torstai 28. lokakuun 2021

Helppo & herkullinen curry

HEIPPAHEI!

Mä olen joutunut tällä viikolla vähän kamppailemaan. Nimittäin sen kanssa, että nyt kun tämä pää aukesi blogin kirjoittamiseen, niin etten avaisi konetta ihan joka ilta ja kirjoittelisi ajatuksenvirtaa tänne. Asiaahan olisi vaikka kuinka. Asiapitoisuudesta en tosin aina menisi takuuseen 😉

Edellisen olohuonepostauksen jälkeen on luontevaa laittaa sitä Bistro-osastoa eli ruokareseptiä. Näin syksyllä meillä keittiössä tuoksuu usein intialainen tai thaimaalainen ruoka. Miten nämä erottaa toisistaan? No Marian keittiössä lähinnä vain siitä kanelin tuoksusta, jota tulee intialaisesta ruoasta. Maussa sitten huomaa suuremmankin eron.

Maustekaappi on viime vuoden aikana täyttynyt garam masalalla, jeeralla ja kaikilla ihanilla currytahnoilla. Yleensä olen currytahnoja tuonut reissuista, mutta nyt luonnollisesti ei ole viimeiseen liki pariin vuoteen tullut tuotua. Onneksi ruokakaupoista niitä löytyy täältäkin jo kattavasti.

ID

Kasviscurryt on mun omia suosikkeja, mutta koska muu perhe tarvitsee kuulemma lihaa, niin aina välillä lisään curryyn kanaa. Sen jälkeen, kun itse vähensin lihan syöntiä, niin olen tutustunut uusiin ruoka-aineisiin, kuten linsseihin. Punaisia linssejä syön salaatin kanssa (niitä valmiiksi keitettyjä linssejä), keitoissa ja curry-ruoissa. Linssit ovat varsinaista terveysruokaa ja niillä saa kasvisruokaankin kaivattua proteiinia.

Kukkakaali-kanacurry

2 valkosipulin kynttä
2 tl raastettua inkivääriä
2 broilerin rintafilettä
1 pieni kukkakaali
2 dl punaisia kuivia linssejä
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl punaista currytahnaa
2 tl garam masalaa
2 tl jeeraa
2 tl kanelia
1 rkl kookossokeria
3 dl vettä
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
1 limen mehu

1. Kuori valkosipulit ja pilko ne, raasta inkivääri
2. Kuullota em. viitisen minuuttia pannun pohjalla, lisää currytahna, garam masala, jeera, pienistellyt broilerit sekä kukkakaalit
3. Sekoittele muutaman minuutin ajan, kunnes broilerit ja kukkakaalit ottavat hieman väriä
4. Lisää linssit ja vesi, anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin vartti
5. Lisää kookosmaito, tomaattipyree, kookossokeri ja limen mehu ja anna porista, kunnes kukkakaali on kypsynyt ja linssit pehmenneet
6. Tarjoile tuoreen korianterin, naanleivän, turkkilaisen jugurtin ja pähkinöiden kanssa.

Tästä currysta riitti neljälle pääruoaksi sekä itselleni lounaaksi kahdeksi työpäiväksi. Curry on niitä ruokia, joka paranee lämmitettäessä. Toisena päivänä lisäksi lounascurryn sekaan ison kourallisen pinaattia ja pilkottua parsakaalia.

Sain postaustoiveen kertoa mun työpukeutumisesta. Sellaista näillä näkymin luvassa siis viikonloppuna / alkuviikosta. Myös yksi ihana lohiresepti odottelee tekijäänsä. Nyt kun täällä taas ollaan kattavammalla kattauksella, niin postaustoiveita otetaan vastaan 🙂

TORSTAITERKUIN,


torstai 29. heinäkuun 2021

Neljän viikon arkiruokalista (sis. reseptilinkkejä)

HELLUREI!

