maanantai 23. joulukuun 2024

Tunnelmallista joulua!

Hei sinä!

Monelle meistä joulunaika on aikaa läheisten kanssa. Kenties jopa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kiireisen vuoden jälkeen. Joulu on oivaa aikaa pysähtyä miettimään, mitä tuot mukanasi, kun astut huoneeseen?

Oma energiamme ja vireystilamme ei vaikuta vain meihin itseemme, vaan myös ihmisiin ympärillämme. Rauhallinen ja tasapainoinen vireystilamme voi olla kuin lämmin peitto niille, jotka vielä kamppailevat kiireen tai ylikierrosten keskellä.

Kun sinä olet rauhassa, levität rauhaa ympärillesi. Kun sinä olet läsnä, kutsut muita läsnäoloon.

✨ Joulunaika on täydellinen hetki pysähtyä ja kysyä itseltäsi: Mitä minä tuon huoneeseen, kun astun sisään?

Kiireettömyys, rauha ja hermoston tasapaino eivät ole vain lahjoja itseltäsi itsellesi – ne ovat lahjoja myös ihmisille ympärilläsi. Pienillä valinnoilla voit luoda ilmapiirin, joka kutsuu rauhaan ja iloon heitäkin, ketkä vielä elävät mielen päällä kiireistä arkea.

Ota hetki itsellesi, sulje silmäsi pehmeästi, hengitä muutaman kerran syvään alavatsaan asti lämpöistä kultaista valoa ja anna itsesi laskeutua joulurauhaan. Siitä rauhasta käsin sinun on mahdollisuus jakaa sitä myös muille.

Ihanaa ja tunnelmallista joulua just sinulle täynnä lämpöä, iloa ja läsnäoloa ❤️

Toivotellen, Maria


sunnuntai 01. joulukuun 2024

Joulukuuksi tunturin juurelle – miten se on mahdollista?

”Vielä tulee se hetki, kun mulla on mahdollisuus viettää pidempiä aikoja tunturin juurella.” kirjoitin Facebook-päivitykseeni vuonna 2017, kun jälleen haikein mielin pakkasimme autoa kohti kotimatkaa. Tytöt olivat tuolloin 12- ja 10-vuotiaita ja itse pyöritin veljeni kanssa perheyritystämme.

En vielä tuolloin tiennyt, miten toiveeni tulee järjestymään, mutta tiesin, että se on asia, jonka haluan toteuttaa. En siinä hetkessä, vaan joskus myöhemmin.

Vuonna 2019 tehdessäni eräässä työpajassa unelmakarttaa tai viisvuotissuunnitelmaa, piirtyi tuolle kartalle kuva tunturista. Kuva naisesta kannettavan kanssa turkoosin veden äärellä. Onnellinen ja hymyilevä perhe, käsi kädestä kiinni pitäen. Koira. Sanat vapaus ja rauha.

Tuolloinkaan en vielä tiennyt, miten sinne tunturin juurelle tai turkoosin meren rannalle tulen päätymään. Miten saan sitä vapautta elämään, mistä olin alkanut jo 2010-luvun alussa haaveilemaan kehoni kipuillessa ylikuormituksen takia. Kaipasin rauhaa ruuhkavuosien keskelle. Rauhaa vilkkaasti käyvälle ajatuksen juoksulle ja rauhaa ihan jokaiselle elämän osa-alueelle. 

Tänä vuonna tulen toteuttamaan tuon haaveeni tunturin juurella pidempään vietetystä ajasta. Enkä voisi olla enempää kiitollinen, että näin on. Joulukuuksi tunturin juurelle…mutta miten se on mahdollista?

Onko tämä yksi haave tai tavoite toteutunut pelkästään universumilta sitä toivoen? Ei todellakaan. Se on toteutunut sinnikkään työn, suunnitelman ja konkreettisten pienten askelten kautta. En olisi ikinä uskonut, että 48-vuotiaana olen ammatinvaihtaja. Vielä työstä, joka on ollut rakas elämän työni ja elämässäni 20 vuoden ajan.

Sydämen kutsu oli kuitenkin niin vahva. Halu auttaa muita ihmisia voimaan paremmin oli niin vahva. Halu ymmärtää ihmismieltä ja onnistuneiden, kestävien elämäntapamuutosten syvintä tutkittua tiedettä käytäntöön viemisen takana oli niin vahva. Mikä määrittelee sitä, miten onnistumme muutoksessa?

