maanantai 27. tammikuun 2020

Toimivan keittiön salat

MOIKKIS MAANANTAIHIN!

Lunta, onko tämä unta? 😀 Saan aika ajoin kyselyitä keittiöstämme ja siitä olemmeko olleet siihen tyytyväisiä. Näin 2,5 vuoden jälkeen olen edelleenkin tyytyväinen. Muutama juttu on sellainen, jonka voisin muuttaa, mutta keittiön mallista ja koosta johtuen se ei ole mahdollista. Aina kun kyseessä on U-mallinen keittiö puhutaan poikkeuksetta kulmakaapeista. Ellei sitten jätä kulmia tyhjiksi. Me halusimme kuitenkin maksimoida säilytysratkaisut ja molemmissa kulmissa on kaksitasoiset ulosvedettävät ritilähyllyköt. Eikä näissäkään mitään vikaa ole, hienostihan nuo toimisivat jos me asukkaat täyttäisimme ne niin nätisti, että liukuisivat edes takaisin sillain jouheasti. Ilman pelkoa, että sieltä saattaa tipahtaa varpaalle painava valurautapannun kansi. Toinen kulmakaappi kätkee sisäänsä leivontakulhot, uunivuoat sun muut ja toisessa on kattilat, valurautapadat ja paistinpannut. Sekä kattiloiden kannet sikin sokin (onko teillä vinkata järkevää säilytysratkaisua kattilan kansille?).

Silloin kymmenen vuotta sitten sisustussuunnittelua opiskellessani piirsimme keittiöitä oikein urakalla. Käsivaralla ja tietokoneella. Muistan silloin jo ihan paperillakin tuskastelleeni kulmakaappeja ja usein, mikäli oli siihen mahdollisuus, jätin ne piirtämättä. Mutta tosiasia on, että meillä nuo kulmakaappien sisällöt eivät mahtuisi muualle keittiössämme, sen takia ne tähän keittiöön piirsin. Joten leuka rintaan ja kulmakaapit siistiksi! Jos mietitte, miksi niiden sisällöstä ei ole kuvia niin tässä syy 😉

Meidän keittiömme strategiset mitat ovat 3600 x 2600 mm. Eli ei puhuta järin suuresta keittiöstä, mutta toisaalta kompaktin toimivasta. Meillähän tilannetta tokia auttaa se, että alakerrassa Marian Bistrossa on myös keittiökaappeja, joissa säilytämme niitä astioita, joita harvemmin tulee käytettyä. Kuten häälahjaksi saamaamme astiasarjaa.

En tiedä onko vielä vallalla ajattelu, että jääkaapin, lieden ja vesipisteen pitäisi muodostaa ikäänkuin kolmio. Meidän keittiössämme tämä ei toteudu, mutta en ole kokenut sitä ongelmaksi. Pesualtaasta saa helposti nosteltua astiat astianpesukoneeseen ja astianpesukoneesta tyhjättyä aterimet, lautaset ja lasit pienen kurotuksen kautta omiin laatikkoihinsa. Eikä sinne liedellekään ole kovin pitkä matka vesipisteeltä tai jääkaapilta.


Nämä asiat tekevät meidän keittiöstä mun mielestä toimivan:

  • runsas laskutila
  • helposti puhdistettavat kaappien ovet (ollakin, että välillä haaveilen vähän rustiikkisimmista kaapinovista)
  • isot vetolaatikot ja yksi ”apteekkarin” kaappi ulosvedettävillä laatikoilla
  • valo, joka loistaa kahdesta ikkunasta
  • kivitaso, joka on helppo pitää puhtaana
  • avohylly, kunhan vain muistaa pitää sen pölyttömänä
  • hitaasti sulkeutuvat laatikot ja kaapin ovet

Näitä hieman kaipaan keittiööni:

  • mustan seinän laatoitus mustalla/valkoisella fasettilaatalla
  • saarekkeen (ei tosin tule tässä keittiössä onnistumaan)
  • aamiaiskaapin (ks. yllä)
  • altaan paremmilla kaadoilla
  • liesituulettomuutta (tai lähinnä sellaista vähäeleetöntä liesituuletinta)

Ja hei, jos unelmat saivat oikein lentää, niin suunnittelisin tämän hetken sisustusmakuuni enemmän sellaisen jenkkityylisen keittiön. Saisi olla vähän marmoria ja vähän messinkiä. Pikkuisen sellaista luksusta, you know. Osassa yläkaapeista lasiovet ja kaappien sisällä valot. Se keittiö sijaitsisi ruokahuoneessa, jonka seinät olisi kaadettu. Iso saareke antaisi olohuoneeseen päin. Sellainen, että saarekkeen ympärille mahtuisi neljä aamupalan nauttijaa konjakin värisille nahkajakkaroille syömään. Nykyinen keittiön paikka olisi valjastettu ruokahuoneeksi ja siitä pääsisi ranskalaisten pariovien kautta aamiaisterassille. Ah, miten rakastankaan haaveilua – eikä muuten maksa mitään!

Mutta oikein tyytyväinen olen silti tähän suunnittelemaani keittiöön, menee tähän kotiin ja elämänvaiheeseen loistavasti. Se on ajaton ja laadukkain materiaalein toteutettu. Pienillä sisustusesinemuutoksilla saa kivasti lämpöä ja kotoisuutta. Yrttien tuoma vehreys ja keittokirjojen lumoava maailma yhdistettynä kynttilän lepattavaan liekkiin ja astianpesukoneen hurinaan. Ah arki ja siisti keittiö. En ihan heti keksi just nyt parempaan. Paitsi ehkä sen, että seuraavat pari kolme tuntia kuluvat siistissä keittiössä ruokaa laittaen ja kuvaten.

