torstai 02. huhtikuun 2020

#stayathomeclub Osa 2: Kauneudenhoito kotioloissa

HEI HELLUREI!

Hupsis, reilu viikko ehti vierähtää, ennen kuin #stayathomeclub -postaussarjan toinen osa näkee päivän valon. Mutta kuten totesin, niin näitä tipahtelee täältä tasaisin väliajoin. Aina silloin kun ei ole muuta akuutimpaa sanottavaa :)

#stayathomeclub Osa 1: Kotivaatetus
#stayathomeclub Osa 2: Kauneudenhoito kotioloissa
#stayathomeclub Osa 3: Treenaaminen kotona
#stayathomeclub Osa 4: Iskikö tylsyys? Vinkit tylsään hetkeen
#stayathomeclub Osa 5: Koti kuntoon

Kotona oleminen on ymmärrettävästi jakanut mielipiteitä; osa nauttii siitä että etätyöpäivän tai toimistopäivän jälkeen on rauhallista ja jotkut taas kaipaisivat kotoilun lomaan enemmän tekemistä. Ei voi yleistää, että nyt kun meillä kaikilla on aikaa… sillä tämä ei välttämättä pidä paikkaansa kaikkien osalta. Mä koen, että mulle on vapautunut tunteja iltoihin. Toki opiskeluidenkin loppumisella on osansa. Joskus vapaat tunnit kuluu sohvalla maaten ja sen olen itselleni sallinut. Toisinaan taas tulee sellainen olo, että nyt jotain äksöniä. Yhtenä iltana siivosin vessan laatikoita ja tein löytöjä. Nyt on kuulkaa aika sanoa heipat talvi-iholle ja valmistaa iho ottamaan vastaan aurinkoinen ja suloinen Suomen kesä.

Nimittäin väistämättä se kesä sieltä tulee. Maailma on myllerryksessä, mutta niin vain puut on pian täynnä vaaleanvihreitä nuppuja, nurmikko alkaa vihertää ja aurinko lämmittämään. Ajatus kesästä tuntuu ihanalta. Ajatus kesästä, kuivista kantapäistä, hilseilevistä sääristä ja sammahtaneesta ihon väristä taas ei juurikaan houkuttele :D

Mä olen talviaikaan melko laiska kuorimaan vartaloni ihoa. Varpaankynnet lakkaan säännöllisesti ja kantapäitäkin yritän huoltaa. Mutta sitten nuo sääret. Ne välillä hilseilevät kuivaa ihoa, vaikka kuinka niitä rasvaisin. Kauneudenhoitoiltamaani kuului ensinnäkin vartalon kuoriminen Evolve Tropical Blossom Body Polishilla, joka jättää jo itsessäänkin vartalon kosteutetun tuntuiseksi. Pikainen ainesosaluettelon tutkiminen kertoo, että tuote sisältää luonnonöljyjä. Kuorinnan jälkeen kosteutin vartalon tuotteella, joka on jäänyt meille vauvaiän jälkeen käyttöön; Ceridal ihoöljyllä.

Siinä missä laistan talvisin vartalon kuorimisesta, yritän muistaa kasvojen kuorimisen noin kerran pari viikkoon. Käytössäni on ollut vuosikaudet tuo Excuviancen Triple Microdermabrasion Face Polish –kuorintavoide. Se sopii mun iholleni ja siinä missä ihoni kyllästyy joihinkin tuotteisiin, tekee tämä taikojaan kerta toisensa jälkeen. Taikoja tekee myös saman sarjan Bionic Oxygen Facial -kasvonaamio, joka tietysti saa ihon hehkumaan, mutta sen lisäksi käyttö on ihan sikasiistiä :D Nimittäin se levitetään kosteille kasvoille (pieni määrä tuotetta riittää). Naamio muodostaa vaahdon, joka ikään kuin kuplii itsensä pois. Naamio saattaa herkällä iholla hieman pistellä tai nipistellä. Kuvissa mulla on ko. naamio ihossa.