Tiedättekö, kun jääkiekon pelaajilla on usein apina selässä, kun maalia ei tule? Sit kun saa maalin, se apina lähtee. Noh, eilen illalla avasin kannettavan ja mietin, että mulla on blogipostauksen suhteen apina selässä. Liki viikon tauko sai ekaa kertaa ikinä jonkinmoisen writer’s blockin aikaan. Mutta kun sain ensimmäisen lauseen kirjoitettua koneelle, alkoi homma rullaamaan.

Tänään ei sitten malttanutkaan pysyä koneelta pois. Vaikkei uutta kuva/respamateriaalia ole, niin toivoitte neljän viikon arkiruokalistaamme nähtäville. Viikon sisällä lista saattaa muuttua, mutta olemassa olevilla raaka-aineilla pärjätään. Yleensä mulle tulee maanantai-iltana kauppakassit, mutta nyt tilasin kokeellisesti ne jo huomen illaksi, koska valmistan lohen sunnuntaina eli maanantaina uuniin pääsee vain sitruunaperunat. Näin ollen maanantaina ei tarvitse odotella ruokalaatikoita saapuviksi, vaan on jääkaappi täynnä.

Koklataan tätä systeemiä tämä viikko ja jos toimii, niin sillä jatketaan. Ollakin, että vielä elokuussa suunnataan aika usein mökille perjantaina töiden jälkeen, mutta täytyy ajoittaa lähtö niin, että ruoat ehtivät tulla. Lisäksi lista ei ole senkään suhteen kiveen nakutettu, etteikö sinne ex tempore -fredagsmysejä mahtuisi (ah, kuinka moisia odotankaan! 🙂 Myös kasviskeskiviikon murkinat tulevat tämän listan lisäksi eli joku arkiruoista saattaa siirtyä viikonlopulle, ellei viikonloppuna tehdä kasviskeskiviikon ruokaa.

Vko 31
Uunilohi & sitruunaperunat
Siskonmakkarasoppa
Pinaattikeitto
Nakkikastike & perunat
Kana-fetasalaatti

Vko 32
Kaalikeitto
Makaronilaatikko
Paistettu lohi & sitruunarisotto
Kasvis-nuudeliwokki
Bataattisosekeitto

Vko 33
Paistetut kuhafileet & perunamuusi
Itämainen kasvissosekeitto
Valkosipulinen uunilohi & veneperunat
Mac & cheese
Hodarit

Vko 34
Punainen muhammarapasta
Jauhelihasoppa
Linssidal
Paneroidut lohipihvit & keitetyt perunat
Massaman curry

Minkäslaisella paletilla sitä arkiruokia pyöritetään? Löytyykö samoja ruokia? Mä pyysin eilen kuopusta luettelemaan kymmenen suosikkiaan ja kyllä ne on ne peruskotiruoat, mitkä iskee. Nakkikastike, perunamuusi, mureke ja siskonmakkarasoppa olivat kärkipäässä.

TORSTAITERKUIN,


sunnuntai 04. heinäkuun 2021

Paneroitu halloumisalaatti

HEIPPAHEI!

Niin se kesäloma kuulkaa toimii ja kamerakin jäi viikonlopuksi kotiin. Eipä sillä, mökkiruokiin ei valikoitunut nyt sellaisia, joissa olisi ollut materiaalia postaukseen asti. Mutta tämän päivän lounas (Eikös kesällä lounaan voi syödä vielä viiden jälkeenkin?) sen sijaan oli sitä luokkaa, että ajattelin jakaa tämän herkullisen reseptin kanssanne. Ja onneksi oltiin tultu kameran luo kaupunkiin 😉

Yksi yö kotona ja sitten takaisin mökille. Saaressa on jotenkin helpompi hengittää nyt kuumalla ja kaiken lisäksi siellä meillä on se ilmalämpöpumppu, mitä kotiin ei olla ostettu. Kaupunki on ehkä jopa omaan makuunikin liian kuuma. En muuten ikinä usko, että kirjoitin tuon lauseen alas. Minä, ihminen joka maksaa maltaita siitä, että pääsee näihin hellelukemiin ulkomaille.

