perjantai 10. tammikuun 2020

Perjantai-iltana meillä

ILTAA IHANAT!

Vatsa täynnä quesadilloja, kotirönttöset päällä. Herätyskellosta otettu huominen herätys pois ja myöhemmin illalla kutsuu sohva sekä kirja. Viikonloppu on täällä ♥ Eikä mikä tahansa viikonloppu, vaan viikonloppu, jolle ei ole mitään ohjelmaa. Ai jösses, että tällaisetkin viikonloput ovat kivoja. Kiva on tehdä kaikkea suunnitellusti, mutta kiva on välillä vain mennä fiiliksen mukaan. Olla tekemättä mitään jos siltä tuntuu.

Jos saisin tehdä ihan mitä haluaisin, niin menisin hiihtämään. Mutta mutta…eipä ole juuri meilläpäin ladut kunnossa. Tai himohiihtäjille (kuten se punaparransänkinen) latuja löytyy kyllä. Mä odotan luonnonlumilatuja.

Mies kävi tuossa kääntymässä kotona ja esikoisen vein jo iltapäivästä ystävän synttäreille. Meillä vietetään siis perjantai-iltaa tänään ainakin näin alkuillasta kolmistaan pikkuisemman ja tuon pesuprojektia karttelevan karvakorvan kanssa. Ehkä otetaan ennen pesuproggista ja sohvalötköttelyä muutama Yatzy. Taas vaihteeksi. Mä olen muuten tullut siihen tulokseen, että tuo nopan heitto on sellainen laji, mitä pitää treenata. Olen saanut elämäni aikana ehkä yhden yatzyn.

Tänään teimme pikkuisemman lemppariruokaa eli quesadilloja. Nuo ovat siitä kivoja, että täytteitä vaihtelemalla saa kukin omanlaisensa. Toki tehtiin myös esikoiselle ja miehellekin heidän makunsa mukaiset. Saavat sitten heittää mikron kautta kotiin tultuaan 🙂

Perjantai-illan quesadillat

tortillalättyjä
salsaa
juustodippiä
juustoraastetta

Näilläkin jo pärjää, mutta meillä oli tänään lisäksi:
mustapapuja
maissia
tacomaustettua jauhelihaa
pinaattia
paprikaa
punasipulia
tomaattia
avokadoa
korianteria
fetaa

-täytä tortillalätyn toinen puolisko ja paista paistinpannulla hetki ennen kuin käännät toisen puoliskon kanneksi
-paista vielä hetki, nosta pois paistinpannulta ja leikkaa keskeltä kahtia
-tarjoa chilillä maustetun ranskankerman kanssa.

Nyt kun ollaan tipattomalla, niin olen innostunut kuulkaa juomasta, jota yleensä olen juonut vain Thaimaassa ruoan kanssa. Nimittäin oluesta ja nimenomaan puhutaan nyt alkoholittomasta oluesta. Näiden quesadillojen kanssa olisi sopinut tuo Crisp kuin nenä päähän. Sellaista nyt ei ollut saatavilla, joten kombuchalla mentiin. Ei huono sekään 🙂

Taustamusiikkina keittiötouhuissa ei suinkaan soinut tänä iltana meksikolaista, vaan iki-ihanaa sydäntäriipivän kaihoisaa countrya. Moni biisi on vuosien saatossa kulunut puhki, mutta nuo 90-luvun countrybiisit ei kulu ikinä ♥ 

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,


torstai 09. tammikuun 2020

Vuoden eka kotitoimistopäivä

AI ETTÄ,

paistaahan teilläkin aurinko? Se ikään kuin voitelee sielua jostain tuolta sisältäpäin. Saaden sellaisen onnellisen typerän virneen huulille. Eilen illalla totesin miehelle, että January is the new November, mutta haa – eipäs taida ollakaan. Jatkukoon näin.

Tänään on vuoden eka kotitoimistopäivä ja niin oli neljä intensiivistä päivää toimistolla tuossa alla, että himpun aikaa aamulla olin pikkuisen hukassa. Täällä ei nimittäin kuulu se puheensorina eikä täällä soi puhelin. Kukaan ei huikkaa mukaansa aamukahville, mutta onneksi olen omatoiminen 😉 Työpöydän siivosin eilen toimistolla ja tänä aamuna oli heti ekana edessä kotitoimiston siivous. Siisti ympäristö merkitsee mulle niin paljon, varsinkin työtä tehdessäni.

Sanotaan, että olemme luovimmillamme ja tehokkaimmillamme, kun saamme työssä hyväksi käyttää luonteenvahvuuksiamme. Tuo rakkauden ja kauneuden arvostaminen vahvimpana luonteenvahvuutenani merkitsee mulle juurikin osaltaan myös sitä, että työympäristö pitää olla siisti, jotta pystyn keskittymään työn tekemiseen.

