keskiviikko 20. marraskuu 2019

Kirjoittaminen – tie hyvinvointiin?

HEIPPAHEI YSTÄVÄT SIELLÄ RUUTUJEN ÄÄRELLÄ!

Mä olen ehkä pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että yksi merkittävä tekijä mun hyvinvointiini ja sitä kautta onnellisuustasojen korkealla pysymiseen on kirjoittaminen. Enkä nyt tarkoita päiväkirjan kirjoittamista, vaikka sellaistakin olen viime ajat puuhaillut. Vaan ihan tätä blogia. Tutkijat ovat jo monissa eri tutkimuksissa (check) tulleet siihen tulokseen, että kirjoittaminen muun muassa buustaa päivääsi, vähentää stressi- ja masennusoireita, auttaa valmistautumaan suuriin koitoksiin ja parantaa selviytymistä traumoista.

Itselleni tämä blogi on toiminut ikäänkuin sähköisenä päiväkirjana. Julkisena sellaisena, tosin. Mutta viime aikoina olen pitänyt päiväkirjaa myös ihan itseäni varten. Liittyen osaksi koulun lopputyötä, mutta sitäkin enemmän omaan hyvinvointiini. Vaikka voin tällä hetkellä erittäin hyvin, on aina varaa ammentaa varastoon. Kirjoittaminen on yksi niistä asioista, joista saan hyvän mielen. Ja osa tuosta hyvästä mielestä varastoituu jonnekin aivolokeroihin ja sydämeen odottelemaan. Niin sanotusti pahan päivän varalle. Pahan päivän tullessa mulle on kertynyt jo aikamoinen varasto, mistä ammentaa. Se, että teen jotain tässä hetkessä ei välttämättä konkretisoidu tässä hetkessä, vaan sillä on kauaskantoisemmat vaikutukset.

No mistä sitten tuohon pieneen mustaan vihkooni kirjoitan? Elämästä ♥ Pyrin kirjoittamaan siihen päivittäin. Jotta tekin pääsette alkuun, niin ajattelin antaa muutaman vinkin, mistä kirjoittaa. Ettei tule sitä kuuluisaa writer’s blockia. Saatan omistaa yhden aukeaman yhdelle asialle. Enemmän aukeamia sellaiselle, mihin tulee joka päivä tekstiä.

🌸Mistä olen tänään kiitollinen?
Tähän palaan päivittäin. Välillä aamuisin, välillä iltaisin. Se, kuka sanoo, että kiitollisuuspäiväkirja on hömppää, ei ole sitä kokeillut. Aiemmin olin toki kiitollinen, ilman kiitollisuuden kohteideni ylöskirjoittamista. Mutta kun kirjoitan ne ylös, ne konkretisoituvat. Silloin näkee paremmin, että ihan oikeesti – mulla on tosi rikas elämä.

🌸Mitä kivaa ajattelin tänään tehdä?
Joinain aamuna viikosta (varsinkin jos edessä on sellainen tulipalojen sammuttelupäivä), kirjaan heti aamulla muutamia mukavia juttuja päivän varalle. Kuten leipominen lasten kanssa töiden jälkeen tai saunominen koko perheen kesken.

🌸Mitkä ovat mulle rakkaita biisejä?
Saan musiikista ihan älyttömän paljon irti. Energiaa, lohdutusta, milloin mitäkin. Yksi aukeama päiväkirjassani on sitä varten, että kirjaan sinne mun voimabiisejä.

🌸Minkä neuvon antaisin itselleni just nyt?
Niin, hetkeksi asettaudun itseni ulkopuolelle ja tutkin, että mitä hommaa. Missä mennään ja mikä tilanne. Arvioinnin jälkeen lempeästi neuvon itseäni.

🌸 Missä näen itseni viiden vuoden päästä?
Suljen silmät ja näen edessäni tilanteen tänään viiden vuoden päästä. Missä olen, kenen kanssa. Mitä tunnen ja millaista elämäni on. Kirjoitan nämä asiat alas.

