keskiviikko 27. tammikuun 2021

Kasviskeskiviikko: Itämainen kasvissosekeitto

VOI ETTÄ,

miten se onkaan useimmiten niin, että kaikki yksinkertainen ja konstailematon on kaikista kauneinta? Tai ruoista puhuttaessa kaikista parhaimman makuista? Olette tainneet huomata, että käytän melko paljon aasialaisia makuja keittiöpuuhissani? Jep, en vain voi vastustaa valkosipulin, inkiväärin, limen ja erilaisten currytahnojen yhdistelmää. Tuohon kun vielä lisää samettisen kookoksen maun, niin olen myyty.

Bataattisosekeittoja blogissani on vuosien varrella nähtykin (mm. täällä, täällä ja täällä; kaksi vikaa olivat kaupallisia yhteistöitä), mutta koska tuo ruoka on niin helposti varioitavissa, annetaan sille vielä näkyvyyttä. Koska eittämättä se on yksi herkullisimmista talvipäivän sulostuttajista. Lämmin keitto, jossa on pikkuisen potkua. Voisko parempaa ollakaan? Mun mielestä ei 🙂

Välillä paahdan bataatit kypsiksi uunissa, jolloin keittoon saa ihanan paahteisen maun! Tällä kertaa en paahtanut, mutta keittoon pääsi bataatin kaveriksi muutama makea porkkana.

Itämainen kasvissosekeitto
4:lle

5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 iso bataatti
2 isoa porkkanaa
3 banaanisalottisipulia
1 valkosipulin kynsi
2 tl raastettua inkivääriä
öljyä
0,5 – 1 rkl punaista currytahnaa
öljyä
400 g kookosmaitoa
puolikkaan limen mehu

Tarjolle
loraus kasviskermaa
pannulla paahdettuja cashewpähkinöitä
korianteria
tuoretta chiliä

1. Kuori ja pilko sipulit, raasta inkivääri. Kuullota em. hetki kattilassa öljytilkassa. Lisää currytahna.
2. Kuori ja kuutioi bataatti ja porkkanat, lisää kattilaan
3. Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio
4. Anna kiehua, kunnes kasvikset ovat pehmenneet.
5. Soseuta ja lisää kookosmaito, lämmitä ja lisää limen mehu ja tarvittaessa currytahnaa
6. Tarjoile kaurakerma lorauksen, cashewpähkinöiden, korianterin ja chilin kanssa.

Usein sitä miettii, että viitsiikö ostaa jotain ruoka-ainetta kotiin. Otetaan nyt esimerkiksi tuo currytahna. Jos te siellä ruudun takana pohditte,  viitsiikö ostaa sellaista lasipurnukkaa vain tämän reseptin takia, niin saanen vinkata muutaman muunkin reseptin, jota tuota käytän:

Aasialainen lohikeitto
Aasialainen nuudelisoppa

Lisäksi punaista currya voi laittaa mausteeksi vaikka munakkaaseen. Mielessäni siintää myös resepti aasialaistyyppisistä uuniperunoista, joihin tulisi rapsakka korppujauho-currypinta 🙂

OIKEIN KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


maanantai 25. tammikuun 2021

Beantown boy & Chicken parm

HYVÄÄ MAANANTAIHUOMENTA!

Postaustoiveita vuoden alussa kysellessäni sain toiveen kertoa ruokatarinoita yhdistettynä reissutarinoihin. Ja hei sehän passaa kyllä, ollakin että reissukuvia toivottiin postausten oheen, mutta valitettavasti monet niistä ovat niin huonolaatuisia, että eivät kestä nykypäivän blogikuvien standardeja 😉 Tänään lähdetään Bostoniin, Beantowniin, jonka laitamilla aviomieheni asui aikoinaan kuutisen vuotta. Yliopistossa opiskellen ja jääkiekkoa pelaten. Pelipäivän kruunasi kuulemma aina chicken parm, parmesan kana. Ajanee meidän suomalaisten suosiman kanapastan peliä ennen.

Lokakuussa 2016 pääsimme katsomaan miehen asuinalueita koko perheen kanssa. Rakastuin lokakuun orastavassa ruskakirjossa kylpevään Bostoniin samantien. Muistan vieläkin elävästi sen, kun olimme Harvardin kirjakaupassa ostamassa Harvardin hupparit lapsille. Jätimme auton sen jälkeen parkkiin Fenway Parkin lähelle ja lähdimme jalan tutustumaan kaupunkiin. Mielessä siinsi tuo miehen hehkuttama ruoka, parmesan kana. Kunnes katse osui legendaariseen Cheersin ravintolaan. Siinä vaiheessa parmesan kana oli muisto vain, kun näin ruokalistalla clam chowderin.