Paneroitua fetaa olenkin joskus tehnyt, mutta halloumia en koskaan ja tänään halloumi-mansikkasalaattihimotuksissani muistin pankojauhopussin lopun kaapissa. Paneroitu juusto, saganaki, on aivan tajuttoman hyvää. Tekee perussalaatille ihmeitä, joten suosittelen koklaamaan. Sopisi myös kasvisvaihtoehdoksi hamppariin loistavasti. Silloin joskus fetaa paneroidessani muistelisin paneroineeni sen seesaminsiemenillä, mutta nyt ei ollut seesaminsiemeniä saatavilla.

Halloumi saganaki -salaatti
2:lle

1 pkt halloumia
n. 3 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
n. 1,5 dl pankojauhoja
Ruustinan salaattia
paprikaa
tomaattia
kevätsipulia
mansikoita
siemeniä
oliiviöljyä
balsamicoa

1. Leikkaa halloumi noin 7-8 siivuun ja kuivaa siivut hyvin
2. Pyörittele halloumin viipaleet (teki mieli kirjoittaa siipaleet, jota käytän puhekielessä :D) ensin jauhoissa, sitten munassa ja lopuksi pankojauhoissa
3. Paista voissa pannulla molemmin puolin rapsakaksi
4. Revi salaatti tarjoiluastiaan, lisää pilkottu tomaatti, paprika ja kevätsipuli sekä mansikat. Laita halloumit salaattipedille, ripsottele päälle oliiviöljyä, balsamicoa ja siemeniä

Easy as that ja hei herkullista kuin mikäkin! Mä sovin tälle illalle lenkkitreffit rakkaan ystävän kanssa, joten nyt nesteyttämään etukäteen. En olekaan tainnut Pispan portaissa ihan tämmöisillä helteillä ollakaan. Saas nähdä, kuinka rouvien käy…

Mitens siellä kesä sujuu, joko ollaan kesälomatunnelmissa?

KAUNIITA KESÄPÄIVIÄ TOIVOTELLEN,

 


keskiviikko 23. kesäkuun 2021

Kaksi ihanaa reseptiä hävikkikasviksista & Apetina-juustosta

Kaupallinen yhteistyö: Apetina Suomi

MOIKKAMOI!

Muistan vieläkin sen, miten hieman isot punaiset kumisaappaat klonskuivat jaloissani kävellessäni mummun edessä perunamaalla. Miten painavalta siemenperunoita täynnä oleva sanko tuntui käsivarrellani. Miltä multaisen perunan pinta tuntui kädessäni. Kuinka mummu aina välillä kehotti takaani, että saa laittaa perunoita tiuhempaan. Minä laitoin perunoita papan tekemään multavakoon ja mummu tuli perässä peitellen perunat. Perunan istutustalkoiden jälkeen juotiin mehut mummulan verannalla ja syötiin ässäkeksejä. Peltomaisemaa silmän kantamattomiin katsellen.

Muistan miettineeni, että tuo perunoiden istuttaminen ei varsinaisesti ollut lempihommaani. Mutta lempihommaani oli perunoiden nostaminen seuraavana kesänä. Sekä ensimmäisten varhaisperunoiden syöminen. Musta tuntuu, että mut on kasvatettu perunalla, sillä mummulan lisäksi meillä oli perunamaa myös lapsuudenkotini takapihalla. Tänä päivänäkin rakastan perunaa. Enkä vähiten sen takia, että se on monipuolinen kasvis, josta harvoin tulee hävikkiä.

Perunoita keitän aina ison kattilallisen. Usein niin ison, että jääkaapissa tervehtii parin päivän jälkeen hieman jo nuhjaantuneet perunat. Kaupallisen yhteistyön myötä Apetinan kanssa tulin jakamaan teille, miten niistä jääkaapissa nuhjaantuneista kasviksista saa taiottua herkullista ruokaa Apetina-juuston avulla. Meillä on viimeisen parin vuoden ajan otettu hävikkiruoan minimoiminen tosissaan ja ollaan päästy melko hyvään tilanteeseen jo pelkästään ruokalistan ja kauppalistan suunnittelulla sekä sen avulla, että antaa niille hävikkikasviksillekin mahdollisuuden.

