torstai 06. elokuun 2020

Toivepostaus: Vaatekaapin päivitys syksyyn

Huom! Postaus sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

MOIKKAMOI IHANAT!

Aina silloin tällöin toivotte päivänasupostauksia ja juttua vaatteistani. Viime viikolla sain toiveen kertoa, mitkä vaatteet toimivat mun syksyisen vaatekaappini kulmakivinä. Aluksi mietin, että en voi tehdä tällaista postausta, sillä ei ole mitään uutta mitä esitellä. Shoppailu ei ole ollut kevään ja kesän aikana se juttu. En tiedä mikä muhun on mennyt, mutta ekaa kertaa moneen aikaan olen a) innostunut sisustusjutuista ja b) innostunut vaatekaapin päivittämisestä. Vilaisin tuossa ennen töiden alkua vaatekaappiani ”sillä silmällä” ja tilanne on kieltämättä aika hyvä. Tähän ikään mennessä olen oppinut, että aina ei tarvitse ostaa uutta. Ja että, useimmiten ostan vain tarpeeseen enkä vain ostamisen ilosta, niin kuin joskus nuorempana tuli tehtyä. Toki heräteostos silloin tällöin sallitaan, mutta sellainen hysteerinen vaatteiden hamstraus on jäänyt taka-alalle.

En liiemmin seuraa pukeutumisessakaan trendejä, vaan pyrin ostamaan omannäköisiä ja ajattomia vaatteita. Sellaisia, joissa on mukava olla. Toimistopukeutuminen meillä on rentoa ja saa olla omannäköistä. Mutta silti tykkään toimistollekin pukea vähän siistimmät vaatteet kuin mitä esimerkiksi pitäisin kotitoimistolla. Mulla on jo parin vuoden ajan ollut suosikkeina suorat housut. Korkeavyötäröiset, strechit ja puntteihin kapenevat.

Kauluspaitoja tykkään käyttää myös sekä villatakkeja. Erilaisia jakkuja mulla on kaappi väärällään (osa parikymmentä vuotta vanhoja :D) ja nyt jotenkin jakut houkuttelevat syksyyn. Harmittaa hiukka, että olen heittänyt ne joskus muotia olleet isot / pitkät jakut kierrätykseen. Nyt sellainen tuntuisi omalta.

Vaikka päätin, että otan värit käyttöön ympärivuotisesti, niin silti tuttu ja turvallinen perusväritys vaatekaapissani toimii parhaiten. Harmaan, ruskean sävyjen ja mustan lisäksi toki väriläiskiä löytyy esimerkiksi parin pitkähihaisen syysmekon muodossa.

Vaatekaappiin tekemäni inventaarion tulemana tulin tulokseen, että vanhat Molly-farkkuni ovat palvelleet hienosti vuoden päivät, mutta toiset mustat farkut voisi olla niille päiville, kun nuo toiset ovat pesussa. Teille muillekin, jotka etsitten hinta/laatusuhteeltaan hyviä farkkuja, suosittelen Mollyja. Meillä kaikki perheen naiset käyttävät niitä. Mustat *Molly-farkut ja tummansiniset *Molly-farkut ovat ostoslistallani. En olekaan vähän aikaan pitänyt denimin värisiä farkkuja ja nyt jotenkin silmä tykkäisi taas sellaisista.

Perus *valkoinen kauluspaita on mun yksi luottovaatekappaleistani. Se menee villapaitojen ja -takkien alle sekä vähän virallisempiin päiviin jakkujen alle. Elloksen valikoimista löysin just sellaisen isomman kokoisen *jakun, jonka menevä aukko mun vaatekaapistani löytyy. Rrrrakastan farkkupaitoja ja ollakin, että mulla on niitä noin kolme erilaista, kaipaisin vähän väljempää farkkupaitaa. *Ellos Collectionin farkkupaita taitaa päätyä mun ostoskoriini syksyä varten. Eikä vain syksyä varten, vaan farkkupaidathan menevät ympäri vuoden.

T-paitavalikoimani kaipaa myös uudistusta. Muutama valkoinen, yksi harmaa ja yksi musta napakka, mutta joustava *perus teeppari tulisi tarpeeseen. Varsinkin niiden jakkujen alle, mutta myös villatakkien ja -paitojen alle. Villapaitojen suhteen tilanne on aika hyvä, mutta helmenharmaa *v-aukkoinen villapaita paikkaisi vanhan aivan liian nyppyyntyneen villapaidan jättämän tilan.

Koska olen mekkotyttöjä läpi vuoden, niin tykkään käyttää töissäkin neulemekkoja. Kollaasin musta Cubuksen neulemekko täytyy käydä paikan päällä kokeilemassa. Jos se on päällä yhtä mukava kuin miltä näyttää, niin veikkaan, että siitä tulee mun syksyn suosikkini! Kenkiä en vielä inventoinut syksyä varten, mutta aiemmat mustat nilkkurini ovat aivan loppuun kävellyt. *Becky-nilkkurit menisivät hienosti mustien tilalle ja ruskeat *Chelsea-nilkkuritkin pääsisivät varmasti käyttöön.

