Hämärän hyssy on saanut täällä tunturin juurella uuden merkityksen; siinä missä se siellä etelässä kotona on ihanan kodikasta ja trendikästä on se täällä ennen kaikkea turvallista ja tunnelmallista. Karsittua ja silti niin monin tavoin rikasta. Esittämättä mitään, vaan olemalla tuttu ja turvallinen. Pystyisinkö elämään tämän jatkuvan hämärän hyssyn eli kaamoksen keskellä, sitä en osaa sanoa, mutta siinä missä muut haaveilevat eläkepäivien talvista Espanjassa haaveilen itse tällä hetkellä eläkeiän talvista täällä tunturin juurella.
Tiedän että kaikilla ei ole mahdollisuutta tätä kokea, mutta jos voisin heilauttaa taikasauvaani, soisin jokaiselle yhden elämyksen matkan varrelle; illan pimeän hetken Lapissa. Hetki, jolloin iltalenkillä lumi narisee kengän alla. Kun paukkupakkanen puraisee poskea. Kun ylöspäin katsoessa ei voi kun ihmetellä taivaan tähtimerta. Hetki, jolloin valkoiseksi verhoutuneet puut loistavat sinisessä kuun kajossa. Soisin jokaiselle mahdollisuuden tuntea sen täydellisen rauhan ja hiljaisuuden, joka täällä vallitsee. Soisin myös keskipäivän kirkkauden. Pastellinvärisen taivaan päivän ollessa kirkkaimmillaan. Puuterinhuuruisen ilman, joka on ikään kuin kristalleja täynnä leijailevasta pakkaslumesta.
”Mut pitkä vain on talven valta, hetken tääl aatteet levähtää, kuin lennostaan Kun taas ne alkaa aurinkoisen retken Ja jättävät jo jäisen Lapin maan”
Joskus muinoin mietin, että mikä äitiä ja iskää veti tänne Lappiin. Nyt sen ymmärrän. Kun arki etelässä on hektistä ja työt vaativia, niin ihmisellä pitää olla joku paikka, jossa saada rentoutua. Jos ei sitä pysty kotona tekemään (mikä toki olisi suotavaa), niin onni on löytää paikka, jota kutsua happy placekseen. Itseäni on suotu monella paikalla, jossa pääsen rentoutumaan, mutta mikään niistä ei rentouta niin kuin Lappi.
”Oi oppi ottakaatte joutsenista Ne lähtee syksyin, palaa keväisin On meidän rannoillamme rauhallista Ja turvaisa on kuve tunturin”
Se rentoutus alkaa oikeastaan heti, kun tuon ulko-oven aukaisee ja tuoksuttaa tutun tuoksun. Näkee tutut huonekalut ja tavarat. Ne, jotka täällä ovat jo parikymmentä vuotta olleet. Täällä tunturin juurella kaikki sisustustrenditkin tuntuvat kovin kaukaisilta. Tunturin laelta asumatonta maisemaa katsoessaan ylipäätään kiireinen elämä kaupungissa tuntuu kovin kaukaiselta.
Loppuvuosi oli rankka, töiden puolesta ehkä rankempi kuin ikinä ennen. Pitkästä aikaa poltin kynttilää molemmista päistä, mutta onneksi tuli tämä loma ja katkaisi kierteen, josta en ehkä olisi itse tajunnut hypätä muuten pois. Matka tänne sielunmaisemaani sai elämän arvot taas kohdilleen. Ei se ole se työ ja sen tuoma taloudellinen turva, mikä loppupeleistä ratkaisee. Ei se, että tekee 50-60 tuntisia työviikkoja tuo onnea. Vaikka molempia töitä rakastaakin. Tämän tajuamiseen tarvittiin taas yksi hissimatka tuonne ylös ja yksi liukuvärjätty taivas ♥
Huominen vielä lasketellaan ja sitten lauantaina lähdetään iloisin mielin kohti kotia ja arjen askareita. Akut ladattuina ja uutta odotellessa!
ja mukavaa joulun jälkeistä keskiviikkoa 🙂 Olen kertonutkin, että en ole mikään suuri suklaan ystävä. Mutta mikä siinä sitten on, että käsi on eksynyt tämän tästä konvehtirasiaan joululoman aikana? Salaa ottanut parhaimmat päältä sieltä konvehtirasian alimmastakin kerroksesta. Taittanut palan appelsiinisuklaalevystä ja yrittänyt hissun kissun hiljaa avata lasten joululahjaksi saamia kääresuklaakarkkeja.
