keskiviikko 01. huhtikuun 2020

Helppoa ja herkullista: Mehukas uunibroileri & panzanella-salaatti

MOIKATSUMOI VAAN HEI!

Tänä aamuna lumisateen keskellä hytistessäni (jep, laitettiin kunnon talvitakit säilöön viikonloppuna) koiraa ulkoiluttaessani tulin miettineeksi, että tätähän me haluttiin. Lunta ja talvea. Nostin kasvot ylös ja onnistuin metsästämään kielen päälle lumihiutaleita. Olen elossa, ajattelin. Onko tämä nyt ilmaston kiitos siitä, että lentokone- ja autoliikenne on hiljentynyt hetkeksi? Meille annettiin talvi nyt, kun alettiin kunnioittamaan luontoa enemmän? Otan lumen ilolla vastaan, mutta kieltämättä se olisi voinut tulla vähän aikaisemmin ;)

Muutenkin tänään on ollut taas tosi positiiviset fiilikset. Ollakin, että jouduin jalkautumaan ihan maitokauppaan ja olin vähän aikaa pasmat sekaisin, että mites siellä käyttäydyttiinkään. Kyllä. Lapsilta tuli töihin kauppalistaa leivontatarvikkeista. Ex tempore -elämä on ollut vähän holdilla, mutta nyt annoin periksi kaupassa käynnille hetken mielijohteesta. Pientä krediittiä tytöillekin siitä, että ovat mukisematta olleet kotona. Esikoinen näki eilen pikaisesti yhtä ystäväänsä 10 metrin välimatkalla parin sadan metrin matkan. Pikkuisempi ei ole edes pyytänyt nähdä ystäviään. Yllättävän hyvin ovat tilanteeseen sopeutuneet.

Mutta hei, piti tulla jakamaan teille ältsin helppo ja herkullinen resepti, mutta tapani mukaan taas ajauduin jaarittelemaan. Veikkaanpa tosin, että tekin ihmettelisitte jos menisin kerrankin suoraan asiaan :D Joten nyt luvassa reseptiä meidän yhden päivän jämäruokaan. Sellaiseen, kun leipä oli kovaa känttyrää ja broitsut olivat menossa vanhaksi. Kun siellä jääkaapissa ei oikein ollut mitään mistä rakentaa ateriaa. Terttutomaatitkin olivat niin löllöjä, että en olisi niitä salaattiin kelpuuttanut. Lopputulos yllätti kuitenkin maukkaudellaan koko perheen.

Mehukas uunibroileri

2 maustamatonta broilerin rintafileetä
2 rkl pestoa
terttutomaatteja
fetaa murusteltuna
loraus öljyä

-paista öljyssä broilerien pinta ruskeaksi
-valele broitsut pestolla ja aseta ne uunivuokaan
-lisää terttutomaatit ja murusteltu feta, lisää pikkuisen öljyä
-paista 200 asteessa noin puolisen tuntia

Panzanella-salaatti

kuivahtanutta leipää kuutioina
voita
1 valkosipulin kynsi pienisteltynä
mustapippuria
salaattia
ananassäilykepurkki
fetaa

-paista valkosipulia pannulla voissa, lisää leivän palat, kierros mustapippuria myllystä ja paista kunnes leivät ovat rapsakoita
-aseta salaatti tarjoiluastialle, lisää ananakset, pienistelty feta ja leipäkuutiot
-halutessasi lisää esimerkiksi persiljaa
-kastikkeen sekoitin öljystä, valkoviinietikasta ja mustapippurista

Siitä on jo vuosia aikaa, kun olen viimeksi tehnyt panzanellaa. Muistaakseni silloin siihen laitoin oliiveja ja punasipulia, ja tein sen ilman ananasta. Pitääkin koklata tehdä uudelleen seuraavan kerran, kun leipä on kävelemässä pussista vastaan. Leivoin tuona samaisena iltana, kun ruokavarastot olivat yllättävän tyhjät, perheelle sämpylöitä ja sain kuulla ehkä maailman parhaimman kohteliaisuuden: ”Äiti, nää maistuu ihan kaupan sämpylöille!” :D

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,


tiistai 31. maaliskuun 2020

In the end, it’s going to be ok ♥

HEI HELLUREI!