Eli aikas perusmeiningillä mennään. Se, mikä on iän myötä korostunut on vaatteen mukavuus päällä sekä se, että vaate kestää hyvin. Mun mielestä aiemmin hinta kertoi tuotteen laadusta, mutta nyt en sanoisi niinkään. Nuo alle kolmenkympin Molly-farkut ovat kestäneet hurjaa käyttöä yli vuoden ja menevät vieläkin. Edes strechfarkkuihin tyypilliseen tapaan en ole saanut niihin polvipusseja aikaiseksi. Ja hei sanottakoon, että nuo ovat joskus vahingossa menneet kuivariinkin eivätkä ole miksikään menneet 😉

Löytyykö sieltä samoja lemppareita vaatekaapista? Joku sanoisi näitä tylsäksi, liian tutuksi ja turvalliseksi, mutta hei  – pääasia, että ne toimii itsellä ja tuntuu hyvältä päällä. Nyt vielä muutama työtunti ja sitten kotiin. Toimistomaisema vaihtuu viimeiseksi arkipäiväksi sellaiseen, jossa toimiston ikkunasta näkyy rakas järvimaisema

TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 05. elokuun 2020

Herkullinen porkkanagalette & sitruunamelissapesto

MOIKKAMOI IHANAT

ja terkkuja iltapäivän kahvitauolta! Siinä missä yleensä loman jälkeinen eka toimistopäivä on ollut nihkeä väsymyksen takia, ei tänään sellaista ole havaittavissa. Ollakin, että kello soitti 05.45. Mä rakastan sitä, että elämä saa taas jonkun rodin takaisin toimistopäivien ja niiden tuomien aikaisien aamujen myötä. Olinkin kaivannut vähäsen niitä mun omia aamukahvikuppimeditaatioitani ruokapöydän äärellä. Varsinkin nyt, kun rymsteerasin pöydän taas niin, että näen siitä kadulle päin (naapurin pihan poikki) 🙂

Mä olen viime aikoina ostanut pitkästä aikaa muutamia lehtiä maitokaupasta. Pääosin ruokalehtiä. Ihastellut kaikkia värikkäitä kasvisruokia ja päättänyt, että lomien jälkeen niidenkin suhteen palataan siihen totuttuun. Eli lisätään niitä viikottaiseen ruokavalioon. Terveellinen sekaruokavalio on se, minkä olen todennut meidän poppoolle parhaimmaksi vaihtoehdoksi.

Herkullinen porkkanagalette ja sitruunamelissapesto toimivat meillä mökillä lounaana maanantaina. Ei ole porkkanan, hunajan ja sormisuolan liiton voittanutta. Jossain lehdessä muistan nähneeni maapähkinävoin porkkanapiirakan reseptissä, joten sitä oli pakko koklata myös. Aikas veikeä yhdistelmä. Vielä kun päätin survaista päälle oman maan sitruunamelissoista peston. Tuo sitruunamelissapesto tuntuu muuten sellaiselta, että niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin voisi toimia jäätelön kanssa.

Porkkanagalette 

1 suolainen piirakkapohja kaupan pakastealtaasta
(tai toki itse tehtynä parempi)

5-6 kesäporkkanaa
3 rkl maapähkinävoita
iso loraus hunajaa
sormisuolaa
mustapippuria

-kauli piirakkapohja ja levitä sen päälle maapähkinävoi (jätä reunoilta pari kolme senttiä ilman)
-lisää maapähkinävoin päälle siivutetut porkkanat (ohuita siivuja), loraus hunajaa, sormisuolaa ja mustapippuria
-lisää pestonokareita
-taita piirakkapohjan reunat porkkanoiden päälle ja paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 35-45 minuuttia. Huom! Meidän mökkiuuni on vähän oikukas, joten tarkkailkaa ettei porkkanat/pesto pala…

Sitruunamelissapesto

reilusti sitruunamelissaa (ehkä yksi puntillinen)
0,5 dl pinjansiemeniä
1 dl oliiviöljyä
1 dl raastettua parmesania
mustapippuria & ripaus suolaa

-surauta sauvasekoittimella sekaisin
-jos et käytä kaikkea piiraan päälle, niin nauti esimerkiksi pastan kanssa seuraavana päivänä

*****

Tiedättekö, mikä on ainakin mun arjessa se isoin juttu arjen toimivuuden kannalta? No se, että maltan mennä nukkumaan aikaisin. Päätin eilen, että kympiltä olen sängyssä ja puoli yksitoista unessa. Näin kävi eikä aamuherätys tuntunut pahalta. Saisinkohan jotenkin iskostettua tämän ajatuksen lapsiinkin ennen koulun alkua 😉

KESKIVIIKKOTERKUIN,


tiistai 04. elokuun 2020

Tekemällä oppii; terassin tekeminen itse

MOIKKAMOI VAAN HEI!

Mökkitoimisto vaihtui lennosta kotitoimistoon ja näppäimistö saa kyytiä. Vaikka lomalla ajattelin, että jatkan loman jälkeen tuota lomanaikaista postausaikataulua eli noin joka toinen päivä postaustahtia, niin hitsi vie en siihen pysty. Siis en pysty pidättelemään itseäni. Tänään kun on pelkästään blogityöpäivä, niin mitä mä tekisin, jos en blogipostausta? Joten täältä sitä taas tulee tuutin täydeltä. Katsotaan tuossa syyskuussa, kun koulu alkaa, josko palataan harvempaan postaustahtiin, mutta nyt ainakin jatketaan sillä tahdilla kuin hyvältä tuntuu 🙂

Eilen IG:n puolella vilautinkin meidän terassiprojektia mökillä. Aloitettiin tuosta pikkuterassista päämökin edessä. Mökin edessä oli kivetys, joka olisi pitänyt kaivaa ylös, kivet putsata ja tehdä pohjatyöt uudelleen. Mutta koska mä olen niiiin kaupunkilainen, niin haluan kulkea sileää terassia pitkin esim. päämökistä uimaan. Sen takia tuohon tehtiin terassi. Terassin ja laiturille johtavien pitkospuiden välillä on ollut liuskekiveä, mutta ne korvataan myös pitkospuilla. Tilattiin ihan peruspainekyllästettyä, mutta saatiin rusehtavaa. Tämä tuo pienen haasteen, sillä haaveissa oli öljytä tuo ensi keväänä kelonväriseksi vastaamaan muita terassikokonaisuuksia väriltään. Mikäli väri ei talven aikana kulu tarpeeksi, pitää odottaa, sillä punertava/rusehtava puu saa helposti harmaan öljyn taittamaan violettiin ja sitä emme halua.