Sokeri ei ole kellekään hyväksi ja sanotaan mitä sanotaan, niin ainakaan allekirjoittaneelle ei tuo tyydytystä. Vaan äklön olon. Tosin näin jälkeenpäin ajateltuna kohtuus kaikessa -sanonta ei ole tuulesta temmattu ;D Vaikka jokaiseen joulupäivään on kuulunut myös liikuntaa, niin silti tuo sokerin tuoma pöhö ja ylivirittäytynyt olo on sellainen, joka ei aiheuta itselleni minkään sortin positiivista vibaa. Päinvastoin.
Ai että mä nautin jo ajatuksen tasolla ensi viikolla starttaavasta tammikuusta. Tapani mukaan tammikuu tulee olemaan sokeriton ja alkoholiton. Tipaton tammikuu on jo niin nähty, mutta meillä se silti roikkuu mukana. Tuosta tipattomasta tosin en koe hyötyväni niin paljon kuin sokerittomasta. Vaikkei arjessa juurikaan makeisia ja pullia syödä, niin silti tämä loppuvuoden sokeriähky saa aikaan sen, että sokeriton tammikuu saa tuloksia aikaan nopeasti. Ekat pari päivää tulee kärsittyä vierotusoireista mutta siinä 8. tai 9. päivän megalomaanisen päänsärkykohtauksen jälkeen suhde sokeriin on kaputt. Siinä määrin, että jopa hunajan makeus tuntuu liian äkkijyrkältä.
Se, mitä ihmettelen vuosi toisensa jälkeen on, että miksi en ota sokeritonta elämää osaksi koko loppuelämääni. Voisko sokeriton tammikuu olla sokeriton loppuelämä? Olen toisaalta vahvasti sitä mieltä, että ihmisen pitää sallia itselleen nautintoa. Mutta yhtälailla saan nautintoa suussasulavista raakakakuista ja muista sokerittomista herkuista. Sokeriton tammikuu ei missään nimessä kohdallani tarkoita herkutonta tammikuuta.
Ilomielin toivotan herkullisen tammikuun tervetulleeksi! Alkoholiton tammikuu ei tarkoita tylsää tammikuuta vaan skarppia tammikuuta. Vaikka omistan intohimoisen suhteen kuplajuomaan, niin silti tammikuussa tuo suhde on katkolla. Kuten sokeri, niin myös alkoholi on sellainen, jota ilman voisin aivan helposti elää loppuelämäni. Onko siellä samanlaisia suunnitelmia tammikuulle?
Nyt räväytysmatsi loppuun ja sitten kohti rinteitä! Suksille pitää antaa myös illemmalla vauhtia. Pakkanenkin näyttää hellittäneen eilisestä. Ollen enää -18 astetta 😀
Se on kuulkaas aika paketoida tämä hyvinvoinnin vuosi pakettiin. Kuten joululahjat. Vetäistä narut ympärille. Sillä erotuksella, että tuota pakettia ei h-hetkellä avata. Eikä ole tarkoituskaan. Tarkoitus on, että tämän vuoden opit on tallennettu tuonne sydämen ja selkärangan syövereihin. Josta ne muistuttavat jatkossa siitä, kuinka tärkeää on voida hyvin. Kuinka voida hyvin luonnollisemmin? Mistä lähdettiin liikkeelle? Minne päädyttiin? Onko hyvinvointikäsitykseni muuttunut vuoden varrella? Olenko vielä niin ehdoton liikunnan, levon ja ravinnon balanssin suhteen? Kaupallisen yhteistyön myötä Lifen kanssa päätän tämän vuoden kestäneen Life Ambassador -urani tähän postaukseen. On ollut suuri kunnia olla mukana ja hieman suru puserossa täytyy todeta, että kaikki kiva loppuu aikanaan. Niin paljon tietoa ja muistoja olen tallentanut luonnollisemmasta hyvinvoinnista tuleville vuosille, että on mistä ammentaa. Uskallan väittää, että elämän suurin rikkaus on hyvinvointi.
