torstai 18. lokakuun 2018

3 x herkkujen herkku!

HEIPPAHEI!

Lonkeronvärinen torstai houkuttelee pitkälle kävelylenkille, mutta sitä ennen herkutellaan. Aamukahvin kanssa nappasin jälkkäriksi yhden raakasuklaasydämen, mutta ajattelin tarjota teillekin näitä eilen tyttöjen kanssa tekemiämme herkkuja. Terveellisempiä herkkuja. Älkäähän huoliko, kyllä tuolta jääkaapista löytyy tällä hetkellä myös mutakakun jämät sekä suussa sulavia kaurakeksejäkin. Joita kultaisen keskitien noudattamiseksi tytöt sitten vielä illalla keskenään leipoivat 🙂

Pidempään mukana olleet lukijat varmasti muistavatkin, että tuossa pari kolme vuotta sitten Marian keittiössä ei muita herkkuja leivottukaan kuin raakakakkuja ja muita raakaleivonnaisia. Niitä tuli tehtyä niin paljon, että tuli ähky. Pitkään aikaan en halunnut kuullakaan mistään cashewpähkinöiden liotuksesta tai taateleista (pois lukien lakritsitaatelit, jotka ovat olleet koko ajan ykkösherkkujani). Blenderikin surautti vain smoothieita pitkän aikaa, sen sijaan että olisi muodostanut kuohkean massan raakakakkua varten. Tänä syksynä pitkästä aikaa, olen taas innostunut raakaleivonnaisista ja sielu (kropasta puhumattakaan) kaipaa sokerien ja lisäaineiden kyllästyttämien salmiakkipääkallojen tilalle jotain muuta. Rehtiä ja rehellistä herkkua. Niitä tässä teille kolmin kappalein!

BLISS BALLS

Ah, oli aika, että meidän jääkaappi täyttyi jos jonkinlaisista ja värisistä herkkupalloista. Oli porkkanakakkua jäljittelevää, mansikanmakuista ja suloisen suklaanmakuista. Sieltä oli hyvä napsaista kahvin kanssa herkkupala tarpeen mukaan. Nyt meillä on aina ollut jääkaapissa lakritsitaateleita pahan päivän varalle. Kunnes taas tuli himo näihin palleroihin.

BLISS BALLS

200 g manteleita
7 taatelia
0,5 dl proteiinijauhetta (käytin vaniljanmakuista)
0,5 dl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
kookosöljyä

koristeluun: kookoshiutaleita

-sekoita blenderissä mantelit, taatelit (kivet poistettuna), proteiinijauhe, suola ja raakakaakaojauhe
-lisää sulatettua kookosöljyä niin, että massasta tulee helposti käsiteltävä
-pyörittele massasta palloja ja kierittele ne kookoshiutaleissa
-laita jääkaappiin tekeytymään hetkeksi

MYSLIPATUKAT

Olen yrittänyt tehdä myslipatukoita muutaman kerran aiemminkin. Mutta aina ne jotenkin lötsähtää ja patukka sanana ei ole oikea kuvaamaan tuota myslin ja muiden ainesten muodostamaan kasaa. Eli ne eivät ole pysyneet kasassa. Nyt niistä tuli sentäs patukan muotoisia ja mallisia. Ja hei, pysyvät kasassa. Niin rapeita eivät vielä ole, että ihan nämä kelpuuttaisin loppuelämän myslipatukoikseni, mutta jatkan harjoituksia. Ehkä paistoaikaa pitäisi lisätä?

