sunnuntai 16. tammikuun 2022

Vain elämää, ei sen enempää

HEIPPAHEI!

Töissä on ollut ihanaa alkuvuoden säpinää, hiihtokausi on vallan vienyt mennessään, muutamat viimeiset joululahjakirjat ovat koukuttaneet tarinoillaan. Blogin päivittäminen on ollut vain kaihoisana kaiverruksena mielen sopukoissa

Perjantaina, kun puhelin soi iltapäivästä ja kuopuksen matikan opettaja soitti, että onko ok lähettää kipeä kuopus kotiin, mietin nanosekunnin ajan, että ”Jes, oksitauti viikonloppua vasten onkin just se, mitä tähän hätään tarvitaan.” Olinhan kuitenkin ladannut viikonlopulle hieman muuta tekemistä. Tai lähinnä tekemättömyyttä.

Kunnes tajusin, että näinhän se elämä menee. Osaan asioista me ei vaan yksinkertaisesti voida vaikuttaa. Joten keskityn mieluummin niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. Viikolla yksi yö ja päivä meni pepuilleen koiran sairastuessa ja olin ajatellut, että viikonloppuna kuitataan nuo univelat. Ja niin kuitattiin, oksitautikin jäi onneksi kaukaiseksi epäilyksi.

Viimeisten parin vuoden aikana viikonlopuista on tullut vielä enemmän pyhiä kuin aiemmin. ”Muodosta arjestasi sellainen, ettet kaipaa viikonloppuja tai lomia.” Olen oppinut palautumaan myös viikolla, mikrotaukoja päivien mittaan tulee pidettyä. Iltaisin kone on pysynyt kokolailla kiinni. Silti odotan viikonloppuja. En sen takia, että pääsisi töistä eroon, vaan sen takia että viikonlopuissa kulminoituu se kaikki, mikä elämässä on just nyt tärkeintä.

Hitaat aamut perheen kanssa, ulkoilu, koiran kanssa leikkiminen. Se, että ei ole suunnitelmia. Viikot tykkään kuitenkin suunnitella. Suunnitelmallisuus tuo vapautta viikon varrelle. Viikonloppuisin vapautta tuo suunnittelemattomuus.

Kolmen pysäkin verran ratikalla ajelua (ekaa kertaa!), uusinta Bondia. Hightownin ekan kauden päättämistä ja lentojen bongausta. Ex tempore siipien valmistamista lauantai-iltana ja kahvittelua kaupungilla. Ja silti tuntuu, että tämäkin viikonloppu ollaan menty vailla suunnitelmia. Nopeita liikkeitä ja toisaalta hidasta olemista. Tekemättä mitään ja kuitenkin just sopivasti.

Vain elämää, ei sen enempää. Ja juuri sen takia, kaikessa elämän tavallisuudessa, elämän nälkä kasvaa kasvamistaan. Elä, äläkä vain ole olemassa. Siinä yksi lause, johon törmäsin yhdessä lukemassani kirjassa tänä viikonloppuna. Pieni lause, joka sisältää kaiken olennaisen.

Toivottavasti sielläkin on nautittu elämästä uuden vuoden ensimmäisinä viikkoina. Toivottavasti olette pysyneet terveinä ja nauttineet elämästä. Näin vuoden alussa liian usein ajatusmallit sisältävät niitä asioita, joita ei saa tehdä. Ruokia, joita ei saa syödä. Elämä ei ole joko tai. Se ei ole mustavalkoista, onneksi. Elämä on liian lyhyt kieltoihin ja kituuttamisiin. Liian lyhyt sitku-elämään tai tekemään vastentahtoisesti viikosta toiseen jotain, mitä ei halua tehdä.

Mielekäs elämä, se ei ole mitään jargonia tai saavuttamattomissa oleva asia. Se vaan välillä vaatii sen, että katsoo elämää pidemmällä aikavälillä. Ei vain sen maanantaiaamun yhden hetken verran, kun ne kuuluisat kurahousut ovat hukassa ja kumpparit väärissä jaloissa, vaan vaikka ihan vain yhden kokonaisen maanantain osalta. Tekee muutoksia, jotka tukevat omaa mielikuvaa mielekkäästä elämästä. Ei vain ajatuksen tasolla, vaan myös tekojen tasolla.

