sunnuntai 01. joulukuun 2024

Joulukuuksi tunturin juurelle – miten se on mahdollista?

”Vielä tulee se hetki, kun mulla on mahdollisuus viettää pidempiä aikoja tunturin juurella.” kirjoitin Facebook-päivitykseeni vuonna 2017, kun jälleen haikein mielin pakkasimme autoa kohti kotimatkaa. Tytöt olivat tuolloin 12- ja 10-vuotiaita ja itse pyöritin veljeni kanssa perheyritystämme.

En vielä tuolloin tiennyt, miten toiveeni tulee järjestymään, mutta tiesin, että se on asia, jonka haluan toteuttaa. En siinä hetkessä, vaan joskus myöhemmin.

Vuonna 2019 tehdessäni eräässä työpajassa unelmakarttaa tai viisvuotissuunnitelmaa, piirtyi tuolle kartalle kuva tunturista. Kuva naisesta kannettavan kanssa turkoosin veden äärellä. Onnellinen ja hymyilevä perhe, käsi kädestä kiinni pitäen. Koira. Sanat vapaus ja rauha.

Tuolloinkaan en vielä tiennyt, miten sinne tunturin juurelle tai turkoosin meren rannalle tulen päätymään. Miten saan sitä vapautta elämään, mistä olin alkanut jo 2010-luvun alussa haaveilemaan kehoni kipuillessa ylikuormituksen takia. Kaipasin rauhaa ruuhkavuosien keskelle. Rauhaa vilkkaasti käyvälle ajatuksen juoksulle ja rauhaa ihan jokaiselle elämän osa-alueelle. 

Tänä vuonna tulen toteuttamaan tuon haaveeni tunturin juurella pidempään vietetystä ajasta. Enkä voisi olla enempää kiitollinen, että näin on. Joulukuuksi tunturin juurelle…mutta miten se on mahdollista?

Onko tämä yksi haave tai tavoite toteutunut pelkästään universumilta sitä toivoen? Ei todellakaan. Se on toteutunut sinnikkään työn, suunnitelman ja konkreettisten pienten askelten kautta. En olisi ikinä uskonut, että 48-vuotiaana olen ammatinvaihtaja. Vielä työstä, joka on ollut rakas elämän työni ja elämässäni 20 vuoden ajan.

Sydämen kutsu oli kuitenkin niin vahva. Halu auttaa muita ihmisia voimaan paremmin oli niin vahva. Halu ymmärtää ihmismieltä ja onnistuneiden, kestävien elämäntapamuutosten syvintä tutkittua tiedettä käytäntöön viemisen takana oli niin vahva. Mikä määrittelee sitä, miten onnistumme muutoksessa?

Konkreettisesti tunturin juurella olon mahdollistaa 3,5 vuoden opiskelut (toki sitä ennen aiemmin suoritettu neljän vuoden KTM:n tutkinto, joka on ollut myös coachingbusineksessani suurena apuna), jotka mahdollistivat mulle uuden ammatin. Se himpun verran alle 20 000,00 euroa, jonka olen koulutuksiini investoinut. Se aika, jonka olen työpäivien jälkeen aikoinaan opiskeluille ja harjoittelulle allokoinut.

Sekä hyppy kokopäiväiseksi yksinyrittäjäksi elokuussa 2023.

Ja toki se rakas mökki siellä tunturin juurella.

Tavoite on toteutunut myös sen myötä, kun lakkasin kohtelemasta tavoitettani haaveena tai toiveena. Mä tiesin, että HALUAN vielä joskus viettää pidempiä aikoja tunturin juurella. Tai ylipäätään tehdä töitä omilla ehdoillani paikkariippumattomasti. Haluamisen ja toivomisen energia on erilainen. Kun sä haluat jotain, sä olet tehnyt jo päätöksen saada sen. ”Olisi kiva viettää joskus enemmän aikaa tunturin juurella.” vaihtui ”Haluan viettää enemmän aikaa tunturin juurella.” -mentaliteettiin. Kun me haluamme jotain (mihin itse pystymme vaikuttamaan), me tulemme tekemään sen eteen töitä. Tietämättä välttämättä täysin, miten sen saamme. Kun me toivomme jotain, me ikään kuin annetaan mahdollisuus myös sille, ettei toive koskaan toteudu.