🌸 Mikä tällä hetkellä painaa mieltä?
Elämässä on usein kaikki hyvin, mutta tuskin meillä kellään on aina sydän keveimmillään. Aina on jotain asioita, mitkä kolkuttavat siellä takaraivossa. Niitä ei kannata välttämättä kaivaa esille silloin, kun olo on kevyt, mutta silloin kun vähän ihistää on syytä kirjoittaa alas, että mikä ihistää.

🌸 Mitä hyviä tekoja ajattelin tehdä tänään?
Kerroinkin taannoin IG:n puolella, että rakastan tehdä pieniä hyviä tekoja. Jutella vastaan tulevan papan kanssa, pitää ovea auki kaupassa seuraavalle, toivottaa kaupan kassalle mukavaa päivän jatkoa, keittää lapsille riisipuuroa välipalaksi, silittää miehen kauluspaidat hänen puolestaan, tehdä koiran kanssa nose workia yms. Tämän voi tehdä myös illalla ja kirjata ne pienet hyvät teot, jotka teki kyseisenä päivänä.

Kannan vihkoa mukanani, sillä ahaa-elämämys saattaa tulla missä ja milloin vain. Muun muassa postausideat päätyvät tuohon vihkoon, ellen ole koneen äärellä. Veikkaanpa, että vihko täyttyy alta aika yksikön. Sen verran olen hurahtanut kirjoittamiseen. Ja hei tiedättekö, mikä parasta? Saa harjoitella kirjoittamaan ihan perinteisellä tavalla. Kynällä kaunokirjoitusta. Tuntuu, että kirjoitustaito on rapistunut vuosien saatossa harakanvarpaiksi :D Toivotaan, ettei se ole yksi niistä katoavista luonnonvaroista 

KIVAA KESKIVIIKKOA,


lauantai 16. marraskuu 2019

Pois onnellisuuspakkomielteestä

MOIKKAMOI IHANAT!

Tiedättekö, että mä olin ajatellut, että annan teillekin tänään vapaapäivän blogistani, mutta ihanan Emilian eilinen blogikirjoitus kirvoitti mut kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ja ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan on parasta, ennen kuin ne katoavat. Edessä on aikamoinen luku-urakka, ottakaahan hyvä asento.

Marraskuu on monelle tosi raskasta aikaa. Uskokaa tai älkää, niin on itsellänikin takana yksi marraskuu (tai koko syksy) parinkymmenen vuoden takaa, joka on vedetty pääosin Triptylin voimin. Elettiin aikaa, jolloin ei edes ollut tällaista julkista onnellisuuspakkomiellettä, joka nykyään tuntuu olevan.

Olen lukenut tämän syksyn aikana opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta ja kaikista eniten olen uppoutunut kirjoihin, jotka käsittelevät onnellisuuden tavoittelun haitallisuutta. Sillä sitä ei ole kieltäminen, että mitä enemmän ihmiset onnea tavoittelevat, sitä vahingollisempaa tuo tavoittelu on. Viimeisimpinä kirjoina lukemiani The Upside of Your Dark Side / Kashdan, Biswas-Diener ja Valonöörit /Martela suosittelen ihan kaikille. Meille, keillä ei ole onnellisuuden tavoittelun suhteen ongelmia (ts. olemme tyytyväisiä elämäämme emmekä tietoisesti tavoittele onnellisuutta ainakaan ulkoisin keinoin) ja heille, ketkä ovat onnellisuuspakkomiellelingon kourissa onnettomina ainoana päämääränä tuo onnellisuus.

Kuten Emiliakin tuossa eilisessä postauksessaan sanoi, niin joskus on lupa olla alakuloinen. Itse näen asian niin, että jos en itse kokisi niitä elämän karikkoja, niin en hemmetti soikoon pystyisi olemaan onnellinen.  Olen oppinut hyväksymään ne matalalentoiset päivät, sillä tiedän, että vielä niistä noustaan. Matalalentoisia päiviä on nykyään onneksi harvassa, mutta tuolloin parikymmentä vuotta sitten marraskuussa niitä taisi olla 30. Lääkityksestä huolimatta. Tai ehkä sen johdosta. Koin olevani epänormaali ihminen turvautuessani ulkoiseen apuun. Tablettiin, jonka kurkusta alas kurlasin.

