuin lause lauseelta enemmän hänen ajatuksiinsa. Mikä siinä onkaan, että on jotenkin vaikea myöntää, että rukoilee silloin tällöin tai että tykkää käydä kirkossa. Peläten leimautuvansa. Mihin? Johonkin mistä en tiedä. Urkujen ekojen sointujen aikana mulla menee kylmät väreet. Ja poikkeuksetta aina silmät tulvahtavat täyteen kyyneliä. Oli kyseessä häät, hautajaiset tai konfirmaatio.

Uskonasiat, kuten äitiys ja monet muutkin asiat ovat sellaisia, että ihmisillä on hirmuisesti sanottavaa. Harmillisen usein arvosteltavaa. Viime aikoina tuntuu, että kärkevät arvostelut esimerkiksi äitiyttä kohtaan ovat somemaailmassa nostattaneet kuohuntaa. Eikö me vain voitaisi hyväksyä se, että jokainen elää itselleen ja läheisilleen ihan varmasti parasta mahdollista elämää. Niin äitinä kuin vanhempana muutenkin. Usein ei ole oikeaa vai väärää. Se, että toinen tekee asiat erilailla ei tarkoita, että hän tekee ne väärin. Elämä ei ole mustavalkoista. Ei ole joko tai. Mä pyrin elämään omien arvojeni mukaista elämää. Suomen kansalaisena, joka silloin tällöin tykkää kenties käydä kirkossa. Ja hei, kaikki eivät voi tehdä asioita samanlailla. Se on meidän rikkaus. Ei kaikkien tarvitse tykätä käydä kirkossa. Mutta ei tulisi mieleenikään lähteä arvostelemaan niitä, jotka eivät usko Jumalaan lainkaan. Mä uskon ja hyvillä mielin sen myönnän, mutta veikkaan, että toteutan uskoani aika keskivertosuomalaisen tavoin. Just mulle oikealle tuntuvalla tavalla.

Tässäkin on jännä kulttuurinen ero. Vajaan vuoden päivät kävin kirkossa joka sunnuntai. Sunday service tuolla preerian pikkuisessa kylässä oli koko kylän odottama tapahtuma. Se korosti yhteisöllisyyttä ja toi merkitystä elämään. Toki siellä laulettiin virsiä ja rukoiltiin. Mutta ah ne nanaimo barit, joita sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen kirkon seurakuntatilassa söin! Jokainen, joka halusi, toi tekemiään ruokia tai leivonnaisia. Kaikki saivat syödä. Olit sitten tuonut ruokaa tai et. Sunnuntainyyttärit oli ikimuistoiset.

Suvaitsevaisuutta, sitä peräänkuuluttaisin. Ihan joka asian suhteen. Ikä on tuonut sitä rutkasti lisää. Ikä on tuonut myös varmuutta elää sellaista elämää, jonka tietää olevan itselleen parasta elämää. Häpeilemättä sitä että laittaa ristiriipuksen kaulaan, jos siltä tuntuu. Ilman edes pelkoa, että joku leimaisi ristin perusteella mut johonkin kastiin. Häpeilemättä sitä, että kirjoittaa julkisesti odottavansa sunnuntaita, kun pääsee pitkästä aikaa kirkkoon.

Sellaisia hellepäivän aatoksia. Täällä rippijuhlavalmistelut soljuu mukavasti eteenpäin. Ei turhaa ressiä. Ja hei, ainakin piha on nyt kunnossa. Orapihlaja-aita on kadun puolelta leikattu ja kuorikkeet pian levitetty. Viimeiset ikkunatkin on pesty ja ah, mikä valo olkkariin virtaa :) Jos ollaan näin hyvässä tahdissa huomenna iltapäivästä, niin päätettiin karata yöksi mökille. Aika kutkuttavan ihana ajatus  ♥

TORSTAI-ILTATERKUIN,

 

 


keskiviikko 24. kesäkuun 2020

Muutos on mahdollisuus

MOIKKAMOI KESKIVIIKKOON!