Voisin kertoa teille heittämällä ainakin kolmenkymmenen tuotteen nimen. Tuotteen, jonka avulla voida hyvin luonnollisemmin. Tai ainakin paremmin. Mutta sitä ennen kerron teille, että se halu voida hyvin ja usko siihen, että sinä anstaitset voida hyvin lähtee sinusta itsestäsi. Kun osaa omalla toiminnallaan ja ajatusmallillaan edesauttaa omaa hyvinvointiaan, on jo aika pitkälti oikeilla jäljillä. Se asia kun on kunnossa, niin sitten voi lisätä hyvinvointia tietoisten valintojen kautta. Niiden tuotteiden avulla, joita olen tämän vuoden aikana esitellyt.
Itselläni hyvinvoinnin suurin edellytys on se, että vaikeinakin aikoina jaksan ajatella positiivisesti ja tiedostaa sen, että elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Kun elämältä ei odota liikoja, osaa nauttia myös niistä pienistä jutuista. Elämä on nauttimista varten. Jokaisessa hetkessä pyrin näkemään jotain hyvää. Tai ainakin jotain, josta ottaa opikseni. Jokaisessa kohtaamisessa uusien ihmisten kanssa pyrin ammentamaan itselleni jotain uutta. Myös antamaan vastapuolelle palan itsestäni.
Ambassadoriuteniekassa postauksessa kirjoitin: ”Mitä hyvinvointi tarkoittaa omalla kohdallani? Sitä, että tuntee olonsa energiseksi, jaksaa arjessa ja lisäksi riittää vielä paukkuja pikkuisen ylimääräiseenkin. Sitä, että hymy ylettää päästä varpaisiin, sisältä ulos.” ♥ Jos minulta kysyttäisiin tänään, mitä hyvinvointi tarkoittaa, niin lainaisin itseäni. Arjessa jaksaminen on tänä vuonna ollut prioriteettilistani kärjessä. Ruuhkavuodet terminä ovat tulleet sangen tutuksi; on ollut remonttia, muuttoa, miehen uutta työtä, uuden arjen opettelua ja kaksi omaa työtä, joita molempia haluaisi tehdä sen 40 tuntia viikossa. Vaikka tiedostaa, että tunnit eivät riitä.
Kuten totesin niin hyvinvointi lähtee omasta itsestä ja on pitkälti kiinni omista valinnoista. Tämän hyvinvoinnin vuoden aikana olen tutustunut luonnonmukaisiin tuotteisiin, jotka tukevat kokonaishyvinvointia. Auttavat jaksamaan ja edesauttavat sitä hymyä kiirimään huulille. Aika monta kertaa tämän vuoden aikana tuli käytyä Maaritin juttusilla Lielahden Life-myymälässä ja ihan jok’ikinen kerta lähdin tapaamisesta kotiinpäin hyvinvointia ja intoa puhkuen. Musta tuntuu, että olen saanut elämääni niin paljon uutta luonnollisemman hyvinvoinnin ansiosta.
Saanut tietoa muun muassa siitä, miten luonnollisemmassa muodossa olevat vitamiinit imeytyvät ja sitä myötä vaikuttavat tehokkaammin. Miten lisäaineettomat ja luonnonmukaisemmat ihonhoitotuotteet hemmottelevat ihoani. Kuinka ottaa ikääntymisen merkit vastaan arvokkaasti ja miten auttaa soluja tuottamaan lisää kollageenia taistelussa maan vetovoimaa vastaan. Miten helliä kroppaa aikaeroväsymyksessä ja kaiken a ja o; miten pitää huolta suolistosta luonnontuotteiden voimin. Tuntuu, että koko uusi maailma olisi auennut minulle. Miksi en pitäisi itsestäni huolta sellaisten tuotteiden avulla, jotka ovat luonnollisemmassa muodossa niin, että kehoni pystyy paremmin saamaan niistä hyödyn irti?
Tähän viimeiseen postaukseen ajattelin nostaa vuoden ajalta kolme suosikkituotettani. Sellaista, joista olen huomannut olevan eniten apua. Joita ei aiemmin kaapeistamme löytynyt. Ihan ensinnä täytyy antaa kunniamaininta Lifen Omega-3 70% -kalaöljykapseleille. Ihoni ei tätä nykyä hilseile, kynteni ei lohkeile ja tuntuu, että aivotkin ajattelevat virkeämmin. Kaiken kiireen keskellä 🙂 Omega-3 70% on erittäin hyvin tiivistetty ja stabiili luonnollisessa muodossa oleva vahva kalaöljy, joka tukee aivojen, sydämen ja verisuonten toimintaa. Siinä missä nuo kalaöljykapselit ovat vaikuttaneet ihon ja kynsien kosteutukseen, ovat kaksi muuta ehdotonta suosikkituotettani osiltaan samoilla linjoilla.