Tässä vielä yksi esimerkki…lue nämä vaikka itsellesi ääneen, jos ne ovat sellaisia, joista itse olet haaveillut ja tunnustele, kumpi on voimallisempi tapa sanoittaa asia:

”Mä haluan voida energisemmin niin, että jaksan pitää huolta itsestäni, tehdä asioita ja nähdä ystäviä.”
”Olisi ihana voida energisemmin niin, että jaksan pitää huolta itsestäni, tehdä asioita ja nähdä ystäviä.”

No mitä mä siellä tunturin juurella teen yksin, kun mies suuntaa pariksi viikoksi takaisin etelään ennen kuin tulevat jouluksi? Coachaan upeita naisia, mentoroin yrittäjiä, koulutan Health Coach -opiskelijoita. Lepään, ulkoilen, rauhoitun. Joogaan, hiihdän, laskettelen. Syön kaikkia ihania kasvisruokia. Valmistelen hissuksiin joulua. Bongailen revontulia. Katson joululeffoja ja luen kirjoja. Käyn katsomassa Herra Hurmurin kanssa tontunjälkiä ja muutenkin pitkillä lenkeillä.

Tämä tulee olemaan pisin aika tähän mennessä, kun olen yksin ikinä aikuisiällä. Joskus olin niin läheisriippuvainen, että ei olisi tullut kuuloonkaan moinen. En osannut olla itsekseni. Tällä iällä se on luksusta ❤️

Mikäli teillä on postaustoiveita joulukuulle, niin mielelläni otan niitä vastaan!

Ihanaa joulukuun ensimmäistä ja samalla 1. adventin iltaa toivotellen, Maria


torstai 02. marraskuun 2023

Elämää – ei sen vähempää

HEI HUOMENTA!

Ja terkkuja lumen keskeltä. Kuinka voikaan tuo satanut lumi ilostuttaa niin paljon. Ollakin, että lihakset ovat (hyvällä tavalla) jukelissa lumitöistä. Tässä vaiheessa vuotta on vielä hyvä sanoa, että rakastan lumitöitä. Helmi-maaliskuulla voi olla jo sitten taas eri ääni kellossa.

Tällä viikolla olen taas vahvistanut itselleni sen tosiasian, että mitä paremmassa kunnossa kokonaisvaltaisesti olemme, sitä helpompi meidän on luovia tässä ihanassa juonenkäänteitä eteen heittävässä tarinassa nimeltä elämä. Tämänhän totesin jo ensimmäisen kerran silloin taannoin 2,5 vuoden sisään, kun ensin menetin isäni, sitten mummuni ja lopulta äitini. Ellen olisi tehnyt isojakin muutoksia (pienin askelin) hyvinvointiini vain muutamia vuosia aiemmin, tuskin olisin selvinnyt selväjärkisenä tuosta ajanjaksosta. Kun olemme henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa, on meidän helpompi käsitellä niitä vaikeitakin asioita ja tunteita. Nähdä toisaalta se toivo paremmasta silloinkin, kun on haastava vaihe elämässä.

Elämässä tapahtuu ja kipua ei voi välttää. Se, jäämmekö me kiinni kärsimykseen on usein meistä itsestämme kiinni. Tuo kuuluisa resilienssi eli muutosketteryys on se, mitä jo ihan yrittäjänäkin on tullut vaalittua.

Tällä viikolla ei onneksi ole menetetty ihmishenkiä, mutta muutama sellainen asia on tapahtunut, joka on vaatinut kalenterin täysin uudelleen muokkaamista ja joka tulee vaikuttamaan lähipiirimme ja meihin loppuelämän ajan.

Toinen tapahtuma niistä on saanut sen leijonaemon minussa heräämään. Suojelemaan jälkikasvua ja silittämään hellästi päätä, kun sille on ollut tarvetta. Nukkumaan vieressä ja olemaan läsnä.

Toisaalta tämä on tehnyt itsellenikin hyvää. Ei ole ollut vapaa-ajalla tarvetta hötkyillä. Ollaan iltaisin vain oltu möllötetty sohvalla ja katsottu Netflixiä.