Konkreettisesti tunturin juurella olon mahdollistaa 3,5 vuoden opiskelut (toki sitä ennen aiemmin suoritettu neljän vuoden KTM:n tutkinto, joka on ollut myös coachingbusineksessani suurena apuna), jotka mahdollistivat mulle uuden ammatin. Se himpun verran alle 20 000,00 euroa, jonka olen koulutuksiini investoinut. Se aika, jonka olen työpäivien jälkeen aikoinaan opiskeluille ja harjoittelulle allokoinut.

Sekä hyppy kokopäiväiseksi yksinyrittäjäksi elokuussa 2023.

Ja toki se rakas mökki siellä tunturin juurella.

Tavoite on toteutunut myös sen myötä, kun lakkasin kohtelemasta tavoitettani haaveena tai toiveena. Mä tiesin, että HALUAN vielä joskus viettää pidempiä aikoja tunturin juurella. Tai ylipäätään tehdä töitä omilla ehdoillani paikkariippumattomasti. Haluamisen ja toivomisen energia on erilainen. Kun sä haluat jotain, sä olet tehnyt jo päätöksen saada sen. ”Olisi kiva viettää joskus enemmän aikaa tunturin juurella.” vaihtui ”Haluan viettää enemmän aikaa tunturin juurella.” -mentaliteettiin. Kun me haluamme jotain (mihin itse pystymme vaikuttamaan), me tulemme tekemään sen eteen töitä. Tietämättä välttämättä täysin, miten sen saamme. Kun me toivomme jotain, me ikään kuin annetaan mahdollisuus myös sille, ettei toive koskaan toteudu.

Tässä vielä yksi esimerkki…lue nämä vaikka itsellesi ääneen, jos ne ovat sellaisia, joista itse olet haaveillut ja tunnustele, kumpi on voimallisempi tapa sanoittaa asia:

”Mä haluan voida energisemmin niin, että jaksan pitää huolta itsestäni, tehdä asioita ja nähdä ystäviä.”
”Olisi ihana voida energisemmin niin, että jaksan pitää huolta itsestäni, tehdä asioita ja nähdä ystäviä.”

No mitä mä siellä tunturin juurella teen yksin, kun mies suuntaa pariksi viikoksi takaisin etelään ennen kuin tulevat jouluksi? Coachaan upeita naisia, mentoroin yrittäjiä, koulutan Health Coach -opiskelijoita. Lepään, ulkoilen, rauhoitun. Joogaan, hiihdän, laskettelen. Syön kaikkia ihania kasvisruokia. Valmistelen hissuksiin joulua. Bongailen revontulia. Katson joululeffoja ja luen kirjoja. Käyn katsomassa Herra Hurmurin kanssa tontunjälkiä ja muutenkin pitkillä lenkeillä.

Tämä tulee olemaan pisin aika tähän mennessä, kun olen yksin ikinä aikuisiällä. Joskus olin niin läheisriippuvainen, että ei olisi tullut kuuloonkaan moinen. En osannut olla itsekseni. Tällä iällä se on luksusta ❤️

Mikäli teillä on postaustoiveita joulukuulle, niin mielelläni otan niitä vastaan!

Ihanaa joulukuun ensimmäistä ja samalla 1. adventin iltaa toivotellen, Maria


torstai 02. marraskuun 2023

Elämää – ei sen vähempää

HEI HUOMENTA!

Ja terkkuja lumen keskeltä. Kuinka voikaan tuo satanut lumi ilostuttaa niin paljon. Ollakin, että lihakset ovat (hyvällä tavalla) jukelissa lumitöistä. Tässä vaiheessa vuotta on vielä hyvä sanoa, että rakastan lumitöitä. Helmi-maaliskuulla voi olla jo sitten taas eri ääni kellossa.

