tiistai 07. heinäkuun 2020

Ilahduta tunteella. Kosketa kortilla.


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Postin ja Indieplacen kanssa.


 

”Moikka Anu!  Mitä sulle kuuluu? ♥ Muistatko ne ajat, kun läheteltiin toisillemme kirjeitä ja kortteja? Mitäs, jos elvytettäisiin tuo tapa uudelleen henkiin? Kun mä kuulin Postin kamppiksesta, jossa ideana oli ilahduttaa tunteella ja koskettaa kortilla, niin sä tulit ihan ekana mieleeni…”

Kuinka usein sinä lähetät kortteja? Kuinka usein piristät sukulaisiasi tai ystäviäsi postilaatikosta löytyvällä muistamisella? Mun täytyy myöntää, että viime vuosina olen ollut enemmänkin se vastaanottava osapuoli enkä niinkään se, kenen nimi on kaunolla nätisti korttiin tai kirjeeseen lähettäjän paikalle kirjoitettu.

Se oikeasti harmittaa, sillä mä rakastan kirjoittaa kortteja. Rakastan ilahduttaa muita. Rakastan valikoida Postin tai kauppojen hyllyiltä kauniita kortteja, joissa jo kuva kertoo puolestaan enemmän kuin kauniisti rustatut rivit. Muistatteko aikaa, kun elämään sisältöä toivat kirjekaverit? Kun kaupassa pohti kauniiden kirjepapereiden ja -kuorien välillä. Kun innolla odotti vastausta kirjekamulta ja sitä päivää, kun postiluukusta tipahti kirje tai kortti kauniilla postimerkillä varustettuna. Ne päivät oli oikeasti koulujen jälkeen kohokohtia. Kotiin tullessa reppu tippui samantien eteiseen, läksyt jäivät tekemättä ja välipala syömättä. Tai ne kyllä tehtiin ja syötiin, mutta vasta sen jälkeen, kun ystävän kuulumiset oli luettu kaikessa rauhassa.

Kaupallisen yhteistyön myötä Postin kanssa tulin kertomaan teille mun uudesta harrastuksesta. Siitä, mikä vielä kaksikymmentä vuotta sitten olisi tuntunut ihan normaaliarjelta, eikä niinkään luksukselta niin kuin nyt. Tästä lähtien mä otan tavakseni joka kuukausi lähettää ainakin yhden postikortin. Pieni vaiva ja kustannus, suuren suuri ilo vastaanottajalle. Tavalla, jolla pääsee tavallisia sanoja lähemmäs – toisen mieleen ja sydämeen. Tavalla, joka koskettaa ja tuntuu.

”Voitko kuvitella, että se oli 25 vuotta sitten juurikin näinä päivinä, kun tanssittiin siellä Ellinrannan yhdessä diskossa pöydillä? Kuinka yksi kohtaaminen muutti meidän molempien loppuelämän niin, että meidän väliin tuli yhtäkkiä tuollainen iso valtameri? Mutta eipä se valtameri ole onneksi meidän ystävyyttä haitannut, päinvastoin vaan kenties jopa lähentänyt.”

Muistan pikkutyttönä keräilleeni postimerkkejä. Liimasin ne sellaiseen punakantiseen vihkoon, jossa oli kaksi ponia kannessa. Joka kerta, kun sain kirjekaverilta kirjeen höyrytettiin äidin kanssa postimerkki pois. Tai sitten leikattiin se kirjekuoresta tai kortista leimoineen päivineen.

Vaikka nykyajan yhteydenpito on tehty helpoksi, niin mä olen sitä mieltä, että kaiken ei pidä olla liian helppoa. Vaikka maailma kehittyy, niin on hyvä pitää kiinni tietyistä tavoista, jotka on nuorena omaksunut. Meillä äitillä oli aina varastossa kauniita kortteja. Joka tilanteisiin sopivia. Tämän kampanjan tiimoilta seikkailin kaupan korttihyllyjen edessä ja ihastelin toinen toistaan kauniimpia kortteja. Ostin niitä jo varastoon tulevia kuukausia varten.

Tulevia kuukausia varten, kun ilahdutan ystäviä ja sukulaisia postikorteilla.

