maanantai 07. syyskuun 2020

Hyvinvoinnin vuosikello: Itsemyötätunto – työkalu hyvinvointiin

0

MOIKKAMOI

ja hei nyt ollaan kuulkaa taas niin ajankohtaisen aiheen äärellä. Kyllä, se olisi taas kuun eka maanantai, mikä tarkoittaa uutta Hyvinvoinnin vuosikellon -postaussarjan postausta. Woop Woop! Aiheena tärkeääkin tärkeämpi itsemyötätunto. Ennen kuin mä aloitin positiivisen psykologian opinnot olin ehkä etäisesti kuullut sanasta itsemyötätunto. Suhtauduin siihen ehkä vähän skeptisesti, nimittäin luulin että se on sitä, mikä saa meidät ilta toisensa jälkeen jumittamaan sohvan nurkkaan käsi karkkipussissa. Luulin, että sillä on etäisesti jotain tekemistä kenties itsensä säälimisen kanssa.

Mutta voi pojat, kuinka väärässä olinkaan! Itsemyötätunto on tiivistettynä itsensä kohtelemista lempeästi, sillä tavoin kuin millä kohtelisit ystävääsi. Se ei ole itsesääliä tai itsensä päästämistä sieltä, mistä aita on matalin. Itsesäälin vallassa ihminen keskittyy helposti vain omiin ongelmiinsa eikä tiedosta sitä tosiasiaa, että muillakin on ongelmia. Ja mitä tulee tuohon sohvan nurkassa jumittamiseen ja karkkipussiin…se on ihan ok joskus, mutta jos luulemme tekevämme itsellemme hyvää sallimalla sen itsellemme joka ilta, niin kyse ei ole enää itsemyötätunnosta. Itsemyötätunto tarkoittaa omaan hyvinvointiinsa panostamista pitkällä tähtäimellä.

Ennen kuin pääsemme taas itse asiaan, niin tässä tämä edellisistä postauksista tuttu briiffi. Jos se on sinulle tuttua kauraa, niin skippaa suosiolla 🙂

”Hyvinvoinnin vuosikellon kulmakiveksi olen valinnut positiivisen psykologian isän Martin Seligmanin viitekehyksen kukoistuksesta, sillä mitä enemmän olen näistä asioista lukenut ja opiskellut, sitä järkeenkäyvemmältä Seligmanin kehittelemä PERMA-malli hyvinvoinnin ja kukoistuksen taustalla tuntuu. Tässä vaiheessa haluan vielä painottaa sitä samaa, mitä ensimmäisessäkin postauksessa: Tekstini pohjautuvat omiin mielipiteisiini ja kokemuksiin, mutta myös tutkittuun tietoon sekä aiheen kirjallisuuteen. Suurena vaikuttajana on ollut Joyllan Positive Psychology Practioner -opinnot ja Joyllan upeat Netta ja Paulina, jotka ovat saaneet minut janoamaan lisää tietoa hyvinvoinnista ja positiivisesta psykologiasta.

Tammikuu: Uskalla rakastua itseesi
Helmikuu: Hyvinvoinnin kulmakivet
Maaliskuu: Merkityksellinen elämä
Huhtikuu: Ihmissuhteiden ihanuus
Toukokuu: Positiivinen elämänasenne
Kesäkuu: Itsensä kehittäminen & vahvuudet
Heinäkuu: Kiitollisuus hyvinvoinnin edellytyksenä
Elokuu: Mielekäs työ osana elämää
Syyskuu: Itsemyötätunto – työkalu hyvinvointiin
(HUOM! syyskuun aihe muuttui harrastuksista kovin tärkeään itsemyötätuntoon)
Lokakuu: Aikaansaamisen ihanuus
Marraskuu: Pieniä konkreettisia tekoja mielialan nostamiseen
Joulukuu: Hetkessä eläminen

Postausten lopussa jaan lähdeluettelon, mikäli haluatte tutustua aiheeseen tarkemmin. Jos jotain olen positiivisen psykologian opintojen myötä oppinut niin sen, että olen ollut viimeiset vuodet oikeilla jäljillä kokonaisvaltaisen hyvinvointini suhteen, mutta myös sen, että koska alan kirjallisuutta löytyy niin hirmuisesti, niin on välillä syytä muistaa myös kriittisyys ja asioiden toinen puoli. Kirjoitan näitä postauksia terveen, fyysisesti ja psyykkisesti hyvinvoivan ihmisen näkökulmasta, joten myös lukijan oma terveydentila saattaa vaikuttaa subjektiiviseen kokemukseen hyvinvoinnista.”

Mitä  on itsemyötätunto?

Kaikkihan me tiedämme, mitä myötätunto on, eikö? Itsemyötätunto on myötätuntoa itseään kohtaan. Kun toista sattuu, niin ainakin itselläni myötätunnon tunne hulmahtaa päälle. Mitä tapahtuu, kun lyön vaikka varpaani kynnykseen? Saatan sadatella ja helposti sitä ihminen lipuu ajatusmalliin, jossa ajattelee olevansa tyhmä ja kömpelö. Sen sijaan, että armottomasti kritisoisi itseään tuosta, voisi ajatella, että hei – nyt mua sattui. Istunpa hetkeksi alas ja hellin tuota varvasta. Sitä paitsi, kaikille muillekin käy välillä näin, enkä mä ajattelisi heidän nyt niinkään kömpelöitä olevan.

