torstai 06. elokuun 2020

Toivepostaus: Vaatekaapin päivitys syksyyn

Huom! Postaus sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

MOIKKAMOI IHANAT!

Aina silloin tällöin toivotte päivänasupostauksia ja juttua vaatteistani. Viime viikolla sain toiveen kertoa, mitkä vaatteet toimivat mun syksyisen vaatekaappini kulmakivinä. Aluksi mietin, että en voi tehdä tällaista postausta, sillä ei ole mitään uutta mitä esitellä. Shoppailu ei ole ollut kevään ja kesän aikana se juttu. En tiedä mikä muhun on mennyt, mutta ekaa kertaa moneen aikaan olen a) innostunut sisustusjutuista ja b) innostunut vaatekaapin päivittämisestä. Vilaisin tuossa ennen töiden alkua vaatekaappiani ”sillä silmällä” ja tilanne on kieltämättä aika hyvä. Tähän ikään mennessä olen oppinut, että aina ei tarvitse ostaa uutta. Ja että, useimmiten ostan vain tarpeeseen enkä vain ostamisen ilosta, niin kuin joskus nuorempana tuli tehtyä. Toki heräteostos silloin tällöin sallitaan, mutta sellainen hysteerinen vaatteiden hamstraus on jäänyt taka-alalle.

En liiemmin seuraa pukeutumisessakaan trendejä, vaan pyrin ostamaan omannäköisiä ja ajattomia vaatteita. Sellaisia, joissa on mukava olla. Toimistopukeutuminen meillä on rentoa ja saa olla omannäköistä. Mutta silti tykkään toimistollekin pukea vähän siistimmät vaatteet kuin mitä esimerkiksi pitäisin kotitoimistolla. Mulla on jo parin vuoden ajan ollut suosikkeina suorat housut. Korkeavyötäröiset, strechit ja puntteihin kapenevat.

Kauluspaitoja tykkään käyttää myös sekä villatakkeja. Erilaisia jakkuja mulla on kaappi väärällään (osa parikymmentä vuotta vanhoja :D) ja nyt jotenkin jakut houkuttelevat syksyyn. Harmittaa hiukka, että olen heittänyt ne joskus muotia olleet isot / pitkät jakut kierrätykseen. Nyt sellainen tuntuisi omalta.

Vaikka päätin, että otan värit käyttöön ympärivuotisesti, niin silti tuttu ja turvallinen perusväritys vaatekaapissani toimii parhaiten. Harmaan, ruskean sävyjen ja mustan lisäksi toki väriläiskiä löytyy esimerkiksi parin pitkähihaisen syysmekon muodossa.

Vaatekaappiin tekemäni inventaarion tulemana tulin tulokseen, että vanhat Molly-farkkuni ovat palvelleet hienosti vuoden päivät, mutta toiset mustat farkut voisi olla niille päiville, kun nuo toiset ovat pesussa. Teille muillekin, jotka etsitten hinta/laatusuhteeltaan hyviä farkkuja, suosittelen Mollyja. Meillä kaikki perheen naiset käyttävät niitä. Mustat *Molly-farkut ja tummansiniset *Molly-farkut ovat ostoslistallani. En olekaan vähän aikaan pitänyt denimin värisiä farkkuja ja nyt jotenkin silmä tykkäisi taas sellaisista.

Perus *valkoinen kauluspaita on mun yksi luottovaatekappaleistani. Se menee villapaitojen ja -takkien alle sekä vähän virallisempiin päiviin jakkujen alle. Elloksen valikoimista löysin just sellaisen isomman kokoisen *jakun, jonka menevä aukko mun vaatekaapistani löytyy. Rrrrakastan farkkupaitoja ja ollakin, että mulla on niitä noin kolme erilaista, kaipaisin vähän väljempää farkkupaitaa. *Ellos Collectionin farkkupaita taitaa päätyä mun ostoskoriini syksyä varten. Eikä vain syksyä varten, vaan farkkupaidathan menevät ympäri vuoden.

T-paitavalikoimani kaipaa myös uudistusta. Muutama valkoinen, yksi harmaa ja yksi musta napakka, mutta joustava *perus teeppari tulisi tarpeeseen. Varsinkin niiden jakkujen alle, mutta myös villatakkien ja -paitojen alle. Villapaitojen suhteen tilanne on aika hyvä, mutta helmenharmaa *v-aukkoinen villapaita paikkaisi vanhan aivan liian nyppyyntyneen villapaidan jättämän tilan.

