torstai 22. elokuu 2019

Millainen minä olen?

HEIPSAN!

Mitä mieltä te olette luonneanalyyseistä? Mä rakastan tehdä luonnetestejä. Rakastan myös käydä psykologisissa testeissä. Ollakin, että viimeiseen kuuteentoista vuoteen jälkimmäisiä ei ole tullut tehtyä. Ei ole ollut tarvetta hakea työpaikkaa. Poikkeuksetta nuo aikoinaan käymäni psykologiset testit osuivat oikeaan. Mietin, että miten joku voi analysoida niin hyvin minut. Mun heikkoudet ja vahvuudet. Heijastettuna aina kyseiseen hakemaani pestiin.  Joku oikeasti pääsi mun pääni sisään noiden testien myötä.

Viime viikolla eräänä päivänä törmäsin netissä VIA Characterin ilmaiseen luonnetestiin, joka oli tottakai pakko tehdä. Sen avulla kartoitetaan ihmisten vahvuuksia ja luvataan paljon:

”When you discover your greatest strengths, you learn to use them to handle stress and life challenges,
become happier, and develop relationships with those who matter most to you.”

En nyt tiedä tarvitsinko testin tuloksia tähän tarkoitukseen, mutta vahvistuksen sain omalle mututuntumalleni siitä, että se on nimenomaan tuo kiitollisuus, joka ohjaa elämääni eniten. Hieman yllättynyt olin siitä, että ystävällisyys ei ollut kärkikahinoissa. Tosin ystävällisyys/kiltteyshän voi olla liiallisessa määrin tai väärissä kohdin kaikkea muuta kuin vahvuus. Itse pyrin katsomaan sitä vahvuutena, sillä tiedän että osaan tarvittaessa olla myös jämäkkä ja sanoa ei.

Kauneuden arvostus ja sen huomaaminen on minulle erittäin tärkeää. Lähinnä luonnossa. Huomaan ne pienimmätkin yksityiskohdat ja ne tuovat erittäin paljon iloa. Aitous, ah aitous. Tuo minkä perään nykyään niin paljon varsinkin somemaailmassa huudellaan. En näe mitään syytä olla vilpillinen tai epäaito. Vilpittömyys taitaa kulkea geeneissäni siinä missä positiivisuuskin. Listasin alle kymmenen kärjen vahvuuksistani testitulosten pohjalta.

Gratitude
Being aware of and thankful for the good things that happen; taking time to express
thanks.
Curiosity
Taking an interest in ongoing experience for its own sake; finding subjects and topics
fascinating; exploring and discovering.
Fairness
Treating all people the same according to notions of fairness and justice; not letting
feelings bias decisions about others; giving everyone a fair chance.
Appreciation of Beauty & Excellence
Noticing and appreciating beauty, excellence, and/or skilled performance in various
domains of life, from nature to art to mathematics to science to everyday experience.
Honesty
Speaking the truth but more broadly presenting oneself in a genuine way and acting in
a sincere way; being without pretense; taking responsibility for one’s feelings and
actions.
Creativity
Thinking of novel and productive ways to conceptualize and do things; includes
artistic achievement but is not limited to it.
Social intelligence
Being aware of the motives/feelings of others and oneself; knowing what to do to fit
into different social situations; knowing what makes other people tick.
Hope
Expecting the best in the future and working to achieve it; believing that a good future
is something that can be brought about.
Zest
Approaching life with excitement and energy; not doing things halfway or
halfheartedly; living life as an adventure; feeling alive and activated.
Kindness
Doing favors and good deeds for others; helping them; taking care of them.

Jälkimmäisestä kympistä löytyi muunmuassa huumori (mikä on minulle erittäin tärkeää), rakkaus ja anteeksiantaminen. Seuraavaksi ajattelin etsiä testin, jossa kartoitetaan heikkouksia. Ettei nouse ihan hattuun ;)
Leikki sikseen. Tein myös Tunnista itsesi ®-persoonallisuustestin  Namasten sivuilla. Sain samat pisteet kahteen eri persoonallisuustyyppiin (kahteen jakautunut persoona? ;)); olen avulias huoltaja ja sopeutuva rauhanrakentaja. Nämä natsasivat kyllä täysin itseeni, myös osin nuo piirteet, missä persoonallisuustyyppi on huonoimmillaan. Tosin en koe olevani manipuloiva tai itsepäinen. Tunkeileva olen sen suhteen, että olen kamalan utelias. Mielestäni olen myös läsnä ja aikaansaava. Mutta joku perä näissä silti pitää olla, joten en mene ihan 100% vastaan väittämäänkään :D

