keskiviikko 06. heinäkuun 2016

Elämäniloinen kesäilta

 

HOLA AMIGOS Y AMIGAS!

No nyt sitä lupaamaani espanjalaista illanviettoa! Indiedaysin ja Albalin yhteistyökampanjan merkeissä jaoin teille taannoin muistoja Espanjasta ja muistoja elämänmakuisesta lomastani Madridissa. Saman kampanjan tiimoilta jatketaan. Olen tässä hieman pohtinut, että olisinkohan mä voinut olla edellisessä elämässä espanjalainen? 😉 Ainakin tämän luonteeni pirskahtelevuuden ja elämäniloisen asenteeni takia. Sekä sen takia, että rakastan espanjalaisia viinejä. Espanjalaista temperamenttia. Perhekeskeisyyttä, kieltä. Ihan kaikkea. Muistan Kanadassa asuessani luokkatovereideni olleen ihan ällistyneitä, kun luokkaan saapuikin pohjoismaalainen elovenatyttö. ”Eikö Maria olekaan espanjalainen nimi?”. Siinä oli vähän selittelemistä. Kerroin, että espanjalaisuuteni rajoittuu tasan yhden Este pais-oppikirjan kahlaamiseen.

Ehkä tämäkin on osa espanjalaista puoltani, että juttua riittää niin paljon, että itse asiaan pääsyssä kestää. Mutta siihen päästään nyt. Eli esittelyssä kaunis kesäilta, jolloin katoin veljen perhettä varten viinit ja tapakset takapihalle. Juuri kun olin saanut ne sinne katettua, nousi Pyhäjärven päältä tummanpuhuvat pilvet. Tuuli tuiversi pöytäliinan kulmia ja sadepisarat hakkasivat terassilautoihin. Hiukset olivat samantien kaikkea muuta kuin kuvauskelpoiset, mutta espanjalaisittain de nada – eipä juuri haittaa. Tätäkö tämä Suomen kesä on, ajattelimme. Sade onneksi loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja pian saimme nauttia tervetuliasjuomat takapihalla. Sangriat, espanjalaisittain tottakai.

SANGRIA á la Maria
(4-6 hlölle)

5 dl Viña Albali Gran Selección Tempranillo hanaviiniä
4 dl sitruunalimonadia
1 dl puristettua appelsiinimehua
jäitä, appelsiinin palasia, viinirypäleitä

-sekoita viini, sitruunalimonadi ja vastapuristettu appelsiinimehu
-lisää jäät, appelsiinin ja viinirypäleen palaset kannuun ja kaada sangria päälle
-hymyile, kippistele, sano salud ja nauti heti!

VinaAlbali (1 of 31)VinaAlbali (4 of 31)VinaAlbali (5 of 31)VinaAlbali (1 of 1)VinaAlbali (6 of 31)VinaAlbali (14 of 31)VinaAlbali (12 of 31)

Kippistelyn jälkeen hain vielä uunista lämpimän ruoan, patatas bravas ja sitten pääsimme aloittamaan. Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi olemme tehneet tapaksia. Täytyisi tehdä useammin. Tällaiset ns. sormiruoat ovat illanistujaisten kruunu. Meillä nautittiin lämpimänä ruokana patatas bravas eli espanjalaisia perunoita suloisentulisen tomaattikastikkeen ja valkosipuliaiolin kera. Gambas al ajillo eli valkosipulisten katkarapujen ohjeen muistaakseni olen joskus perjantaimyyssien ohella täällä jakanutkin. Katkarapujen kera sopi rapsakka patonki. Hunajameloni toi raikkautta ilmakuivattukinkku-mozzarellasalaattiin. Manchego-juuston palaset saivat lisäulottuvuutta makumaailmaansa hunajasta ja pistaasipähkinöistä. Valkoviinissä marinoidut oliivit sekä punaviinissä haudutetut tuliset chorizo-makkarat olivat meidän tapaspöydän suosikit.