Taitaa mennä jo liiallisen markkinoinnin pariin, jos väitän seuraavankin tuotteen tekevän taikojaan. Mutta hei, näin 44-vuotiaana iho alkaa vähän jo tarvitsemaan niitä taikoja. Sen takia luottotuotteiden löytyminen on ihana asia. Yhtenä luottotuotteenani on tuo Irosien Instant Beauty Fresh Mask. Aika usein käytän tätä niinä aamuina ennen töihin lähtöä, kun peilistä katsoo tuntematon kummajainen ;) Naamio kasvoille, vartti kahvinjuontia ihan hissukseen ja naamion pesemisen jälkeen kummajainen on kadonnut.

Harmaan talvi-ihon välitön hehkeyttäjä taas puolestaan on tuo Isla Apothecary Refine + Radiate –naamio, Se on oranssia jauhetta, jonka sekoitan pieneen määrään vettä. Laitoin tämän naamion ennen kuplanaamiota. Siksi kuvissa on havaittavissa oranssia kuplanaamion alla ja osin naamiossakin. Olin unohtanut Islan purkkini vallan kaapin perukoille, mutta onneksi löysin sen. Iho alkaa hehkumaan naamion jälkeen. Kurkumaa sisältävä naamio hemmotelee ihoani silloinkin, kun iho pukkaa pientä näppyä pintaan. Jos en nyt ihan väärässä ole, niin tämä sopii myös akneiholle kurkuman tulehdusta hillitsevän ominaisuuden vuoksi.

Vaikka maailma myllertää, niin silti mun mielestä on ok panostaa myös itseensä. Ei se tarkoita sitä, että sulkisi silmät maailmanmenolta, vaan parhaimmassa tapauksessa toimii rentoutuskeinona. Elämässä pitää olla vähän pientä luksusta ja kotona voi ihan hyvin leikkiä kauneushoitolaa. Ainut toki mitä jäin kaipaamaan on se, että joku hieroo kasvot ja hartiat. Mutta hei, onhan mulla guasha-lasta ja kaksi kättä ;)

MUKSAA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

PS. yksi asia, johon täytyy panostaa vielä enemmän on kädet ja kynnet! Kun pesee monta kertaa päivässä käsiä ja käyttää käsidesiä, tuntuu että mikään rasva ei kosteuta tarpeeksi käsiä tai kynsiä. Kämmenselät ja kynsinauhat kuivuvat, kynnet liuskottuvat. Jos sulla on antaa vaihtarina vinkki hyvästä käsivoiteesta, joka kosteuttaa myös kynsiä niin kiitos jo etukäteen  ♥


maanantai 30. maaliskuun 2020

Tulen vielä kaipaamaan näitä päiviä

HEIPPA IHANAT!

Kuinka voitte? Täytyy sanoa, että pitkästä aikaa mulla oli vähän tahmea maanantaiaamu. Kellojen siirtäminen tähän suuntaan ei ole jotensakin mun juttu lainkaan. Lisäksi huomaan, että unenlaatu on jotenkin heikohkoa. Veikkaan, että mieli prosessoi unen aikana maailmanmenoa. Ja nyt kun (kerrankin! :D) päästiin valittamisen makuun niin todettakoon vielä se, että maanantailounas ei maistunut miltään. Pakkasesta mukaan nappaamani vegedumplings -pussi olisi kaivannut seurakseen vähän sitä kuuluisaa ”oomphia”. Ajoi asiansa ja nälkä lähti.

Mut hei,  palataan takaisin niihin sellaisiin juttuihin, joita olette täällä tottuneet lukemaan. Eli elämään ja niihin pieniin kultareunoihin, joita tässä ihmeellisessä ajanjaksossakin löytyy vaikka kuinka


Hirmuisesti kuulee ihmisiltä, miten elämä on nykyisten rajoitusten myötä kaventunut. Mä puolestaan olen päivä päivältä vakuttuuneempi siitä, että joko a) olen elänyt ennen näitä rajoituksia erittäin tylsää elämää tai b) sopeutumiskykyni on erinomainen, sillä perjantaina kun sain IG:n puolella #eitänään -haasteen niin jouduin oikeasti miettimään, että mikä on sellainen juttu, mitä yleensä perjantaisin teen, mutta en nyt pystynyt tekemään.