Sain kyselyä, että onko mun mies alalla töissä eli tekeekö terasseja vai miten olemme päätyneet terassiprojekteihin. Vastasin, että tekemällä oppii. Miehen ensimmäinen terassiproggis oli edellisen kodin takapihalla. 75 neliön terassi valmistui töiden ohella. Pohja oli osin pehmeähköä savimaata, mikä toi omat haasteensa, mutta onneksi tuo on sen verran perfektionisti, että teki terassin kunnolla. Se ei kymmenessä vuodessa mennyt miksikään eikä mikään nurkka antanut periksi.

Seuraavan terassin teimmekin (tai mies teki veljeni kanssa) tänne mummulaan. Kolmannen terassin teimme mökille. Tuon osan, missä on nyt auringonottotuolit ja sohvaryhmä. Varvikon päälle pohjien tekeminen oli hieman haastavaa, sillä pohjassa oli ihmeellisiä kumpareita ja kiviäkin sieltä löytyi. Mutta hyvä siitä tuli.

Kotipihaan meillä sisältyi piharemppaan terassi, joten sitä ei tehty itse. Ja jos oltaisiin tehty, niin oltaisiin tehty vähän erilailla 😉 Pienemmillä väleillä yms. Me tykätään terassista, joka kuivuessaan ei jätä liian isoja rakoja terassilautojen väliin.

No mutta, nyt siis tuo pikkuterassi on tehty päämökin eteen, kohti ilta-aurinkoa. Siitä nousi pitkospuukäytävä tuohon kesähuonetta kohti, joten sen kanssa vähän tuli jumpattua, että saatiin se tehtyä fiksusti. Osa vanhoista pitkospuista otettiin pois, mutta onneksi koolaukset olivat vielä hyvässä kunnossa, jotta saatiin laudat niihin kiinni.

Seuraava terassiprojekti onkin sitten astetta isompi, mutta pohjat kuntoon saatuamme helpompi. Nimittäin tehdään se täyden (tai kahden) laudan mitalla. Leveyttä tulee yhden koolauksen kakkosnelosen verran, joten kansilaudat saa läiskiä kiinni ilman sirkkelöintejä. Eilen rakentamastamme terassista rakennamme pitkospuut myös tuonne kalliorannan uudelle terassille. Kalliorannan terassilta tulee täydellinen näkymä ulapalle. Terassilta rakennamme leveät portaat kalliolle. Siinä meillä taas uutta opeteltavaa tai lähinnä muisteltavaa, että miten portaat rakensimme. Edellisen kodin takapihalla oli parin askelman portaikko.

Eli ei, kumpikaan ei ole meistä töissä terassien parissa. Oiva apu on ollut miehen veljestä, jota mies on konsultoinut haastavien paikkojen suhteen. Lisäksi miehen veljeltä saimme työkalut lainaan. Myös Youtube on laulanut joskus aika ahkerasti vinkkejä ja tietoa etsiessämme. Vaikka sitä haluaa työllistää, niin joskus on kiva tehdä itsekin. Tekemisen ilosta, mutta myös säästösyistä. Veikkaan, että eilisen projektin työkustannukset olisivat olleet tonnin luokkaa. Terassin tekeminen on muuten siitä ihanaa, että siinä näkee kättensä työn tuloksen. Käsillä pitäisi tehdä enemmän. Just nostin uusimman Novitan tuohon pöydän kulmalle…josko sitä joka vuotinen neuloosi pukkaisi päälle näin elokuussa 😉

Mutta nyt työllistän itse itseäni vähän lisää ja kirjoittelen viikon postauksia valmiiksi. Seuraavat kaksi päivää kuluvat töissätöissä ja sellaisen päätöksen lomalla tein, että toimistopäivinä en jatka päivää blogitöillä, ellei ole ihan hengenhätä ja deadline-paniikki. Vaan keskityn iltaruoan tekemiseen, perheen kanssa oleiluun ja sohvapötköttelyyn 😀 Huomenna blogissa tarjolla porkkanagalettea & sitruunamelissapestoa ja hei torstaina katsastetaan syksyn garderoobiin!

TIISTAITERKUIN,


maanantai 03. elokuun 2020

Hyvinvoinnin vuosikello: Mielekäs työ osana elämää

HEISSULIHEI JA HUOMENTA IHANAT!

Itselläni, kuten vissiin aika monella alkoi tänään työt loman jälkeen. Tsemppiä meille Eka työpäivä omalta osaltani ei kulu toimistolla, vaan ex tempore -etätoimistolla mökillä. Pehmeä lasku arkeen. Puolesta välistä viikkoa sitten toimistolle hommiin. Tänään juttua ajankohtaan sopivasti mielekkäästä työstä osana elämää. Työ kun näyttelee monella suurta osaa elämää. Omasta puolestani (ja varmaan suurimman osan puolesta) voin todeta, että työ on elintärkeä osa elämää. Se mahdollistaa asioita, joita ilman työtä ei olisi. Vaikkei ulkoisen motivaation tärkein kulmakivi, palkka, ei saa olla ainut työssä motivoiva osa, niin kyllähän se raha määrittelee osan hyvinvoinnistamme. Mutta toivottavasti ei sitä kokonaan. Jos kuukausittain tilille lävähtävä summa on ainoa syy tehdä työtä, niin työ ei pidemmän päälle tunnu mielekkäälle.

