keskiviikko 25. maaliskuun 2020

#stayathomeclub Osa 1: kotivaatetus

11

MOIKKAMOI IHANAT!

Elämän pieniä iloja; se kun on haahuillut menemään monta päivää samoilla kotivaatteilla ja aamusuihkun jälkeen päättääkin ottaa käyttöön vaatekaapista uudet collegehousut ja paidan 🙂 Tosin kylläpä teki ihan tosi hyvää tänä aamuna heittää pitkästä aikaa työkelpoiset vaatteet päälle. Nyt kun aika monella meistä (myös minulla, vaikka nyt toimistolla olenkin) on edessä määrittelemättömän pitkä kotoilujakso joko etätoimiston merkeissä tai muista syistä, niin voitaisiin perustaa sellainen #stayathomeclub, jossa annettaisiin toisillemme vinkkejä kotoiluklubiin ja jaettaisiin niitä kotona olemisen iloja. Vaikka kaikkien tapauksissa kotoilu on kaukana ilosta, niin kyllä sieltä kotoilustakin löytyy jotain  positivista.

Suunnittelin alla olevaa runkoa postauksille:

#stayathomeclub Osa 1: Kotivaatetus
#stayathomeclub Osa 2: Kauneudenhoito kotioloissa
#stayathomeclub Osa 3: Treenaaminen kotona
#stayathomeclub Osa 4: Iskikö tylsyys? Vinkit tylsään hetkeen
#stayathomeclub Osa 5: Koti kuntoon

Postauksille en ole miettinyt vielä aikataulutusta, mutta tasaiseen tahtiin niitä ajattelin täältä tykitellä. Sellaisina välikevennyksinä ”asiapitoisempien” tekstien lomaan 🙂 Ja hei, jos on jotain aiheita liittyen tähän kotoiluklubiin, niin hihkaiskaahan tuolla kommenttilaatikon puolella. Kotoiluklubin parasta antia mun mielestä on ollut se, että saa olla ihan vaan kotivaatteissa. Mä olen pahimman luokan kotihiiri ja vaihdan yleensä kotivaatteet päälle samantien, kun töistä kotiin tulen. Tuossa tuli pidempi pätkä oltua kotona ja neljä päivää kului sujuvasti kotivaatteissa. Ilman fyysistä kontaktia perheen ulkopuolisiin ihmisiin.

Vaikka kotivaatteet olivat sellaiset, että niillä olisi kehdannut lähteä ihmisten ilmoille, niin muu lookkini oli vähän sen näköinenkin, että olin viettänyt aikaa neljän seinän sisällä. Yleisesti olen sitä mieltä, että pieni ehostus myös kotioloissa tekee poikaa. Iholle on ihana antaa niitä meikittömiä päiviä, mutta jos niitä tulee liikaa, niin helposti alkaa ihistämään. Tuntuu, että heti kun heittää vähän ripsaria ripsiin ja aurinkopuuteria poskiin, saa taas paremman otteen elämästä ja on jotenkin skarpimpi olo. Puna huulissa ajaa myös saman asian.

Sen verran kotoiluklubia olen vuosien varrella itsekseni pitänyt, niin kuin meillä kotihiirillä on tapana, että mulla on vinkata teille muutamia vinkkejä koskien kotoiluvaatteita. Vinkkejä toki vastaanotetaan lisääkin 🙂

💕pue yllesi sellaista vaatetta, joka ei purista eikä ihistä ja joissa tunnet olosi mukavaksi
💕heitä rintsikat tarvittaessa pois ja jos jotain tukea haluat, niin pue paidan alle vaikka mukavat urheiluliivit
💕itseäni suunnattomasti häiritsee likaiset kotivaatteet, joten tarvittaessa vaihdan vaatteet, jos likastuvat
💕mikäli luvassa on treenipäivä, niin puen jo aamusta päälle treenivaatteet ja kotoilen niillä
💕jos odotat ruokalähetystä tai muuta ulkopuolisen kohtaamista vaativaa tilannetta, niin panosta myös kotivaatetukseen niin, että kehtaat mennä ovelle
💕mitä kauniimmat kotivaatteet sitä parempi mieli
(toooosin, kyllä munkin kaapista niitä kuuluisia pieruverkkareita löytyy ja silloin tällöin tulee niitä pidettyäkin)

