sunnuntai 03. tammikuun 2021

Ekan arkiviikon arkiruokalista

HEIPATSU!

Täällä sitä körötellään jo pian Oulun kohdalla kohti kotia. Kohti ihanaa arkea. Huomasin IG:ssä, että aika paljon uusiakin seuraajia on tullut mukaan, joten lämpimästi tervetuloa myös teillekin. Teen itsestäni vaikka tuonne Instagramin puolelle esittelyn, mutta sen verran on pakko kertoa jo tässä vaiheessa, että mun arjen kultareunuksen muodostaa arki-iltojen ruoanlaitot.

Ne hetket, kun on saanut vaihdettua työvaatteet kotivaatteisiin ja kaivan leikkuulaudan esiin. Kun vesi porisee hellalla ja lapset kattavat pöytää. Viime vuosi tyhjensi arki-illat ihanasti ja mä olen oikeastaan oppinut jo nauttimaan siitä aikatauluttomuudesta. Niistä illoista, kun saa ruokailun jälkeen köllähtää rauhassa sohvalle ennen illan omatoimisia treenejä.

Vuoden eka arkiviikko edessä ja on kuulkaas aika ottaa taas joku roti ruokailuihin. Ihan kovasti ei lipsuttu joululomalla, mutta sillain, että kasvishammasta kolottaa. Puhtaan ruoan hammasta kolottaa. Ja kaipaan sitä tiettyä suunnitelmallisuutta ja rotia, jonka avulla hävikki pienenee ja kukkaro kiittää. Arkiruoanlaitossa ei juurikaan kikkailla, vaan tehdään koko perheelle maistuvia ruokia. Ollakin, että lasten suusta välillä soraääniä tuleekin 🙂

Ensimmäistä arkiviikkoa katkoo mukavasti arkivapaa ihan keskellä viikkoa. Silloin sovittiin, että tehdään raclettea. Mun on tehnyt raclettea mieli jo vuoden päivät! Muuten ensimmäisen arkiviikon ruokailut koostuvat tutuista ja turvallisista vanhoista suosikeista. Klikkaamalla ruokaa, pääset reseptiin.

Maanantai: Intialainen linssicyrry
Tiistai: Gnocchit sitruunaisessa tomaattikastikkeessa
Keskiviikko: Loppiainen, joten raclettea 🙂
Torstai: Valkosipulinen uunibroileri & veneperunat
Perjantai: Gulassikeitto


Nyt toivottelen sinne suloista sunnuntain jatkoa ja keskityn orientoitumaan tulevaan työviikkoon. Eka arkiviikko alkaa kyllä aika leppoisasti parin päivän kotitoimisto-oleilulla ja keittiöelämään keskittymisellä. En malta odottaa, että pääsen tämän bloginkin kanssa ”käärimään hihat ylös”.  Mulla on jo tuolla luonnoksissa vaikka kuinka monta ihanaa resepti-ideaa odottelemassa niiden valmisteluita.

Ai niin, ja arvatkaas mitä teen ekana, kun päästään kotiin? Pakkaan nisset ja nasset varastoon ja roudaan kuusen ulos. Joulu taitaa olla nyt armottomasti ohi 🙂

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 01. tammikuun 2021

Tervetuloa, Marian Bistro on auki!

…ja hei Onnellista alkanutta uutta vuotta 2021!

Täällä sitä nyt ollaan, uuden kynnyksellä. Ihana nähdä sinut täällä ♥ Ja tervetuloa mukaan ruokaseikkailuun. Ruokatarinoihin, joita ei ole vielä käsikirjoitettu eikä tulla käsikirjoittamaankaan. Niin täällä blogissani kuin elämässä yleensä elän hetkessä. Ainoat suunnitelmat, mitä ruokien suhteen teen on joka viikottaiset arkiruokalistat. Niitä tulen jakamaan teille blogissa ja instan puolella. Olen ilokseni kuullut niiden helpottavan monien arkea. Joten tulevana sunnuntaina, ensimmäisen arkiviikon kynnyksellä, tulen jakamaan ensimmäisen arkiruokalistani (mahdollisesti jopa resepteineen). 

Mitä muuta Marian Bistrossa tarjoillaan?

