tiistai 28. toukokuun 2019

Vihreän keittiön itämainen kasvissosekeitto


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Floran kanssa.


 

TIISTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Tehän tiedätte, että olen vannoutunut helppojen ja herkullisten ruokien ystävä. Joskus toki on kiva tehdä ruokaa pitkän kaavan mukaan, mutta näin arjessa nämä maksimissaan puolessa tunnissa valmiit ruoat ovat niitä pelastusrenkaita, joita arjen sujuvuuden kannalta tarvitaan. Helppojen ja herkullisten ruokien joukkoon olen viime vuosina nostanut yhä enempi kasvispohjaisia ruokia. Vakuuttaen vihdoin muun perheen siitä, että myös kasvisruoalla pärjää.

Ja samalla tyytyväisesti myhäillen seurannut lasten keskustelua ruokapöydässä siitä, millaisista ruokailutottumuksista maapallomme kiittää. Välillä äimistelen sitä, kuinka paljon tietoa vihreämmistä ruokailutottumuksista tytöt ovat saaneet koulun kautta. Hatunnosto kaikille aikuisille, jotka lapsia valistavat näissä asioissa. Joskus tuntuu jopa, että lapset tietävät näistä asioista enemmän kuin minä itse. Mikä ei ole suinkaan huono juttu; nuorissa makaa maapallon toivo!

Arjen pienillä teoilla on todellakin suuri merkitys. Meidän vihreän keittiön kulmakiviä ovat kasvisruokapäivien lisääminen, siirtyminen pikkuhiljaa kohti kasvispohjaisia kermoja, jugurtteja ja maitoja sekä se kierrätys. Olen tilannut meille vastikään biojäteastian ja odotan innolla, että pääsemme kierrätyksen mukaan myös biojätteiden osalta. Vihreän keittiön kulmakivenä, uutena sellaisena tähän kotiin muutettuamme, toimii myös tietynlainen omavaraisuus.

Rakastan viettää aikaa keittiössä. Keittiön ikkunasta ulos katsoessani huomaan vehreyttä. Vihreää, joka hivelee silmää. Nuo kolme kasvatuslaatikkoa, joidenka annit sulostuttavat jokaista päiväämme. Yrteillä maustetaan ruokia päivittäin. Herne- ja mansikkasatoa odotellaan vielä innokkaasti, mutta retiisejä olen käynyt jo napsimassa salaatteihin. Retiisejä pääsi myös tähän samettiseen itämaisvivahteiseen kasvissosekeittoon. Ei vain koristukseksi, vaan myös makua ja rakennetta tuomaan.

Itämainen kasvissosekeitto

3 pientä bataattia
vettä
1 salottisipuli
2 cm pätkä inkivääriä
1 valkosipulin kynsi
limen mehu
1 kasvisliemikuutio
1 prk Flora Ruoka Pehmeä Currya
loraus Flora Kokin Salaisuutta

tarjoiluun
korianteria
retiisiä

-kuori ja lohko bataatit
-laita ne kattilaan ja kaada vettä niin, että bataatin lohkot peittyvät
-laita vesi kiehumaan ja lisää kasvisliemikuutio
-kuori ja pienistele inkivääri sekä valkosipulin kynsi
-lorauta Flora Kokin Salaisuus kasvi- ja voiöljyseosta pannulle pari teelusikallista
-lisää kuumalle pannulle pienistellyt inkiväärit sekä valkosipulin kynnet, anna kuullottua hetken
-lisää pannulle myös kuorittu ja pienisteltu salottisipuli
-anna muhia noin viisi minuuttia, minkä jälkeen siirrä sipulit ja inkivääri kattilaan bataattien kanssa
-kun bataatit ovat kypsiä, soseuta keitto sauvasekoittimella
-lisää limen mehu sekä Flora Ruoka Pehmeä Curry
-sekoita ja anna lämmetä liedellä vielä vähän aikaa
-nauti korianterin ja retiisin siivujen kanssa

Tiedättekö, että en ole tätä aiemmin kertaakaan käyttänyt makukermoja. Mutta nyt täytyy tunnustaa, että jatkossa ajattelin käyttää. Sillä tuo Flora Ruoka Pehmeä Curry toi keittoon aivan uskomattoman samettisen makumaailman. Curryn maun, joka vei kielen mennessään herkullisuudellaan. Tätä voisin käyttää myös pastoihin ja kastikkeisiin. Niin älyttömän helposti saa makua ruokaan, vaivattomasti. Aasialaisherkkujen lisäksi Flora Ruoka Pehmeä Curry sopisi ihan mielettömän hyvin kana- ja kalaruokiin.

Samettisessa sopassa maistui myös makua Flora Kokin Salaisuudesta saaneet sipulit ja inkivääri. Salaisuus ei itseasiassa ole enää tämän jälkeen salaisuus, sillä kerron teille sen maun salaisuuden nyt; se on sekoitus voi-, rypsi- ja auringonkukkaöljyä. Ja voi että tuo voiöljy tuo Kokin Salaisuudelle täyteläistä makua. Niin, että se maku ei hävinnyt ruoanlaiton tuoksinnassa, vaan siirtyi suoraan lautaselle. Nyt itse oivalsin kokkien salaisuuden. Se on nimenomaan tuo öljyn ja voin yhdistäminen!

Meillä on käytetty Flora Ruokakermoja keittiössä jo iät ja ajat. Tänä vuonna rakastettu Flora juhlistaa 50-vuotista taivaltaan Suomessa. Sen kunniaksi kasvipohjaisissa Flora Ruoka-, Vanilla-, Vispi- ja Kuohu -tuotteissa on kätevä pakkausuudistus: uudelleensuljettava pakkaus. Korkin ansiosta tuotteen voi voi sulkea ja avata uudelleen ja täten taistella ruokahävikkiä vastan. Pakkaus on myös helposti kierrätettävä. 50-vuotisjuhlansa kunniaksi Flora on muuten lanseeranut kauppohin maidottoman ja maukkaan merisuolalla maustetun Flora Juhla -levitteen. Tuo pakkaus tuo niin paljon muistoja lapsuudestani mielen. Niistä ihanista kesäpäivistä mökillä, kun ruisleipäkiekosta vuoltiin veneitä ja niiden päälle sipaistiin papan kanssa aimo annos Floraa. Mummulta salaa, tietenkin 🙂

Oletteko te kokeilleet makukermoja? Mitä piditte? Täytyy myöntää, että mulla oli pieniä ennakkoluuloja. Mutta kuten melko usein, nuo ennakkoluulot romuttuivat saman tien! Ainakin tuo Pehmeä Curry vakuutti ensilautaselliselta.

TIISTAITERKKUSIN,


2 Responses to “Vihreän keittiön itämainen kasvissosekeitto”

  1. ida ihana sanoo:

    Oi, rakastan limen ja inkiväärin makua ja bataatin maukkautta -aikalailla siis kaikkea, mitä tässä keitossa on. Täytyypä siis testata! Tein eilen ensimmäisten uusien perunoiden kanssa sienikastiketta, ja käytin floraa, hyvin toimi 🙂
    Mukavaa päivää ja kiitos ihanasta reseptistä!
    ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Maria sanoo:

      Moi Ida!

      Kiitos sinulle taas kommentista ja ihanaa – mäkin rakastan inkivääri/lime/bataatti -yhdistelmää 🙂

      Namskis, sienikastike kuulostaa muuten taivaalliselle. Kiitos muistutuksesta, sitä en olekaan pitkään aikaan tehnyt!

      Kivaa keskiviikkoa (joka tuntuu ihan perjantailta) sinne ♥

Kommentoi