Se, että annan itseni tuntea myös ahdistusta, alakuloa, väsymystä ja kyvyttömyyttä aika ajoin on avain siihen, että pystyn tuntemaan myös sitä ääretöntä onnellisuutta. Onnellisuutta, jota tunnen ihan pienien asioiden myötä. Pahinta on tukahduttaa tunteensa. Ruoskia itseään siitä, että ei aina ole iloinen, positiivinen tai onnellinen.

Martela toteaa kirjassaan, että onnellisuudesta on tullut kulttuurinen normi ja itsestään selvä elämän päämäärä. Toisin sanoen onnellisuuspakkomielle, jonka eteen ihmiset virheellisesti uhraavat arvokkaita asioita. Ja eivätkä ainakaan niitä uhraamalla saavuta onnellisuutta, vaan päinvastoin.

Kashdan ja Biswas-Diener ovat tutkineet onnellisuutta syvemmältäkin ja esittävät neljä syytä miksi onnellisuuden tavoittelu voi olla meille haitallista. Ensinnäkin ihmiset etsivät onnea aivan vääristä paikoista. Usein haaveilemme isosta omakotitalosta, farmari-Volvosta, koirasta, kalliista design-huonekaluista ja muista materialistisista asioista. On tutkittu, että pitkällä aikavälillä materialistiset tavoitteet eivät onnellisuutta kovinkaan paljon tuota.

Vitsit, kun en nyt tähän hätään muista kenen tutkimus se oli, jossa tutkittiin kahden eri ryhmän onnellisuutta pitkän ajan kuluessa. Ekassa ryhmässä olivat lottovoittajat ja toisessa onnettomuudessa loukkaantuneet (jopa sellaiset, joilta amputoitiin raajoja). Alussa lottovoittajat olivat onnellisempia, mutta vuoden parin päästä onnellisuuskelkka oli kääntynyt loukkaantuneiden osaksi. Raha tuo hetkellistä euforiaa ja onnea, mutta loppupeleissä se, että olet selvinnyt hengissä onnettomuudesta (vaikkakin raajaa tai kahta köyhempänä) toi enemmän onnea. On todettu, että materiaa enemmän onnellisuutta tuo ihmissuhteet, hyväntekeminen ja itsensä toteuttaminen. Toki olen itse sitä mieltä, että ihan näin mustavalkoisia asiat eivät ole; taloudellinen turvallisuus on yksi osa onnea. Se, että on rahaa maksaa laskut ja ostaa jääkaapin valon lisäksi jääkaappiin muutakin täytettä.

Toiseksi tutkimuksessa tultiin tulokseen, että onnen tavoittelu voi tehdä meidät onnettomammaksi. Onnea kovasti haluavat ihmiset voivat kokea riittämättömyyttä ja pettyvät omiin tunteisiinsa. Siihen, että eivät tunne iloa ja onnea vaikka pitäisi. Länsimainen kulttuuri vahvasti sanoo, että meidän pitäisi olla onnellisia. Mutta se ei kerro, että onnellisuus pitää sisällään myös ne toisenlaisetkin tunteet ja niiden hyväksymisen.

Kolmanneksi tutkimuksessa todettiin, että onnen tavoittelu voi tehdä sinusta itsekkäämmän ja yksinäisemmän. Ja tietysti sitä myötä onnettomamman. On todettu, että ihmissuhteet on hyvinvointimme tärkein ja antavin osa-alue. Joissain tapauksissa onnellisuuden liian aggressiivinen tavoittelu on oman edun maksimointia. Toisten ihmisten kustannuksella. Ihminen on kyllä niin monimutkainen ja moniulotteinen kokonaisuus. Yhdessä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että onnellisuuden himosta syntyvä yksinäisyys näkyy myös hormonitasolla. Tutkija Nurmi täällä näppäimistön päässä veti tästä pitkälle jalostetun johtopäätöksen; onko tässä yksi syy syntyvyyden laskuun?