VALKOVIINISSÄ MARINOIDUT OLIIVIT

0,5 dl Viña Albali Verdejo valkoviiniä
2 rkl oliiviöljyä
yhden sitruunan mehu
noin 3 dl oliiveja
sormisuolaa hyppysellinen
muutama rosmariinin oksa

-sekoita valkoviini, oliiviöljy, rosmariininoksat ja sitruunan mehu oliivien kanssa
-lisää sormisuolaa ja anna tekeytyä ainakin pari tuntia jääkaapissa
-napostele sellaisenaan tai osana tapas-pöytää. Pääasia, että nautit!

VinaAlbali (15 of 31)VinaAlbali (3 of 31)VinaAlbali (21 of 31)VinaAlbali (23 of 31)VinaAlbali (9 of 31)

PUNAVIINISSÄ HAUDUTETTU CHORIZO

1,5 dl Viña Albali Gran Selección Tempranillo hanaviiniä
1 punasipuli pienisteltynä
2 valkosipulin kynttä kuorittuna ja pienisteltynä
oliiviöljyä
3 laakerinlehteä
n.250 g chorizomakkaraa

-leikkaa makkarat sentin siivuiksi ja kypsennä niitä oliiviöljyssä pari minuuttia
-lisää sipulit, laakerinlehdet ja viini
-anna hautua, kunnes viini on koko lailla kiehunut pois
-nauti pelkällään tai aioliin dipattuna!

En tiedä mitään ihanampaa tapaa istua iltaa kuin tehdä se hyvän ruoan ja juoman äärellä. Silloin kun pöydän ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa on helppo jutella asioista. Silloin kun nauru raikaa, vaikka keskustelunaiheet olisivatkin vähän vakavammat. Elämä ei ole vakavaa, vaikka se hirmuisen usein liian vakavasti otetaankin. Tietty kunnioitus pitää elämää kohtaan olla, mutta se ei poissulje sitä, etteikö elämästä voisi nauttia. Etteikö elämän kustannuksella voisi pitää hieman hauskaakin.

VinaAlbali (8 of 31)VinaAlbali (28 of 31) VinaAlbali (10 of 31) VinaAlbali (11 of 31)VinaAlbali (29 of 31) VinaAlbali (16 of 31)VinaAlbali (26 of 31) VinaAlbali (17 of 31) VinaAlbali (18 of 31) VinaAlbali (19 of 31) VinaAlbali (24 of 31)VinaAlbali (30 of 31) VinaAlbali (31 of 31)

Vaikka monet ovat sitä mieltä, että punaviini kuuluu syksyyn ja talveen, niin meillä punaviiniä juodaan ympäri vuoden. Kohtuudella ja pääosin ruoan kanssa. Mutta myös seurustelujuomana. Viña Albali Gran Selección Tempranillo hanaviini sopi tapasten kanssa loistavasti. Jopa hieman tulisten ruokien makumaailmaankin se sointui mukavasti. Pirskahteleva valkoviini Viña Albali Verdejo niin ikään menee jääkaappikylmänä lämpimän kesäillan seurustelujuomana. Mutta hienosti se taipui myös oliivien marinadiinkin.

Loppujen lopuksi aurinko alkoi paistamaan ja ilta venähti suunniteltua pidempään. Espanjalaisittain meilläkin oli koko pieni suku koolla, joista pienin juoksi Messin pelipaidassa. Välittämättä Espanjan kehnohkosta jalkapallomenestyksestä, elämästä nauttien hänkin 🙂

Suomen alkoholilakiin vedoten alkoholijuomiin liittyvät kommentit jätän julkaisematta! 

ELÄMÄNILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


sunnuntai 03. heinäkuun 2016

Mustikkainen britakakku & sunnuntain sutinat

HEIPPATIRALLAA!