Oli aika, että en tiennyt millaisen postimerkin korttiini tai kirjekuoreeni valitsisin. Nyt tiedän. Tiesittekö te, että Postin ikimerkit ovat ikuisia? Ne kelpaavat ostoajankohdasta riippumatta ikuisesti. Mä olin kyllä kuullut ikimerkeistä, mutta en tajunnut sitä, että tuo nimi viittaa juurikin siihen, että ne ovat ikuisia. Ne eivät mene ikinä vanhaksi, vaan ovat aina käyttökelpoisia.

Kotimaan  ikimerkit tunnistaa merkissä olevasta Suomen kartta -symbolista, kun taas ulkomaan ikimerkin tunnistaa merkin kulmassa olevasta maapallosymbolista. Enintään 50 gramman kirje tai kortti menee yhdellä ikimerkillä. Kirjeen tai kortin postimerkkien määrä määräytyy lähetyksen painon mukaan. Enintään 250 gramman painoiseen kirjeeseen tarvitset kaksi ikimerkkiä, 1000 gramman kirjeeseen neljä ikimerkkiä ja 2000 gramman kuusi ikimerkkiä.

Mun mielestä on aivan ihana ajatus, että postimerkit käsittelevät tärkeitä teemoja. Tämän vuoden teemoja Postin postimerkeissä ovat olleet esimerkiksi Muumi-postimerkkien kautta Itämeren suojelu ja runolliset lumottu metsä -postimerkit, joissa esiintyvissä mystisissä hahmoissa ovat jäätynyt mustikanvarpu sekä helmipöllö, jolla on perhosen siivet.

Made in Finland -sarja sisältää suomalaista innovaatioita juhlistavan postimerkin.  Suomen lippua kuvaava postimerkki syntyi suunnittelukilpailun kautta. Merkissä Suomen lipun puolikas kuvio heijastuu tyynen järven pinnasta ja muodostaa samalla siniristin. Sinisyyttä heijastaen -postimerkkiarkissa on 10 kotimaan ikimerkkiä.

Anun korttiin valitsin kuvan meidän rakkaasta kotikaupungista sekä ikimerkin, joka kantaa kortin aina tuolle USA:n länsirannikolle saakka.

”Meillä kaikilla on teitä kova ikävä. Vaikkei ihmisillä lastatut lentokoneet sinne suuntaan tai sieltä tänne nyt lennäkään, niin onneksi postikortit kulkevat. Toivottavasti pian nähdään. Hei ja lämpimät onnittelut tulevien synttäreidenkin johdosta! Olette rakkaita, kerro pojille terkkuja ♥  Terkuin, Maria & co”

Kortissa on todellakin voimaa – riveissä ja niiden väleissä. Kortti koskettaa ja kortti ilahduttaa. Kortin lähettäminen antaa niin paljon. Rohkaisen just sinua lähettämään kesäterkut kortilla jollekin, joka on ollut ajatuksissasi viime aikoina. Pieni vaiva, ilahduttavan iso ilo.

TIISTAITERKUIN,


maanantai 06. heinäkuun 2020

Hyvinvoinnin vuosikello: Kiitollisuus hyvinvoinnin edellytyksenä

MOIKKELISMOI IHANAT!

Huhhahhei ja rommia pullo, sano kun myrskyn silmään itsensä tuuppasi 😀 Salamointia, ukkosta, jäätäviä tuulenpuuskia ja sadetta luvattiin, kahta viimeistä vain saatiin. Toistaiseksi. Onneksi mökin sisällä on hyvä olla.

Kuun ensimmäinen maanantai tietää hyvinvoinnin vuosikellon uutta postausta. Tänään yksi lemppareistani nimittäin juttua kiitollisuuden vaikutuksesta hyvinvointiin. Mutta ennen kuin mennään itse asiaan, niin tämä tuttu briiffi. Halutessasi voit skipata tämän ja siirtyä suoraan asiaan ensimmäisten kuvien jälkeen.