Tällä viikolla olen taas vahvistanut itselleni sen tosiasian, että mitä paremmassa kunnossa kokonaisvaltaisesti olemme, sitä helpompi meidän on luovia tässä ihanassa juonenkäänteitä eteen heittävässä tarinassa nimeltä elämä. Tämänhän totesin jo ensimmäisen kerran silloin taannoin 2,5 vuoden sisään, kun ensin menetin isäni, sitten mummuni ja lopulta äitini. Ellen olisi tehnyt isojakin muutoksia (pienin askelin) hyvinvointiini vain muutamia vuosia aiemmin, tuskin olisin selvinnyt selväjärkisenä tuosta ajanjaksosta. Kun olemme henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa, on meidän helpompi käsitellä niitä vaikeitakin asioita ja tunteita. Nähdä toisaalta se toivo paremmasta silloinkin, kun on haastava vaihe elämässä.

Elämässä tapahtuu ja kipua ei voi välttää. Se, jäämmekö me kiinni kärsimykseen on usein meistä itsestämme kiinni. Tuo kuuluisa resilienssi eli muutosketteryys on se, mitä jo ihan yrittäjänäkin on tullut vaalittua.

Tällä viikolla ei onneksi ole menetetty ihmishenkiä, mutta muutama sellainen asia on tapahtunut, joka on vaatinut kalenterin täysin uudelleen muokkaamista ja joka tulee vaikuttamaan lähipiirimme ja meihin loppuelämän ajan.

Toinen tapahtuma niistä on saanut sen leijonaemon minussa heräämään. Suojelemaan jälkikasvua ja silittämään hellästi päätä, kun sille on ollut tarvetta. Nukkumaan vieressä ja olemaan läsnä.

Toisaalta tämä on tehnyt itsellenikin hyvää. Ei ole ollut vapaa-ajalla tarvetta hötkyillä. Ollaan iltaisin vain oltu möllötetty sohvalla ja katsottu Netflixiä.

…tänään tosin juoksujalkaa vipattaa jo sen verran, että ehkä irtaudun hetkeksi roolistani leijonaemona ja käyn varmistamassa juoksulenkin myötä sen, että jatkossakin näistä elämän eteen heittelemistä ajanjaksoista luovitaan selväjärkisenä ulos. Muistakaahan tekin pitää huolta itsestänne ❤️

TORSTAITERKUIN,


lauantai 08. lokakuun 2022

Vielä tulee sen aika ♡

Se iski yhtäkkiä. Ihan hirmuinen kaipuu blogin pariin. Alkusyksyssä ei ole ollut niin paljon tilaa tyhjyydelle, joka ruokkii luovuutta, niin kuin olisin toivonut. Perheyrityksen luotsaaminen ajassa, joka on sangen epävarma ja oman kasvavan valmennusyrityksen kehittäminen ovat vieneet mukanaan. Minkä kustannuksella?

Tyhjän tilan ja joutilaisuuden. Juuri niiden asioiden, joista osin valmennan upeita naisyrittäjiä elinvoimaisuuden lähteinä. Suutarin lapsella ei ole aina kenkiä ja sekin on kuulkaa ihan ok.

Tänä lauantaina koin pitkästä aikaa sellaista joutilaisuutta, joka aiemmin toimi mulle blogin kirjoittamisen buusterina. Ensin iski kaipuu, sitten iski pieni suru. Suru siitä, että blogi on jäänyt päivittämättä. Ikään kuin olisin laiminlyönyt jotain minulle niin kovin rakasta.

Miksen avaisi konetta juuri nyt? -kysyin itseltäni. Koenko sitä kuuluisaa writer’s blockia? Näpyttelin blogini osoitteen ja kirjauduin sisään. Teksti syntyi ajatuksissani jo ennen kuin sain sen näppäimistön kautta ruudulle.

Tärkein sanomani teille tänä lauantaina? Se, että täällä ollaan ja tiedän, että vielä jossain vaiheessa täällä tullaan olemaan vielä vahvemmin ja väkevämmin. En vain uumoile, että vielä tulee aika, kun saan tehdä tätä rakasta hommaa vielä työkseni, vaan tiedän, että näin tulee käymään.

Siihen menee vielä tovi jos toinenkin, mutta kun kevätaurinko on noussut ja kesäaurinko kullannut pisamat kasvoille, tulee taas sen aika.

En malttaisi odottaa sitä.

