tiistai 28. tammikuun 2020

Välillä on hyvä painaa reset-nappulaa

2

MOIKKAMOI!

Hei, kuka olisi uskonut, että tänä talvena päästään vielä lumitöihin? Ihan mahtavaa! Muistuttakaa mua lumitöiden ihanuudesta sitten vapun kynnyksellä, kun niitä täällä manailen 😉

Kuinka moni ottaa aamulla herätessään ekana puhelimen käteensä? Selaa somet ja ne molemmat iltapäivälehdet. Tykkäilee kauniista kuvista Instagramissa ja vastailee viesteihin. Laskee puhelimen hetkeksi alas syödäkseen aamupalaa. Kenties silti plärää sitä toisella kädellä. Kiireessä suorittaa itsensä ulko-ovelle ja muistuttaa vielä lapsia lähtemään ajoissa kouluun. Huomaa ulkona, että auton avaimet jäi kotiin, mutta kännykkä – se ei unohdu ikinä, vaan on visusti kädessä.

Istuu autoon ja asettelee kännyn telineelle. Punaisissa liikennevaloissa katsoo sähköpostit hätäisesti ja ellei niitä ole, ei osaa jättää puhelinta omaan rauhaansa, vaan tsekkaa onko Instaan tullut uusia kuvia. Töihin päästessään vielä katsoo ne molemmat lehdet, josko maailmalla olisi tapahtunut jotain akuuttia. Ei ole, same old news. Tämä toistuu päivän aikana useasti. Työpäivän jälkeen tuntuu, että on kuitenkin ollut uutispimennossa. Onneksi kotimatkalla on yhdet sikapitkät punaiset valot, ehtii taas katsomaan maailman menoa. Iltapäiväkahvitauon edellisestä sessiosta kun on kulunut jo melkein pari tuntia.

Itaruoan jälkeen lösähtää sohvalle. Se käden jatke, yhteys ulkomaailmaan, kädessä. Todeten, että maailma ei päivän aikana ole muuttunut yhtään. Illalla katsoo vielä vihoviimeisenä ennen nukkumaan menoa, josko siellä maailmalla nyt olisi jotain tapahtunut. Ei edelleenkään. Hyvä niin, malttaa käydä nukkumaan.

Tunnistin tuosta kärjistetystä tekstistä itseni pari vuotta sitten. Kunnes huomasin, että mun aivoissa on tulva. Ne ei oikein enää pystynyt välillä ottamaan tietoa vastaan. Sellaista oleellista tietoa. Kepeää, uutiskynnyksen ylittävää tietoa kuitenkin. Sekä tiedon siitä, mitä kamut olivat syöneet lounaaksi. Kuka oli treenannut ja missäkin. Huomasin olevani jatkuvasti ylivirittäytyneessä tilassa. En pystynyt kunnolla rauhoittumaan, kun päivään tuli tyhjä tauko. Kävin kyllä sohvalle kirjan kanssa, mutta hetken päästä huomasin nousevani sieltä ylös toimittamaan jotain sellaista asiaa, joka olisi oikeasti voinut odottaa tekijäänsä.

Kuinka sitä ehtii keskittyä kuuntelemaan, mitä oma kroppa viestittää, jos koko ajan on ajatuksen tasolla jossain muualla? Jonkun muun elämän syövereissä vahvasti kiinni eläen. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että vaikka tuolloin luulin pitäväni itsestäni huolta, niin en sitä kuitenkaan tehnyt. Tai juu, söin terveellisesti ja kävin juoksemassa. Mutta mentaalipuoli jäi täysin hoitamatta. Kyllähän tuo juokseminen nollasi aivot, mutta kun juoksulenkin jälkeen tärkein tehtävä oli ottaa puhelin käteen ja katsoa statistiikkaa (ja kenties jakaa se someen), niin nollaus ei pitkälle riittänyt.