”Hyvinvoinnin vuosikellon kulmakiveksi olen valinnut positiivisen psykologian isän Martin Seligmanin viitekehyksen kukoistuksesta, sillä mitä enemmän olen näistä asioista lukenut ja opiskellut, sitä järkeenkäyvemmältä Seligmanin kehittelemä PERMA-malli hyvinvoinnin ja kukoistuksen taustalla tuntuu. Tässä vaiheessa haluan vielä painottaa sitä samaa, mitä ensimmäisessäkin postauksessa: Tekstini pohjautuvat omiin mielipiteisiini ja kokemuksiin, mutta myös tutkittuun tietoon sekä aiheen kirjallisuuteen. Suurena vaikuttajana on ollut Joyllan Positive Psychology Practioner -opinnot ja Joyllan upeat Netta ja Paulina, jotka ovat saaneet minut janoamaan lisää tietoa hyvinvoinnista ja positiivisesta psykologiasta.

Tammikuu: Uskalla rakastua itseesi
Helmikuu: Hyvinvoinnin kulmakivet
Maaliskuu: Merkityksellinen elämä
Huhtikuu: Ihmissuhteiden ihanuus
Toukokuu: Positiivinen elämänasenne
Kesäkuu: Itsensä kehittäminen & vahvuudet
Heinäkuu: Kiitollisuus hyvinvoinnin edellytyksenä
Elokuu: Mielekäs työ osana elämää
Syyskuu: Harrastukset hektisen elämän vastapainona
Lokakuu: Aikaansaamisen ihanuus
Marraskuu: Pieniä konkreettisia tekoja mielialan nostamiseen
Joulukuu: Hetkessä eläminen

Postausten lopussa jaan lähdeluettelon, mikäli haluatte tutustua aiheeseen tarkemmin. Jos jotain olen positiivisen psykologian opintojen myötä oppinut niin sen, että olen ollut viimeiset vuodet oikeilla jäljillä kokonaisvaltaisen hyvinvointini suhteen, mutta myös sen, että koska alan kirjallisuutta löytyy niin hirmuisesti, niin on välillä syytä muistaa myös kriittisyys ja asioiden toinen puoli. Kirjoitan näitä postauksia terveen, fyysisesti ja psyykkisesti hyvinvoivan ihmisen näkökulmasta, joten myös lukijan oma terveydentila saattaa vaikuttaa subjektiiviseen kokemukseen hyvinvoinnista.”

Tiedättekö, että mä voin rehellisesti myöntää, että mä en olisi selviytynyt tähän astisesta elämästäni ilman tätä suurta lahjaa, jota kiitollisuudeksi kutsutaan. Se on antanut mulle voimaa puskea läpi harmaan kiven niinäkin hetkinä, kun toivo on ollut karkuteillä. Kun on tuntunut, että elämältä viedään pohja kovin epäreilulla tavalla. Kun on itkettänyt niin paljon, että on tuntunut, että sydäntä revitään ulos rinnasta.

Noina hetkinä jostain on noussut pinnalle se ääretön kiitollisuuden tunne. Kiitollisuus kaikesta, mitä elämä on mulle antanut. Sen oivaltamisen kautta olen nähnyt vaikeinakin aikoina valoa tunnelin päässä. Loppuviimein uskonut siihen, että elämällä on annettavana vielä ihan hurjan paljon juttuja, joista tuntea kiitollisuutta.

Kiitollisuus voi joidenkin korvaan kalskahtaa meidän positiivisten ihmisten hypetykseltä. Mutta ei se ole sitä. Mä olen sitä mieltä, että jokaisen meistä pitäisi, oman hyvinvointinsa tähden, tehdä töitä kiitollisuuden eteen. Ellei sitä taitoa ole syntymähetkellä annettu. Katsotaan ensin mitä kiitollisuus on ja miten se liittyy hyvinvointiin. Mitä hyötyjä kiitollisuuden tuntemisesta on ja miten kiitollisuutta voi opetella. Tervetuloa mukaan ihanat, mä olen hurjan kiitollinen, että just sä siellä luet tätä postausta

Mitä on kiitollisuus?

Usein kiitollisuus sisältää arvostamisen, kiitollisuuden ja tietynlaisen todellisuuden tajunnan ja siitä haltioitumisen näkökulmat (engl. sense of wonder) (Emmons & Sheldon, 2002). Emmonsin ja Sheldonin määritelmä kiitollisuudesta on laaja ja kätkee sisäänsä myös haltioitumisen tunteen, joka itselläni liittyy vahvasti kiitollisuuteen. Tiedättekö sen tunteen, kun tunturin laella jää tuijottamaan maisemaa? Tai kun auringonlaskun edessä ei voi muuta kuin tuntea suurta hämmästystä?