♥ kasviskeskiviikot; tämän vuoden yhtenä teemana on laajentaa kasvisruokakokemuksia vielä entisestään.
♥ meal preppaus; en ole juurikaan itse tätä harrastanut, mutta voitaisiin kokeilla yhdessä, miten se toimii?
♥ kerran kuussa uusi raaka-aine haltuun; tiedättekö, kun aika usein sitä pyörittää sitä samaa tuttua ja turvallista palettia ruoanlaitossa? Uusien ruoka-aineiden myötä ajattelin haastaa itseni ja samalla antaa myös teille vinkkiä 🙂
♥ fredagsmys-postaukset; ne jäivät kiireen myötä At Maria’sin blogissa vähiin. Vähintään kerran kuussa blogissa nautitaan perjantai-iltojen rennoista kokkailuista.
♥ arkiruoanlaiton ihanuuden oivalluttaminen; mun hyvinvoinnin yksi kulmakivi on arkiruoanlaitosta nauttiminen, niin että se ei ole pakkopullaa tai välttämätön paha töistä tullessa. Jos pystyisin oivalluttamaan tämän myös ruudun toiselle puolelle, olisin superonnellinen. 

♥ ruoanlaiton suunnitelmallisuus ja hävikin vähentäminen; tämä osaltaan juurikin viikottaisten arkiruokalistojen ja niiden pohjalta tehtyjen viikottaisten kauppakassitilausten tekemisen myötä. Tänä vuonna haluan haastaa itseni vielä enemmän nyhjäisemään tyhjästä niinäkin päivinä, kun tuntuu että jääkaapissa ei ole kuin se valo.
♥ reseptejä eri ruoka-ainerajoitukset huomioiden; pyrin antamaan resepteissä myös vaihtoehtoja esimerkiksi gluteenitonta, maidotonta tai pähkinätöntä ruokavaliota käyttäville.
♥ tammikuun lempeä ryhtiliike; kyllä, täälläkin on vähän herkuteltu joululomalla ja se on ihan sallittua. Mä uskon terveellisen ja monipuolisen ruokavalion vaikutukseen arjessa jaksamiseen, joten sillä mennään tammikuu. Ei kituuttaen tai rajoittaen vaan lempeästi sallien ja terveellisistä herkuista nauttien.
♥ sisutusjuttuja, niitä tämä ruokatarinablogi tulee tarjoamaan myös. Alkuvuodelle on suunnitelmissa tuon ”where the magic happens” -paikan eli kotikeittön pienimuotoinen freesaus eli mustan päätyseinän laatoitus. Sisustusjuttuihin menee myös kattaukset, joita ajattelin myös alkaa taas tekemään, sillä nautin niistä niin kovasti.

Tästä on hyvä aloittaa. Siellä mun mielikuvitusbistrossani pyytäisin sinua istumaan nyt alas ja nauttimaan olostasi. Tarjoilisin sinulle lempiruokaasi ja jotain hyvää juotavaa. Laittaisin taustalle lempeää musiikkia rikkomaan hieman hyvätahtoista puheensorinaa. Ruoanlaiton ohella kävisin kyselemässä sinulta, miltä ruoka maistuu ja jäikö vatsaan vielä tilaa jälkiruoalle? 🙂 Marian Bistrossa asiakas eli sinä, olet aina etusijalla. Joten jos sinulla on toiveita Bistron kattaukseen tänä vuonna, niin ilomielin otan ne vastaan vaikka tuossa kommenttiboksin puolella

Tämä tammikuun alku kuluu osin vielä lomaillen, mutta en malta odottaa, että alkuviikosta pääsen kotiin kuvailemaan ja kirjoittelemaan matskua tänne blogiin. Hyvä tästä tulee

IHANAA VUODEN EKAA PÄIVÄÄ,

PS. Otahan seurantaan myös

Marian Bistro IG
Marian Bistro FB


torstai 17. joulukuun 2020

Uuniriisipuuro & luumukeitto

HEI HUOMENTA IHANAT!

Tasan viikko jouluaattoaamuun, ah ❤️ Tasan viikko aikaa fiilistellä. Viikko tulee olemaan vähän täyteläinen, mutta aina kun on pikkuisenkin luppoaikaa ajattelin kuluttaa sen joulujuttuja tehden. Nauttia täysin siemauksin tästä tunnelmasta. Ollakin, että tänä vuonna mielessä hieman kaihertaa he, ketkä eivät pääse viettämään joulua perheidensä pariin. Jotka viettävät joulun sairaalassa, joko töissä tai sitten potilaana. Sovitaan, että tämä joulu on ensimmäinen ja viimeinen tällainen poikkeusjoulu ja ensi jouluna palataan tuttuun ja turvalliseen, eiks vaan?

