sunnuntai 24. huhtikuun 2022

Täällä ollaan ♥

HEI IHANAT

ja suuret pahoittelut blogin hiljaiselosta. Elämä on vienyt viimeisen kuukauden aikana mennessään muihin juttuihin. Työrintamalla on ollut melkoista haipakkaa parisen vuotta ja sotatilanne ei ainakaan helpottanut raaka-ainesaatavuuksissa sun muissa. Lisäksi meillä kiersi tuo k-virus, jota kaksi vuotta onnistuimme välttelemään. Sillä tavalla, että 3,5 viikkoa oltiin enemmän tai vähemmän epävarmuudessa siitä, kenellä se on ja kenellä ei. Samaan aikaan kun meillä kiersi jokin muukin nuhakuume.

Mutta nyt alkaa vihdosta viimein tuntumaan siltä, että viruksen jälkioireetkin ovat helpottamaan päin niin, että pääsee kiinni siihen ihan tavalliseen arkeen ilman jokailtaisia päikkäreitä töiden jälkeen. Ilman yskänkohtauksia, jotka saavat pään räjähtämään. Se on jännä, miten monia asioita oppii arvostamaan, kun ne menettää. Joko hetkellisesti tai lopullisesti. Kuinka monena iltana töiden jälkeen reporankana sohvalla maatessani mietin, että oispa paukkuja kunnon arkiruoanlaittoon.

No nyt on ja huomisen kauppakassitilaukseen on näpytelty kaikkea immuniteettia vahvistavaa ruokaämnettä. Vihreää ja värikästä, pehmeitä rasvoja, kuituja, proteiineja. Sillain sopivassa suhteessa kaikkea ja sillä ajatuksella hekumoiden, että kuinka kivaa onkaan, kun ruoka maistuu sille ruoalle, mille se on aina maistunut. Sekään ei näemmä ole itsestäänselvyys.

Käytiin muuten eilen ekaa kertaa tänä vuonna mökkirannassa katsomassa jäätilanne. Jäätilanne on erittäin hyvä. Jos ajattelee jään paksuutta hyvänä asiana 😀 Mutta mökille pääsyn kannalta jäätilanne on erittäin huono. Mutta jotenkin sitä on päässyt sellaiseen pisteeseen elämässä, että kaikki aikanaan. Jäätilanne kun kuuluu taas niihin asioihin, joihin en voi vaikuttaa. Joten sen aikaa, kun jäät siellä kevätauringon helliessä sulavat, keskityn muihin juttuihin. Vaikka siihen juoksuvalmennukseen, jonka kuukausi sitten aloitin ja jonka valmentaja kellosta aina huikkailee, että nyt olisi taas aika pk-lenkille.

Seuraavien viikkojen aikana blogissa muun nuassa mökkisuunnitelmia kesähuoneen ja kalliorantaterassin osalta. Myös tulevien rippijuhlien suunnittelua tai ideointia ajattelin teidän kanssanne jakaa. Kotiterassin sisustus viedään loppuun ja puutarhaan tullaan tekemään pieniä muutoksia. Yksi arkiruokareseptikin on jäänyt tänne laittamatta, kun kuvien käsittelykin on tuntunut jotenkin kaukaiselta ajatukselta.

Toivottavasti siellä voidaan hyvin ja nautitaan lähestyvästä kesästä. Vappukin on jo viikon päästä ja itselleni se on ollut sellainen vedenjakaja kevään ja kesän välillä. Siinä, missä toukokuu taitaa virallisesti olla vielä kevätkuukausi, niin mä luen sen jo kesään. Ihanaa, kesän tuloa odotellessa

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


8 Responses to “Täällä ollaan ♥”

  1. Sirpa sanoo:

    Hei, kiva kuulla, että siellä voidaan jo hyvin. Ihana tuo teidän piha/puutarha ja mietinkin mitähän mahdatte sinne suunnitella, kun jo nyt näyttää valmiilta ja kauniilta.
    Ja mun lempiaihetta eli mökkikuvia ja mökkisuunnitelmia yms. odotan innolla.
    Vappua kohti… 🥰

    • Maria sanoo:

      Heippa Sirpa

      ja kiitos ❤

      Pihaan pitäisi saada vähän rehevyyttä lisää…pupuset olivat nakertaneet talven aikana yhden jos toisen pensaankin aidatulta pihalta. Oli vissiin ollut lumikinokset niin korkealla, että pääsivät hyppimään koira-aitauksen yli…

      Ihania toukokuun päiviä 🥰

  2. Eltsukka sanoo:

    Moi!
    Aluksi: Hyvää tulevaa vappua! 🥳
    Löysin tänne netin kautta ja pakko sanoa, että tosi kesäisiä ja kauniita nuo kuvat 😊
    Olisipa itsellänikin tuollaista aluetta.
    Onneksi kesä on pian täällä ❤

    • Maria sanoo:

      Kiitos Eltsukka
      ja hei ihanaa, että löysit tänne 🥰

      Meillä tuntuu tuota pihaa ja terassia olevan jopa vähän liikaakin. Ainakin sisutaminen on hitusen haasteellista, mutta eiköhän se siitä 😊

      Mukavaa kesänodotusta! ❤

  3. Siru sanoo:

    Hei,
    Olipa kiva pitkästä aikaa lukea postaustasi. Hyvä että alatte päästä terveen kirjoihin. Mukavaa kevättä tai oikeastaan kevään odotusta!

    • Maria sanoo:

      Heippa Siru

      ja voi kiitos, ihana kuulla ❤

      Täällä ollaan jo tervehdytty ja odotellaan kovasti mökkikauden alkua!

      Kiitos samoin ihania kevätpäiviä 🥰

  4. Tuija sanoo:

    Sama tauti kaatoi lopulta minut ja miehenkin sängynpohjalle . Ehkä hyvä kuitenkin , että tuli vasta nyt , että saatiin se suht lievänä.
    Koska en ollut kauhean kipeä, kurkin siellä sängyssäkin tänne blogiisi, että koskahan tulee uusia juttuja.
    Kaikki mökki-, piha- ja ruokajutut otetaan ilolla vastaan.
    Meillä mökki on meren rannalla, ja siellä on jo pitkään olleet vedet sulana.
    Kylmä on kuitenkin, eli ei sinne puolikuntoisena kannata lähteä.

    • Maria sanoo:

      Moikka Tuija

      ja hienoa, että selvisitte lievin oirein ❤ Vaikka meilläkin oli lievänä, niin vasta itse asiassa tällä viikolla olen tuntenut oloni ns. normaaliksi. Ihme tauti!

      Toivotaan, että koronan ja töiden kevätkiiruiden jäljiltä aikaa alkaa taas riittämään blogiinkin enemmän. Tämä kun on itselleni niin rakas paikka ja te siellä ruutujen toisella puolella se suola, joka saa jatkamaan kirjoittelua vuodesta toiseen 🥰

      Ihania mökkeilyjä teille ❤

Kommentoi