…tänään tosin juoksujalkaa vipattaa jo sen verran, että ehkä irtaudun hetkeksi roolistani leijonaemona ja käyn varmistamassa juoksulenkin myötä sen, että jatkossakin näistä elämän eteen heittelemistä ajanjaksoista luovitaan selväjärkisenä ulos. Muistakaahan tekin pitää huolta itsestänne ❤️

TORSTAITERKUIN,


lauantai 08. lokakuun 2022

Vielä tulee sen aika ♡

Se iski yhtäkkiä. Ihan hirmuinen kaipuu blogin pariin. Alkusyksyssä ei ole ollut niin paljon tilaa tyhjyydelle, joka ruokkii luovuutta, niin kuin olisin toivonut. Perheyrityksen luotsaaminen ajassa, joka on sangen epävarma ja oman kasvavan valmennusyrityksen kehittäminen ovat vieneet mukanaan. Minkä kustannuksella?

Tyhjän tilan ja joutilaisuuden. Juuri niiden asioiden, joista osin valmennan upeita naisyrittäjiä elinvoimaisuuden lähteinä. Suutarin lapsella ei ole aina kenkiä ja sekin on kuulkaa ihan ok.

Tänä lauantaina koin pitkästä aikaa sellaista joutilaisuutta, joka aiemmin toimi mulle blogin kirjoittamisen buusterina. Ensin iski kaipuu, sitten iski pieni suru. Suru siitä, että blogi on jäänyt päivittämättä. Ikään kuin olisin laiminlyönyt jotain minulle niin kovin rakasta.

Miksen avaisi konetta juuri nyt? -kysyin itseltäni. Koenko sitä kuuluisaa writer’s blockia? Näpyttelin blogini osoitteen ja kirjauduin sisään. Teksti syntyi ajatuksissani jo ennen kuin sain sen näppäimistön kautta ruudulle.

Tärkein sanomani teille tänä lauantaina? Se, että täällä ollaan ja tiedän, että vielä jossain vaiheessa täällä tullaan olemaan vielä vahvemmin ja väkevämmin. En vain uumoile, että vielä tulee aika, kun saan tehdä tätä rakasta hommaa vielä työkseni, vaan tiedän, että näin tulee käymään.

Siihen menee vielä tovi jos toinenkin, mutta kun kevätaurinko on noussut ja kesäaurinko kullannut pisamat kasvoille, tulee taas sen aika.

En malttaisi odottaa sitä.

Tarinan opetus? Meillä on valinnanvapaus niiden asioiden suhteen, joita haluamme tehdä. Se lopullinen valinta ei ehkä tapahdu hetkessä, mutta jossain vaiheessa. Rakkaus niin moneen tekemiseen voi olla sudenkuoppa. Kaikkea ei voi, eikä kannata haalia. Pääasia, että tekee itselleen selväksi, mikä on se, mitä elämässä haluaa tehdä. Millainen elämäntyyli sopii itselle juuri parhaiten.

Täällä päässä on suunnitelmat valmiina välietappeineen. Sitä kohden kuljetaan päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen. Pikkuhiljaa on aika kaivaa kamera naftaliinista. Kuinka olenkaan kaivannut kuvauspuuhia kirjoituspuuhien lisäksi!

Toivottavasti siellä voidaan hyvin tai jos ei juuri nyt tällä hetkellä, niin toivottavasti valoa on tunnelin päässä ♡ 

Kaikkea hyvää, aurinkoisia syyspäiviä ja ihania hyggehetkiä toivotellen,


maanantai 16. toukokuun 2022

Ottaisitko onnellisuuspillerin, jos saisit?

ID

Jos se tarkoittaisi sitä, ettei sun tarvitsisi enää ikinä murehtia mistään? Tuntea surua tai kipua? Yksi pilleri kurkusta alas ja elämä olisi ihanaa ja auvoisaa. 100% onnellisuustakuudella. Aurinko paistaisi pilvisinäkin päivinä ja kohauttaisit vain olkiasi elämän haasteiden edessä.