En tiedä olenko lukenut viime aikoina liikaa teoreettista kirjallisuutta, mutta mä kategorioin järjestelmällisyydenkin omiin kategorioihinsa. Kuinka paljon mielekkäämpää on tehdä jotain asiaa, saatikka töitä, kun palikat ovat järjestyksessä? Joku voisi ajatella, että noin sitä työtä suoritetaan liian tip top, mutta mulle kyse ei ole suorittamisesta. Vaan siitä, että saan toteuttaa itseäni sellaisessa ympäristössä, joka tukee minua ja mun arvojani parhaiten.

Fyysinen järjestelmällisyys

Meidän iskä oli aivan ääripää minusta. Iskän työpöydällä oli noin 30 cm korkeita kasoja. Seitsemän kasaa rinnakkain, kolmessa rivissä. Tärkeitä, hyvin tärkeitä papereita, joiden järjestystä ei sopinut mennä muuttamaan. Silti, kun menin hakemaan iskän huoneesta jotain paperia tai tietoa, niin iskä tiesi tasan tarkkaan minkä kasan puolivälissä tuo hakemani tieto on. Kukin meistä järjestää työympäristön parhaimmalla mahdollisella tavallaan.

Mulle paras mahdollinen tapa on selkeys. Nimenomaan työpöydän siisteys. Niin että saan siihen helposti leviteltyä paperit, jos tarve vaatii. Työpöydällä on poikkeuksetta aina myös tuoksukynttilä ja/tai kukkia. Kynät on nätisti vanhassa Ferm Livingin lasipurkissa ja muutenkin näkymä työtuolilla istuessani on sellainen, ettei silmiin satu (if you know what I mean :D).

Paperit mullakin voivat olla järjestämättä aika ajoin kansioihin, mutta kuten isänikin, niin mäkin kyllä tiedän missä mikäkin on. Ja hei, tottakai sellaisia päiviä on, että ei yksinkertaisesti ehdi järjestää työpöytää. Mutta nekin päivät on ihan ookoo.

Psykologinen järjestelmällisyys

Kun työympäristö on selkeä, ovat ajatuksenikin jotenkin selkeämmät. Yleensä aamupalapöydässä kelailen jo vähän ajatuksen tasolla tulevaa työpöytää ja palautan mieleen tulevan päivän tehtävät. Välillä pää on niin mahottoman täynnä, että se ei pysty järjestäytymään, vaikka kuinka olisi tulppaanit pöydällä ja harmoninen työpöytä.

Näinä päivinä aloitan pienellä meditaatiolla työpäiväni. Istun työtuolissani, laitan silmät kiinni ja teen meditaatioharjoituksen (usein hengitysharjoituksen). Muutama hassu minuutti riittää. Sen jälkeen pidän vielä silmät kiinni ja muistelen, mitä tänään piti tehdä. Avaan kalenterin ja tarkistan, olenko kirjannut kaikki suunnittelemani tehtävät alas.

Kalenterin arkea helpottavan vaikutuksen olen oppinut vasta viimeisten parin vuoden aikana. On ihanaa, että saa osan aivokapasiteetistaan vapautettua sillä, ettei tarvitse muistaa ihan kaikkea. Aiemmin kuvittelin olevani sellainen yli-ihminen, jonka tulee muistaa kaikki mahdollinen ilman kalenteria.

Yleensä illalla avaan vielä kalenterin ja siirrän eteenpäin ne tehtävät, jotka jäivät tuonnemmaksi. Hyvällä omalla tunnolla. Näin samalla ikäänkuin annan aivoilleni lepokomennon. Nyt saa relata, ei tarvitse miettiä mitä jäi tekemättä ja mitä ei.

Digitaalinen järjestelmällisyys

Tässä mulla olisi parannettavaa. Omistan ulkoisen kovalevyn, mutta eipäs se juuri auta, kun ei ole koneessa kiinni. Kone lagaa ihan järkyttävästi, sillä nuo RAW-kuvat vievät tilaa. Ensi viikolle mulla on yhdelle päivälle merkitty tuon kovalevyn käyttöönotto ja kuvien perkaus/poisto koneelta.

Ihailen aina tuota punapartaista asuinkumppaniani, jolla on sähköpostin saapuneet kansio koko ajan tyhjä. Tai no ei nyt koko ajan, mutta niin, että hän siirtää samantien sinne tulleet oikeisiin kansioihin. Kansiot on aihealueittain. Sitten on vielä sellainen things to do -kansio, johon siirtyy vielä vastaamista tai muuta tehtävää odottavat sähköpostit.