Tuo haltioituminen ei pelkästään lisää merkityksen kokemista, vaan myös kiitollisuutta. Mulla ainakin sydän pakahtuu kiitollisuudesta juurikin auringonlaskujen edessä (ehkä olette tämän ig:ssä huomanneet…;). Tulee tunne, että ketä mä voin tästä auringonlaskusta kiittää. Universumia tulee kiitettyä aika usein.

Miten kiitollisuus korreloi hyvinvoinnin kanssa?

Positiiviset tunteet, kuten kiitollisuus, saavat ihmiset tekemään suotuisampia arviointeja elämäntyytyväisyydestään ja yleisestä hyvinvoinnistaan (Diener, 2000) ja näiden tunteiden kokemisen on todettu lisäävän hyvinvointia ja onnellisuutta (Fredrickson & Joiner, 2002). Silloin tällöin tulee pohdittua myös sitä, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Monet tieteelliset tutkimukset ovat kuitenkin sitä mieltä, että kiitollisuus on pikemminkin avain elämäntyytyväisyyteen ja hyvinvointiin eikä toisinpäin. Kiitollisuuden kasvun on todettu johtavan elämäntyytyväisyyden kasvuun (Wood et al, 2010). Itse näkisin kuitenkin myös siltä kantilta, että hyvinvoiva, elämäänsä tyytyväinen ihminen on varmastikin myös alttiimpi olemaan kiitollinen asioista. Asiat eivät ole yksiselitteisiä, tässäkään tapauksessa.

Yksi syy, miksi kiitollisuus lisää elämäntyytyväisyyttä johtuu sen kyvystä vahvistaa menneisyyden hyviä muistoja (Seligman, 2017).  Elämä on prosessi, jonka varrella kiitollisuus ikään kuin kulminoituu. Koen, että kiitollisuus ruokkii kiitollisuutta ja sitä myötä tyytyväisyyttä elämään. Huonoina hetkinä sitä muistaa helpommin elämän kultareunat, jos on aikoinaan osannut olla niistä kiitollinen.

Mitä konkreettisia hyötyjä hyvinvointiin kiitollisuudella on?

Kiitollisuutta on tutkittu kautta aikain runsaasti. Tutkimuksissa on todettu kiitollisuuden mm.

💕 lisäävän optimismia
💕 lisäävän elämäntyytyväisyyttä
💕 vähentävän materialismia
💕 vähentävän burnoutin mahdollisuutta
💕 lisäävän fyysistä terveyttä
💕 parantavan unenlaatua
💕 vähentävän henkistä pahoinvointia
💕 vähentävän solujen tulehdusastetta
💕 vahvistavan resilienssiä eli muutosketteryyttä
💕 lisäävän kärsivällisyyttä ja inhimillisyyttä
💕 vahvistavan ihmissuhteita
💕 lisäävän työtyytyväisyyttä
💕 lisäävän työntekijöiden tehokkuutta
💕 vähentävän stressiä

Itse en näe yhtään syytä, miksi kiitollisuutta ei kannattaisi ottaa elämänpituiseksi kaveriksi. Kiitollisuuden tunteminen ei poissulje elämästä negatiivisia tunteita, vaan päinvastoin. Se auttaa niiden tunnistamisessa ja auttaa yli vaikeiden aikojen. Kiitollisuuden tunteminen elämän karikoissa on se, joka ainakin itselläni nostaa enemmän hyvinvointia kuin kiitollisuuden tunteminen positiivisten asioiden johdosta.

Helppoja keinoja lisätä kiitollisuutta elämään

Ihan ensiksi kannattaa avata silmät elämälle. Aamuisin miettiä, että mikä just sun elämässä on hyvin. Mistä olla kiitollinen. Olkoon se vaikka se, että on katto pään päällä ja peitto suojaamassa kylmyydeltä. Jääkaappi, josta ammentaa aamupalatarvikkeita. Ja hei se, että samaan aikaan elämässä voi olla paljonkin huolta ja murhetta ei estä sitä, etteikö elämän hyviin asioihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Siinä samalla, kun itkin ikävääni äidin saattohoitosängyn vierellä tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että olin saanut pitää äiskän niin pitkään luonani. Kiitollisuutta siitä, että mulla oli koti, jonne sairaalasta ajaa. Perhe, joka lohduttaa. Muistan tunteneeni suurta kiitollisuutta hoitohenkilökuntaakin kohtaan.