MYSLIPATUKAT

4 dl sokeritonta mysliä
puolikas banaani muussattuna
0,5 dl kiehuvaa vettä
2 rkl chiansiemeniä
0,5 – 1 dl kookosöljyä
0,5 dl mulperinmarjoja
0,5 dl goji-marjoja
0,5 dl chiansiemeniä
loraus hunajaa
ripaus suolaa

-sekoita aineet keskenään ja passaa koostumus kookosöljyllä
-painele ”taikina” leivinpaperin päälle noin sentin kerrokseksi ja paista 175 asteessa 25 minuuttia
-leikkaa terävällä veitsellä patukoiksi ja anna jäähtyä kunnolla
-laita patukat pakastimeen pariksi tunniksi ja sen jälkeen säilytä niitä jääkaapissa

APPELSIINIRAAKASUKLAASYDÄMET

Tiedän, että raakasuklaa aiheuttaa joissain puistatuksia. On liian kirpsakkaa tai liian suklaista. Itselläni meni tovi aikoinaan tottua raakasuklaan makuun ja nyt se on yksi parhaimmista mauista, mitä tiedän. Yksi parhaimmista mauista mitä tiedän on appelsiinisuklaa ja kun sain viimeksi Maaritin luona Lifessä poiketessani mukaan Foodin Chai-appelsiini Raakasuklaan valmistuspaketin* testiin, on sormet syyhynneet siitä lähtien tämän suhteen. Eilen vihdosta viimein sain aikaiseksi testata elämäni ensimmäisen kerran raakasuklaan tekemistä kotona. Helppoa kuin heinän teko! Ainakin tämän paketin kanssa. Paketissa oli raakasuklaamassa, joka sulatettiin vesihauteessa. Lisäksi paketista löytyi kaksi silikonimuottia, jonka avulla saimme aikaiseksi 30 kovin kaunista raakasuklaasydäntä. Meillä lapset ovat vähän irvistelleet raakasuklaalle aiemmin, mutta nämä kelpuuttivat.

Nyt meillä on siis pakkanen täynnä herkkuja. Niihin hetkiin, kun tekisi mieli jotain hyvää. Lapset olivat elokuun sokerittomalla ja sitten homma taas lähti lapasesta. Nyt syyslomalla ovat herkutelleet ja niin sitä lomalla kuuluukin. Seuraavaksi on edessä lempeä ohjaus kohti terveellisempiä herkkuja.

Mutta nyt kommenttien kimppuun ja sitten sinne kävelylle. Äänikirjassa on viimeiset, kohtalokkaat hetket menossa. Ja sitten illalla iiihanien  ystävien kanssa lasilliselle. Koska suunnittelemamme Turun reissu peruuntui, niin se tarkoittaa sitä, että huomenna pääsemme mökille. Yhdeksi yöksi, mutta sekin riittää! 🙂

TORSTAITERKUIN,

*tuote saatu Lifestä


torstai 11. lokakuun 2018

5 +1 einesruokasuosikkiani

MOIKKULI!

Mitens siellä on viikko sujunut? Täällä on sujunut ihan mallikkaasti. Töissätöissä ja tänään kotitoimistolla. Pitkästä aikaa kävin juoksemassa lenkinkin. Sumutinpullosateessa ja väriloistossa. Aivan uskomaton on tuo luonto tällä hetkellä. Niin kaunis! Tänään tulin juttelemaan teille eineksistä. Niistä pahiksista, joita kassalla hihnalle nostaessani tunnen välitöntä tarvetta selitellä valintaani 😀 Vaikka me arjessa syödäänkin pääosin aivan muuta ruokaa kuin eineksiä, niin silloin tällöin tulee turvauduttua kiireessä eineksiin. Eiliseen postaukseeni viitaten; joskus huomaan einesten aiheuttavan vatsan kipuilua. En tiedä mistä johtuu, mutta näin vain usein tapahtuu.

Omalta kohdaltani turvaudun eineksiin, tai ainakin yhteen suosikkieinekseeni myös sen takia, että siihen tulee järjetön himo. Se onkin alla olevassa listassani ykkösenä. Iltaisin meillä harvoin syödään eineksiä, ellei lapset varta vasten pyydä esimerkiksi kaupan makaroni- tai lihaperunasoselaatikkoa. Itse en em. ruokia pysty syömään (liha on ollut joskus kruntsulihaa), mutta lapsille ne maistuu. Myös pinaattilätyt ovat lasten suosiossa. Silloin kun turvaudun eineksiin, tapahtuu se usein töissä. Tosin nyt kun meille aukesi lounaspaikka ihan viereen, on einespäivät vaihtuneet Tiinan kotiruokalounaaseen.