Tämä on suunnitteilla parin vuoden ajan, mutta huomiselle olen kalenteriin laittanut klo 07.00-08.00 sähköpostilaatikon uudelleen organisoinnin. Voi olla, ettei tuo tunti ihan riitä, sillä mulla on pelkästään saapuneiden kansiossa näemmä 8732 viestiä. Jep…

Mutta nyt kotitoimistopäivä jatkuu koulujuttujen parissa. Tässä olikin liki kuukauden tauko kouluhommista, joten on jokseenkin kiinni otettavaa. Tänään aloitan merkityksen osa-alueen läpikäymisen ja odotan sitä jo tosi paljon. Sillä elämän mielekkyyden ja sitä kautta myös onnellisuuden yksi elinehto on se, että saamme elämästämme irti sen mikä on meille parasta. Jotta kokisimme sen, mitä teemme merkitykselliseksi ja jotta meillä olisi syy, miksi herätä aamuisin ♥  Mikä on elämän tarkoitus? -postausaihe on odottanut luonnoksissa kirjoittajaansa. Ehkä se pieni filosofi minussa saa sen joku päivä kirjoitettua…

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,

PS. sain taannoin pyynnön esitellä kirjoja, mitä mulla on lukulistalla. Neljännessä kuvassa on noin 80% vielä lukematta eli ne ovat nyt ainakin lukulistalla 🙂

 


tiistai 07. tammikuun 2020

Pakahduttavia tunteita & pieniä onnen hetkiä

ID HIPSHEI JA HELLÄT TUNTEET!

Tuleeko teille koskaan sellaisia ”mä pakahdun rakkaudesta just nyt” -hetkiä? Mulla tuli toissa iltana sellainen ajaessani läpi kauniin kotikaupunkini kohti illan pilatesta. Hekumoin tulevaa iltaa ja sitä, kuinka saataisiin taas perheen kanssa aikaan yatzy-turnaus. Huomasin kyynelten nousevan silmiin ja tajusin jälleen, kuinka voimaannuttava tunne rakkaus on.

Viime lauantaiaamuna herättyäni ja aamupalan jälkeen sohvan nurkkaan kahvikuppini kanssa pesän tehtyäni tuijottelin joulukoristeiden jälkeistä hieman askeettista kotia ja mietin, että kuinka onnellinen sitä ihminen onkaan, kun on neljä seinää ja katto pään päällä. Että on paikka, jota kodiksi kutsua.

Sunnuntaina muistin ruisjauhopussin, jonka löysin siivotessani laatikoita. Meillä kotona tehtiin ruispuuroa usein. Voinapin kera tuo helppo herkku muuttuu todelliseksi lohtupuuroksi. Mies oli harrastuksissaan ja lapset ystäviensä kanssa. Mä laitoin ruispuuron porisemaan siksi aikaa, kun sormet lauloivat näppiksellä. Istuin keittiön ruokapöydän ääreen ja fiilistelin. Tunne, että kaikki on just niin kovin hyvin valtasi mielen. Olen päättänyt, että aina, kun tuo tunne valtaa, vaalin sitä. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

Koiraa eilen illalla sängyssä rapsutellessani mietin, että kuinka voi jotain luojan luomaa, joka ei ole ihminen, rakastaa näin paljon. Toby siirtyi siitä jalkopäähän unipaikalleen, mutta tapansa mukaan jossain vaiheessa yötä taas siirtyi tuohon kainalooni. Koski märällä nenällä nenääni kertoen, että välittää, ennen kuin laittoi kerälle ja jatkoi uniaan tuhahtaen. Unisen koiran tuoksu ja lämpö pakahduttavat joka kerta.

Tänään aamukahvitunnilla kuuntelin hetken hiljaa iloista puheensorinaa lomakuulumisista ja mietin, kuinka ihanaa onkaan kun arki alkoi ja viimeisetkin lomalaiset palasivat töihin. Mä kaipaan ympärilleni rutiineja ja arkea. Niitä tuttuja ihmisiä ja niiden välillä vähän hölmöjäkin juttuja. Yhteenkuuluvuuden tunne tuossa hetkessä oli kuin pieni onnen hetki.

Se että tunnen vahvasti voi olla välillä taakka, mutta 99% ajasta se on suuren suuri siunaus. Rakastan niitä hetkiä, kun aistit on avoinna elämälle. Että olen oppinut suodattamaan sieltä elämänvirrasta ne ihan pienimmätkin jutut, joista olla kiitollinen. Toivottavasti sielläkin koetaan usein pakahtumisia ja onnen hetkiä ♥ 

Me suomalaiset usein ajattelemme, että jos joku toitottaa rakkauttaan tai onneaan, niin sen on pakko olla kulissia tai toisille todistelua. Mä kerron rakastavani, koska mulle on suotu rakastamisen lahja. Kerron onnen hetkistäni, jotta muutkin pystyvät samaistumaan samaan onneen. Huomaamaan, että ihan totta – elämä on täynnä niitä pieniä pakahduttavia tunteita ja onnen hetkiä. Niiden äärelle pitää vain välillä osata pysähtyä.

