perjantai 01. tammikuun 2021

Tervetuloa, Marian Bistro on auki!

…ja hei Onnellista alkanutta uutta vuotta 2021!

Täällä sitä nyt ollaan, uuden kynnyksellä. Ihana nähdä sinut täällä ♥ Ja tervetuloa mukaan ruokaseikkailuun. Ruokatarinoihin, joita ei ole vielä käsikirjoitettu eikä tulla käsikirjoittamaankaan. Niin täällä blogissani kuin elämässä yleensä elän hetkessä. Ainoat suunnitelmat, mitä ruokien suhteen teen on joka viikottaiset arkiruokalistat. Niitä tulen jakamaan teille blogissa ja instan puolella. Olen ilokseni kuullut niiden helpottavan monien arkea. Joten tulevana sunnuntaina, ensimmäisen arkiviikon kynnyksellä, tulen jakamaan ensimmäisen arkiruokalistani (mahdollisesti jopa resepteineen). 

Mitä muuta Marian Bistrossa tarjoillaan?

♥ kasviskeskiviikot; tämän vuoden yhtenä teemana on laajentaa kasvisruokakokemuksia vielä entisestään.
♥ meal preppaus; en ole juurikaan itse tätä harrastanut, mutta voitaisiin kokeilla yhdessä, miten se toimii?
♥ kerran kuussa uusi raaka-aine haltuun; tiedättekö, kun aika usein sitä pyörittää sitä samaa tuttua ja turvallista palettia ruoanlaitossa? Uusien ruoka-aineiden myötä ajattelin haastaa itseni ja samalla antaa myös teille vinkkiä 🙂
♥ fredagsmys-postaukset; ne jäivät kiireen myötä At Maria’sin blogissa vähiin. Vähintään kerran kuussa blogissa nautitaan perjantai-iltojen rennoista kokkailuista.
♥ arkiruoanlaiton ihanuuden oivalluttaminen; mun hyvinvoinnin yksi kulmakivi on arkiruoanlaitosta nauttiminen, niin että se ei ole pakkopullaa tai välttämätön paha töistä tullessa. Jos pystyisin oivalluttamaan tämän myös ruudun toiselle puolelle, olisin superonnellinen. 

♥ ruoanlaiton suunnitelmallisuus ja hävikin vähentäminen; tämä osaltaan juurikin viikottaisten arkiruokalistojen ja niiden pohjalta tehtyjen viikottaisten kauppakassitilausten tekemisen myötä. Tänä vuonna haluan haastaa itseni vielä enemmän nyhjäisemään tyhjästä niinäkin päivinä, kun tuntuu että jääkaapissa ei ole kuin se valo.
♥ reseptejä eri ruoka-ainerajoitukset huomioiden; pyrin antamaan resepteissä myös vaihtoehtoja esimerkiksi gluteenitonta, maidotonta tai pähkinätöntä ruokavaliota käyttäville.
♥ tammikuun lempeä ryhtiliike; kyllä, täälläkin on vähän herkuteltu joululomalla ja se on ihan sallittua. Mä uskon terveellisen ja monipuolisen ruokavalion vaikutukseen arjessa jaksamiseen, joten sillä mennään tammikuu. Ei kituuttaen tai rajoittaen vaan lempeästi sallien ja terveellisistä herkuista nauttien.
♥ sisutusjuttuja, niitä tämä ruokatarinablogi tulee tarjoamaan myös. Alkuvuodelle on suunnitelmissa tuon ”where the magic happens” -paikan eli kotikeittön pienimuotoinen freesaus eli mustan päätyseinän laatoitus. Sisustusjuttuihin menee myös kattaukset, joita ajattelin myös alkaa taas tekemään, sillä nautin niistä niin kovasti.

Tästä on hyvä aloittaa. Siellä mun mielikuvitusbistrossani pyytäisin sinua istumaan nyt alas ja nauttimaan olostasi. Tarjoilisin sinulle lempiruokaasi ja jotain hyvää juotavaa. Laittaisin taustalle lempeää musiikkia rikkomaan hieman hyvätahtoista puheensorinaa. Ruoanlaiton ohella kävisin kyselemässä sinulta, miltä ruoka maistuu ja jäikö vatsaan vielä tilaa jälkiruoalle? 🙂 Marian Bistrossa asiakas eli sinä, olet aina etusijalla. Joten jos sinulla on toiveita Bistron kattaukseen tänä vuonna, niin ilomielin otan ne vastaan vaikka tuossa kommenttiboksin puolella

Tämä tammikuun alku kuluu osin vielä lomaillen, mutta en malta odottaa, että alkuviikosta pääsen kotiin kuvailemaan ja kirjoittelemaan matskua tänne blogiin. Hyvä tästä tulee

IHANAA VUODEN EKAA PÄIVÄÄ,

PS. Otahan seurantaan myös

Marian Bistro IG
Marian Bistro FB


20 Responses to “Tervetuloa, Marian Bistro on auki!”

  1. Kari sanoo:

    Uusi vuosi, uudet tuulet! Toivon kovasti löytäväni täältä helppoja ja maittavia kasvisruokareseptejä ja sitä myötä tulisi lisättyä kasvisten syöntiä arjessa. Toinen toive on muutama takaavarma täysliharesepti miesväen mieleen.