Enemmän kuin hehkutusta mielekkäästä työstä, sitä törmää valittamiseen työn epäkohdista. Miksemme keskityttäisi niihin asioihin, jotka on työpaikalla hyvin. Positiivisten asioiden vahvistamiseen? Usein näemme epäkohdat elämässä selvemmin (negatiivinen vinouma), mutta mitä enemmän keskitämme ajatuksiamme hyvään, sitä enemmän näemme elämässä hyvää. Myös työpaikalla. Jos kellon soidessa aamulla ensimmäinen ajatus on, että voi ei – taas sinne töihin pitää mennä, voi olla, että on tarpeen tarkastella omaa työtä. Niin työn puolesta kuin oman asenteenkin puolesta. Ja ehei, ei se sitä sano, että vaikka olisi timanttinen asenne töihin, että sinne aina olisi kiva mennä. Mutta sellainen pääosin nautinnollinen työ on ainakin itselleni yksi merkittävä osa hyvinvointia. On toki päiviä, kun ei jaksaisi, mutta taas ne päivät, kun nauttii tekemisestään ihan täysillä kumoavat ne fiilikseltään apeammat työpäivät.

Tässä Hyvinvoinnin vuosikello -postaussarjan jaksossa tarkastelemme flow-tilaa, työn imua ja palautumista. Juttua olisi riittänyt taas vaikka kuinka ja postauksesta tuli ”hieman” pidemmänpuoleinen. Mutta antakaa sille aikaa ja palatkaa siihen. Pohtikaa rauhassa ja reflektoikaa teoriaa omaan työhönne. Alkuun taas nämä kuuluisat alkusanat:

”Hyvinvoinnin vuosikellon kulmakiveksi olen valinnut positiivisen psykologian isän Martin Seligmanin viitekehyksen kukoistuksesta, sillä mitä enemmän olen näistä asioista lukenut ja opiskellut, sitä järkeenkäyvemmältä Seligmanin kehittelemä PERMA-malli hyvinvoinnin ja kukoistuksen taustalla tuntuu. Tässä vaiheessa haluan vielä painottaa sitä samaa, mitä ensimmäisessäkin postauksessa: Tekstini pohjautuvat omiin mielipiteisiini ja kokemuksiin, mutta myös tutkittuun tietoon sekä aiheen kirjallisuuteen. Suurena vaikuttajana on ollut Joyllan Positive Psychology Practioner -opinnot ja Joyllan upeat Netta ja Paulina, jotka ovat saaneet minut janoamaan lisää tietoa hyvinvoinnista ja positiivisesta psykologiasta.

Tammikuu: Uskalla rakastua itseesi
Helmikuu: Hyvinvoinnin kulmakivet
Maaliskuu: Merkityksellinen elämä
Huhtikuu: Ihmissuhteiden ihanuus
Toukokuu: Positiivinen elämänasenne
Kesäkuu: Itsensä kehittäminen & vahvuudet
Heinäkuu: Kiitollisuus hyvinvoinnin edellytyksenä
Elokuu: Mielekäs työ osana elämää
Syyskuu: Itsemyötätunto – työkalu hyvinvointiin
(HUOM! syyskuun aihe muuttui harrastuksista kovin tärkeään itsemyötätuntoon)

Lokakuu: Aikaansaamisen ihanuus
Marraskuu: Pieniä konkreettisia tekoja mielialan nostamiseen
Joulukuu: Hetkessä eläminen

Postausten lopussa jaan lähdeluettelon, mikäli haluatte tutustua aiheeseen tarkemmin. Jos jotain olen positiivisen psykologian opintojen myötä oppinut niin sen, että olen ollut viimeiset vuodet oikeilla jäljillä kokonaisvaltaisen hyvinvointini suhteen, mutta myös sen, että koska alan kirjallisuutta löytyy niin hirmuisesti, niin on välillä syytä muistaa myös kriittisyys ja asioiden toinen puoli. Kirjoitan näitä postauksia terveen, fyysisesti ja psyykkisesti hyvinvoivan ihmisen näkökulmasta, joten myös lukijan oma terveydentila saattaa vaikuttaa subjektiiviseen kokemukseen hyvinvoinnista.”

Flow-tila ja työelämä

Käykö teille koskaan niin, että työssä uppoudutte täysin johonkin hommaan niin, että yhtäkkiä kelloa katsoessanne huomaatte, että se on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin, ilman että olette edes tiedostaneet ajankulua? On todettu, että flow-tilaan päässyt ihminen kokee vahvempaa työn imua ja nauttii tekemästään. Tässä raja voi kyllä olla häilyvä, sillä kuten usein ollaan viime aikoina saatu uutisista lukea, niin pakkomielteinen intohimo työhön ei ole suinkaan hyväksi. Koemme enemmän flowta työssä kuin vapaa-ajalla (Csíkszentmihályi, 1990) .

Csíkszentmihályi on tutkinut flow-tilaa yleisesti että flowta työssä. Hän on tutkimuksissaan todennut muun muassa, että tärkeintä työssä ei ole rentoutuminen ja stressittömyys, vaan täydellinen uppoutuminen tehtävään eli flow-tilaan pääseminen. Kirjassaan Flow hän käyttää monessa kohtaa esimerkkinä kirurgin työtä sellaisesta työstä, jossa flow-tila on usein täydellinen. Csíkszentmihályin mukaan flow-tilaan pääseminen edellyttää kahdeksan kohdan täyttymistä (joko osin tai täysin):

1. Täydellinen keskittyminen tehtävään
2. Tavoitteiden selkeys
3. Ajantajun katoaminen
4. Kokemus palkitsee jo itsessään (tavoitteista vapaa palkitsevuus)
5. Hallinnan tunne tehtävästä (tasapaino haasteiden ja osaamisen välillä)
6. Tietoisuuden ja toiminnan yhdistäminen (itsetietoisuuden häviäminen)
7. Välitön palaute
8. Vaivaton osallistuminen

Koska mä rakastan ottaa selvää, miten meidän aivot toimii kussakin tilanteenssa, niin tutkin asiaa hieman syvällisemmin 🙂 Flow-tilaa on harvoin tutkittu neuropsykologisesta näkökulmasta, mutta vähitellen tutkijat ovat fokusoineet siihen enemmän. Arne Dietrichin mukaan siihen on liitetty vähentynyt aktiivisuus eturauhasen kuoressa (Dietrich, 2003). Prefrontaalinen aivokuori on se aivojen alue, joka vastaa korkeammista kognitiivisista toiminnoista, kuten itseheijastavasta tietoisuudesta ja muistista. Se on alue, joka vastaa tietoisesta ja selkeästä mielentilastamme. Eli kun tämän alueen aktiivisuus vähenee, tietoisuus häviää ja pääsemme flow-tilaan. Miten mulle tuli tästä mieleen Pelle Peloton, joka kehittelee labrassaan kaikkia uusia juonia ja vain savu nousee korvista. Ei kuule eikä näe mitään.