Koska meiltä ihmisiltä puuttuu reset-nappula, niin meidän tulee kehitellä itsellemme nappulan korvike. Ja painaa sitä tasaisin väliajoin. Itseni tapauksessa sen painaminen jo ennen kuin tulee tarvetta sen painamiselle, on suotavaa. Ikäänkuin ennaltaehkäistä sitä tieto- ja ärsyketulvaa, joka on läsnä päivittäin. Tänä päivänäkin roikun liikaa kännykällä, sitä ei ole kieltäminen. Osaltaan se on mun työtäkin roikkua somessa ja tehdä sinne sisältöä. Kultainen keskitie on tässäkin se avaintekijä. Itse en koe esimerkiksi IG Storyn päivittämisen kuormittavaksi tekijäksi, vaan rakastan tehdä noita storyja.

En tarvitsisi tuota kelloa ranteessa kertomaan, milloin en ole palautunut ärsykekuormasta yön aikana. Huomaan sen aamulla herätessäni. Vaikka tiedostan asiat, jotka kuormittavat minua ja tiedän, miten rebootata itseni, niin eihän sitä aina ehdi tuollaisia tekemään. Sen takia olen kehittänyt itselleni sellaisia tapoja, joilla nollata ajatukset myös kiireessä. Muistetaanhan, että hyvinvointi on subjektiivinen asia. Mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi sinulle. Mutta haluan silti jakaa kanssanne nämä pienet jutut, josko niistä olisi teillekin apua.

♥ puolen tunnin metsäkävely. Meillä menee tuolta rannasta sellainen polku. Ei se ihan metsää ole, mutta se riittää. Kävelen hiljaksiin ja välillä jään tuijottamaan luontoa ja sen ihmeitä. En kuuntele musiikkia enkä liiemmin näillä elvyttävillä metsälenkeillä ottele kuviakaan.
♥ kynttilän liekin tuijottaminen. Ihan viisi minuuttiakin riittää, kun vain fokusoi kaikki ajatukset siihen liekkiin. Kun ajatus alkaa harhailemaan, ohjaan itseni takaisin siihen kauniiseen liekkiin.
♥ kiitollisuuskirjeen kirjoittaminen. Tämän ei tarvitse olla pitkä. Riittää, että kirjoitan alas niitä asioita, joissa olen mielestäni viime aikoina onnistunut. Asioita, joista olen muissa ihmisissä kiitollinen. Mietin vain positiivisia asioita tuon hetken ajan.
♥ saunan lauteilla makoilu. Saunan jälkilämmössä, jalat kenties hetkeksi ylös seinää nostaen. Naksuva kiuas tai rätisevät puut tuovat tuohon tilanteeseen ihanaa taustamusiikkia.
♥ yin-jooga. Kävin ensimmäisen kerran yin-joogassa vuosia sitten. Niin ihanalta kuin se tuntuikin, niin unohdin koko joogan. Viime syksynä kävin yin-joogassa pitkästä aikaa ja sen jälkeen olo oli niin voimaantunut ja tietyllä tapaa herkistynyt. Mietin pitkään, että miksi, kunnes tajusin, että tuo tunteroinen, kun keskityn vain omaan itseeni ja kuulostelemaan omaa hyvinvointiani, on jotain aivan kullanarvoista. Sellaista, jota ei saisi arjessa unohtaa.

Ei sitä aina ehdi tekemään tunnin joogaa, mutta kotona saatan tehdä parin kymmenen minuutin yin-joogan, kun tuntuu että keskittymiskyky on kateissa ja mieli käy ylikierroksilla Näissä lyhyemmissä sessioissa en tee ihan niin pitkäkestoisia venytyksiä, mutta pari kolme minuuttia / liike jo auttaa. Ekat liikkeet tosin menevät poikkeuksetta siihen, että joudun tekemään töitä etten miettisi kauppalistaa, sähköposteihin vastaamista tai toisen lapsen hukkuneita urheilukenkiä. Mutta se tunne, kun huomaa treenin tuottavan tulosta – se on euforinen. Mielenhallinta ei ole kuulkaas helppoa, oletteko kokeilleet? 🙂

Niin, että mitäs jos vain luovutettaisiin aina silloin tällöin ja annettaisiin aivojen lomailla.
Kyllä se maailma jatkaa pyörimistään, vaikka välillä sulkisimme silmämme, hengittelisimme ja tekisimme matkaa itseemme ♥

OIKEIN IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


maanantai 27. tammikuun 2020

Toimivan keittiön salat

8

MOIKKIS MAANANTAIHIN!

