torstai 11. helmikuun 2021

I ♥ sitruunapasta

MOIKKA

ja aurinkoista torstaita Piti suoda teille tänään vapaapäivä blogista, mutta kuulkaa, kun tuli tehtyä pitkästä aikaa tuota jumalaisen hyvää sitruunapastaa, niin pakkohan se oli tulla samantien jakamaan teille. Kyseessä on siis Hanna G:n loihtima taivaallinen sitruunapastaresepti, jota olosuhteiden pakosta (ei valkoviiniä, ei timjamia) tuli taas vähän muutettua omaan ruokavarastoon sopivammaksi.

Kaikki lähti alulle siitä, kun tajusin että tuo yksi potilas ei ole juurikaan kolmeen päivään syönyt muuta kuin banaania (eilinen kasvispapukeitto ei uponnut, kun kuuli pavuista). Hänen lemppariruokaansa on sitruunarisotto. Mietin, miten saisin helpommalla saman makumaailman ruokaan. Sellaista helposti nieltävää. Ei sillä, pasta ei osoittautunut välttämättä helpoimmaksi ruoaksi niellä, mutta ilolla katselin lounaskamuni lusikoivan ison lautallisen pastaa hyvällä ruokahalulla.

Jos teillä on syystä tai toisesta jäänyt kiireen jalkoihin sitruunapastan valmistaminen, niin hei testatkaa. Jälleen muistin sen, miten lopulta yksinkertainen ruoanlaitto on parasta. Vaikka arjessa meillä syödään terveellisesti ja monipuolisesti, niin kyllä sinne elämän varrelle mahtuu niitä päiviäkin, kun saa (ja kuuluukin!) lorottaa ruokaan kermaa, voita ja olla vaikka tekemättä sen sivusalaatin tarjolle. Eiks niin? Pääasia, että voi hyvin ja elämä on balanssissa. Että jaksaa ja että energiaa riitää aamusta iltaan. Lempeys, armollisuus, ilo. Siinä kolme kovaa sanaa näihin päiviin.

Sitruunapasta
2-3:lle

250 g fettucine-tuorepastaa
1 sitruunan mehu
25 g voita
1 sitruunan kuori raastettuna
2 dl kuohukermaa
muutama oksa rosmariinia
1,5 dl raastettua parmesania
mustapippuria & suolaa

1. Sulata voi paistinpannulla, lisää raastettu sitruuna ja sitruunan mehu, anna porista minuutin verran
2. Lisää kerma ja rosmariinin oksat, anna porista hiljalleen reilu 5 minuuttia
3. Keitä tässä välissä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan
4. Nouki rosmariinin oksat pois kastikkeesta, lisää noin desi parmesanraastetta, mausta ripauksella suolaa ja reilulla käännöllä mustapippurimyllystä, sekoita kunnes juusto sulaa
5. Valuta pasta ja lisää kastikkeen joukkoon
6. Tarjoile parmesanraasteen ja esim. pilkotun ruohosipulin kanssa

Ah autuus. Vaikkei valkoviiniä nyt ollutkaan saatavilla (torstaina ennen puolta päivää avattu valkkaripullo kuulosti liian syntiseltä :D), niin sitruunamehusta tuli sopivasti happoa. Jos sulta ei löydy muuten rosmariinia tai mitään tuoretta yrttiä kotoota, niin ihan hyvin voi mun mielestä käyttää kuivayrttejä. Esim. provencen yrttisekoitus voisi toimia tässä oikein hyvin! Kokeileva keittiö the best

Nyt kuulkaa sää / työtilanne näyttää siltä, että käyn pikaisesti ulkoiluttamassa suksia järven jäällä. Saa hieman aurinkoterapiaa ennen iltapäivän vertaisvalmennuksia. Huominen fredagsmys-postaus on vielä kysymysmerkki, sillä teen päivän toimistolla. Riippuen kuinka naatti sitä on työpäivän jälkeen, postausta on tulossa tai sitten ei. Jos ei blogin puolella myysseillä, niin kenties IG:n puolella sitten 🙂

ILOISIN TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 10. helmikuun 2021

Kasviskeskiviikko: Paahdettu kasvispapusoppa

MORJES…

…se, ken väittää, että kasvisruoka on tylsää ja mautonta, ei ole koskaan tainnut maistanut kasvisruokaa 😉 Mitä enemmän näitä kasviskeskiviikkoja on takana, sitä enemmän itse innostun kasvisruoasta. Toki meillä tulee tehtyä kasvisruokaa muulloinkin kuin vain kasviskeskiviikkoja varten, mutta jotenkin kasviskeskiviikkopostaukset ovat saaneet mut etsimään inspiraatiota yhä herkullisimpiin kasvisruokiin.