Nimittäin Puhdas+ Beauty Kollageeni Naturalon Suomessa valmistettu kollageenivalmistejauhe. Tuotteen valmistuksessa on käytetty kalakollageenia, eikä mitään muuta! Se on sokeriton jauhe, jota nautitaan yksi ruokalusikallinen päivässä. Nauti helposti raikkaana juomana, ilman turhia säilöntä-, väri- ja pintakäsittelyaineita. Tuotteessa kollageeni on tyypin I kollageenia. Kalakollageenia, joka on turvallisempaa ja paremmin imeytyvää kuin eläinkollageeni. Kollageenijauhetta olen käyttänyt tämän vuoden aamuisin. Tai ainakin yrittänyt muistaa sekoittaa ruokalusikallisen aamun ensimmäiseen vesilasilliseeni. Ainakin omaa peilikuvaani peilistä katsoessani tuntuu, että iho on kimmoisampi. Lisäksi uskon kollageenin auttavan myös niihin nivelkipuihin, joita minulla aina silloin tällöin on ollut.
Kotimainen on myös kolmas suosikkituotteeni Lifen valikoimista, jonka kanssa olen tehnyt tuttavuutta vasta kuukauden päivät. Silti meillä on jo sellainen liitto, jonka väliin ei sovi tulla sörkkimään. Nimittäin Puhdas+ Bee Venom -voide, jonka vaikutus perustuu sen kykyyn tehostaa elimistön omaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Bee Venom -voide lupaa tasoittaa ryppyjä ja sileyttää ihoa luonnollisesti. Se myös ravitsee ja uudistaa kudoksia. Aika monia tuotteita olen vuosien mittaan kokeillut, jotka lupaavat paljon. Mutteivät kuitenkaan lunasta lupauksiaan. Tämä ”mehiläisen myrkky” -voide on kuukauden aikana lunastanut lupauksensa. Sitä olen käyttänyt ihan pelkälteen, ilman seerumia tai päivä/yövoidetta ja iho on kimmoisampi ja kosteutettu. Sen myötä ne pienet juonteetkin tuntuvat hieman silinneen. Silti niin utelias ja kokeilunhaluinen olen, että lisäsin joulupukin listaani saman sarjan seerumin. Näissä on molemmissa tehoaineina mm. hyaluronihappo, joka on yksi ihon tärkeimmistä molekyyleistä.
Millaisia tavoitteita sinulla on hyvinvointisi suhteen vuodelle 2018?
Vastaamalla ylläolevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa, olet mukana kolmen 50 euron arvoisen Life -lahjakortin sekä Body & Soul -sarjan yllätystuotteen arvonnassa. Vastausaikaa on tasan viikko eli 22.12. klo 10 asti. Arvonnan säännöt löydätte täältä.
Palataan illalla perjantaimyyssitunnelmiin. Siihen asti, voikaahan hyvin ♥
PERJANTAITERKUIN,
PS. Life-myymälöissä on menossa joulukampanja 27.11.-24.12. jolloin tarjouksessa on paljon kausituotteita, kuten teetä, glögiä, lahjapaketteja, tossut yms. Tämä vinkkinä myös tuolle miehelleni, kun suuntaa joulupukin asioille 🙂 Käykäähän myös tutustumassa Lifen tuotevalikoimaan Lifen verkkosivuilla!
ja juhuu, heippatirallaa joulukuu! Naapurin naisen kanssa tänä aamuna juteltiinkin, että joulukuu tuo tullessaan monta uutta mahdollisuutta; lumisateen mahdollisuus on suurempi kuin marraskuussa (sillä tilastollisesti joulukuu on kylmempi kuin marraskuu 😉 ja ellei sitä lunta tule, niin silti joulukuussa tapahtuu merkittäviä. On suuren suuri mahdollisuus siihen, että pimeä ja synkkä kausi alkaa olemaan voiton puolella. Nimittäin päivä alkaa pitenemään. Rakastan hyggeilyä, fiilistelyä ja kaikkia niitä pimeän vuodenajan juttuja. Mutta rakastan myös alkuvuoden aurinkoisia pakkaspäiviä, kun aurinko paistaa just oikean sävyistä valoa ikkunoista sisään. Rakastan uuden vuoden loppua ja itse tutkiskelua. Oman elämäni tilinpäätöksen kasaan kyhäämistä ja uuden avaavan taseen luomista alkuvuonna.
