keskiviikko 03. huhtikuun 2019

Ruoka, jonka tuoksu saa naapurit kolkuttelemaan ovellesi

ILTAA TALOON!

Mulla on tosi hyvä hajuaisti ja aika usein tiedän, mitä meidän naapureilla on iltaruokana. Usein on sellaista, että tekisi mieleni mennä ihan kurkistelemaan oven raosta, että miltä ruoka näyttää. Maistiaisen usein olisin valmis ottamaan. Ruoka joka itseni saa kolkuttelmaan – tai saisi kolkuttelemaan, jos kehtaisin – naapurien ovelle on aika usein sellaista, jossa tuoksuu mausteet. En tiedä miksi, mutta kun tuoksutan esimerkiksi intialaisen ruoan tuoksun, alkaa vatsani kurnimaan saman tien. Vaikka olisin juuri syönyt.

Tänään lounaaksi valmistin ruokaa, jota meillä syödään myös iltaruoaksi ja todennäköisesti myös huomen illallakin, sillä sitä tuli reippaamman puoleisesti. Palaverista iltapäivällä kotiin tullessani tuoksu tuli nenääni jo ennen ulko-oven avaamista. Avasin oven ja ryntäsin keittiöön. Curry maistui kylmänäkin aivan loistavalle.

Hävettävintä tässä asiassa on nyt se, että en tiedä yhtään, mistä lehdestä reseptin kuvan kännykkääni nappasin. Sen tiedän, että lisätietoja kohdassa luki urtekram.fi. Urtekramin sivuilta en tätä reseptiä löytänyt, mutta jos joku muistaa, missä lehdessä tämä oli niin saa vinkata, jotta saan asianmukaisen lähteen. Edit: Yhteishyvässä, kiitos Kristiina 🙂

INTIALAINEN LINSSICURRY
(4 annosta)

4 valkosipulin kynttä
25 g tuoretta inkivääriä
2 rkl jeeraa
1 rkl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
1 tl luomukanelia
1/2 tl kardemummaa
3 rkl luomu kookosöljyä
1 keltasipuli silputtuna
300 g kukkakaalia paloina
2 omenaa kuutioituna
400 g tomaattimurskaa
3 dl Urtekram Luomu Punainen Linssi
5-6 dl vettä
400 ml Luomu kookoskermaa
100 g tuoretta pinaattia
1 luomulimen mehu
suolaa

Tarjoiluun
tuoretta korianteria
luonnonjugurttia (käytin turkkilaista)
cashewpähkinöitä
keitettyä riisiä

1. jauha morttelissa valkosipulinkynnet, inkivääri, mausteet ja kookosöljy tahnaksi
2. paahda silputtua sipulia ja maustetahnaa noin viisi minuuttia pannulla
3. lisää joukkoon kukkakaalin ja omenan palat, tomaattimurska, linssit ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua kannen alla noin 45 minuuttia.
4. lisää joukkoon kookoskerma ja pinaatti. Anna hautua vielä noin 15 minuuttia ilman kantta.
5. Mausta suolalla ja limen mehulla.
6. Tarjoa curry tuoreen korianterin, pähkinöiden, jogurtin ja riisin kera

Nyt taas syömään, tällä kertaa ruoka lämmitettynä. Saas nähdä koputteleeko joku ovelle 😉
Hei kiitos ihanat kommenteistanne eiliseen mökkihöperyyspostaukseen ♥ Palaan kommentteihin illalla, samalla kun väijytään HIFK:n ja Kärppien karkeloita!

KESKIVIIKKOTERKUIN,


6 Responses to “Ruoka, jonka tuoksu saa naapurit kolkuttelemaan ovellesi”

  1. KristiinaK sanoo:

    Tuo resepti oli juuri uudessa Yhteishyvä-lehdessä. Tein itsekin sitä ja se oli tosi hyvää. Ohjeessa sanottiin että annos on neljälle, mutta meille siitä tuli ainakin tuplasti tuo annosmäärä.

    • Maria sanoo:

      Jes,

      kiitos kiitos kiitos Kristiina ♥♥♥ Näin mä epäilinkin, että oli joko Yhteishyvässä tai Pirkassa, mutta en ollut varma.
      Hih, sitä tuli koko pataljoonalle kerralla. Voikohan tuota pakastaa? Toivottavasti, sillä meillä sitä jää yli vaikka syödään vielä huomenna iltaruoaksi 🙂

  2. ida ihana sanoo:

    Oi, kiitos vinkistä, kuulostaa tosi maukkaalle!:) Itsekin laitoin muutaman meidän lempparikasvisreseptin juuri jakoon blogissani

    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    ida

    • Maria sanoo:

      Heippa Ida!

      Tuo oli niin hyvää, just pussitin neljä lounaspussia pakkaseen, kun sitä oli vieläkin jääkaapissa 😀

      Oi kiitos vinkistä, tulenpas katsomaan teidän lemmparikasvisreseptejä ♥

      Kivaa viikonloppua! ♥

  3. […] ihanan mausteisia curryja. Joten tänä iltana sellaista. Kuvien kukkakaalicurryn resepti löytyy täältä vuoden […]

  4. […] Maanantai: Intialainen linssicyrry Tiistai: Gnocchit sitruunaisessa tomaattikastikkeessa Keskiviikko: Loppiainen, joten raclettea 🙂 Torstai: Valkosipulinen uunibroileri & veneperunat Perjantai: Gulassikeitto […]

Kommentoi