Mä olen joskus pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa. Joka ilta kirjoittanut alas kolme päivän varrella ollutta asiaa, joista olla kiitollinen. Miettien samalla, miksi olen niistä kiitollinen. Aikansa, kun pitää kiitollisuuspäiväkirjaa sitä alkaa automaattisesti huomioimaan päivän varrella ne pienet jutut, joista tuntea kiitollisuutta.

Hidasta elämää. Kyllä, istu alas kahvikuppi kädessä ja pysähdy miettimään sun ihanaa elämää. Niitä asioita, jotka on hyvin. Helposti itsekin kiireessä porskutan vain eteenpäin ja teen tarvittavat tehtävät miettimättä sen kummemmin. Nykyään mulla on rutiini, joka tulee selkärangasta. Noin kerran tuntiin mietin kotitoimistolla tai toimistolla, mikä on viimeisen tunnin aikana ollut hyvää ja mikä ansaitsee mun täyden kiitollisuuden. Se voi vaikka olla kiitollisuus ihanista työkavereista tai kiitollisuus karvakorvasta, joka on majoittautunut lämmittämään mun varpaitani. Välillä kiitollisuuden tunteminen vaatii oikeasti täysstoppia. Eihän sitä muuten pysty havainnoimaan ja tuntemaan. Täysstoppia myös henkisesti. Negatiivisista ajatuksista irtipäästämistä ja mielen rauhoittamista. Mindfulness-harjoituksia toitottaisin taas tässä kohtaa, mutta jos ei ne ole sun juttu, niin on muitakin keinoja hidastaa elämää 🙂

Muista kiittää. Mä tiedän hokevani kiitosta aivan liian usein. Tai en sittenkään, aivan liian usein kun ei voi kiitosta ääneen sanoa. Kiitos kulta, kun imuroit hirsien välit. Kiitos kivasta viikonlopusta. Kiitos murut kun tyhjäsitte tiskikoneen. Kiitos työkaveri, kun korjasit sen mun mokailun laskussa. Kiitos, kun soitit. Kiitos tilauksesta. Kiitos, kun saan kassahenkilökunnalta kuitin ostoksistani. Kiitos sanana on yksi maailman kauneimmista. Sitä kannattaa viljellä, ei vain muille ihmisille, vaan myös itselleen.

Liiku luonnossa ajan kanssa ja näe kuinka kaikki on harmoniassa keskenään. Ihastele pieniä kauniita yksityiskohtia ja pysähdy hetkeksi sen ajatuksen äärelle, että joku jossain on meille suonut tuon mahtavan voimavaran nimeltä luonto. Joka antaa niin paljon. Ei vain aiheita olla kiitollinen, vaan oikeastaan koko elämän.

Kirjoita kiitollisuuskirje. Voit pitää sen itselläsi tai saadaksesi siitä kaiken hyödyn irti viedä se vastaanottajalle. Kiitollisuuskirjeen ääneen lukeminen vastaanottajalle on tutkimusten mukaan tehokkaampi tapa vahvistaa kiitollisuuden tunnetta kuin vain kirjeen toimittaminen esimerkiksi postitse. Kiitollisuuskirjeen lyhyempi muoto on kiitoskortti. Kiitä synttärivieraita muistamisesta, parasta ystävää päivän piristyksestä.

Kiitollisuus toimii itselleni myös hurjan hyvänä avittajana halussa tehdä muille hyviä tekoja. Enkä nyt tarkoita siinä mielessä, että odottaisin hyvien tekojen kohteen tuntevan minulle kiitollisuutta, vaan siltä kantilta että kun olen himskatin kiitollinen esimerkiksi tuolle miehelleni ihan vain olemassa olosta, passaan hänelle ruoan kynttilöin katetulle pöydälle. Kiitollisuudesta sen teen. Kun olen kiitollinen elämälle, annan sen kuulua ja näkyä. Autan ja hymyilen, rakastan niin ettei muulla väliä. Positiivinen kiitollisuuskierre syntyy juuri tällaisesta toiminnasta. Se on ikään kuin hurrikaani, joka imaisee sisäänsä ja kasvattaa kiitollisuuskorkoa koron päälle.

