torstai 04. lokakuun 2018

What happens in Tallinn, stays in Tallinn…

…eipäs kun se mitä Tallinnassa tapahtuu kantsii jakaa eteenpäin – kuten alla olevat ravintolavinkit 🙂

HEIPSANSAA!

Minulta toivottiin jälleen Tallinnan tärppejä, lähinnä ruokailun suhteen, joten kokosin teille nyt kattavan paketin kaikista niistä ravintoloista, joissa ollaan sielunsiskojen kanssa näinä neljänä kertana käyty. Tallinnassa ravintolatarjontaa on runsaasti ja kuten aiemminkin, niin myös tälläkin reissulla ruokailut olivat yksiä reissun kohokohtia. Kaksi täyttä päivää perillä, kaksi lounasta ja kaksi illallista. Hotellillamme söimme aamupalan, joten aamupalapaikoista ei ole kokemusta. Eiköhän niitäkin kuitenkin löydy tuosta ihanasta kaupungista mielin määrin.

Aloitetaan lounaspaikoista. Meille lounas ei ollut vain sitä varten, että saamme polttoainetta koneistoon, jotta jaksamme tallata Tallinnan katuja. Molemmat lounaat otettiin taas pitkän kaavan mukaan rauhassa istuen ja jalkoja lepuuttaen. Kaikki alla olevat lounaspaikat tarjoilevat ruokaa myös illalla.

TALLINNAN LOUNASPAIKKOJA

BUTTERFLY LOUNGE (Vana-Viru 13)
Ihana uusi tuttavuus. Sisäpihan perukoilla sijaitseva cocktail baari näytti ulospäin siltä, että se voisi olla suljettu. Meidän lisäksi paikalla oli muutama asiakas. Illalla ohi kävellessämme paikka näytti olevan täynnä. Itse söin maailman parhainta lämmintä salaattia; tattari-punajuuri-vuohenjuustosalaattia, joka vei todellakiin kielen mennessään. Sielunsiskot kehuivat kilvan quesadilloja sekä ceasarsalaattiwrappeja. Ja ne omenamartinit…to die for! 🙂 PS. täällä on myös päivittäin vaihtuva lounasmenu!

FRENCHY (Telliskivi 60a B Hoone)
Oh so Frenchy! Telliskiven laitamilla, ihan siellä perukoilla ihana ulospäin pirteän keltainen ravintola, jossa hymyilevä ja asiantunteva palvelu. Listalta löytyy jokaiselle jotakin, myös perusranskalaisia ruokia. Me otimme alkuun tapenadeleipiä ja bataattiranskalaisia. Pääruoaksi vuohenjuustosalaatit. Erittäin hyvän ruoan lisäksi myös hintataso hiveli lompakkoa. Roseviinilasillisen ja pulloveden kanssa koko ruokailu oli noin 15 euroa / ruokailija. Tännekin ravintolaan mennessämme olimme ainoat asiakkaat, mutta kohta paikka oli niin täynnä, että kuulimme ruoan kestävän seuraaville asiakkaille noin 45 minuuttia.

F-HOONE (Telliskivi 60)
Se taisi olla ekalla kertaa neljä vuotta sitten, kun kävimme lounaalla kuuluisassa F-Hooneessa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Tapaslautanen oli maukas ja runsas. Hintataso näyttäisi olevan edelleen kohtuuluokkaa. Miljööstä iso plussa!

MANNA LA ROOSA (Vana-Viru 15)
Ihana ja symppis Tai Bohin alakerran/viereisen talon ravintola. Psykedeelinen sisustus, mutta niin kivan erilainen, että astuessaan ravintolaan sitä piristyy kummasti. Taisimme käydä täällä vuosi takaperin lounaalla. Jälleen söin marjaisan vuohenjuustosalaatin (ai miten niin fiksaatio vuohenjuustoon? :D), joka oli älyttömän hyvä! Drinksulista oli niin kattava, että kävimme täällä paikallistenkin suosimassa paikassa myös illalla yksillä.