Valehtelisin, jos väittäisin etteikö takaraivooni hiivi tämän tästä ajatus taloudellisen tilanteen radikaalista muuttumisesta. Oman ajatuksen voima on ihan äärettömän vahva; olen antanut ajatuksen iskostua aivoihini, mutta samalla toinen puolisko aivoistani on alkanut työstää varasuunnitelmia. Nyt jos koskaan on hyvä aika laittaa kulutustottumukset suurennuslasin alle. Kuinka paljon tarvitsen elääkseni? Mitkä ovat ne välttämättömimmät menot? Mitä menoja on syytä karsia ja miten voin kivuttomimmin suhteuttaa kulut tuloihini?

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa on korostunut viime päivinä. Sisäinen ääneni sanoo, että kaikki tulee järjestymään. Kynä sauhuaa paperilla. Perinteinen kassavirta-analyysi selkeyttää tilannetta. On aika ottaa debit ja kredit käyttöön. Hetkeksi annan kaaosteorialle vallan. Mihin suuntaan lähden, jos elämä tarvitsee rakentaa taas kokonaan alusta. Mieli muistaa, millaista on menettää läheisiä. Ajattelen, että niin kauan kuin ihmishenkiä ei menetetä, pystyn vaikuttamaan tilanteeseen paremmin. Oikeastaan millään muulla ei ole loppupeleistä väliä…ihmishenkiä kun ei rahalla takaisin saada. Taistelutahto sisälläni nousee ja päätän, että hemmetti – tästäkin selvitään.

Tässä kohtaa päässäni alkaa soimaan Vivaldin Neljä Vuodenaikaa; La Primaveran myötä kevät herää henkiin, linnut sirkuttavat ja aurinko pilkistelee pilven takaa. Toivo astuu esiin. Huomaan kyyneleiden nousevan silmiini. Helpotuksen kyyneleiden. In the end, it’s going to be ok

Jos sulla on ollut samanlaisia ajatuksia, niin heitän ilmoille muutamia mahdollisuuksia, mitä tämä poikkeuksellinen aika antaa.

Oletko miettinyt jo pidempään alanvaihtoa? Jos istut nyt kotona lomautettuna, niin mitäs jos laittaisit suunnitelmasi paperille. Jos muutos töiden osalta todella on se, mitä elämältäsi haluat. Aloita vaikka ihan nykyisen työpaikan plussista ja miinuksista. Onko siellä miinuspuolella jotain sellaista, johon voit itse vaikuttaa? Sellaista, jonka saisit kääntymään plussapuolelle? Voisitko esimerkiksi ehdottaa esimiehellesi oman toimenkuvasi tuunaamista? Miten saisit työstäsi muokattua sellaisen, että töihin olisi kiva mennä ja työ olisi mielekästä? Se voi olla ihan jopa niinkin pienestä kiinni kuin  siitä, että järjestät työpäiväsi uudelleen niissä mittapuissa kuin se on mahdollista.

Mä ainakin olen helposti tapojeni orja. Työpäivä noudattaa tiettyä kaavaa ja sitten sinne väliin putoilee sellaisia päivän piristyksiä, jotka katkovat rutiineja. Pystyisikö työpäivän tai työviikon ”lukujärjestystä” muuttamaan? Saisitko lisäkoulutuksella työhösi uusia työkaluja ja siten mielekkyyttä? Mä tuunaan tätä mun blogityötä päivittäin kotitoimistolla. Niinkin yksinkertaisella jutulla, että siirrän välillä kotitoimiston keittiön viereiseen ruokatilaan tai jopa ruokahuoneeseen. Sitten aina kesken päivän palaan tänne työhuoneeseen. Niinkin pieni maisemanvaihdos auttaa. Eli ei sen tarvitse aina olla maata mullistava asia. Toimistolla olen tottunut eka ottamaan tiliotteet ja sitten käsittelemään ostolaskut ja vasta tämän jälkeen myyntilaskut. Eilen menin ihan peppu edellä puuhun ja aloitin päinvastaisesta järjestyksestä. Oli virkistävää! Ollakin, että jouduin hetken funtsimaan, että onko kaikki tarvittava tehty :D