Tarinan opetus? Meillä on valinnanvapaus niiden asioiden suhteen, joita haluamme tehdä. Se lopullinen valinta ei ehkä tapahdu hetkessä, mutta jossain vaiheessa. Rakkaus niin moneen tekemiseen voi olla sudenkuoppa. Kaikkea ei voi, eikä kannata haalia. Pääasia, että tekee itselleen selväksi, mikä on se, mitä elämässä haluaa tehdä. Millainen elämäntyyli sopii itselle juuri parhaiten.

Täällä päässä on suunnitelmat valmiina välietappeineen. Sitä kohden kuljetaan päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen. Pikkuhiljaa on aika kaivaa kamera naftaliinista. Kuinka olenkaan kaivannut kuvauspuuhia kirjoituspuuhien lisäksi!

Toivottavasti siellä voidaan hyvin tai jos ei juuri nyt tällä hetkellä, niin toivottavasti valoa on tunnelin päässä ♡ 

Kaikkea hyvää, aurinkoisia syyspäiviä ja ihania hyggehetkiä toivotellen,


maanantai 16. toukokuun 2022

Ottaisitko onnellisuuspillerin, jos saisit?

ID

Jos se tarkoittaisi sitä, ettei sun tarvitsisi enää ikinä murehtia mistään? Tuntea surua tai kipua? Yksi pilleri kurkusta alas ja elämä olisi ihanaa ja auvoisaa. 100% onnellisuustakuudella. Aurinko paistaisi pilvisinäkin päivinä ja kohauttaisit vain olkiasi elämän haasteiden edessä.

Juteltiin pari vuotta sitten aiheesta PPP-opinnoissa ja olin silloin sitä mieltä, että mä en ottaisi onnellisuuspilleriä. Samoilla linjoilla olen edelleenkin. Silloin perustelin tuon kantani sillä, että onnellisuuspillerin nieltyäni en tuntisi koko tunteiden skaalaa. Sitä tunteiden kirjoa, joka tekee elämästä niin täydellistä. Multa vietäisiin yksi olennainen osa elämästä pois. Se tietynlainen melankolisuus, josta ainakin oma onnellisuuteni osin kumpuaa. Kasvun paikat ja kipuisat ajat, joiden jälkeen sitä jatkaa elämistä viisaampana ja vahvempana.

Onnellisuuspillerin nielaiseminen olisi kuin matkan kelaaminen fast forwardilla. Tsup, yhtäkkiä ollaan määränpäässä ja se arvokkain eli itse matka olisi jäänyt kokematta. Mikä itselleni tuo onnea on ne arkiset jutut, pienet teot oman ja muiden hyvinvoinnin eteen ja se, että tietää selviytyvänsä haasteista eikä täten elä pelosta käsin.

Onnellisuuden jahtaaminen voi pahimmassa tapauksessa laskea hyvinvointiamme, mikäli matkan varrelle ei riitä merkityksellisiä, eudaimonista hyvinvointia tukevia juttuja. Kuinka moni jahtaa onnea uraputkessa, nauttimatta matkasta. Odottaen, että jossain vaiheessa se jackpot tulee ja onni pursuaa yli äyräiden. Pääsee vuotuiseen ansiotasoonsa, saa haluamansa paikan johtoryhmässä ja huomaakin yhtäkkiä, että tämä ei tuokaan onnea pitkällä tähtäimellä. Surullisimmassa tapauksessa on kenties jahdannut onneaan terveytensä uhalla.

Jos jotain elämän menetykset ovat mulle opettaneet niin sen, että elämä on lahja. Mikään tai kukaan ei ole itsestäänselvyys. Ei varsinkaan se onnellisuus. Itse luovuin onnellisuudesta tavoitteena jo aika päiviä sitten. Mulle riittää se, että illalla keksin kolme asiaa, joista olla kiitollinen kuluneessa päivässä. Sillä tavalla tulee kyllä nieltyä kuvitteellinen onnellisuuspilleri. Omien ajatusten ja niiden herättämien positiivisten tunteiden kautta.

Kerta-annoksena onnellisuuspillerinä voi toimia myös tulevien asioiden hekumointi. Itselläni sellaisena toimii tällä hetkellä heinäkuun eka viikko, kun saan ekaa kertaa kolmeen vuoteen rakkaan ystävän Suomeen. Vietetään naisporukalla pari yötä mökillä, jutellaan, syödään hyvin ja kippistellään elämälle. Jutut jatkuu siitä, mihin ne on jääneetkin.

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,