sunnuntai 17. marraskuu 2019

Kodikkaampi makuuhuone

ILTAA IHANAT!

Täällä me köllötellään koko tyttökolmikko, meidän makkarissa. Villasukkajalat yhdessä kasassa. Suloista sunnuntai-iltaa viettäen saunan raikkaina. Odotellaan, että mies tuo kaupasta hetken himotusruokaa iltapalaksi eli suolakurkkua, ruisleipää ja Oltermannia. Pienet huvit – parhaat huvit :)

Sängyt vaihtoi eilen pitkällisen pohdinnan jälkeen paikkaa ja hei, kohti sitä kodikkaampaa makuuhuonetta ollaan menossa. Vaikka sänkyjen luonnollinen paikka olisi ehkä ollut juuri siten miten ne aiemmin oli, niin tämä miellyttää omaa silmää enemmän.  ID

Ensinnäkin tuo ”klohmo”-tv siirtyi pois kauniin lipaston päältä, mikä teki sen, että lipasto pääsee vihdosta viimein oikeuksiinsa. Se on äiskän ja iskän peruja ja tuon lipasto-osuuden sisältö on kokolailla vielä sellaisena kuin se oli äidin ja iskän aikana. Täytyisi käydä se joku päivä läpi. Laatikoihin olen laittanut lakanoita. Niitä sellaisia vanhoja kunnon lakanoita, joissa on kirjailtu pitsiosuus ja nimikirjaimet.

Ja nyt kun se telkkari (miksi makkarissa pitää olla telkkari? No tulosruutua, urheiluruutua ja formuloita varten :D) siirtyi penkille lähemmäksi sänkyä, pystyn minäkin sitä katsomaan ilman silmälaseja. Aiemmin etäisyys sängystä telkkariin oli aivan liian pitkä enkä ilman silmälaseja juurikaan tekstejä nähnyt.

Makuuhuoneen seinät odottavat vielä sävyään. Maalitelaan en ole tarttunut tarkoituksella; tiedän että kevään tullen kaipaisin taas vaaleita seiniä :) Joten kerrankin olen valmis tuumaamaan ajan kanssa, että mitähän tässä tekisi. Juuri tähän hätään huone on just hyvä näin.

Nyt kävi alhaalla ulko-ovi, joten iltapalapuuhiin! Ja hei sitten aikaisin nukkumaan. Vaikka tänä viikonloppuna on tullut nukuttua yhteensä reilut 20 tuntia kahteen yöhön, niin silti tuntuu, että uni maittaa taas. Ehkä se on osaltaan tuon vinokaton ansiota, jonka alla mun puoli sängystä sijaitsee. Jotenkin turvallinen olo nukkua just tuossa.

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


lauantai 16. marraskuu 2019

Pois onnellisuuspakkomielteestä

MOIKKAMOI IHANAT!

Tiedättekö, että mä olin ajatellut, että annan teillekin tänään vapaapäivän blogistani, mutta ihanan Emilian eilinen blogikirjoitus kirvoitti mut kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ja ajatusten kirjaaminen tuoreeltaan on parasta, ennen kuin ne katoavat. Edessä on aikamoinen luku-urakka, ottakaahan hyvä asento.

Marraskuu on monelle tosi raskasta aikaa. Uskokaa tai älkää, niin on itsellänikin takana yksi marraskuu (tai koko syksy) parinkymmenen vuoden takaa, joka on vedetty pääosin Triptylin voimin. Elettiin aikaa, jolloin ei edes ollut tällaista julkista onnellisuuspakkomiellettä, joka nykyään tuntuu olevan.

Olen lukenut tämän syksyn aikana opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta ja kaikista eniten olen uppoutunut kirjoihin, jotka käsittelevät onnellisuuden tavoittelun haitallisuutta. Sillä sitä ei ole kieltäminen, että mitä enemmän ihmiset onnea tavoittelevat, sitä vahingollisempaa tuo tavoittelu on. Viimeisimpinä kirjoina lukemiani The Upside of Your Dark Side / Kashdan, Biswas-Diener ja Valonöörit /Martela suosittelen ihan kaikille. Meille, keillä ei ole onnellisuuden tavoittelun suhteen ongelmia (ts. olemme tyytyväisiä elämäämme emmekä tietoisesti tavoittele onnellisuutta ainakaan ulkoisin keinoin) ja heille, ketkä ovat onnellisuuspakkomiellelingon kourissa onnettomina ainoana päämääränä tuo onnellisuus.