Eli summa summarum; kun työssä on tavoitteellisuutta, kykyjäsi vastaavaa haasteellisuutta ja kaiken lisäksi saat välittömän palautteen, on flow-tilaan pääseminen helpompaa. Mä ajattelin itse ottaa vastedes vielä enemmän työn alle muille palautteen antamisen. Reaaliajassa eikä vasta aikojen päästä. Eli varsinkin, jos olet esimiesasemassa, niin muistathan antaa välitöntä palautetta työkavereillesi tehdyistä hommista. Se lisää flow-tilaa ja sitä myötä työn imua. Työn imun vaikutukset hyvinvointiin taas ovat kiistattomat. Siitä seuraavaksi.

Työn imu mielekkään työn edellytyksenä

Siinä missä flow-tila on lyhytkestoisempi on työn imu pidempikestoinen tila. Sen seurauksena muun muassa työntekijöistä tulee aloitteellisempia ja asiakastyytyväisyys ja tuottavuus kasvaa  (Rich, Lepine 2010). Mutta työn imua kokeva ihminen hyötyy siitä myös henkilökohtaisesti, sillä on todettu, että työn imua kokevat ihmiset kokevat matalampaa työuupumusta, enemmän positiivisia tunteita (muuallakin kuin työelämässä!), nopeaa palautuneisuutta ja perhe-elämän hyvinvointia.

Suomalainen Jari Hakanen on uranuurtaja työn imun tutkimisessa ja mikäli haluatte perehtyä hänen kattavaan Työn Imu -kirjaansa, niin linkitän sen tuonne lähteisiin. Se löytyy Työterveyslaitoksen sivuilta ja on ladattavissa ilmaiseksi.

Työhyvinvointi on ollut viimeiset vuodet tapetilla ja ei suotta. Kuten aiemmin totesin, niin työ on merkittävä osa elämäämme. Viime vuosien aikana on tutkittu paljon sitä, miten työn imua voidaan saada aikaan johtamisen kautta. Mä olen niin tämän ajatusmallin kannalla. Toki voimme lisätä työnimua omalla vaikutuksella, mutta kätemme ovat osin sidotut. Sen takia mielestäni työn imun luominen pitäisi lähteä yritysjohdosta käsin. Tutkitaan keinoja tähän myöhemmin ja tarkastellaan ensin, mitä työn imu on.

Mitä työn imu on?

  1. tarmokkuutta: korkea energiataso, resilienssi ja halutaan nähdä vaivaa
  2. omistautumista: koetaan tekeminen merkitykselliseksi
  3. uppoutumista: työhön täysin syventymistä (huom. balanssi)

Työn imu tarttuu. Sen olen omassa työssäni huomannut. Kun meillä on aivoriihi ja innostumme jostain ideasta hyörimme ja pyörimme kaikki siellä toimistolla intoa täynnä. Innostamme toisiamme ja yhdessä saamme aikaan. Monessa organisaatiossa ihmiset täydentävät toisiaan. Meillä on kaikilla omat erityisosaamisemme ja -vahvuutemme. Yhdessä muodostamme paketin, jossa kaikki palaset on kohdillaan. Toki työn imua voi ja tulee mielekkään työn edellytyksenä kokea myös itsenäisesti työskennellessä. Mun täytyy myöntää, että mä koen vahvaa työn imua molemmissa töissäni. Mutta vaikka tämä blogityö on aika yksinäistä, niin työn imua en kokisi ilman ihanan tukitiimin (terkkuja sinne Indiemateseille ) olemassaoloa.

Työterveyslaitoksen sivuilta löytyy muuten Työn imu -testi, mikäli haluatte arvioida työhyvinvointianne ja työn imua tällä hetkellä.

Miten lisätä työn imua?

Hakanen käsittelee kirjassaan kattavasti työn voimavaroja. ”Työn voimavarat ovat niitä työn fyysisiä, psykologisia, sosiaalisia tai organisatorisia piirteitä, jotka auttavat kohtaamaan ja vähentämään työn koettuja vaatimuksia ja jotka edesauttavat työn tavoitteiden saavuttamisessa. Näin ne motivoivat ulkoisesti työntekijöitä. Sen lisäksi työn voimavarat motivoivat sisäisesti työntekijöitä tyydyttäessään psykologisia perustarpeita itsenäisyydestä, yhteenliittymisestä. Tämän seurauksena työn voimavarat virittävät henkilökohtaista kasvua, oppimista ja kehittymistä työssä. Sisäisen ja ulkoisen motivoinnin kautta työn voimavarat energisoivat ja siten ylläpitävät ja lisäävät työn imua.” (Hakanen)

Työn voimavaratekijöihin panostaminen on tärkeää, sillä panostuksen vastineena on henkilöstön korkea työn imun taso ja vastuullinen toiminta työn arjessa. Meillä on olemassa yksilöllisiä voimavaroja, kuten optimismi, myönteinen käsitys omasta ammatillisesta pysyvyydestä, resilienssi, itsetunto ja systeemiäly. Näillä yksilöllisillä voimavaroilla on voimaannuttava merkitys. Ne vaikuttavat siihen, miten työ ja työolot koetaan. Näiden lisäksi töissä tarvitaan työnvoimavaroja, jotka vahvistavat yksilöllisiä voimavaroja.

