lauantai 25. tammikuun 2020

Koti on elämistä varten ♥

MOIKKAMOI!

Aurinkoinen lauantai olisi kutsunut ulkoilemaan, mutta kroppa pyysi pysymään sohvalla. Eikä suotta; esikoisen viikolla potema pieni nuhakuume taisi tarttua meikäläiseen. Ilman sitä nuhaa ja kuumetta tosin. Vetelät jalat ja kädet, varsin voimaton olo ja just sellainen ärsyttävä lämpölukema kuin 37,1. Sen verran hutera olo tuli aamupäiväisen rymsteerauksen jälkeen, että suosiolla olen kuluttanut sohvan nurkkaa.

Ja hei, mikäs siinä kuluttaessa. Aamulla hipsin hiljaa pois makkarista ja jätin miehen nukkumaan. Nautin yksinolosta sohvalla ja söin siinä jopa aamupalan. Meillähän ei yleensä ole syöminen sallittu sohvilla, mutta omalla poikkeusluvallani siinä kuitenkin nautin aamujugurtit mustikalla. Mietin kuinka vähän olohuoneessa tulee vietettyä aikaa. Oikeastaan silloin kun on vieraita istutaan tuolla, mutta muuten harvoin oleilemme kyseisessä tilassa.

Suurin syy on se, että meillä on varmaan jo kymmenen vuotta ollut telkkari muualla kuin olohuoneessa. Vanhassa kodissa tv oli takkahuoneessa ja nyt tuolla alakerran miesluolassa. Myös makuuhuoneesta löytyy telkkari. Esikoisenkin huoneessa sellainen musta iso rotjake on ollut säilössä. Päätin aamulla, että olohuoneeseen pitää tuoda eloa. Kuulostelin raskaan työn raatajan olotilaa hänen herättyään ja uskalsin ehdottaa pientä rymsteerausoperaatiota. Mikäli esikoisen huoneen telkkari olisi ollut yhtään pienempi, niin olisin toki yksinkin kannellut noita. Mies aluksi tuskasteli (onko muiden miehillä tapana tuskastella tällaisissa tilanteissa? :D), mutta sitten innostui. Nyt on esikoisen huone ilman telkkaria ja makkarin telkkari siirretty alas mustalle senkille.

Esikoisen huoneen telkkari siirtyi meidän makkariin. Siinä miehen laitellessa telkkarien johtoja kiinni veimme esikoisen telkkarin tilalle ruokatilasta sen hopeakehyksisen ison peilin. Tyhjä tila ruokatilan seinässä huusi puoleensa työhuoneesta isoa Kate Mossin julistetta. Kun Kate jätti työhuoneen piti työhuoneeseen saada jotain samantien seinälle. Sinne pääsi aiemmin mustan senkin päällä ollut pyöreä peili. Se, että tuo peili nyt tönöttää tuossa työpöydän yläpuolella seinässä kiinni kieltämättä haittaa minua pikkaisen. Vaikka huikkailenkin ohikulkiessani peilikuvalleni mukavia, niin tämä on ehkä jo vähän liikaa 😉

Koti on tehty elämistä varten. Joskus oli vaihe, että sitä ajatteli sisustusta sen mukaan, mikä näytti hyvältä kuvissa. Näin jälkikäteen ajateltuna aivan hölmö lähtökohta sisustamiselle. Olohuone on tehty asumista varten. Vaikkei blogeissa paljoa enää näitä perinteisiä mustia telkkareita näykään, niin meillä se tulee näkymään osana sisustusta. Ehkä tämäkin on osaltaan paluuta sinne 2010-luvulle. Silloin telkkari sai näkyä kuvissa. Sitä en kiellä etteikö tuohon seinälle sopisi paremmin sellainen kevyempi taulumainen telkkari. Mutta tämän hetken budjettiin se ei sovi. Toivelistalle sen kuitenkin laitoin. Josko olohuoneen kotoistamisen (tehdä kotoisammaksi, oma muunnos) myötä nuo pian kymmenen vuotta vanhat sohvatkin tuosta pehmenisivät. Niiden istuintyynyt ovat vieläkin yhtä jämäkät kuin uusina.

Käytiin miehen kanssa ostamassa olohuoneeseen myös Chromecast niin kyllä kuulkaa kelpaa. Mies lähti työjuttuihinsa hetkeksi, niin mä ajattelin parkkeerata siksi aikaa sohvaa pehmentämään tuon karvaturriaisen kanssa. Laittaa Viaplaylta leffan pyörimään ja ottaa vadelmaraakasuklaata muutaman palan. Paluu old school -meininkiin jatkuu huomenna; kutsuimme miehen vanhemmat meille korttipeliturnaukseen illalla (toki katsotaan, mihin tämä orastava flunssa johtaa). Tarjolle ajattelin tehdä pellillisen lihapiirakkaa ja salaattia. Tätä mukaa kun kuulkaas jatkuu, niin pian sitä alkaa lämpenemään taas niille vanhoille pyökkikalusteillekin ;D

IHANAA LAUANTAI-ILTAA,

PS. ai niin, rymsteerausinnostus tarttui toki kuopukseenkin ja käänsivät hänen huoneensa järjestyksen isosiskon kanssa ympäri. Ei kuulemma tunnu hyvältä. Ennen sohvalle siirtymistä pitää mennä vielä siirtämään nuo kalusteet takaisin omille paikoilleen. Isosisko, kun kerkesi karata jo omille menoilleen!


4 Responses to “Koti on elämistä varten ♥”

  1. Anna sanoo:

    Ei liity postaukseen oikeastaan mitenkään mutta itselläni ruumiinlämpö ennen kuukautisia on 37,2-37,5, kun normaalisti se on noin 36,5. Meillä on telkkari sekä makkarissa että olkkarissa ja molemmissa on Elisa Viihde. En saa unta ilman telkkaria. 😊

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      no sulla nouseekin reippaasti lämpö tiettyyn aikaan kuusta! Mulla tämä lämpöily tällä kertaa liittyy flunssaan, ihan jäätävät kylmänväreet koko ajan. Eilen oli tunne, että on ainakin 39 kuumetta. Olikin sitten alilämpöä illalla 😀

      Tuo telkkari kyllä koukuttaa ja myönnän, että usein tulee itsekin nukahdettua telkkarin äärelle 🙂

      Ihanaa sunnuntaita ❤️

  2. Sanna sanoo:

    Meilläkin telkkarit olkkarissa ja makkarissa.Makkarissa pienempi seinällä,sitä ollaan katsottu varmaan kerran🤭
    isompi sitten olkkarissa.Minä makaan sohvan toisessa päässä ja mies toisessa:D
    Mies tuijottaa telkkaria ja minä katson padilta sarjoja.
    Telkkarista ei tule ikinä mitään hyvää,vain uusintoja:(

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna!

      Me katsotaan makkarissa telkkaria aika usein ennen nukkumaanmenoa (kympin uutiset, you know…ollaan ihan vanhuksia :D). Mutta silti olisin makkarin telkkarista valmis luopumaan.

      Noita uusintoja näyttää tulevan tosi paljon, mutta tietyissä ohjelmissa se ei haittaa. Mä kun olen vasta vähän aika sitten aloittanut tämän mun telkkarin katsomisen pitkästä aikaa, niin kaikki tuntuu kokolailla uudelta 😉

      Ihanalta kuulostaa teidän sohvamakoilut ❤️

      Suloista sunnuntaita ❤️

Kommentoi