Jatkoimme ruokailun jälkeen matkaa jalan kohti Bostonin italialaista kaupunginosaa, North Endiä. Siellä chicken parm koreili jokaisen ravintolan listoilla. Suosituimpiin ravintoloihin oli jonoa ulos asti. Päätimme jättää chicken parmin toiseen kertaan ja käydä testaamassa kuuluisan Mike’s Pastryn leivonnaiset. Kunnes huomasimme sinnekin jonon kiemurtelevan kulman taakse. Viereisen Caffe Vittorian ikkunapöytä näytti olevan vapaa, joten jäimme lepuuttamaan jalkojamme ja nauttimaan herkullisimmat leivokset ikinä Bostonin vanhimpaan italialaiseen kahvilaan.

Chicken parm jäi kuitenkin kaivelemaan alitajuntaan. Seuraavana vuonna maistoin elämäni ensimmäisen kerran parmesan kanaa Paisanos Pizza -ravintolassa Hermosa beachillä Kaliforniassa. Se oli koko sen odotuksen arvoista. Täydellistä. Vielä kun ravintolassa oli punaruutuiset pöytäliinat pöydissä ja keittiössä hääräsi aito italialainen Mamma Maria (hän oli muuten vieläkin puheliaampi kuin minä ;)), niin kokemus oli lähes autenttinen.

Vuonna 2019 odotin taas, niin ikään USA:n reissulla, saavani parmesan kanaa. Mies oli kehunut Vegasin Stripin sivukadulla olevan Hole in the wall -ravintolan chicken parmia niin paljon, että se oli meidän Vegasin listalla mukana. En muista miksei sinne menty, mutta ensi kerran on pakko mennä. Voi pandemia, kun olisit pian ohi ja voi rajat, kun aukeaisitte pian – mä haluan ruokamatkoille! Ihan pelkkä Helsinki-Vantaan Burger Kingikin kävisi näin ensi hätään ;D

Reilu viikko sitten muistin yhtäkkiä tuon parmesan kanan ja mietin, että miten sitä ei ollut tullut tehtyä itse ikinä. Pikaisella guuglauksella löysin monen monta erilaista reseptiä, joista yhdistellen loin seuraavan:

Chicken parm 
6:lle

Broilereiden valmistus
4 isoa broilerin rintafileetä
(mä käytin persilja-valkosipuli maustettuja)
1,5 dl korppujauhoja
3 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl parmesanraastetta
1 tl suolaa
2 tl mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen

2 Rummo pastakastikepurkkia
2 dl raastettua parmesania
2 palloa mozzarellaa
tuoretta persiljaa

spaghettia

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
2. Sekoita vehnäjauhot, parmesanraaste, suola ja mustapippuri keskenään astiassa
3. Riko kananmunat laakeassa kipossa, kaada korppujauhot toiseen kippoon
4. Kierittele broilerin fileet ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa
5. Paista broilereita oliiviöljyssä pannulla noin 5 minuuttia / puoli, kunnes pinta on rapsakka
6. Laita broilerit uunivuokaan ja uuniin noin 20 minuutiksi, kunnes ne ovat kypsyneet. Keitä tässä välissä spaghetti.
7. Kun broilerit ovat kypsät, kaada spaghetti uunivuokaa, lado päälle broilerit
8. Kaada vuokaan pastakastikkeet, lisää broilereiden päälle parmesania ja mozzarellaa
9. Paista uunissa, kunnes juustot alkavat ruskistua
10. Tarjoile tuoreen persiljan kera


Tämän kuvan postaukset (parmesan kanan lisäksi) ovat Bostonin reissulta reilun neljän vuoden takaa. Toivottavasti ne näkyvät teille edes joten kuten. Itselläni ainakin tällä isoruutuisella koneella kuvat pikselöityvät harmillisesti. Onneksi on hei kuvamuistot, myös verkkokalvoille jääneet sellaiset. Ne tuovat kyllä lohtua näinä aikoina kun ei pääse reissaamaan.

Alustavasti ajattelin, että seuraavan kerran reissu- ja ruokatarinoita on luvassa maapallon toiselta puolelta, auringontasaajan tuntumasta. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen nasi gorengia tehnyt tai syönyt, joten voisi olla paikallaan palata Indonesian ruokamuistoihin 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 24. tammikuun 2021

French toast kinda moning

Suloista sunnuntaihuomenta!

Viikonloppuaamuista on tullut pyhiä. Mikään ei ole (ainakaan allekirjoittaneen) hyvinvoinnille näin viikonloppuisin parempi teko kuin rauhalliset, pitkään aamiaispöydän ääressä vietetyt aamut. Tai ne aamut sohvalla kahvikuppi nro 3 kädessä. Sisustus- ja ruokaohjelmia katsellen.