Mihin se eilinen helle katosi? Harvoin yöllä mökillä ihistää, mutta viime yönä oli tuskaisen kuuma. Siihen lisäksi vielä yksi inisevä hyttynen pörräämään, niin taisin herätä vähän väärällä jalalla tänä aamuna 😉 Täällä saaressa jatketaan lomailua sillä samalla kaavalla kuin mihin aiempina vuosina ollaan totuttu; sunnuntaisin päästetään mies kaupunkiin ystäviensä kanssa golfaamaan. Se tarkoittaa sitä, että joka sunnnuntai me tyttöjen kanssa vietetään laatuaikaa kolmistaan. Nämä päivät ovat omalla tavallaan ihania. Lötkötellään, pötkötellään ja vaan ollaan. Tytsyt ovat katselleet pari Barbie-leffaa ja mä olen yrittänyt saada kahlattua tuota kuukausi sitten aloittamaani kirjaa loppuun. Periksi en anna, mutta tiedättekö ne kirjat, jotka ei etene, mutta silti ei halua jättää keskenkään? No, eiköhän tuo tuosta pian lopu 🙂 Tänään kysyin tytöiltä, että mitä kivaa haluaisivat tehdä leffan katselun jälkeen. Ehdottelin paljuilua sun muuta. Mutta ei, halusivat leipoa. Just sopivaa sunnuntaipuuhaa. Spotifysta soittolista laulamaan ja sähkövatkain surraamaan.

BritakakkuP7030590P7030584P7030589
Alunperin lupailun juhannukseksi tehdä britakakkua, mutta se vaihtuikin viime metreillä terveellisempään mansikkakakkuun. Joten tänään oli britakakun vuoro. Koska eilen ostamamme mansikat olivat jo osaltaan homehtuneet (!) niin korvasimme osan mansikoista mustikoilla. Mustikat ovat kypsyneet ihan silmän räpäyksessä ja niitä näyttäisi olevan todella paljon tänä vuonna. Täytyykin taas täyttää pakkanen pitkää talvea varten. Lisäksi täytyy pyytää miestä tuomaan ruisjauhoja saareen tullessaan. Ei ole mustikkakukkojen voittanutta. Paitsi kyllä tämänkertainen britakakku pääsi aika liki 😉

BRITAKAKKU

pohja
125 gr voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

marenki
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

täyte
2,5 dl Flora Vanillaa
mansikoita ja mustikoita

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri
3. Lisää keltuaiset voimakkaasti sekoittaen ja viimeiseksi vuorotellen
jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu, ja maito.
4. Valmista marenki.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vanilliinisokeri vähitellen.
5. Levitä taikina lastan avulla uuninpellille leivinpaperin päälle hieman pitkän malliseksi pohjaksi. Levitä marenki raa’an pohjataikinan päälle kokonaiseksi levyksi.
6. Paista uunin keskiosassa noin 20-25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenkinkauniin ruskea. Pohjataikina jää hieman kostean tuntuiseksi. Jäähdytä hyvin.
7. Vatkaa kerma ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
8. Leikkaa kakkupohja kahtia (tai kolmeen osaan) ja irrota veitsellä leivinpaperista.
9. Nosta toinen puolisko kakkuvadille pohjaksi ja levitä kermavaahto ja mansikat/mustikat päälle.
10. Nosta toinen pohjapuolisko täytteen päälle.
11. Koristele mustikoilla ja sitruunamelissalla.

BritakakkuBritakakkuBritakakku

Jottei elämä olisi ihan pelkkää herkuttelua, niin kerrottakoon nyt sekin, että ruoaksi teimme lihamakaronilaatikkoa. Mummun ohjeella, esikoisen pyynnöstä. Tarkoittaen siis sitä, että esikoisen päähän laatikkoa ei laitettu lihaa lainkaan. Mummukin kuulemma teki niin. ”Mä aloin äiti just vegetariiniksi” 😀 Nyt tyttöjen meikkaussalonkiin, palataan kommenttiboksin puolella vielä tuossa iltasella!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle


keskiviikko 22. kesäkuun 2016

Grillausvinkki keskikesän juhlaan / Grillatut guacamoletortillat

P6211572 P6211561 P6211574 P6211565 P6211567 P6211563

MOIKKAMOI!