1. Saarioisten maksalaatikko
Meidän kaikkien suomalaisten suosikki. Ehkä neljä kertaa vuodessa tulee syötyä maksista. Se on vaan niin hyvää. Mies syö sitä rusinattomana, joten aina silloin tällöin nappaan kaupasta meille kiirelounaaksi puoliksi maksalaatikon ilman rusinoita. Mitä kuumempaa se on (eli mitä sotkuisemmaksi mikron suojakupu tulee) niin sen parempi.

2. Kokkikartanon pinaattikeitto
Niin ihanan täyteläinen ja maistuva. Just sopivan kokoinen, varsinkin työpäivien lounaaksi.

3. Jalostajan hernekeitto eli papari
Rakastan itse tehtyä hernekeittoa ja juurikin sitä meillä eilen oli. Mutta koska välillä hätä ei lue lakia eikä herneitä ehdi liottaa (eikä kotikaupasta löydy savulihaa), niin turvaudun Jalostajan hernekeittoon. Siihen päälle pari viivaa sinappia ja avot!

4. Saarioisten Eväs Kana Super Bowl
Aika uusi tuttavuus kaupoissa, mutta niin hyvää. Yleensä karsastan valmisruokia, joissa on jauhelihaa tai kanaa (koska välillä ne kruntsuvat…t. kruntsulihakammoinen :D), mutta tässä salaatissa tuo kana on niin mureaa. Jatkan tätä super bowlia yleensä rucolalla tai pinaatilla.

5. Lihajalosteen nakit eli meidän kesken Niemisen nakit
Kiitos meidän äidin, niin mulla on geeneissä rakkaus Niemisen nakkeja kohtaan. Jos siellä nyt mietitte, että eihän tämä ole mikään ateria, niin kyllä se on. Ei ole kerta tai kaksi, kun lounaan virkaa on toimittanut kolme (tai neljä…tai viisi) Lihajalosteen nakkia. Suoraan pussista syötynä. Niin parhaita ja napsahtelevia. Edes se, että aikoinaan asuin Hyhkyssä sellaisessa asunnossa, josta näkyi silloisen Niemisen makkaratehtaan ikkunoista tehdastilat, saanut mua karsastamaan Niemisen nakkeja. Superhyviä. Suosittelen

6. Pirkka Kimchi
Ah autuus! Tähän olen tutustunut vasta tällä viikolla eikä tämä kyllä pelkästään riitä lounaaksi (pieni pakkaus, muuten varmastikin menisi), mutta bonuksena mainittakoon, että menee esimerkiksi paistettujen kananmunien ja salaatin seurassa niin hyvin. Niin kuin tänään lounaalla. Rakastan kimchiä ja tämä on ehdottomasti yksi parhaista sellaisista lähikauppakimcheistä, mitä olen maistanut. ID

No niin, nyt on einessalat paljastettu ja toivottavasti en kadottanut tämän tiedon myötä kaikkia blogini lukijoita 😉 Ihmisiähän me kaikki vaan ollaan ja se, ken kehtaa väittää ettei ole ikinä syönyt einesruokaa, valehtelee! Hei muuten, hyvää tyttöjen päivää ♥  