Kotoiluvaatteita on vuosien varrella kertynyt paljonkin. Ja vaikka niitä tulee pidettyä paljon, niin ne eivät juuri kulu. Mikään ei ole ihanampaa kuin monta kertaa pesukoneessa olleen oversize- collegepaidan syleily:

💕velourasu
💕haaremihousut ja tyköistuva, mutta joustava trikoopaita
💕leggarit, t-paita ja iso villatakki
💕perinteinen collegeasu (yleensä poikkeuksetta harmaa)
💕villasukat tai kotitöppöset
💕flanelliset pyjamahousut ja t-paita
💕haalari (kyllä, luitte oikein – mulla on kotihaalari)

 Musta tuntuu, että tuo kotivaatteiden vaihtaminen tulee mulla jo lapsuudenkodista. Äiskä vaihtoi aina ekana kotiin tultuaan jakkupuvun kotivaatteisiin (äiskän kotivaatteisiin kuului muuten olennaisena osana essu). Mä olen ihan ekaluokasta lähtien vaihtanut koulusta tultuani kotivaatteet ja myöhemmin töistä tullessani jatkanut tätä tapaa. Huomaan, että meidän lapset tekevät aika ajoin samaa. Toinen tytöistä tosin on niin kuumaverinen, että siinä missä itse vedän päälle villasukkaa keikistelee hän täällä sortseissa ja topeissa 😀

Laitetaanko näillä puheilla hakemus kotoiluklubiin menemään ja jaetaan vertaistukea? Onko sulla tapana pitää kotivaatteita? Millaisissa kotivaatteissa sä viihdyt?

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. Kotoiluklubin säännöt:
1. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa kotoilla
2. Ks. nro 1.


sunnuntai 22. maaliskuun 2020

Haave kesästä

0

MOIKKAMOI IHANAT!

Kuinka jakselette? ♥ Täällä voidaan ihan hyvin, tosin mulle nousi eilen illalla kuume, mikä on mulle harvinaista (ei niin kova, mutta hieman yli 38 kuitenkin). Tänään on pitänyt lämpöä yllä pääkivun kanssa. Kuumelääke auttoi molempiin. Nyt ei tarvitse onneksi lähteä minnekään, vaan saa hyvällä omalla tunnolla maata sohvalla. Sen viitisen tuntia, kun sohvalla makoilin katsoin lähinnä uusintoja piharemppaohjelmista. Viime vuonna kerroinkin, että olin ihan uuden edessä; en ollut aiemmin kiinnostunut pihahommista, mutta piharemontin jälkeen joka ikinen liikenevä euro meni taimistolle.

Eilen koiran kanssa takapihalla kiertäessäni ja jäistä maata kuopsutellessani aloin haaveilemaan ajasta, kun maa sulaa ja saa todenteolla laittaa yrttimaat ja kukkapenkit kuosiin. Mutta mutta…miten ne laitetaan kuosiin? Sieltä täältä törröttää jotain kuolleen näköistä oksankäppyrää ja näyttäisi sieltä jotain vihreääkin jo puskevan. Kuuluuko ne kaikki kuolleet leikata alas esimerkiksi yrtti- ja mansikkamaasta? Mitäs nuo pystyyn kuolleet (pupun syömät) gladiolukset ja liljat, leikataanko nekin alas ja onko ne monivuotisia eli alkaako kasvamaan uudelleen?

Osan kasveista muistin suojata syksyllä pupusilta, mutta näemmä puput ovat talven aikana eläneet mun viime kesänä kasvattamilla angervoillani! Samperin puput. Pitäisikö kaikki kasvit nostaa ylös isoihin ruukkuihin pois pupujen ulottumattomilta vai mikä noihin auttaisi? Toisen syyshortensian talon takana tajusivat jättää rauhaan, mutta toisesta on enää sellainen ranka jäljellä. Onkohan noilla pupujen syömillä tapana lähteä kasvamaan vai kantsiiko nostaa ylös ja istuttaa uusia?