Neljänneksi tutkimustulokset osoittivat, että onnellisuuden kulttuuri on erityisen vahingollinen niille, jotka eivät ole onnellisia. Mietitäänpäs nykyaikaa. Meitä tällaisia hihhuleita kuin minä on some täynnä. Aidosti marraskuusta onnellisia. Mitä tekee ne, jotka ovat allapäin ja musertuneita marraskuun pimeyden edessä? Tuntevat kenties ahdistusta siitä, että miksen itse pysty tuntemaan samanlaista iloa ja onnea marraskuusta. Martela on hienosti vetänyt mutkat suoriksi: Jotkut asiat tekevät meidät onnellisiksi, toiset onnettomiksi. Ja niin sen kuuluu olla, koska ”kaikki psykologiset tilat ovat jollakin tavalla hyödyllisiä selviytymisellemme.” Tämän takia meidän pitää antaa itsemme musertua marraskuun edessä, jos siltä tuntuu. Jos negatiivisilla tunteilla ei olisi mitään merkitystä elämäämme, niin emme sellaisia tuntisi. Ihminen on ihan hurjan mielenkiintoinen olio ja mitä enemmän kirjallisuutta luen, sitä enemmän haluan tietää lisää. Itse olen ollut itselleni parhain empiirisen tutkimuksen kohde. Nyt vain etsin teoriaa tuolle empiiriselle tutkimukselle.

Pahinta mitä itselleen voi tehdä on syyllistää itseään siitä, että ei ole koko ajan onnellinen. Se, että mä selvisin tuosta tuskallisesta elämänvaiheesta, jossa 2,5 vuoden sisään hautasin isäni, mummuni ja äitini, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olin (Luojalle kiitos!) jo tuota ennen oivaltanut ajatuksen elämän monimuotoisuudesta. Ajatuksen siitä, että hyväksyn elämän sellaisena kun on. Välillä tulee erittäin pahoja pohjakosketuksia, mutta ne on pakko käydä läpi. Tunteiden torjuminen tuollaisissa tilanteissa olisi ollut ihan älyttömän vahingollista. Jos olisin tuolloin tukahduttanut surun ja ikävän, niin en kuulkaa ystävät hyvät olisi nyt tässä. Tai olisin, mutta olisin sellainen numb nuts -koneena kulkeva, päivästä toiseen suorittava Maria. Kenties, kuka tietää.

On ollut ihana huomata, että myös harmaina päivinä voi tuntea onnea. Se, että on alakuloinen ei todellakaan poissulje sitä, etteikö alakulon hetkinä voisi kokea niitä ihania pieniä hetkiä, jolloin sielun täyttää onni. Sohvannurkassa ripsarit poskilla voi tuntea suunnatonta ja yhtäkkistä onnea siitä, että käsiä lämmittää glögimuki. Että jokaisella kulauksella tuo onni leviää lämpimänä tunteena kohti koko kehoa.

Kestävä onnellisuus vai one hit wonder -onnellisuus? Kumman valitset? Elämä on valintoja täynnä.
Ja mun mielestä tämä on niistä yksi tärkeimmistä; hyppää pois onnellisuuspakkomielteen pyörästä ja kuulostele elämää tässä ja nyt – mitkä ovat niitä elämän kultareunoja juurikin tänä marraskuisen synkkänä lauantaina? 

IHANAN LEVOLLISTA LAUANTAITA,


keskiviikko 06. marraskuu 2019

Nuorten hyvinvointi huolestuttaa

MOIKKAMOI KESKIVIIKKOON!