Sen sijaan, että tuomitsisit itsesi armottomasti ja arvostelisit itseäsi erilaisista puutteista tai vioista, itsemyötätunto tarkoittaa sitä, että olet ystävällinen ja ymmärtäväinen sillä hetkellä, kun kohtaat henkilökohtaisia ​​epäonnistumisia. (Neff, 2011)

Voit yrittää muuttaa tapoja, joiden avulla voit olla terveempi ja onnellisempi, mutta tämä tapahtuu siksi, että välität itsestäsi, ei siksi, että olet arvoton tai että on mahdoton hyväksyä sellaisena kuin olet. Ehkä tärkeintä on, että myötätunto itsellesi tarkoittaa, että kunnioitat ja hyväksyt ihmisyytesi. Asiat eivät aina mene haluamallasi tavalla. Tulet turhautumaan, menetyksiä tapahtuu, teet virheitä, törmäät rajoituksiisi. Tämä on inhimillistä.  Todellisuutta, joka on yhteistä meille kaikille. Tämän todellisuuden hyväksyminen on hyvinvoinnin kannalta elintärkeää. Se, että me kaikki mokataan joskus on fakta, jota vastaan ei kannata taistella.

Itsemyötätunnon uranuurtaja ja äiti, Kristin Neffin mukaan itsemyötätunnon kolme komponenttia ovat

♥ Ystävällisyys itseämme kohtaan

Meissä kaikissa asuu sellainen sisäinen kriitikko, joka aina silloin tällöin nostaa päätään. Veikkaisin, että tämä on yleisempää meillä naisilla, mutta faktaa tämä ei ole. Sisäinen kriitikkomme voi olla hyväksi esimerkiksi tavoitteiden saavuttamisessa, mutta on tärkeää osata vaimentaa sisäisen kriitikon ääni hetkellä, jolloin itsemyötätuntoa tarvitaan. Itsemyötätunto tarkoittaa ymmärrystä ja ystävällisyyttä itseämme kohtaan, kun kärsimme, epäonnistumme tai tunnemme olevamme riittämättömiä. Itsemyötätuntoiset ihmiset ymmärtävät, että on ihan hyväksyttävää olla epätäydellinen. Epäonnistumiset ja elämänvaikeuksien kokeminen on väistämätöntä. Näitä kohdatessaan itsemyötätuntoinen ihminen on lempeä itseään kohtaan. Kun ymmärtämme sen, että emme voi aina olla tai saada, mitä haluamme, elämänlaatumme paranee. Mikäli taistelemme jatkuvasti näitä tosiasioita vastaan stressi, turhautuminen ja itsekritiikki lisääntyy.

Mun mielestä oli aivan hurjaa se, että noin 80% ihmisistä on ankarampia itselleen kuin ystävälleen (Neff, 2011).

♥ Inhimillisyyden tunnustaminen

Ihminen on haavoittuvainen ja kuolevainen. Me ollaan kaikki virheellisiä ja keskeneräisiä. Pauli Hanhiniemen sanoin ”Muutkin mokaa.” Kun olemme itsemyötätuntoisia pystymme tarkastelemaan asioita myös perspektiivin ulkopuolelta. Tiedostamme, että haasteet ja epäonnistumiset kuuluvat ihmisyyteen. Sen myötä tunnemme, että emme ole yksin. Lisäksi ymmärrys siitä, että asiat voisi olla huonomminkin kasvaa. Tämän lauseen kirjoittaessani muuten tajusin, kuinka suurta osaa tuo meille niin tärkeä taito ”kiitollisuus” näyttelee myös itsemyötätunnossa.

♥ Tietoisuus

Tiedättekö, että niin suurta osaa kuin tuo kiitollisuus näyttelee hyvinvoinnissamme, niin varmastikin yhtä suurta osaa näyttelee tietoisuus tai mindfulness. Omien ajatustemme ja tunteidemme tiedostaminen. Me emme voi sivuuttaa kipua ja samanaikaisesti tuntea myötätuntoa sitä kohtaan. Meidän täytyy olla läsnä kropassamme ja ajatuksissamme ollaksemme itsemyötätuntoisia. Tietoinen läsnäolo myös auttaa siitä, että emme vääristä tunteita ja tilanteita. Itsemyötätunto vaatii tasapainoista suhtautumista negatiivisiin tunteisiimme, jotta niitä ei tukahduteta mutta ei myöskään liioitella. Mindfuless on tuomitsematon, vastaanottavainen mielentila, jossa tarkkaillaan ajatuksia ja tunteita sellaisena kuin ne ovat.

Miten hyödymme itsemyötätunnosta?