Saas nähdä kuinka meidän esikoisen rippileirin ja -juhlien käy. Juhliin mulla oli suuria suunnitelmia pihankin suhteen. Juhlia varten ollaan uusittu lipputanko, sillä tuo kuvissa näkyvä äiskän ja iskän vanha oli vähän liian rustiikkinen ja ruosteinen meidän makuun 😉 Terassille pitää ostaa sohva ja haaveilenpas minä sellaisesta pergolasta tuohon ruokapöydän päätyyn. Sellaisesta, johon saa sään kestävästä valkeasta kankaasta sivuun vedettävän katoksenkin. Mies onneksi tykkää nikkaroida kaikkea, niin voisin kuvitella, että pergolan rakentaminen ei hirmuisesti tuottaisi ongelmaa. Varsinkin, jos tämä #socialdistancing tässä jatkuu…

Onneksi on blogi ja onneksi on valokuvat. Viime kesäisten kuvien katsominen tuo toivoa tulevasta. Niistä päivistä, kun piha on vehreä ja linnut visertää. Kun grilli on kuumana. Viime päivinä sitä on jotenkin havahtunut kuulemaan taas luonnon ääniä enemmän. Näkemään sen pienen pilkahduksen tulevasta kesästä, mikä tuolta pystyyn kuolleiden kasvien keskellä pilkottaa. Millainen tuleva kesä on, sitä tuskin kukaan meistä pystyy ennustamaan. Haaveissa on normaali, suomalainen kesä. Sellainen, jolloin pääsee ilman rajoituksia alarantaan jätskille tai Tammelantorille aamupalalle ♥

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

Mitä meidän pihassa kasvaa & Puutarhan hoitoa for dummies wanted -postauksissa tarkemmin meidän takapihan istutuksista 🙂

 


lauantai 21. maaliskuun 2020

Ruokatilan uusi ilme

4

MOIKKISTA MOI!

Oltiin tänään lähdössä mökille (venerantaan) ja mies kävi hätsynpikaa ylhäällä vaihtamassa ulkohousut päälle. Tajusin, että nyt se on tullut. Nimittäin mun aikani tehdä pikainen rymsteeraus. En tiedä muiden miehistä, mutta mun mies on vähän sellainen antirymsteeraushenkinen 😉 Noin kahdessa minuutissa olin veivannut ruokapöydän toisinpäin ja vaihtanut tuolit päittäin ruokahuoneen tuolien kanssa. Ja hei, tuntui että tuo keittiön viereinen ruokatila keveni huomattavasti pöydän pyöräyttämisestä ympäri ja noiden keveämpien tuolien vaihtamisesta tähän tilaan.

Mökkirannan jälkeen suunnattiin Seitsemiseen. Olen kertonutkin, että luonto on mulle henkireikä. Lumisen keväinen kansallispuisto kylpi auringossa ja tuolla metsän keskellä oli hetkeksi helppo unohtaa maailman murheet. Kotiin kierrettiin vailla minkään sortin kiirettä pikkuteitä pitkin. Maaseutu on balsamia sielulle ja silmille.

Iltaruoaksi olin varannut pitkästä aikaa uuniperunoita. Savulohitäytteen kanssa meinasi käydä tenkkapoo, sillä kermaviilit ja ranskankermat olivat loppuneet. Tilliäkään tai sitruunapippuria ei ollut tarjolla. Aiemmin olisin tässä vaiheessa käynyt nopsaa kaupassa, mutta nyt ei tullut mieleenikään. Kreikkalainen jugurtti, korianteri, savulohi, sitruunanmehu ja chili ajoivat asiansa. Just saatiin syötyä ja muu perhe pelaa parhaillaan yatzya ruokahuoneessa. Seuraavaan matsiin mäkin kuulemma pääsen mukaan. Lapset tietävät, että kun äippä tulee mukaan, niin kumpikaan heistä ei jää viimeiseksi 😀

Mutta ennen yatzyn peluuta vielä hetkeksi ulos; ostin pari vuotta sitten Tobylle tuollaisen 15 metrin liinan ja sen kanssa mennään aina silloin tällöin tuonne syrjäpoluille. Toinen nauttii sielunsa silmin, kun saa kirmata liki vapaana. Jos jotain kuulkaa tämä erikoinen tilanne on opettanut niin sen, että mitään ei kuulu ottaa itsestäänselvyytenä; sen takia olen ulkoillut enemmän kuin ikinä. Koskaan kun ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan ♥