    • Maria sanoo:

      Heippa hei

      ja ihanaa alkanutta vuotta ❤️

      Toiveet on ylös kirjattu – kiitos niistä 🙂 Mulla onkin muuten takataskussa yksi täysliharesepti odottamassa tekoa ja julkaisua, joten sitä luvassa jo tammikuun aikana!

  2. Mimmi sanoo:

    Hei! En malta odottaa 😍 tunnelmallinen ruokavuosi on aluillaan 😍

  3. Seija sanoo:

    Moi Maria!

    Ja onnea Marian Bistrolle! Onpa ihanan kuuloista, tuskin maltan odottaa, niin kivalta tuo sun suunnitelma kuulostaa.

    Yksi toivomus olisi, kun täälläkin yritetään lisätä kasvisten käyttöä, eikä se aina tunnu helpolta. Niin olisi todella mielenkiintoista kokeilla sun tuunaamia reseptejä, joissa jokin tuttu ja turvallinen miksei aika isotöinenkin viikonlopun herkkuruoka tuunataan todella maistuvaksi kasvisversioksi. Esim. niinkin ”helppo” juttu kuin kasvislasagne, halu kokeilla olisi kova, mutta ehkä se uskallus vain puuttuu kun mieleen hiipii, jos se ei kuitenkaan onnistu. Sun versiota varmasti uskaltaisi kokeilla! Voihan olla, että se on ollutkin jo esillä ja mennyt multa ohi.

    Tämmöisin miettein ja erittäin odottavaisena, hyvä tästä tulee!!!

    Ihanaa Uutta Vuotta 2021 ❤️

  4. Miia sanoo:

    Voi vitsit odotan niin innolla kaikkea tätä!

    • Maria sanoo:

      Voi ihanaa,

      niin kiva kuulla Miia ❤️❤️❤️

      Odotan vain, että pääsen kotiin ja saan ”kääriä hihat” 😀

  5. Sanna sanoo:

    Kuulostaa hyvältä ja uusi logo on hieno!Kiva saada vinkkejä ruoanlaittoon,sekä uusia ideoita.
    Minä kun en siinä hommassa loista!ja kiva kun sisustusjutut jatkuu:)

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna

      ja hei kiitos kaunis ❤️

      Tuota logoa väänsin aika kauan, mutta lopulta siitä tuli sellainen, minkä ajattelinkin sen olevan. Sellainen, joka tarvittaessa sopii valotauluun sen oikean bistron julkisivuun 😉

  6. Arja sanoo:

    Tervehdys uuteen blogiin!

    Mun toive on maailman makuja -teema niin, että vaikka California-weekend toisi esiin niitä juttuja joita sinulle on jäänyt mieleen Amerikan matkalta. Ei niin, että Jenkit=hampurilaiset tai Italia=pitsa, vaan joku ruoka, mauste, juoma johon liittyy vahva muisto jonka haluaisit jakaa reseptin muodossa matkakuvilla höystettynä!

    Hyvää vuotta 2021!

    • Maria sanoo:

      Moikka Arja

      ja hei suurkiitos ihanasta postausideasta, tämän toteutan ilman muuta ❤️

      Mulle tulikin heti mieleen muutama idea 🙂 Lähdemme siis mielikuvamatkalle reseptien myötä alkuvuonna!

      Kiitos samoin, Ihanaa alkanutta vuotta 2021 ❤️

  7. Luana sanoo:

    Kasvisruokapostauksia odotan minäkin eniten! Uusia ideoita tarvitaan aina, vaikka kasvissyöjä olenkin jo monta vuotta ollut. Sitä kangistuu niin helposti niihin omiin, vähän tylsiin vakioruokiin.

    • Maria sanoo:

      Heippa Luana
      ja kiitos, kasvisruokia on tulossa ❤️

      Mä rakastan kasvisruokia yli kaiken ja tämän vuoden tavoite on lisätä kasvisruokien määrää entisestään 🙂

  8. Kirsi sanoo:

    Ihanaa, k i i t o s, odotan innolla reseptejä!

    Ja eikös joku lukija ehdottanutkin mustan seinän freesausta, tunkkainen musta vie valon ja on kyllä ollut teidän vaaleassa kodissa outo yksityiskohta. 😉 Laatoitus tekee keittiöstä varmasti paljon laadukkaamman oloisen, ja todennäköisesti helppohoitoisemman. Yllättunet myös valoisuuden lisääntymisestä. 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Kirsi

      ja hei ihana kuulla, reseptejä pukkaa 🙂

      No me ollaan kyllä tykätty tuosta tummasta seinästä tosi paljon ❤️ Ja vielä ollaan kahden vaiheilla valkoisen ja mustan laatan välillä 🙂
      Valoa kyllä toisaalta kaipaa, toisaalta kontrastia!

      Ihanaa alkanutta viikkoa ❤️

  9. Nanna sanoo:

    Ihana tulla vihdoinkin Marian Bistroon!

    • Maria sanoo:

      Oi,
      ihana kuulla Nanna – tervetuloa ❤️

      Antoisaa alkanutta vuotta sinne! ❤️❤️❤️

  10. Seija sanoo:

    Kiitos paljon! Ihanaa, kun löytyi jo nyt 💗 Menee kokeiluun!

Kommentoi