Nykymaailma on raaka. On paljon kilpailua, epävarmuutta, ahdistusta ja itsekritiikkiä. Kritiikkiä myös ulkopuolelta. Epävarmuus ja epäonnistuminen johtavat usein muun muassa itsekritiikkiin, joka on usein itsemyötätunnon tiellä. Itsekritiikkiä hyödyllisempi, terveellisempi ja kannattavampi vaihtoehto on itsemyötätunto. Itsemyötätunto on taito, jota voimme opetella. Katsotaan vähän myöhemmin keinoja tähän, mutta käydään ensin läpi, mitä huikeita hyötyjä itsemyötätunnosta on.

Itsemyötätunnon toimiessa motivaattorina tavoitteiden saavuttamisessa, emme koe takapakkeja negatiivisesti, vaan otamme ne oppimisen kannalta. Tiedostamme, että ilman virheitä emme kehittyisi. Itsemyötätunto auttaa meitä myös parempiin saavutuksiin epäonnistumisten jälkeen, sillä se kasvattaa resilienssiämme. Tärkeä osa itsemyötätuntoa on tietoisuus. Epäonnistumisen hetkellä tietoisuuden läsnäolosta on vielä enemmän hyötyä, sillä osaamme suhtautua mahdollisiin takapakkeihin niin, ettei hyvinvointimme kärsi.

Kova itsekritiikki aiheuttaa stressiä, kun taas itsemyötätunnolla on meitä lohduttava vaikutus silloin kun lohdutusta kaipaamme. Mikä puolestaan vähentää stressaavia tunteita. Ja kaikkihan me (toivottavasti) tiedämme pitkään kestäneen haitallisen stressin vaikutuksen hyvinvointiin.

Neff on tutkimuksissaan todennut itsemyötätunnon myös lisäävän muun muassa optimismia ja iloa elämään. Kun on sinut itsensä kanssa, on huomattavasti helpompi elää. Itsemyötätunnon myötä emme vertaile itseämme toisiin haitallisella tavalla, vaan olemme tyytyväisiä kehonkuvaamme. Itsemyötätunto tuo myös luottamusta omaan tekemiseen ja nostaa motivaatiota tehdä asioita.

Miten harjoittaa itsemyötätuntoa?

Mulla on hyviä uutisia: Itsemyötätunto on sellainen taito, jota voimme opetella. Jihuu! 🙂 Ennen kuin mulla kliksahti joku ajatusmaailmassa, mä ajattelin monesta asiasta, että no juu – nää on näitä sanahelinöitä. En ollut vastaanottava juuri ollenkaan sille ajatukselle, että omalla panostuksella mä voin muuttaa nuo sanahelinät osaksi omaa hyvinvointiani. Itsemyötätunto oli yksi näistä aiemmin sanahelinänä pitämistäni asioista. Hyvinvoinnin eteen tulee tehdä töitä ja jos yhden neuvon sinulle antaisin, niin lähtisin sinuna kokeilemaan itsemyötätunnon harjoittamista ja lisäämistä. Se oikeasti parantaa elämänlaatua. Mä olen siitä elävä esimerkki. 

Itsemyötätunnon harjoittaminen ei ole vaikeaa ja sen lisäämiseen löytyy vinkkejä pilvin pimein. Alla muutama vinkki, jota mä voin lämpimästi suositella.

♥ Puhu itsellesi nätisti
♥ Kohtele itseäsi lempeästi (huom! pitkäaikainen hyvinvointi edellä)
♥ Kirjoita itsellesi kiitollisuuskirje; mistä olet kiitollinen kropallesi, mielellesi?
♥ Syvenny mindfulnessin saloihin. Oli se sitten meditaatiota tai mitä vain. Harjoittele tietoista läsnäoloa ja oman itsesi tuntemista.
♥ Haastavan hetken kohdalla tunnista hetken haastavuus. Mieti, että se kuuluu elämään ja on ohimenevää. Kaikki muutkin tuntevat välillä niin. Miten voisin kohdella itseäni tuossa tilanteessa ystävällisesti. Tärkeintä on olla läsnä.
♥ Pep-talk itse itsellesi. Välillä on ihan hyvä sparrata itse itseään, kannustaa niin kuin kannustaisit parasta ystävääsi.
♥ Anna itsellesi halaus

Mulla on myös tapana kesken kiireisen työpäivänkin sulkea hetkeksi silmät työpöydän äärellä istuessani. Käyn kehon läpi päästä varpaisiin ja tunnustelen, miltä tuntuu. On välillä aikoja, että huomaa sykkeen nousevan ja stressin painavan, joten varsinkin silloin otan tietoisen time-outin ja rentoutan itseni. Joko tällä kehoskannauksella tai sitten hengittelemällä parin minuutin ajan syvään sisään ja ulos.

Loving kindness -meditaatio eli rakastavan ystävällisyyden meditaatio auttaa myös harjoittamaan itsemyötätuntoa siinä, missä nostaa hyvinvointia kehittämällä meitä kohti avoimempaa, rakastavampaa sydäntä. Sydäntä, joka rakastaa muita, mutta myös häntä, kenen rinnassa sydän jumpsuttaa. Netistä löytyy LKM-harjotteita, joten kannattaa tutustua!

