lauantai 01. elokuun 2020

Aarrearkku täynnä muistoja

 

ID

HEI IHANAA ELOKUUN EKAA AAMUA!

Rise & shine, kohti arkirytmiä mennään 🙂 Meillä oli eilen tyttöjen  kanssa ihan mieletön päivä Hangossa ja Fiskarissa. Olihan tuo aika rykäisy päiväseltään, mutta onneksi rakastan autolla ajamista.

Ei ollut kerta eikä kaksi, kun joku noista pikkuneideistä aloitti lauseen ”Muistatteko mummun…”. Milloin muisteltiin mummun tekemää nakkikastiketta, milloin mummun tekemää parasta puuroa, johon mummu teki mansikkahillolla hymynaaman. Milloin muisteltiin mummun kanssa leivontatalkoita, milloin HopLop -vierailuja. Nuo muistelot sivusta kuultuna lämmitti sydäntä ihan mielettömästi. Jälleen kerran mietin, mikä rikkaus oli että asuttiin kaikki tässä niin lähekkäin, että lapset näki isovanhempiaan päivittäin.

Mä toivon, että eilisestä reissupäivästä tytöille jäi paljon hyviä muistoja. Hangon hiekkarannan hiekasta varpaiden välissä, auringosta, joka teki taikojaan. Auton carpool karaokesta, yhdessä hoilatuista Chucky Cheesesta ja Vadelmaveneestä. Siitä yhdestä Tommimäkisreitistä, jonka varrella ei edes puhelimet toimineet. Pappagallon suussa sulavista jätskeistä ja 10 000 kävellystä askeleesta ihania huviloita ihastellen. TikTokeista ja puiston kiikkulaudasta. Yhdessä vietetystä ajasta.

Ei ne ole ne rahalla ostetut muistot, jotka ovat arvokkaimpia, vaan ne muut. Ne yhdessä tehdyt ja koetut asiat. Rikkautta voidaan mitata monella eri mittarilla. Mulle rikkaus ei ilmene pankkitilillä olevina numeroina. Jos jotain omaisuutta pitää tässä elämässä kartuttaa, niin sen muistojen aarrearkun sisältöä. Se on sitä rikkautta, mitä haluaa vaalia. Sinne mahtuu vatsanpohjaa kutkuttavia ihania muistoja. Muistoja, jotka saa hymyn huulille. Mutta sinne kertyy myös muistoja, jotka voivat tehdä kipeää. Saada kyyneleen silmäkulmaan. Muistojen aarrearkku kuvastaa koko elämää, koko ihanaa elämää – iloineen ja suruineen

Nyt kuulkaas kommenttien pariin ja sitten juoksulenkille. Miehen golfkisojen jälkeen koko perheen voimin mökille. Niitä muistoja tekemään, mitäs muutakaan 🙂

LEPPOISAA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Aarrearkku täynnä muistoja”

  1. Sanna sanoo:

    Mitäs tykkäsitte mun ”hoodeista”?:)Eikös ihanat merimaisemat hangossa?ja Fiskars kiva pikku kylä.tai suomeksi fiskari.

    • Maria sanoo:

      Oi Sanna, sä asut ihanilla huudseilla 😍

      Mulle muuten valkeni vasta toissapäivänä, että Fiskars on Fiskari suomeksi, kun etsin netistä välimatkatietoa Fiskars-Tampere. Heitti koko ajan Fiskarsin tilalle Fiskarin ja mä jo mietin, et mitä vitsiä 😁

      Ihanaa viikonloppua ❤️

Kommentoi