keskiviikko 27. tammikuun 2021

Kasviskeskiviikko: Itämainen kasvissosekeitto

VOI ETTÄ,

miten se onkaan useimmiten niin, että kaikki yksinkertainen ja konstailematon on kaikista kauneinta? Tai ruoista puhuttaessa kaikista parhaimman makuista? Olette tainneet huomata, että käytän melko paljon aasialaisia makuja keittiöpuuhissani? Jep, en vain voi vastustaa valkosipulin, inkiväärin, limen ja erilaisten currytahnojen yhdistelmää. Tuohon kun vielä lisää samettisen kookoksen maun, niin olen myyty.

Bataattisosekeittoja blogissani on vuosien varrella nähtykin (mm. täällä, täällä ja täällä; kaksi vikaa olivat kaupallisia yhteistöitä), mutta koska tuo ruoka on niin helposti varioitavissa, annetaan sille vielä näkyvyyttä. Koska eittämättä se on yksi herkullisimmista talvipäivän sulostuttajista. Lämmin keitto, jossa on pikkuisen potkua. Voisko parempaa ollakaan? Mun mielestä ei 🙂

Välillä paahdan bataatit kypsiksi uunissa, jolloin keittoon saa ihanan paahteisen maun! Tällä kertaa en paahtanut, mutta keittoon pääsi bataatin kaveriksi muutama makea porkkana.

Itämainen kasvissosekeitto
4:lle

5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 iso bataatti
2 isoa porkkanaa
3 banaanisalottisipulia
1 valkosipulin kynsi
2 tl raastettua inkivääriä
öljyä
0,5 – 1 rkl punaista currytahnaa
öljyä
400 g kookosmaitoa
puolikkaan limen mehu

Tarjolle
loraus kasviskermaa
pannulla paahdettuja cashewpähkinöitä
korianteria
tuoretta chiliä

1. Kuori ja pilko sipulit, raasta inkivääri. Kuullota em. hetki kattilassa öljytilkassa. Lisää currytahna.
2. Kuori ja kuutioi bataatti ja porkkanat, lisää kattilaan
3. Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio
4. Anna kiehua, kunnes kasvikset ovat pehmenneet.
5. Soseuta ja lisää kookosmaito, lämmitä ja lisää limen mehu ja tarvittaessa currytahnaa
6. Tarjoile kaurakerma lorauksen, cashewpähkinöiden, korianterin ja chilin kanssa.

Usein sitä miettii, että viitsiikö ostaa jotain ruoka-ainetta kotiin. Otetaan nyt esimerkiksi tuo currytahna. Jos te siellä ruudun takana pohditte,  viitsiikö ostaa sellaista lasipurnukkaa vain tämän reseptin takia, niin saanen vinkata muutaman muunkin reseptin, jota tuota käytän:

Aasialainen lohikeitto
Aasialainen nuudelisoppa

Lisäksi punaista currya voi laittaa mausteeksi vaikka munakkaaseen. Mielessäni siintää myös resepti aasialaistyyppisistä uuniperunoista, joihin tulisi rapsakka korppujauho-currypinta 🙂

OIKEIN KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Kasviskeskiviikko: Itämainen kasvissosekeitto”

  1. Anna sanoo:

    Currytahna sopii loistavasti piristämään myös sitä ihan tavallista kanakastiketta, joten ei tosiaankaan ole turha ostos, joka jäisi pyörimään jääkaappiin.

    Yksinkertainen ja hyvin maustettu ruoka on parasta. Pakko tehdä tätä keittoa joku päivä, koska kuulostaa niin herkulliselta talviruoalta. 😍 On tullut syötyä vaan chili-bataattisosekeittoa. Onneksi meillä mieskin tykkää näistä aasialaisista makuyhdistelmistä, joten ei tarvitse syödä kaikkea yksin (sekään ei kyllä haittaisi). 😂

    Kivaa loppuviikkoa Maria!

    • Maria sanoo:

      No moi Anna

      ja sinähän sen sanoit, kanakastikkeessakin currytahna toimii loistavasti 😍

      Kiitos, tämä keitto oli kyllä koukuttavaa! Hih, iso kattila porisemaan vaan, niin riittää molemmille moneksi päiväksi 😁

      Kiitos samoin Anna sinulle ❤️

Kommentoi