MYÖHÄISILTAA IHANAT!

Hämärän hyssy on saanut täällä tunturin juurella uuden merkityksen; siinä missä se siellä etelässä kotona on ihanan kodikasta ja trendikästä on se täällä ennen kaikkea turvallista ja tunnelmallista. Karsittua ja silti niin monin tavoin rikasta. Esittämättä mitään, vaan olemalla tuttu ja turvallinen. Pystyisinkö elämään tämän jatkuvan hämärän hyssyn eli kaamoksen keskellä, sitä en osaa sanoa, mutta siinä missä muut haaveilevat eläkepäivien talvista Espanjassa haaveilen itse tällä hetkellä eläkeiän talvista täällä tunturin juurella.

Tiedän että kaikilla ei ole mahdollisuutta tätä kokea, mutta jos voisin heilauttaa taikasauvaani, soisin jokaiselle yhden elämyksen matkan varrelle; illan pimeän hetken Lapissa. Hetki, jolloin iltalenkillä lumi narisee kengän alla. Kun paukkupakkanen puraisee poskea. Kun ylöspäin katsoessa ei voi kun ihmetellä taivaan tähtimerta. Hetki, jolloin valkoiseksi verhoutuneet puut loistavat sinisessä kuun kajossa. Soisin jokaiselle mahdollisuuden tuntea sen täydellisen rauhan ja hiljaisuuden, joka täällä vallitsee. Soisin myös keskipäivän kirkkauden. Pastellinvärisen taivaan päivän ollessa kirkkaimmillaan. Puuterinhuuruisen ilman, joka on ikään kuin kristalleja täynnä leijailevasta pakkaslumesta.

”Mut pitkä vain on talven valta, hetken
tääl aatteet levähtää, kuin lennostaan
Kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
Ja jättävät jo jäisen Lapin maan”

Joskus muinoin mietin, että mikä äitiä ja iskää veti tänne Lappiin. Nyt sen ymmärrän. Kun arki etelässä on hektistä ja työt vaativia, niin ihmisellä pitää olla joku paikka, jossa saada rentoutua. Jos ei sitä pysty kotona tekemään (mikä toki olisi suotavaa), niin onni on löytää paikka, jota kutsua happy placekseen. Itseäni on suotu monella paikalla, jossa pääsen rentoutumaan, mutta mikään niistä ei rentouta niin kuin Lappi.

”Oi oppi ottakaatte joutsenista
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin
On meidän rannoillamme rauhallista
Ja turvaisa on kuve tunturin”

Se rentoutus alkaa oikeastaan heti, kun tuon ulko-oven aukaisee ja tuoksuttaa tutun tuoksun. Näkee tutut huonekalut ja tavarat. Ne, jotka täällä ovat jo parikymmentä vuotta olleet. Täällä tunturin juurella kaikki sisustustrenditkin tuntuvat kovin kaukaisilta. Tunturin laelta asumatonta maisemaa katsoessaan ylipäätään kiireinen elämä kaupungissa tuntuu kovin kaukaiselta.

Loppuvuosi oli rankka, töiden puolesta ehkä rankempi kuin ikinä ennen. Pitkästä aikaa poltin kynttilää molemmista päistä, mutta onneksi tuli tämä loma ja katkaisi kierteen, josta en ehkä olisi itse tajunnut hypätä muuten pois. Matka tänne sielunmaisemaani sai elämän arvot taas kohdilleen. Ei se ole se työ ja sen tuoma taloudellinen turva, mikä loppupeleistä ratkaisee. Ei se, että tekee 50-60 tuntisia työviikkoja tuo onnea. Vaikka molempia töitä rakastaakin. Tämän tajuamiseen tarvittiin taas yksi hissimatka tuonne ylös ja yksi liukuvärjätty taivas ♥

Huominen vielä lasketellaan ja sitten lauantaina lähdetään iloisin mielin kohti kotia ja arjen askareita. Akut ladattuina ja uutta odotellessa!

TORSTAI-ILTATERKUIN,