IHANIA TAMMIKUUN PÄIVIÄ TOIVOTELLEN,

 


torstai 23. joulukuun 2021

Tunnelmallista Joulua ❤️

”Tämä maailma tarvitsee joulun
Että synkistä synkinkin yö
Vois nähdä sen ikuisen valon
Joka kaipuuna sydäntä syö
Jos me onnistumme kaiken kauniin
Toisiltamme piilottamaan
Tämä maailma tarvitsee joulun
Meidän rakkauden paljastamaan

Mitä vikaa on rauhassa ihmisten keskel
Mitä vikaa on rukouksessa
Joka jouluna kaikuu yli kaupunkien
Mitä vikaa on rakkaudessa

Tämä maailma tarvitsee rakkautta
Niin kuin pimeys pimeyden alla tarvitsee valoa
Turha väittää muuta, turha vastaan sanoa
Tämä maailma tarvitsee rakkautta

Onko kaikilla lapsilla ruokaa
Onko aseet jo vaienneet
Hyvä tahto ihmisten kesken
Onko haaveemme toteutuneet
Jos niin on voidaan kaikesta kiittää
Silloin maailma valmis jo on
Muuta tarvitse ei, se riittää
Silloin joulu on tarpeeton

Mitä vikaa on rauhassa ihmisten keskel
Mitä vikaa on rukouksessa
Joka jouluna kaikuu yli kaupunkien
Mitä vikaa on rakkaudessa

Tämä maailma tarvitsee rakkautta
Niin kuin pimeys pimeyden alla tarvitsee valoa
Turha väittää muuta, turha vastaan sanoa
Tämä maailma tarvitsee rakkautta
Tämä maailma tarvitsee rakkautta
Niin kuin pimeys pimeyden alla tarvitsee valoa
Turha väittää muuta, turha vastaan sanoa
Tämä maailma tarvitsee rakkautta”

Suvi Teräsniskan kaunis ääni osui johonkin sisimpään. Se kaikui Aleksanterin kirkon seinistä suoraan sydämeen. Tämä maailma tarvitsee joulun. Tämä maailma tarvitsee rakkautta. Todellakin.

Tunturin juurella laitetaan nyt tietokoneet kiinni ja laskeudutaan joulun rauhaan. Pysähtyminen tulee tänä(kin) vuonna tarpeeseen. Nyt on lupa olla ja möllöttää. Nauttia joulusta perheen parissa lautapelejä pelaillen ja ulkoillen. Syöden ja joululeffoja katsellen. Jouluisia tunnelmia päivittelen kyllä Instan puolelle Marian Lifestyleen että sitten ruokajuttuja Marian Bistroon.

Oikein Tunnelmallista Joulua ystävät ❤️ Kiitos, kun olette ❤️

JOULUTERKUIN,


perjantai 10. joulukuun 2021

Joululahja miehelle, jolla on jo kaikkea

”No rauhaa ja rakkautta, kuten edellisinäkin vuosina” totean minä, kun multa kysytään joululahjatoiveita. Tarkoittaen ”No joku ihana silkkinen yöpaita olis kiva, hemmotteluhoitokin kelpaisi ja hajuvesi on loppumaan päin.” Ei nyt sentäs, kirja ja pörrösukat on meikäläisen listalla.

Enemmän kuin saada, rakastan antaa joululahjoja. Lastenkin joululahjat alkavat olla tässä iässä jo aika järkeviä (lue: ei suinkaan edullisempia) ja vaikka miehen kanssa ei paketteja välttämättä tarvitsisi vaihtaa, niin joka vuosi vaihdetaan paketit. Yleensä olen löytänyt miehelle vaivattomasti muutaman joululahjan. Tänä vuonna pähkäilin aikani, kunnes päätin ostaa etukäteislahjan, joka on oikeastaan meille molemmille.

Miesluolan seinässä on tässä alkutalven aikana ollut koko seinän peittävä tapetti. Teetimme sen mun ottamasta valokuvasta ja kuvassa näkyi rakas Pyhätunturi. Jostain syystä tapetti sinersi livenä aivan liikaa (ollakin, että olin vielä säätänyt kuvankäsittelyvaiheessa sinisyyden pois…). Lisäksi jossain vaiheessa tilausta / käsittelyä oli käynyt hups ja tunturi oli peilikuvana. Hetken päivät tuota katsoimme, kunnes itseäni alkoi sinisyys tökkimään. Mieheä se, että tunturia ei juuri peilikuvan takia Pyhätunturiksi tunnistanut.

