torstai 17. joulukuun 2020

Uuniriisipuuro & luumukeitto

HEI HUOMENTA IHANAT!

Tasan viikko jouluaattoaamuun, ah ❤️ Tasan viikko aikaa fiilistellä. Viikko tulee olemaan vähän täyteläinen, mutta aina kun on pikkuisenkin luppoaikaa ajattelin kuluttaa sen joulujuttuja tehden. Nauttia täysin siemauksin tästä tunnelmasta. Ollakin, että tänä vuonna mielessä hieman kaihertaa he, ketkä eivät pääse viettämään joulua perheidensä pariin. Jotka viettävät joulun sairaalassa, joko töissä tai sitten potilaana. Sovitaan, että tämä joulu on ensimmäinen ja viimeinen tällainen poikkeusjoulu ja ensi jouluna palataan tuttuun ja turvalliseen, eiks vaan?

En muista toista joulun aikaa, että olisin syönyt niin paljon riisipuuroa kuin tänä vuonna. Riisipuuro on eittämättä yks mun suosikkipuuroistani. Kerran vuoteen sitä tulee tehtyä myös uunissa. Ja täytyy myöntää, että vähän vaihtelevalla menestyksellä. En tiedä johtuuko se käyttämästäni maidosta vai onko mittasuhteet tai paistoaika vinksallaan, mutta joskus se jää raa’aksi ja joskus taas menee klöntille. Tällä kertaa onnistui sen verran hyvin, että pakko tallettaa resepti tänne blogiin ensi vuotta varten 🙂

Uuniriisipuuro

2,5 dl puuroriisiä
1,5 l täysmaitoa
1,5 tl suolaa

-sekoita voidellussa uunivuoassa aineet sekaisin
-paista uunin alatasolla 175 asteessa 1 tunti 30 minuuttia
Huom! Sekoita puuroa ekan puolen tunnin aikana noin 10 minuutin välein, ettei se paakkuunnu
-anna tekeytyä 10 minuuttia uunista pois ottamisen jälkeen
-tarjoile luumukeiton kanssa

Luumukeitto

500 g kuivattuja luumuja
2 litraa vettä
1 dl sokeria
2 kanelitankoa

suurustamiseen
0,5 dl vettä
5 rkl perunajauhoja

-lisää luumut, vesi, sokeri ja kanelitangot kattilaan
-anna porista miedolla lämmöllä noin puolisen tuntia, kunnes luumut ovat pehminneet
-sekoita vesi ja perunajauho ja kaada norona keiton joukkoon

Pohdin tuossa, että pitäisköhän jouluaattoaamu aloittaa perinteisen riisipuuron sijaan uuniriisipuurolla. Vähän kauemmin sen tekeminen ottaa, mutta jotenkin on ehkä helpompi tapa valmistaa puuro. Tosin olen alkanut käyttämään hellalla valmistettavien maitopohjaisten puurojen kanssa sitä sellaista maitoa, joka ei pala pohjaan. Helpottaa hommaa huomattavasti. Mä olen mestari polttamaan maitoruoat muuten pohjaan (puhumattakaan riisistä). Ei se kuulkaa täälläkään mene aina niinko Strömsössä 😉

MUKAVAA TORSTAITA,


8 Responses to “Uuniriisipuuro & luumukeitto”

  1. Davina sanoo:

    Hei,
    On noi traditiot aika outoja, olen Turunmaan saaristosta kotisin ( asun vieläkin täälläpäin) Enkä ole ikinä syönyt riisipuuroa mikä olisi tehty uunissa… ja luumukeittoa, meilläpäin syödään sekahedelmäkeittoa jälkkärinä jouluna. Riisipuuroa syödään ihan pelkällä sokerilla ja kanelilla. Aika hauskaa miten samaa ruokaa syödään eri paikoissa.
    Hyvää Joulua teidän perheelle,
    Davina

    • Maria sanoo:

      Hei Davina

      ja ihana kuulla eri traditioista 🙂

      Ei meilläkään kotona ikinä tehty riisipuuroa uunissa ja luumusopan sijaan syötiin sekametelisoppaa (eli juurikin sekahedelmäkeittoa). Mutta nämä syötiin kyllä yhdessä.