Näitä kohden mennään vähän erilaisen aamukamman kanssa. Olen muutamien vuosien ajan lukenut hyvän mielen joulukalentereista. Miettinyt, että niissä on ideaa. Ideana se, että tekee itselleen hyvää esimerkiksi suorittamalla jonkun liikuntatoimenpiteen päivittäin on ihan mahtava. Tai että ilostuttaa lähipiiriään pienesti päivittäin. Tai ilostuttaa niitä, keillä elämässä ei juuri iloa näy. En toki vie lapsilta pois sitä iloa, että saavat aukaista joka aamu suklaakalenteristaan luukun, mutta tänään laitoin jääkaapin oveen magneetilla kiinni hyvän mielen joulukalenterin, jossa panostetaan nimensä mukaisesti hyvään mieleen.
Ei sen tarvitse olla suurikaan ele, millä saa luotua hyvää mieltä. Ottamalla arjessa aikaa ja pitämällä lasten kanssa Uno-turnausillan tai pelikorttiturnajaiset. Inventoimalla yhdessä ne joulukoristeet ja koristelemalla kotia. Paistamalla torttuja ja joulupipareita. Muistamalla myös sen oman hyvän mielen vaalimisen. Ottamalla lämpimän kylvyn tai kävelylenkin talvista maisemaa (vaihtoehtoisesti syksyistä ;)) ihastellen. Viemällä työkavereille aamukahvipöytään konvehtirasian. Aika yksinkertaista, eikö? Eikä siitäkään tarvitse stressata, jos ei joku päivä ehdikään tekemään sille päivälle suunnittelemaansa juttua; korvaa sen jollain muulla jutulla.
Nyt pikkuhiljaa työkone kiinni ja aikaistettu lähtö kohti viikonloppua. Tänä iltana myysseillään herkuista isoimmalla herkulla. Tai noh, toteutus on vielä arvoitus, kuten myös lopputulemakin, mutta illemmallahan se selviää 😉 Katsotaan, jos tämä kokki kolmonen onnistuu, niin sitten reseptiä kehiin tässä viikonlopun aikana. Huomiselle luvassa työpaikan pikkujoulut ja sunnuntaina juhlitaan erään pikkuisen söpöliinin syntsiä. Eiköhän sitä kuitenkin jossain vaiheessa blogin pariinkin ehdi!
Onko mitään ihanampaa kuin pehmeä iho? Sellainen, joka eikä kirsitä ja joka hehkuu hyvinvointia? Iho, joka on kiitollinen siitä pienimmästäkin vaivannäöstä, jonka sille suot? Mun mielestä hyvinhoidettu ja pehmeä iho on on asia, josta en suostu tinkimään. Olenkin kertonut teille peloistani ja huolistani viimeisten kahden vuoden aikana liittyen siihen, että miten ihoni reagoi ikääntymiseen. Pääasiassa olemme jutelleet kasvojen ihosta, mutta katsastetaan nyt pintaa syvemmälle koko vartalon ihoon. Iho on ihmisen suurin elin, joten jo ihan senkin takia siitä tulee pitää hyvää huolta. Kaupallisen yhteistyön myötä Medisoftin kanssa sain testiin kotimaisia Medisoft -ihonhoitotuotteita sekä pohtimaan pehmeän ja terveen ihon salaisuutta hieman enemmän.
Olen huomannut parin viime vuoden aikana, että niin kasvojeni kuin vartalonikin iho on alkanut ohenemaan. Kasvojen iho minulla on aina ollut kovin ohut, mutta nyt olen huomannut, että myös vartalon iho alkaa olemaan ohuempi. Verisuonet paistavat helpommin läpi ja välillä tuntuu, että dekolteenkin iho on kuin silkkipaperia. Lisäksi ihon kimmoisuus on selvästi vähentynyt täytettyäni 40 vuotta. Silloin pari vuotta sitten siis 🙂 Tämän parin vuoden ajan olen ollut vartalovoidekoukussa. Huomannut, että mitkä tuotteet sopivat iholleni ja mitkä eivät. Kovin hajustetut tuotteet ovat saaneet pahimmassa tapauksessa aikaan nokkosihottumatyyppisen reaktion. Medisoftin tuotteet ovat miedosti hajustettuja ja ne sopivat koko perheelle. Herkkä ihoni ei ole reagoinut niihin, mistä olen erittäin onnellinen, sillä tuntuu että olen nyt löytänyt tuotesarjan, joka toimii!