Lunta, onko tämä unta? 😀 Saan aika ajoin kyselyitä keittiöstämme ja siitä olemmeko olleet siihen tyytyväisiä. Näin 2,5 vuoden jälkeen olen edelleenkin tyytyväinen. Muutama juttu on sellainen, jonka voisin muuttaa, mutta keittiön mallista ja koosta johtuen se ei ole mahdollista. Aina kun kyseessä on U-mallinen keittiö puhutaan poikkeuksetta kulmakaapeista. Ellei sitten jätä kulmia tyhjiksi. Me halusimme kuitenkin maksimoida säilytysratkaisut ja molemmissa kulmissa on kaksitasoiset ulosvedettävät ritilähyllyköt. Eikä näissäkään mitään vikaa ole, hienostihan nuo toimisivat jos me asukkaat täyttäisimme ne niin nätisti, että liukuisivat edes takaisin sillain jouheasti. Ilman pelkoa, että sieltä saattaa tipahtaa varpaalle painava valurautapannun kansi. Toinen kulmakaappi kätkee sisäänsä leivontakulhot, uunivuoat sun muut ja toisessa on kattilat, valurautapadat ja paistinpannut. Sekä kattiloiden kannet sikin sokin (onko teillä vinkata järkevää säilytysratkaisua kattilan kansille?).

Silloin kymmenen vuotta sitten sisustussuunnittelua opiskellessani piirsimme keittiöitä oikein urakalla. Käsivaralla ja tietokoneella. Muistan silloin jo ihan paperillakin tuskastelleeni kulmakaappeja ja usein, mikäli oli siihen mahdollisuus, jätin ne piirtämättä. Mutta tosiasia on, että meillä nuo kulmakaappien sisällöt eivät mahtuisi muualle keittiössämme, sen takia ne tähän keittiöön piirsin. Joten leuka rintaan ja kulmakaapit siistiksi! Jos mietitte, miksi niiden sisällöstä ei ole kuvia niin tässä syy 😉

Meidän keittiömme strategiset mitat ovat 3600 x 2600 mm. Eli ei puhuta järin suuresta keittiöstä, mutta toisaalta kompaktin toimivasta. Meillähän tilannetta tokia auttaa se, että alakerrassa Marian Bistrossa on myös keittiökaappeja, joissa säilytämme niitä astioita, joita harvemmin tulee käytettyä. Kuten häälahjaksi saamaamme astiasarjaa.

En tiedä onko vielä vallalla ajattelu, että jääkaapin, lieden ja vesipisteen pitäisi muodostaa ikäänkuin kolmio. Meidän keittiössämme tämä ei toteudu, mutta en ole kokenut sitä ongelmaksi. Pesualtaasta saa helposti nosteltua astiat astianpesukoneeseen ja astianpesukoneesta tyhjättyä aterimet, lautaset ja lasit pienen kurotuksen kautta omiin laatikkoihinsa. Eikä sinne liedellekään ole kovin pitkä matka vesipisteeltä tai jääkaapilta.


Nämä asiat tekevät meidän keittiöstä mun mielestä toimivan:

  • runsas laskutila
  • helposti puhdistettavat kaappien ovet (ollakin, että välillä haaveilen vähän rustiikkisimmista kaapinovista)
  • isot vetolaatikot ja yksi ”apteekkarin” kaappi ulosvedettävillä laatikoilla
  • valo, joka loistaa kahdesta ikkunasta
  • kivitaso, joka on helppo pitää puhtaana
  • avohylly, kunhan vain muistaa pitää sen pölyttömänä
  • hitaasti sulkeutuvat laatikot ja kaapin ovet

Näitä hieman kaipaan keittiööni:

  • mustan seinän laatoitus mustalla/valkoisella fasettilaatalla
  • saarekkeen (ei tosin tule tässä keittiössä onnistumaan)
  • aamiaiskaapin (ks. yllä)
  • altaan paremmilla kaadoilla
  • liesituulettomuutta (tai lähinnä sellaista vähäeleetöntä liesituuletinta)

Ja hei, jos unelmat saivat oikein lentää, niin suunnittelisin tämän hetken sisustusmakuuni enemmän sellaisen jenkkityylisen keittiön. Saisi olla vähän marmoria ja vähän messinkiä. Pikkuisen sellaista luksusta, you know. Osassa yläkaapeista lasiovet ja kaappien sisällä valot. Se keittiö sijaitsisi ruokahuoneessa, jonka seinät olisi kaadettu. Iso saareke antaisi olohuoneeseen päin. Sellainen, että saarekkeen ympärille mahtuisi neljä aamupalan nauttijaa konjakin värisille nahkajakkaroille syömään. Nykyinen keittiön paikka olisi valjastettu ruokahuoneeksi ja siitä pääsisi ranskalaisten pariovien kautta aamiaisterassille. Ah, miten rakastankaan haaveilua – eikä muuten maksa mitään!

Mutta oikein tyytyväinen olen silti tähän suunnittelemaani keittiöön, menee tähän kotiin ja elämänvaiheeseen loistavasti. Se on ajaton ja laadukkain materiaalein toteutettu. Pienillä sisustusesinemuutoksilla saa kivasti lämpöä ja kotoisuutta. Yrttien tuoma vehreys ja keittokirjojen lumoava maailma yhdistettynä kynttilän lepattavaan liekkiin ja astianpesukoneen hurinaan. Ah arki ja siisti keittiö. En ihan heti keksi just nyt parempaan. Paitsi ehkä sen, että seuraavat pari kolme tuntia kuluvat siistissä keittiössä ruokaa laittaen ja kuvaten.

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

 

PS. Täältä vanhasta postauksesta löytyy kuvin meidän keittiön säilytyratkaisut. Silloin noi kulmakaapitkin näyttivät olevan vielä varsin toimivat 😀


sunnuntai 26. tammikuun 2020

Puhutko oikeaa rakkauden kieltä puolisollesi?

2

SULOISTA SUNNUNTAITA IHANAT!

Tänään(kin) olen katsellut maailmaa ja varsinkin tuota aviomiestäni vaaleanpunaisten, ruusuisten lasien läpi. Kahlannut läpi rakkauden kieliä ja tieteellisestä pohjaa aikuisten kiintymyssuhteille, varsinkin rakkaussuhteille. Se, että valitsin lopputyön aiheekseni rakkauden ei tarkoita sitä, että suhteessamme olisi jotain vialla. Vaan sitä, että haluan selvittää, voiko suhde muuttua tästä vieläkin merkityksellisemmäksi. Voiko rakkaus syventyä ja mikä tärkeintä – miten varmistaa, että ne sukat pyörii jaloissa vastedeskin.

Halusin pikaisesti tulla jakamaan teille yhden asian, jonka olen positiivisen psykologian opintojeni aikana oppinut. Nimittäin tulin kertomaan teille rakkauden viidestä kielestä. Rakkaussuhteessa kun on yleensä kyse kahden ihmisen (tai miksei useamminkin, mutta yleisimmin kahden…:D) keskinäisestä suhteesta, niin on ensiarvoisen tärkeää tunnistaa mitä rakkauden kieliä puhutte. Ties vaikka puhuisitte ihan eri kieltä ja mahdolliset ongelmat johtuisivatkin siitä.

