keskiviikko 06. marraskuu 2019

Nuorten hyvinvointi huolestuttaa

MOIKKAMOI KESKIVIIKKOON!

Tiedättekö, että mä olen aivan sanaton. Mykistynyt kaikkien ihanien kommenttien ja viestien ansiosta, joita olette lähettäneet eilisen postauksen tiimoilta. KIITOS ♥ Se sisäinen palo uudistua on sammutettu. Kirjoitan blogia teille ja jos 99,9% on sitä mieltä, että nykyinen kattaus toimii, niin mitä sitä suotta liikaa uudistumaan. Pieni uudistuminen on kuitenkin hyvästä. Postausten kulma pysyy samana kuin tähänkin asti, mutta ensi vuodelle on jo suunnitelmissa sellaisia jatkopostausten tyylisiä juttuja. Vähän niin kuin syksyinen ”Takaisin ruotuun” -postaussarja. Myös päivän asu -postauksia toivottiin, joten sellaisia on luvassa. Kuten myös toiveidenne mukaan my day / my week -postauksia.

Eilen illalla olin yläkoulun vanhempainillassa ja rehtorin alkuun esittelemän THL:n kouluterveyskyselyn tulokset jäivät osaltaan vaivaamaan mua ihan älyttömän paljon. Nuorten hyvinvointi kun pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen etu. Sellainen asia, johon meidän vanhempina ja aikuisina tulisi kiinnittää huomiota. Vanhempainillassa kävimme läpi Tampereen lukuja 8. ja 9. luokkalaisten osalta, mutta mitä tuossa tilastoja tänä aamuna tutkin, niin aika hyvin nuo korreloivat koko maan tuloksiin. Haluaisin nostaa esille muutamia huolenaiheitani. Ja nyt puhun nimenomaan kasi- ja ysiluokkalaisten hyvinvoinnista koko maan osalta.

Ystävät, nuo elämää rikastuttavat ihmiset. Kaikilla meillä pitäisi olla ystäviä. Tai edes se yksi läheinen ystävä. Yksinäisyys surettaa. Se saa oikeasti ajatuksen tasolla sydämen sykkyrään, kun miettii, kuinka monta yksinäistä tuolla jossain on. Pojista 11,3 % ja tytöistä 6,9 % kertoo, että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää. Miettikää. Tuossa iässä, kun ollaan murrosiän myllerryksissä tuntuu aivan järjettömältä ajatella, että ei ole yhtään läheistä ystävää, kenen kanssa jakaa huolet ja kasvukivut.

Onneksi kuitenkin 54,9 % ja tytöistä 39 % kertoo, että heillä on hyvä keskusteluyhteys vanhempiensa kanssa. Tosin itseäni jäi mietityttämään tuo, että poikien osuus on korkeampi. Mulla kun on tyttöjen äitinä sellainen kuva, että tytöt olisivat avoimempia juttelemaan huolistaan vanhempien kanssa kuin pojat. Eli toivoa sopii, että nuo ketkä kertovat että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää, pystyisivät kuitenkin kotona kertomaan huolistaan ja jakamaan asioita ♥

Tyytyväisyys elämään on pitkässä juoksussa elinehto jaksamiselle. 20,1 % tytöistä ja  41,9% pojista kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Aloin miettimään, että mitä tytöiltä puuttuu elämästä tuossa iässä. Jotain sellaista, mikä saa tyytyväisyyden tason laskemaan. Onko ne hormonit vai liialliset paineet elämästä. Rakkaushuolet vai koulun kuormittavuus. En sitä sano, että koko ajan pitäisi olla erittäin tyytyväinen elämäänsä, mutta hurjan pienenä pidän tuota tyttöjen prosenttilukua.