Viisi pientä, mutta sisällöltään suurta, kysymystä itsemyötätuntoisempaan elämään

♥ Mikä on se asia, joka saa suuni hymyilemään?
♥ Jos rakastaisin itseäni ehdoitta, millainen olisi ideaali päiväni?
♥ Missä asioissa olen hyvä?
♥ Mitä tarvitsen just nyt?
♥ Mitä sanoisin ystävälleni, joka olisi samanlaisessa tilanteessa kuin minä nyt? (haasteita kohdatessa)

Itsemyötätunnon uranuurtaja Kristin Neff on lanseerannut MSC-kurssin eli kahdeksan viikkoisen The Mindful Self-Compassion -kurssin. Netistä löytyy tästä myös suomenkielisiä kursseja, myös verkko-opintoina suoritettavia. Mitä enemmän sukellan itsemyötätunnon syövereihin, sitä enemmän olen sitä mieltä, että ei olisi lainkaan hassumpaa että tuollainen kahdeksanviikkoinen kurssi olisi osa esimerkiksi lukioiden opetussuunnitelmaa. Se, että meitä aletaan ruoskimaan kohti parempia tuloksia ja tavotteita jo nuoresta on toisaalta hyvä asia, mutta jotta se toimii pitkällä tähtäimellä hyvinvointia tukevana asiana, pitää muistaa myös itsekritiikin ja itsemyötätunnon suhde.

Mistä aikaa itsemyötätuntoharjotteille? Kysytään alkuun se, että kuinka paljon aikaa sinulla kuluu päivässä puhelin kädessä uutisia tai somea selaten? Liikenisikö sieltä muutama minuutti? Tai olisiko illalla ennen nukkumaan menemistä viitisen minuuttia aikaa kysyä, että hei miten mulla nyt oikein menee. Jutella itse itsellesi niin kuin ystävälle ja lopuksi antaa itselleen halaus. Vaikka sitten sillain, ettei kukaan näe. Tuntuu, että meille ihmisille on vähän vaikeaa välillä näyttää muille sitä, että välitämme ja huolehdimme itsestämme. Ei sen pitäisi kuitenkaan loppupeleistä olla asia, jota hävetä. Vaan päinvastoin. Mun mielestä se on asia, josta olla suunnattoman ylpeä. Emme tule tuntemaan ketään muuta elämämme aikana yhtä kauan ja yhtä hyvin kuin itseämme. Miksemme siis näkisi vaivaa tuon elämämme tärkeimmän suhteen eteen? ♥

OIKEIN IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

Lähteitä, linkkejä ja lisälukemista:

The Self-Compassion Scale
Itsemyötätuntotesti (suomeksi)
8-viikkoinen The Mindful Self-Compassion -kurssi (englanniksi)
Kirstin Neff: Self-Compassion
Kirstin Neff: Itsemyötätunto (2016)
Ronnie Grandell: Itsemyötätunto (2020)
Shapira et al (2010): The benefits of self-compassion and optimism exercises for individuals vulnerable to depression
Emma Seppälä: How to say no like a boss: A primer in self-compassion


torstai 03. syyskuun 2020

Näetkö valon tunnelin päässä?

2

HEIPPAHEI IHANAT!

Pienen sairastelun jälkeen sitä arvostaa terveyttä. Niinhän sitä monet vakavasti sairastuneet sanovat, että sairastuminen toimi herätyksenä. Itselleni toimi ihan tuollainen parin päivän flunssakin herätyksenä. Enkä mä ihan vieläkään kunnossa ole, mutta niin rutkasti paljon parempi kuin eilen.

Mä olen huomannut, että positiivisesta asenteesta on hyötyä ei vain elämässä yleensä, vaan myös niinä haastavampina hetkinä. Sohvan pohjalla vietettyinä päivinä. Kyky nähdä positiivisuutta asioissa, joita elämän varrelle sattuu, on suunnaton lahja. Tiedän, että joku siellä ajattelee nyt, että mitä positiivista siinä muka voi olla, jos sairastuu kuoleman vakavasti. Tiedättekö, että asia on niin (näin sivusta seurattuna), että usein elämän loppumisen lähestyessä sitä osaa olla jopa kiitollisempi kuin aiemmin. Kaikki muu turha elämästä karsiutuu ja sitä jää jäljelle vain ne asiat, joita haluaa vielä saavuttaa ja tehdä. Materia menettää merkityksensä ja vain ihmiset ympärillä merkitsevät.

Mä olen selaillut yhtä erittäin mielenkiintoista kirjaa (näkyy kuvissa), josta muutama ajatus osui ja upposi. Varsinkin nyt flunssan kourissa ollessani. Jaan muutaman tutkimustuloksen kanssanne kohta, mutta ensin alustusta. IG:n puolella kerroinkin, että olen huomannut ihmisen valittamiskynnyksen nousseen sfääreihin korona-aikana. Ei vain testeistä tai niiden puutteista, tulosten tuloajoista sun muista vaan ihan ylipäätään elämästä. Eikö me himskatti soikoon löydetä tästä tilanteesta mitään hyvää? Osa ihmisistä ryvehtii ja märehtii päivästä toiseen. Koska korona.

Kyllä musta kuulkaa tuntuu, että ei meidän mummut tai papat ääneen valittanut sodan hetkellä siitä, kun elämä ”vähän” koulii.

Mitä hyötyä positiivisuudesta tällaisena hetkenä sitten oikein onkaan?

