sunnuntai 27. lokakuu 2019

Tunti lisää vuorokauteen vai…

…pitkän ja pimeän kauden tuskainen aloitus?

MOIKKAMOI!

Aamulla somekierroksen päätteeksi mietin, että olipas harvinaisen paljon itkuvirsiä somessa :D Siitä, että nyt se sit on lopun alkua; pimeys lankeaa yhä aikaisemmin. Ja taas tunsin itseni vastarannan kiiskeksi. Mä katsokaas koen saaneeni vuorokauteen yhden ylimääräisen tunnin kellojen siirtämisen myötä. Saa nukkua tunnin myöhempään. Jos haluaa. Itse heräsin sunnuntaiaamuksi harvinaisen aikaisin ja ennen rakkaiden kanssa brunssille suuntaamista ehdin jo häärätä tunnin verran keittiössä ruokavalmistelujen parissa.

Nyt kun kello lähenee neljää alkaa päivä jo pikkuhiljaa hämärtymään, mutta mulla ei ole mitään sitä vastaan, että vaikka iltaviideltä olisi pilkkopimeää. Toki se haittaa blogityötä siinä määrin, että töiden jälkeen ei enää ehdi valoisalla kuvata. Mutta muuten mulla ei ole mitään sellaista harrastusta tai muuta toimintaa elämässäni, mikä niin kovasti tuosta aiemmin tulevasta pimeydestä kärsisi. Silloin kun lapset olivat pienempiä muistan ehkä olleeni toista mieltä; eihän niitä naperoita edes erottanut pimeydessä sieltä hiekkalaatikon syövereistä ;)

Niin kuin olen tainnut aiemminkin kertoa, niin marraskuu on yksi suosikkikuukausistani. Joulunodotuskuukausi, jolloin tuntuu että kaikki muut maailman ihmiset ovat hautautuneet vällyjen alle. Kyllähän mäkin siellä vällyjen alla viihdyn, mutta vielä enemmän viihdyn marraskuun loskamoskassa juoksulenkeillä. Voi mennä montakin iltaa, että vastaan ei tulee yh-tään ihmistä. Ei sitten ainuttakaan. Mutta ne rohkeat, jotka ovat lenkille pimeyteen lähteneet ovat sellaisia sanattomia hengenheimolaisia. Sellaisia, joiden kanssa tekisi mieli heittää yläfemmat…kato säkin oot uskaltautunut ulos.

Ja hei, jälleen ollaan kuitenkin niiden kysymysten äärellä. Niiden ”accept the things you can not change”. Eli niin kauan kuin meillä siirretään kelloja kaksi kertaa vuodessa, niin eipäs tuolle ystävät rakkaat mitään voi. Sitäpaitsi, vajaan kahden kuukauden päästä alkaakin jo päivä pitenemään. Nopeaahan tämä loppuvuosi tästä hujahtaa.

Varsinkin, kun keskittyy manaamisen sijaan vaikka tuohon lähestyvään jouluun. Me oltiin vähän aikaa iltapäivästä haravoimassa ja kun päästiin sisään näkyi ikkunasta näky, joka sai sen ihanan kutkuttavan olotilan jonnekin tuonne sielun syövereihin. Ulkona nimittäin leijaili isoja valkoisia lumihiutaleita. Hetken aikaa toki vain, mutta se riitti. Nyt lähden kaivamaan kellarista joulutähdet olohuoneen ikkunoihin. Josko sitä laittaisi glögitkin tulille 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

 


perjantai 25. lokakuu 2019

Näiden seinien sisällä

MOIKKAMOI PERJANTAIHIN IHANAT!

Jestas, miten pimiää on :) Tunnelmallista kyllä, mutta tämä pimeys asettaa pieniä haasteita parin kampanjan kuvauksille. Kuvauksille, jotka piti kuvaamani jo eilen, mutta jotka siirsin tälle päivälle muiden kiireiden tieltä. Mutta jotka siirtynevät huomiseen aamupäivään, sillä siellä näkyi pienen pieni pilkahdus aurinkoa sääennustuksessa. Sitten on jo pakko kuvata, oli valoa tai ei :D

Pimeys ei ole aina lainkaan huono asia. Itse asiassa mä rakastan tätä vuodenaikaa, kun saa käpertyä kotiin. Mutta jotta voin rakastaa tuota kotiin ja näiden seinien sisään käpertymistä, edellyttää se kuitenkin, että käy aina silloin tällöin fiilistelemässä pimeyttä myös ulkona. Eilen iltamyöhäsellä lenkillä ollessamme silmä tottui pimeään yllättävänkin nopeasti. Pimeys ei tuntunut ihan niin kaikkivoipaiselta kuin mitä se tuntuu sisältäpäin katsottaessa. Syksyllä ihaninta on palata kotiin; mikään ei ole yhtä lohdullista kuin illan pimeydessä avata kotiovi. Kun vastaan tulvahtaa se lämpö ja valot. Oman kodin tuoksu. 