Kuten Emiliakin tuossa eilisessä postauksessaan sanoi, niin joskus on lupa olla alakuloinen. Itse näen asian niin, että jos en itse kokisi niitä elämän karikkoja, niin en hemmetti soikoon pystyisi olemaan onnellinen.  Olen oppinut hyväksymään ne matalalentoiset päivät, sillä tiedän, että vielä niistä noustaan. Matalalentoisia päiviä on nykyään onneksi harvassa, mutta tuolloin parikymmentä vuotta sitten marraskuussa niitä taisi olla 30. Lääkityksestä huolimatta. Tai ehkä sen johdosta. Koin olevani epänormaali ihminen turvautuessani ulkoiseen apuun. Tablettiin, jonka kurkusta alas kurlasin.

Se, että annan itseni tuntea myös ahdistusta, alakuloa, väsymystä ja kyvyttömyyttä aika ajoin on avain siihen, että pystyn tuntemaan myös sitä ääretöntä onnellisuutta. Onnellisuutta, jota tunnen ihan pienien asioiden myötä. Pahinta on tukahduttaa tunteensa. Ruoskia itseään siitä, että ei aina ole iloinen, positiivinen tai onnellinen.

Martela toteaa kirjassaan, että onnellisuudesta on tullut kulttuurinen normi ja itsestään selvä elämän päämäärä. Toisin sanoen onnellisuuspakkomielle, jonka eteen ihmiset virheellisesti uhraavat arvokkaita asioita. Ja eivätkä ainakaan niitä uhraamalla saavuta onnellisuutta, vaan päinvastoin.

Kashdan ja Biswas-Diener ovat tutkineet onnellisuutta syvemmältäkin ja esittävät neljä syytä miksi onnellisuuden tavoittelu voi olla meille haitallista. Ensinnäkin ihmiset etsivät onnea aivan vääristä paikoista. Usein haaveilemme isosta omakotitalosta, farmari-Volvosta, koirasta, kalliista design-huonekaluista ja muista materialistisista asioista. On tutkittu, että pitkällä aikavälillä materialistiset tavoitteet eivät onnellisuutta kovinkaan paljon tuota.

Vitsit, kun en nyt tähän hätään muista kenen tutkimus se oli, jossa tutkittiin kahden eri ryhmän onnellisuutta pitkän ajan kuluessa. Ekassa ryhmässä olivat lottovoittajat ja toisessa onnettomuudessa loukkaantuneet (jopa sellaiset, joilta amputoitiin raajoja). Alussa lottovoittajat olivat onnellisempia, mutta vuoden parin päästä onnellisuuskelkka oli kääntynyt loukkaantuneiden osaksi. Raha tuo hetkellistä euforiaa ja onnea, mutta loppupeleissä se, että olet selvinnyt hengissä onnettomuudesta (vaikkakin raajaa tai kahta köyhempänä) toi enemmän onnea. On todettu, että materiaa enemmän onnellisuutta tuo ihmissuhteet, hyväntekeminen ja itsensä toteuttaminen. Toki olen itse sitä mieltä, että ihan näin mustavalkoisia asiat eivät ole; taloudellinen turvallisuus on yksi osa onnea. Se, että on rahaa maksaa laskut ja ostaa jääkaapin valon lisäksi jääkaappiin muutakin täytettä.

Toiseksi tutkimuksessa tultiin tulokseen, että onnen tavoittelu voi tehdä meidät onnettomammaksi. Onnea kovasti haluavat ihmiset voivat kokea riittämättömyyttä ja pettyvät omiin tunteisiinsa. Siihen, että eivät tunne iloa ja onnea vaikka pitäisi. Länsimainen kulttuuri vahvasti sanoo, että meidän pitäisi olla onnellisia. Mutta se ei kerro, että onnellisuus pitää sisällään myös ne toisenlaisetkin tunteet ja niiden hyväksymisen.