Cohen et al (2003) tekivät tutkimuksen, jossa 334 ihmisen positiivisia ja negatiivisia tunteita seurattiin kahden viikon ajan. Sitten heidät altistettiin flunssavirukselle ja eristettiin hotelliin viideksi päiväksi. Ne, keillä positiiviset tunteet olivat enemmän osana elämää ennen sairastumista, olivat enemmän resistenttejä virukselle ja sairastivat flunssan pienemmillä oireilla. He myös pysyivät positiivisena sairastaessaan, mikä lyhensi sairauden kestoa. Syy tähän voi olla muun muassa se, että positiiviset tunteet vaikuttavat parasympaattiseen hermostoon ja sitä kautta immuunisysteemiimme (Jencke 2010)

Jos puhutaan yleisesti terveydestä ja optimismista Roy et al (2010) totesi tutkimuksissaan, että pessimistit kokivat korkeampia verenpaineita ja tulehduslukemia kuin optimistit.

Diener et al (2008) taas tekivät mielenkiintoisen tutkimuksen nunnien keskuudessa. Nunnathan ovat ihanan leppoisia, eikö? Elävät ainakin sata vuotta 🙂 Kun nunnat kirjautuivat luostariin (vannoivat valan), he tekevät ns. ”entry statement” -asiakirjan, johon kirjaavat asioita elämästään ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. 85-vuoteen ikään mennessä 79% nunnista, jotka olivat tuolloin käyttäneet positiivista sanastoa ja näkivät tulevaisuutensa positiivisena, olivat elossa. 93-vuotiaista 52% näistä ”cheerful” nunnista oli elossa, kun taas vastaavasti vähemmän cheerfuleista nunnista 18% oli elossa.

Tutkijat ovat todenneet, että positiivisuus ja onnellisuus lisäävät jopa 10 vuotta ihmisen elämään. Se on myös ratkaisevaa, miten asioista puhuu. Mihin keskittyy, niin sitä saa. Positiiviset ilmaukset ovat olleet näissä tutkimuksissa avainasemassa. Positiivinen tarinankerronta.

Eli hei, ei vaikka se jonkun mielestä voi tuntua vähän teennäiseltä toistella sanaa ”Ihanaa”, niin ei välitetä 😀 Silloin kun se tulee aidosti sydämestä, on se paras lääke ihan mihin tahansa ♥ Joten juu, elämme ehkä vaikeita aikoja, mutta ei anneta sen lannistaa. Näistäkin ajoista opimme ihan varmasti jotain. Nyt olisi mun mielestä tärkeää nähdä tilanteen toiselle puolelle. Mitä siellä näkyy? Millaista sun elämäsi on, kun korona on ohi? Millaiseksi muovaat oman elämäsi, jos tämä poikkeusaika onkin uusi normaali? 

Elämä jatkuu kaikesta huolimatta ♥

TORSTAI-ILTATERKUIN,

 


keskiviikko 26. elokuun 2020

Matka jatkuu

4

MOIKKA IHANAISET, NAURAVAISET!

Tehän tiedätte, että mä rakastan matkustelua. Ihan sitä perinteistä, mutta myös toisenlaista matkustelua. Viime syyskuun alussa hyppäsin mukaan ihanien Joyllalaisten matkaan positiivisen psykologian opintojen myötä. Tuo seitsemän kuukauden matka oli yksi parhaimmista. Se peittosi mennen tullen valkohiekkaiset rannat ja palmun huojumiset. Se antoi loppuelämän varalle enemmän kuin mikään luksusresortissa vietetty pariviikkoinen. Suurimmaksi osaksi sen takia, että tuo oli huikea matka kohti minua itseäni. Arvojani, toiveitani ja ajatusmallejani tutkien. Toisaalta taas se antoi aivan älyttömän hyvän tieteellisen pohjan sille, miksi mä olen käyttäytynyt tietyissä elämäntilanteissa niin kuin olen käyttäytynyt. Opintojen myötä sain vahvistuksen sille, että positiivisen psykologian tieteenala ja sen soveltaminen näyttelee suurta osaa meidän hyvinvoinnissamme.

Joillekin olen saanut selittää ja ehkä vähän vakuuttaakin, että positiivinen psykologia ei ole teennäistä huuhaatiedettä, jossa onnellisuuden hypetys on keskiössä. Vaan se on psykologian tieteenalan osa-alue, joka keskittyy hyvinvointimme edistämiseen esimerkiksi vahvuuksien, voimavarojemme, myönteisen ajattelun voiman ja resilienssin vahvistamisen myötä. Siinä missä perinteinen psykologia keskittyy parantamaan niitä asioita, jotka elämässämme ovat hyvinvointimme tiellä (se pyrkii niin sanottuun nollatasoon miinustasolta), keskittyy positiivinen psykologia taas kaikkeen siihen, mitä on nollatasosta ylöspäin. Sallien koko tunteiden kirjon, myös negatiiviset tunteet ja elämän vastoinkäymiset. Itseäni kiehtoo positiivisessa psykologiassa juurikin ehkä resilienssi ja se, miten me ponnahdamme takaisin, kun elämä kolhii. Mistä me saamme voimia vaikeina aikoina ja miten me kasvamme vahvempina tuon prosessin aikana.