Työtehtävien monipuolisuus ja kehittävyys, tehtävän merkityksellisyys, välitön palaute, itsenäisyys, työroolien ja -tavoitteiden selkeys, osallistuminen työtä koskevaan päätöksentekoon, joustavuus työajoissa,  esimiehen tuki, oikeudenmukaisuus ja luottamus ovat esimerkkejä työyhteisön voimavaratekijöistä. Mä koen tärkeänä sen, että yritys joustaa tarpeen tullen esimerkiksi perhe-elämän suhteen. Kun yritys on joustava, on työntekijöidenkin helppo olla joustavampia. Tämä on vähän sellaista yhteen hiileen puhaltamista ja molempien osapuolien hyvinvoinnin vaalimista.

Työpaikan myönteinen ilmapiiri on voimavaroista itselleni ehkä tärkein. En pystyisi olemaan töissä, jossa olisi ahdistava tai painostava ilmapiiri. Sellainen leppoisa ja tietynasteinen kaverillinen ilmapiiri tukee ainakin omaa kokemaani työn imua. Yhteenkuuluuden tunne on tärkeää, kuten myös se, että pääsen hyväksikäyttämään omia vahvuuksiani.

Omalla vaikutuksella voi myös lisätä työn imua. Toki joustamattomissa organisaatioissa tämä voi olla hieman haasteellista. Seuraavaksi työn tuunaamisesta.

Työn tuunaaminen

Oman työn tuunaus oli mulle aivan uusi käsite ennen Positive Psychology Practitioner -opintoja. Oman työn tuunaaminen voi tarkoitaa työtehtävien muokkausta eli minkä tyyppisiä tehtäviä toimenkuvaan kuuluu, miten työtänsä toteuttaa. Kun tunnistaa oman työnsä kenties haitalliset kuormitustekijät, voisi paneutua niiden kuormitustekijöiden vähentämiseen. Jos työlasti on liian kuormittava pitkällä aikavälillä, niin onko mahdollisuus saada apuja joidenkin työtehtävien suorittamiseen. Jos ei koe saavansa työstä tarpeeksi haastetta, niin olisiko mahdollisuus laajentaa toimenkuvaa tai vaihtaa osa työtehtävistä haastellisimpiin töihin. Miten vuorovaikutustyössä oleva työntekijä voisi tuunata esimerkiksi asiakaspalvelukonseptiaan? Ihan pienillä muutoksilla voi saada aikaan vuorovaikutusta. Mulla on puhelimen soidessa usein tapana kysyä (tutuilta asiakkailta), että mitäs Kemijärvelle tai Turkuun kuuluu. Kun ollaan käyty kuulumiset läpi, päästään itse asiaan, mutta tuo vuorovaikutustilanne on jo syventynyt ja hyvässä lykyssä saanut molempien osapuolien työn imun kasvamaan.

Myös sen tajuaminen, että mikä merkitys omalla työllä on, on ratkaisevaa. Voisin virtaviivaisesti ajatella, että yhden työtehtäväni merkitys on ottaa maalitilaus vastaan. Mutta kun ajattelen tämän kokonaisvaltaisesti pääsen tuomaan ihmisille hyvää mieltä esimerkiksi vastamaalatun seinän takia. Tuon tilauksen vastaanottaminen tekee myös sen, että saan työllistää tuotantohenkilökuntaa. Mutta myös yrityksemme ulkopuolisia sidosryhmiä, kuten rahdinkuljettajaa ja väriliikettä, mihin maalipurkit menevät ennen kuluttajalle päätymistä. Kokonaiskuvan hahmottaminen on tärkeää työn merkityksellisyyden takia.

Työn tuunaamisen myönteisiä seurauksia (Hakanen):

• Voi käyttää entistä useammin vahvuuksiaan työssä.
• Voi suorittaa tehtävät fiksummin kuin ulkoa annettujen ohjeiden mukaan.
• Voi toimia entistä joustavammin työssä.
• Voi olla luova, innovoida ja kehittää työkäytäntöjä.
• Voi tehdä työstään itselleen mielekkäämmän ja innostavamman.
• Voi kehittyä työssään ja välttää liiallisen rutinoitumisen.
• Voi tehdä työtä entistä suuremmalla ilolla, energialla ja omistautumisella.
• Voi lisätä asiakkaiden ja työtovereiden tyytyväisyyttä ja saada itsekin entistä parempaa palautetta.
• Voi lisätä työpaikan menestystä, tuottavuutta ja hyvää mainetta.
• Voi ylläpitää ja lisätä omaa työn imuaan pitkän työuran aikana.

Omaa työtä ja työpäivää kannattaa myös tuunata pienillä hyvillä teoilla. Joiden on todettu vaikuttavan positiivisesti merkityksen kokemiseemme ja hyvinvointiimme. Miksemme keittäisi työkaverille kahvikupillista ja veisi sitä piristämään hänen päivää. Miksemme vaikka leipoisi pullia työpaikan aamukahville. Tai kysyisi oman työtilanteen salliessa työkaverilta, että onko jotain miten voisimme auttaa.


Työstä palautuminen & stressi

Tuntuu, että loppuunpalaminen, liian pitkään jatkunut rasittava stressi- ja kuormitustila, on nykyajan kansantauti. Olen monesti pohtinut, mikä siihen ajaa. Läheltä seurannut montaa loppuunpalamista ja todistanut sen, että siitä harvoin palautuu 100%. Kehoon jää muistijälki. Osa, joka vetää lukkoon tarvittaessa uudelleen. Stressi on psykologinen ilmiö, jolla on fyysiset seuraukset. Mä olen tainnutkin kertoa, että mä en itse tunnista stressiä ennen kuin huomaan fyysisiä oireita. Alkaen niskajumeista pahimmillaan kuulon menetykseen. Viimeisten vuosien aikana olen opetellut tuntemaan itseni ja rajani. Gradun tekemisen aikoina mulle puhkesi paniikkihäiriö pitkällisestä kuormitustilasta.