Olenko ainoa, kuka pitää hävikkikasviksia jotenkin symppiksinä? Nuo vähän rupsahtaneet jääkaapin vihanneslootassa usein huomiotta jäävät saavat vastedes multa täyden huomion. Annetaan hävikkikasvisten loistaa!

Pari päivää sitten keitettyjen perunoiden lisäksi jääkaapista löytyi parhaat päivänsä jo nähneitä, grillattuja tankoparsoja sekä muutama kevätsipulin varsi, josta sai rusehtuneen ja kuivuneen ensimmäisen kerroksen kuorittua ihan kelpo hävikkiruokaa. Keitetyistä perunoista on helppo tehdä perunasalaatti, jonka kesällä voi näppärästi lämmittää grillin kautta niin halutessaan. Mutta tämä toimii loistavasti myös kylmänä perunasalaattina. Perunan joukkoon voi lisätä mitä vain kasvista, esimerkiksi nuhjaantuutta kaalia suikaloituna ja pannulla paistettuna tai hieman jo rusehtunutta kukkakaalia murusteltuna.

Käytin reseptissä Apetina Green Pesto -uutuusjuustoa, josta tulikin muuten mun tämän kesän suosikkini kertaheitolla.

(Lämmin) Peruna-parsasalaatti Apetina-juustolla

keitevätsipulia
1 pkt Apetina Green Pesto -juustoa
1 sitruunan mehu
loraus hunajaa
ripaus sormisuolaa
mustapippuria
tuoretta tilliä

1. Pienistele perunat, kevätsipuli ja tankoparsat
2. Sekoita em. aineksiin Apetina Green Pesto -juustoa, sitruunan mehu, hunaja, sormiusuola, mustapippuri ja tilli
3. Nauti joko sellaisenaan tai grillaa grillissä kymmenisen minuuttia

Otin vuosi sitten työn alle erilaisiin kasviksiin tutustumisen. Jotkut teistä taitavat muistaakin, että päätin alkaa vierailemaan siellä HeVi-osaston skrodejen kasvisten luona useammin. No siellä olen vieraillut tämän tästä, mutta täytyy myöntää, että vieläkin tuntemattomampien kasvisten kanssa käy niin, että ne jäävät jääkaapin vihanneslaatikkoon odottelemaan siksi aikaa, että ovat jo todellista hävikkiruokaa.

Nauriit ja palsternakat sekä mustajuuret ovat kuitenkin osoittautuneet erittäin käyttökelpoisiksi vielä senkin jälkeen, kun ne ovat mukavasti pehmenneet. Musta on tullut mestari tekemään kasvissosekeittoa näistä skrodeimmistakin hävikkikasviksista, jotka mukavasti lempeytyvät soseutuksessa. Joten vinkkinä teillekin – kasvissosekeitot. Joita maustamaan sopii Apetina-juusto, joka on täydellinen kaveri kasviksille!

Kesällä grilli kuumenee liki joka ilta, joten lämpimässä kesäillassa hävikkikasviksia tulee grillattua tämän tästä. Toki tavoite on, että hävikkikasviksia ei synny, mutta välillä niin pääsee käymään. Eräänä iltana mietin, mitä voitaisiin tehdä kahdesta munakoisosta, jotka tuntuivat käteen jo melko pehmeitä. Viipaloin ne, valelin öljyllä ja laitoin grilliin. Päälle mustapippuria, murusteltua Apetina-juustoa, salviaa ja ruohosipulia. Ei kuulkaas voisi olla helpompaa herkkua kesäiltaan.