TORSTAITERKUIN,


maanantai 08. lokakuun 2018

Lempeän mausteinen ja lämmittävä MiFu Jauhiskeitto & arvonta


Kaupallinen yhteistyö: Valio


HEIPPAHEI IHANAT

ja mitä ihaninta alkanutta viikkoa! Täällä meillä Tampereella viikko alkoi varsin kirpsakoissa merkeissä ja maa oli aamulla ihanan kuuran peitossa 🙂 Itse huomaan näin syksyllä siirtyväni ruokaisista salaateista pikkuhiljaa kohti keittoja. Sellaisiin lämmittäviin, kirpsakoihin syyspäiviin ja -iltoihin sopiviin keittoihin. Kuitenkaan en suostu arjessa tinkimään ruoan laadusta kiireen keskellä. Meidän perheellä on monia vakkarikeittoja, joita tulee arjessa pyöriteltyä. Nopeita, helppoja ja mikä tärkeintä, maukkaita. Sellaisia keittoja, joita teen yleensä ison kattilallisen. Niin, että niistä riittää parille päivälle. Välillä tekee mieli saada vaihtelua arkiruokiin, myös noihin hyväksi arjessa koettuihin keittoihin. Kaupallisen yhteistyön myötä Valion kanssa päätin testata miten tuo suloisen mausteinen ja lämmittävä jauhelihakeittomme onnistuu Valion MiFu Jauhiksesta.

MiFu-tuotteita meillä on käytetty aina silloin tällöin, mutta nyt syksyllä lanseerattua MiFu Jauhista emme olleet aiemmin käyttäneet. Sehän sopii käytettäväksi kuten jauheliha, mutta on lihaton versio. Sopii näin lihattomaan lokakuuhun erinomaisesti! Jauhis on jo valmiiksi miedosti maustettua ja koska itse tykkään ruskistaa jauhelihankin pannulla kunnolla, niin olin positiivisesti yllättynyt, että myös Jauhis sai herkullisen ruskean paistopinnan pinnoitetulla pannulla ihan muutamassa minuutissa.

LEMPEÄN MAUSTEINEN JAUHISKEITTO

1 pkt Valio MiFu Jauhista
6 isoa perunaa kuorittuna ja paloiteltuna
1 tlk säilykepapuja (esim kidneypapuja chililiemessä)
1 dl säilykemaissia
1 l vettä
2 valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattipyrettä
2 tl paprikajauhetta
maun mukaan kuivattuja chililastuja tai tuoretta chiliä
loraus hunajaa
1 tl suolaa
1 lihaliemikuutio
10 maustepippuria
öljyä paistamiseen
tarjoiluun tuoretta persiljaa ja ranskankermaa

Kuullota Valio Mifu Jauhista ja pienisteltyjä valkosipuleita öljytyllä paistinpannulla (tai kattilassa) muutamia minuutteja. Lisää muut ainekset kattilaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin vartin verran, kunnes perunat ovat kypsiä. Mausta tarvittaessa lisää suolalla ja chililastuilla. Tarjoile tuoreen persiljan ja ranskankerman kanssa. Nauti rapean leivän kanssa.

Vaikka tuo helppo keitto onkin meillä pääosin arkiruokaa, niin mifunoin sen sopivaksi kirpsakkaan syyspäivään mökillä. Sellaiseen lauantaipäivään, kun vietetään koko päivä ulkona ja pikkuhiljaa valmistellan mökkiä kohti talvea. Lämmittävän Jauhiskeiton tarjoileminen emalimukeista sopi loistavasti meidän ulkoruokailulle. Siinä sai samalla lämmittää myös käsiään 🙂 Yllätyin muun perheen reaktiosta. Eivät nimittäin huomanneet lainkaan eroa jauhelihasta valmistettuun keittoon. Itsekin huomasin heti ensi lusikallisella, että Jauhiksen koostumus ja maku oli varsin miellyttävät. Ulkoruokinta toi lounashetkeen oman viehätyksensä.