Kolmanneksi tutkimuksessa todettiin, että onnen tavoittelu voi tehdä sinusta itsekkäämmän ja yksinäisemmän. Ja tietysti sitä myötä onnettomamman. On todettu, että ihmissuhteet on hyvinvointimme tärkein ja antavin osa-alue. Joissain tapauksissa onnellisuuden liian aggressiivinen tavoittelu on oman edun maksimointia. Toisten ihmisten kustannuksella. Ihminen on kyllä niin monimutkainen ja moniulotteinen kokonaisuus. Yhdessä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että onnellisuuden himosta syntyvä yksinäisyys näkyy myös hormonitasolla. Tutkija Nurmi täällä näppäimistön päässä veti tästä pitkälle jalostetun johtopäätöksen; onko tässä yksi syy syntyvyyden laskuun?

Neljänneksi tutkimustulokset osoittivat, että onnellisuuden kulttuuri on erityisen vahingollinen niille, jotka eivät ole onnellisia. Mietitäänpäs nykyaikaa. Meitä tällaisia hihhuleita kuin minä on some täynnä. Aidosti marraskuusta onnellisia. Mitä tekee ne, jotka ovat allapäin ja musertuneita marraskuun pimeyden edessä? Tuntevat kenties ahdistusta siitä, että miksen itse pysty tuntemaan samanlaista iloa ja onnea marraskuusta. Martela on hienosti vetänyt mutkat suoriksi: Jotkut asiat tekevät meidät onnellisiksi, toiset onnettomiksi. Ja niin sen kuuluu olla, koska ”kaikki psykologiset tilat ovat jollakin tavalla hyödyllisiä selviytymisellemme.” Tämän takia meidän pitää antaa itsemme musertua marraskuun edessä, jos siltä tuntuu. Jos negatiivisilla tunteilla ei olisi mitään merkitystä elämäämme, niin emme sellaisia tuntisi. Ihminen on ihan hurjan mielenkiintoinen olio ja mitä enemmän kirjallisuutta luen, sitä enemmän haluan tietää lisää. Itse olen ollut itselleni parhain empiirisen tutkimuksen kohde. Nyt vain etsin teoriaa tuolle empiiriselle tutkimukselle.

Pahinta mitä itselleen voi tehdä on syyllistää itseään siitä, että ei ole koko ajan onnellinen. Se, että mä selvisin tuosta tuskallisesta elämänvaiheesta, jossa 2,5 vuoden sisään hautasin isäni, mummuni ja äitini, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olin (Luojalle kiitos!) jo tuota ennen oivaltanut ajatuksen elämän monimuotoisuudesta. Ajatuksen siitä, että hyväksyn elämän sellaisena kun on. Välillä tulee erittäin pahoja pohjakosketuksia, mutta ne on pakko käydä läpi. Tunteiden torjuminen tuollaisissa tilanteissa olisi ollut ihan älyttömän vahingollista. Jos olisin tuolloin tukahduttanut surun ja ikävän, niin en kuulkaa ystävät hyvät olisi nyt tässä. Tai olisin, mutta olisin sellainen numb nuts -koneena kulkeva, päivästä toiseen suorittava Maria. Kenties, kuka tietää.

On ollut ihana huomata, että myös harmaina päivinä voi tuntea onnea. Se, että on alakuloinen ei todellakaan poissulje sitä, etteikö alakulon hetkinä voisi kokea niitä ihania pieniä hetkiä, jolloin sielun täyttää onni. Sohvannurkassa ripsarit poskilla voi tuntea suunnatonta ja yhtäkkistä onnea siitä, että käsiä lämmittää glögimuki. Että jokaisella kulauksella tuo onni leviää lämpimänä tunteena kohti koko kehoa.

Kestävä onnellisuus vai one hit wonder -onnellisuus? Kumman valitset? Elämä on valintoja täynnä.
Ja mun mielestä tämä on niistä yksi tärkeimmistä; hyppää pois onnellisuuspakkomielteen pyörästä ja kuulostele elämää tässä ja nyt – mitkä ovat niitä elämän kultareunoja juurikin tänä marraskuisen synkkänä lauantaina? 