TUNNELMALLISIN LAUANTAI-ILTATERKUIN,

 


perjantai 20. maaliskuun 2020

Just nyt meillä

6


PERJANTAI-ILTAA ♥

Pizzataikina on kohoamassa, viikonloppukarkkipussi(t) rapisee. Maljakossakin on tuoreita kukkia. Niitä joita löysin lähikaupassa käydessäni töiden jälkeen. Toivottavasti viimeisellä kauppareissulla seuraaviin viikkoihin. Telkkarissa taustalla ihmiset puhuu jostain, jonka siirrän mielessäni taka-alalle. Keskityn hetkeen ja fiilistelen alkanutta viikonloppua. Viikko on ollut henkisesti raskas. Raskain pitkään aikaan. Uskon, että en ole ainoa. Huoli muista ihmisistä on välillä suurempaa kuin huoli omasta terveydestä tai taloudellisesta tilanteesta. Se on asia, jota en halua edes muuttaa. Empatiakyky ja lähimmäisen rakkaus. Välittäminen.

Päätän siirtää huolet maanantain mietintämyssyyn, tietäen että ne sieltä pomppivat kyllä tarvittaessa mieleen. Silmiään ei voi täysin sulkea tilanteelta. Mutta yritän nähdä tilanteen kultareunat.

Hetken aikaa mietin jo sitä, että kun tilanne normalisoituu, niin on jo nyt asioita, joita tulen kaipaamaan näistä ajoista. Sitä, että reissumies on jämähtänyt kotiin. Niitä arki-iltojen kävelylenkkejä ja yhteisiä aamupaloja. Sitä, että lapset viettävät aikaa kotona enemmän. Sitä, että päivän kohokohta kulminoituu koko perheen yhteiseen auton pesureissuun. Kasarin soittaessa taustalla niitä sellaisia biisejä, jotka osaa ulkoa jopa unissaan. Mökkihöperyyden aiheuttamia hervottomia hepuleita. Kello viiden iltaruokia, kun ollaan kaikki ruokapöydän äärellä.

Otan vielä yhden sirkusaakkosen suuhuni, upotan käteni taikinaan ja kuuntelen vaivihkaa esikoisen äänipuhelua ystävänsä kanssa. Kaikki muut saavat nähdä kavereitaan ja kokoontua iltaisin koululle. Ihan kuulemma jok’ikinen. Tunnen pienen piston sydämessäni, mutta ajattelen, että ehkä olemalla se tiukkismutsi, voin parhaimmassa tapauksessa pelastaa jonkun hengen. Onneksi toinen on nopeasti leppyvää sorttia ♥ 

Heiii, ihanaa viikonloppua! Muistetaan nauttia niistä asioista, jotka on meille sallittuja juuri nyt. Inhimillisestä läheisyydestä ja jos ei sillä puolisolla ole flunssan oireita, niin eiköhän sitä vähän voi halitellakin 😉 Sohvakyhnytyksen lisäksi luvassa ulkoilua, rentoilua ja vähän töitä. Sopivassa suhteessa kaikkea.

PERJANTAITERKUIN,


keskiviikko 18. maaliskuun 2020

Oppimisen iloa kotikoulussa

14

MOIKKAMOI!

Kyllä siinä itselläkin suu kääntyi hymyyn, kun tulin tuossa töistä kotiin ja yläkerrasta tyttöjen huoneista hihkuttiin käymään siellä. En ollut takkia saanut vielä pois päältäni, kun kyseltiin joko pian tulen. Mietin, että näinköhän se koulupäivä sujuu aivan muita juttuja tehden kuin koulujuttuja. Odotin, että siellä Simsissä on rakennettu joku hieno luksuslukaali tai muuta vastaavaa, niin innosta hihkuivat. Mutta ei, molemmat olivat siivonneet huoneensa siihen kuntoon, että siellä on mielekästä opiskella. Halusivat näyttää mulle ”kotikoulunsa”. Kerrankin koulupöydät tulevat käyttöön siinä tarkoituksessa, mihin ne aikoinaan on ostettu 🙂 Meillä kun on ruokapöytä tähän asti ajanut koulupöydän virkaa.