Ihan ekana on pakko kiittää teitä ystävät; kiitos sähköposteistanne, kommenteistanne, viesteistänne ja ihan kaikesta. Huolenpidostanne. Suht’ hyvin täällä jaksellaan, vaikka täytyy kyllä myöntää, että ”turnauskestävyys” hiukka alkaa horjumaan päivien kuluessa. Mutta koska asia on sellainen, jolle emme mahda mitään, niin ei voi oikein muuta kuin mennä virran mukana. Niin kökköä kuin se onkin. Positiivisesti ajateltuna, ainakin on ollut aikaa sopeutua tilanteeseen. Mutta mennään iloisempiin asioihin, onneksi niitäkin elämässä on. Kuten esimerkiksi ruoka ja syöminen 🙂

Kerroinkin eilen, että ajattelin yllättää reissusta kotiin saapuvan miehen hyvällä ruoalla. Olin laittanut pienen valkkaripullonkin kylmään. Enkä ikuna kuuna päivänä odottanut, että mieskin yllättää samaan aikaan minut. Prosecco-ylläripullo poksautettiin, vaikkei se kylmässä ollutkaan. Maistui hyvälle grillattujen guacamoletortillojen kanssa. Alunperin Marian keittiössä piti kokeilla yhtä toista grilliherkkua, mutta Lisa Lemken Grillatun kera -kirjaa selatessani löysin tämän älyttömän herkullisen ja helpon ohjeen. Joka alla hieman mukaellen, mutta alkuperäinen tosiaan löytyy ko. kirjasta:

GRILLATUT GUACAMOLETORTILLAT

8 tortillapohjaa
250 g mozzarellaa
1 punasipuli
10 kirsikkatomaattia
2 avokadoa
limen mehua
suolaa
pippuria
tabascoa

-revi mozzarella pieniksi, kuori & silppua sipuli, kuutioi tomaatit ja kuori & siivuta avokado
-levitä tortillapohjille
-mausta limellä, suolalla, pippurilla ja tabascolla
-rullaa tortilla rullaksi ja kiinnitä cocktailtikulla
-grillaa miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia, välillä puolta käännellen

******************

Ja heti kättelyssä pitää sanoa, että mä grillasin tortillat aivan liian kuumassa ja aaaaivan liian vähän aikaa. Juuston kuuluu todellakin valua tuolta välistä. Tässä oiva vinkki esimerkiksi juhannuspäivän puuhaksi. Kun uusia perunoita ja silliä tulee jo korvista. Täytteeksihän voisi laittaa lisäksi paistettuja broitsukuutioita. Itse ajattelin kokeilla versiota, johon tulee graavilohta ja tillituorejuustoa.

Laitoin eilen kuvan pullosta ja tortilloista Instagramiin. Niin positiivisesti yllättynyt olin tuosta kuohuviinituliaisesta 🙂 Ääneen pohdin hashtageja, johon mies huikkasi, että laita #teameffort. Jäin pohtimaan tuota ja totta tosiaan. Kun molemmat yrittää, niin hyvä tulee. Kyllä se on se yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen, joka kantaa. Niin kotona kuin töissäkin. Nyt panostan vielä hetken töissä (huomaatteko muuten, että olen panostanut jopa ihan siinä määrin, että sain vihdosta viimein tehtyä uuden bannerin? :D) ja illalla kohti anopin synttärikakkukahvitteluja. Sokeriton elämä saa pienen kolauksen, mutta se on ehkä kolauksista pienin. Elämästä kuuluu nauttia, eikä tähän ole oikeaa tai väärää tapaa. Kun tekee, mitä sydän sanoo, niin se riittää 

KESKIVIIKKOTERKKUSIN,

alle


maanantai 20. kesäkuun 2016

5 x juhannuskakku

MOIMOIMOI IHANAT!