      Kiitos samoin, Tunnelmallista joulunaikaa teillekin sinne Turun saaristoon ❤️

  2. Anna sanoo:

    Äitini tekee usein uunissa riisi- tai ohrapuuroa. Uunipuuro on herkullista ja niin helppo tehdä. Iskän vastuulla on ollut joulupuuron keittäminen. Ensi vuonna sitten taas pääsee syömään joulupuuroa vanhempien luokse. Pitää ajatella positiivisesti. ☺️

    Ihanaa alkavaa viikonloppua 😍

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja hei namskis, olin unohtanut vallan tuon uuniohrapuuron! Sitä pitääkin koklata taas 😍 Kerran muistaakseni olen aiemmin sitä tehnyt.

      Se on just näin, ensi vuonna sitten joulua isommalla porukalla ❤️

      Kiitos samoin sinne, ihanaista alkavaa viikonloppua! ❤️

  3. Hilla sanoo:

    Kokeile ihmeessä uuniohrapuuroa. Se on mun lemppari. Aivan ihanaa kanelin ja voisilmän kanssa ja myös luumusopan.
    Meillä tehdään uuniriisipuuroa vuoden ympäri, muulloin syödään mustikka sopan kanssa, luumusoppaa vain jouluna erottamassa vuodenaikaa 🙂
    Puuropäivä on usein lauantaisin, kun siivotaan ja lykätään puuro uuniin siksi aikaa. Tai lähdetään lenkille ja pestataan lapset sekottamaan pari kertaa.
    Oikeastaan puuron koostumus riippuu vähän riisistäkin, toiset pehmenee paremmin. Pintaan muodostuvan kuoren nappaan jossain kohtaa pois, niin maito pääsee haihtumaan, eikä puuro jää liian löysäksi.
    En ole ikinä polttanut riisipuuroa pohjaan, kun meillä on isoon kattilaan ostettu puuro-osa siihen kattilan päälle. Eli puuroa ei keitellä siinä kattilassa kuumaa levyä vasten, vaan kattilassa kiehuvan veden päällä höyryn lämmössä puuro-osassa. Eli jos et vielä omista, niin hae kattilaan lisäosa. Niitä saa monen kokoisia. Ei tarvi seistä sekoittelemassa…

    • Maria sanoo:

      Heippa Hilla

      ja ilman muuta täytyy kokeilla 🙂 Joskus muistaakseni sitä olenkin tehnyt (kerran) ja se oli kyllä taivaallista!

      Hei kiitos vinkistä, mulla myös tuli tuohon päälle kuori ja maito ei täysin päässyt haihtumaan. Ensi kerralla pitää poistaa kovempi kuori. Ja kiitos myös puuro-osavinkistä kattilaan ❤️ Työkaverikin tuosta aina muistuttelee, mutta en ole saanut aikaiseksi ostaa. Josko joulupukki tänä vuonna sellaisen toisi? 😉

      Ihanaa viikonloppua ja joulunalusaikaa teille ❤️

  4. Hertta sanoo:

    Luumusopasta tuli mieleen, että oon joskus kokeillut tehdä sen ihan ilman sokeria. Luumut kun on itsessään niin makeita. Eihän siitä ihan yhtä herkullista tullut, mutta upposi mulle. Oon niin kauan totuttanut itseäni vähemmän makeaan. 🙂 Toinen ihana joulunajan herkkujälkkäri mulle on luumurahka. Se onnistuu minusta vielä paremmin ilman sokrua. Vähän vain vaniljasokeria rahkan ja kerman sekaan kera keitettyjen+soseutettujen luumujen. 🙂

    • Maria sanoo:

      Huomenta Hertta

      ja tiedätkö, että mietin tuota sokeritonta luumusoppaa juurikin sitä tehdessäni 🙂 Mulle nimittäin tuo sokerillinen maistuu myös pikkuisen liian sokerilliselta, mutta muu perhe oli sitä mieltä, että oli oikein hyvää. Täytyy koklata tehdä joskus ilman lisättyä sokeria, sillä todentotta nuo luumut ovat jo itsessään makeita.

      Oi nams, kiitti luumurahkavinkistä – sen ajattelin toteuttaa tänä jouluna. Otan eka itselleni sivuun sokeroimatonta rahkaa ja sit lisään muulle perheelle rahkan!

      Ihanaa joulunaikaa sinne ❤️

Kommentoi