Koska olen mekkotyttöjä läpi vuoden, niin tykkään käyttää töissäkin neulemekkoja. Kollaasin musta Cubuksen neulemekko täytyy käydä paikan päällä kokeilemassa. Jos se on päällä yhtä mukava kuin miltä näyttää, niin veikkaan, että siitä tulee mun syksyn suosikkini! Kenkiä en vielä inventoinut syksyä varten, mutta aiemmat mustat nilkkurini ovat aivan loppuun kävellyt. *Becky-nilkkurit menisivät hienosti mustien tilalle ja ruskeat *Chelsea-nilkkuritkin pääsisivät varmasti käyttöön.

Eli aikas perusmeiningillä mennään. Se, mikä on iän myötä korostunut on vaatteen mukavuus päällä sekä se, että vaate kestää hyvin. Mun mielestä aiemmin hinta kertoi tuotteen laadusta, mutta nyt en sanoisi niinkään. Nuo alle kolmenkympin Molly-farkut ovat kestäneet hurjaa käyttöä yli vuoden ja menevät vieläkin. Edes strechfarkkuihin tyypilliseen tapaan en ole saanut niihin polvipusseja aikaiseksi. Ja hei sanottakoon, että nuo ovat joskus vahingossa menneet kuivariinkin eivätkä ole miksikään menneet 😉

Löytyykö sieltä samoja lemppareita vaatekaapista? Joku sanoisi näitä tylsäksi, liian tutuksi ja turvalliseksi, mutta hei  – pääasia, että ne toimii itsellä ja tuntuu hyvältä päällä. Nyt vielä muutama työtunti ja sitten kotiin. Toimistomaisema vaihtuu viimeiseksi arkipäiväksi sellaiseen, jossa toimiston ikkunasta näkyy rakas järvimaisema

TORSTAITERKUIN,


6 Responses to “Toivepostaus: Vaatekaapin päivitys syksyyn”

  1. Aika pitkälle tuollaisenaan voisin noita vaatteita omaan kaappiin ottaa. Mustat farkut vaihtaisin sinisiin ja muutoin aika tasaisesti tuolla värimaailmalla ja vaatekappaleilla varmasti se omakin syksyn kaappi tulee menemään sitten. Sen tulenkin sitten käymään läpi vielä viikonlopun aikana, ensi viikolla viimeistään vaikka kesä ihanuudet saavat vielä kaapissa ollakin.

    • Maria sanoo:

      Hei huomenta Satu!

      Ihanaa, että sä tykkäät sinisistä farkuista 🙂 Mä tosiaan opettelen nyt taas takaisin sinisiin. En muista koska viimeksi olen omistanut sellaiset (työkelpoiset, ilman polvireikiä :D).

      Kesäihanuuksista ei kannata vielä luopua, sen verran ihanaa keliä on nyt luvattu!

      Mukavaa perjantaita ❤️

  2. Sirpa sanoo:

    Hyvältä näyttää! Itse yritän päästä eroon mustasta mikä on tällä hetkellä vahvasti pääväri vaatteissani. Vähän on harmaa ja tumman/indigon sininen tullut myös vaateväriksi. Olen kyllä ihaillut mekkojasi – ihania kukkakuoseja ja värejäkin.

    • Maria sanoo:

      Heippa Sirpa
      ja kiitos 🙂

      Musta on munkin luottoväri, mutta sen lisäksi olen viimeiset vuodet yrittänyt haalia kaappiin muitakin värejä. Ei mitään liian pirtsakkaa, mutta sellaista beige-harmaa-linjaa 😉

      Kesämekot ovat muuten asia erikseen, niissä tykkään väreistä tosi paljon!

      Ihanaa perjantaita ❤️

  3. Tuuli sanoo:

    Mullakin näyttää olevan Mollyt! Ties kuinka paljon käytetyt, koska ne on tyttären vanhat. Oon suunnitellut että pitäisi värjätä kangasvärillä, muuten ovat edelleen hyvässä kunnossa mutta väri on toki haalistunut.

    • Maria sanoo:

      Moikka Tuuli!

      Mollyt on ihan parhaat…kestää tyttäreltä äidille 🙂

      Yllättävän vähän mullakin on Mollyista väri lähtenyt siihen nähden, että ne on olleet niin kovalla kulutuksella.

      Kivaa perjantaita ❤️

Kommentoi