Meillä lepäilee tänään kotona yksi potilas, jonka lounastoiveena oli lämmintä soppaa. Jo aiemmin olin suunnitellut tämän keskiviikon ruoaksi paahdetun tomaatti-paprikapapusopan. Joten se sai kelvata myös kipuiselle. Ollakin, etten kertonut pavuista papukammoiselle mitään etukäteen eikä niitä edes keitossa huomaa, sillä keitto on sosekeitto.

Uunissa paahdetut kasvikset, lempeät valkoiset pavut, Provencen yrttisekoitus ja tuore basilika muodostivat keiton, joka on yhtäaikaa terveellinen että täyttävä. Ilman papuja tämä tuskin olisi pitänyt nälkää ja tuonut kylläisyyttä.

Kuten viime keskiviikkonakin, niin tänäänkin ohje on peräisin tuosta yhdestä all time favorite -keittokirjasta eli Deliciously Ellasta. Jota voin kyllä lämpimästi suositella kaikille, ketkä kaipaavat konstailematonta hyvän olon ruokaa.

Alkuperäinen resepti oli neljälle, joten muokkasin sitä osaltaan vähän pienemmäksi. Sillä siihen olisi tullut 16 (!) tomaattia ja meillä niitä oli vain kahdeksan. Papujen määrään en koskenut, sillä ne tekivät keitosta täyteläisemmän ja proteiinipitoisemman.

Paahdettu tomaatti-paprikapapusoppa
3-4 nnosta

8 tomaattia
2 punaista paprikaa
3 rkl Provencen yrttisekoitusta
1 kourallinen tuoretta basilikaa
400 g valkoisia papuja
2 rkl tomaattipyreetä
6 dl kasvislientä
loraus hunajaa
(alkuperäisessä ohjeessa oli hunajan tilalla 1 rkl tamari-soijaa, mutta multa ei sellaista löytynyt)
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

1. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen (170 kiertoilmauuni)
2. Pese tomaatit ja paprikat. Leikkaa tomaatit neljään osaan ja paprikat paksuiksi suikaleiksi ilman vaaleaa keskiosaa
3. Levitä kasvikset leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, ripota päälle Provencen yrttisekoitusta, ripaus suolaa ja pippuria ja valuta päälle oliiviöljyä. Paista uunissa noin 30 minuuttia.
4. Soseuta paahdetut kasvikset, basilika, pavut, tomaattipyree, kasvisliemi ja suola & pippuri monitoimikoneessa
5. Kuumenna keittoa kattilassa muutama minuutti ja mausta makusi mukaan

Mä tarjoilin keiton ranskankerman kanssa, mutta ei se välttämättä sitä vaadi. Myöskään hunaja ei ole pakollinen, mikäli haluaa tästä täysin kasviskeiton. Hunajan voi korvata esim. ripauksella ruokosokeria tai sitten käyttää alkuperäisen ohjeen tamari-soijaa.

Jos on kovin herkkävatsainen, niin pavut korvaisin jollain muulla protskulähteellä.
En ole ikinä soseuttanut tofua, mutta voisihan tofukuutiot käsitellä rapsakaksi ja lisätä keiton päälle tarjoiluvaiheessa 🙂

KASVISKESKIVIIKKOTERKUIN,

 


tiistai 09. helmikuun 2021

Päältä rapeat, sisältä mehevät suklaahippukeksit

HEIPPAHEI

ja makoisaa tiistaihuomenta! Sunnuntaina oltiin lähdössä miehen kanssa asioille ja tytsyt huikkasivat, josko voitaisiin tuoda suklaahippukeksiaineita. No mikä ettei, liian harvoin tulee tänä päivänä leivottua. Pinnalta rapeat ja sisältä mehevät suklaahippukeksit ovat olleet jo pitkään meidän tyttöjen bravuureita keittiössä. Välillä ne on kyllä menneet kokonaisuudessaan rapeiksi, mikäli ote on herpaantunut (en kirjoita tähän nyt nuorten puhelimen käytöstä, mutta…;)). Ei ne huonoja ole olleet silloinkaan.

Tytöt aloittivat aikoinaan leipomaan keksejä Kinuskikissan Chocolate Chip Cookies -reseptin mukaan, mutta ajan saatossa tuo resepti on vähän elänyt meidän keittiön tarvikkeiden mukaan. Suklaahippusia harvoin on lähikaupasta saatavilla, mutta suklaalevy ajaa asiansa. Myöskään vaniljauutetta emme ole kekseihin laittaneet. Voin ja sokerin määrääkin on alkuperäisestä hieman vähennetty.