ONNELLISTA VIIKKOA IHANAT!

 

 

 


maanantai 06. tammikuun 2020

Hyvinvoinnin vuosikello: Uskalla rakastua itseesi

HEIPPA IHANAT!

Ja voi vitsit, tätä päivää olen odottanut viimeiset viikot. Tänään nimittäin starttaa postaussarja, joka on mulle itselleni tosi rakas jo nyt. Hyvinvoinnin vuosikellon runko näyttää tältä:

Tammikuu: Uskalla rakastua itseesi
Helmikuu: Hyvinvoinnin kulmakivet
Maaliskuu: Merkityksellinen elämä
Huhtikuu: Ihmissuhteiden ihanuus
Toukokuu: Optimistinen elämän asenne
Kesäkuu: Itsensä kehittäminen
Heinäkuu: Kiitollisuus onnellisuuden edellytyksenä
Elokuu: Mielekäs työ osana elämää
Syyskuu: Harrastukset hektisen elämän vastapainona
Lokakuu: Aikaansaamisen ihanuus
Marraskuu: Pieniä konkreettisia tekoja mielialan nostamiseen
Joulukuu: Hetkessä eläminen

Itse odotan tältä vuoden pituiselta matkalta sitä, että pystyn jäsentämään hyvinvoinnin itselleni vielä syvemmin ja laajemmin. Vielä enemmän odotan sitä, että tästä postaussarjasta on apua teille lukijoillekin ja että saamme aikaan vuorovaikutusta ja keskustelua. Esimerkit elävästä elämästä kun ovat niitä hedelmällisimpiä. Tekstini pohjautuvat omiin mielipiteisiini ja kokemuksiin, mutta myös tutkittuun tietoon sekä aiheen kirjallisuuteen. Postausten lopussa jaan lähdeluettelon, mikäli haluatte tutustua aiheeseen tarkemmin. Jos jotain olen positiivisen psykologian opintojen myötä oppinut niin sen, että olen ollut viimeiset vuodet oikeilla jäljillä kokonaisvaltaisen hyvinvointini suhteen, mutta myös sen, että koska alan kirjallisuutta löytyy niin hirmuisesti, niin on välillä syytä muistaa myös kriittisyys ja asioiden toinen puoli.

Joka kuun ensimmäinen maanantai (ellei ole force majeure -tilanne) ilmestyy uusi postaus aiheesta, joka pitäisi olla meidän kaikkien prioriteetti. Ennen joulua julkaistuun postausrunkoon tein yhden muutoksen; heinäkuun aihe itsemyötätunto sisältyy tähän ensimmäiseen postaukseen ja sen tilalle nostin tuon tärkeistä tärkeimmän eli kiitollisuuden. Aloitetaan…sormet syyhyää jo 🙂

Pystytkö rehellisesti käsi sydämen päällä sanomaan, että rakastat itseäsi? Jos kyllä, niin asiat ovat erittäin hyvin. Jo et, niin ei hätää. Itseään voi oppia rakastamaan. Been there, done that. Mä olen sitä mieltä, että hyvinvoinnin pilarina on juurikin se, että rakastaa itseään. Sitä myötä arvostaa itsensä niin korkealle, että tekee kaikkensa, jotta itsellä olisi hyvä olla. Haluaa pitää huolta itsestään keinolla, millä hyvänsä. Vanha sanontahan kuuluu, että vain rakastamalla itseään voi rakastaa muita. Itse olen kokenut, että siitä hetkestä kun rakastuin itseeni olen saanut ammentaa paljon enemmän rakkautta myös muille. Rakkaus kumuloituu, mitä enemmän sitä vaalii. Myös itsensä rakastaminen.

Olen kertonut teille, että mulla oli vaihe, että rakastin muita enemmän kuin itseäni. Laitoin itseni likoon sen uhalla, että en voinut hyvin. Kunnes tajusin, että vaikka olen kahden pienen lapsen äiti, ei mun prioriteettina ole nuo kaksi pientä, vaan se, että rakastan itseäni, jotta voin täysillä antaa rakkautta heille, jotka sitä tarvitsevat. Samaan aikaan valvoin myös öitä työasioita stressaten. Kunnes heräsin erään erittäin kipuisen migreenipäivän jälkeen siihen, että asiat eivät voi jatkua näin. Olin menettänyt yhden kokonaisen päivän mun elämästäni sen takia, että olin valvonut yöllä ostoreskontraa stressaten, mikä oli saanut migreenin tulemaan päälle kovempana kuin aiemmin. En päässyt koko päivänä ylös sängystä, muuta kuin vessan pönttöä halaamaan.