Olisi kiva kuulla, oletko sä tehnyt kiitollisuusharjoituksia? Elämässä tulee tilanteita, että kiitollisuus voi olla kateissa. Se on ihan normaalia, kun arki taloushuolineen jyrää päälle. Mutta ennen kuin päästää itsensä täysin solmuun voisi olla paikallaan istua alas miettimään, mitkä asiat ovat hyvin elämässä. Sillä vaikka elämässä on välillä vaikeaa, niin ihan varmasti elämästä löytyy ne kultareunat. Kiitollisia ajatuksia ansaitsevat asiat ♥ Näiden pohtimisen avulla asiat saavat usein uuden perspektiivin ja hyvät asiat voittavat ne, jotka just tällä hetkellä ovat kenties vähän huonosti.

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

Lähteitä, linkkejä ja lisälukemista:
Emmons et al: Gratitude and the Science of Positive Psychology
Wood et al (2010): Gratitude and well-being: A review and theoretical integration
Positive Psychology: 14 Health Benefits of Practicing Gratitude According to Science
Toepfer et al (2009): Letters of Gratitude: Improving Well-Being through Expressive Writing
Seligman et al (2005): Positive Psychology Progress: Empirical Validation of Interventions
McCullough M., E. (2013) . The Gratitude Questionaire (GQ-6)
Watkins et al (2003): Gratitude and happiness: Development of a measure of gratitude, and relationship with subjective well-being. Social Behavior & Personality: An International Journal, 31, 431-452.
GRAT, Gratitude Resentment and Appreciation Test
Fredrickson & Joiner (2002): Positive Emotions Trigger Upward Spirals Toward Emotional Well-Being

 


sunnuntai 05. heinäkuun 2020

Mökin esittelyä

MOIKKAMOI

ja terkkuja möksältä 🌸 Olen ekaa kertaa ikinä mökillä yksin (ilman muita ihmisiä siis, koirahan nyt on seurana). Ja ihan koko päivän. Aikas ruhtinaallisen ihanaa! Pikkuisen auringonottoa ja paljon töitä. Kahvinkeittämistä ja eilisten korvapuustien syömistä. 

Olen saanut jonkun verran toiveita esitellä meidän mökkiä sisältä laajemminkin. Onhan sitä tullut esiteltyä vuosien varrella, mutta uusia seuraajia on tullut sen verran, että mieluustihan mä tätä uudelleen esittelen. Meidän mökin ensimmäinen osa, se missä on nyt ruokatila ja keittiö (sekä ns. sisävessa) valmistui 1963. Toinen laajennusosa, se mikä on nyt olohuoneena, joskus 90-luvulla. Ja jos en väärin muista niin tuo makuuhuoneet sisältävä osuus mökistä vuonna 2003.

Tämä mökki on kuin tehty meidän nelihenkiselle perheelle. Kaksi makkaria, toinen tytöille toinen meille. Olkkarissa tilaa koko porukalle ja sadekelillä se majoittaa mukavasti myös vieraatkin. Olkkarin sisustus on kokonaan mattoa ja tv-tasoa lukuunottamatta edellisten omistajien, kuten on myös meidän makkarinkin sisustus.

Meidän mökkikompleksiin kuuluu myös aitta, jossa kerrossänky ja parisänky sekä saunatupa, jossa parisänky. Eli yhteensä sänkytilaa on meidän perheen lisäksi kuudelle. Mökkikylästä löytyy myös leikkimökki (toimii varastona), huussi ja erillinen ulkovarasto.

Kesähuone tuo lisätilaa silloin kun ruokailijoita on enemmän ja itse asiassa tuolla me syömme myös oman porukan kesken aina kun sää sallii. Lämppärit katossa tekevät sen, että kesähuone menee myös syksystä pitkään istuttuihin iltoihin.