Avulias huoltaja

auttavainen * ystävällinen * sydämellinen * ihmisläheinen * empaattinen * kannustava * huolehtivainen * välittävä * palveleva * antelias * tunteikas * miellyttäjä * parantaja * hoivaava * rakastava * ymmärtäväinen * lämminhenkinen * tuttavallinen * neuvoja * tunnollinen * uhrautuvainen * toisia varten *

Parhaimmillaan: lämminhenkinen, huomaavainen ja avulias
Huonoimillaan: tunkeileva, uhrautuva ja manipuloiva

Sopeutuva rauharakentaja

sopuisa * hyväksyvä * rauhallinen * kärsivällinen * ymmärtäväinen * tasapainoinen
* diplomaattinen * avoin * tyyni * ystävällinen * sovinnollinen * leppoisa * mukautuva * hyväntahtoinen * vaatimaton * lempeä * kiltti * syrjäänvetäytyvä * itsensä unohtava * omasta rauhastaan nauttiva *

Parhaimmillaan: hyväksyvä, lempeä ja diplomaattinen
Huonoimmillaan: saamaton, poissaoleva ja itsepäinen

Tämä itseanalysointivaiheeni, joka alkoi pari vuotta sitten jatkuu edelleen. Kuka minä olen? Millainen minä olen? Kuka minä haluan olla? Millainen minä haluan olla? Näihin olen etsinyt vastauksia ja hei nyt tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa olemaan oikeilla jäljillä. Nuorempana olin hyvin epävarma ja annoin muiden ohjailla toimintaani liiaksi. Nykyään olen opetellut itsevarmemmaksi ja tiedän, mikä on minulle hyväksi. Näiden vuosien aikana mukana on kulkenut punaisena lankana tietynlainen iloisuus ja positiivisuus, joka on pitänyt selkärankaa koossa silloinkin kun se on ollut vaarassa notkahtaa 

Tykkäättekste tehdä luonneanalyysejä ja psykologisia testejä?

TORSTAITERKUIN,

PS. huomen illalla vihdosta viimein luvassa fredagsmys-postausta! :)

 


keskiviikko 21. elokuu 2019

Miten ruokailutottumukseni ovat muuttuneet iän myötä? (& helppo arkiruoka)

MOIKKAMOI!

Aina päätän, että huomenna pidän välipäivän blogista ja sitten huomaan näin ruokatunnilla näpytteleväni postausta :D Koukuttavaa puuhaa? Yep. Päässä on miljoona postausideaa, jotka pitäisi saada paperille. Joku sellainen ajatusten puhtaaksi kirjoittava kone olisi toivomuslistalla.

Olen viime aikoina miettinyt sitä, miten ruokailutottumukseni ovat muuttuneet iän myötä. Tuntuu, että parikymppisenä sitä söi saadakseen energiaa. Big Maccejä kului kiitettävään tahtiin ja ruoka ei ollut niinkään nautinto. Se oli polttoaine, joka auttoi jaksamaan. Iltapalaksi valikoitui usein Makuunin irttareita. Eli en mäkään aina ole kuulkaa ollut se ruoalla myysseilevä ja kattauksiin panostava minä. Toki Makuunin irttarit usein kaadoin kippoon, jotta pussi ei rapisisi ;D

Se taisi olla mieheni tavattuani, kun aloin innostumaan todenteolla ruoanlaitosta, ruoan esillepanosta ja siitä mitä suustani alas laitan. Salaatit valtasivat ruokavaliotani ja aloimme käydä Tampereen Kauppahallissa lihaostoksilla. Kerran kuussa paistettiin oikein mureat naudan sisäfilepihvit ja tehtiin niille suussa sulava makea pippurikastike. Liekö tuon ruoan ansiosta, niin aloin tajuta myös sen, kuinka hyvä ja täyteläinen punaviini voi kruunata aterian. Ennen meistä kumpikaan ei ollut tykännyt viineistä lainkaan. Ei edes hän, joka oli asunut Ranskassa viinialueella.