Sen jälkeen olen yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin pitää hyvinvoinnistani huolta. Hyvinvoinnin olennainen osa on kuormituksen ja palautumisen jalo balanssi.  Jotta työn imua voi kokea, pitää osata palautua. Työn tauotus, lepo, rentoutus, työstä irrottautuminen (itselleni hankalaa) ja mindfulnessin keinot ovat oivia palautumisen välineitä. Jos ei palautuminen ole kunnossa, ei flow-tila energisoi niin kuin sen pitäisi ja sitä myötä työn imu häiriintyy.  Meidän pitää olla virkeitä ja meidän tulee kokea mielihyvää kokeaksemme työn imua.

Stressin fyysisiin oireisiin kuuluvat muun muassa lihasjännitys, sydänvaivat, bruksismi, uniongelmat ja vastustuskyvyn heikentyminen. Kaikki meistä tuntevat ihan varmasti aika ajoin stressiä. Ja se on luonnollista. Stressi mielletään aina negatiivisena asiana. Itselleni valkeni Kelly McGonigalin The Upside of Stress -kirjan luettuani, että näin ei aina ole. Useimmat meistä pitävät stressiä haitallisena, jolloin he kokevat stressin vaikuttavan negatiivisesti terveyteen, elinvoimaisuuteen, tuottavuuteen ja kasvuun. Kun taas toisen ajattelutavan mukaan stressi parantaa suoritusta ja tuottavuutta, helpottaa oppimista ja kasvua ja stressistä pystyy hyötymään.

Standfordin yliopiston johtamisohjelman oppilaista 51% kokivat stressin myönteiseksi oppimisen ja työn tuottavuuden kannalta. Kuitenkin liki jokainen heistä oli sitä mieltä, että stressitilaa pitäisi vähentää. He, jotka pitivät stressiä haitallisena pyrkivät välttämään stressaavia tilanteita viimeiseen asti ja pyrkivät pääsemään irti stressin tunnetilasta ennemmin kuin kohtaamaan sen asian, joka stressiä aiheuttaa. He myös käyttivät alkoholia enemmän paetakseen stressitilaa ja vetämään huomionsa pois siitä, mikä ikinä aiheuttaa stressaavan tilanteen.

Ihmiset, jotka uskoivat stressin olevan tietyllä tapaa hyödyksi hyväksyivät tosiasian, että stressaava tapahtuma on olemassa ja se on tosi. He suunnittelivat strategian, millä käsitellä stressin aiheuttajaa ja usein etsivät tietoa tai pyysivät apua. He pyrkivät aktiivisesti poistamaan tai muuttamaan stressin aiheuttajan. He myös yrittävät parhaansa mukaan kohdata stressaavan tilanteen positiivisemmin ja nähdä stressaavan tilanteen kasvun paikkana.

Tähän viimeiseen lauseeseen yhdistäisin mielelläni post-traumaattisen kasvun. Joka ei suinkaan tarkoita sitä, että ihmiset pomppaavat trauman jälkeen takaisin koskemattomina, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaan pomppaavat takaisin vahvempina ja elämänsyrjässä vahvemmin kiinni olevampina. Konkreettinen esimerkki itselläni tästä on läheisen äkillinen sairastuminen, aggressiivisen syövän kanssa nopeasti käyty taistelu ja läheisen menetys. Shokki- ja stressitilaa pahimmillaan. Jonka jäsentämisen kautta nousin vahvempana jaloilleni kuin aiemmin. Aivan muuttuneena ihmisenä.

Työpaikalla tämä voisi vaikka tarkoittaa ison vuosisopimuksen menettämisen kilpailijalle. 30% liikevaihdon häviämistä sen sileän tien ja maton lähtemistä jalkojen alta. Tuossa tilanteessa, jos olisimme taannoin lamaantuneet, olisimme todennnäköisesti tilanteessa, jossa irtisanomiset olisivat tulleet eteen. Mä koen, että tuolloin se stressitila, joka eteemme tuli ihan yhtäkkiä voimaannutti ja sai taistelutahdon liekkeihin. Stressi antaa usein myös mahdollisuuden tarkastella muita liiketoimintamalleja tai ylipäätään toimintaa uudelta kantilta.

Balanssi ja stressiin reagoiminen ovat hyvinvoinnin kannalta tärkeitä jo senkin takia, että stressitila voi kroonistua. Jatkuva tulehdustila ja sympaattisen hermoston aktiivisuus altistavat autoimmuunisairauksille, krooniselle kivulle sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Stressi kohottaa myös glukoosi- ja rasva-arvojamme, joka altistaa diabetekselle.

Työn mielekkyydellä on siis varjopuolensa. Olen monesti sanonut työn olevan mulle intohimo. Se, että uskallan sanoa ääneen näin voi kolahtaa jollekin negatiivisena. Sillä positiivisella intohimolla ja loppuun palamiseen johtavalla intohimolla on häilyvä raja. Sen takia meidän työtä rakastavien on hyvä tutustua omaan itseemme, rajoihimme ja keinoihin, joilla palautua.

Kelly McGonical toteaa kirjassaan aika osuvasti ”Stressi on yksinkertaisesti kehosi tapa sanoa: Tämä hetki on minulle tärkeä.” Stressi ei ole se iso mörkö jota tulee vältellä. Sen kanssa kannattaa kaverustua ja sitä kannattaa haastaa. Kun ahdistaa, hyväksy se ja pureudu syyhyn, miksi joku tilanne stressaa. Muuten voidaan helposti olla lumipalloefektitilanteessa. Mieli alkaa tekemään kaaosteoriaa toisensa päälle ja se lumipallon ytimenä ollut stressaava asia paisuu kuin pullataikina.

