perjantai 15. joulukuun 2017

Elämän suurin rikkaus on hyvinvointi

HEIPPAHEI IHANAT JA TERVETULOA PERJANTAI!

Se on kuulkaas aika paketoida tämä hyvinvoinnin vuosi pakettiin. Kuten joululahjat. Vetäistä narut ympärille. Sillä erotuksella, että tuota pakettia ei h-hetkellä avata. Eikä ole tarkoituskaan. Tarkoitus on, että tämän vuoden opit on tallennettu tuonne sydämen ja selkärangan syövereihin. Josta ne muistuttavat jatkossa siitä, kuinka tärkeää on voida hyvin. Kuinka voida hyvin luonnollisemmin? Mistä lähdettiin liikkeelle? Minne päädyttiin? Onko hyvinvointikäsitykseni muuttunut vuoden varrella? Olenko vielä niin ehdoton liikunnan, levon ja ravinnon balanssin suhteen? Kaupallisen yhteistyön myötä Lifen kanssa päätän tämän vuoden kestäneen Life Ambassador -urani tähän postaukseen. On ollut suuri kunnia olla mukana ja hieman suru puserossa täytyy todeta, että kaikki kiva loppuu aikanaan. Niin paljon tietoa ja muistoja olen tallentanut luonnollisemmasta hyvinvoinnista tuleville vuosille, että on mistä ammentaa. Uskallan väittää, että elämän suurin rikkaus on hyvinvointi.

Voisin kertoa teille heittämällä ainakin kolmenkymmenen tuotteen nimen. Tuotteen, jonka avulla voida hyvin luonnollisemmin. Tai ainakin paremmin. Mutta sitä ennen kerron teille, että se halu voida hyvin ja usko siihen, että sinä anstaitset voida hyvin lähtee sinusta itsestäsi. Kun osaa omalla toiminnallaan ja ajatusmallillaan edesauttaa omaa hyvinvointiaan, on jo aika pitkälti oikeilla jäljillä. Se asia kun on kunnossa, niin sitten voi lisätä hyvinvointia tietoisten valintojen kautta. Niiden tuotteiden avulla, joita olen tämän vuoden aikana esitellyt.

Itselläni hyvinvoinnin suurin edellytys on se, että vaikeinakin aikoina jaksan ajatella positiivisesti ja tiedostaa sen, että elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Kun elämältä ei odota liikoja, osaa nauttia myös niistä pienistä jutuista. Elämä on nauttimista varten. Jokaisessa hetkessä pyrin näkemään jotain hyvää. Tai ainakin jotain, josta ottaa opikseni. Jokaisessa kohtaamisessa uusien ihmisten kanssa pyrin ammentamaan itselleni jotain uutta. Myös antamaan vastapuolelle palan itsestäni.

Ambassadoriuteni ekassa postauksessa kirjoitin: ”Mitä hyvinvointi tarkoittaa omalla kohdallani? Sitä, että tuntee olonsa energiseksi, jaksaa arjessa ja lisäksi riittää vielä paukkuja pikkuisen ylimääräiseenkin. Sitä, että hymy ylettää päästä varpaisiin, sisältä ulos.” ♥ Jos minulta kysyttäisiin tänään, mitä hyvinvointi tarkoittaa, niin lainaisin itseäni. Arjessa jaksaminen on tänä vuonna ollut prioriteettilistani kärjessä. Ruuhkavuodet terminä ovat tulleet sangen tutuksi; on ollut remonttia, muuttoa, miehen uutta työtä, uuden arjen opettelua ja kaksi omaa työtä, joita molempia haluaisi tehdä sen 40 tuntia viikossa. Vaikka tiedostaa, että tunnit eivät riitä.

Kuten totesin niin hyvinvointi lähtee omasta itsestä ja on pitkälti kiinni omista valinnoista. Tämän hyvinvoinnin vuoden aikana olen tutustunut luonnonmukaisiin tuotteisiin, jotka tukevat kokonaishyvinvointia. Auttavat jaksamaan ja edesauttavat sitä hymyä kiirimään huulille. Aika monta kertaa tämän vuoden aikana tuli käytyä Maaritin juttusilla Lielahden Life-myymälässä ja ihan jok’ikinen kerta lähdin tapaamisesta kotiinpäin hyvinvointia ja intoa puhkuen. Musta tuntuu, että olen saanut elämääni niin paljon uutta luonnollisemman hyvinvoinnin ansiosta.

