maanantai 04. tammikuun 2021

Vartissa helpotusta kaukokaipuuseen kinda soppa

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Voi että, kuinka onnellinen sitä voikaan yksi pieni ihminen olla. Aamulla kaivoin pitkästä aikaa ruokakuvausalustani naftaliinista, laitoin joululoman ajan pölyttyneen kameran akun lataukseen ja aloin suunnittelemaan tämän viikon kuvauksia. Tässä vaiheessa jo tunsin sellaisen pienen pulppuavan tunteen kumpuavan tuolta jostain sisältä.

Siinä vaiheessa, kun keittiön täytti inkiväärin, limen, valkosipulin ja punaisen curryn tuoksu, ajantaju katosi täysin. Ah, tätä mä rakastan!

Yleensä tässä vaiheessa vuotta sitä on suunnannut katseet jo hiihtolomaan. Joka reilu 10 vuotta ollaan vietetty Aasian suunnalla. Tammikuun alussa olen jo fiilistellyt lähdön tunnelmaa. Nähnyt mielessäni Helsinki-Vantaan lähtöselvitystiskiin nojaavat matkasta innoissaan olevat lapset. Nähnyt itseni istumassa siellä muovituoliravintolassa, sirkkojen sirkutusta ja meren kohinaa kuunnellen. Maailman kauneimpia luonnon ilmiöitä eli auringonlaskuja ihastellen.

Paikassa, jossa iltaisinkin on kesähuitulamekossa niin lämmin, että hieman mausteinen ruoka saa hikinoron valumaan selkäpiitä pitkin. Kun kädessä on yksi iltahelteistä hikoileva jääkylmä Chang-olut ja edessä kipollinen makujen ilotulitusta.

Kaukokaipuuta helpottamaan tein mulle ja tytöille tänään lounaaksi vartissa valmistuvaa nuudelisoppaa. Tämä onnistuu helposti kasvisversionakin. Keiton tulisuutta pystyy hyvin säätelemään currytahnan määrällä. Justhan vasta oli ne ajat, kun matkalaukku täyttyi panang curry, massaman curry, green curry sun muista maustetahnapusseista. Onneksi Suomesta saa jo ihan lähikaupoistakin kattavasti erilaisia currytahnoja, joita suosittelen lämpimästi kokeilemaan ruoanlaitossa.

Punainen curry-nuudelisoppa
2-3:lle

1 valkosipulin kynsi
pieni pala inkivääriä raastettuna
1 pieni punasipuli
4 dl vettä
1-2 rkl punaista currytahnaa
150 g kypsää broileria, tofua, katkarapuja
10 kirsikkatomaattia
4 dl kookosmaitoa
kaksi levyä riisinuudeleita
2 rkl soijaa tai kalakastiketta
2 rkl raakaruokosokeria (muukin sokeri käy)
1 lime
korianteria
cashewpähkinöitä

1. Kuori ja lohko punasipuli
2. Kuori ja pilko valkosipuli ja inkivääri
3. Kuullota sipuleita ja inkivääriä hetki öljyssä, lisää currytahna ja vesi
4. Anna porista pari minuuttia
5. Lisää broileri tai tofu, puolitetut kirsikkatomaatit ja kookosmaito
6. Kun kookosmaito kiehuu, lisää riisinuudelit
7. Keitä kolme minuuttia, mausta soijalla (tai kalakastikkeella) sekä raakaruokosokerilla (muista maistaa ja lisää tarvittaessa!)
(jos teet katkaravuista, niin lisää ne tässä vaiheessa ettei sitkostu liikaa)
8. Purista sekaan puolikkaan limen mehu ja viipaloi toinen puolisko limestä pieniksi siivuiksi tarjolle keiton kanssa

Tarjoiluun: Tuoretta korianteria ja cashewpähkinöitä

Koska rakastan kirjoja, mulla on tapana reissuiltakin ostaa aina yksi keittokirja kotiinviemisiksi. Kuvan ainakin kolmen kilon painoinen (?) opus jäi kaihertamaan erään Thaikkureissun jälkeen. Onneksi sen sai ostettua netistä. Tänään selasin jälleen kerran tuon eepoksen läpi ja katsoin herkullisia ruoka-annoksia ja hymyileviä ihmisiä. Hetken aikaa tunsin sen lämmön ihollani ja tuoksut nenässäni. Hymylin keskiaukeaman hampaattomalle naiselle takaisin ja mietin, että hei – ihan pian nähdään Pian on suhteellinen käsite. Mä olen kuitenkin optimistinen ja varsin toiveikas tulevaisuuden suhteen. Ja auta armias se hetki, kun nojaan siihen lähtöselvitystiskiin Helsinki-Vantaalla… mulla tulee kyyneleet silmiin jo pelkästä ajatuksestakin.

Näin se kuulkaa alkoi ensimmäinen arkiviikko tätä vuotta värikkäissä ruokafiiliksissä. Fiilis on loman jälkeen levännyt, toivottavasti sielläkin Keskiviikkona muuten polkaistaan käyntiin kasviskeskiviikko-postaussarja, jossa joka keskiviikko jaan jonkun helpon ja herkullisen kasvisruokareseptin. Sain melko paljon toiveita juurikin siitä, miten niitä peruskotiruokareseptejä voisi muuttaa helposti kasvisversioksi. Sellaista luvassa siis keskiviikkona – ollaanhan kuulolla 🙂

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


7 Responses to “Vartissa helpotusta kaukokaipuuseen kinda soppa”

  1. Anna sanoo:

    Resepti menee viikonloppuna kokeiluun. Kuulostaa helpolta ja herkulliselta ruoalta, joka sopii erityisen hyvin kylmiin päiviin.

    Toivottavasti pääsette taas pian Thaimaahan. Olen kuullut maasta paljon hyvää, varsinkin ihmisten ystävällisyydestä ja upeasta ruokakulttuurista. ☺️

    • Maria sanoo:

      Heissun Anna

      ja voi miten kiva kuulla, toivottavasti maistuu 🙂 Nyt on muuten luvattu ihania pakkaspäiviä, joihin nämä himpun verran mausteiset keitot sopivat loistavasti!

      Toivotaan, tosin nyt on jotenkin tosi hyvä olla Suomessakin. Thairuoka ja ne ihmiset ovat kyllä auringon lisäksi parasta 🙂

      Ihanaa talvitiistaita ❤️

  2. Miia sanoo:

    Tämä testattu tänään! Ei tullut noin kaunista kuin sun keitto, mutta hyvää oli 🙂

    • Maria sanoo:

      Huippua, kiitos testauksesta ❤️

      Ja mikä parasta se, että maistui 😍

      Ihanaa loppiaista!

  3. Aivan ihana resepti. Testasin tänään, tosin ilman tomaatteja, koska mies ei voi sietää niitä. Tofun tilalle ruskistin Mifuja, koska tykkään enemmän niiden koostumuksesta. Oli täydellistä ❤️ Kiitos. Ihanaa uutta vuotta! -Annu

    • Maria sanoo:

      Moikka

      ja hei voi vitsit, ihana kuulla – kiitos ❤️

      Mifu varmastikin toimii loistavasti tämän keiton kanssa, kiitos vinkistä 🙂

      Ihanaa uutta vuotta & alkavaa viikonloppua ❤️

  4. […] oli ohje, jota en vain voinut olla tekemättä kuvan nähtyäni. Marian Bistron Vartissa helpotusta kaukokaipuuseen kinda soppa teki juuri sen, mitä lupasikin, ja enemmän. […]

Kommentoi