Hiphei, se olisi juhannusviikko käsillä. Tajusin tuossa eilen, että työpäivät ennen lomaa ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Ekan viikon lomasta voi sataa vettä, sillä se menee pääosin nukkuessa univelkoja pois. Sitten voisi aurinko alkaa näyttäytymään, jotta vedet lämpenisivät ja tämä vilukissa saisi talviturkin kastettua. Jep, muu perhe on käynyt uimassa jo monen monta kertaa, mutta mä en ole uskaltautunut järveen. Vielä. Viime vuonna h-hetki koitti muistaakseni heinä-elokuun vaihteessa, joten onhan tässä vielä aikaa rikkoa tuo ”ennätys” 😉

Juhannusviikonloppu, kuten viikonloput viime aikoina, menee aikalailla mökki-sairaala-mökki -akselilla. Mikäli sinne juhannukseen asti päästään… Päivä kerrallaan mennään ja eihän tässä mitään riemunkiljahduksia sovi päästellä. Tilanne on huono, ei niin huono kuin pari viikkoa sitten, mutta sen verran huono, että jokainen puhelinsoitto saa sydämen hetkeksi solmuun. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, näin sen äitikin toivoi jatkuvan. Tänä vuonna juhannusaatto kulunee ihan oman perheen kesken. Lauantaina ehkä saamme mökille vieraita, mutta kuten sanottua, tilanne saattaa vaihtua ja sen mukaan mennään. Juhannusviikonlopun ruokailut ovat vielä mietintämyssyssä, mutta yksi on varma; kesäinen kakku koristaa juhannuksen kahvipöytää. Kokosin teille tuohon alle viisi vinkkiä juhannuskakkuihin. Tällä hetkellä ajattelisin, että meidän kahvipöydästä löytyy britakakku. Mutta onhan tässä vielä päiviä tuon suunnitelman muuttua 🙂 Huom! Klikkaamalla kakun nimeä saat esiin reseptin.

1. Superhyvä mansikkakakku
-astetta terveellisempi, paranee mehustuessaan, pakko ottaa lisää

2. Perinteinen britakakku
-keskikesän juhlan kahvipöydän klassikko, kokeilehan laittaa täytteeseen mansikoiden lisäksi hiukkasen raparperihilloa

0IMG_0006-820x547

3. Samettinen mustikkakakku
-suussasulava, raikas, tuunaa kakku juhannukseen sopivammaksi vaihtamalla mustikkahillo mansikkahilloon ja mustikat mansikoihin

4. Vadelmaraakakakku
-makuyhdistelmä lakritsi, vadelma ja mansikka toimii. Kaikessa täyteläisyydessään terveellisempi vaihtoehto!

5. Perinteinen mansikkapavlova
-no words needed 🙂

Pavlova3

Toivottavasti näistä löytyi vinkkiä juhannuksen jälkkäri/kahvipöytään. Ja hei, mielelläni otan myös vinkkejä vastaan, että mitä teillä nautitaan juhannusherkkuna. Tuolla somen puolella seuraavat ovatkin joutuneet altistumaan kuntosalin jälkeisille kuville ja videoille sekä terveellisille salaattikuville. Todettakoon nyt se, että kyllähän sitä sijaa herkuttelullekin pitää antaa. Juhannuksena ajattelin ottaa löysin rantein ja nauttia hyvällä omalla tunnolla palasen jos toisenkin mansikkakakkua. Pitää pari päivää taukoa treenaamisesta ja vain möllöttää. Se täytyy kyllä myöntää, että nyt kun olen taas saanut treenivaihteen päälle, niin kyllä jaksaa. Se kuuluisa tasapaino pätee tässäkin, sopivassa suhteessa kaikkea.