Onko MiFu Jauhis teille entuudesta tuttu? Se valmistetaan Vantaalla kotimaisesta maidosta ja maitoproteiinista. Se on laktoositon ja sisältää 24 g proteiinia per 100 g! Koen, että pystyn korvaamaan sillä jauhelihan ihan jokaisessa ruoassa, mitä valmistan. Se taipuu helposti niin makaronilaatikkoon kuin lasagneen. Tacotiistaihin ja perjantai bologneseen! 250 gramman Jauhispaketti vastaa noin 400 grammaa jauhelihaa resepteissä. ID

Sitä aina miettii, että pitäisi vähentää lihansyöntiä. Pari viikkoa muistaa skarpata asian kanssa, mutta sitten se taas unohtuu. Omalla kohdallani täytyy sanoa, että MiFu jauhis tulee helpottamaan lihansyönnin vähentämistä takuuvarmasti. Niin helppoa ja nopeaa sen käyttö on! Vaikka sen paistoinkin tähän hurmaavaan keittoon, niin se ei edes kaipaa paistamista. Miettikää kuinka helpoksi niiden perusarkiruokien valmistaminen on tehty. Itselleni kun aika usein työläin prosessi on juurikin jauhelihan paistaminen. Nyt saavat ne perinteiset ”uuniin ja ulos” -ruoatkin tehtyä astetta nopeammin! Ja tämän keitonkin tekeminen nopeutuu huomattavasti, jos käyttää pakastealtaan perunasipuisuikalepussia.

KILPAILU

Missä sinä käyttäisit Valio MiFu Jauhista?

Vastaamalla yllä olevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa voit voittaa 50 euron lahjakortin K-kauppaan.
Sillä saa ostettua kuukauden MiFut eli noin 12 pakkausta Valio MiFu Jauhista! Arvonta-aika päättyy viikon päästä maanantaina eli 15.10.2018 klo 16.00. Onnea kilpailuun, innolla odotan ideoita, joita teiltä saan 🙂 Säännöt arvontaan löytyvät täältä.

MAANANTAITERKUIN,


perjantai 05. lokakuun 2018

Top 5 fredagsmys -herkkua kautta aikojen

MOIKKAMOI IHANAT!

Huhhaipakkaa pitää, mutta hei – pian alkaa viikonloppu ja se tarkoittaa tänä viikonloppuna nauttimista syksyisen saaren antimista. Eli kosteista löylyistä, pitkistä yöunista ja pelikorttiturnauksista. Tiedän, jollekin tämä voi kuulostaa tosi tylsälle, mutta itse en voisi toivoa tällä hetkellä muunlaista viikonlopun viettoa. Nautin jo ihan tuon koiruudenkin puolesta, joka pääsee kahdeksi päiväksi kirmaamaan vapaana mökillä. Kaupungissa kun ei käydä koirapuistoissa, niin on likipitäen aina kiinni. Lukuunottamatta niitä muutamaa hassua kertaa, kun on päässyt karkuun ja nauttinut vapauden tunteesta silminnähden. Sen minuutin ajan ;D

Kuulkaa, koska tänä iltana me tehdään mökillä susheja eikä välttämättä ole paukkuja kuvailla ja kirjoitella, niin mulle tuli vähän huono omatunto, kun en taaskaan laita teille perjantaimyyssipostausta. Sushithan esittelin muuten jo täällä. Kiva muuten saada mieskin syömään kotitekoisia susheja, viimeksi oli reissun päällä, kun niitä tyttöjen kanssa teille. Perinteisen perjantaimyyssipostauksen uupuessa kokosin teille viisi suosikkiruokaani perjantai-iltaan vuosien varrelta. Klikkaamalla ruoan nimeä pääsette reseptiin 🙂 Onko näissä teille tuttuja herkkuja?

HELPPO TACOKAKKU

PAISTINPANNULEIPÄ

PUFFED PIZZA

PIZZADIPPI

PIZZALEIPÄ

ID

Aika paljon sitä on tullut vuosien varrella tehtyä erilaisia ruokia perjantai-iltaisin ja niistä oli kyllä melkoisen vaikeaa valita vain viisi suosikkia. Mutta kaikissa näissä yllä olevissa herkuissa on hyvän ruoan lisäksi ollut vahvasti läsnä se perjantai-illan tunnelma. Se, mitä nimitetään fredagsmysiksi. Ensi perjantainakaan en pääse sitä kokemaan, mutta sitten seuraavana pidetään sellaiset perjantaimyyssit, että oksat pois. Laitankin hautumaan jo muutaman resepti-idean!