Olen kuukauden päivät testannut Medisoftin tuotteita päivittäisessä käytössä. Medisoft on iholle ihana kotimainen tuotesarja, joka on saatavilla ihan päivittäistavarakaupoista. Laadultaan tuotteet kuitenkin vastaavat apteekeissa myytäviä ihonhoitosarjoja, sillä Medisoft on tunnettu medikaalisesta osaamisestaan. Yksi asia, mitä arvostan ihonhoidossa on se, että ihonhoitorutiinit eivät saa viedä liian kauaa aikaa. Joten pesunesteen pitää olla tarpeeksi pesevä, mutta hellä ja samoin vartalovoiteen nopeasti imeytyvä, mutta varsin kosteuttava. Niinä päivinä, kun urheilen käyn kaksi kertaa suihkussa. Se, jos mikä kuivattaa ihoa melkoisesti. Olen huomannut, että tuo Hoitava PESUNESTEpesee hellästi, mutta varmasti. Eikä iho kiristä sen käytön jälkeen niin kuin usein suihkun jälkeen. Välillä pesen myös kasvoni tuolla pesunesteellä ja se toimii siihenkin tarkoitukseen oikein hyvin. Sen, kuten muidenkin testiin saamieni ihonhoitotuotteiden pH on 5,5 eli iholle varsin ihanteellinen. Ihanteellisen pH:n tuotteet auttavat säilyttämään ihoa suojaavan luonnollisen happamuuden ja rasvakerroksen.
Täytyy myöntää, että on ollut päiviä, että olen laistanut suihkun jälkeisestä vartalon rasvauksesta. Kun on ollut olevinaan niin kiire. Tiedän, että se ei ole hyvä juttu! Mutta jos tiedän, että joudun samantien pukemaan päälle tiukat housut tai sukkahousut niin mikään ei ole ilkeämpää kuin vetää housuja jalkaan niin, että ne kinnaavat vartalovoiteen mukanaan. Medisoftin Hoitava VARTALOVOIDE imeytyy älyttömän nopeasti ja jättää ihon silkinpehmeäksi ja joustavaksi. Eikä ole ongelmaa kiireessäkään, etteikö olisi saanut tiukkoja housuja vedettyä jalkaan 🙂
Näin alkutalvesta ja talvisin huomaan varsinkin töissä käsieni ihon kuivuvan. Ehkä se on se paperien käsittely osaltaan lämmityksen kanssa, mikä saa tämän aikaan. Välillä sormenpääni ja kynsinauhani ovat karheat kuin santapaperi. Hoitava KÄSIVOIDE on luksusta kuiville käsille; se sisältää ihoa hoitavaa glyseriiniä sekä suojaavaa ja kosteuttavaa sheavoita. Ja jälleen tässäkin arvostan suunnattomasti sitä ominaisuutta, että voide imeytyy nopeasti eikä jätä käsiä tahmaiseksi niin kuin jotkut käsivoiteet.
Se on jännä juttu, että ulkomailla tulee käytettyä käsihuuhdetta aina. Mutta miksei niitä bakteereja voisi estää leviämästä täällä Suomessakin. Varsinkin näin flunssa-aikaan. Desinfioiva KÄSIHUUHDE pääsi meillä kylpyhuoneen altaan reunalle ja sitä tulee käytettyä päivittäin monta kertaa. Lapsillekin olen sanonut, että heti koulusta tullessaan pitää mennä pesemään kädet ja vastedes käyttämään myös käsihuuhdetta.
Minkä takia ihoa tulee hoitaa? Edellä mainitsinkin, että sen pehmeyden ja kimmoisuuden takia, mutta jo ihan terveydenkin takia on ihon hyvinvointiin panostettava. Kuiva, haavautunut iho imee enemmän bakteereja sisäänsä. Jo senkin takia ihon hyvinvointiin tulisi panostaa. Terve ja pehmeä iho on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takia merkittävässä osassa.
Haluaisitko sinäkin kokeilla Medisoft -tuotteita? Vastaamalla alla olevaan kysymykseen olet mukana Medisoft -tuotepaketin arvonnassa (arvon kaksi pakettia):
Miten pidät ihosi ihanana?
Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu 6.12. klo 10.00. Arvonnan säännöt löydätte täältä.
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.