Chocolate chip cookies

150 g voita
1,5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 kananmuna
3,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
200 g maitosuklaalevy

1. avaa Fazerin sininen kääreistään ja taita yksi rivi talteen, ota suklaapala suuhun ja fiilistele
2. kaiva kattila kaapista, sulata voi ja kun voi on sulanut, lisää sokerit
3. kun sokerit ovat liki sulaneet, ota kattila pois levyltä ja lisää muna hyvin samalla sekoittaen
4. sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita voisokeriseokseen
5. anna jäähtyä hieman (tässä välissä voit maistaa ja tarkistaa vielä, että suklaa on kuranttia 😉
6. pilko loppusuklaalevy veitsellä rouheaksi ja sekoita taikinaan
7. nosta kahdella lusikalla taikinasta kekoja (meillä tulee yleensä noin 24 kpl) kahdelle pellille
8. paista pellillinen kerrallaan 200 asteisessa uunissa 8 minuuttia

Keksit ovat alkuun todella löysän oloisia, mutta kovettuvat nopsaa, joten ei huolta. Mieluummin jättää nämä alkujaan vähän raaemmaksi kuin se, että paistuvat liikaa.

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 07. helmikuun 2021

Herkullinen lounaspannukakku

MOIKKAMOI SUNNUNTAIHIN!

Voihan jestaspoijjaat, millaisen punakaali-pastramikombohimon itselleni aiheutin taannoin Elle M&T:n tekemäni grillattujen voileipien jälkeen. Tämä himotus ei suinkaan jää vain punakaaliin ja pastramiin, vaan siihen liittyy olennaisena osana myös majoneesin ja dijonin sinapin yhdistelmä.

Pohjana tein kreikkalaisen pannukakku -pohjan, mutta spelttijauholla. Olinkin muuten unohtanut spelttijauhot. Joskus niitä tuli käytettyä leivonnassa enemmänkin. Mutta nyt on pussi spelttijauhoja kuivamuonakaapissa, joten tullee käyttöön 🙂

ID

Punakaali-pastramipannukakku uunissa

Pohja
4 dl maitoa
2 munaa
3 dl spelttijauhoja
suolaa
1 rkl juoksevaa margariinia

Täyte
5 pastramisiivua
2 rkl raastettua cheddaria
2 rkl majoneesia
2 rkl dijonin sinappia
100 – 150 g punakaalia
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
herneenversoa

1. Sekoita pohjan aineet keskenään ja kaada voideltuun uunivuokaan tai uuninkestävään paistinpannuun
2. Raasta päälle cheddarjuustoa ja asettele pastramit taikinan päälle
3. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 30 minuuttia
4. Ota pannukakku uunista ja lisää lusikalla tipotellen sinne tänne pannukakun päälle keskenään sekoitettu dijonin sinappi ja majoneesi sekä ohueksi siivutettu punakaali
5. Jatka paistamista uunissa 10 minuutin ajan, lorauta päälle vähän oliiviöljyä ja pari kierrosta mustapippurimyllystä, tarjoile herneenversoin koristeltuna

Tämän pannukakun kanssa jäähtyminen olisi suotavaa pannukakun rakenteen takia. Mutta toisaalta lämpimänä tämä maistuu niin paljon mehukkaammalta, joten suosittelen syömään lämpimänä 🙂

Nyt kohti suloisen sunnuntain puuhia. Eli kohti päivää, jolle ei ole mitään suunnitelmia. Muuta kuin käydä kaupassa ostamassa lapsille cookie-aineita. Luvassa pikkuisen siis leivontaa ja kenties ulkoiluakin.

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


perjantai 05. helmikuun 2021

Fredagsmys at Marian Bistro

HEIPPA!

Jos päässä soi (jostain syystä, älä kysy miksi) Martti Servon On viiiiiiikonloppu täällä taas -biisi repeatilla, niin on syytä todeta viikonlopun tulevan tarpeeseen ;D Meillä herkuteltiin tänä iltana vähän enemmän vaivaa nähdyllä aterialla kuin millaisia yleensä perjantai-iltaisin meillä on totuttu syömään. Ruokaa oli sen verran, että sitä jäi huomiselle lounaallekin. Nyhtökanan loppu mennee salaattiin kesärullien ylijäämätäytteiden kanssa. Mä tykkään, että lauantailounas saa olla helposti valmistettavissa tai jopa valmiina jääkaapissa odottamassa.