Ja se, että on ylipäätään koti minne hyvillä mielin tulla, on jo taas ihan oma juttu sinänsä. Tyydyn vain tässä toteamaan, että tämänkin suhteen tunnen suuren suurta kiitollisuutta. Varsinkin nyt kun mieleeni palaa väkisinkin ne omin pikku kätösin rakentamiensa telttojen suojissa asuvat siellä Hollywoodin yhden sillan alla. Jotka illan viiletessä eivät välttämättä saa edes turvaa toisistaan. Päinvastoin. Jotka joutuvat olemaan kokoa ajan vähän varpaillaan. Pelkäämään.

Vaikka ulkona on pimeää, niin näiden seinien sisällä asuu valo. Kynttilät ja lamput valaisevat toki, mutta se, mikä saa kodin tuntumaan kodilta on nuo mun omat ihmiset. Se nauru ja ilo, joka täällä raikaa, vaikka ulkona olisikin maailmanlopun (pimeyden suhteen) meininki. Silloin kun on paljon ihmisiä ympärillä keitä rakastaa ja keiltä saada rakkautta, sitä kestää mitä vain. Selviää ihan mistä vain.  ID

Mitäs viikonloppusuunnitelmia siellä on? Meillä on huomenna kummityttöjen synttärijuhlat ja sitten sunnuntaina mennään rakkaiden ystävien kanssa brunssille. Ja jos oikein hyvä säkä käy, niin sitä pääsee nuuskuttelemaan pikkuisten vauvojen tuoksua pitkästä aikaa  Muuten viikonlopulle ei ole mitään muuta ohjelmaa kuin rentoilua. Tänä iltana tyttöjen kesken pizzaa ja Vain elämää. Sitä ennen ehkä lenkki myrskyävässä (!) perjantai-illassa :) 

PERJANTAITERKUIN,


perjantai 27. syyskuu 2019

Pieni sisustuksellinen muutos, isosti ilmettä

HEIPPATIRALLAA!

Nyt täytyy sanoa, että vaikka joka viikko perjantai otetaan vastaan ilolla, niin tänä perjantaina tuntuu, siltä että ”It was about time…”. Viikko on ollut jotenkin todella kiireinen ja täynnä. Ehkä se viime viikonlopun flunssakin on pienesti verottanut. On ollut blogitöitä, töitä ja eilen vielä tiukan myyntikokouspäivän jälkeen koulua. Mutta en valita, silloin taotaan, kun rauta on kuumaa. Kroppa yleensä kertoo, milloin on aika hidastaa. Ja se oli tänä aamuna.

Tänä aamuna heräsin nimittäin migreeniin, pitkästä aikaa. Tällä kertaa migreeni ei juurikaan ilmene pääkipuna, ellei ota huomioon tuota pientä jomotusta. Mutta enemmänkin sellaisena aivosumuna ja näkösumuna. Valonarkuutena. Vähän myös tuntuu, että olisi peruna suussa, kun puhuu :D Veikkaan, että viime yönä on tullut narskutettua oikein olan takaa hampaita yhteen. Leuat eivät oikein aukea.

No mutta hei, onneksi on viikonloppu edessä ja akkujen latausta tiedossa. Ehkä vimppa mökkiyö tälle vuodelle odottaa. Ensi viikonloppuna mennäänkin jo laittamaan mökki talviteloille. Nyt kun alkaa olemaan pikkupakkasia aamuyöstä, niin on syytä laittaa pumput talvikuntoon. Meillä on pari kertaa rikkoutunut pumppu ihan pienestä pakkasestakin; pieni vesipisara on saanut jäätyessään suurta vahinkoa aikaan ja ollaan jouduttu pumppuostoksille. Nyt ei oteta riskejä sen suhteen.

Mökkikauden lopettaminen tietää sitä, että kotoilu lisääntyy. Tässä vaiheessa mökkikautta odotan kyllä kieltämättä jo niitä kaupunkiviikonloppujakin. Lauantaikahvitteluja kaupungilla ja pikkuhiljaa kodin laittamista kohti tulevaa talvea. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja kokeilin vihdosta viimein olohuoneessa ollutta peiliä ruokatilaan. Jonkin aikaa olen siirrosta haaveillut, mutta aina se on jäänyt. Ja voi vitsit, että tuo sopii tuohon ruokatilaan kivasti!

Avartaa tilan ja mikä parasta; toistaa siivotun keittiön näkymää. Juju piileekin siinä, että tykkään peileistä ja tykkään, että peilien kautta näkyy siisti maisema. Gulps, on pidettävä keittiö siistinä jatkossakin :) Pieni muutos toi aikaan lisäavaruutta ja ilmettä. Jokohan sitä viitisi viritellä kausivalot tuon peilin ympärille? ;)

Toivottavasti sielläkin on kaikkea kivaa ja rentouttavaa tekemistä tiedossa viikonlopulle ♥ Tälle päivälle on enää yhden kirjareflektion tekeminen ja sitten kone säppiin!

PERJANTAITERKUIN,