Tuosta lähtien olen tehnyt töitä itseni kanssa. Alkanut kohtelemaan itseäni niin kuin kohtelen ihmisiä ympärilläni. Tutustunut itseeni ja vuosien myötä tullut itse itseni parhaaksi kaveriksi. Aloittanut ihan sieltä teiniajoista. Hammasrautaisen, silmälasipäisen ja finninaamaisen itseni hyväksymisestä. Jos jotain haluaisin tuolle teini-Marialle sanoa, niin sen, että sä olet aivan ihana noin. Sun sydän on kultaa ja ne ulkoiset jutut ovat sivuseikkoja. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna tuo vaihe elämästä on ollut sellainen, joka on ollut pakko elää. Vasta iän myötä ja kokemuksen kautta olen päässyt tähän pisteeseen, jossa olen. Jossa olen sinut itseni kanssa.

Itsensä rakastamisen hyödyt

En ole törmännyt yhteenkään tutkimukseen, jossa olisi todettu itsensä rakastamisen olevan haitallista. Maalaisjärjellä ajatellen tosin silloin, kun itsensä rakastaminen ajaa liikaan itsekkyyteen (kun ihmisestä tulee itserakas) ja toisten hyvinvoinnin vähättelemiseen, se kääntyy itse itseään vastaan. Silloin itsensä rakastaminen ei ole enää tervettä, vaan haitallista.

Kirjat ja netti on pullollaan tutkimuksia siitä, miten itsensä rakastaminen vaikuttaa positiivisesti elämänlaatuun ja tekee sinut onnellisemmaksi. Itse voin oman kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että näin on. Itsensä rakastamisen hyödyistä nostaisin esiin viisi itselleni tärkeintä:

♥ Itsensä hyväksyminen tekee sinut onnellisemmaksi.
♥ Itsensä rakastaminen auttaa sinua saavuttamaan hyvinvoinnin päämääräsi.
♥ Itsemyötätunto voi auttaa torjumaan mielen sairauksia.
♥ Itsensä rakastaminen ja itsemyötätunto vähentää stressiä ja sitä kautta auttaa meitä olemaan aikaansaavempia.
♥ Itsensä rakastamisen kautta opimme tuntemaan omat vahvuutemme ja heikkoutemme ja täten elämään mieluisampaa elämää.

Kukaan ei ole täydellinen, on tärkeää muistaa tämä. Mutta miten voin olla paras versio itsestäni? Se selviää vain tutustumalla itseensä ja oppimalla tunnistamaan ne vahvuudet ja heikkoudet, jotka vaikuttavat jokaiseen toimintaamme ja ajattelutapaamme. Kaikilla meillä on ne heikot puolet, mutta kun ne tunnistaa, on niitä helpompi työstää. Mikäli tarvetta on. En näkisi että kaikki heikkoudet ovat huonoja heikkouksia, vaan sellaisia että niitä vahvistamalla voimme saada elämäämme vielä syvempää sisältöä.

Haluaisin nostaa vielä muutaman konkreettisen esimerkin, miten minä olen hyötynyt siitä, että itsetuntoni eli kykyni rakastaa itseäni juuri tällaisena kuin olen on auttanut minua:

♥ olen oppinut mikä minulle on hyväksi ja tiedän, että esimerkiksi riittävä yöuni, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat mulle hyväksi. Saan niistä mielihyvää ja energiaa.
♥ itseni rakastamisen kautta olen oppinut antamaan anteeksi itselleni; en todellakaan elä 24/7 sellaista elämää, jonka tietäisin olevan minulle täysin hyväksi. Vaan hyväksyn sen, että välillä unet jäävät vähiin ja juoksulenkki kiireessä tekemättä. En soimaa itseäni tekemättä jättämistäni asioista, vaan pyrin katsomaan eteenpäin ja tarvittaessa tekemään korjausliikkeitä. Lempeästi.
♥ kun hyväksyn itseni tällaisena kuin olen, on minun helpompi myös hyväksyä muut ihmiset sellaisina kuin he ovat. Tuntuu, että itseni kanssa sinut tulemisen jälkeen suvaitsevaisuuteni on kasvanut.
♥ koska tunnen itseni kuin omat taskuni niin tiedän voimavarani. Tiedän myös sen, että tarvitsen aika ajoin pienen stressipiikin aiheuttaman draivin saadakseni asioita eteenpäin. Olen oppinut hallitsemaan kaaosta ja stressiä. Annan sen välillä tulla, enkä yritä tietoisesti pyristellä stressistä irti ennen kuin olen saanut stressin tuomat hyödyt maksimoitua. Sitten on aika pistää peli poikki (yleensä meditaatiolla ja tietoisella läsnäololla) ja heittää heipat stressin aiheuttajalle.
♥ koska tunnen itseni, tiedän selviäväni mistä vain. Resilienssini eli muutosketteryys tai psyykkinen palautumiskykyni on tänä päivänä huippuluokkaa. Tunnen omat voimavarani, mikä taas nostaa itseluottamustani. Tunne, että olen oman itseni (ajatusteni ja sitä myötä toimintani) ohjauspuikoissa on eräs vapauttavimmista tunteista. Silloin pystyn luovimaan karikoistakin niin, että katse on koko ajan eteenpäin. Tarvittaessa pysähtymään hetkeksi ja ottamaan oppia myös vaikeina aikoina epämukavista asioista.
♥ itseni hyväksymisen kautta olen oppinut, että vain olemalla oma aito itseni myös muiden seurassa antaa mulle ihmissuhteissa eniten. Silläkin uhalla, että joku ei minua tällaisena hyväksy. Siinä tapauksessa tiedän, että kyseinen ihmissuhde ei ole minua varten. Tiedän, että enää en olisi valmis muuttumaan ulkopuolisen paineen takia. Halu muuttua pitää tulla minusta itsestäni.
♥ aiemmin en osannut olla yksin. Sillain rauhassa yksin. Nyt kun olen oppinut tuntemaan (ja hei jopa rakastamaan!) itseni, niin viihdyn omassa seurassani. Yksinolo ei ole mulle ongelma, vaan päinvastoin. Tarvitsen omaa aikaa itseni kanssa joka päivä. Pienikin hetki riittää.

Omien vahvuuksien tunnistaminen

Elokuussa juteltiin blogissa ensimmäisen kerran vahvuuksista ja VIA:n luonneanalyysista. Sen jälkeen olen koulun myötä käynyt niitä läpi oikein ajan kanssa. Tehnyt testin uudelleen ja pyrkinyt käyttämään vahvuuksiani paremmin joka päiväisessä elämässä. Nostanut myös häntäpään heikkouksia sen mukaan, kun olen kokenut tarpeelliseksi, jalustalle.

Mun vahvuuksia on tänä päivänä rakkaus ja kauneuden arvostaminen, kiitollisuus, ystävällisyys ja hengellisyys. Uskon, että se on vain ja ainoastaan sen ansiota, että tuo rakkauden ja kauneuden arvostaminen on ykkösenä, koska osaan rakastaa itseäni. Sitä kautta osaan rakastaa en vain muita ihmisiä, mutta kunnioittaa ja arvostaa myös luontoa, taidetta, kauniita koteja, astioita, vaatteita ja montaa muuta asiaa. Itsensä rakastamisen jalo taito avaa ovia myös sille, että huomaa elämän moninaisuuden ja elämän ihanuuden. Ihan sieltä pienistä ketunleipäsistä ja muurahaisista asti.

Mä näen, että omien luonteenvahvuuksiensa tunnistaminen ja niiden hyväksikäyttö on merkittävä osa itsetunnon ja itsensä rakastamisen välineistöä. Ihminen kun tuppaa olemaan parhaimmillaan silloin, kun tekee just sitä, mistä nauttii. Täten saavuttaa paljon ja sitä kautta buustaa itsetuntoaan. Hyvä maksimoi hyvän.

Itsensä rakastamisen harjoituksia

Puhu itsellesi nätisti yhden päivän ajan

Päätä heti aamusta, että tänään nostan itseni jalustalle. Kerro heti ensi töiksesi aamulla herätessäsi, että rakastat itseäsi ja haluat itsellesi vain hyvää. Tsemppaa itseäsi töiden tai koulujuttujen kanssa. Juoksulenkillä, kun se pieni piru istuu olkapäälle ja pyytää vaihtamaan kävelyyn, huitaise se pois ja sano itsellesi, että kyllähän sä nyt juosta jaksat. Pese illalla hampaat ja hymyile samalla itsellesi peilin kautta. Tarkastele itseäsi lempein silmin ja mieti, kuinka ihana olet.

Kirjoita illalla ennen nukkumaan menoa viisi päivän aikana tapahtunutta asiaa, joista olet ylpeä itsessäsi.