Lähti vähän sivuraiteille tämä matkasuunnitelmani, mutta se sallittakoon, sillä olen vallan hurahtanut positiiviseen psykologiaan. Kun konkreettinen matka Joyllan parissa loppui maaliskuun lopussa tajusin, että oma matkani ei ole todellakaan loppunut, vaan maaliskuun lopussa nousin hetkeksi vain pois kyydistä. Välietapille, jonka aikana olen sulatellut oppimaani. Kaivannut elämääni lisää opiskelua. Oppimisen ilo ei ole suotta yksi vahvuuksistani. Olen tehnyt myös hurjan paljon ajatustyötä sen suhteen, että missä pääsisin käyttämään hyödykseni positiivisen psykologian opintoja.

Matkan välietappi on tullut päätökseen ja on aika jatkaa matkaa. Boarding pass odottelee hyppysissäni valmiina. Tunnin päästä nousen taas kyytiin. Jännittää, jos totta puhutaan, aivan valtavasti. Uusiin ihmisiin tutustuminen, nyt lähinnä. Se, teinkö oikean ratkaisun lähtiessäni opiskelemaan Health Coach Academyyn Int Health Coach® -koulutusohjelmaan ei tosin jännitä yhtään. Tiedän, että nousen oikeaan junaan.

Koulutuksen myötä saan ensinnäkin viedä oman hyvinvointini uudelle tasolle ja toiseksi auttaa muita voimaan paremmin. Saan kattavan tietopaketin holistiseen hyvinvointiin. Hei, kukapa meistä ei haluaisi jakaa eteenpäin hyvinvoinnin ilosanomaa. Terveys on kaikki kaikessa ja mun mielestä jos ei tärkeintä, niin likipitäen tärkeintä, elämässä on pitää omasta hyvinvoinnista huolta ja ennalta ehkäistä terveydellisiä haasteita. Eihän se sitä sano, ettei koskaan sairastuisi. Mutta jo se, että on omilla elämäntavoillaan osannut tukea hyvinvointiaan, ei jätä varaa jossitteluun.

Joten matka”legi”, jonka tänään aloitan on vuoden mittainen ja sen avulla mä saan holistisen hyvinvoinnin paketin lisäksi työkalut muiden valmentamiseen. Yksilöiden ja ryhmien. Reservissä mulla on se valtava tietopaketti positiivisesta psykologiasta, joka tulee holistista hyvinvointia.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin vuodenvaihteen jälkeen saan alkaa valmentamaan hyvinvoinnin saralla. Sertifioinnin saan sitten vuoden päästä opiskelujen alkamisesta. Yrityksen logo on valmiina (voisin vilauttaa sitä illemmalla IG-storyssa tai -feedissä), IG-tili on valmiina lanseerattavaksi ja toimistohuoneen sisustus samettisine vihreine sohvineen ja viherkasvineen on jo paperille piirretty. Ja mikä tärkeintä, mä olen enemmän kuin valmis. Enää ei odotella, matka jatkuu ♥

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. ja miten kuvat liittyivät postaukseen muuta kuin sen osalta, että ne on otettu eräältä matkalta – toisenlaiselta matkalta? Sen suhteen, että valtameren toisella puolella mut valtaa aina ajatus ”Believe in your dreams”. Jos en olisi tähän unelmaani uskaltanut uskoa, niin en olisi nyt hyppäämässä uuteen junaan. 


tiistai 25. elokuun 2020

Sinä pystyt siihen ♥

8

…ei mekään tiedetty osaavamme tehdä terasseja ennen kuin ryhdyttiin niitä tekemään 😀

ILTAA IHANAISET!

En tiedä mistä nyt tuulee, mutta sain yllytettyä miehen makuuhuoneen rymsteerausoperaatioon mukaan. Yleensä rymsteeraan ihan itsekseni, mutta nyt oli painavaa telkkaria sun muuta, joita en saanut yksin kannettua. Tällä hetkellä maataan sängyssä ihastelemassa ilmavampaa makkaria ja tehdään – mitäs muutakaan, kun ollaan padilla ja tietokoneella.

Mä huomaan, että se pieni sisäinen ääni, joka aina silloin tällöin nostaa itsensä jalustalle, tai yrittää nostaa, kuiskimalla korvaani, että et sä osaa / pysty, on vuosien saatossa vaimentunut. Nuorempana elämä vei minua, enkä minä elämää. Osin sen takia, että mulla oli joskus muinoin tosi huono itsetunto. En luottanut itseeni. Syytä tähän en tiedä oikein vieläkään. Mun keinoni kompensoida tuota oli mm. vetää itseni aivan piippuun kontrolloimalla syömisiäni ja liikkumisiani. Tunsin olevani parempi ihminen laihempana. Tunsin, että silloin mä olin niskan päällä elämässäni. Että saavutin edes jotain elämässä.

Miten mä olen buustannut luottamusta omaan tekemiseeni? Tai miten buustaus on tullut ulkopuolelta? Niin, että mun ei ole enää ollut tarve hyvinvoinnin kustannuksella nostaa itseluottamustani.