Grillatut munakoisot Apetina-juustolla

2 munakoisoa
oliiviöljyä
mustapippuria
200 g Apetina Original -juustoa
salviaa
ruohosipulia

1. Leikkaa munakoison vihreä osa pois ja viipaloi munakoiso pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi
2. Grillaa munakoisoja ja sivele niiden pintaan oliiviöljyä
3. Murustele päälle Apetina-juustoa ja kierrä mustapippurimyllystä niille mustapippuria
4. Tarjoile tuoreen salvian ja ruohosipulin kanssa (muutkin yrtit käyvät)

Olen sillä silmällä katsellut meidän keittiön tasolla olevia nektariineja. Ne alkavat olla jo ehtoopuolella, joten taidanpa juhannuksena koittaa, miltä maistuisi grillatut nektariinit, joita sulostuttamaan laitan kaveriksi Apetina-juustoa. Ainakin näin etukäteen näiden kahden liitto kuulostaa taivaalliselta; makeaa ja suolaista! Toivottavasti sain tämän postauksen myötä rohkaistua teitäkin käyttämään niitä hävikkikasviksia jääkaapin uumenista. Totean täten Ahmi hävikkikasviksia -kesäteeman alkaneeksi. Olisi kiva tietää teidän vinkkejä hävikkikasvisten käyttöön 🙂

MUKAVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


perjantai 18. kesäkuun 2021

Pre-fredagsmys: Pestopiiras & mökkitunnelmia

HEI HELLUREI!

Innokkaimmat ovat jo kyselleet, koska mökistä saa taas kuvia blogin puolelle. Olen ystävällisesti pyytänyt kääntymään mökkiarkistojen puoleen, mutta hei – vaikkei täällä mökillä mitään muutoksia ole tapahtunutkaan, niin tähän väliin taas mökin ulkokuvia. Mökkiä edestä ja sivulta. Väliin muutamia pestopiiraan kuvia, ettei illuusio ruokablogista romuttaudu 😉

Mä olen viettänyt tänään osin vapaapäivää ja mikäs tässä ollessa. Aurinko porottaa kuumasti, mutta onneksi tuuli viilentää hieman. Kun miehen työpäivä loppuu, niin meillä alkaa pienimuotoinen projekti. Jäänrikkoman laiturin tilalle ostimme uuden laiturin rungon, joka sattumoisin on yhdestä palasta rakennettu. Se pitäisi saada jotenkin tuolta venerannalta saareen. Eikä siinä vielä kaikki; jotta tuon uuden laiturin saa meidän viime syksynä rakentaman laitskan jatkoksi, pitää jään runteleman vanhan laiturin rippeet saada järvestä pois. Tähän saamme onneksi huomenna apua, mutta näin jälkikäteen ajateltuna pomminvarmana tuntunut ratkaisu (betonirenkaat, jotka on valettu betonilla) laiturin kannattimina oli ehkä huono vaihtoehto 😀

No, hommaa piisaa ja mikäs siinä. Mökkihöperöt tykkää. Siihen varhaiseen perjantaimyyssiin palatakseni. Meillä oli jääkaapissa vielä reilu desi edellisen postauksen minttupestoa jäljellä, joten tein meille myöhäisen lounaan lehtitaikinasta (vai olikohan se voitaikina), pestosta, parmesanista, mozzarellasta ja hunajasta. Ei mikään hurjan ravitseva, mutta tarjolle tein myös fetasalaattia.

Pestopiiras

3-4 lehtitaikinalevyä
1,5 dl (minttu)pestoa
parmesania
mozzarellaa
hunajaa
mustapippuria

1. Sulata lehtitaikinalevyt ja kaulitse ne pitkältä sivulta kiinni toisiinsa (en tehnyt tätä kunnolla, niin levyt hieman erkani uunissa paistuessaan)
2. Levitä päälle pestoa jättäen noin 1 cm reunoilta ilman pestoa
3. Raasta juustohöylällä päälle parmesanlastuja, revi puolikas mozzarellapallo myös piiraan päälle
4. Lorota päälle vielä hunajaa ja ripsottele mustapippuria
5. Paistaa 225 asteessa noin vartti (tai kunnes reunat kauniin ruskeat ja juustot sulaneet)

Nyt hetkeksi aurinkoon äänikirjan kanssa ja sitten hommiin. On luvattu ihan mielettömän hyvää keliä viikonlopulle, joten nautitaanhan

PERJANTAITERKUIN,