Piditkö kaupan ulko-ovea auki seuraavalle ja sait hymyn kiitokseksi? Himmasitko autolla vauhtia ja pysähdyit suojatien eteen ja annoit tietä? Annoitko moottoritiellä tilaa kiihdytyskaistalta neljän ruuhkassa liikenteen sekaan pyrkivälle? Tunsitko itsesi kauniiksi ja itsevarmaksi vaatteissasi, jotka valitsit? Kiitätkö itseäsi jälkeenpäin siitä, että hoidit erään tilanteen mallikkaasti, jossa olisit aiemmin menettänyt hermosi? Miltä persimonin makeus tuntui suussasi, millainen olosi oli syötyäsi terveellisen iltaruoan?

Meditaatioharjoitukset

Tiedän, että jos sinä siellä et ole tuttu meditaatioiden kanssa, niin saatat hieman tuhahdella moiselle hömpötykselle. Mutta meditointi ei ole hömpötystä. Itse olen oppinut meditaation huikean voiman vain kokeilemisen kautta. Meditoimalla. Itsensä rakastamisen ja hyväksymisen meditaatioita on netti pullollaan. Mä olen tehnyt mm. tämän linkin takaa löytyviä harjoituksia. Myös täältä löytyy yksi itsensä rakastamiseen kohdistuva meditaatio. Nykyään en tarvitse välttämättä ohjausta meditaatioon ja meditaationi ei kestä niin kauaa.

Voin kesken päivän pitää tauon kotitoimistolla, ottaa hyvän asennon työtuolissani. Kiinnittää huomion hengitykseeni ja käydä koko kropan rentouttaen läpi. Kiittää jokaisen vartalonosan kohdalla juurikin sitä kyseistä vartalon osaa. Kiitos sormille, jotka laulavat näppäimistöllä. Kiitos vatsalihaksille, jotka pitävät mut ryhdissä yms. Rentoutan silmän ympärykset ja tunnen kun päivän aikana kertyneet jännitykset ja rypyt siliää. Arjessa palautuminen on yksi tärkeimmistä voimavaroistani. Meditaatioharjoitus on mulle se luontaisin palautumiskeino.

Kirjoita itsellesi kirje.

Tiedän jälleen, että tämä voi kuulostaa hömpältä. Mutta mä olen ottanut tavaksi kirjoittaa itselleni kirjeen silloin, kun on huonompi päivä. Kun tuntuu, että se itsensä rakastaminen on vähän haasteellisempaa. Kerron itselleni mistä pidän itsessäni. En keskity lainkaan mihinkään negatiiviseen, vaan buustaan niitä hyviä asioita itsessäni. Loppuun lisään ”Rakkaudella, Maria”.

Se, että mä osaan olla näin iloinen ja positiivinen juontaa juurensa siihen, että rakastan itseäni terveellä tavalla. Toki kaikilla meillä on varmasti joskus päiviä tai tilanteita, että tuo rakkaus voi kokea kolahduksen tai sitä voi kokea itsensä jotenkin huonommaksi, mutta olen opetellut, miten ohjata ajatukset takaisin oikeille raiteille, mikäli ne tuppaavat olemaan itselleni vahingollisia. Olen vuosien saatossa oppinut myös sen, että meillä ihmisillä on aivoissa negatiivinen vinouma, jonka ansiosta kiinnitämme huomion negatiivisiin asioihin. Myös itsessämme. Hyväksyn myös negatiiviset ajatukset, käsittelen ne ja jatkan matkaa. Itsensä rakastamisen huippuhetkiä on ne, kun tietää että minä riitän itselleni tällaisena. Ihan sama mitä muut ajattelevat. Minun ei tarvitse myöskään vertailla itseäni toisiin, sillä olen ainutlaatuinen ja uniikki yksilö.

Kuten olen kertonut teille, niin hymyilen peilin ohi kulkiessani. Itselleni ja nimenomaan hyväksyvästi. Meillä kun astuu yläkerran kylppäristä ovesta yläeteiseen kohtaa ensimmäisenä peilin. Sieltä peilistä ei nakuna näy kahta riippurintaa vaan ihan jees rinnat, jotka on imettänyt kaksi ihanaa lasta. Sieltä ei näy vatsaröllyköitä tai ulkoreisien muhkuroita, vaan sympaattiset ja ystävälliset silmät. Joiden alla on välillä hampaiden narskutusöiden jälkeen sellaiset pussukat, mutta tiedättekö, että niillekin osaan nauraa. Taputella niitä hellästi ja sanoa, että menkääs nyt siitä muualle. Ottaa guasha-lastan kauniiseen käteen ja hieman hellästi painella korvien edessä olevia jumeja muualle. Jotta nesteet lähtee kiertämään. Ja hyvällä säkällä vievät nuo pussukat mukanaan 🙂

Sieltä peilistä ei näy sitä ohutta ylähuulta, johon joku ilkeä pyysi minua IG:n viestiboksin kautta taannoin laittamaan botoxia, sillä ei ymmärtänyt miten kestän itseäni sen kanssa. Itsensä rakastaminen buustaa niin paljon itsetuntoa ja itsensä hyväksymistä, että sitä osaa sulkea korvansa muiden arvostelulta (mutta lisää rakentavan palautteen käsittelykykyä). Varsinkin sellaiselta arvostelulta, jonka tietää olevan arvostelijan oman itsetunnon heikkoudesta johtuvaa. Kun on hyvä itsetunto ja rakastaa itseään ei ole edes tarvetta lähteä arvostelemaan muita. Ei ole tarvetta katkeroitua tai tulla kateelliseksi muiden onnesta.