ILOISTA JUHANNUSVIIKKOA,

alle


lauantai 18. kesäkuun 2016

Kesän helpoin mansikkapavlova

Pavlova2Pavlova5Pavlova1 Pavlova3 Pavlova4 Pavlova8 Pavlova9

HEISSULIVEI

ja terkkuja mökiltä! Sielu lepää. Välillä sataa ja välillä paistaa, mutta yhtäkaikki; lämmintä on. Jokseenkin trooppinen ilma. Me tehtiin veljen perheen kanssa pikkuinen vaihtari lasten suhteen. Jätettiin esikoinen kaupunkiin serkuilleen ja otettiin pienempi kummityttö mukaamme mökille. Viime yöstä ei puuttunut dramatiikkaa. Niin kovin pelle pelottomina suuntasivat tytsyt saunamökkiin yöksi, mutta heräsin kolinaan kahden jälkeen yöllä. Pikkuiset pelle pelottomat ryntäsivät häntä koipien välissä päämökkiin. Eivät olleet kuulemma nukkuneet vielä silmäystäkään, kun hiiret olivat vallanneet saunamökin. Hih, eipä siellä hiiriä näkynyt, mutta sade ropisi huopakattoon ja kuulosti hiiren rapinalta. Ensi yönä taidamme nukkua saman katon alla koko kööri 🙂

Tänään ollaan vain oltu. Se tulee välillä niin tarpeeseen. Toisella silmällä olen seurannut Rouva Ministereitä ja toisinaan noussut ylös sohvalta tekemään jotain pikkujuttuja. Mikä siinä on, että siinä sohvalla ei osaa maata pitkää aikaa? Taitaa olla meidän äitien perusominaisuus. Kesäkuu on jo yli puolen välin ja mä en ole tehnyt tälle kesälle ainuttakaan pavlovaa. Pidemmän aikaa mukana seuranneet lukijat taitavatkin muistaa the kesän parin kolmen vuoden takaa, kun laskin tehneeni 17 pavlovaa. Jep, sitä pavlovaa tuli korvista niin meiltä kuin kaikilta vierailtakin. Pari vuotta tässä välissä on menty vähän vähemmän ”pavlovamattomana”.

Pavlova on kuitenkin kesän helpoin herkku. Pappilan hätävaran ohella. At Maria’s pavlova on myös yksi käytetyimmistä hakusanoista, joilla blogiini tullaan. Mun pavlovan marenkipohjaan kun ei tule kuin kahta ainetta. Kertoo juurikin siitä, että suosin yksinkertaista ruoanlaittoa ja leipomista.

PAVLOVA

Marenkipohja
3 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria

-vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi
-lisää sokeri ja vatkaa, kunnes vaahto on jämäkkää ja kiiltävää
-levitä vaahdosta lusikalla leivinpaperille noin 1,5 cm korkea ympyrä
-paista 120 asteisessa uunissa 10 minuuttia ja laske lämpö sitten 100 asteeseen.
-jatka paistamista noin 1,5 tuntia, kunnes marenki on kovaa.

Täyte
1 prk Flora Vanillaa vaahdotettuna
mansikoita
bastogne-keksimurua

Tällä kertaa tein taas pitkästä aikaa kaksi marenkipohjaa. Isomman ja pikkuisemman. Muistin taas, miksen ole kerrospavlovaa pitkään aikaan tehnyt. Se on ”vähän” hankala leikata. Makuun ei osin vaikuttanut tuo kaksikerroksisuus. Mutta hei, arvatkaas miten nyt kävi? Se vajaa pari viikkoa sitten aloittamani sokerilakko koki pikkuisen kolauksen. Koko aikana en ole syönyt herkun herkkua. Siis karkkia, pullia tms. Ja täytyy kyllä sanoa, että tämä pavlova maistui hyvälle, mutta sokerisuus tökkäsi. Big time. Vaikken tuohon vaniljavaahtoon sokeria lainkaan laittanutkaan. Pavlovan täytteitä voi varioida mielensä mukaan. Mansikkapavlovan lisäksi on tullut kokeiltua valkosuklaamustikkapavlovaa ja jouluista pavlovaa. 

Nyt imurointipuuhiin ja sitten ribsien keittoon. Huomenna katsastetaan mökkiterassin sisustukseen. Lisäksi luvassa ihan mielettömän upea arvonta!

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

alle

PS. ja hei vinkkinä, silloin kun on vieraita tulossa niin tuon marenkipohjan voi tehdä jo paria päivää ennen valmiiksi 🙂