En muista toista joulun aikaa, että olisin syönyt niin paljon riisipuuroa kuin tänä vuonna. Riisipuuro on eittämättä yks mun suosikkipuuroistani. Kerran vuoteen sitä tulee tehtyä myös uunissa. Ja täytyy myöntää, että vähän vaihtelevalla menestyksellä. En tiedä johtuuko se käyttämästäni maidosta vai onko mittasuhteet tai paistoaika vinksallaan, mutta joskus se jää raa’aksi ja joskus taas menee klöntille. Tällä kertaa onnistui sen verran hyvin, että pakko tallettaa resepti tänne blogiin ensi vuotta varten 🙂

Uuniriisipuuro

2,5 dl puuroriisiä
1,5 l täysmaitoa
1,5 tl suolaa

-sekoita voidellussa uunivuoassa aineet sekaisin
-paista uunin alatasolla 175 asteessa 1 tunti 30 minuuttia
Huom! Sekoita puuroa ekan puolen tunnin aikana noin 10 minuutin välein, ettei se paakkuunnu
-anna tekeytyä 10 minuuttia uunista pois ottamisen jälkeen
-tarjoile luumukeiton kanssa

Luumukeitto

500 g kuivattuja luumuja
2 litraa vettä
1 dl sokeria
2 kanelitankoa

suurustamiseen
0,5 dl vettä
5 rkl perunajauhoja

-lisää luumut, vesi, sokeri ja kanelitangot kattilaan
-anna porista miedolla lämmöllä noin puolisen tuntia, kunnes luumut ovat pehminneet
-sekoita vesi ja perunajauho ja kaada norona keiton joukkoon

Pohdin tuossa, että pitäisköhän jouluaattoaamu aloittaa perinteisen riisipuuron sijaan uuniriisipuurolla. Vähän kauemmin sen tekeminen ottaa, mutta jotenkin on ehkä helpompi tapa valmistaa puuro. Tosin olen alkanut käyttämään hellalla valmistettavien maitopohjaisten puurojen kanssa sitä sellaista maitoa, joka ei pala pohjaan. Helpottaa hommaa huomattavasti. Mä olen mestari polttamaan maitoruoat muuten pohjaan (puhumattakaan riisistä). Ei se kuulkaa täälläkään mene aina niinko Strömsössä 😉

MUKAVAA TORSTAITA,


tiistai 15. joulukuun 2020

Joulumenu v. 2020

MOIMOI!

Hei täällä Nokialla sataa lunta kuin joululeffassa konsanaan. Nautitaan tästä 🙂 Joulussa tunnelman ja rauhoittumisen ohella parasta on ehdottomasti ruoka ja ne pitkän kaavan mukaan istutut ruokahetket. Kun ruokaa on niin paljon, että ihan pieni määrä per laatu riittää. Meillä syödään yleensä eka jouluruoka jo 23. päivä illalla. Vastapaistettua kinkkua ja pikkuinen maistiainen laatikoita.

Jouluaattoiltana syödään sitten täysi kattaus. Meillä, kuten varmasti monella, löytyy ne tutut ja turvalliset herkut joulupöydästä. On vuosia, että päätän seuraavana vuonna ettei meillä enää laatikkoja paisteta, mutta joka joulun alla mut valtaa ihan järjetön peruna- ja lanttulaatikkohimo. Eikä joulu tule ilman sitä laatikoiden tuoksua, joka uunista 23. päivä kantautuu.

Meidän joulumenu vuonna 2020 näyttää kokolailla yhdistelmältä aiempien vuosien jouluruokia. Tänä vuonna  otan muutaman vuoden tauon jälkeen waldorfin salaatin ja avokadosalaatin pöytään tuomaan hiukka raikkautta. Linkkaan reseptin niihin itse menussa. On vuosia, että mulla tökkää jouluruoka jo joulupäivänä, mutta viime vuonna muistan että syötiin kinkkukin viimeistä piirtoa myöten. Yleensä tuonkin on saanut kuutioida pakkaseen hernesoppaa varten. Ollakin, että meillä ostetaan yleensä vain kolme-neljä kiloinen kinkku, joka riittää meidän perheelle loistavasti.