Miten puhut ystävillesi? Puhutko yhtä kauniisti itsellesi? Kun ystäväsi epäonnistuu, niin eikös olekin ihanaa rohkaista häntä ja saada hänet voimaan paremmin? Mikset tekisi itsellesi sitä samaa? Itsemyötätunto on avain itsensä rakastamisen taustalla. Sen kun ymmärtää, loppu on kuin tanssia. Tai ainakin helpompaa. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta asiaa ei voi korostaa liikaa: Itse kahden teini-ikäisen tytön äitinä koen, että on meidän kaikkien etu, että rakastan itseäni. Se, miten puhun itsestäni lasten kuullen, määrittää sen, miten meidän lapset puhuvat itsestään. Kuulevatko he äidin manaavan peilin edessä kilojaan tai iän myötä maanvetovoiman veltostuttamaan ihoa? Vai kuulevatko he äidin huikkaavan peilin ohi kävellessään ”Hei hottis sielä peilissä.” ja kikattavan mennessään kuin pikkutyttö konsanaan? ♥

RAKKAUDEN TÄYTTÄMÄÄ LOPPIAISTA TOIVOTELLEN,

Lisätietoa täältä:

Fredrickson: Love 2.0
Arylon: Madly in Love with Me
Lyubomirsky: The How of Happiness
Neff: Itsemyötätunto
Self acceptance leads to happiness
Itsetunnosta
4 ways to boost your self-compassion
The Secret To Happiness Is Giving Yourself Permission To Feel Crummy
Rosenbergin itsetuntotesti

 

 


lauantai 04. tammikuun 2020

Joulun jälkeinen sisustus

NO HEIPPAHEI IHANAT!

Leppoisa lauantaitunne on muuten yksi ihanimmista tunteista mitä on; mies pelaa XBoxilla, tytöt ovat kavereidensa kanssa tuhlaamassa joululahjaksi saamiaan lahjakortteja kaupungilla, koira nukkuu ja mäkin olen vapaa tekemään just sitä mitä haluan.

Eilen illalla riisuimme kuuset ja kannoimme ulos pressulla (vink vink). Samalla lähti loputkin jouluiset tähdet sun muut säilöön ensi joulua varten. Hetken aikaa istuin olkkarin harmaalla nojatuolilla ja mietin, että onpas pimeää ja karua ilman kuusen kynttilöiden tuomaa lämpöä.

Tänä aamuna aamupalapöydässä luin vinon pinon sisustuslehtiä. Pitkästä aikaa iski sisustuskärpänen. Tajusin, että en halua luopua joulukodin runsaudesta, vaan haluan jatkaa vielä hetken ainakin tuolla runsauden tuomalla kodikkuudella.

Sisustuksen runsauden lisäksi syksyllä alkanut ihastumiseni ruskean sävyjä kohti tuntuu jatkuvan. Ruskean sävyt tuovat sisustukseen niin kivasti lämpöä ihan pieninkin ripauksin. Tiedän, että viljelen usein sanontaa ”kaikella on tarkoituksensa”, mutta niin vain kuulkaa taas oli. Tuo olohuoneen pöydällä oleva ruskea lasipullo oli mulla kirpparilla myynnissä varsin edulliseen hintaan, mutta kukaan ei sitä ostanut.

Nyt olisi ehkä harmittanut, jos se olisikin mennyt kaupaksi, sillä tykkään siitä tosi paljon! Se sopii lähikaupasta ostamieni puuvillaoksien kanssa just passelisti. Kynttilöistä en ole valmis luopumaan, niitä meillä poltellaan ympäri vuoden. Niin tänäänkin, lauanataina jolloin auringon sijaan saatiinkin valokylpy lumipeitteestä 🙂

Nyt iltaruokapuuhiin. Luvassa on aina niin ihanaa massaman currya. Oli aika, että olin korviani myöden täynnä thairuokaa, mutta pitkästä aikaa sellaista tekee mieli. Jos ei oltaisi tipattomalla, niin yksi huurteinen Singha, Tiger tai Chang kelpaisi myös ;D

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,