Tiedättekö, että mä olen aivan sanaton. Mykistynyt kaikkien ihanien kommenttien ja viestien ansiosta, joita olette lähettäneet eilisen postauksen tiimoilta. KIITOS ♥ Se sisäinen palo uudistua on sammutettu. Kirjoitan blogia teille ja jos 99,9% on sitä mieltä, että nykyinen kattaus toimii, niin mitä sitä suotta liikaa uudistumaan. Pieni uudistuminen on kuitenkin hyvästä. Postausten kulma pysyy samana kuin tähänkin asti, mutta ensi vuodelle on jo suunnitelmissa sellaisia jatkopostausten tyylisiä juttuja. Vähän niin kuin syksyinen ”Takaisin ruotuun” -postaussarja. Myös päivän asu -postauksia toivottiin, joten sellaisia on luvassa. Kuten myös toiveidenne mukaan my day / my week -postauksia.

Eilen illalla olin yläkoulun vanhempainillassa ja rehtorin alkuun esittelemän THL:n kouluterveyskyselyn tulokset jäivät osaltaan vaivaamaan mua ihan älyttömän paljon. Nuorten hyvinvointi kun pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen etu. Sellainen asia, johon meidän vanhempina ja aikuisina tulisi kiinnittää huomiota. Vanhempainillassa kävimme läpi Tampereen lukuja 8. ja 9. luokkalaisten osalta, mutta mitä tuossa tilastoja tänä aamuna tutkin, niin aika hyvin nuo korreloivat koko maan tuloksiin. Haluaisin nostaa esille muutamia huolenaiheitani. Ja nyt puhun nimenomaan kasi- ja ysiluokkalaisten hyvinvoinnista koko maan osalta.

Ystävät, nuo elämää rikastuttavat ihmiset. Kaikilla meillä pitäisi olla ystäviä. Tai edes se yksi läheinen ystävä. Yksinäisyys surettaa. Se saa oikeasti ajatuksen tasolla sydämen sykkyrään, kun miettii, kuinka monta yksinäistä tuolla jossain on. Pojista 11,3 % ja tytöistä 6,9 % kertoo, että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää. Miettikää. Tuossa iässä, kun ollaan murrosiän myllerryksissä tuntuu aivan järjettömältä ajatella, että ei ole yhtään läheistä ystävää, kenen kanssa jakaa huolet ja kasvukivut.

Onneksi kuitenkin 54,9 % ja tytöistä 39 % kertoo, että heillä on hyvä keskusteluyhteys vanhempiensa kanssa. Tosin itseäni jäi mietityttämään tuo, että poikien osuus on korkeampi. Mulla kun on tyttöjen äitinä sellainen kuva, että tytöt olisivat avoimempia juttelemaan huolistaan vanhempien kanssa kuin pojat. Eli toivoa sopii, että nuo ketkä kertovat että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää, pystyisivät kuitenkin kotona kertomaan huolistaan ja jakamaan asioita ♥

Tyytyväisyys elämään on pitkässä juoksussa elinehto jaksamiselle. 20,1 % tytöistä ja  41,9% pojista kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Aloin miettimään, että mitä tytöiltä puuttuu elämästä tuossa iässä. Jotain sellaista, mikä saa tyytyväisyyden tason laskemaan. Onko ne hormonit vai liialliset paineet elämästä. Rakkaushuolet vai koulun kuormittavuus. En sitä sano, että koko ajan pitäisi olla erittäin tyytyväinen elämäänsä, mutta hurjan pienenä pidän tuota tyttöjen prosenttilukua.

Aamupala on päivän tärkein ateria. Ja hei tuo, että 44,5 % tytöistä ja  38 % pojista ei syö aamupalaa joka arkiaamu on näin aikuisen silmiin ihan tosi huolestuttavaa. Mutkat suoriksi vetäen ajattelen, että sitten ei ole polttoainetta koulun ensimmäisille tunneille. Olo on varmastikin vetämätön ja väsynyt. Tuossa tilassa ei kyllä mene oppi päähän ja keskittyminenkin on niin ja näin. Eilen kävi ilmi myös se, että ainakin tuon meidän koulun oppilaat, jotka jättävät aamupalan kotona väliin saattavat käydä lähikaupasta hakemassa tuoremehua ja sipsiä aamupalaksi. Energiajuomat onneksi ovat koululla kiellettyjä.