GASTROPUB CLAYHILLS (Pikk 13)
Sitä aina ajattelee, että ravintolat, jotka sijaitsevat siinä raatihuoneen torilla tai kivenheiton päässä eivät voi olla hyviä. Mutta meidän suosikkiterassipaikka on Clayhills, ihan pienen matkan päässä raatihuoneen torilta. Terassin lämppärit toimivat hyvin, mutta henkilökunta on välillä vähän ”ei-niin-palvelualtista”. Olemme täällä syöneet lounasta ainakin kerran. Perushampparit ja ranut olivat maukkaita. Tilaamamme proseccopullon sisältö taas väljähtänyttä ja kuplatonta. Suosittelemme siis mojitoja. Itse tykkäsin vadelmamojitosta, mutta kannattaa kysyä myös drinkkiä nimeltä ”Happy wife, happy life” 😀

Ilallispaikkoja, kuten lounaspaikkoja Tallinnasta löytyy rutkasti. Itse tykkään katsoa aina hieman osviittaa Tripadvisorista, mutta joskus sitä on tullut löydettyä helmiä, jotka eivät kuitenkaan Tripadvisorin mukaan sellaisia ole. Oma makunsahan meillä on kaikilla, joten reippaasti kokeilemaan vaan 🙂

TALLINNAN ILLALLISPAIKKOJA

RATASKAEVU 16 (Rataskaevu 16)
Tänne yritimme jo viime vuonna saada pöytää, mutta turhaan. Tällä kertaa varasimme pöydän paria kuukautta etukäteen. Ei paikka ole turhaan Tripadvisorissa sijalla 1. Ihan jokainen asia osui nappiin; ruoka taivaallista, erinomaista ja konstailematonta, sisustus silmiä hivelevä, palvelu priimaa eikä hintatasokaan nyt niin järjetön ollut. Ette ikinä arvaa, mitä otin alkuruoaksi? No juu, uunissa kypsennettyä vuohenjuustoa. Marjat ja salaatti tekivät tästä kevyen alkuruoan. Pääruoaksi sisäfilepihvi, jota ei ollut perinteiseen tapaan tunkkastettu perunoilla vaan mielettömän kevyillä ja maukkailla päärynälohkoilla. Jälkkäriksi pallo lakkajäätelöä ja lasi proseccoa. Lähdettiin paikasta pois yhtä mieletöntä ruokakokemusta rikkaampana. Hymy huulilla.

TAI BOH (Mere puiestee 1)
Ikisuosikkimme Tai Boh! ♥ Jokaisen Tallinnan kävijän pitäisi kokea thaimaatyylinen Tai Boh ainakin kerran. Ihan jo sisustuksenkin takia. Me olemme käyneet siellä kolmasti. Eka kerta oli yhtä ilotulitusta alusta loppuun. Otimme maistelumenut, joissa jokainen ruoka oli onnistunut. Tokalla kertaa jaoimme kasapäin alkuruokia ja jälleen lähdimme hurmioituneena pois. Jos kolmas kerta toden sanoo, niin tällä kertaa jäi hieman hampaankoloon. Pääruoat eivät olleet niin hyviä kuin alkuruoat. Oma katkaravunpyrstö pad thai oli hyvä, mutta olen syönyt parempaakin, toisen sielunsiskon ankka oli kovin sitkeää ja toisen sielunsiskon lohi haalistunutta. Drinkit toimivat edelleen, kuten myös tilaamamme alkuruoatkin. Gyoza dumplingseja olisin voinut syödä koko rahan edestä!

CHAKRA (Bremeni käik 1)
Sitä joko tykkää intialaisesta ruoasta tai ei. Ja jos tykkää, niin Chakra on the place to be. Himppusen syrjässä, mutta kun ovesta astuu sisään, niin kaikki ihanat mausteiset tuoksut tulvivat nenään. Täällä taisimme käydä kolme vuotta sitten ja olen jo aivan unohtanut, mitä söimme – mutta suosittelen silti ravintolaa lämmöllä. Kaikkien ruoat olivat erinomaisia!

CONTROVENTO (Vene 12)
Niin kuin Chakrakin niin myös Controvento on hitusen vaikea löytää. Se ei sijaitse Vene-kadulla vaan siitä lähtevällä Katriina Käikillä. Parasta italialaista mitä maa päällään kantaa. Pizzat Tampereen Napolin tasoa. Hintataso täälläkin erinomainen. Suosittelisin jopa perheille. Ensi kerralla on ehkä pakko päästä uudelleen Controventoon, niin hyvä se oli!