Aamupala on päivän tärkein ateria. Ja hei tuo, että 44,5 % tytöistä ja  38 % pojista ei syö aamupalaa joka arkiaamu on näin aikuisen silmiin ihan tosi huolestuttavaa. Mutkat suoriksi vetäen ajattelen, että sitten ei ole polttoainetta koulun ensimmäisille tunneille. Olo on varmastikin vetämätön ja väsynyt. Tuossa tilassa ei kyllä mene oppi päähän ja keskittyminenkin on niin ja näin. Eilen kävi ilmi myös se, että ainakin tuon meidän koulun oppilaat, jotka jättävät aamupalan kotona väliin saattavat käydä lähikaupasta hakemassa tuoremehua ja sipsiä aamupalaksi. Energiajuomat onneksi ovat koululla kiellettyjä.

Mutta sitten on niitäkin oppilaita, jotka skippaavat sekä aamupalan että koululounaan. Meidän koulussa ainakin ruoka on kuulemma ns. laitosruoaksi erittäin hyvää ja myös kasvisruokavaliota noudattavat ovat otettu huomioon. 37,3 % tytöistä ja 35,7 % pojista ei syö kouluruokaa päivittäin.  Se tuntuu tosi hurjalta. Varsinkin kun lukuja peilaa siihen, että meillä Suomessa on sentäs ilmainen kouluruoka.

Aivot kehittyvät unessa. Tuolta tilastoista selviää myös se, että keskimäärin nuoret nukkuvat aivan liian vähän. Meidän esikoisen luokalla oli tehty tilastomatikkaa varten kysely ja meinasin tipahtaa tuoliltani, kun kuulin, että tosi moni nuorista nukkuu alle kuusi tuntia yössä.

Nuorten huumeiden käyttö on jo itsessään sellainen asia, joka saa mut henkisesti voimaan pahoin. Jos muistelette omia yläasteaikojanne ja niitä ekoja kokeilujanne kamalan makuisen Liebfraumilchin tai vastaavan suhteen, niin olette varmasti joskus ajatelleet, että toivottavasti tuo lapsi ei seuraa isänsä/äitinsä jalanjäljissä. Omaan korvaani kuitenkin alkoholikokeilut (jotka ihan varmasti ovat osa jokaisen nuoruutta) tuntuvat niin paljon sallitummilta kuin huumekokeilut. En muista, että mun yläasteaikana kukaan olisi sanonut, että koulussa voi ostaa huumeita. Tai että joku meidän koulusta olisi käyttänyt huumeita. Toista se on kuulemma nykypäivänä. Kauppa käy. Koulun alueella, jopa naulakoilla perjantai-iltapäivisin. Snäpissä on kuulemma tosi helppo ostaa huumeita. Huh!

Kasi- ja ysiluokkalaisista pojista 10,6 % ja tytöistä 7,3 % on kokeillut huumeita ainakin kerran. Jokseenkin huolestuttavaa on se, että nuorista 12,4% hyväksyy ikäisillään kannabiksen käytön. Tiedän, että tästä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta mä en hyväksy huumeita. En tuota kannabista enkä mitään muutakaan. Se, että yläkouluikäiset joutuvat velkakierteeseen huumaavan aineen takia on ihan älyttömän surullista. Se, että tuo uusi isäntä saa heidän elämänsä ihan mullin mallin on aivan käsittämätöntä. Ja fakta, että tuolla pörrää aikuisia ihmisiä, jotka houkuttelevat nuo lapset (kyllä, lapset) pahimmassa tapauksessa huumehelvettiin on jotain sellaista, mikä ei käy mun järkeen.

En tiedä onko mulla taas se kukkahattu liian visusti päässä, mutta mitä mieltä te olette? Eikö ole hiukkasen huolestuttavia lukuja? Huolestuttavan suuri osa nuorista ei voi hyvin. Ulkopuoliset paineet nuorilla ovat sen verran suuria, että mä koen vanhempana vastuun siitä, että mun tehtävä on järjestää kotiolot niin, että täällä on turvallista olla. Että voidaan jutella ihan mistä asioista vaan ja että nuo nuoret tietävät, että tapahtui elämässä mitä vain, niin aina olen tukena ja turvana. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus huolehtivaan, rakastavaan ja kannustavaan vanhempaan ♥

KIRPSAKKAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. ja hei, mitäs nuo paljaat nilkat? Jätetään asia sikseen, mutta tänäkin aamuna mainitsin hienovaraisesti asiasta. Tarjouduin kaivamaan kellarista pitkävartiset talvisaappaat. Nyt ei kuulemma ole vielä talvi. Jep, näillä mennään :D


sunnuntai 03. marraskuu 2019

Ensi viikko on omistettu kehonhuollolle ♥

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT

ja hei lämmin kiitos kaikista kommenteistanne ja viesteistänne, joita eilen lähettelitte. Meitä ikävöiviä on aika paljon. Mutta yhtä paljon on meitäkin, ketkä kuitenkin ovat löytäneet suuren ikävän keskellä sen valon. Myös heitä, jotka vielä odottelevat tuota valoa, mutta luottavat siihen, että vielä se näyttäytyy.

Tänään vietettiin koko päivä Turussa sukuloimassa. Mikä siinä onkaan, että ettei useammin tule käytyä. Vastedes täytyy taas laittaa Turun reissut kalenteriin. Itselleni päivän kohokohta oli tuon ihanan Pipsa-tädin näkemisen lisäksi se, että sain istua liki neljä tuntia autossa. Kipeiden lihaksieni kanssa ;) Kuunnella äänikirjaa ja uppoutua lentokonekaappauksen juonenkäänteisiin.

Tuossa kotiin tullessamme mies ehdotteli ylämäkitreeneihin lähtemistä, mutta saa lähteä yksinään. Nyt mun kroppa viestittää, että on pakko pitää lepopäivä. Viikon liikuntasaldoksi tuli kaksi laitepilatestuntia, kaksi juoksulenkkiä, kahdet ylämäkivetotreenit ja kaksi joogaa (joista toisessa hikilammikko valui joogamatolle). Eli paljon enemmän kuin mitä olin suunnitellut.

Tuntuu, että nuo mun vartaloni jatkeet lantiosta alaspäin ovat kaksi pökkelöä. Myös jaloiksi niitä joskus nimitetään. Hartioiden jatkeetkin ovat kaksi sellaista lyhyempää pökkelöä, joiden nostaminen sattuu pökkelöitä kiinni pitäviin niveliin :D Kyllä, ensi viikon olen pyhittänyt kehonhuollolle.

Maanantai: Yin-jooga
Tiistai: Venyttelypilates
Keskiviikko: Selkätunti
Torstai: Pitkä kävelylenkki
Perjantai: Laitepilates

Neljä ohjattua tuntia ja yksi omatoiminen torstaina. Viikonloppu mennään sitten fiiliksen mukaan. Eilen kävin pitkästä aikaa joogassa. Kyseessä oli joogaworkshop, jonka eka tunti oli dynaamista vinyasa flow joogaa. Toinen tunti oli yin joogaa ja hei mun täytyy myöntää, että en edes muista, koska viimeksi olen venytellyt enemmän kuin minuutin. Rauhoittunut, hengitellyt ja ollut läsnä venyttelyn aikana. Tuon parituntisen joogan jälkeen olo oli niin ihana.

Niin ihana, että ajattelin sulkea nyt koneen ja mennä tuohon olkkarin lattialle villasukkineni hieman venyttelemään. Joogablokkia mulla ei ole, mutta kahvipaketti ajanee asiansa :) Muistakaahan pitää itsestänne huolta ♥ Ainakin itselläni kroppa ja mieli kulkee käsi kädessä. Kroppa kertoo hyvin selvästi, milloin se tarvitsee huoltoa. Nyt on sen aika.

