keskiviikko 27. joulukuun 2017

Sokeriton & alkoholiton tammikuu = herkuton & tylsä tammikuu?

HEISSULIVEI,

ja mukavaa joulun jälkeistä keskiviikkoa 🙂 Olen kertonutkin, että en ole mikään suuri suklaan ystävä. Mutta mikä siinä sitten on, että käsi on eksynyt tämän tästä konvehtirasiaan joululoman aikana? Salaa ottanut parhaimmat päältä sieltä konvehtirasian alimmastakin kerroksesta. Taittanut palan appelsiinisuklaalevystä ja yrittänyt hissun kissun hiljaa avata lasten joululahjaksi saamia kääresuklaakarkkeja.

Sokeri ei ole kellekään hyväksi ja sanotaan mitä sanotaan, niin ainakaan allekirjoittaneelle ei tuo tyydytystä. Vaan äklön olon. Tosin näin jälkeenpäin ajateltuna kohtuus kaikessa -sanonta ei ole tuulesta temmattu ;D Vaikka jokaiseen joulupäivään on kuulunut myös liikuntaa, niin silti tuo sokerin tuoma pöhö ja ylivirittäytynyt olo on sellainen, joka ei aiheuta itselleni minkään sortin positiivista vibaa. Päinvastoin.

Ai että mä nautin jo ajatuksen tasolla ensi viikolla starttaavasta tammikuusta. Tapani mukaan tammikuu tulee olemaan sokeriton ja alkoholiton. Tipaton tammikuu on jo niin nähty, mutta meillä se silti roikkuu mukana. Tuosta tipattomasta tosin en koe hyötyväni niin paljon kuin sokerittomasta. Vaikkei arjessa juurikaan makeisia ja pullia syödä, niin silti tämä loppuvuoden sokeriähky saa aikaan sen, että sokeriton tammikuu saa tuloksia aikaan nopeasti. Ekat pari päivää tulee kärsittyä vierotusoireista mutta siinä 8. tai 9. päivän megalomaanisen päänsärkykohtauksen jälkeen suhde sokeriin on kaputt. Siinä määrin, että jopa hunajan makeus tuntuu liian äkkijyrkältä.

Se, mitä ihmettelen vuosi toisensa jälkeen on, että miksi en ota sokeritonta elämää osaksi koko loppuelämääni. Voisko sokeriton tammikuu olla sokeriton loppuelämä? Olen toisaalta vahvasti sitä mieltä, että ihmisen pitää sallia itselleen nautintoa. Mutta yhtälailla saan nautintoa suussasulavista raakakakuista ja muista sokerittomista herkuista. Sokeriton tammikuu ei missään nimessä kohdallani tarkoita herkutonta tammikuuta.

Ilomielin toivotan herkullisen tammikuun tervetulleeksi! Alkoholiton tammikuu ei tarkoita tylsää tammikuuta vaan skarppia tammikuuta. Vaikka omistan intohimoisen suhteen kuplajuomaan, niin silti tammikuussa tuo suhde on katkolla. Kuten sokeri, niin myös alkoholi on sellainen, jota ilman voisin aivan helposti elää loppuelämäni. Onko siellä samanlaisia suunnitelmia tammikuulle?

Nyt räväytysmatsi loppuun ja sitten kohti rinteitä! Suksille pitää antaa myös illemmalla vauhtia. Pakkanenkin näyttää hellittäneen eilisestä. Ollen enää -18 astetta 😀

IHANAA JOULUNJÄLKEISTÄ AIKAA TOIVOTELLEN,


6 Responses to “Sokeriton & alkoholiton tammikuu = herkuton & tylsä tammikuu?”

  1. Kirsi F sanoo:

    Kyllä on tehty perinteiset uuden vuoden lupaukset, kevyempi elämä alkakoon . Mä oon aina pitäny tota tipatonta vähän sellasena liikakäyttäjien keksintönä, että kun kuukausi ollaan ilman, ni sit helmikuussa kaksin käsin.. Jos käyttää kohtuudella, niin en koe sille olevan tarvetta. Tosin ei kai siitä haittaakaan liene, jos ei ota ollenkaan Mutta se sokeri.. se on kyllä pahinta huumetta, siitä kun pääsisi eroon! Oikein ihanaa uutta vuotta parhaalle bloggaajalle!❤️

    • Maria sanoo:

      Heippa Kirsi

      ja hei hyvää uutta vuotta ♥

      Juu, näinhän sitä voisi helposti ajatella, että tipattoman jälkeen vedetään kaksin käsin 😀 Meillä ei onneksi ikinä tosin ole ollut tähän tarve. Niin kuin ei ole tipattomaankaan. Se on tietynlainen tapa, joka on piintynyt sekärankaan 🙂

      Se sokeri täälläkin on se pahin! Mutta hei eka päivä ilman sokeria ja tuntuu hyvältä!

  2. Riina sanoo:

    Ihan luonnostaan tulee marras-joulukuun ”mähmäilyjen” jälkeen tehtyä korjausliikkeitä sen suhteen, mitä suustaan alas laittaa. Totaalilinjat ei sovi mulle enkä niiden tarpeessakaan ole, mut vähentämiset ja skarppaamiset kuvioissa kyllä. Sokerittomia ohjeitasi odotellen! Esim. taannoinen banaanijätskiohje on ollut tositosihuippu!!

    • Maria sanoo:

      Heipsan Riina

      ja ihanaa alkanutta vuotta 2018! ♥

      Mä olin kans aiemmin sitä mieltä, et kaikkea kohtuudella. Tosin tammikuun ehdottomuus on aiempina vuosina toiminut niin hyvin, että se kohtuus ei silloin päde 🙂 Viime yönä vaihtui tasan klo 12 vischyyn ja hyvä niin 😀

      Juu, kiitos – mä laitan reseptejä tulemaan! Pitkästä aikaa tekee mieli leipoa kaikkia terveellisiä herkkuja 🙂

  3. Hanna sanoo:

    Ehdotin juuri eilen että pidetään koko perhe herkuton tammikuu. Ja ulkoillaan, vaikka vain kävellen, vähintään paristi viikolla. Tekisi meille kaikille tosi hyvää.

    Tipattomalle en koe tarvetta. Vieläkin huvittaa, kun ystävämme oli vuosi sitten tammikuussa tipattomalla. Hänen lääkärivaimonsa totesi päätä pudistellen, että ei ymmärrä ollenkaan. Hänestä tipaton on ok niille joilla on alkoholin kanssa ongelmia. Samalla tarjosi miehelleni saunaolutta kun pojat olivat yhdessä saunaan menossa 😀 Eihän toinen nyt voinut kaverin kiusaksi ottaa itsekään.

    • Maria sanoo:

      Moikka Hanna

      ja ihanaista alkanutta uutta vuotta ♥

      Tuo ulkoilu on muuten sellainen, että siihen pitäisi saada myös lapset meillä valjastettua. Itse tulee oltua ulkona aikalailla koiran lenkityksen ja hiihtämisen kanssa, mutta nuo rakkaat mukelot eivät juurikaan 🙂

      Hihii, kukin tyylillään – meillä tipaton ja sokeriton on toiminut. Vaikkei alkoholin suhteen olekaan onglemaa. Tässä just mietin, että tarvitseekohan sitä koko loppuvuonna tai enää ikinä. Ehkä kuitenkin juu, sillä lasi punaviiniä käy melkein lääkkeestä 😀

Kommentoi