torstai 28. tammikuun 2021

10 x vinkkini arkiruoanlaitosta nauttimiseen

HEIPPAHEI!

Onneksi mulla oli varastossa valmiiksi kirjoitettuja postauksia, sillä tänään on aika kaivaa yksi niistä esiin. Päivä on nimittäin kulunut (vähän väkisin, täytyy myöntää…) sohvan pohjalla. Ei mitään kummempaa oiretta sen lisäksi, että nenä on tukossa (ja sitä myöden koko pää) ja yskittää. Oura kertoi myös ruumiinlämmön olleen yöllä melko koholla normilukemiin nähden. Joten ihan peruslenssua vaan, toivon testitulosta odotellessani.

Tänään juttua arkiruoanlaiton ihanuudesta. Tämä oli aihe, jota moni teistä toivoi taannoin postaustoiveita kysellessäni. Ja tehän tiedätte, että jos jotain ruoanlaittoa rakastan (perjantimyyssien ohella), niin arkiruoanlaittoa 🙂

Itse en muista aina nauttineeni arkiruokien tekemisestä. Lähinnä sen takia, miten suhtauduin ruokaan aiemmin. Opiskeluaikoina ruoka oli välttämätön polttoaine ja oikeastaan en nauttinut ruoanlaitosta enkä edes syömisestä. Ruokailu oli vain mekaaninen toimenpide sille, että jaksoin päivästä toiseen. Joku palanen loksahti paikoilleen esikoisen ollessa vajaa vuoden vanha. Huomasin yhtäkkiä nauttivani meidän yhteisistä hetkistä keittiössä. Toinen istui stokkessaan puuhaarukka suussa kuolaten ja mä kokeilin uusia reseptejä.

Huomasin silloin ravinnon merkityksen jaksamiseen. Kun yöt olivat risaisia, niin monipuolisen ja riittävän ravinnon merkitys nousi sfääreihin. Aloin rakastaa kunnon kotiruoan tekemistä ja syömistä. Huomasin myös sen, että ruoanlaitto alkoi olemaan mulle rakas hetki toteuttaa itseäni.

Kun palasin työelämään, ruoanlaittohetkistä tuli kultaakin kalliimpia. Välillä lapset olivat mukana omien essujensa kanssa, jolloin sain samalla tankattua äitiaikaa kahdeksan tunnin eron jälkeen. Mutta nautin myös niistä hetkistä hyvällä omalla tunnolla, kun laitoin lapsille Titi-nallen pyörimään ja sain laittaa ruokaa ihan hiljaa omassa rauhassa.

Vaikka einekset helppoja ovatkin, niin huomaan, että meillä käytetään niitä vähemmän ja vähemmän. Tällä hetkellä oikeastaan ei juuri koskaan. Ellei oteta satunnaista maksalaatikkoa kerran vuoteen huomioon. Kotiruoka on parempi vaihtoehto, vaikka aluksi saattaa tuntua, ettei se maistu millekään. Eineksissä käytetään usein arominvahventeita sun muita tuomaan makua. Sen takia ehdottaisin ihan alkajaisiksi ruokien maustamisen jalon taidon. Mikään ei ole tylsempää kuin kotiruoka, joka ei maistu miltään. Varsinkin, jos on tottunut einesten makuun, niin äkkiseltään kotiruoka voi tuntua kovinkin pliisulta.

Jos tuntuu, että arkiruoanlaitto tökkii sen takia, että ruoka ei maistu hyvälle, niin suosittelen tutustumaan yrtteihin. Tuoreisiin tai kuivattuihin. Niillä saa ruokaan makua jo huimasti. Miten sitten oppii maustamaan ruoan? Maistamalla. Ei ole oikotietä onneen. Maista, mausta, maista, mausta – niin kauan kunnes ruoka on maistuvaa. Jo pelkällä suolalla ja mustapippurilla saa ihmeitä aikaan. Jos kaapista löytyy sitruunaa ja vielä vaikka paprikaa ja chiliä, niin ei sitä muuta tarvita. Paitsi ehkä jotain yrttiä.

Mitä muuta vinkkiä voisin antaa siihen, että arkiruoanlaitto tulisi pikkuisen houkuttelevammaksi? Kokosin alle kymmenen mun mielestä tärkeintä:

1. Suunnittele arkiruokalista. Vaihtele viikottain arkiruokia. Ota mahdollisuuksien mukaan koko perhe mukaan suunnitteluun. Vinkki: kaikki kertoo viisi arkiruokalemppariaan ja näistä kootaan arkiruokalista vaikka seuraavaksi kuukaudeksi.

2. Tee arkiruokalistan ensimmäisen viikon pohjalta kauppalista (muista lisätä myös arkiruokien ulkopuoleiset ruoka-aineet) ja käy ruokakaupassa / tilaa ruoat kotiin. Näin ollen kaapeista löytyy koko arkiviikon ruokiin tarvittavat aineet ja voi kurvata suoraan töistä kotiin tekemään ruokaa. Suunnitelmallisuus vähentää myös hävikkiä tehokkaasi!

3. Esivalmistele tai jopa valmista kokonaan maanantai-illan ruoka jo sunnuntaina. Tämä helpottaa viikon aloitusta huimasti.

4. Arkiruokia voi vaihdella keskenään viikon sisällä sen puitteissa, miten esimerkiksi kalat sun muiden päiväykset menevät (ja hei, fiiliksen mukaan!).