Vaikkei täällä blogissa nyt tänä iltana myysseilläkään, niin kääntäkäähän atmarias -kanavalle Insta Storyn puolella.
Siellä luvassa letkeää meininkiä, hyvää musiikkia ja rentoa perjantai-illan yhdessäoloa 

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,


torstai 04. lokakuun 2018

What happens in Tallinn, stays in Tallinn…

…eipäs kun se mitä Tallinnassa tapahtuu kantsii jakaa eteenpäin – kuten alla olevat ravintolavinkit 🙂

HEIPSANSAA!

Minulta toivottiin jälleen Tallinnan tärppejä, lähinnä ruokailun suhteen, joten kokosin teille nyt kattavan paketin kaikista niistä ravintoloista, joissa ollaan sielunsiskojen kanssa näinä neljänä kertana käyty. Tallinnassa ravintolatarjontaa on runsaasti ja kuten aiemminkin, niin myös tälläkin reissulla ruokailut olivat yksiä reissun kohokohtia. Kaksi täyttä päivää perillä, kaksi lounasta ja kaksi illallista. Hotellillamme söimme aamupalan, joten aamupalapaikoista ei ole kokemusta. Eiköhän niitäkin kuitenkin löydy tuosta ihanasta kaupungista mielin määrin.

Aloitetaan lounaspaikoista. Meille lounas ei ollut vain sitä varten, että saamme polttoainetta koneistoon, jotta jaksamme tallata Tallinnan katuja. Molemmat lounaat otettiin taas pitkän kaavan mukaan rauhassa istuen ja jalkoja lepuuttaen. Kaikki alla olevat lounaspaikat tarjoilevat ruokaa myös illalla.

TALLINNAN LOUNASPAIKKOJA

BUTTERFLY LOUNGE (Vana-Viru 13)
Ihana uusi tuttavuus. Sisäpihan perukoilla sijaitseva cocktail baari näytti ulospäin siltä, että se voisi olla suljettu. Meidän lisäksi paikalla oli muutama asiakas. Illalla ohi kävellessämme paikka näytti olevan täynnä. Itse söin maailman parhainta lämmintä salaattia; tattari-punajuuri-vuohenjuustosalaattia, joka vei todellakiin kielen mennessään. Sielunsiskot kehuivat kilvan quesadilloja sekä ceasarsalaattiwrappeja. Ja ne omenamartinit…to die for! 🙂 PS. täällä on myös päivittäin vaihtuva lounasmenu!

FRENCHY (Telliskivi 60a B Hoone)
Oh so Frenchy! Telliskiven laitamilla, ihan siellä perukoilla ihana ulospäin pirteän keltainen ravintola, jossa hymyilevä ja asiantunteva palvelu. Listalta löytyy jokaiselle jotakin, myös perusranskalaisia ruokia. Me otimme alkuun tapenadeleipiä ja bataattiranskalaisia. Pääruoaksi vuohenjuustosalaatit. Erittäin hyvän ruoan lisäksi myös hintataso hiveli lompakkoa. Roseviinilasillisen ja pulloveden kanssa koko ruokailu oli noin 15 euroa / ruokailija. Tännekin ravintolaan mennessämme olimme ainoat asiakkaat, mutta kohta paikka oli niin täynnä, että kuulimme ruoan kestävän seuraaville asiakkaille noin 45 minuuttia.

F-HOONE (Telliskivi 60)
Se taisi olla ekalla kertaa neljä vuotta sitten, kun kävimme lounaalla kuuluisassa F-Hooneessa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Tapaslautanen oli maukas ja runsas. Hintataso näyttäisi olevan edelleen kohtuuluokkaa. Miljööstä iso plussa!