Tähän asti meni, että hitaana hämäläisenä tuli kokeiltua bao-sämpylöitä. Kaupassa niitä kyllä olin aiemminkin katsellut sillä silmällä, mutta nyt vasta tuli ostettua. Alunperin ajattelin tehdä bao-sämpylöiden täytteestä lihattoman, mutta perheraati päätti, että mennään kanalla. Näistä saa kyllä helposti tehtyä myös kasvisversion vaihtamalla kanan esimerkiksi nyhtökauraan. Yleensä paistan nyhtökanaa vähintään sen kolme tuntia, nyt keitin kanan ja marinoin uunissa grillivastuksen alla ja täytyy kyllä sanoa, että ei tämäkään tapa huono ollut. Varsin kelpo, varsinkin perjantai-iltaan.

Bao-sämpylät itämaisella nyhtökanatäytteellä

 Bao-sämpylöitä

Nopea nyhtöbroileri
400 g broilerin rintafilettä

Marinadi
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
1 tuore (pieni ja mieto) chili pilkottuna
1 tl inkivääritahnaa
2 rkl riisiviinietikkaa
0,5 rkl seesamiöljyä
0,5 dl soijakastiketta
1 rkl hunajaaa
1 limen mehu
– sekoita marinadiaineet keskenään, laita jääkaappiin mehustumaan
– keitä broilerin rintafileitä 30-40 minuuttia suolalla maustetussa vedessä
– revi rintafileet haarukalla säikeiksi, sekoita marinadiin
– paista uunissa grillivastuksen alla 200 asteessa 10-15 minuuttia, mutta varo ettei pala
– tarjoile itämaisen salaatin kanssa:

1 paprika
1 pieni punasipuli
4 lehtikaalen lehteä
kevätsipulia
2 rkl soija-mirinkastiketta
loraus hunajaa
1 rkl seesamiöljyä
0,5 tl inkivääritahnaa
korianteria

-pienistele paprika, kevätsipulia, punasipuli ja lehtikaali
-sekoita soija-mirinkastike, hunaja, seesamöljy, inkivääritahnaa keskenään ja pyörittele käsin salaattiin, lisää halutessasi tuoretta korianteria
-nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi (Huom! Salaattia jää vähän yli, joten käytä esim. kesärulliin)
-lämmitä bao-sämpylät mikrossa ja täytä nyhtökanalla & salaatilla, tarjoile sriracha-majoneesin kanssa (halutessasi voit käyttää kaupan valmis srirachamajoa)

Sriracha-majoneesi
1 dl majoneesia
1 rkl sriracha-kastiketta

-sekoita keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään

Nyhtökana-sämpylöiden lisäksi meillä oli tarjolla kesärullia. Välillä sitä kaipaa sellaista ruoanlaittoa, johon koko perhe voi osallistua. Kesärullat ovat siihen puuhaan erittäin toimivia. Rullien ulkonäön ei niin väliä, joten vähän isommat lapset varmasti tähän pystyvät. Toki plussaa siitä, että riisipaperit olisivat ehjiä jo alkujaan. Mulla oli kaapin perukoilla avaamaton paketti sellaista ihanaa pikkusen rikkoutunutta riisipaperiarkkia täynnä. Oli melko haastava rullattava, mutta hei, ihan hyviä näistä tuli. Täytteinä toimivat ihan mitkä vain kasvikset. Täällä on muuten vanha postaukseni, jossa kesärullien täytteenä oli mm. katkarapuja. Lisäksi postauksesta löytyy suussa sulavan mangodipin ohje.

Suussa sulavat kesärullat

riisipapereita
porkkanaa suikaloituna
kurkkua suikaloituna
salaattia
punakaalia
korianteria
pannumarinoitua tofua (ohje täältä)

-liota riisipaperiarkkia haaleassa vedessä noin 15 sekuntia, täytä kasviksilla ja rapealla tofulla
-riisipaperipaketin takaosassissa on usein ohje rullauksesta! Helppoa kuin heinänteko
-tarjoile maapähkinädippikastikkeen kanssa

Maapähkinädippi
vajaa purkki makeuttamatonta maapähkinävoita
loraus soijaa
tujaus srirachakastiketta ja hunahaa
vettä

-sekoita aineet sekaisn sauvasekoittimella ja passaa vedellä kastikkeen juoksevuus

Ja lisäksi meillä oli kaupan pakastealtaasta valmistetut jättikatkarapupyrstötikut salaattipedillä (rucola, balsamico, mustapippuri). Kyllä, nyt voi viikonloppu alkaa ♥ Loppuillaksi sohvalle ja aikaisin nukkumaan, huomenna hiihtoa ja ulkoilua. Sitä tuttua ja turvallista viikonloppuohjelmaa, mutta ah niin ihanaa!

LEPPOISAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,