Vielä kertaakaan emme ole olleet Tallinnassa yökerhossa tanssimassa. Ellei ekan kerran Scotland Yardin tanssilattialla pyörähdystä lasketa sellaiseksi 🙂 Rataskaevu 16:ssa meidän erittäin avulias tarjoilijamme istui pöytämme vapaalle tuolille ja kirjoitteli meille ylös menomestoja. Minne suunnata seuraavaksi. Kävelimme tuon yöelämästään kuuluisan Sauna-kadun päästä päähän ja kaikki paikat näytti olevan lauantai-iltana pakattu ihmisillä. Osaan paikoista oli myös jono! Päätimme jättää menomestoihin tutustumisen seuraavaan kertaan, mutta alla teille tiedoksi ne paikat, jotka ainakin alkuperäisen tallinnalaisen mukaan kantsii tsekata!

TALLINNAN MENOMESTOJA

SIGMUND FREUD (Sauna 8): Cocktail-paikka
PAAR VEINI (Sauna 1): Viinibari
FRANK UNDERGROUND (Sauna 2): Drinksupaikka
STUDIO (Sauna 1): Yökerho

Ensi vuosien varalle meillä on listalla Rataskaevu Väike, Fabrik ja Pegasus. Mikäli ko. ravintolat hengissä sinne asti selviävät. Monta kertaa olen ollut syömässä myös  Olde Hansassa ja Peppersackissa ja usein mietin, että voi kun ihmiset lähtisivät kokeilemaan muitakin ravintoloita. Silti nuo porskuttavat vuodesta toiseen täyteen pakattuina. Mutta suosittelen lähtemään merta edemmäs kalaan! Ette pety. Täältä löytyy muuten viime vuoden Tallinnan vinkkipostaukseni.

Ah, nyt tuli nälkä noita kuvia katsoessani. Pikainen varhainen lounas tähän väliin ja sitten on pakko katkaista kotitoimistopäivä lenkillä. Viikkoon en ole käynyt lenkillä ja kroppa hyvin auliisti kertoo sen. Väsyttää ja tuntuu, että rangassa ei ole mitään ryhtiä. Ehkä Tallinnallakin on osuutta asiaan 😉

IHANAA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

PS. mulla on Annan toivepostaus ”10 raaka-ainetta, viisi ruokaa” työn alla. Lupailin sitä jo tällä viikolla, mutta mennee ensi viikkoon. Tuntuuko teistä muistakin, että viikosta on kadonnut muutama päivä jonnekin? 😀


10 Responses to “What happens in Tallinn, stays in Tallinn…”

  1. Riina sanoo:

    Kiitos vinkeistä! Tuttuja ainoastaan F-Hoone ja Chakcra, mut nuo muut paikat pitää testata seuraavilla Tallinnan-excursioilla 🙂

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä Riina ♥

      Suosittelen todellakin testaamaan muitakin listalta, vaikka F-Hoone ja Chakra ovat kyllä niin ihania myöskin 🙂

      Olisi ihanaa tehdä pari kertaa vuodessa sellainen ruokamatka Tallinnaan! Pitäisiköhän alkaa ruokakriitikkobloggaajaksi? 😀 Nimim. elän syödäkseni.

      Ihanaa viikonloppua ♥

  2. Kiitos vinkeistä. Olisiko sinulla vinkata kivaa ravintolaa, josta saisi hyvää virolaista ruokaa? Olemme lähdössä syyslomalla pariksi päiväksi

    • Maria sanoo:

      Heippa Ei-Leen

      ja olehan hyvä ♥

      Tuolla Rataskaevu 16 tarjoilija taisi sanoa, että listalla on myös perinteisiä virolaisia herkkuja! Hei katsohan tuossa alla Annun pari vinkkiä myös 🙂 Oih, teillä on Tallinna vasta edessä – ihanaa!