IHANAN LEVOLLISTA LAUANTAITA,


perjantai 15. marraskuu 2019

Fredagsmys

HEIPPATIRALLAA!

Enpäs ihan heti muista, että olisi näin huikeaaa  telkkari-iltaa tiedossa kuin tänään; ilta kuluu Huuhkajien, Tapparan ja Vain Elämään joulujakson parissa. Hyvää ruokaa ja seuraa unohtamatta. Edessä on pitkästä aikaa sellainen viikonloppu, jolloin ei tarvitse laittaa kelloa kumpanakaan aamuna soimaan. Toivotaan, että se 5 a.m. -klubi jättää mut näinä parina aamuna rauhaan. Huomenna illalla luvassa sukulointia ja synttäreitä. Siinä viikonlopun ohjelmat. Muuten mennään fiiliksen mukaan. Ihan parasta!

Eilen käytiin illalla kaupungissa kahvilla (tai pikemminkin glögillä ja chai lattella) ja mietin, että viikonloppuna voisi kyllä mennä jo pikkuisen joululahjaostoksille. Eipä niitä toiveita montaa lasten listoilta löydy, sillä saivat jo isoimman joululahjan etukäteen (L.A.:n ja Vegasin reissu), mutta jotain pientä olisi ihana paketteihin kääriä. Näin äidin näkökulmasta jotain pientä ja pehmeää ;)

Tänä iltana meillä viritettiin valosarjat loistamaan alakerrassa, sytytettiin kynttilät ja kannettiin iltaruoka sinne. Niin, että sitä voi käydä napostelemassa tuosta baaritiskiltä illan mittaan. Tortillat ja tacot ovat koko perheen suosikkeja, joten tänään tein älyttömän helppoa ja helposti muunneltavissa olevaa tacopiirakkaa. Se on muuten ihan älyttömän hyvää! Mikäli sielläkin uppoaa tämän tyyliset ruoat, niin tsekatkaahan tacotoastien ja tacokakun reseptit myös!

Tacopiirakka

1 suolainen piirakkapohja pakastealtaasta
(tai sitten itse tehty, aina parempi)

Täyte
400 g paistijauhelihaa
(tai 1 pkt Tex-Mex Härkistä)
2 dl tacosalsaa
1/2 pss tacomaustetta
juustoraastetta (cheddar)

-painele piirakkapohja uunivuoan pohjalle ja reunoille
-paista sitä uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia
-paista sillä aikaa jauheliha/Härkis ja lisää salsa ja tacomaustepussin puolikas
-lisää jauhelihaseos + raastettua juustoa piirakkapohjan päälle
-paista vielä uunin alatasolla noin 15-20 mins, kunnes juusto on sulanut ja  pohja on reunoista kauniisti ruskistunut

Päälle
2 prk ranskankermaa
1/2 pss tacomaustetta
tomaattia
paprikaa
jalapenoja
korianteria
juustoraastetta (cheddar)

-sekoita ranskankerma ja tacomaustepussin puolikas
(lisää halutessasi sweet chili kastiketta loraus)
-pilko tomaatit, paprikat, jalapenot ja korianteri
-raasta juusto (tai käytä valmiiksi raastettua)
-lisää em. aineet piirakan päälle
-nauti

Tässä samalla katsotaan jalkkis- ja jääkiekkopeliä ja ai että; Suomi teki juuri maalin! Ihan mahtavaa. Sen ja perjantain kunniaksi poksautettiin puoliksi yksi jouluolut. Laitettiin elämä risaiseksi :D Muuten en ole oikein oluen ystävä, mutta jouluoluet usein menevät. Siis puoliksi juotuna, kokonaista pullollista tuskin saisin alas. 

Hei, nyt on aika nauttia. Ottaa lisää syötävää ja käpertyä peiton mutkaan sohvalle. Toivottavasti teilläkin on edessä rento viikonloppu. Sitä, jos mitä varsinkin näin marraskuussa kaipaa 

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,