Tapetin poistaminen ei ollut helpoin homma, joten loppuviimein laitoimme tasoitetapetilla osan seinää. Maalasimme tasoitetapetin tuolla sävyllä NCS 8500-N ja ah autuus, elämä oli palannut uomiinsa. Viime viikon lopulla kävin läpi vuosien varrella ottamiani kuvia Pyhältä, käsittelin kolme mieluista mustavalkoiseksi ja näpyttelin tilauksen.

Näin jälkikäteen hiukka harmittaa, miksemme siirtyneet suoraan tähän vaiheeseen. Paljon parempia nuo taulut kuin se tapetti. Ollakin, että täytyy kipaista Ikeassa ostamassa vielä pari Ribba-kehystä, niin saamme kaikkiin tauluihin samanlaiset kehykset. Yksi kehyksistä on sen verran löystynyt, että juliste ”lörpöttää”.

Eli kyllä, joululahja miehelle, jolla on jo kaikkea voi olla niinkin yksinkertainen kuin jostain merkityksellisestä kuvasta teetetty taulu/juliste. Jos ei kotiin mahdu, niin ehkä toimistolle? Ajatus siitä, että seinillä on tuttuja paikkoja, koko perheelle yhteisiä muistoja tuntuu tosi hyvältä. Tästä intoutuneena taidan teettää rappukäytävän tasanneseinälle mustavalkoisia kuvia reissuistamme.

Nyt kuopuksen kanssa keittiöpuuhiin. Helpolla mennään ja tortillatiistai on tällä viikolla tortillaperjantai. Toka vika viikonloppu ennen joulua edessä, joten vikat jouluvalmistelut tulee tehtyä. Meillä on paketit jo kuusen alla, mutta joku koko perheen lautapeli tekisi mieli vielä ostaa. Saa antaa vinkkejä tästä 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

PS. Uusille lukijoille tiedoksi; mancave näytti ennen tältä! Tosin tuo postauksessa oleva pohjapiirrustus muuttui vielä niin, että khh:n tilalle tuli kotikuntosali ja kuntoilutilan kohdalle Marian Bistro.


keskiviikko 01. joulukuun 2021

Jouluherkkuja & kuusen kynttilöitä

MOIKKAMOI!

Voi kuulkaa, se on jännä juttu, miten sitä joskus koki päänvaivaa tästä pimeästä kaudesta (tai lähinnä siitä, että työpäivien jälkeen on pimeää) ja valokuvaamisesta. Voi kun silloinkin olisi ajatellut, että näillä mennään. Tunnelmalliset hämäränhyssyiset kuvat ovat ihan ok. Ikä on tuonut mukanaan lempeyttä ja armollisuutta.

Laitettiin sunnuntaina joulukuusi pystyyn ja vaikka joulu on monella kuusen muodossakin aikaistunut, niin silti tuo aiheuttaa ihmetystä. Mä olen sitä mieltä, että kukin aloittakoon joulun vieton ja joulun odotuksen silloin, kun itsestä tuntuu hyvältä. Ei silloin, kun se on muille ok 🙂

Meillä on tässä kolmisen viikkoa aikaa nauttia joulusta omassa kodissa. Ajateltiin tehdä se täysin rinnoin. Eka mietin, että ei kai vielä kaiveta nissejä ja nasseja esille, mutta miehen ”Miksikäs ei?” -kysymys kolhati. Miksipäs ei. Tämä joulun alla fiilistely on ihan parasta. Aamulla töihin lähtee astetta leppoisampi ja rennompi minä. Kiitos kuusen kynttilöiden loisteessa juodun aamukahvin.

Eilen vietettiin tyttöjen iltaa, tehtiin joulumakeisia ja katsottiin Koko Suomi leipoo -joulujaksoja. Tänään joulumakeisien syöminen jatkuu joululeffan ohella. Netflixin Poika nimeltä Joulu -leffaa on kovin kehuttu!

Suosin helppoja joulumakeisia. Monena vuonna olen tehnyt fudgea ja jouluisia raakapalleroita. Tänä vuonna tein ikisuosikkejani eli suklaakuorrutettuja täytettyjä taateleita. Loppu suklaa ja pistaasipähkinärouhe pääsi pipareiden koristeeksi.