Saanut tietoa muun muassa siitä, miten luonnollisemmassa muodossa olevat vitamiinit imeytyvät ja sitä myötä vaikuttavat tehokkaammin. Miten lisäaineettomat ja luonnonmukaisemmat ihonhoitotuotteet hemmottelevat ihoani. Kuinka ottaa ikääntymisen merkit vastaan arvokkaasti ja miten auttaa soluja tuottamaan lisää kollageenia taistelussa maan vetovoimaa vastaan. Miten helliä kroppaa aikaeroväsymyksessä ja kaiken a ja o; miten pitää huolta suolistosta luonnontuotteiden voimin. Tuntuu, että koko uusi maailma olisi auennut minulle. Miksi en pitäisi itsestäni huolta sellaisten tuotteiden avulla, jotka ovat luonnollisemmassa muodossa niin, että kehoni pystyy paremmin saamaan niistä hyödyn irti?

Tähän viimeiseen postaukseen ajattelin nostaa vuoden ajalta kolme suosikkituotettani. Sellaista, joista olen huomannut olevan eniten apua. Joita ei aiemmin kaapeistamme löytynyt. Ihan ensinnä täytyy antaa kunniamaininta Lifen Omega-3 70% -kalaöljykapseleille. Ihoni ei tätä nykyä hilseile, kynteni ei lohkeile ja tuntuu, että aivotkin ajattelevat virkeämmin. Kaiken kiireen keskellä 🙂 Omega-3 70% on erittäin hyvin tiivistetty ja stabiili luonnollisessa muodossa oleva vahva kalaöljy, joka tukee aivojen, sydämen ja verisuonten toimintaa. Siinä missä nuo kalaöljykapselit ovat vaikuttaneet ihon ja kynsien kosteutukseen, ovat kaksi muuta ehdotonta suosikkituotettani osiltaan samoilla linjoilla.

Nimittäin Puhdas+ Beauty Kollageeni Natural on Suomessa valmistettu kollageenivalmistejauhe. Tuotteen valmistuksessa on käytetty kalakollageenia, eikä mitään muuta! Se on sokeriton jauhe, jota nautitaan yksi ruokalusikallinen päivässä. Nauti helposti raikkaana juomana, ilman turhia säilöntä-, väri- ja pintakäsittelyaineita. Tuotteessa kollageeni on tyypin I kollageenia. Kalakollageenia, joka on turvallisempaa ja paremmin imeytyvää kuin eläinkollageeni. Kollageenijauhetta olen käyttänyt tämän vuoden aamuisin. Tai ainakin yrittänyt muistaa sekoittaa ruokalusikallisen aamun ensimmäiseen vesilasilliseeni. Ainakin omaa peilikuvaani peilistä katsoessani tuntuu, että iho on kimmoisampi. Lisäksi uskon kollageenin auttavan myös niihin nivelkipuihin, joita minulla aina silloin tällöin on ollut.

Kotimainen on myös kolmas suosikkituotteeni Lifen valikoimista, jonka kanssa olen tehnyt tuttavuutta vasta kuukauden päivät. Silti meillä on jo sellainen liitto, jonka väliin ei sovi tulla sörkkimään. Nimittäin Puhdas+ Bee Venom -voide, jonka vaikutus perustuu sen kykyyn tehostaa elimistön omaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Bee Venom -voide lupaa tasoittaa ryppyjä ja sileyttää ihoa luonnollisesti. Se myös ravitsee ja uudistaa kudoksia. Aika monia tuotteita olen vuosien mittaan kokeillut, jotka lupaavat paljon. Mutteivät kuitenkaan lunasta lupauksiaan. Tämä ”mehiläisen myrkky” -voide on kuukauden aikana lunastanut lupauksensa. Sitä olen käyttänyt ihan pelkälteen, ilman seerumia tai päivä/yövoidetta ja iho on kimmoisampi ja kosteutettu. Sen myötä ne pienet juonteetkin tuntuvat hieman silinneen. Silti niin utelias ja kokeilunhaluinen olen, että lisäsin joulupukin listaani saman sarjan seerumin. Näissä on molemmissa tehoaineina mm. hyaluronihappo, joka on yksi ihon tärkeimmistä molekyyleistä. 

Millaisia tavoitteita sinulla on hyvinvointisi suhteen vuodelle 2018?

Vastaamalla ylläolevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa, olet mukana kolmen 50 euron arvoisen Life -lahjakortin sekä Body & Soul -sarjan yllätystuotteen arvonnassa. Vastausaikaa on tasan viikko eli 22.12. klo 10 asti. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

Palataan illalla perjantaimyyssitunnelmiin. Siihen asti, voikaahan hyvin 

PERJANTAITERKUIN,

PS. Life-myymälöissä on menossa joulukampanja 27.11.-24.12. jolloin tarjouksessa on paljon kausituotteita, kuten teetä, glögiä, lahjapaketteja, tossut yms. 
Tämä vinkkinä myös tuolle miehelleni, kun suuntaa joulupukin asioille 🙂 Käykäähän myös tutustumassa Lifen tuotevalikoimaan Lifen verkkosivuilla!