Lopulta sen keksin; ei tarvitse kuskata esikoista nuorkalle tai kavereiden kanssa, koska nuorkka on kiinni ja kavereita meillä ei tässä tilanteessa nähdä. Usein kyllä perjantaina olen käynyt tyttöjen kanssa ostamassa heille viikonloppunamit kaupasta, mutta nyt tilasin nekin viikkoruokien kanssa.

Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mun elämä ei ole juurikaan muuttunut rajoitusten myötä. Isoin muutos, joka kolahtaa on ollut se, että en ole päässyt pilatekseen tai laitepilatekseen, mutta pilatesta pystyn tekemään kotonakin. Mutta muuten nautin kotona olosta siinä, missä aiemminkin. Se kotihiiri minussa on herännyt jälleen henkiin. Ei tarvitse työpäivien jälkeen hötkyillä minnekään. Käydään paljon ulkoilemassa ja vietetään aikaa yhdessä.

Tällä hetkellä mun reviirini kulkee välillä koti-työ. Kerran viikkoon myös koti-mökin veneranta. Joinain kotitoimistopäivinä reviirini on supistunut pariin kortteliin kotoota. Se mitä nämä rajoitukset ovat tuoneet tullessaan ovat pääosin plussapuolia; säästyy bensaa, kun ei tule suhailtua sinne sun tänne (ilmasto kiittää), säästyy rahaa kauppalistan suunnitelmallisuuden ansiosta (ollakin, että lapset ja mies syövät päivisin jäätäviä annoksia :D), tulee siivottua kotona sellaisia ”sitku on aikaa siivota” -kohteita (meillä lapset ovat aika omatoimisia etäkoulun suhteen eivätkä tarvitse niin paljoa apua) ja iltaisin toimistopäivien jälkeenkin ehtii kuvailemaan blogimatskua nyt kun on valoisaa.

Plussapuolista parhain on kuitenkin se, että ollaan saatu viettää aikaa perheen kanssa. En muista koska aiemmin olisimme istuneet näin monena päivänä saman ruokapöydän ääreen. Tai olisimme viettäneet miehen kanssa näin intensiivisesti aikaa toistemme kanssa. Voi olla, että rajoitusten poistamisen jälkeen tulen ehkä hieman kaipaamaan näitä päiviä – ei, en todellakaan terveydellisen tai taloudellisen epävarmuuden takia – vaan sen ansiosta, mitä rajoitukset ovat meille suoneet ♥

MAANANTAITERKKUSIN,

PS. jos elämän merkitys näinä haastavina aikoina tuntuu olevan kiven ja kannon alla, niin lukuvinkkinä Viktor Frankl: Ihmisyyden rajalla. Ahmin tuon kirjan viime syksynä osana koulutöitä vajaassa päivässä. Erittäin silmiä avaava ja herättelevä teos siitä, mikä elämässä loppuviimein on se juttu, jonka takia kannattaa herätä aamuisin. Mistä löytää merkitystä vaikeina aikoina. Jos Viktor Frankl löysi elämälleen merkityksen täysin riisuttuna (myös kaikki karvat ajeltuna) keskitysleiriltä, niin en näe yhtään syytä, miksei me terveet ihmiset voitaisi sellaisia näistä poikkeuspäivistä löytää. Me saadaan sentäs suurin osa viettää aikaa kotona keskitysleirin sijaan.

 


perjantai 27. maaliskuun 2020

Aihetta juhlaan ja kiitollisuuteen

MOIKKAMOI!

Hiphip hurraa – school’s out! Olen saanut aika paljon kyselyitä tuosta Joyllan Positive Psychology Practitioner -koulutuksesta. Lähinnä siitä, että sainko rahoilleni vastinetta ja kuinka paljon työtä se teettää päivätyön ohella. Lyhyesti ja ytimekkäästi ekaan kysymykseen vastaus: todellakin. Tuntuu, että jo nyt sain tuolle sijoittamalleni pääomalle niin suuren tuoton, että en olisi villeimmissä unelmissanikaan osannut sellaisesta unelmoida. Mä nimittäin sain työkalupakin, josta ammentaa koko loppuelämän varrelle. Valtavan tietoarkullisen täynnä hyvinvoinnin ja kukoistuksen ainesosia.