Dr. Gary Chapman on tutkinut rakkauden kieliä ja tullut tulokseen, että usein huomioimme kumppaniamme niillä meille tärkeillä rakkauden kielillä. Tietämättä lainkaan sitä, kokeeko puolisomme juurikin nuo rakkauden kielet kaikista rakastavammiksi eleiksi. Chapman tunnistaa viisi rakkauden kieltä:

♥ rakkauden lahjat
♥ fyysinen kosketus
♥ parisuhteen laatuaika
♥ myönteiset sanat
♥ rakkauden teot

Uskon, että kaikkia näitä tasapuolisesti käyttämällä ei voi mennä vikaan, mutta jos haluaa mennä vielä syvemmälle rakkauden saloihin, niin olisi hyvä olla perillä, mitä just sun puolisosi näistä arvostaa korkeimmalle. Jos sinulle tärkeimpänä on fyysinen kosketus ja viljelet sitä myös rakkaallesi voi olla, että niin ihana kuin tuo kosketus onkin, niin hän kokisi rakastavampana eleenä vaikka myönteiset sanat. Me tehtiin molemmat testi rakkauden kielistä ja ajattelin, että se olisi hyvä tehdä vaikka puolen vuoden välein; voihan olla, että tarpeet muuttuvat elämäntilanteen mukaan.

Tiesin jo ennen testin tekemistä, mitkä ovat mulle niitä rakkaimpia ja merkityksellisimpiä rakkauden kieliä. Mitä mä pidän rakastavina eleinä. Mutta vasta sen jälkeen, kun mies teki testin tiesin varmuudella, mitä näistä kielistä mun mieheni arvostaa korkeimmalle. Mä olen sellainen kyljessä nyhjääjä ja rakastan kulkea käsi kädessä. Kunnon halia ei voita mikään. Eli mulle tuli testissä ennakko-odotusten mukaan vahvimpana fyysinen kosketus.

Vähiten meille molemmille merkitsee rakkauden lahjat. On ihan kiva saada silloin tällöin kukkia, mutta enemmän me molemmat arvostamme niitä rakkauden pieniä tekoja ja myönteisiä sanoja. Sitä, että toinen tyhjää tiskikoneen ja imuroi sillä aikaa, kun toinen on harrastuksissaan. Laatuaika meillä molemmilla meni heti kakkoseksi. Olisi ollut hyvin mielenkiintoista tehdä tämä testi lasten ollessa aivan natiaisia. Silloin tuo laatuaika kaksin (jota ei ihan niin vain järjestettykään) olisi varmaankin kiilannut kärkeen. Sellainen jakamaton aika, jolloin kännykät ovat äänettömällä, telkkarikin kenties kiinni ja kummatkin ovat aivan läsnä.

Nyt piirakka uuniin ja korttipakat esiin! Taisinkin kertoa, että saadaan parin tunnin päästä maailman parhain anoppi ja appiukko korttipeliturnaukseen. Tästä sunnuntaisesta korttipeliturnauksesta pitäisi tehdä tapa. Laittaa vaikka kalenteriin ylös kerran kuussa järjestettävä ”räväytysturnaus”. Siinä missä tämä on meille tärkeä asia, on tämä varsinkin isovanhempien ja lastenlasten kannalta tärkeää – voihan sitä soveltaa rakkauden kieliä myös ihmissuhteisiin. Uskon, että tämä rakastava teko antaa meille kaikille paljon ♥

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. työpöydälläni näkyvät muut teokset, joita suosittelen ihan jokaiselle, jotka haluavat panostaa parisuhteeseensa ovat:

Pawelski-Pawelski: Happy Together
Levine-Heller: Attached.
Fredrickson: Love 2.0 (tämä pätee hyvin myös muihin ihmissuhteisiin)


lauantai 25. tammikuun 2020

Koti on elämistä varten ♥

4

MOIKKAMOI!

Aurinkoinen lauantai olisi kutsunut ulkoilemaan, mutta kroppa pyysi pysymään sohvalla. Eikä suotta; esikoisen viikolla potema pieni nuhakuume taisi tarttua meikäläiseen. Ilman sitä nuhaa ja kuumetta tosin. Vetelät jalat ja kädet, varsin voimaton olo ja just sellainen ärsyttävä lämpölukema kuin 37,1. Sen verran hutera olo tuli aamupäiväisen rymsteerauksen jälkeen, että suosiolla olen kuluttanut sohvan nurkkaa.