Onnistumiset tuovat luottamusta

”En mä ikinä pääsis kauppakorkeaan sisään!” muistan todenneeni vanhemmilleni, kun juteltiin koulutusvaihtoehdoista. ”No heittämällä pääset” totesi iskä. ”Mä tarviin gradun tekemiseen ainakin vuoden päivät” sanoin. ”Ei kun sun täytyy päästä töihin, ei sulla ole aikaa” totesi iskäni ja gradu tuli tehtyä parissa kuukaudessa. Koska työt odottivat. Mä olen ollut joskus sellainen, joka on tarvinnut ulkopuolista tsemppausta ja sparrausta saavuttaakseen asiat. Olen kaivannut sitä, että joku potkii vähän persuksille, että saan aikaiseksi.

Ensimmäinen suuri onnistuminen työelämässä oli se, kun pääsin reilu parikymppisenä Suomen suurimmalle maalitehtaalle töihin ja sain vastuullisen tehtävän ajaa isäni perustaman maalitehtaan toiminnot alas puolessa vuodessa. Deadlinet hengitti niskaan ja alussa panikoiduin tehtävistä, joihin mua ei ollut koulutettu. Tehtävistä, joihin kukaan ei antanut neuvoja ja jotka tuntuivat liian vaativilta. Mutta mä tein sen. Ja muistan vieläkin viimeisen mappikuorman pääkaupukiseudulle ajaessani sen oikeasti varpaissa asti tuntuvan kutkuttavan tunteen. Mä olen saavuttanut jotain, mihin en olisi ikinä uskonut. Olin ylittänyt itseni muulla keinoin kuin esimerkiksi vaa’an lukeman alenemisella.

Tuosta puolen vuoden pätkästä sain itsevarmuutta työelämään ja nyt tiedän, että pystyn tavoittelemaan niitä unelmia, mitä haluan saavuttaa. Uskon itseeni niin kauan kun on jostain syystä syytä kääntää kelkka ja todeta, että no ei musta ollutkaan siihen. Mutta ainakin yritin.

Jos mä uskallan lähteä tavoittelemaan unelmiani työelämän suhteen, niin sinäkin uskallat ♥

If there’s a will, there is a way.

Eilen aamulla sain aamulenkkikuvaani IG:ssä monta viestiä. ”Musta ei olis tohon!” ”Nostan hattua, miten sä tuon teet” ”Ei pysty heräämään aiemmin”. Asioiden saavuttaminen vaatii usein todellista halua tehdä ne. Jos asteikolla 1-10, mun halukkuus tehdä maanantaina ja tänä aamuna juoksulenkit olisi seiskassa, niin tuskin olisin herännyt aamulla anivarhain juoksemaan. Mutta kun tiesin, että illalla en ehdi, niin tottakai sain siitä uutta itsekuria ja tahdonvoimaa lähteä lenkille aamulla. Halu lähteä juoksulenkille oli yli ysin. Aamulenkeistä pitäisi oikeastaan tehdä tapa. Vihjeeksi otan lenkkivaatteet, jotka makaavat rappusten alapäässä. Ne muistuttavat, että nyt hammaspesulle ja sitten lenkille.

Pikkuhiljaa toivon tekeväni tuosta rutiinin. Jotta rutiini muodostuu tavaksi, pitää vihjeen ja rutiinin seuraksi liittää palkkio. Punaiset posket eivät ole tarpeeksi hyvä palkkio mulle, vaan se älyttömän euforinen olo heti lenkin jälkeen. Pitkällä tähtäimellä myös se, että jaksan töissä ja vapaa-ajalla paremmin, kun pidän huolta kunnostani. Hei ja ylipäätään hyvinvointi on paras palkkio mistä vaan toiminnasta, mitä voisi kuvitella.

Jos mä pystyn aamulenkkeihin, niin ihan varmasti sinäkin pystyt ♥

Ryhmän paine kannustaa 

Muistan laitepilateksen jatkotunnilla ohjeet saatuani miettiväni, että ehei – mun jalka ei kyllä taivu tuohon asentoon ja toi kelkkahan liukuu pois alta. Minna sanoi, että höpsis, siitä vaan kokeilet. Sä kyllä pystyt siihen. Ja hei, niin mä pystyin. Enhän mä voinut olla ainoa koko tunnilla, joka ei edes yritä.

Eilen illalla julkaisin IG:ssä herätyskellokuvan ja kirjoitin tekstin ”aamujuoksulle”. Ellen tuota olisi tehnyt, niin ehkä lenkki olisi jäänyt juoksematta. Mutta aamulla mietin, että koska olin julkistanut lenkkihaaveeni, niin sinnehän mennään 😀 Tai jos olen menossa pilatekseen veljen vaimon kanssa, niin sinne tulee helpommin lähdettyä kuin itsekseen.

Huomenna alkaa opinnot ja mä tiedän jo valmiiksi, että saan hurjan paljon voimaa ja luottamusta meidän ryhmästä. Se draivi, jonka ryhmän paineesta saan on ihan järjetön. Sama töissä. Yhdessä päästään hurjiin tavoitteisiin ja sitä tekee oman tonttinsa niin hyvin kuin pystyy. Yhteiseen hyvään, sillä ei voi olla se tiimin heikoin lenkki.