Viime aikoina olen alkanut haaveilemaan pienimuotoisesta keittiörempasta. Haluaisin tuohon niin u-mallisen keittiön. Tason alle laitetun jääkaapin. Keittön kapean ikkunan haluaisin laajenevan koko u:n päätyseinälle niin, että järven ulappaa voisi katsoa kokkaillessaankin. U-mallinen keittiö tietäisi vain kahta kulmakaappia ja te pidempään mukana olleet tiedättekin, että kulmakaapit ja mä ei oikein tulla toimeen 😉

Olkkarin Pohjanmaan Kalusteen nojatuolit ovat ihan älyttömän ihanat istua. Mutta silti olen tuolle pitkälle seinälle mallaillut mielessäni koko seinän levyistä divaanisohvaa, jonka divaaniosa tulisi nykyisen tv-tason paikalle. Ikkunaseinän alle laittaisin pitkän tason ja tv:n nurkkaan, jossa nyt on valkoinen pieni sohva. Tuota Artekin pöytää ja sen äärellä olevia kahta tuolia tulee käytettyä erittäin harvoin, joten ne voisi laittaa myyntiin. Pieni valkoinen sohva on niin kertakaikkisen symppis, että sille pitäisi olkkarin uudelleen järjestämisen myötä löytää paikka kotoota 🙂

Nyt siskonmakkaralounasta (kyllä, näin ennen klo 17 :D) ja sitten takaisin töiden pariin. Tiesittekö muuten, että siskonmakkaroita voi grillata? Mä en tiennyt, mutta paketissa luki niin. Täytyykin koklata joskus! Illalla pizzataikina kohoamaan ja kun mies tulee takaisin saareen, niin pizzauuni lämpimäksi 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


perjantai 03. heinäkuun 2020

Out of office

Ai ettien että ♥

Se tunne, kun tajuat että olet saanut työt tehtyä ja ehdit vielä blogiinkin ennen kotiin lähtemistä – moikka vaan 🙂

Se tunne, kun saadaan molemmat tytöt tänään mukaan möksälle. Ne pikkuiset teinarit, joita ei ymmärrettävästi enää mökkeily niin kovin innosta. Ei, vaikka mökiltä löytyy suppilautaa, golflyöntiverkkoa, lautapeliä ja täyteen ahdettu jääkaappi. Äiskän ja iskän lyömätöntä seuraa 😉

Se tunne, kun toimiston ikkunasta näkyy mustaakin mustempia pilviä. Sellaisia, joista voi tulla mitä vaan. Kun veli kehottaa toisestä päästä toimistoa tallentamaan kesken jääneet työt, sillä ukkonen osuu kohdalle ihan just ja meillä menee silloin poikkeuksetta sähköt. Rakastan ukkosta, vaikka se vähän pelottaakin.

Se tunne, kun mielessä viipyilee ajatus iltaruoasta. Eilen paistetuista kanoista, jotka pääsevät tänään pulled chickeninä nachopeltiin salsakastikkeessa köllöttelemään. Makeantulisen ranskankerman ja korianterin koristamina.

Se tunne, kun tiedät, että seuraavan viikon aikana ei tarvitse aamuisin meikata tai pukea sen kummemmin päälle, vaan tietokoneen voi avata mökkirönttösissä.

Se tunne, kun tajuat, että sulla ei ole enää yhtään sellaista työtä agendalla, joka vaatisi toimistolle tulemisen ensi viikolla. Kun viimeinen viikko ennen varsinaista lomaa kuluu mökkitoimistolla rakkaisiin blogitöihin keskittyen. Ensi viikolla luvassa hyvinvoinnin vuosikellon uutta postausta ja kortin kirjoittamista rakkaalle ystävälle. Lopuille päiville saattaa tulla myyssipostauksia, sillä mulla on ihan hirrrrmuinen ikävä fredagsmys-postauksia.

Se tunne, kun oot jo ihan lomatunnelmissa, vaikka varsinaiseen (palkalliseen) lomaan on vielä viikko 🙂 Kesällä sitä tuntee olevansa jotenkin ihan lomalla, vaikka olisikin töitä. Mä olen tottunut lomailemaan niin, että teen lomallakin hitusen töitä. Se on osa tätä yrittäjyyttä. Jos työnteko tuntuisi raskaalta, niin toki silloin tulisi oman hyvinvoinnin takia ottaa selvä ero loma-ajalle ja työajalle. Mutta niin kauan, kuin mulla on onni tehdä näitä mun kahta ihanaa työtä ilman liikaa kuormittumista, jatkan lomailua totuttuun tapaani.

