MOIKKAMOI!
Tiedättekö, että tuossa pikku hölköttelyllä ollessani tuli yhtäkkiä kevään tuoksu. Sellainen märän, uuden nurmikon tuoksu. Lähistön lammen päältä oli osin jää jo sulanut ja jään päälle oli heitelty keppejä. Joki tulvi uomistaan ja sorsat pitivät lauantaikarnevaalejaan tulvavedessä. Vaikka ilma on lonkeronharmaampi kuin marraskuussa konsanaan, oli se kuitenkin omalla tavallaan kirkkaampi.
Aloin miettimään, että olisiko se nyt sitten katastrofi, jos talvea ei enää tulisikaan? Ekosysteemille ja luonnolle muutenkin ei olisi hyvä juttu, mutta minulle – olisinko valmis siitä, että kevät aikaistuisi ja sitä myötä ne kesäiset ihanat illat, kun aurinko kultaa maiseman?
Miehen kanssa juuri ruokapöydässä juteltiin, että onhan sitä luntakin tullut tänä talvena. Marraskuussa oli monta päivää näkymä kuin winter wonderlandissa konsanaan. Tuolloin fiilistelin sydämeni pohjasta töppölumisia puita kotikadulla. Toisenkin kerran saimme lunta ja silloin onneksi osasin myös nauttia siitä ja kävellä keskustaan lumisen Pispalan läpi. Vaikkei täällä meillä ole sen jälkeen lunta satanutkaan, ainakaan niin että olisi jäänyt maahan, niin tuolla Teivossa, jossa käymme porrastreenejä ja ylämäkivetoja tekemässä on pari kertaa ollut aivan täystalvi. Tunti silloin tällöin täystalven keskellä on tehnyt sielulle mannaa.
Toki meillä oli myös etuoikeus kokea paukkupakkaset ja valkoinen maa Pyhällä. En tiedä olisinko ilman tuota kokemusta valmis kevääseen tässä mittakaavassa.
Täytyy myöntää, että mä olen kääntänyt katseeni jo täysin keväisiin juttuihin. Kulkenut tuolla takapihalla ja pohtinut, että mitäköhän sieltä nyt taas tuppaakaan maan pinnalle. Käynyt ammentamassa yrttimaan antia, ne yrtit, jotka maahan jäivät kukoistavat. Se ei kuitenkaan ole poissulkenut sitä, että olen osannut nauttia tässä hetkessä täysin. Ihastellut pitenevää päivää ja sulaa Pyhäjärveä. Lintujen laulua, joka aamuisin siivittää koiran ulkoilutuslenkkiä.
Kyllä, haluaisin että meillä olisi tällä hetkellä viime vuoden kaltaiset olosuhteet. Pääsisi hiihtämään ja lapset pääsisivät pulkkamäkeen. Mutta kun kädessäni ei ole sitä kynää, jolla piirtää näitä asioita, niin ei auta muuta kuin nostaa kädet ylös ja hyväksyä se, mitä on. Ja heittää pieni toive ilmoille, että ehkä ensi vuonna taas sitten olisi toisenlainen talvi ♥
Onko siellä heitetty toivo paukkupakkasten ja lumen suhteen? Siis kaikki te Oulusta ja Kuopiijosta alaspäin olijat? 🙂
LEPPOISAA LAUANTAITA,
Vaikka rakastin aikaa, kun lapset olivat pieniä ja täysin riippuvaisia meistä vanhemmista, niin ei tämä napanuoran venytysvaihekaan nyt niin ihan mahdottoman kamala vaihe ole. Onko siellä elämä helpottunut lasten kasvamisen myötä? Meillä vietellään parhaillaan vielä aika hiljaista lauantai-iltaa (mies pelaa alakerrassa Xboxia ja pienempi yläkerrassa Simsiä…), joten taidan ottaa tästä kaiken ilon irti ja mennä sohvalle omien ajatusteni kanssa. Tietäen, että vähän ajan kuluttua esikoinen saapuu kotiin kolmen yökyläystävän kanssa, niin hiljaisuus on muisto vain 😀 Ihanaa, kun talossa on ääntä 