Ja hei, mikäs siinä kuluttaessa. Aamulla hipsin hiljaa pois makkarista ja jätin miehen nukkumaan. Nautin yksinolosta sohvalla ja söin siinä jopa aamupalan. Meillähän ei yleensä ole syöminen sallittu sohvilla, mutta omalla poikkeusluvallani siinä kuitenkin nautin aamujugurtit mustikalla. Mietin kuinka vähän olohuoneessa tulee vietettyä aikaa. Oikeastaan silloin kun on vieraita istutaan tuolla, mutta muuten harvoin oleilemme kyseisessä tilassa.

Suurin syy on se, että meillä on varmaan jo kymmenen vuotta ollut telkkari muualla kuin olohuoneessa. Vanhassa kodissa tv oli takkahuoneessa ja nyt tuolla alakerran miesluolassa. Myös makuuhuoneesta löytyy telkkari. Esikoisenkin huoneessa sellainen musta iso rotjake on ollut säilössä. Päätin aamulla, että olohuoneeseen pitää tuoda eloa. Kuulostelin raskaan työn raatajan olotilaa hänen herättyään ja uskalsin ehdottaa pientä rymsteerausoperaatiota. Mikäli esikoisen huoneen telkkari olisi ollut yhtään pienempi, niin olisin toki yksinkin kannellut noita. Mies aluksi tuskasteli (onko muiden miehillä tapana tuskastella tällaisissa tilanteissa? :D), mutta sitten innostui. Nyt on esikoisen huone ilman telkkaria ja makkarin telkkari siirretty alas mustalle senkille.

Esikoisen huoneen telkkari siirtyi meidän makkariin. Siinä miehen laitellessa telkkarien johtoja kiinni veimme esikoisen telkkarin tilalle ruokatilasta sen hopeakehyksisen ison peilin. Tyhjä tila ruokatilan seinässä huusi puoleensa työhuoneesta isoa Kate Mossin julistetta. Kun Kate jätti työhuoneen piti työhuoneeseen saada jotain samantien seinälle. Sinne pääsi aiemmin mustan senkin päällä ollut pyöreä peili. Se, että tuo peili nyt tönöttää tuossa työpöydän yläpuolella seinässä kiinni kieltämättä haittaa minua pikkaisen. Vaikka huikkailenkin ohikulkiessani peilikuvalleni mukavia, niin tämä on ehkä jo vähän liikaa 😉

Koti on tehty elämistä varten. Joskus oli vaihe, että sitä ajatteli sisustusta sen mukaan, mikä näytti hyvältä kuvissa. Näin jälkikäteen ajateltuna aivan hölmö lähtökohta sisustamiselle. Olohuone on tehty asumista varten. Vaikkei blogeissa paljoa enää näitä perinteisiä mustia telkkareita näykään, niin meillä se tulee näkymään osana sisustusta. Ehkä tämäkin on osaltaan paluuta sinne 2010-luvulle. Silloin telkkari sai näkyä kuvissa. Sitä en kiellä etteikö tuohon seinälle sopisi paremmin sellainen kevyempi taulumainen telkkari. Mutta tämän hetken budjettiin se ei sovi. Toivelistalle sen kuitenkin laitoin. Josko olohuoneen kotoistamisen (tehdä kotoisammaksi, oma muunnos) myötä nuo pian kymmenen vuotta vanhat sohvatkin tuosta pehmenisivät. Niiden istuintyynyt ovat vieläkin yhtä jämäkät kuin uusina.

Käytiin miehen kanssa ostamassa olohuoneeseen myös Chromecast niin kyllä kuulkaa kelpaa. Mies lähti työjuttuihinsa hetkeksi, niin mä ajattelin parkkeerata siksi aikaa sohvaa pehmentämään tuon karvaturriaisen kanssa. Laittaa Viaplaylta leffan pyörimään ja ottaa vadelmaraakasuklaata muutaman palan. Paluu old school -meininkiin jatkuu huomenna; kutsuimme miehen vanhemmat meille korttipeliturnaukseen illalla (toki katsotaan, mihin tämä orastava flunssa johtaa). Tarjolle ajattelin tehdä pellillisen lihapiirakkaa ja salaattia. Tätä mukaa kun kuulkaas jatkuu, niin pian sitä alkaa lämpenemään taas niille vanhoille pyökkikalusteillekin ;D