Mutta sitten on niitäkin oppilaita, jotka skippaavat sekä aamupalan että koululounaan. Meidän koulussa ainakin ruoka on kuulemma ns. laitosruoaksi erittäin hyvää ja myös kasvisruokavaliota noudattavat ovat otettu huomioon. 37,3 % tytöistä ja 35,7 % pojista ei syö kouluruokaa päivittäin.  Se tuntuu tosi hurjalta. Varsinkin kun lukuja peilaa siihen, että meillä Suomessa on sentäs ilmainen kouluruoka.

Aivot kehittyvät unessa. Tuolta tilastoista selviää myös se, että keskimäärin nuoret nukkuvat aivan liian vähän. Meidän esikoisen luokalla oli tehty tilastomatikkaa varten kysely ja meinasin tipahtaa tuoliltani, kun kuulin, että tosi moni nuorista nukkuu alle kuusi tuntia yössä.

Nuorten huumeiden käyttö on jo itsessään sellainen asia, joka saa mut henkisesti voimaan pahoin. Jos muistelette omia yläasteaikojanne ja niitä ekoja kokeilujanne kamalan makuisen Liebfraumilchin tai vastaavan suhteen, niin olette varmasti joskus ajatelleet, että toivottavasti tuo lapsi ei seuraa isänsä/äitinsä jalanjäljissä. Omaan korvaani kuitenkin alkoholikokeilut (jotka ihan varmasti ovat osa jokaisen nuoruutta) tuntuvat niin paljon sallitummilta kuin huumekokeilut. En muista, että mun yläasteaikana kukaan olisi sanonut, että koulussa voi ostaa huumeita. Tai että joku meidän koulusta olisi käyttänyt huumeita. Toista se on kuulemma nykypäivänä. Kauppa käy. Koulun alueella, jopa naulakoilla perjantai-iltapäivisin. Snäpissä on kuulemma tosi helppo ostaa huumeita. Huh!

Kasi- ja ysiluokkalaisista pojista 10,6 % ja tytöistä 7,3 % on kokeillut huumeita ainakin kerran. Jokseenkin huolestuttavaa on se, että nuorista 12,4% hyväksyy ikäisillään kannabiksen käytön. Tiedän, että tästä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta mä en hyväksy huumeita. En tuota kannabista enkä mitään muutakaan. Se, että yläkouluikäiset joutuvat velkakierteeseen huumaavan aineen takia on ihan älyttömän surullista. Se, että tuo uusi isäntä saa heidän elämänsä ihan mullin mallin on aivan käsittämätöntä. Ja fakta, että tuolla pörrää aikuisia ihmisiä, jotka houkuttelevat nuo lapset (kyllä, lapset) pahimmassa tapauksessa huumehelvettiin on jotain sellaista, mikä ei käy mun järkeen.

En tiedä onko mulla taas se kukkahattu liian visusti päässä, mutta mitä mieltä te olette? Eikö ole hiukkasen huolestuttavia lukuja? Huolestuttavan suuri osa nuorista ei voi hyvin. Ulkopuoliset paineet nuorilla ovat sen verran suuria, että mä koen vanhempana vastuun siitä, että mun tehtävä on järjestää kotiolot niin, että täällä on turvallista olla. Että voidaan jutella ihan mistä asioista vaan ja että nuo nuoret tietävät, että tapahtui elämässä mitä vain, niin aina olen tukena ja turvana. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus huolehtivaan, rakastavaan ja kannustavaan vanhempaan ♥

KIRPSAKKAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei, mitäs nuo paljaat nilkat? Jätetään asia sikseen, mutta tänäkin aamuna mainitsin hienovaraisesti asiasta. Tarjouduin kaivamaan kellarista pitkävartiset talvisaappaat. Nyt ei kuulemma ole vielä talvi. Jep, näillä mennään :D