Juteltiin pari vuotta sitten aiheesta PPP-opinnoissa ja olin silloin sitä mieltä, että mä en ottaisi onnellisuuspilleriä. Samoilla linjoilla olen edelleenkin. Silloin perustelin tuon kantani sillä, että onnellisuuspillerin nieltyäni en tuntisi koko tunteiden skaalaa. Sitä tunteiden kirjoa, joka tekee elämästä niin täydellistä. Multa vietäisiin yksi olennainen osa elämästä pois. Se tietynlainen melankolisuus, josta ainakin oma onnellisuuteni osin kumpuaa. Kasvun paikat ja kipuisat ajat, joiden jälkeen sitä jatkaa elämistä viisaampana ja vahvempana.

Onnellisuuspillerin nielaiseminen olisi kuin matkan kelaaminen fast forwardilla. Tsup, yhtäkkiä ollaan määränpäässä ja se arvokkain eli itse matka olisi jäänyt kokematta. Mikä itselleni tuo onnea on ne arkiset jutut, pienet teot oman ja muiden hyvinvoinnin eteen ja se, että tietää selviytyvänsä haasteista eikä täten elä pelosta käsin.

Onnellisuuden jahtaaminen voi pahimmassa tapauksessa laskea hyvinvointiamme, mikäli matkan varrelle ei riitä merkityksellisiä, eudaimonista hyvinvointia tukevia juttuja. Kuinka moni jahtaa onnea uraputkessa, nauttimatta matkasta. Odottaen, että jossain vaiheessa se jackpot tulee ja onni pursuaa yli äyräiden. Pääsee vuotuiseen ansiotasoonsa, saa haluamansa paikan johtoryhmässä ja huomaakin yhtäkkiä, että tämä ei tuokaan onnea pitkällä tähtäimellä. Surullisimmassa tapauksessa on kenties jahdannut onneaan terveytensä uhalla.

Jos jotain elämän menetykset ovat mulle opettaneet niin sen, että elämä on lahja. Mikään tai kukaan ei ole itsestäänselvyys. Ei varsinkaan se onnellisuus. Itse luovuin onnellisuudesta tavoitteena jo aika päiviä sitten. Mulle riittää se, että illalla keksin kolme asiaa, joista olla kiitollinen kuluneessa päivässä. Sillä tavalla tulee kyllä nieltyä kuvitteellinen onnellisuuspilleri. Omien ajatusten ja niiden herättämien positiivisten tunteiden kautta.

Kerta-annoksena onnellisuuspillerinä voi toimia myös tulevien asioiden hekumointi. Itselläni sellaisena toimii tällä hetkellä heinäkuun eka viikko, kun saan ekaa kertaa kolmeen vuoteen rakkaan ystävän Suomeen. Vietetään naisporukalla pari yötä mökillä, jutellaan, syödään hyvin ja kippistellään elämälle. Jutut jatkuu siitä, mihin ne on jääneetkin.

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 23. maaliskuun 2022

Oma olo sen kertoi – ferritiinimittaus sen vahvisti

MOIKKAMOI!

Oi tätä ilon päivää; olin alkuviikosta kontrollimittauksissa liittyen ferritiineihin ja uumoilin, että luvassa olisi positiivisia tuloksia. Ollakin, että jonkin verran sydän on taas tykytellyt ylimääräisiään. Mutta se selittyy näin jälkikäteen ajatellen sillä, että olen ollut ehkä vähän liian innoissani, ehkä vähän liian monesta asiasta viime aikoina.

Täältä muuten pääsette lukemaan aiemmat juttuni aiheesta.

No ferritiinit olivat nousseet 32,6. Eli yli tuplaantunut joulukuun mittauksesta. Aivan loistavaa! Sideral Forte ei mulla niitä nostanut, Obsidan ei sopinut vatsalle, mutta nykyinen Ferrodan joka toinen päivä otettuna sopii. Ainut miinuspuoli on se, että aina silloin tällöin unohdan sen ottaa. Suurin vaikutus lienee tuolla keltarauhashormonilla ja sen vuotojen vähentävällä vaikutuksella.

Mutta miten muuten olen tukenut sitä, että ferritiini- ja keltarauhasarvot nousisivat?

