perjantai 24. tammikuun 2020

Niin kuin silloin ennen vanhaan

TERPPA PERJANTAIHIN!

Tuossa juuri lähetin lapset kouluun ja päätettiin pienemmän kanssa, että koska ollaan ilta kaksin kotona, pidetään just sellaiset meidän näköiset kotibileet. Poksautellaan popparit, ostetaan hänen toiveestaan kevätkääryleitä (saahan niitä kaupan pakastealtaasta?) ja molemmille sopivia namiherkkuja sekä laitetaan hassunnäköiset naamiot kasvoillemme. Vedetään ne samisunisukat jalkoihin ja hypätään pyjamapöksyihin jo heti alkuillasta. Ehkä katsotaan leffa, tai sitten katsotaan josko Nailed it -ohjelmasta olisi tullut uusia jaksoja. Leivontaohjelmat ovat meidän molempien intohimo.

Ihana Liisa elvytti Lisbet e. -bloginsa huikealla ajatuksella ”Bloggaa niinkuin olis 2010”. Mä aloin hymyssäsuin miettimään, että millainen mun blogini oli tuolloin 2010. Ei silloin alussa kuulkaa ollut mitään kuvankäsittelyohjemia käytössä. Jossain vaiheessa muistan ladanneeni Picasan ja muutamaa vuotta myöhemmin PhotoScapen. Ymmärtämättä sen kummemmin mistään, mitä siellä tein. Ei voinut vähempää kiinnostaa vuoden pimeä aika – kuvat sai olla ihan hyvällä omalla tunnolla keltaisen kukertavia, lampun valossa otettuja. Mun kamerasta ei löytynyt tuolloin itselaukaisutoimintoa enkä liiemmin viitsinyt pyytää kuvausapua mieheltä. Lapsethan nyt oli tuolloin alkuvuodesta kyllä jo 2- ja 4 vuotiaita, mutta en tajunnut turvautua pieniin kuvausassareihin. Asukuvat (joita muuten silloin harrastin enemmänkin) otettiin peilin kautta. Aina oli se sama ongelma; katsoako peilin kautta kameraan vai omiin silmiin :D

Nuo ajat muistan ihanina. Blogi on tänä päivänä henkireikäni, mutta sitä se oli myös tuolloin. Vaikka blogi oli jo silloin intohimoni, niin enpäs olisi silloin 10 vuotta sitten uskonut, että tätä touhua näin pitkälle jatkan. Silloin blogeissa kiersi haasteet ja niitä annettiin aina eteenpäin muille bloggaajille. Pikkuhiljaa kommenttiboksin puolella oppi tuntemaan lukijoita ja muita bloggaajia niin, että jatkettiin juttua aina siitä, mihin edellispäivän postauksessa jäätiin. Tuntuu, että se yhteisöllisyys oli vahvasti läsnä. Toki nykyäänkin se yhteisöllisyys on läsnä, mutta se on osin muuttanut muotoaan; ainakin omalla kohdallani suurin osa kanssakäymisestä tapahtuu tuolla instan viestipalvelussa. Eikä se ole lainkaan huono asia.

Vuonna 2010 blogi täyttyi enemmän kuvista ja vähemmän tekstistä, mutta pikkuhiljaa myös tekstiä alkoi tulla. Ja siitä lähtien sitä on pulpunnut niin, että ei mitään rajaa ;) En koe tänä päivänäkään blogista paineita, mutta ehkä se bloggaaminen oli spontaanimpaa silloin 10 vuotta sitten. Nykyään tuntuu välillä, että pitää vähän varoa mitä sanoo. Otin alle muutamia pätkiä alkuaikojen blogiteksteistäni. Se on kuin sukeltaisi muistojen syövereihin näiden myötä:

”Kylmä talvi on saanut aikaan sen, että meillä on poltettu takkaa urakalla. Eilen lähdimme mieheni ja isäni kanssa haukkaamaan happea raikkaaseen maalaismaisemaan puunhakureissun merkeissä. Muistatteko, kun olen haaveillut siitä ihanasta lankkulattialla varustetusta vanhasta hirsitalosta metsän reunassa? No, nyt mä löysin sen. Se olikin vain lähempänä kuin olin ajatellut ♥ Isäni kotitilan vanha pihapiiri on jo kovin hoitamattoman näköinen, mutta kuuluu silti EU:n suojelun piiriin.  Jos nyt oikein muistan niin pihapiiri kuuluu siksi tuohon suojelun piiriin, koska on perinteinen ns. neliönmalliin rakennettu. Rakennustyöt päärakennuksessa aloitettiin jo 1700-luvun lopussa hirsikehikon rakentamisella. Itse päärakennus valmistui 1800-luvulla ja onneksi sen hirret ovat vielä terveet ja ehjät.” (täältä)
”Sain tänään veljeni vaimon töihin kanssani. Olemme olleet viimeksi yhtä aikaa töissä tammikuussa 2005 ennen äitiyslomaani. Sitten olemme olleet töissä vuoron perään äitiyslomiemme välillä. Niin, mainittakoon, että lapsemme ovat syntyneet 2005, 2006, 2007 ja 2008 :) Joista minun siis 2005 ja 2007. Olisimme varmaan pieni painajainen työnantajalle, ellei työnantajamme olisi joku muu kuin me itse ;)! Työkaverini töihin tulo mahdollistaa myös sen, että voin ottaa joka viikko yhden palkattoman päivän ja viettää laatuaikaa lasten kanssa. Toki tämäkin työtilanteen niin salliessa. Silloin taotaan, kun rauta on kuumaa!” (täältä)
”Alkuviikon aikana olen käynyt kotona vain nukkumassa ja lapset (miehestä puhumattakaan) ovat jääneet vailla äidin hellyyttä ja huomiota. Ja sen huomaa; toinen kiukuttelee minkä ehtii ja toinen protestoi pissaamalla housuunsa. Nättiä. Ihan oikeesti, vähemmästäkin tulee jo huono omatunto ja syyllisyys siitä, ettei vietä enemmän aikaa lastensa kanssa. Mutta nyt on opintokiireet hetkeksi tauolla, töitäkin enää vajaa pari viikkoa ennen lomaa. Luksusta!” (täältä)
Tuntuu kuulkaa kuin mikään ei olisi muuttunut. Ja silti kaikki olisi muuttunut. Vanhoja blogitekstejä lukiessani hetken aloin kaipaamaan niitä kotipäiviä, kun lähdin lasten kanssa muskariin. Ostettiin viereisestä maitokaupasta kotimatkalla Tapolan mustaa, syötiin kotona ja sitten peittelin lapset päikkäreille. Kymmenen vuotta on hujahtanut ihan silmänräpäyksessä…
Nyt lopputyön syövereihin; kun aiheena on rakkaus ja parisuhde, merkityksellisyys ja onnellisuus niin en voi todeta muuta kuin, että ihan älyttömän kiva perjantai edessä. Toivottavasti sielläkin. Ja hei, tässä vaiheessa on jälleen syytä kiittää teitä. Ilman teitä tuskin olisin tätä touhua kymmentä vuotta tehnyt. Lämmin kiitos
PERJANTAITERKUIN,
PS. olisin mieluusti liittänyt tähän blogipostaukseen noita entisajan kuvia, mutta ne pikselöityivät ihan mössöksi. Mutta käykäähän katsomassa millaista kuvien ilotulitusta silloin oli IG Storyn puolelta. Ei paljoa päätä painaneet kuvien suoristukset sun muut ;)

4 Responses to “Niin kuin silloin ennen vanhaan”

  1. Avatar lisbet e. sanoo:

    Ihana postaus Maria! Ja vitsit miten nostalgisia juttuja. Kyllä sitä bloggaamisen rentoutta kaipaa mutta samalla tiedostaa, ettei vanhaan ole paluuta, eteenpäin on mentävä. Sinun blogissasi on toisaalta hyvin mukana edelleen se ajankohtaisuus ja päivittäisten kuulumisten seuraaminen. Nyt vaan kohti uutta blogivuosikymmentä :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Liisa

      ja hei kiitos sinun inspiraation ❤️

      Sepäs se onkin, että ei ole täysin paluuta vanhaan ja hyvä niin (tietää, että kehitystä on tapahtunut), mutta jotenkin päätin, että tietyllä tapaa pitää saada tuo ”huolettomuus” mukaan kuviin. Ei aina tarvitse olla niin tiptop :)

      Just näin, ihanaa uutta vuotta – jatketaan samaan malliin ❤️

  2. Avatar Hanne sanoo:

    Ihana postaus!
    Silloin minäkin aloitin ja into oli kova:)
    Sinulla into on säilynyt, mutta minun postaus tahti on vähentynyt ehkä liikaakin.

    Minulla on kyllä järkkäri, mutta kännykällä tulee niin helposti kuvia otettua. Käytän edellee PhotoScape ohjelmaa.
    Paljon on bloggaus muuttunut niistä ajoista eikä aina niin hyvään suuntaan, mutta mailma muuttuu ja me sen mukana:)

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Hanne

      ja kiitos – voi noita aikoja ♥

      Sä olet myös pitkän linjan bloggaaja :) Aika paljon on kyllä blogimaailma muuttunut. Välillä kaipaa juurikin niitä hämäränhyssyisiä, keinovalossa otettuja kuvia ja sitä tietynlaista ”ei ole pakko olla niin tismalleen” -meininkiä :D

      Mulla sama, otan tätä nykyä osan blogikuvista kännykällä. Kännykät on kehittinyt ihan valtavasti myös :)

      Suloista sunnuntaita ♥

Kommentoi