IHANAA LAUANTAI-ILTAA,

PS. ai niin, rymsteerausinnostus tarttui toki kuopukseenkin ja käänsivät hänen huoneensa järjestyksen isosiskon kanssa ympäri. Ei kuulemma tunnu hyvältä. Ennen sohvalle siirtymistä pitää mennä vielä siirtämään nuo kalusteet takaisin omille paikoilleen. Isosisko, kun kerkesi karata jo omille menoilleen!


perjantai 24. tammikuun 2020

Niin kuin silloin ennen vanhaan

4

TERPPA PERJANTAIHIN!

Tuossa juuri lähetin lapset kouluun ja päätettiin pienemmän kanssa, että koska ollaan ilta kaksin kotona, pidetään just sellaiset meidän näköiset kotibileet. Poksautellaan popparit, ostetaan hänen toiveestaan kevätkääryleitä (saahan niitä kaupan pakastealtaasta?) ja molemmille sopivia namiherkkuja sekä laitetaan hassunnäköiset naamiot kasvoillemme. Vedetään ne samisunisukat jalkoihin ja hypätään pyjamapöksyihin jo heti alkuillasta. Ehkä katsotaan leffa, tai sitten katsotaan josko Nailed it -ohjelmasta olisi tullut uusia jaksoja. Leivontaohjelmat ovat meidän molempien intohimo.

Ihana Liisa elvytti Lisbet e. -bloginsa huikealla ajatuksella ”Bloggaa niinkuin olis 2010”. Mä aloin hymyssäsuin miettimään, että millainen mun blogini oli tuolloin 2010. Ei silloin alussa kuulkaa ollut mitään kuvankäsittelyohjemia käytössä. Jossain vaiheessa muistan ladanneeni Picasan ja muutamaa vuotta myöhemmin PhotoScapen. Ymmärtämättä sen kummemmin mistään, mitä siellä tein. Ei voinut vähempää kiinnostaa vuoden pimeä aika – kuvat sai olla ihan hyvällä omalla tunnolla keltaisen kukertavia, lampun valossa otettuja. Mun kamerasta ei löytynyt tuolloin itselaukaisutoimintoa enkä liiemmin viitsinyt pyytää kuvausapua mieheltä. Lapsethan nyt oli tuolloin alkuvuodesta kyllä jo 2- ja 4 vuotiaita, mutta en tajunnut turvautua pieniin kuvausassareihin. Asukuvat (joita muuten silloin harrastin enemmänkin) otettiin peilin kautta. Aina oli se sama ongelma; katsoako peilin kautta kameraan vai omiin silmiin 😀

Nuo ajat muistan ihanina. Blogi on tänä päivänä henkireikäni, mutta sitä se oli myös tuolloin. Vaikka blogi oli jo silloin intohimoni, niin enpäs olisi silloin 10 vuotta sitten uskonut, että tätä touhua näin pitkälle jatkan. Silloin blogeissa kiersi haasteet ja niitä annettiin aina eteenpäin muille bloggaajille. Pikkuhiljaa kommenttiboksin puolella oppi tuntemaan lukijoita ja muita bloggaajia niin, että jatkettiin juttua aina siitä, mihin edellispäivän postauksessa jäätiin. Tuntuu, että se yhteisöllisyys oli vahvasti läsnä. Toki nykyäänkin se yhteisöllisyys on läsnä, mutta se on osin muuttanut muotoaan; ainakin omalla kohdallani suurin osa kanssakäymisestä tapahtuu tuolla instan viestipalvelussa. Eikä se ole lainkaan huono asia.