SUNNUNTAITERKUIN,

PS. viime marraskuun lopulla näytti tuolta kuin kuvissa…mikäli ensi viikon sääennustuksiin on uskominen, niin ehkä saadaan kuulaat pakkaspäivät ja pieni lumihuntu tänä vuonna aiemmin :)

 


perjantai 01. marraskuu 2019

Tärkeintä on tasapaino

HEI HELLUREI IHANAT

ja aurinkoista perjantaita! Ei voi valittaa – marraskuu laittaa parastaan heti näin ekana päivänä. Jotenkin tuossa ulkona koiran kanssa ollessani mietin, että ilmassa on jopa vähän keväistä fiilistä. Aurinko lämmitti ja siinä missä varjokohdat olivat vielä kuurassa, oli osin kuura sulanut. Vaikka tykkään marraskuusta ihan missä muodossa tahansa, niin en laittaisi pahakseni, vaikka se tällaisena jatkuisi. Noh, vähän lunta voisi myös tuprutella.

Olen pitkin syksyä saanut kyselyitä, että mitäs mun opiskelut. No siinähän ne. Ovat täyttäneet ihan kivasti kalenteria, etten sanoisi. Ja hei, jos tuo positiivinen psykologia ei olisi vienyt niin mennessään, jollen olisi siihen niin uppoutunut, niin voisi helposti tuskastua siihen, että yhtäkkiä viikosta viedään noin 20 tuntia pois. Tai ei pois, vaan täytetään. Ennen kuin opinnot alkoivat mietin, että mistäköhän selkärangasta mä tuon reilun 20 tuntia viikkoon napsaisen. Kun muutenkin tuntui olevan vähän kiire.

Onneksi ei ole tarvinnut sen kummemmin nyhtää aikaa tyhjästä. Mutta se täytyy todeta, että ilman näitä kotitoimistopäiviä voisi olla hieman haastavaa. Näiden varalle kun olen ottanut aina muutamia kouluprojektejakin käsittelyyn. Kuunnellut verkossa opintokokonaisuuden osaa, kirjoittanut reflektiota tai lukenut kouluun liittyvää kirjallisuutta. Se, että kaiken tämän tekee vapaaehtoisesti ja silkasta innosta toki auttaa.

Muutenkin olen jälleen todennut tämän syksyn aikana, että tärkeintä on se tasapaino. Tasapaino työn, vapaa-ajan, koulun, äitiyden, vaimouden, ystävien ja hyvinvointia tukevien asioiden kesken. Mä olen tainnut kertoakin, että ennen olin vahvasti ”kaikki tai ei mitään” -ihminen. Tuo jos mikä ei tuo tasapainoa. Siinä keskittyy johonkin asiaan, kun taas joku toinen asia jää sen vahvemman fokuksen jalkoihin. Nyt olen jotenkin oppinut tasapainon. Sellaisen tehokkaan leppoisan tekemisen. Niin, että kaikki elämän osa-alueet tulee hoidettua mulle riittävällä tasolla läpi.

Iän myötä energisyys ei ole ainakaan lisääntynyt, joten koen tasapainon löytämisen olevan yksi tärkeimpiä löydöksiäni. Miten olen löytänyt sen tasapainon? Aikatauluttamalla, mutta myös sen avulla, että tunnen itseni läpikotaisin. Osaan tunnistaa ne pienimmätkin merkit itsessäni, jotka kertovat siitä, että nyt on vaakakupit vinksallaan. Ainahan toki tuohon ei pysty samantien reagoimaan, mutta pienen korjausliikkeen pystyy tekemään. Ja pistää kalenterin järjestykseen niin, että se tasapaino on näkyvissä lähitulevaisuudessa.

Tasapainon löytymisessä on auttanut myös se, että olen antanut itselleni luvan vain olla. Nauttia viikonlopuista viikonloppuina. Iltatöiden jälkeen ottaa seuraavana päivänä vaikka keskellä päivää pari tuntia itselleni ja käydä lenkillä tai pilateksessa.

Ehkä kuulkaa se on se lempeys, joka näyttelee tässä tasapainojutussakin pääroolia. Sen avulla kahlataan tämä marraskuukin läpi, lempeästi. Ei vastaan pyristellen tai liikoja odottaen. Jos pimeys meinaa ottaa vallan, niin sitten vaikka nukkuen. Kuitenkin niin, että ei tekemättömät työt kolkuta takaraivossa 

PIRTSAKKAA PERJANTAITA,