Miten sitten hallita ja ennalta ehkäistä stressiä? Kohtuullisella liikunnalla ja mindfulnessilla, kiitollisuutta (mikä on elämässä hyvin ja mistä olla kiitollisia) ja optimismia harjoittamalla, luonnossa liikkumisella ja henkisyydellä. Ihanilla ihmissuhteilla. Itsemyötätunnolla ja kasvisruokavaliolla (Epel & Blackburn 2012). Prosessoimaton ruoka ja kasvisruokavalio muun muassa vähentävät elimistön tulehdustilaa. Joogalla on todettu olevan palautumista tukeva ominaisuus.

Eli tärkeintä olisi asennoitua stressiin oikein. Stressi pahimmillaan tappaa, mutta kun osaamme haastaa ja hyväksyä stressin, se voi olla meille hyvästä. Se, mikä vaikuttaa tekoihin mitä teemme stressaavalla hetkellä eniten on uskomuksemme ja asenteemme stressiin. Jos toitotamme itsellemme, että emme ikinä selviä tästä tilanteesta ja juoksemme karkuun stressaavalla hetkellä, emme todennäköisesti opi stressaavista tilanteista mitään.

Millainen työ on mulle mielekästä? Sellainen, jossa on vapautta päättää omista työajoistaan (ainakin osin). Sellainen, jossa on haastetta (bring it on). Sellainen, jossa riittää töitä, mitä tehdä (musta ei ole penkillä istujaksi). Sellainen, jossa on myös riskejä (yrittänyttä ei laiteta). Sellainen, jonka myötä saan työllistää. Sellainen, jonka avulla saan ilahduttaa ihmisiä. Mun täytyy myöntää, että mun sisällä asuu pieni bosslady. Intohimoinen yrittäjä, jolla on kolmas yritys työn alla ja neljäs suunnitteilla. Yrittäjyys on elämäntapa.

No sellaista, tulipas taas pitkä teksti, mutta tiedättekö, kun uppouduin tämän kirjoittamiseen aivan täysin. Pääsin flow-tilaan ja aika menetti merkityksensä. Työhyvinvointi on itselleni hurjan tärkeä asia ja tulevia valmennusopintoja ajatellen ja niiden jälkeistä aikaa silmällä pitäen se on myös sellainen osa-alue, jossa haluaisin päästä valmentamaan ihmisiä. Työ ei ole vain se iso paha mörkö, välttämätön paha, jotta saamme laskut maksettua. Vaan se voi olla parhaimmillaan myös erittäin mielekäs osa elämää

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

Lähteitä, linkkejä ja lisälukemista:
Työn imu -testi
Rogatko (2009): The Influence of Flow on Positive Affect in College Students
Job engagement: Antecedents and effects on job performance. Academy of Management Journal, 53(3)
Hakanen: Työn Imu
Martela: Elämän tarkoitus
Csikszentmihalyi: Flow
McGonigal: The Upside of Stress
8 Ways To Create Flow
Using Positive Psychology to Build Employee Engagement


lauantai 01. elokuun 2020

Aarrearkku täynnä muistoja

 

ID

HEI IHANAA ELOKUUN EKAA AAMUA!

Rise & shine, kohti arkirytmiä mennään 🙂 Meillä oli eilen tyttöjen  kanssa ihan mieletön päivä Hangossa ja Fiskarissa. Olihan tuo aika rykäisy päiväseltään, mutta onneksi rakastan autolla ajamista.

Ei ollut kerta eikä kaksi, kun joku noista pikkuneideistä aloitti lauseen ”Muistatteko mummun…”. Milloin muisteltiin mummun tekemää nakkikastiketta, milloin mummun tekemää parasta puuroa, johon mummu teki mansikkahillolla hymynaaman. Milloin muisteltiin mummun kanssa leivontatalkoita, milloin HopLop -vierailuja. Nuo muistelot sivusta kuultuna lämmitti sydäntä ihan mielettömästi. Jälleen kerran mietin, mikä rikkaus oli että asuttiin kaikki tässä niin lähekkäin, että lapset näki isovanhempiaan päivittäin.

Mä toivon, että eilisestä reissupäivästä tytöille jäi paljon hyviä muistoja. Hangon hiekkarannan hiekasta varpaiden välissä, auringosta, joka teki taikojaan. Auton carpool karaokesta, yhdessä hoilatuista Chucky Cheesesta ja Vadelmaveneestä. Siitä yhdestä Tommimäkisreitistä, jonka varrella ei edes puhelimet toimineet. Pappagallon suussa sulavista jätskeistä ja 10 000 kävellystä askeleesta ihania huviloita ihastellen. TikTokeista ja puiston kiikkulaudasta. Yhdessä vietetystä ajasta.

Ei ne ole ne rahalla ostetut muistot, jotka ovat arvokkaimpia, vaan ne muut. Ne yhdessä tehdyt ja koetut asiat. Rikkautta voidaan mitata monella eri mittarilla. Mulle rikkaus ei ilmene pankkitilillä olevina numeroina. Jos jotain omaisuutta pitää tässä elämässä kartuttaa, niin sen muistojen aarrearkun sisältöä. Se on sitä rikkautta, mitä haluaa vaalia. Sinne mahtuu vatsanpohjaa kutkuttavia ihania muistoja. Muistoja, jotka saa hymyn huulille. Mutta sinne kertyy myös muistoja, jotka voivat tehdä kipeää. Saada kyyneleen silmäkulmaan. Muistojen aarrearkku kuvastaa koko elämää, koko ihanaa elämää – iloineen ja suruineen

Nyt kuulkaas kommenttien pariin ja sitten juoksulenkille. Miehen golfkisojen jälkeen koko perheen voimin mökille. Niitä muistoja tekemään, mitäs muutakaan 🙂

LEPPOISAA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,