Elämä on ihanaa – toivottavasti sielläkin ♥ Nyt sade alkoi ropisemaan todenteolla ikkunaan ja puut huojuu tuulessa. Toivotaan, että venematkan ajan on hieman suotuisammat veneilykelit 🙂

IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA,

 


torstai 02. heinäkuun 2020

Kesäloma: Mökillä vai kaupungissa?

HEIPPAHEI IHANAISET, NAURAVAISET!

Eilen töissä tajusin, että työt ovat siinä mallilla, että mikäli haluan, pystyn tekemään ensi viikon työt kotoa (tai mökiltä) käsin. Ehkä kerran pitää piipahtaa toimistolla, mutta mikäli laitan hippulat vinkumaan näinä kahtena päivänä, niin ei tarvitse tulla lainkaan käymään. Tarkoittaen siis sitä, että mulla on optio muuttaa mökille perjantaina töiden jälkeen neljäksi viikoksi. Nel-jäk-si vii-kok-si. Niin ihana ajatus! Silloin vuonna 2013, kun ostettiin mökki, vietin lasten kanssa kesälomalla 21 yötä putkeen mökillä. Olen monesti muistellut tuota aikaa kaiholla. Mökkielämä on niin lungia. Luettiin, pelattiin, saunottiin, kalastettiin ja nukuttiin.

Sen jälkeen ollaan oltu kyllä kesälomat pääosin mökillä, mutta maksimissaan sellaista neljää viittä yötä kerrallaan. Sitten taas pari yötä kaupungissa ja takaisin mökille. Eilen päivällä olin vielä aivan valmis täydelliseen mökkilomaan, kaukana kaupungin kesäisestä kuhinasta. Suunnittelin jo leipomisprojekteja sadepäivien varalle ja aurinkoisille päiville suppailureissuja.

Eilen illalla käytiin kaupungilla vohvelilla ja saimme päähämme ajaa kotiin Tampellan ja uuden kanaalin kautta. Jösses – miksen mä ole ikinä tuollapäin käynytkään?! Kyllä siinä kuulkaa neljän viikon mökkilomasuunnitelmat hieman muuttuivat, kun tilalle tuli vaikka mitä suunnitelmia koskien tätä rakasta kotikaupunkiani. Tuonne Tampellaan kosken viereen täytyy päästä ihan jalkaisin, sillä autosta katsottuna ei ihan kaikkea nähnyt.

Mä tiedän olevani hieman puolueellinen sanomaan, mutta onhan tämä kotikaupunkini nyt paras paikka maailmassa. Kesäinen Tampere toipui eilen illalla päivän rankkasateista. Aurinko pilkotti pilven välistä ja Vohvelikahvilan terassilla syödyt vohvelit maistuivat taivaalliselle. Kuuntelin viereisen pöydän ensitreffeillä ollutta pariskuntaa ja hymyilin mielessäni. Rakkauden kesä tiedossa, veikkaan.

Tajusin autossa kotimatkalla, että en mä voi sittenkään olla mökillä neljää viikkoa putkeen ja missata sitä, mitä kesäkaupunki mulle tarjoaa. Tämän viikon jälkeen mennään neljä viikkoa täysin fiiliksen mukaan. Jos tekee mieli olla mökillä, ollaan mökillä. Mikäli kesäinen kaupunki houkuttelee, niin tullaan ex tempore kotiin. Kesälomalla kuuluu tehdä niitä asioita, joista nauttii. Käydä ehkä siellä Raumalla tai Hangossa, mitä suunniteltiin. Tai sitten pyöriä ihan kotinurkissa. Ottaa ilo Viikinsaaresta ja piipahtaa kerrankin siellä yhdessä ihanassa ravintolassa Tahmela-Pispala-akselilla, jonka erään illan juoksulenkin varrella bongasin.

Miten siellä muut mökkihöperöt, vietättekö koko kesän tai kesäloman mökillä? Ja jos olette kaupungissa, niin onko silti tunne, että nyt pitäisi olla mökillä. Mulla meinaan usein on ollut aiempina kesinä. Vaikka olen nauttinut kaupungissa olosta ihan täysillä, niin silti joku pieni piru on välillä istunut tuossa olkapäällä kuiskaten korvaani, että siellä se mökki odottelee tyhjillään… 😀

TORSTAITERKUIN,