MANNA LA ROOSA (Vana-Viru 15)
Ihana ja symppis Tai Bohin alakerran/viereisen talon ravintola. Psykedeelinen sisustus, mutta niin kivan erilainen, että astuessaan ravintolaan sitä piristyy kummasti. Taisimme käydä täällä vuosi takaperin lounaalla. Jälleen söin marjaisan vuohenjuustosalaatin (ai miten niin fiksaatio vuohenjuustoon? :D), joka oli älyttömän hyvä! Drinksulista oli niin kattava, että kävimme täällä paikallistenkin suosimassa paikassa myös illalla yksillä.

GASTROPUB CLAYHILLS (Pikk 13)
Sitä aina ajattelee, että ravintolat, jotka sijaitsevat siinä raatihuoneen torilla tai kivenheiton päässä eivät voi olla hyviä. Mutta meidän suosikkiterassipaikka on Clayhills, ihan pienen matkan päässä raatihuoneen torilta. Terassin lämppärit toimivat hyvin, mutta henkilökunta on välillä vähän ”ei-niin-palvelualtista”. Olemme täällä syöneet lounasta ainakin kerran. Perushampparit ja ranut olivat maukkaita. Tilaamamme proseccopullon sisältö taas väljähtänyttä ja kuplatonta. Suosittelemme siis mojitoja. Itse tykkäsin vadelmamojitosta, mutta kannattaa kysyä myös drinkkiä nimeltä ”Happy wife, happy life” 😀

Ilallispaikkoja, kuten lounaspaikkoja Tallinnasta löytyy rutkasti. Itse tykkään katsoa aina hieman osviittaa Tripadvisorista, mutta joskus sitä on tullut löydettyä helmiä, jotka eivät kuitenkaan Tripadvisorin mukaan sellaisia ole. Oma makunsahan meillä on kaikilla, joten reippaasti kokeilemaan vaan 🙂

TALLINNAN ILLALLISPAIKKOJA

RATASKAEVU 16 (Rataskaevu 16)
Tänne yritimme jo viime vuonna saada pöytää, mutta turhaan. Tällä kertaa varasimme pöydän paria kuukautta etukäteen. Ei paikka ole turhaan Tripadvisorissa sijalla 1. Ihan jokainen asia osui nappiin; ruoka taivaallista, erinomaista ja konstailematonta, sisustus silmiä hivelevä, palvelu priimaa eikä hintatasokaan nyt niin järjetön ollut. Ette ikinä arvaa, mitä otin alkuruoaksi? No juu, uunissa kypsennettyä vuohenjuustoa. Marjat ja salaatti tekivät tästä kevyen alkuruoan. Pääruoaksi sisäfilepihvi, jota ei ollut perinteiseen tapaan tunkkastettu perunoilla vaan mielettömän kevyillä ja maukkailla päärynälohkoilla. Jälkkäriksi pallo lakkajäätelöä ja lasi proseccoa. Lähdettiin paikasta pois yhtä mieletöntä ruokakokemusta rikkaampana. Hymy huulilla.

TAI BOH (Mere puiestee 1)
Ikisuosikkimme Tai Boh! ♥ Jokaisen Tallinnan kävijän pitäisi kokea thaimaatyylinen Tai Boh ainakin kerran. Ihan jo sisustuksenkin takia. Me olemme käyneet siellä kolmasti. Eka kerta oli yhtä ilotulitusta alusta loppuun. Otimme maistelumenut, joissa jokainen ruoka oli onnistunut. Tokalla kertaa jaoimme kasapäin alkuruokia ja jälleen lähdimme hurmioituneena pois. Jos kolmas kerta toden sanoo, niin tällä kertaa jäi hieman hampaankoloon. Pääruoat eivät olleet niin hyviä kuin alkuruoat. Oma katkaravunpyrstö pad thai oli hyvä, mutta olen syönyt parempaakin, toisen sielunsiskon ankka oli kovin sitkeää ja toisen sielunsiskon lohi haalistunutta. Drinkit toimivat edelleen, kuten myös tilaamamme alkuruoatkin. Gyoza dumplingseja olisin voinut syödä koko rahan edestä!