Jos olet yleensä hakenut kahvikupin työpisteellesi ja juonut aamukahvit siinä, niin mitäs jos kysyisitkin työkaveriltasi, jos ottaisitte kymmenen minuutin breikin tiettyyn kellon aikaan ja joisitte kahvit samalla sparraten toisianne? Saisitko näillä pieneillä teoilla työsi tuntumaan merkityksellisemmältä ja sitä kautta mielekkäämmältä?

No jos nyt näyttää siltä, että se miinuspuoli on täynnä kohtia, joihin et pysty vaikuttamaan, niin mikä olisi se sellainen ala, jossa haluaisit työskennellä? Tai olisiko se kenties nykyinen ala, mutta eri työnantajan palveluksessa? Onko tässä kohtaa rahkeita kouluttautua kokonaan uudelleen? Kenties nykyisen työnantajan palveluksessa ollessasi työn ohella?

Ja hei, jos oma työsi ei ole tuntunut mielekkäältä sen takia, että olet ollut piipussa viime ajat, niin kenties nyt on hyvää aikaa levätä. Palautua luonnossa ja laittaa itse itsesi kuntoon. Voihan olla, että jo näillä eväillä töihinpaluu tuntuu kivemmalta. Voihan olla, että etäisyys omista töistä on saanut asiat perspektiiviin ja huomaatkin, että se sun työpaikka on ihan sulle tehty. Piti vain ottaa välimatkaa todetakseen se.

Se on jännä juttu, että vaikka voisi kuvitella, että viimeistään tämä poikkeusaika saisi nämä vaaleanpunaiset yrittäjänlasit syrjään nenältä, niin ehei – vaikka näinä päivinä voisi helposti kuvitella jokaisen yrittäjän olevan mieluummin palkansaajan asemassa (mm. työttömyysetuuksien, kenties henkilökuntaa koskevien ikävien päätösten vuoksi tai siksi, että oma koti meinaa lähteä alta, kun olet laittanut sen yrityslainojen vakuudeksi), niin silti se yrittäjyys on sitkeänä tuolla selkärangassa. Jos ei sitä yrittäjyyden selkärankaa saa katki näinä aikoina, niin ei se kuulkaa katkea koskaan

KAIKKI JÄRJESTYY – IHANAA (ja hei lumista!) TIISTAI-ILTAA,

 

 

 

 


maanantai 30. maaliskuun 2020

Tulen vielä kaipaamaan näitä päiviä

HEIPPA IHANAT!

Kuinka voitte? Täytyy sanoa, että pitkästä aikaa mulla oli vähän tahmea maanantaiaamu. Kellojen siirtäminen tähän suuntaan ei ole jotensakin mun juttu lainkaan. Lisäksi huomaan, että unenlaatu on jotenkin heikohkoa. Veikkaan, että mieli prosessoi unen aikana maailmanmenoa. Ja nyt kun (kerrankin! :D) päästiin valittamisen makuun niin todettakoon vielä se, että maanantailounas ei maistunut miltään. Pakkasesta mukaan nappaamani vegedumplings -pussi olisi kaivannut seurakseen vähän sitä kuuluisaa ”oomphia”. Ajoi asiansa ja nälkä lähti.