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

 

PS. Täältä vanhasta postauksesta löytyy kuvin meidän keittiön säilytyratkaisut. Silloin noi kulmakaapitkin näyttivät olevan vielä varsin toimivat 😀


8 Responses to “Toimivan keittiön salat”

  1. Elisa sanoo:

    Hei, sinulla on oikein kaunis keittiö. Kattilankannet saa mukavasti säilöön Ikean Variera-sarjan kattilankansi telineeseen. Sen saa venytettyä omaan tilaan sopivaksi. Itselläni se on alalaatikossa.
    Kulmakaapit ovat muuten oiva keksintö 🙂 Itselläni on kaksi ulos vedettävää kulmakaappia. Ne ovat oikeat tilaihmeet ja helposti siivottavissa.
    Kiitos mukavasta blogista 🙂
    -elisa-

    • Maria sanoo:

      Heippa Elisa

      ja hei suuresti kiitoksia vinkistä! Pakko käydä Ikeassa vielä tällä viikolla.
      Tuohan ratkaisee meidän ongelman heti. Jes, ihanaa – kiitos vielä kerran ❤️

      Ja totta, kulmakaapit olisi helppo siivota, mutta meillä niissä on auttamattomasti liikaa tavaraa. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni 🙂

      Kiitos kaunis sinulle ja ihanaa alkanutta viikkoa ❤️

  2. Tanja sanoo:

    Kiitos Elisalle vinkistä, hyvä tietää et Ikean Variera-sarjalla on oma teline myös kattilankansille. Meillä ei ole montaa kattilaa, joten kansiakin on vähän ja ne ovat ainakin toistaiseksi majailleet astiankuivauskaapin ritilässä, mahtuvat siihen kätevästi vierekkäin ja pystyyn kuin lautaset.
    Astiat nostetaan suoraan astianpesukoneesta vetolaatikoihin, lautasille käytössä Ikean Variera-lautastelineet, vahva suositus. 🙂
    Meilläkään ei muuten liesi, allas ja jääkaappi muodosta kolmiota vaan ovat kaikki samalla puolella/seinällä, pieni keittiö niin ei paljon ollut remonttivaiheessa kikkailun varaa, mut hyvin suunniteltu keittiö on kiva ja siellä on mukava kokkkailla, kun kaikelle on paikkansa, niin keittiö pysyy myös siistinä. 🙂

    • Maria sanoo:

      Hei Tanja

      ja kyllä, tuo Variera kattilankansiteline meni samantien ostolistalle; hintaakin näytti olevan alle viisi euroa 🙂
      Meillä ei tässä kodissa olekaan kuivauskaappia, mutta totisesti se olisi kuin tehty kattilan kansille!

      Kiitos vinkistä, tuota lautastelinekin pääsi ostoslistalle ❤️ Onneksi avasin suuni täällä, teiltä lukijoilta saan niin paljon vinkkejä 🙂

      Näinhän se on, kun kaikella on paikkansa on keittiö paljon viihtyisämpi paikka. Mä olen siivoillut kaikki muut kaapit tämän vuoden puolella, mutta nuo kulmakaapit odottaa konmaritusta. Ehkä viikonloppuna… 😉

      Ihanaa alkanutta viikkoa ❤️

  3. Minna sanoo:

    Hei,mistä tuo musta seinävalaisin on? Upea keittiö ja ihana blogi. Kiitos.

    • Maria sanoo:

      Heippa Minna,

      tarkoitatko noita pienempiä vai tuota, mikä on altaan yllä? 🙂

      Ne ovat kaikki ostettu LumenLux Storesta ja tuo isompi versio on ByRydens Bazaar ja nuo pienemmät (ikkunaseinällä) ovat ByRydenisin Mini Bazaarit. Ollaan tykätty niistä ihan tosi paljon!

      Lämmin kiitos sinullekin ja ihanaa alkanutta viikkoa ❤️

  4. Susaanna sanoo:

    Ystävälläni on isossa alavetolaatikossa heidän vanhan tiskikoneensa alaosaritilä, johon pystyasennossa siis mahtuvat (isotkin) kattilan kannet, kookkaat tarjoiluvadit (ja siksi hankalat sijoittaa vaakaan, koska jäisivät aina alimmaisiksi, jolloin ei olekaan helppo napata käyttöön noin vain) ja muutamat katelautaset. Heillä tiskiksen alaosa mahtui laatikkoon just eikä melkein, joten kannet ja lautaset eivät inahdakaan, kun laatikon vetäisee auki. Alaosaritilästä on miehensä ottanut kyllä pyörät alta pois.

    On teillä kyllä kivannäköinen köökki! Tumma seinä on extraihana!

    • Maria sanoo:

      Heippa Susaanna

      ja huikea vinkki, kiitos! ❤️ Tämä on sellainen, joka täytyy pitää mielessä! Ihan huikeaa varaosan uusiokäyttöä ja kuulostaa kaiken lisäksi ihan mielettömän toimivalta 🙂

      Kiitos kaunis sinullekin ja ihanaa alkanutta viikkoa ❤️

Kommentoi