      Mukavaa viikonloppua ♥

  3. Annu sanoo:

    Heippa, seuraavalla kerralla kun vierailette tallinnassa suosittelen kokeilemaan myös merirosvoravintola korsaaria (www.korsaar.ee) sisustus on upea ,palvelu erinomainen ja ruoka todella hyvää.Toisena paikkana suosittelen uutta meijeriravintola Rae meierei ,itse valmistetut juustot vievät kielen mennessään ja ravintolan miljöö on todella kiva ja ruoka aivan loistavaa.Vuosi ollaan nyt asuttu tallinnassa ja täällä on kyllä hyviä ravintoloita paljon

    • Maria sanoo:

      Moikka Annu

      ja hei ihanaa, kiitos vinkeistä!♥ Nämä on nyt korvamerkattu 🙂

      Ai että, te saatte asua siellä…ja kokea ne ihanat mukulakivikadut ravintoloineen joka päivä, kun niin haluatte 🙂

      Mukavaa viikonloppua! ♥

  4. Sus-anna sanoo:

    Mun suosikeiksi on nousseet juuri nuo Rataskaevun molemmat raflat, sekä Pegasus samaa linjaa tietty. Toiselta suunnalta, lähempänä satamaa oleva Kohvik moon oli taannoin huippu. Ja kaikissa näissä saatu superia palveluakin. Itse haluaisin seuraavaksi testata sen kasvisravintolan mikä on lähellä Rataskaevua, olikohan Vegan restoran V, sitä kehuttiin kovasti, sekä Salt:in. Controvento on kyllä ollut hyvä ja tunnelmallinen, lapsetkin tykkäsivät, mutta kolmas kerta tylyä palvelua riitti, nyt kokeillaan muuta 🙂

    Muuten vinkkinä varsin syyslomalaisille, Kadriorgin puiston lähellä (näin syksyllä ihana myös aurinkoisena päivänä:paljon värikkäitä lehtiä!) oli muutama kiva kahvila missä syötiin jos minkälaista leivosta 🙂 Tai Balti jaam torin alue, aivan ihania ruokakojuja ja pieniä kahviloita, suosittelen!

    Toi Tai boh täytyy kyllä myös testata ja muuten, onkohan Fabrik vielä olemassa?

    • Maria sanoo:

      Moikka Sus-anna

      ja hei anteeksi, kun vastaus vähän kesti 🙂

      Kohvik moon on ollut muuten meidän listalla, samoin Vegan restoran V ja Salt 😀

      Oih, tuo puisto olisi pitänyt nähdä, kuten myös Balti jaam torin alue!

      Hyvä kun sanoit – Fabrik on todellakin lopetettu, tsekkasin sen netistä. No mutta, sen saa poistaa listalta 🙂

      Ihanaa keskiviikkoa ♥

  5. Kaura sanoo:

    Kiitos! Tulipa hyviä vinkkejä ravintoloihin. 🙂 Nyt ollaan useamman kerran käyty, ja testailtu erilaisia paikkoja. Näistä sun vinkeistä kaikki muut käymättä paitsi tuo Rataskaevu 16. Niin herkullista ruokaa, ja palvelu huippua. 🙂 Viimeksi kävimme http://www.vonkrahl.ee/vegan/
    täällä, ja todella vahva suositus. Ruoka oli aivan huippua, ja palvelu erinomaista. Sijaitsee ihan tuon Rataskaevun vieressä, ja todellakin vaatii pöytävarauksen (varsinkin viikonloppuisin). Hyvä paikka cocktail/pieni syötävä on Parrot minibar, aivan super ihastuttava vähän piilossa. Vahva suositus siihenkin.

    • Maria sanoo:

      Moikkelis Kaura

      ja anteeksi, unohdin ihan vastata aiemmin näihin Tallinna-viesteihin. Mutta parempi myöhän kuin ei milloinkaan 🙂

      Ihanaa, että näistä vinkeistä oli hyötyä! Ja hei, kiitos vinkistä – tuo Vegan Restoran V on ollut meidän listalla myös, mutta vielä ei olla sinne ehditty. Pitäiskin alkaa käymään Tallinnassa pari kertaa vuodessa 😀

      Ja Parrot minibar on laitettu myös listalle, kiitos siitäkin!

      Ihanaa keskiviikkoiltaa ♥

Kommentoi