Poikkeuksetta viikonloppuaamuisin tulee tehtyä vähän parempaa aamupalaa. Terveyspannaria kaikilla höysteillä, vohveleita, kunnon munakas, smoothieita tai vastapuristettuja mehuja. Muistin pari viikkoa sitten köyhät ritarit ja jösses, että se oli menoa. Sen sijaan, että upottaisin ne vaahterasiirappiin, tykkään näistäkin hieman terveellisimpänä. Toki pieni luraus siirappia on aina paikallaan 😉

Köyhät ritarit aka French toast
6 kpl

6 täysjyväpaahtoleipää
1 iso kananmuna
2/3 dl maitoa
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

voita paistamiseen

Tarjoiluun: vadelmia, mustikoita, pähkinöitä, vaahterasiirappia, kookoslastuja

1. Sekoita kananmuna, maito ja mausteet
2. Dippaa leivät yksitellen em. seokseen ja valuta ylimääräinen munamaito pois
3. Paista voissa paistinpannulla noin 2 minuuttia / puoli tai kunnes leipä saa väriä ja rapsakkaan pinnan
4. Tarjoile vaahterasiirapin, (pensas)mustikoiden, vadelmien, kookoslastujen ja cashewpähkinöiden kanssa

Nyt sunnuntai jatkuu leppoisaan malliin. Sohvannurkassa, miestä golfkisoista (!) kotiin odotellen. Mää kun luulin, että golfkausi on vaan kesällä, niin ei kuulkaa – simulaattorikisat on himogolffareita varten, jotta voi kisata näin talvellakin 😀

IHANAA PÄIVÄÄ TOIVOTELLEN,

PS. Huomenna blogissa sen lupaamani parmesankanan ohjetta, joten pysykäähän kuulolla.


perjantai 22. tammikuun 2021

Grillattu voileipä 2.0

OMNOMNOM

vaan heti perjantaiaamusta hei 😀 Ajattelin eka, että mennään perinteisen aikataulun mukaan tämän illan perjantaimyyssi/herkkupostauksen kanssa, mutta koska illalle tuli yllättäen hiihtotreffit (#koukussalajiin), niin laitetaan nyt jo tulemaan teille vinkkiä perjantai-illan ruokaan.

Ostin pitkästä, pitkästä aikaa Elle mat & vin -lehden ja ah että olen nyt ahminut sitä. Silmilläni. Nimittäin en ihan heti tiedä toista ruokalehteä, joka iskisi mun makuhermooni niin kuin tuo. Liki jokainen resepti on sellainen, että tekee mieli testata. Ja hei nyt on vielä tämän reseptin jälkeen kolme reseptiä jonossa testaukseen.

Kannessa oleva kuva grillatuista voileivistä sai kuolan valumaan jo kaupan lehtihyllyllä. Päästessäni ohjeeseen olin hetken aikaa äimän käkenä: Mikä ihmeen pastrami? Mikä ihmeen taleggio? Ja vaikka punakaalia rakastankin, niin miten se sopii lämpimiin voileipiin? Pastrami ja taleggio ovat varmaan pro-ruokabloggaajille ihan tuttua kauraa, mutta tällaiselle noviisille ei.

Pikainen googlaus kertoi, että pastrami on suolalihaa. Googlaus kertoi myös sen, että sitä on saatavilla ihan lähikaupan hyllyllä. Great! Toinen googlaustulos taleggiosta kertoi, että kyseessä on juusto. Jota on kyllä saatavilla juustotiskeiltä, mutta koska en sitä löytänyt kauppakassitilausta tehdessäni kaupan valikoimista googletin korvaavan juuston. Mun mielestä gruyére sopi tähän oikein loistavasti ollen maukas, mutta ei liian tuhti.

Leipiin makua tuo ihanasti dijon, mutta jos ei ole dijonin ystävä, niin määrän voi hyvin puolittaa. Majoneesi toi myös makua ja täytyy sanoa, että vaikka nämä olivat parhaimmillaan heti uunista tulon jälkeenkin, niin kyllä maistui puolikas leipä kylmänäkin iltapalaksi. Maut ikään kuin sulivat suuhun.

Suht tuhtia leipää sopisi tasapainottamaan perinteinen vihersalaatti vinagretteineen.

Pastrami-punakaali sandwich
4:lle tai 2:lle nälkäiselle

8 palaa hapanjuurileipää
2 rkl majoneesia
4 rkl dijon sinappia
200 punakaalia
125 g gruyérejuustoa
16 viipaletta pastramia
50 g voita paistamiseen

1. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen
2. Levitä neljään leipään majoneesia ja neljään sinappia
3. Viipaloi punakaali ohueksi siivuiksi ja asettele majoneesileipien päälle
4. Lisää juustot ja pastramit punakaalien päälle
5. Laita sinapilla voideltu leipä kanneksi
6. Paista pannulla voissa noin kolme minuuttia / puoli
7. Lopuksi laita uuniin noin 7-8 minuutiksi tai kunnes juusto on sulanut

Meillä vietetään perinteiseen tyyliin tipatonta tammikuuta (tipaton ei päde napapiirin yläpuolella, auringontasaajan alapuolella, kylässä tai ravintoloissa :D), mutta jos mun täytyisi joku juoma näiden leipien kanssa vinkata niin sellainen kepeä puolikuiva riesling voisi toimia aikas kivasti!

