lauantai 12. maaliskuun 2022

Lähtölaskenta on alkanut

Tasan 936 tuntia, 5,57 viikkoa tai 39 yhdeksän päivää. Riippuen laskutavasta. Ai mihinkö? No siihen, kun mökkihöperöiden odotus vuonna 2015 loppui jäiden sulaessa. Ja hei, mikäli kelit jatkuu tällaisena kuin tänään, niin toivoa jäiden sulamiseen huhtikuun puolen välin jälkeen on olemassa. 

Eilen illalla katsoin IG stoorieni kohokohdista mökkivideoita ja -kuvia ja tunsin sen tietynlaisen tunteen tuolla sisimmässä. Sen sellaisen, joka alkaa nostaa päätään joka vuosi maaliskuun tienoilla. Se on se sama tunne, minkä tunnen, kun avaan mökin oven ja tuttu tuoksu tulvahtaa sieraimiin. Sitä on vaikea selittää, mutta sellainen tietynlainen ”Olen tullut kotiin ja se tuntuu ihan äärettömän hyvältä!” -tunne.

Tälle kesälle mökille ei ole suurempia projekteja luvassa, ellei kaikkien terassi- ja kulkuväyläpuiden öljyämistä oteta huomioon. Myös kalliorannan sisustus saatetaan loppuun ja kesähuoneesta tehdään toimivampi. Näistä voisin muuten tehdä blogiinkin suunnittelupostausta, niin saan samalla järkeistettyä ajatuksiani ja toisaalta teiltä vinkkejä. 

Olkkarin sisustusta selkiytetään myös viemällä kotoota nämä Kivikin sohvat sinne. Tällä hetkellähän meillä ei ole muuta kuin ne nojatuolit sekä pikkuinen yhden ihmisen istuttava sohva siellä. Kaivataan löhömeinikiä mökillekin. 

Puuklapeja ei tehty syksyllä niin paljon kuin oli suunnitelmissa, joten klapikone saa laulaa niinä pilvisinä ja sateisinä päivinä, jolloin laiturinnokka ei kutsu ottamaan aurinkoa. Heh, toivoa toki sopii, että pääasiassa kesä vietetään laiturinnokassa.

Viime kesänä opeteltiin mökkeilyä aikuisten kesken ja lopulta alettiin siitä nauttimaankin! Toivottavasti kuitenkin tänä kesänä saadaan tytöt edes silloin tällöin mukaan. Toinen on antanut ukaasin, että on vain ja tasan yhden kerran mökillä ja se on juhannuksena. Toinen kuulemma ei tiedä siitä yhdestäkään kerrasta ;D Noh, mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, niin kun antaa mahdollisuuden jäädä kotiin tai tulla mukaan, niin välillä saattavat takapenkille mökkikasseineen itsensä punkea

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

 


8 Responses to “Lähtölaskenta on alkanut”

  1. Sirpa sanoo:

    Heips, täälläkin lähes malttamattomana odotan lumien sulamista ja jäiden lähtöä. Tosin ollaan pitkin talveakin käyty mökillä, mutta eihän se niin nautittavaa ole. Just tällä hetkellä olen mökillä. Takkatulen äärellä paistoin makkaraa (pitkästä aikaa). Aamupäivällä tein omenapiirakan päiväkahville.
    Laita ihmeessä mökkisuunnitelmia ja sitten myöhemmin toteutuksia yms. runsain kuvin. Voi hyvin!
    t. Sirpa

    • Maria sanoo:

      Moikka Sirpa

      ja oi että, te olette päässeet mökille talvellakin ❤️
      Se on totta, että jotenkin kesä on kyllä mökkeilyn kulta-aikaa!

      Juu, ilman muuta laitan 🥰

      Kiitos samoin ❤️

  2. Sanna sanoo:

    Täälläkin on lähtölaskenta alkanut!Ensi kuussa saaristoon.Niin paljon odotan,että itku meinaa ikävästä tulla.Ihanaa:D

    • Maria sanoo:

      Jes,

      ihan mahtavaa Sanna – pian tekin pääsette saaristoon ❤️
      Kyllä aika menee ihan jäätävää vauhtia. Justhan vasta mökkikaudet lopetettiin ❤️

  3. H sanoo:

    YES!!! Ihana postaus – laita näitä paljon ja usein, kiitos! 😀

    • Maria sanoo:

      Voi että,

      kiitos H ❤️ Näitä on tulossa kevään ja kesän mittaan taas niin paljon, että kyllästytte 🙈

  4. R sanoo:

    Oijoi, meidän työleirin kuva heijastui verkkokalvoilleni. Kysynkin, pesettekö ensin ne öljyttävät paikat? Millä tavalla? Minä petsasin/öljysin viime kesänä mökin ulkokuistin ja sain huudot kun en etukäteen pessyt kunnolla niitä. Vai pesinkö ollenkaan, ulps…

    • Maria sanoo:

      Moikka R

      ja juu, työleiriltä tuo munkin silmiini heijastui, kun luin kirjoittamani 🙈

      Noooh, nehän pitäisi pestä siitepölystä yms. liasta. Mutta suutarin lapsella ei ole kenkiä enkä ole kyllä koskaan pessyt 😁

Kommentoi