Lasten syntymän myötä ruoanlaitto nousi taas uusiin ulottuvuuksiin. Kotona ollessani istutin lapset heti, kun mahdollista (6 kk iässä…?), syöttötuoliin keittiön työtason viereen. Annoin puukauhan käteen ja tein ruokaa toisten lyödessä kapustalla tahtia. Arkiruokien merkitys korostui tuossa vaiheessa. Ja olihan se miehellekin kiva tulla kotiin, kun ruoka oli valmiina. Illalla saatuamme lapset nukkumaan usein kokkasimme yhdessä vielä iltapalaa. Tai viikonloppuiltaisin vasta varsinaisen iltaruoan. Onni oli se, että lapset nukahtivat jo klo 19 maissa. Ruoasta ja ruokailusta tuli nautinto.

Tänä päivänä ruoka ja ruoanlaitto ovat rakkaita harrastuksiani. Asioita, joihin haluan panostaa. Myös kiireisinä päivinä. Siinä missä aiemmin mulla oli paha tapa plärätä kännykkää syödessäni (jos ei pöydässä ollut muita), olen oppinut nauttimaan ruokailusta ilman mitään muita virikkeitä. Ruoan maut tulevat paremmin esiin. Sitä keskittyy pureskelemaan. Keskittyy nauttimaan ruokahetkestä.

Nykyään osaan tulkita myös kroppaani ja sen tarpeita paljon paremmin kuin aiemmin. Tiedän, että päivällä mun ei kannata syödä kovin hiilaripitoista ateriaa tai liian paljon; työtehokkuus laskee samantien. Illalla voin kyllä nauttia lautasellisen pastaa ja silti virtaa riittää vaikka kuinka. Olen opetellut syömään välipaloja viime vuosina ja syön jotain noin kolmen tunnin välein. Verensokerin tasaisena pitäminen on jotenkin korostunut iän myötä.

Tyttöjen ollessa isompia on ihana huomata, että rakkaus ruokaan on periytynyt. Esikoinen sai ensimmäiseksi valinnaisaineekseen köksän ja toiseksi valinnaisaineekseen luovan köksän. Ja näiden parin viikon aikana noista on jo tullut suosikkiaineita. Kuopuskin sai valinnaisaineekseen tälle vuodelle master chefin, joka on ikäänkuin alakoululaisten köksä :) Niin paljon kuin rakastankin ruoanlaittoa, niin kyllä välillä on ihana nauttia muiden tekemää ruokaa. Tänä iltana ruokana on pikkuisemman tekemää kanawokkia 

Eilen syötiin kaappien jämiä ja yleensä niistä syntyy parhaimmat ateriat. Kuten tämä nopea ja helppo tortellonivuoka! (saa valistaa ja kertoa, jos tietää mikä ero on tortellinilla ja tortellonilla :))

Tomaattinen tortellonivuoka

500 g juustotäytteisiä tortelloneja (tuorepastaa)
1 prk Dolmio Smooth Classico -tomaattikastiketta
1 valkosipulin kynsi pilkottuna
kirsikkatomaatteja puolitettuna
lehtipersiljaa silputtuna
1 pallo bufala di mozzarellaa
mustapippuria

-keitä tortelloneja muutama minuutti
-sekoita tortellonit, tomaattikastike, valkosipuli, tomaatit ja lehtipersilja uunivuoassa keskenään
-revi päälle mozzarellasuikaleita
-kierrä päälle muutama kierros mustapippurimyllystä
-paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 5-7 minuuttia ja nosta sitten grillivastuksen alle, kunnes mozzarella alkaa ruskistumaan

Kaapin jämistä löytyi myös ainekset salaattiin, joka ei sopinut makumaailmaltaan sitten lainkaan tortellonivuokaan. Mutta muuten oli kyllä oikein hyvää. Syön katkarapuja ehkä kerran vuoteen enkä osaa sanoa miksi en syö niitä useammin. Mutta eilen oli taas katkarapuhimo. Pakkasesta sulatin katkarapuja ja tein niistä salaatin parsakaalin, kaalin ja porkkanan kanssa. Kastikkeen sekoitin oliiviöljystä, limen mehusta ja chilistä. Lisäksi korianteria ja lehtipersiljaa tarjolle.

Vartissa valmis iltaruoka ja ah että oli hyvää! Ruokailutottumuksissa ehkä ihanin muutos on se, että siinä missä parikymppisenä ei tullut kuuloonkaan syödä samaa ruokaa montaa päivää putkeen, on ajatukset siirtyneet hävikin vähentämiseen. Sunnuntai-iltana maanantai-illalle valmistamani keiton jämät pääsi tänään töihin evääksi. Hyvää oli ja taas jaksaa :)

IHANAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


tiistai 20. elokuu 2019

I beg your pardon…

…I never promised you a rose garden 

HEI IHANAT!

Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu hyvää. Heh, tyypillinen vastaus. Mutta kun kuuluu hyvää, niin kuuluu hyvää. Tänään on pitkästä aikaa kotitoimistopäivä, ensimmäinen ja viimeinen taas pitkään aikaan. Sen kunniaksi laitettiin aamulla kampaaja-Kristan kanssa tyveen vähän tummempaa. Tervetuloa syksy!

Tulin tänään juttelemaan teidän kanssa vähän odotuksista, pettymyksistä ja niistä vanhemmuuden kasvupaikoista. Niistä, kun huomaa lapsensakin elävän vaikeaa kasvunvaihetta. Sitä sellaista, joka on pakko kokea. Jota ilman elämä ei muokkautuisi sellaiseksi kuin se on. Vaihetta, joka tekee juurikin tuosta kullannupusta hänet, mikä hän on.

Monesti sitä vanhempana tuntee riittämättömyyttä. Kyseenalaistaa omat metodinsa ja harmittelee jälkeenpäin, kun ei antanut jossain jutussa periksi. Ehkä kompensoi myöhemmässä vaiheessa sitä, kun huomaa olleensa vähän tiukka. Tai ei edes tiukka, vaan rationaalinen.

Miten opettaa lapselle se, että kaikkea ei voi saada? Miten opettaa lapselle se, että pettymyksetkin kuuluvat elämään? Ilot ovat ihana ja iso osa elämää, mutta itse olen jollain karulla tapaa sitä mieltä, että pettymysten sietäminen opettaa elämästä vielä enemmän. Edelleen olen sitä mieltä, että lasta ei voi hemmotella pilalle. Niin kauan kuin lapsi tietää, että kaikkea ei voi saada.

Tunnen, että siinä missä meidän vanhempien velvollisuus (ja suuren suuri etuoikeus) on antaa lapselle rakkautta, on meidän yksi tärkeimmistä tehtävistä myös tuottaa lapselle pettymyksiä. Auttaa häntä selviytymään pettymyksistä ja iloita yhdessä, kun huomataan että hei – elämä jatkuu taas ihan mukavana. Niin kovin tärkeä taito elämää ajatellen.

Eilen golfpallo ei lähtenyt oikein toivottuun suuntaan kummallakaan tytöllä. Alahuulen mutristelua, jalan polkemista ja jupinaa. Onneksi oli sellainen kierros, että itsellänikään ei lyönti välillä osunut edes palloon(!). Vertailin tuossa omaa suhtautumistani pettymyksiin lasten suhtautumiseen omiin pettymyksiinsä. Ehkä se on se kuuluisa itsehillintä, joka meillä aikuisilla auttaa selviämään pettymyksistä. Lapsillahan vissiin tuota hillintää ei ole. Jostain muistan lukeneeni sen kehittyvän vasta parikymppisenä lopullisesti. Näytin siinä mallia lapsille, että ei hätä ole tämännäköinen. Nautitaan kävelystä ja kauniista elokuisesta illasta. Nostetaan pallot ja jatketaan seuraavalla reiällä.

Me vanhemmat olemme lastemme paras esimerkki. Lapset peilaavat käytöstään hyvin paljon meidän vanhempien käytökseen. Hyvin pian he huomaavat, että emme mekään paisko ovia, kun petymme. Emme päästele ärräpäitä suodattamatta. Tai lasten kuullen ainakaan ;) Pettymykset ovat iso osa elämää ja tällä iällä voin sanoa oppineeni elämästä eniten juurikin pettymysten ansiosta.

I beg your pardon, I never promised you a rose garden soi Chevy Vanin kajareista keskellä Kanadan preeriaa eräänä elokuisena iltana. 17-vuotias Maria istui takapenkillä ja tirautti pari kyyneltä. Pettymys oli käsin kosketeltava. Mitä minä kaupunkilaistyttö tekisin parin sadan asukkaan kylässä. Farmilla, jossa kuulemma lapset heräävät viikonloppuaamuisinkin kuudelta sadonkorjuuaikana hommiin. Ei tää ollut sitä, mitä odotin. Tuo oli yksi elämäni tärkeimmistä ja opettavaisimmista pettymyksistä. Pettymys, joka on näin jälkikäteen vaihtunut suurenmoiseen kiitollisuuteen – sain kokea jotain aivan uutta ja uskomatonta ♥ 

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,