Vuonna 2010 blogi täyttyi enemmän kuvista ja vähemmän tekstistä, mutta pikkuhiljaa myös tekstiä alkoi tulla. Ja siitä lähtien sitä on pulpunnut niin, että ei mitään rajaa 😉 En koe tänä päivänäkään blogista paineita, mutta ehkä se bloggaaminen oli spontaanimpaa silloin 10 vuotta sitten. Nykyään tuntuu välillä, että pitää vähän varoa mitä sanoo. Otin alle muutamia pätkiä alkuaikojen blogiteksteistäni. Se on kuin sukeltaisi muistojen syövereihin näiden myötä:

”Kylmä talvi on saanut aikaan sen, että meillä on poltettu takkaa urakalla. Eilen lähdimme mieheni ja isäni kanssa haukkaamaan happea raikkaaseen maalaismaisemaan puunhakureissun merkeissä. Muistatteko, kun olen haaveillut siitä ihanasta lankkulattialla varustetusta vanhasta hirsitalosta metsän reunassa? No, nyt mä löysin sen. Se olikin vain lähempänä kuin olin ajatellut ♥ Isäni kotitilan vanha pihapiiri on jo kovin hoitamattoman näköinen, mutta kuuluu silti EU:n suojelun piiriin.  Jos nyt oikein muistan niin pihapiiri kuuluu siksi tuohon suojelun piiriin, koska on perinteinen ns. neliönmalliin rakennettu. Rakennustyöt päärakennuksessa aloitettiin jo 1700-luvun lopussa hirsikehikon rakentamisella. Itse päärakennus valmistui 1800-luvulla ja onneksi sen hirret ovat vielä terveet ja ehjät.” (täältä)
”Sain tänään veljeni vaimon töihin kanssani. Olemme olleet viimeksi yhtä aikaa töissä tammikuussa 2005 ennen äitiyslomaani. Sitten olemme olleet töissä vuoron perään äitiyslomiemme välillä. Niin, mainittakoon, että lapsemme ovat syntyneet 2005, 2006, 2007 ja 2008 🙂 Joista minun siis 2005 ja 2007. Olisimme varmaan pieni painajainen työnantajalle, ellei työnantajamme olisi joku muu kuin me itse ;)! Työkaverini töihin tulo mahdollistaa myös sen, että voin ottaa joka viikko yhden palkattoman päivän ja viettää laatuaikaa lasten kanssa. Toki tämäkin työtilanteen niin salliessa. Silloin taotaan, kun rauta on kuumaa!” (täältä)
”Alkuviikon aikana olen käynyt kotona vain nukkumassa ja lapset (miehestä puhumattakaan) ovat jääneet vailla äidin hellyyttä ja huomiota. Ja sen huomaa; toinen kiukuttelee minkä ehtii ja toinen protestoi pissaamalla housuunsa. Nättiä. Ihan oikeesti, vähemmästäkin tulee jo huono omatunto ja syyllisyys siitä, ettei vietä enemmän aikaa lastensa kanssa. Mutta nyt on opintokiireet hetkeksi tauolla, töitäkin enää vajaa pari viikkoa ennen lomaa. Luksusta!” (täältä)
Tuntuu kuulkaa kuin mikään ei olisi muuttunut. Ja silti kaikki olisi muuttunut. Vanhoja blogitekstejä lukiessani hetken aloin kaipaamaan niitä kotipäiviä, kun lähdin lasten kanssa muskariin. Ostettiin viereisestä maitokaupasta kotimatkalla Tapolan mustaa, syötiin kotona ja sitten peittelin lapset päikkäreille. Kymmenen vuotta on hujahtanut ihan silmänräpäyksessä…
Nyt lopputyön syövereihin; kun aiheena on rakkaus ja parisuhde, merkityksellisyys ja onnellisuus niin en voi todeta muuta kuin, että ihan älyttömän kiva perjantai edessä. Toivottavasti sielläkin. Ja hei, tässä vaiheessa on jälleen syytä kiittää teitä. Ilman teitä tuskin olisin tätä touhua kymmentä vuotta tehnyt. Lämmin kiitos ♥
PERJANTAITERKUIN,
PS. olisin mieluusti liittänyt tähän blogipostaukseen noita entisajan kuvia, mutta ne pikselöityivät ihan mössöksi. Mutta käykäähän katsomassa millaista kuvien ilotulitusta silloin oli IG Storyn puolelta. Ei paljoa päätä painaneet kuvien suoristukset sun muut 😉

« Vanhemmat
Uudemmat »