Mä olen itse asiassa koko kevään ja nyt kesän pallotellut ajatuksella muutoksista. Nimenomaan ulkopuolelta tulevista muutospaineista ja olosuhteiden muutoksista, jotka sysäävät myös meissä itsessämme muutosprosessin alulle. Omassa elämässäni, niin kuin varmasti meidän kaikkien elämässä on tapahtunut muutoksia kevään aikana. Joillain enemmän, joillain vähemmän. Usealla meistä työrintamalla. Alkuun tulee shokki. Taistelutahto herää. Kunnes sitä alkaa katsomaan asiaa ikään kuin ulkopuolelta. Palaset alkavat loksahtelemaan paikalleen ja pian sen huomaa…

Muutos on parhaimmillaan kuin tarjottimella eteen tuotu mahdollisuus.

Tämä oivallus ei valkene heti, eikä sen ole tarkoituskaan valjeta. Se alkaa valkenemaan vasta sitten, kun lopettaa kapinoinnin muutosta vastaan. Kun oikeasti päättää, että hei – mä otan tästä nyt kaiken irti. Omalla myötävaikuttamisella muutos muuttuu poikkeuksetta voimaannuttavaksi ja silmiä avaavaksi.

Muutos on myös oiva keino muuttaa omaa toimintaansa. Kenties lähteä kohti niitä omia arvojansa vielä hanakammin. Juurruttaa jalkansa maahan, jolla seisoo vielä tiukemmin. Tai ottaa iso pomppu kohti tuntematonta.

Jos ajattelee, että elämä on stabiilia koko sen elinkaaren ajan tulee valitettavasti pettymään. Elämä on muutos. Se on tarina, jossa vuoropuhelut seuraavat toisiaan. Joka jatkuu. Muutoksesta huolimatta.

Muutosvalmius ja muutosketteryys ovat sellaisia termejä, jotka ovat olleet median huulilla kevään ajan. Ensimmäisen avulla olemme avoimempia ottamaan muutokset elämäämme. Jälkimmäisen avulla pomppaamme jaloillemme muutoksien keskeltä.

Viime päivien aikana on tullut pohdittua resilienssiä eli juurikin tuota muutosketteryyttä. Osaltaan muutos ruokkii resilienssiä niin, että seuraavan muutoksen kohdalla osaamme sopeutua siihen paremmin. Tunnemme itsemme ja suhtautumisemme muutokseen jo aiempien kokemusten perusteella. Ihminen kuitenkin yleensä oppii vaikeuksista. Tai pitäisi oppia. Tiedämme, että selviämme.

Eilen IG Storyssa kerroinkin, että neljä vuotta sitten näinä aikona elettiin varsin isoa muutosta. Olin pari päivää aiemmin joutunut luopumaan rakkaasta äidistäni ja surun keskellä yritin järjestellä hautajaisia. Muutos ei tullut puskista, sitä olin jo odottanut reilut puoli vuotta. Siitä lähtien, kun kerrrottiin että toivoa parantumisesta ei ole. Elämänhallinta astuu usein muutosvaiheessa arvoon mittaamattomaan. Itsensä tunteminen ja omien voimavarojensa tunteminen.

Itselläni muutoksessa herää aivan hemmetinmoinen taistelutahto. Ei tahto taistella muutosta vastaan, vaan tahto selviytyä muutoksesta vahvempana. Ottaa siitä opikseni. Senkin uhalla, että usein elämän isot muutokset tiputtavat hetkeksi polvilleen.  Nöyryys näyttäytyy aivan uudella tapaa muutoksen keskellä. Sen tajuaminen, että välillä on käytävä siellä pohjalla, jotta sieltä voi ponnistaa ylös on ollut itselleni muutoksessa tärkein oivallus.