Joulumenu v. 2020

Alkuruoka
Lipeäkalakeitto

Pääruoka
omena-currysillit
inkivääri-limesillit
mätiä, smetanaa, punasipulia & tilliä
jääkellarin lohi ja sinappimajoneesi
graavattu rosepippurisiika
keitettyjä puikulaperunoita
sinappihunnutettu kinkku
lanttulaatikko
perunalaatikko
rosolli
purkkiherneitä
waldorfin salaatti
avokadosalaatti
saaristolaisleipä

Menuhan ei ole kiveen hakattu, sillä jouluna pääpointtina on mennä rennosti. Mutta onneksi ruoanlaitto on mulle sellainen rentoilun kannalta otettava aktiviteetti. Löytyykö sieltä samoja ruokia joulupöydästä? Veikkaan, että ainakin noiden perinteisten osalta varsinkin löytyy 🙂

Oi, tule jo joulu kultainen…tai älä sittenkään vielä. Tää odotus on niin parasta

TIISTAITERKUIN,


sunnuntai 13. joulukuun 2020

Takuuvarma taatelikakku

HEIPPATIRALLAA!

Saako myöntää ääneen löffänneensä tänä viikonloppuna sohvalla enemmän kuin pitkään aikaan? No myönnän kuitenkin 😀 Ollaan katsottu pikkuisen kipuisen esikoisen kanssa kaikkia laatudokkareita mm. Australian rajalla, Lentokoneturmatutkinta, Metsien miehet yms. Välillä nukuttu päikkäreitä ja sitten taas jatkettu töllöttimen tuijottamista. Mutta sohvaltakin on noustu ja siivottu veskit perinpohjaisesti. Tänä iltana siivotaan sauna ja sitten onkin joulusiivot tehty.

Se taisi olla vuosi 2015 kun ekan kerran jaoin täällä blogissa meidän äidin taatelikakkuohjeen. Tai ei se meidän äidin keksimä ohje ole, vaan jo aikaa ennen meidän äitiä. Muistaakseni olen nähnyt äidinäidillä reseptin tähän taatelikakkuun. Mitat olivat alkuperäisessä reseptissä kahvikuppeina, joten käänsin ne taannoin deseiksi. Kahvikuppeja kun on niin monen kokoisia. Tästä kakusta on tullut myös osan lukijoiden luottotaatelikakuista ja tänäkin vuonna olen saanut mieltä lämmittäviä viestejä, kuinka ekat taatelikakut on jo paistettu 🙂

Taatelikakun kuuluu olla mehevä ja sen kuuluu parantua tekeytyessään. Se kestää myös pakastusta, mutta keittiön työtasolla se ei juurikaan säily (ennen kuin syödään parempiin suihin ;)).

Taatelikakku

3 dl vettä
1 pkt (250 g) taatelia
1 ½ dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 munaa
1 dl vahvaa kylmää kahvijuomaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

1. Keitä vesi, paloiteltu taateli ja sokeri soseeksi. Lisää lämpimään seokseen rasva. Anna seoksen jäähtyä hetki.
2. Sekoita joukkoon yksitellen munat, sitten kahvi ja lopuksi jauho-kohotusaineseos ja vaniljasokeri.
3. Kaada taikina voideltuun rengasvuokaan ja paista 175 asteessa noin 1 tunti.

Hei muuten, vaikka Marian Bistro -blogi starttaa vasta 1.1.2021, niin Instagramin puolella startattiin jo (@marianbistro), malttamattomina. Tuun jakamaan tästä jouluun asti tuolla Bistron puolella joka päivä yhden mun joulunajan suosikkiresepteistäni. Tänään sieltä löytyy jouluinen nakukakku ja huomiselle on taas luvassa jotain muuta. Joulun ajan ruokatunnelmat tulen tallentamaan myös tuonne Bistron puolelle ja @atmarias -tilin puolella sitten sitä joulun muuta tunnelmointia.

Jasso, sitten voisi mennä vähäksi aikaa taas sohvalle kuusenkynttilöitä ihastelemaan. Rakastan tätä tunnetta, jossa  sallin itselleni hyvällä omalla tunnolla olla laiska. Joillekin joulu tulee kiireen ja puuhastelun kautta ja joillekin se tulee pysähtymisen kautta. Mä kuulun tätä nykyä tuohon jälkimmäiseen sakkiin. Ainakin toistaiseksi. Saas nähdä miten käy, kun lähemmäs joulua mennään!

SULOISTA SUNNUNTAITA