Olen kiinnittänyt huomiota suolistoni hyvinvointiin. Tämä on hurjan tärkeää, ei vain ravintoaineiden imeytymisen kannalta, vaan hormonituotantomme kannalta. Suolistolla on merkittävä rooli hormonituotannossamme (mm. keltarauhashormonin tuotannossa ja ylimääräisen, käytetyn estrogeenin poistamisessa) ja koska itselläni todettiin keltarauhashormonivaje, on suoliston hyvinvointi varsinkin nyt äärimmäisen ajankohtaista. Vaikka keltarauhasta otankin purkista, niin jossain vaiheessa ajattelin tuosta luopua. Silloin toivottavasti on tilanne, että a) ferritiinien nousu on vähentänyt vuotoja ja b) keltarauhastuotantoni on kohentunut (toki ikä vaikuttaa tähän merkittävästi).

Millaista ruokavaliota suosin? Lempeää, mutta mahdollisimman puhdasta. Monipuolista, mutta ei liian rajoittunutta. Sellaista, joka saa mulle hyvän olon päästä varpaisiin. Pääosin itse valmistettua, sillä haluan nähdä mitä syömääni ruokaan tulee. Myös ruoan valmistusmenetelmät ovat kotikeittiössä aivan eri kuin useissa teollisesti valmistetuissa ruoissa. Prosessoidut ruoat ovat silloin tällöin ok, mutta sisältävät melko usein ei suoliston hyvinvointia tukevia kovia rasvoja, liiallista suolaa tai lisäaineita. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoaan…millainen olo mulla on tietyn aterian jälkeen kertoo paljon, kuten myös se, millainen energia päivän mittaan on. Vinkkinä ruokapäiväkirjan pitäminen viikon ajan. Lisää aina aterian jälkeen olotila ja myös illalla arvio kokonaisjaksamisesta päivän mittaan.
Yksi suolistoon ja hormonitoimintaan haitallisesti vaikuttava aine on sokeri (myös valkoisten viljojen myötä) ja verensokerin radikaalit vaihtelut. Karkkia, pullia tms. tulee syötyä harvoin, mutta aina silloin tällöin. Tässäkin kohtuus kaikessa. Mitään en itseltäni kiellä, mutta pyrin suosimaan sellaisia ruokia, jotka saavat olon hyväksi. Sokeri ei sitä tee, muuta kuin hetkellisesti. Myös viljat ollaan kokolailla korvattu täysjyväviljoilla, jotka ovat suoliston herkkua.

Kasviksia ja marjoja olen syönyt aina paljon, mutta nyt tuntuu, että olen lisännyt niidenkin määrää. Suolistobakteerit rakastavat kuitupitoisia kasviksia ja marjoja. Me naiset helposti vähennämme rasvaa tällä iällä (ennen vaihdevuosia), kun estrogeenin lisääntyminen (progesteronin vähentyminen) saa helposti massun seudun pöhöttämään. Pehmeät rasvat ovat kuitenkin tuikitärkeitä kehomme toiminnalle ja vaikuttavat suotuisasti hormonitoimintaan.

Alkoholi on kuin sattumalta jäänyt pois tai vähentynyt radikaalisti. Siinä missä vielä pari kolme vuotta sitten avattiin liki joka viikonloppu viinipullo kotona, enää tulee avattua vain harvoin. Tämän vuoden puolella ei olla taidettu kotona avata kertaakaan viinipulloa. Mulla saattaa jo yksikin lasillinen saada yösykkeet huitelemaan pilvissä, joten mieluummin keskityn palauttaviin yöuniin kuin väsyneisiin aamuihin.

Suoliston kuntoon vaikuttaa ruokavalion lisäksi stressinhallinta. Jos sun kehosi on koko ajan pakene tai taistele -tilassa, on suolisto jo valmiiksi juntturassa eikä toimi niin kuin sen pitäisi. Varsinkin kiireisinä aikoina elämässä, ja muutenkin, on hyvä rauhoittaa ruokahetki.