Työ on suuri osa elämäämme. Ainakin itselleni. Omat työkuvioni muuttuvat lähiaikoina tämän toisen työni osalta. Alkuun ajatus siitä pelotti. Jopa niin paljon, että ekaa kertaa ikinä jouduin miettimään blogin lopettamista. Sillä fakta on se, että mikäli olisin päätynyt palaamaan rakkaaseen perheyritykseen kokoaikaisesti, blogiin ei valitettavasti olisi paukkuja riittänyt. Tämänkin muutoksen hyväksyminen vaati sen, että kävin polvillani. Ja oikeasti polvillani, sillä edes tuo hetkellinenkin ajatus blogista luopumisesta oli musertava. Vain totaalisen pysähtymisen avulla pystyin nousemaan ylös ja järkeistämään itselleni sen, mikä on se työkombo, jota haluan tulevaisuudessa tehdä. Mieluisin ja motivoivin työkombo sellaisella korvauksella, jolla pystyn elämään ja saamaan vähän sukan varteenkin pahan päivän varalle. Muutoksen myötä työskentely- ja toimintatapani tulevat muuttumaan, mikä tuo syksyyn uutta säpinää.

Teille lukijoille tämä muutos ei tule luultavammin näkymään juuri lainkaan. Blogin osoite pysyy samana ja täällä tekstejä naputtelee se sama Maria, joka kymmenen vuotta sitten aloitti Syrup & Honey -blogin kirjottamisen. Blogin nimi vuosien saatossa muuttui, mutta onhan tuo siirappisuus läsnä aika monessa tekstissä ;) Te ja tämä blogi olette mulle tärkeitä

ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. postauksen kuvat viime vuoden yrttisuolatalkoista. Nimittäin sellaiset olisi kohta ajankohtaiset. Ainakin minttusuolaa ja salviasuolaa ajattelin tehdä. Mihin muuten käyttäisitte sitruunamelissaa? Muuta kuin kakkujen koristeluun. Mulla sitä kasvaa tuolla takapihalla niin paljon, etten tiedä, mihin sitä lykkäisin…


keskiviikko 10. kesäkuun 2020

Vähemmän on enemmän, lomallakin

HEIPPAHEI IHANAT!

Taidan toistaa itseäni sanoessani, että jösses, mitkä kesäkelit! Lomapäivä nro 3 ei niin ikään alkanut pitkään nukkumisella, niin kuin ei kaksi edeltäjäänsäkään. Säästetään ehkä ne pitkät aamu-unet sinne toiseen kesälomapätkään heinäkuulle ;) Toisaalta rakastan herätä kesällä aikaisin. Käydä koiran kanssa ulkona, kun on vielä melko hiljaista. Hipsiä terassille kahvikuppini kanssa ja olla ihan hiljaa. Suunnitella tulevan päivän kuviot valmiiksi.

Tietäen, että lomalla suunnitelmistakin saa lipsua ja elämä on enemmän ex tempore -elämää kuin arjessa. Usein kuulee ihmisten lataavan lomalle hirmuisesti suunnitelmia. Itsehän tein myös kesälistan tälle kesälle, joka koostuu kaikesta mukavasta kesätekemisestä. Mutta tuossa listassa on sellainen juju, että ellemme saa tehtyä listasta yhtään kohtaa, niin se tarkoittaa vain sitä, että ollaan tehty jotain muuta. Meille merkityksellisempiä asioita.

Mulla on myös tälle lomaviikolleni raakaluonnos siitä, mitä haluan saavuttaa. Ja jännästi ne taas resonoi hyvin luonteenvahvuuksieni ja arvojeni kanssa. Ikään kuin sitä sisäsyntyisesti pyrkisi tekemään niitä asioita, joilla on merkitystä just mulle. Listalla oli vaatehuoneen siivous ja kesämekkojen silittäminen henkareihin. Kahdeksan pyykkikoneellisen viikkaus. Nämä teinkin jo heti ekana päivänä. Kauneuden arvostamisen vahvuus sai aikaan sen, että nämä tehtyäni olo oli euforinen. Vaikka minua ei haittaa elää pienessä kaaoksessa (varsinkin, jos arjessa on kiire ja tiedän, että se siivouspäivä tulee ihan hetikohtapian), niin sitä enemmän rakastan siistiä kotia ja siistiä, elämää helpottavaa vaatekaappia.