En tiedä onko tämä vain alkuinnostusta, mutta toisethan ovat aivan innoissaan etäopiskelusta. Toivottavasti innokkuus jatkuu vielä sitten, kun palataan normiarkeen koulun kanssa. Eilen esikoinen purnasi, että haluaisi enemmän koulutehtäviä, että on tehnyt jo kaikki erään aineen tehtävät, joita kahdeksi viikoksi saivat. Ja hei toi Teams, minkä kautta koulua käyvät…musta ei ole apuja sen käyttämiseen. Onneksi se on esikoiselle tuttu ympäristö, että auttaa tarvittaessa pikkusiskoaan. Mulla Teamsista on kokemusta tasan yhden työpalaverin verran. Palaveri meinasi loppua ennen kuin alkoikaan, sillä tajusin, ettei mun työkoneella ole mikrofonia 😀

Siinä, missä hetken epäilin että mitenkähän tämä kotiopiskelu seuraavan kuukauden ajan sujuu, olen tosi iloinen että saan myöntää itselleni epäilleeni tyttöjen valmiuksia etäopiskeluun turhaan. Toisaalta, kyllähän kutos- ja kasiluokkalainen ovat jo aivan eri valmiuksissa kuin nuoremmat oppilaat. Olin valmistautunut tekemään lukkareita päivittäin ja pitämään opiskelua silmällä, mutta näillä näkymin näyttää siltä, että ei tarvitse.

Se, mikä näinä parina päivänä on paistanut läpi on oppimisen ilo. Voiko uusi oppimisympäristö oikeasti tehdä sen? Molemmilla on ovet kiinni huoneissaan (mitä nyt vähän kävin kuvaustouhuissa koulutyötä häiritsemässä), onko kotiympäristö rauhallisempi ympäristö opiskella kuin koulu, jossa on isot luokkakoot?

Viime päivien aikana mulle on tullut ihan yhtäkkiä hellyyspuuskia. Koko maailmaa ja kaikkia sen ihmisiä kohtana. Tänään hellyyspuuskan aiheutti se, että kuinka lämmittää äidin mieltä, että toiset ovat olleet enemmän kotona meidän kanssa kuin ikinä ennen. Rakastan sitä tunnetta, kun ollaan koko perhe kotona. Ei olla kielletty treffaamasta kavereita, mutta eletään vähän sellaista tunnusteluvaihetta. Toisaalta on syytä miettiä, että jos sosiaalisia suhteita pystyy hoitamaan etänä, niin pitäisikö kavereitten kanssa fyysistä kanssakäymistä välttää ainakin nyt ens alkuun. Miten teillä muilla, saako lapset olla kavereiden kanssa?

Nyt kohti ruokavälkkää. Mä toimin tämän kotikoulun keittäjänä, joten luvassa lounaspuuhia. Lohta, pastaa, pestoa ja loraus kermaa. Ei voi mennä vikaan. Ja hei, mitä eilen puhuttiin puuroista helppoina lounaina… Meillä kuulemma ollaan jo kyllästytty puuroihin. Ok, ehkä innostusin vähän itse liikaa, kun puuroa on nyt ollut aamu- ja iltapalana sekä lounaalla. Pidetään pari puurotonta päivää tähän väliin ja otetaan puurot kehiin taas ensi viikolla 😉

OIKEIN IHANAA KESKIVIIKKOA,
VOIKAAMME HYVIN JA OLKAAMME TERVEINÄ – KYLLÄ SE TÄSTÄ ♥

PS. tilanteet muuttuvat melko nopeasti ja näin yrittäjänä sitä seisoo vaikka päällään tämän poikkeusajan, jotta saadaan pitää kaikki terveet työntekijät töissä. Pienen organisaation etu on joustavuus, mutta myös haavoittuvaisuus. Yhden perheen kotikaranteeni sairastapauksen vuoksi ja päiväkotien ”poikkeustilanne” (edit: tarkoittaen suositusta siitä, että ne ketkä suinkin voivat kotona päiväkoti-ikäisiä lapsiaan hoitaa, sen tekisivät) tietävät sitä, että huhtikuun loppuun asti saan olla töissätöissä enemmän kuin pitkään aikaan. Siellä on joustettu mun blogitöiden ja koulujuttujen suhteen viime aikoina. Nyt on mun aika joustaa. Silläkin uhalla, että blogissa voi olla hiljaisempaa. Tiedä häntä, toisaalta voi olla, että blogi päivittyy samaan tahtiin, sillä blogin pitäminen on mulle terapiaa. Katsotaan, miten rahkeita riittää – päivä kerrallaan mennään 🙂


« Vanhemmat
Uudemmat »