Mutta niin toimi alkoholiton olutkin 🙂 Nyt kohti perjantaipuhteita, jotka alkaa hammaslääkärikäynnillä. Onneksi olen vain kuskin roolissa.

PERJANTAITERKUIN,

PS. Niinä päivinä, kun blogi ei päivity, päivittyy IG (@marianbistro) reseptin kera. Yleensä nuo ovat sellaisia arkistojen helmiä vuosien varrelta, mutta voi sinne uuttakin matskua eksyä!


keskiviikko 20. tammikuun 2021

Kasviskeskiviikko: Suussa sulavat kasvistortillat

HEI HELLUREI JA HYVÄÄ KESKIVIIKKOHUOMENTA!

Rise and shine! Ei kuulkaas mene enää kauaa, kun aamuisin on jo valoisaa. Nyt jo neljän jälkeen iltapäivästä on valoisaa. Se, jos mikä on aivan ihanaa!

Olenkin kertonut teille, että mulla on aina kausia. Avokadokausi, savustettu lohi -kausi, chiansiemenkausi, perunagnocchikausi, kvinoakausi, big mac -kausi (jep, raskaana ollessani mulla oli himo sen majoneesiin :D) ja paahdettu kikhernekausi. Kausien aikana syön jotain kausiherkkua niin paljon, että se ei sitten vähään aikaan maistu. Ikään kuin kappaleet, jotka kuuntelee loppuun, myös nuo ruoka-aineet tökkäävät jossain vaiheessa.

Palaten yhä freesimpänä ja nostalgisempana takaisin. Näin kävi paahdetuille kikherneillekin. Kasviskeskiviikko tänä keskiviikkona ei tarkoita täysin kasvisten varaan perustuvaa ruoanlaittoa, vaan eläinperäisistä tuotteista mukana on fetajuusto. Sillä se sopii näihin paahdettuihin kikhernetortilloihin täy-del-li-ses-ti. Toki tuon voi halutessaan vaihtaa vegaaniversioon. En ole itse maistanut vegefetaa, joten saa suositella suussa sulavaa sellaista 🙂

Paahdetut kikherneet voisi maustaa haluamallaan tavalla, mutta mä olen tykännyt maustaa ne savustetulla paprikajauheella, valkosipulijauheella ja reilulla kierrolla mustapippurimyllystä. Pikkuisen potkaisee, kuten viime aikojen ruoanlaitossa on tapana ollut.

Suussa sulavat kasvistortillat

4 minitortillaa

Paahdetut kikherneet
1 tlk kikherneitä
2 tlk savustettua paprikaa jauheena
1 tl valkosipulijauhetta
mustapippuria myllystä
0,5 rkl tryffeliöljyä (myös oliiviöljy käy)

1. valuta ja huutele kikherneet, kuivaa ne hyvin talouspaperiin
2. asettele kikherneet uunipellille ja lorauta niihin öljyä, lisää mausteet
3. paista 200 asteessa 20 minuuttia, sekoita ja jatka paistamista noin vartti

Tomaattilisäke
pari kourallista kirsikkatomaatteja
tuoretta persiljaa
puolikkaan sitruunanmehu
mustapippuria
kapriksia
rucolaa
fetajuustoa murusteltuna

4. puolita tomaatit, lisää puolikkaan sitruunan mehu, mausteet, rucolaa, kapriksia maun mukaan, murusteltua fetajuustoa ja pilkottua persiljaa
5. anna tekeytyä jääkaapissa sen aikaa, kun kikherneet paahtuvat

Lisäksi
hummusta
sitruunanlohkoja

6. lado ainekset minitortilan päälle. Tarjolle voi laittaa myös sitruunanlohkoja, jos kaipaa lisää hapokuutta tortillaansa

ID

Helppoa, hyvää ja hei terveellistäkin! Toki jos kärsii herkästä vatsasta, niin hummuksen ja paahdettujen kikherneiden sopivuus kannattaa varmistaa pienemmällä annoksella. Tortillat voi lämmittää mikrossa tai pannulla. Tai olla lämmittämättä. Tortillojen sijaan voi käyttää halkaistuja pitaleipia, jolloin saa annoksesta vähän ruokaisamman.

Nyt kohti toimistoa ja toisenlaisia töitä – elämän yksi rikkaus on se, että se on täyteläistä

KESKIVIIKKOTERKUIN,