5. Jos mahdollista niin tee kerran viikossa sellainen arkiruoka (laatikot ja keitot kunniaan), josta riittää kahdelle arki-illalle.

6. Arkiruokailu saa olla simppeliä. Mä suosin usein ”one pot” -aterioita, jossa koko ateria valmistuu samassa pannussa tai kattilassa. Pannulla paistuu lohet ja kasvikset. Uunipellille voi lohkoa perunoita, muita kasviksia ja esimerkiksi sitruuna-persiljamaustettuja broilerin fileitä.

7. Jos arkiruokailu ajatuksena tympii, niin mieti mikä siinä tympii. Kirjoita vaikka vastaus paperille, se selkiyttää syitä, miksi arkiruoan tekeminen tökkii. Mikä pitäisi muuttua, että arkiruoanlaitosta tulisi mielekästä? Toki oma motivaatiotaso auttaa muutoksessa. Haluatko sinä ylipäätään alkaa nauttimaan arkiruokien laitosta? Jos et, niin sitten asia on selvä. Mutta jos haluat, niin ole valmis tekemään pikkuisen töitä, jotta saat hommat skulaamaan. Kiire? Uskon, että arki-ilotojenkin mahdollinen kiire on ennakoinnilla ja suunnittelulla voitettavissa.

8. Ota perhe mukaan kokkailemaan. Meillä lapset on olleet keittiöpuuhissa mukana jo kantoliinassa vauvoina. Pienten taaperoiden kanssa sotkua syntyy, mutta se on kaiken sen siivousvaivan arvoista. Mulla oli pitkään se, että halusin pitää keittiön kokonaan itselläni. Mutta kyllähän se helpottaa, jos mies tulee pilkkomaan sipulit ja lapset tekemään salaatin. Arkiruoanlaitto on parhaimmillaan mukava tapa käydä samalla työ/koulupäivän kuulumiset läpi.

9. Tee ruoanlaittohetkestä iloinen hetki. Vaihda työvaatteet kotivaatteisiin, laita villasukat jalkaan. Hengitä pari kertaa syvään silmät kiinni ja hymyile niin, että silmät menee sirrilleen. Laita taustalle lempimusiikkiasi ja ala kokkailemaan.

10. Sillä aikaa, kun ruoka valmistuu, kata pöytä. Syömme ensin silmillämme, joten rauhallisen ruokailuhetken kruunaa kauniisti katettu ruokapöytä ja kiva esillepano. Nauti ruokailusta ilman puhelimia, läppäreitä tai kirjoja. Istu alas ja hengähdä. Hermostomme saa signaalin, että nyt on aika rauhoittua ruokailemaan. Tämä tehostaa ruoansulatusta ja edistää mm. vitamiinien ja hivenaineiden imeytymistä.

Mitä ajatuksia tämä herätti? Onko siellä muita, keille arkiruoanlaitto on mieluisa asia? 🙂 Huomiselle mulla oli suunnitelmissa perjantaimyyssiherkkuja, mutta katsotaan, mihin olotila menee. Nyt ei ainakaan vielä ole asiaa hellan ääressä huitelulle, mutta huomenna on uusi päivä

TORSTAITERKUIN,

PS. laitan myöhemmin illalla kuvissa näkyvän paistetun lohen ja kasvisten reseptin IG:n puolelle (@marianbistro)


5 Responses to “10 x vinkkini arkiruoanlaitosta nauttimiseen”

  1. Siri sanoo:

    Joko keittiöremonttinne on pian kuvauskunnossa?😊

    • Maria sanoo:

      Moikka!
      Tuo taustaseinän laatoitus? Ei ole vielä alkanutkaan, kun tuli muutama akuutimpi rahareikä 😅

      Kivaa viikonloppua ❤️

  2. Anna sanoo:

    Eihän se arkiruoan tekeminen ole aina niin kivaa. Hyviä vinkkejä olet listannut. Niin ja yrteilla tosiaan saa ruokaan lisää makua.

    Mies tekee kolmivuorotyötä, joten tehdään kerralla useammaksi päiväksi ruokaa. Tehdään yksinkertaisia ruokia, joissa on kuitenkin makua. Pakkasessa on aina jotakin ruokaa ja kuivakaapissa säilykkeitä mutta ei kuitenkaan hamstrata ruokaa. Välillä kun elämä on oikein kiireistä, niin ostetaan pakastepizzaa, jonka päälle laitetaan rucolaa.

    Vaikka en olekaan mikään huippukokki, niin mies jaksaa aina kehua ruokiani. Se kyllä lisää ruoanlaiton mielekkyyttä.

    Ihanaa viikonloppua Maria 😍

    • Maria sanoo:

      Huomenta Anna

      ja hei kiitos ❤️ Juu, on mullakin välillä toki niitä päiviä, kun arkiruoanlaitto tökkii. Silloin heitetään lohkoperunat ja paneroidut kalafileet pakkasesta uuniin 😀

      Kuulostaa oikein hyvältä tuo teidän systeemi, jossa tehdään kerralla useammaksi päiväksi ruokaa. Varmasti toimii arjessa loistavasti!

      Kyllähän se niin on, että kokki tykkää aina tyhjistä lautasista ja kehuista 😍

      Kiitos samoin, ihanaa viikonloppua sinnekin ❤️

  3. […] Aiheeseen liittyviä aiempia postauksia: Takaisin ruotuun: Arkiruokailut syyniin 10 x vinkkini arkiruoanlaitosta nauttimiseen Neljän viikon arkiruokalista Neljän viikon […]

Kommentoi