HYVÄÄ MAANANTAIHUOMENTA!

Postaustoiveita vuoden alussa kysellessäni sain toiveen kertoa ruokatarinoita yhdistettynä reissutarinoihin. Ja hei sehän passaa kyllä, ollakin että reissukuvia toivottiin postausten oheen, mutta valitettavasti monet niistä ovat niin huonolaatuisia, että eivät kestä nykypäivän blogikuvien standardeja 😉 Tänään lähdetään Bostoniin, Beantowniin, jonka laitamilla aviomieheni asui aikoinaan kuutisen vuotta. Yliopistossa opiskellen ja jääkiekkoa pelaten. Pelipäivän kruunasi kuulemma aina chicken parm, parmesan kana. Ajanee meidän suomalaisten suosiman kanapastan peliä ennen.

Lokakuussa 2016 pääsimme katsomaan miehen asuinalueita koko perheen kanssa. Rakastuin lokakuun orastavassa ruskakirjossa kylpevään Bostoniin samantien. Muistan vieläkin elävästi sen, kun olimme Harvardin kirjakaupassa ostamassa Harvardin hupparit lapsille. Jätimme auton sen jälkeen parkkiin Fenway Parkin lähelle ja lähdimme jalan tutustumaan kaupunkiin. Mielessä siinsi tuo miehen hehkuttama ruoka, parmesan kana. Kunnes katse osui legendaariseen Cheersin ravintolaan. Siinä vaiheessa parmesan kana oli muisto vain, kun näin ruokalistalla clam chowderin.

Jatkoimme ruokailun jälkeen matkaa jalan kohti Bostonin italialaista kaupunginosaa, North Endiä. Siellä chicken parm koreili jokaisen ravintolan listoilla. Suosituimpiin ravintoloihin oli jonoa ulos asti. Päätimme jättää chicken parmin toiseen kertaan ja käydä testaamassa kuuluisan Mike’s Pastryn leivonnaiset. Kunnes huomasimme sinnekin jonon kiemurtelevan kulman taakse. Viereisen Caffe Vittorian ikkunapöytä näytti olevan vapaa, joten jäimme lepuuttamaan jalkojamme ja nauttimaan herkullisimmat leivokset ikinä Bostonin vanhimpaan italialaiseen kahvilaan.

Chicken parm jäi kuitenkin kaivelemaan alitajuntaan. Seuraavana vuonna maistoin elämäni ensimmäisen kerran parmesan kanaa Paisanos Pizza -ravintolassa Hermosa beachillä Kaliforniassa. Se oli koko sen odotuksen arvoista. Täydellistä. Vielä kun ravintolassa oli punaruutuiset pöytäliinat pöydissä ja keittiössä hääräsi aito italialainen Mamma Maria (hän oli muuten vieläkin puheliaampi kuin minä ;)), niin kokemus oli lähes autenttinen.

Vuonna 2019 odotin taas, niin ikään USA:n reissulla, saavani parmesan kanaa. Mies oli kehunut Vegasin Stripin sivukadulla olevan Hole in the wall -ravintolan chicken parmia niin paljon, että se oli meidän Vegasin listalla mukana. En muista miksei sinne menty, mutta ensi kerran on pakko mennä. Voi pandemia, kun olisit pian ohi ja voi rajat, kun aukeaisitte pian – mä haluan ruokamatkoille! Ihan pelkkä Helsinki-Vantaan Burger Kingikin kävisi näin ensi hätään ;D

Reilu viikko sitten muistin yhtäkkiä tuon parmesan kanan ja mietin, että miten sitä ei ollut tullut tehtyä itse ikinä. Pikaisella guuglauksella löysin monen monta erilaista reseptiä, joista yhdistellen loin seuraavan:

Chicken parm 
6:lle

Broilereiden valmistus
4 isoa broilerin rintafileetä
(mä käytin persilja-valkosipuli maustettuja)
1,5 dl korppujauhoja
3 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl parmesanraastetta
1 tl suolaa
2 tl mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen

2 Rummo pastakastikepurkkia
2 dl raastettua parmesania
2 palloa mozzarellaa
tuoretta persiljaa

spaghettia

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
2. Sekoita vehnäjauhot, parmesanraaste, suola ja mustapippuri keskenään astiassa
3. Riko kananmunat laakeassa kipossa, kaada korppujauhot toiseen kippoon
4. Kierittele broilerin fileet ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa
5. Paista broilereita oliiviöljyssä pannulla noin 5 minuuttia / puoli, kunnes pinta on rapsakka
6. Laita broilerit uunivuokaan ja uuniin noin 20 minuutiksi, kunnes ne ovat kypsyneet. Keitä tässä välissä spaghetti.
7. Kun broilerit ovat kypsät, kaada spaghetti uunivuokaa, lado päälle broilerit
8. Kaada vuokaan pastakastikkeet, lisää broilereiden päälle parmesania ja mozzarellaa
9. Paista uunissa, kunnes juustot alkavat ruskistua
10. Tarjoile tuoreen persiljan kera

Tämän kuvan postaukset (parmesan kanan lisäksi) ovat Bostonin reissulta reilun neljän vuoden takaa. Toivottavasti ne näkyvät teille edes joten kuten. Itselläni ainakin tällä isoruutuisella koneella kuvat pikselöityvät harmillisesti. Onneksi on hei kuvamuistot, myös verkkokalvoille jääneet sellaiset. Ne tuovat kyllä lohtua näinä aikoina kun ei pääse reissaamaan.

Alustavasti ajattelin, että seuraavan kerran reissu- ja ruokatarinoita on luvassa maapallon toiselta puolelta, auringontasaajan tuntumasta. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen nasi gorengia tehnyt tai syönyt, joten voisi olla paikallaan palata Indonesian ruokamuistoihin 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,