Olen liikkunut itseäni kuunnellen. Ei enää niitä ”Tälle viikolle tavoitteenani on juosta 50 km, maksoi mitä maksoi”. Lääkäri oli sitä mieltä, että yksi ferritiiniarvojani entisestään laskenut asia oli se, että kun huomasin kunnon huonontuvani, lisäsin juoksumääriä ja -tahtia. Mikä kulutti rautavarastoja entisestään. Nyt liikun noin 4-5 krt viikossa, joista vain 2-3 sykettä nostavasti. Ja kuten totesin, aina itseäni ja omaa olotilaani kuunnellen. Toki, jos se sisäinen ääni sanoo neljättä päivää putkeen, että valitse Australian Rajalla -ohjelma lenkin sijaan, tiedän että sitä ei kannata kuunnella. Nimittäin liikunta sopivassa määrin lisää hormonituotantoa ja vähentää stressiä.

Olen pitänyt huolta palautumisestani. Jossain vaiheessa meinasin heittää Ouralla vesilintua. Nyt tullaan toimeen tosi hyvin ja vaikka oma olotilani kertoo ensi kädessä sen, missä mennään, on Oura yleisesti ottaen samaa mieltä. Olen panostanut rajojen asettamiseen ja vähentänyt ihan huikeasti kuormittavan työn tekemistä iltaisin ja viikonloppuisin. Meditoin 3-4 krt / viikossa ja teen tietoisesti töitä positiivisten vireen eteen. Tietyssä mittakaavassa stressi on eteenpäin vievää, mutta olen opetellut palautumaan myös ns. positiivisesta stressistä. Nukun tällä hetkellä keskimäärin 7 h 45 minsaa yössä ja herään ilman herätyskelloa aamuisin. Yleensä virkeänä, mutta ihmisiähän tässä ollaan, joten monta muuttujaa on matkassa 😉

Kokonaisuus, se on se mikä ratkaisee. Se, mitä mä teen oman hormonituotannon ja ferritiiniarvojen ylläpitämiseksi toimii mulle. Me ollaan jokainen yksilöitä ja se, mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi kaikille. Kokeilemalla ja tunnustelemalla selviää. Vitamiineja syön tällä hetkellä purkista harvoin. Mulla oli D-vitskut ylärajoilla ilman lisävitamiinin syömistä. Sinkkiä otan välillä kuuriluontoisesti ja magnesiumia joskus iltaisin. Uskon, että monipuolinen ruokavalio on tässäkin paras apu, mutta toki vitamiinien (varsinkin D:n) mittaus kannattaa aina!

Edelleen allekirjoitan väitteen, että on ihan superkivaa olla nainen ♥ Onneksi tajusin mennä mittauttamaan ferritiinin, mikä sai aikaan sen, että selvitettiin myös syy alhaisen ferritiinin taustalla. Jotkut pitävät ferritiinijuttuja trendihömpötyksinä, mutta niin kauan kuin sinulla itsellä ei ole kokemusta jostain, niin ole kiltti ja älä lähde arvostelemaan. Mä olen yleensä ollut tosi energinen, iloinen ja aikaansaava. Syksyllä 2020 tunsin itseni tämän tästä alavireiseksi, väsyneeksi ja ”en omaksi itsekseni”. Hengästyneeksi ja kipuiseksi. Aamuyöstä heräileväksi.

Niin kuin kerroin aiemmassa postauksessa, niin tuo oli se mielentila, jossa päätin lifestyle-bloginkin vaihtamisesta ruokablogiksi. Tunsin, että jonkun oli elämässä muututtava. Kun tuo jokin muuttui, kun sain tietää, että ”oireilleni” oli oikea syy elämä lähti samantien nousuun. Rautavalmisteet ja keltarauhashormoni tekivät toki sitten vielä sen, että arvot ovat nousseet kohisten nousseen olotilan kanssa.

Tänä keväänä olen tuntenut oloni taas omaksi itsekseni. Ja se jos mikä on ihanaa! ♥ Jos teilläkin on epämääräisiä oireita (jotka itse laitoin pre-menopaussioireiksi ennen ferritiinimittausta), niin käykäähän mittaamassa ferritiini. Alhainen ferritiini aiheuttaa samoja oireita kuin matala progesteroni, joten jos ferritiinit ovat kunnossa, niin sitten kannustan käymään keltarauhashormonimittauksessa. Ja tokihan ne molemmat kantsii mitata, mikäli epäilee ko. arvojen mataluutta.

AURINKOA VIIKKOONNE TOIVOTELLEN,

PS. sain kyselyä esikoisen vaihtarivuodesta. Siitä tulossa juttua lähiaikoina!