Mut hei,  palataan takaisin niihin sellaisiin juttuihin, joita olette täällä tottuneet lukemaan. Eli elämään ja niihin pieniin kultareunoihin, joita tässä ihmeellisessä ajanjaksossakin löytyy vaikka kuinka


Hirmuisesti kuulee ihmisiltä, miten elämä on nykyisten rajoitusten myötä kaventunut. Mä puolestaan olen päivä päivältä vakuttuuneempi siitä, että joko a) olen elänyt ennen näitä rajoituksia erittäin tylsää elämää tai b) sopeutumiskykyni on erinomainen, sillä perjantaina kun sain IG:n puolella #eitänään -haasteen niin jouduin oikeasti miettimään, että mikä on sellainen juttu, mitä yleensä perjantaisin teen, mutta en nyt pystynyt tekemään.

Lopulta sen keksin; ei tarvitse kuskata esikoista nuorkalle tai kavereiden kanssa, koska nuorkka on kiinni ja kavereita meillä ei tässä tilanteessa nähdä. Usein kyllä perjantaina olen käynyt tyttöjen kanssa ostamassa heille viikonloppunamit kaupasta, mutta nyt tilasin nekin viikkoruokien kanssa.

Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mun elämä ei ole juurikaan muuttunut rajoitusten myötä. Isoin muutos, joka kolahtaa on ollut se, että en ole päässyt pilatekseen tai laitepilatekseen, mutta pilatesta pystyn tekemään kotonakin. Mutta muuten nautin kotona olosta siinä, missä aiemminkin. Se kotihiiri minussa on herännyt jälleen henkiin. Ei tarvitse työpäivien jälkeen hötkyillä minnekään. Käydään paljon ulkoilemassa ja vietetään aikaa yhdessä.

Tällä hetkellä mun reviirini kulkee välillä koti-työ. Kerran viikkoon myös koti-mökin veneranta. Joinain kotitoimistopäivinä reviirini on supistunut pariin kortteliin kotoota. Se mitä nämä rajoitukset ovat tuoneet tullessaan ovat pääosin plussapuolia; säästyy bensaa, kun ei tule suhailtua sinne sun tänne (ilmasto kiittää), säästyy rahaa kauppalistan suunnitelmallisuuden ansiosta (ollakin, että lapset ja mies syövät päivisin jäätäviä annoksia :D), tulee siivottua kotona sellaisia ”sitku on aikaa siivota” -kohteita (meillä lapset ovat aika omatoimisia etäkoulun suhteen eivätkä tarvitse niin paljoa apua) ja iltaisin toimistopäivien jälkeenkin ehtii kuvailemaan blogimatskua nyt kun on valoisaa.

Plussapuolista parhain on kuitenkin se, että ollaan saatu viettää aikaa perheen kanssa. En muista koska aiemmin olisimme istuneet näin monena päivänä saman ruokapöydän ääreen. Tai olisimme viettäneet miehen kanssa näin intensiivisesti aikaa toistemme kanssa. Voi olla, että rajoitusten poistamisen jälkeen tulen ehkä hieman kaipaamaan näitä päiviä – ei, en todellakaan terveydellisen tai taloudellisen epävarmuuden takia – vaan sen ansiosta, mitä rajoitukset ovat meille suoneet ♥

MAANANTAITERKKUSIN,

PS. jos elämän merkitys näinä haastavina aikoina tuntuu olevan kiven ja kannon alla, niin lukuvinkkinä Viktor Frankl: Ihmisyyden rajalla. Ahmin tuon kirjan viime syksynä osana koulutöitä vajaassa päivässä. Erittäin silmiä avaava ja herättelevä teos siitä, mikä elämässä loppuviimein on se juttu, jonka takia kannattaa herätä aamuisin. Mistä löytää merkitystä vaikeina aikoina. Jos Viktor Frankl löysi elämälleen merkityksen täysin riisuttuna (myös kaikki karvat ajeltuna) keskitysleiriltä, niin en näe yhtään syytä, miksei me terveet ihmiset voitaisi sellaisia näistä poikkeuspäivistä löytää. Me saadaan sentäs suurin osa viettää aikaa kotona keskitysleirin sijaan.