Jouluiset suklaataatelit

10 medjool taatelia, kivet poistettuna
makeuttamatonta maapähkinävoita
tummaa (86%) suklaata
kanelia
suolattuja pistaasipähkinöitä

1. Täytä taatelit maapähkinävoilla
2. Sulata tummaa suklaata ja lisää maun mukaan kanelia
3. Dippaa taatelit sulatettuun suklaaseen ja ripottele päälle rouhittuja pistaasipähkinöitä.
4. Anna tekeytyä jääkaapissa noin puolisen tuntia

Tuo tumman, hieman karvaan,  suklaan, makean taatelin ja suolaisen pistaasipähkinän liitto on taivaallinen. Nämä ovat siitä kivoja herkkuja, että yksi per ilta riittää viemään makeanhimon.

Mutta ennen kuin aloitetaan joulufiilistelyt tältä illalta, niin pikkuinen happihyppely tulee tarpeeseen. En ole lokakuun alun jälkeen juossut, mutta nyt kun olo alkaa tuntumaan jo siltä, että rautakuuri puree, niin taidan uskaltautua juoksemaan. Tuota touhua olen kaivannut melkein yhtä paljon kuin lähestyvää joulua!

KESKIVIIKKOTERKUIN,


sunnuntai 28. marraskuun 2021

Onneksi meillä on joulu ♥

HEI IHANAT

ja mitä suloisinta ensimmäistä adventtia! Tänä viikonloppuna ollaan juhlittu rakkaan kummitytön ripille pääsyä ja samana päivänä hyvästelty yksi rakas viimeiselle matkalleen. Elämän ääripäitä, jotka muistuttavat siitä, mikä tässä elämässä on merkityksellisintä. Kyllä ne on ne rakkaat ja hyvinvointi.

Käytiin myös tänään ”kuusimetsällä” ja vitsit se oli vaikeaa tänä vuonna. Nyt kun on pakkasta ja kuuset nojailivat tuolla ”metsällä” toisiaan vasten, niin tuli ostettua sika säkissä. Tai no, kuusi paketoituna. Nyt kuusi sulaa tuolla olohuoneessa ja pian nähdään, mitä tuli ostettua 😉

Vakaa aikomukseni oli tänä vuonna siirtyä perinteisistä kuusenkynttilöistä led-valoihin, mutta en löytänyt sellaista valohuppua ajoissa, joten perinteisillä mennään. Sellainen valohuppu pitää sitten ottaa Lapin kuusta koristamaan.

Eilen rippijuhlissa juteltiin siitä, kuinka ihanaa on, että meillä on joulu. Joulu, joka katkaisee pitkän syksyn. Jota odottaa ja valmistella jo hyvissä ajoin. Tämä marraskuun loppu on ainakin mulle jo sellaista jouluun laskeutumisen aikaa. Odotus ja suunnittelu on parasta, niin joulussa kuin matkustelemisessakin.

Jotenkin tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, joulu tuo sellaista valoa tietynlaisen epätietoisuuden keskelle. Tuttua ja turvallista rutiinien ja tapojen muodossa. Meille joulu on vahvasti valon juhla. Mutta tiedän, että se ei sitä kaikille ole.

Muistan silloin kahdeksan vuotta sitten, kun iskä kuoli muutama päivä ennen joulua miettineeni, että joulu ei tule enää koskaan tuntumaan joululta. Toisin kävi. Musta tuntuu, että se on se lähestyvä joulu, joka tekee tuosta ajasta vielä lohdullisemman.

Nyt kun meiltä on viety osin vapaus ja tietynlainen varmuus hyvinvoinnista tuon tuntemattoman uhan takia, joulu nousee jälleen uuteen merkitykseen. Vaikka maailma kuinka myllertää, niin

Onneksi meillä on joulu.

Vedenjakaja, jota syksyn pimeillä fiilistellään joululehtiä lukien glögimuki kädessä kynttilän valossa. Vedenjakaja, jonka jälkeen itselläni alkaa jo kevään odotus. Ikään kun jouluna käännettäisiin kelloja täysin uuteen suuntaan. Juu, siihen mökkihöperön h-hetken suuntaan.

Postauksen kuvat ovat parin vuoden takaa. Josko nyt olisi kuusi sulanut siihen malliin, että voisi laittaa valot ja koristeet. Vietetään myöhemmin illalla myös pikkujouluja perheen kesken. Niitä varten paistetaan pellillinen torttuja ja laitetaan glögit lämpenemään. Ah, onneksi meillä on joulu

IHANAA ILTAA TOIVOTELLEN,