Listalla oli myös viettää aikaa lasten kanssa. Sitä ollaan tehty nyt lomalla huomattavasti enemmän kuin arjessa. Esikoisen lähtiessa perjantaina riparille voin hyvillä mielin toisen sinne passittaa. Ollaan ammennettu äiti-tytäraikaa kiitettävästi viime päivinä. Oppimisen iloakin listalla oli, nimittäin yhdeksän self help -kirjaa odottaa lukijaansa. Tai näin parin lomapäivän jälkeen enää seitsemän.

Sain kuvissa näkyvät ihanat Maaretta Tukiaisen Tärkeintä tänään -kirjan ja Tänään -työkalukirjan Tuuma-kustannukselta. Kiitos  kaunis – nämä tulevat tarpeeseen ♥ Tärkeintä tänään -kirjaan, niin kuin kaikkiin self help -kirjoihini teen muistiinpanoja ja alleviivaan tärkeitä kohtia. Niihin tärkeisiin asioihin tulee palattua kirjan edetessä ja myöhemminkin. Tänään -työkalukirjan otan käyttöön heti kesälomien jälkeen syksyisen arjen aloituksen kynnyksellä. Kun tekee kahta työtä ja sitten vielä haluaa opiskella lisää (onko tässä mun touhussa oikeasti mitään järkeä? :D), niin aikataulutus ja priorisointi (se, mikä on tärkeintä just tänään) tulee arvoon mittaamattomaan.

Enemmän kuin tiukkaa toimintaa tälle lomalle on mahtunut palautumista. Osin pakon sanelemana. Tuo sanonta ”Vähemmän on enemmän” on kautta aikain tarkoittanut minulle, joka aiemmin oli multitaskingin rakastaja sitä, että olen opetellut keskittymään niihin olennaisiin juttuihin. Osin itsetuntemiseni kautta opetellut myös rajani ja toimintakykyni kiireisinä aikoina.

Vähemmän on enemmän on tämän lomaviikon teema senkin takia, että kevät oli huippukiireinen töissä. Rakastin kiirettä, kun sitä elin. Rakastin saada aikaiseksi ja välillä oli se kuuluisa tuhat rautaa tulessa. Joista yhtäkään ei olisi voinut sammuttaa ennen aikaisesti. Aina siis vähemmän on enemmän -sääntö ei päde. Mutta varsinkin niinä aikoina tykkään ottaa itseäni niskasta suunnittelun kanssa. Välillä mun täytyy myös myöntää, että sellainen kiireen aiheuttama pieni kaaos on polttoainetta, joka saa saavuttamaan asioita.

Nyt vähemmän on enemmän ja karsin kaiken ylimääräisen pois. Tai no, en ihan kaikkea. Ajattelin mennä sohvalle vähäksi aikaa lötköttelemään ja kuuntelemaan Kimppakämpän loppuun. Vitsit, mikä hyvän mielen kirja. Aloitin kesälomani kuuntelemalla vähän hevimpää settiä, mutta ekaa kertaa ikinä oli pakko jättää kirja viiden tunnin jälkeen kesken. En vain yksinkertaisesti päässyt siihen sisään. Tavallaan, vaikka harmitti jättää kirja kesken, niin sekin oli osaltaan priorisointia ja turhan karsimista. Keskityn nyt sellaisen kirjan kuunteluun, joka antaa mulle enemmän sitä, mitä just tällä hetkellä tarvitsen

KAUNISTA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. IG:n puolella (atmarias) pärähtää tänään käyntiin arvonta tuosta Tärkeintä tänään -kirjasta ja Tänään -työkalukirjasta. Olkaahan siis kuulolla!