Ihmissuhteiden on todettu olevan eniten merkitystä elämäämme tuovia asioita. Mutta myös tavoitteiden saavuttamisessa ne näyttelevät merkittävää osaa.

Ja hei, yksi tärkeä vinkki on sen tiedostaminen, että joka ikinen meistä epäonnistuu joskus. Epäonnistumisista ja virheistä oppii jopa paremmin kuin onnistumisista. Mun mielestä tärkeintä on se, miten epäonnistumisiin suhtautuu. Parasta on hyväksyä ne osana elämää ja mikä tärkeintä jatkaa eteenpäin eikä jäädä märehtimään. Emme voi muuttaa tapahtunutta, emmekä voi ennustaa tulevaisuutta. Joten tehdään parhaamme just tällä hetkellä ja se riittää ♥ 

Nyt pitäisi hakea alakerrasta yksi valkoista koiraa etäisesti muistuttava suihkua pakoileva otus pesulle. Tai sitten siirrän pesuprojektin viikonlopulle. Ei aina jaksa tai tarvitse pystyä. Senkin tiedostaminen on kullanarvoista ♥ 

IHANAA TIISTAI-ILTAA,

 


maanantai 17. elokuun 2020

Aina on aihetta juhlaan & Tex mex -täytteiset uunipaprikat

7

id

HIPSHEI & IHANAA MAANANTAIAAMUPÄIVÄÄ!

Se on kyllä jännä, että arjen alettua sitä tuntuu olevan koko ajan joko perjantai tai maanantai. Eikä siinä mitään, molemmat otetaan kyllä ilolla vastaan, mutta se, että nuo viikot vierähtävät niin sikamaisen nopeasti on tietty tavallaan sääli. Ajankulu voisi vähän hidastua, mielestäni 🙂

Hei muistattehan juhlistaa elämän pieniä saavutuksia? Eikä se aina tarkoita kuplivalasin nostamista, vaan vaikka pikku tuuletustanssimuuvseja tai suklaapatukan ostamista pitkästä aikaa. Tai ihan vain istumista alas sohvalle kesken kiireisen päivän ja elämän ihanuuden ymmärtämisen. Meillä mies oli viikonlopun golfseuran mestaruuskisoissa ja me päätettiin eilen tyttöjen kanssa laittaa pöytä koreaksi sillä aikaa, kun toinen oli pelaamassa finaalirundia. Toiselle iso asia tuo finaaliin pääseminen, joten tottakai sitä tuli juhlistaa.

Jo pidempään mun on tehnyt mieli täytettyjä paprikoita. Ja nimenomaan tex mex-tyylisiä paprikoita. Tex mex -henkinen ruoka on muuten siitä varma vaihtoehto, että menee koko perheelle. Vaikka meillä tytöt syövätkin kokolailla kaikkea, niin esimerkiksi liian tulinen ruoka tuottaa vielä tuskanhikeä ja jättää jälkeensä kurnivan vatsan teinareilla.

Alunperin mietin, etten laita paprikoiden täytteeseen riisiä lainkaan, mutta lopulta päädyin laittamaan ja hyvä niin. Ilman riisiä olisivat olleet melko lihapainotteisia. Näistä tuli niin runsaat (pienemmät paprikat olisi  ehkä parempia), että yksi paprika riitti täyttämään vatsan naisväellä. Perheen miesväelle taisi upota kolme paprikaa, mutta kuka näitä laskee 😉 Me tykättiin, että paprikat saa olla vähän al dente, mutta jos haluatte paprikat ihan kypsiksi, niin ehkä niitä voisi esipaistaa uunissa muutaman minuutin ennen täyttöä.

Tex mex -täytteiset uunipaprikat

7 paprikaa
3 dl jasmiini- tai puuroriisiä
400 g naudan paistijauhelihaa
2 prk ranskankermaa
1 prk (230 g) tacosalsaa
1 pss tacomaustetta
cheddar-juustoa
suolaa

-keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan
-paista jauheliha, lisää siihen tacomaustepussi, yksi purkki ranskankermaa ja salsapurkki (tarkista suola ja lisää tarvittaessa)
-leikkaa paprikoista kansi pois ja silppua kannen käytettävä osa jauhelihaseokseen, ota paprikoiden siemenet pois
-sekoita riisit jauhelihaseokseen ja täytä paprikat
-ripottele päälle cheddar-juustoraastetta
-paista 200 asteessa noin 20 minuuttia
-laita tarjolle ranskankermaa

Eikä se muuten edes vaadi mitään golfseuran mestiksiä, että on aihetta juhlaan. Mun mielestä jokaisessa päivässä on jotain juhlan arvoista. Elämä itsessään on juhlanarvoinen. Se, että herää uuteen aurinkoiseen aamuun. Niin kuin tänä aamunakin. Joten nyt virtuaalisesti cin cin kahvikupposella numero kolme ja kohti uutta viikkoa! Toivottavasti sielläkin on viikko alkanut mukavissa merkeissä ♥

MAANANTAITERKUIN,

 


« Vanhemmat
Uudemmat »