Sen lisäksi sain kallisarvoista tieteellistä pohjaa sille, miksi olen tällainen kuin olen. Mikä on se mun supervoimani, joka saa mut selviämään aika himskatin monesta tilanteesta ja tähyilemään vastarannalle silloinkin, kun sitä vastarantaa ei ole edes vielä näköpiirissä. Ja mikä tärkeintä, sain tietää, että mun ei tarvitse todellakaan peitellä sitä positiivisuutta, jota aidosti tunnen. Eikä ottaa itseeni, jos jonkun mielestä se on väärin. Vaan jatkaa samaan malliin.

Suosittelen positiivisen psykologian opintoja ihan jokaiselle, mutta suosittelen myös järjestämään aikataulun koulutuksen ajaksi niin, että sinulla on noin 15-20 tuntia viikossa aikaa paneutua opiskeluun. Koulutukseen käytettävä aika toki riippuu siitä, mitä koulutukselta haluat. Mä koin jo opiskelun alkuvaiheessa ahaa-elämyksen siitä, että se on täysin omasta itsestä kiinni, kuinka paljon koulutuksesta saa irti. Aktiivinen ote kun on tässä tapauksessakin kouluttautujan etu. Mulle  yksiä antoisimpia juttuja koulutuksessa olivat keskustelut muiden opiskelijoiden kanssa opiskelualustalla; meitä oli monista eri taustoista ja ammateista, mikä oli todellinen rikkaus.

Koultuksen myötä opin myös sen, kuinka saavutuksia (ja myös epäonnistumisia) on hyvä juhlia. Meillä oli eilen opintojen päättymisen kunniaksi oman perheen kesken pienimuotoiset juhlat; tytöt leipovat juhliin suklaakakun ja mies haki pienen pullon kuohuvaa. Päällimmäisenä tunteena on jälleen kiitollisuus.

Viime aikoina kiitollisuus on ollut monen muunkin huulilla. Mun mielestä on ihan äärettömän hienoa, että varsinkin näinä haastavina aikoina uskalletaan kertoa kiitollisuuden aiheista ääneen. Se kertoo musta siitä, että ollaan vahvasti elämän syrjässä kiinni ja siitä, että on toivoa. Jari Sarasvuo on sanonut hienosti: Toivo on kiitollisuuden arvokkaimpia muotoja, sillä toivo on elämisen rohkeutta.

Aiemmin, vuosia sitten, kun listasin päivän päätteeksi kolme kiitollisuuden aihetta vihkoon, sieltä vihkosta saattoi löytyä vaikka perhe, onnistunut iltaruoka tai hyvin mennyt juoksulenkki. Kirjasin kiitollisuudenaiheita pohtimatta syvemmin, että miksi olen kyseisistä asioista niin kiitollinen. Opiskelujeni myötä opin, että kysymys mitä ei ole riittävä, vaan kysymällä miksi saadaan kiitollisuudenkin syvin olemus esiin.

Tällä viikolla mä olen ollut mielettömän kiitollinen siitä, että mulla on töitä. Miksikö? No osin sen takia, että jotenkin täällä töissä tuntuu että elämä jatkuu, vaikka uutisia katsoessa kotisohvalla voisi kuvitella maapallon lopettaneen pyörimisensä. Mitä se ei ole todellakaan tehnyt. Se vaan vetää nyt vähän happea ja kun on selvinnyt tästä kaikesta, se tulee pyörimään vielä vahvempana

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. muistan ottaneeni nämä valokuvat viime elokuussa. Silloin koko opiskelutaival oli vielä edessä. Kuinka tuossa hetkessä tunsin intoa ja jännitystä alkavista opinnoista. Jos tänä päivänä musta otettaisiin kuvat, olisi sen innon lisäksi katseesta luettavissa sisäinen rauha ja usko elämään. Niin paljon koulutus mulle antoi.