CHAKRA (Bremeni käik 1)
Sitä joko tykkää intialaisesta ruoasta tai ei. Ja jos tykkää, niin Chakra on the place to be. Himppusen syrjässä, mutta kun ovesta astuu sisään, niin kaikki ihanat mausteiset tuoksut tulvivat nenään. Täällä taisimme käydä kolme vuotta sitten ja olen jo aivan unohtanut, mitä söimme – mutta suosittelen silti ravintolaa lämmöllä. Kaikkien ruoat olivat erinomaisia!

CONTROVENTO (Vene 12)
Niin kuin Chakrakin niin myös Controvento on hitusen vaikea löytää. Se ei sijaitse Vene-kadulla vaan siitä lähtevällä Katriina Käikillä. Parasta italialaista mitä maa päällään kantaa. Pizzat Tampereen Napolin tasoa. Hintataso täälläkin erinomainen. Suosittelisin jopa perheille. Ensi kerralla on ehkä pakko päästä uudelleen Controventoon, niin hyvä se oli!

Vielä kertaakaan emme ole olleet Tallinnassa yökerhossa tanssimassa. Ellei ekan kerran Scotland Yardin tanssilattialla pyörähdystä lasketa sellaiseksi 🙂 Rataskaevu 16:ssa meidän erittäin avulias tarjoilijamme istui pöytämme vapaalle tuolille ja kirjoitteli meille ylös menomestoja. Minne suunnata seuraavaksi. Kävelimme tuon yöelämästään kuuluisan Sauna-kadun päästä päähän ja kaikki paikat näytti olevan lauantai-iltana pakattu ihmisillä. Osaan paikoista oli myös jono! Päätimme jättää menomestoihin tutustumisen seuraavaan kertaan, mutta alla teille tiedoksi ne paikat, jotka ainakin alkuperäisen tallinnalaisen mukaan kantsii tsekata!

TALLINNAN MENOMESTOJA

SIGMUND FREUD (Sauna 8): Cocktail-paikka
PAAR VEINI (Sauna 1): Viinibari
FRANK UNDERGROUND (Sauna 2): Drinksupaikka
STUDIO (Sauna 1): Yökerho

Ensi vuosien varalle meillä on listalla Rataskaevu Väike, Fabrik ja Pegasus. Mikäli ko. ravintolat hengissä sinne asti selviävät. Monta kertaa olen ollut syömässä myös  Olde Hansassa ja Peppersackissa ja usein mietin, että voi kun ihmiset lähtisivät kokeilemaan muitakin ravintoloita. Silti nuo porskuttavat vuodesta toiseen täyteen pakattuina. Mutta suosittelen lähtemään merta edemmäs kalaan! Ette pety. Täältä löytyy muuten viime vuoden Tallinnan vinkkipostaukseni.

Ah, nyt tuli nälkä noita kuvia katsoessani. Pikainen varhainen lounas tähän väliin ja sitten on pakko katkaista kotitoimistopäivä lenkillä. Viikkoon en ole käynyt lenkillä ja kroppa hyvin auliisti kertoo sen. Väsyttää ja tuntuu, että rangassa ei ole mitään ryhtiä. Ehkä Tallinnallakin on osuutta asiaan 😉

IHANAA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

PS. mulla on Annan toivepostaus ”10 raaka-ainetta, viisi ruokaa” työn alla. Lupailin sitä jo tällä viikolla, mutta mennee ensi viikkoon. Tuntuuko teistä muistakin, että viikosta on kadonnut muutama päivä jonnekin? 😀